Pentti Matikainen HIFK:ssa

  • 195 341
  • 616

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulosruudussa kerrotaan että HIFK on saanut uuden urheilujohtajan. Heti sen perään pitkä juttu Sir Penasta ja Galgaryn 88-kisoista. Loppuun Sir Pena linjaa: " Mä uskallan väittää, että olisin nyt parempi valmentaja kuin silloin aikoinaan".

Kellään mitään kysyttävää, häh?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lueskelin Jantusen kirjan tuossa ja sen verran kirjassa HIFK:takin mainittiin, että kun Jokereissa Jantuselta lähti suuresti laukalle se touhu, niin Matikaisen Pena iski mottipäisellä väliin. Olisihan se tietysti saattanut aika mielenkiintoista aikaa olla, kun Karalahti ja Jantunen olisivat yhdessä sekoilleet pitkin poikin. Sinänsä vain huvittaa, että näin pihallako tämänkin asian suhteen oltiin, vai halusiko HIFK todella toimia jonain hoitolaitoksena näille ongelmatapauksille. Hankittiinhan Billy Tibbetskin tänne. Siinä olisi kaudelle 2006-07 ollut suhteellisen rapsakka kolmikko.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää ei ole vielä täällä? Meneekö tönimiseksi? Pena on nimittäin joutunut nöyrtymään jollekin banaanivaltion diktaattorille, mutta erittäin selvästi rivien välistä voi lukea, että ilmaiseksi ei ole nahkaansa myynyt. "Satan sanoi päättäjäisten jälkeen bussissa, että 'Pena, rauha. Tää on maksimisuoritus. Enempää ette voi täällä saavuttaa.'"

Kiekkolegenda Pentti Matikainen, 67, valmentaa yhä: ”Onneksi saan tätä viettiäni purkaa” - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Enpä ole tiennytkään tällaisesta varjomaajoukkueesta, jonka puikoissa on Pena!
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse The Sir äänessä "120 tarinaa IFK:sta"-sarjassa, vaatimattomasti 41 minuutin verran:

120 tarinaa IFK:sta – osa 104: Pentti Matikainen - Koko Tarina

Kyllä tuli kylmät väreet (varmaan niin hyvässä kuin pahassa) kun playoffien kynnyksellä on tämä ketju nostettu ylimmäksi. Ehkä herään pitkästä unesta ja todellisuudessa Pena onkin juuri antanut Selinille kenkää ja valmistautuu johdattamaan IFK:ta pudotuspeleihin. Maalivahdeista Lankinen ja Bäckström on treidattu Jerry D'Amigoon ja Miro Karjalaiseen. Leveyttä syvyyteen ja syvyyttä leveyteen.

Näin taaksepäin katsellen kyllähän Pena on hieno hahmo ja varmasti annettavaa jääkiekon parissa löytyy yhä.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loistava pätkä. Pena tosiaan hankki KooJiin stadiin, joten täytyyhän vähintään tuosta olla forever happy!

Kiitos HIFK ja kaikki haastatteluun myötävaikuttaneet. Aivan käsittämättömän hieno haastattelu ja Sir Penan tyyli on kyllä täysin jäljittelemättömissä. Rauhallisella, vahvalla ulosannilla kerrotaan myönteisistä ja epämukavistakin asioista. Uskon, että tuota materiaalia olisi tullut tarvittaessa useampikin tunti.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Matikainen oli sen verran vakuuttava, että yksikin vääränlainen kommentti, ja haastattelija olisi saanut Penan nahkarotsilta dunkkuun.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisessa ketjussa jo kommentoinkin. Tämä pätkä oli tämän 120 tarinaa osion helmi. Useita noita aiheita olisi pitänyt käsitellä edes lähes yhtä laajasti.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Toisessa ketjussa jo kommentoinkin. Tämä pätkä oli tämän 120 tarinaa osion helmi. Useita noita aiheita olisi pitänyt käsitellä edes lähes yhtä laajasti.
Kyllä. Mutta onhan tuo niin Penamaista, että parin minuutin sijasta Pena kouluttaa yli 40 minuuttia.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Hmm helmi ja helmi. Matikaisen aikana IFK sai ehkä kaksi pronssia valtavista (konkurssiuhka)
satsauksista huolimatta.

En muistele ylimielistä junttia hyvällä, en.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Pakko sanoa, että vaikkei aika tässä tapauksessa kultaa muistoja, niin aika kyllä pyyhkii pois katkeruuden. Tietenkin olen tyytyväinen että hänet saatiin vihdoin ulos organisaatiosta ja sisään tuli osaavampaa porukkaa (tarkoitan Everiä ja Valtasta), mutta kyllähän Pentti on silti hieno lätkämies, joka on keitetty jos jonkinlaisessa sopassa.

Älä töni Penttiä, Pentti on mun kaveri.

P.S. Kyllähän tämä oli paremmin toteutettu haastattelu kuin kaikki muut yhteensä. Olen niin lopen kyllästynyt kuuntelemaan Köllin aivovammaista änkytystä ja niin tauoilla kuin täytesanoilla saturoituja, ylipitkiksi venyviä lauseita, ilman mitään sisältöä. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa vähänkään ammattitaitoisesti toteutettu haastattelu näistä 120 tarinaa -sarjan videoista.
 

Hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sir Pena on kyllä niin uskomaton legenda, että hattua on nostettava korkealle. Noita ton kokoluokan lätkäjätkiä on suhteellisen vähän.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Juuri Matikaisen aikana narrit vei mediaa satanolla. Legenda my ass..
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Matikaisen aikana IFK sai ehkä kaksi pronssia valtavista (konkurssiuhka)
satsauksista huolimatta.
Yhden pronssin Aravirran alaisuudessa. Seuraavalla kaudella Aravirta saikin sitten kenkää kesken pleijareitten. Eikä ole vaikea arvata kuka hyppäsi penkin taakse...
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Olihan se Föönin aika yhtä sontaa mutta on se sellainen persoona että ei jätä ketään kylmäksi. Kaikkea hyvää Penalle toivon.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Juuri näin. Ei kukaan Fööniä ammattitaidon tai tulosten takia "fanita". Mahtava persoona ja ego, olispa ollut toimarina/urheilujohtajana samaa tasoa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Föönistä tulee mieleen Sjörbegin Tomppa.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Huikee mies, eihä tolle persoonalle voi olla katkera tai vihainen vaikka kuinka meinasikin suhde päättyä konkurssiin. Vituttaa nykyajan persoonattomat valmentajat, jargonia jargonin perään eikä mitään tunnetta muutakuin parkumista tuomareista ottelun jälkeen.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Pentin persoonahan oli juuri oikeanlainen jääkiekkoon ja oikeastaan omasta mielestä IFK:hon. Kova lätkäjätkä, kulkee omia polkujaan, vitut välittää muiden mielipiteistä eli ylimielisyyttä sopivasti, kuitenkin on rehti ja hyvä kaveri omilleen. Kommenttia tuli ja omia puolustettiin viimeiseen asti, ukkoja hommattiin tunteella ja onnistujan palkkaa korjattiin kesken kauden.

Ei nyt ehkä Matikaista omassa seurassa haluaisi nähdä, vaikka sitä toivoisikin, että Penan kaltaiset henkilöt hyvää tulosta tekisi, mutta jos näin olisi, niin näitä persoonia vieläkin liigassa olisi. JYPissä varsinkin Seppänen ja nyt Vallenius ovat julkisuudessa hyvinkin hillittyjä, juurikaan eivät urheilupuolta kommentoi tai varsinkaan lähde tuomareita kouluttamaan ja muutenkin jäänviileitä bisnesukkoja jääkiekkomaailman ulkopuolelta. Mielummin sitä katsoisi Penamaisia ukkoja tuolla, jos homma toimisi vieläkin niin.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pentti Matikainen oli varmaankin kaikkien aikojen huonoin rekrytointi IFK:lta. Kekäläisen jälkeen olisi tarvittu saman tyylinen uuden ajan johtaja, niin tehtiin juuri päin vastoin ja otettiin bresnevin ajan juoppo. Kuulemma Pentti haki myös UTJ:ksi samaan aikaan Keklun kanssa, mutta oli liian kallis. Voi miten kauhea ajatus, että se olisi jo tuolloin valittu. Olisi jäänyt ikimuistoiset hetket kokematta. Toisaalta ei voi olla tulematta mieleen miten hienoista hetkistä jäätiin paitsi, kun olisi ollut joku tekijä mies puikoissa ja siellä olisi ollut Peltosta ja Calounia samaan aikaan jäällä.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi että Pena ei vastannu Frankin soittoon, olisi ollut kaikkien aikojen suoritus antaa koutsille ekan erän jälkeen pudotuspeleissä potkut. Ja hieno hetki haastattelussa oli se, kun oltiin Utsjoella riekkometsällä Sheddenin kanssa, Pena hoiti sopimusneuvotteluita perinteiseen tyyliin, toki just tuolloin aika heikolla menestyksellä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
"Puhelin soi ja valmentaja pitäisi laittaa vaihtoon ekalla erätauolla playoffeissa." Ei helvetti, tosiaan tää on jo niin legendaarista, että vain legendaarisemmaksi sen tekee että Pena itse sen kertoo.

Toi Vokoun oli kyllä mystinen juttu.
Hyvä haastattelu, haastattelija ja kaikinpuolin mukavaa kuunneltavaa!
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matikaiset eivät ole koskaan tuoneet HIFK:lle mitään hyvää. Jos minä saisin päättää niin yhtäkään Matikaista ei enää ikinä palkattaisi HIFK:n palvelukseen. Pelkkä nimi vituttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös