Ilmoitukset

Nimimerkki Ultraorthdoxjew on asetettu viikon pelikieltoon useasta provosoivasta viestistä Helsinki Ice Challenge -ketjussa.

Nimimerkki keskipohja kirjoitti sisällöttömän "Joo"-viestin Sport-osioon, ja muutenkin hänen viestihistoriastaan löytyy paljon sisällöttömiä onelinereita. Koska nimimerkkiä on aiemminkin rangottu samasta syystä, kurinpitolautakunta päätti antaa tällä kertaa kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki Zodiac vietti sunnuntain kirjoitellen lukuisia offtopic-viestejä Liigan siirtohuhut -ketjuun. Koska kyseinen nimimerkki on ollut hiljattain pelikiellossa ja viestejä oli lukuisia, olemme päättäneet antaa hänelle kahden viikon pelikiellon.

Nimimerkki 1946 saa seuraavan viikon ajan tuumia, kannattaako enteriä painaa, jollei ole mitään oikeaa asiaa ketjuun. Turhat viestit löytyvät kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2017-2018 -ketjusta.

Nimimerkki Mazoo78 on asetettu viikon pelikieltoon, sillä pelkkä "huhhuh" kiekkokeskustelun puolella ei tuo uutta sisältöä keskustelulle.

Pelitapakeskustelu

Viestiketju osiossa 'Yleinen jääkiekkokeskustelu' , aloittajana Fordél, 23.05.2011 klo 08.30.

  1. Derksen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Lippo
    Lainaus:
    Itse en ole oikein kartalla tästä hybridikiekon määritelmästä, mutta olen kuitenkin miettinyt sitä, että kuinka se eroaa ns. Meidän pelin pelitavasta, jossa ensisijainen tavoite on pelata pystysuuntaan, mutta kun se ei näytä järkevältä, niin tehdään tilaa tekeviä kiekkokontrollitekoja? Meidän pelissä pelataan siis tilanteesta riippuen pystysuuntaa tai kiekkokontrollia, mikä jossain määrin täsmää tuon antamasi hybridikiekon määritelmän kanssa. Tässä on huomattava, että itse en siis rinnasta kiekkokontrollipelaamista ja Meidän peliä käsittämään samaa asiaa, kuten joskus näkyy tehtävän. Mutta onko kuitenkin niin, että hybridikiekko sisältää pystysuunnan painotuksia vielä enemmän kuin Meidän peli? Jos näin on, niin voitko vääntää vielä rautalangasta, että millaisissa esimerkkitilanteissa tämä ero voisi ilmentyä (tarkoitan tilanteita, joihin Meidän pelissä reagoitaisiin tekemällä tilaa ja hybridikiekossa yrityksellä voittaa tilaa) ja mitkä ovat ne perusteet tälle pystysuunnan pelaamisen lisäämiselle? Ymmärsin tuosta teksistäsi, että tähtäimenä on lisätä laukauksia maalia kohti ja ennenkaikkea ykkössektorin maalipaikkoja.

    Mutta kyllä kai pystysuunnan pelaamisen lisääminen yleensä lisää maalipaikkojen määrää kummassakin päässä, jos joukkueiden taitotaso on lähellä toisiaan? Edesauttaako hybridipelaaminen siis kasvattamaan laatupaikkojen määrän eroa suuremmaksi verrattuna vastusajan laatupaikkojen määrään? Tämä kai olisi tärkeää voittamisen todennäköisyyttä ajatellen, ei niinkään maalipaikkojen kokonaismäärä. Vai onko tämä juuri niitä asioita, joka vaihtelee vastustajasta riippuen? Eli joskus on oman joukkueen edun mukaista, että kumpaankin päähän syntyy varsin paljon maalipaikkoja ja joskus taas ei?

    Tuossa mainittiin myös Kärpistä hybridikiekon käyttäjänä. Minulla on tuntuma, että Lauri Marjamäki on aika hyvin kartalla tästä pelaamisesta. Kevään -14 finaalisarjassahan Kärpät nopeutti pelaamistaan viidennestä pelistä alkaen päästen sillä tavalla "kuskin paikalle" otteluissa. Tähän nopeuttamiseen sisältyi hyökkäyksiin lähtöjen nopeuttaminen (esimerkiksi viivelähtöjen vähentäminen) ja hyökkäysalueella suoraviivaisemmin kohti maalia pelaaminen (esimerkiksi pitkien kulmapelien vähentäminen). Eikö tällöin ollut kyse tästä hybridipelaamisesta? Tämänkin kauden finaaleissa oma tuntuma on, että Kärpät ainakin tappiolla ja tasatilanteessa ollessaan lisäsi pystysuunnan peliään enemmän kuin Tappara vastaavasissa tilanteissa. Johtoasemassa Kärpät taas lisäsi kiekkokontrollia. Tappara rytmitti peliä enemmän jatkuvasti tilanteesta riippumatta. Näin voitaneen sanoa, että finaaleissa Kärpät pelasi hybridikiekkoa ja Tappara taas varsin klassista Meidän peliä, vai olenko hakoteillä?
     
  2. erku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Lainaus:
    Mielestäni tuo määritelmäsi hybridikiekolle on huono. Tilanteesta riippuen tapahtuva valinta pystysuunnan ratkaisun ja kiekkokontrolliteon välillä on nimenomaan Meidän Pelin ydin eikä sillä ole mitään tekemistä hybridikiekon kanssa. Se on sitten hybridikiekkoa, jos ennakkoon päätetään, että Ruotsia vastaan pakotetaan peliä pystysuuntaan ja Venäjää vastaan taas palataan Meidän Pelin periaatteeseen. Ja toki tässäkin on oltava tarkkana, että missä määrin on kyse omasta tietoisesta valinnasta ja missä määrin siitä, että vastustajan karvauspelaaminen ohjaa väistämättä avauspelaamista enemmän jompaan kumpaan suuntaan.

    Ja Kärppien en itse huomannut koskaan pelanneen matsia, jossa etukäteen olisi määrätty pelattavan pystysuuntaan. Jos siis pystysuunnan kiekon määritelmäksi asetetaan se, että vaikkapa viivelähtöjä pelataan korkeintaan viisi ottelun aikana.
     
  3. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Koko terminologia on varsin sekava. Valmentajatasollakin puhutaan meidän pelistä ja kiekkokontrollista kuin ne olisivat sama asia. Myöskään termit tilan voittaminen ja tilan tekeminen eivät ole keskenään synkassa ja kun puhutaan pelinopeudesta, sellainen 80 prosenttia puhuu jostain muusta kuin pelinopeudesta koska kukaan ei ole yhtenäistänyt pelitapaterminologiaa. Niinpä hybridille ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä, tarkkaa määrittelyä tai jos on, sellainen ei ole silmiini sattunut. Itse tarkoitan hybridipelaamisella sitä, että mennään kiinni tilastoanalyysiin ja tehdään ottelukohtainen, pelikirjaan perustuva tarkempi pelisuunnitelma etukäteen. Kuvitteellinen esimerkki: jos huomisen vastustajan maalilla on analyysin perusteella luokkaa omaa maalivahtia heikompi maalivahti ja puolustus on omaa puolustusta heikompi mutta hyökkäys samaa luokkaa, silloin voidaan valita etukäteen pystykiekko jolla ottelua pelataan tasa- ja tappiotilanteessa luottaen siihen, että sama tai suurempi määrä ykkössektorin maalipaikkoja tuottaa ottelussa voiton todennäköisyydellä X. Johtoasemassa voidaan sopia pelattavan kiekkokontrollia. Näistä lähtökohdista saadaan pelitavan eduksi 65-35 voiton suhteen kun se muilla ottelukohtaisilla pelitavan totetuksilla olisi kuvitteellisen esimerkin osalta tilastojen mukaan vähemmän edullinen.

    Lainaus:
    Osittain yllä jo vastausta. Joskus (kuten yllä esimerkissä) on oman joukkueen edun mukaista, että maalipaikkoja syntyy molempiin päihin. Teoriassa toki on niin, että paras tilanne saavutetaan kun omaan päähän ei tule yhtään ykkössektorin maalipaikkaa ja vastustajan päähän saadaan 5,10,15 tai enemmän. Jotta nämä lukemat olisivat mahdollisia, NHL:ssä voimasuhteiden pitäisi olla 1X2 tasolla luokkaa 80-10-10. Sellaisia otteluita NHL:ssä ei pelata ja nykyään palkkakatto tasaa sarjaa erinomaisesti. Arvokisoissa isot vs pienet maat isot erot ovat arkipäivää, mutta kun pelataan iso vs iso, tilanne muuttuu lähemmäksi NHL:n jakaumaa.

    Asia ei kuitenkaan ole niin, että kaikissa tilanteissa kaikkia vastaan pystykiekolla saataisiin enemmän ykkössektorin maalipaikkoja kuin vastustaja. NHL:ssä tämä näkyy mm. siten, että leimallisesti pystykiekon joukkue vetää ottelun alun tai koko ottelun pitkälti kiekkokontrolliin peliään perustaen ja vastaavasti kiekkokontrollijoukkue siirtyy pelkkään pystyyn, jotta vastustajan saadaan yllätettyä. Arvokisoissa Westerlundin Suomi teki samat viime vuonna eli pelasi todella nopeaa pystysuunnan peliä luultavasti siksi, että tilastoniilot laskivat sen olevan paras tapa mm. USA:n taitavan ja kiekkoa kontrolloivan pelitavan voittamiseksi. Vastaavasti kiekkokontrolli voi olla paras tapa joukkueen Y voittamiseksi useista eri syistä.

    Lainaus:
    Määrittelykysymys. Minusta myös Tappara pelasi välillä hybridiä. Kärpät, HIFK ja unohtamani Lukko myös sillä pidän 100 varmana sitä, että ottelukohtaisesti on sovittu etukäteen isoja pelitavallisia asioita, joita toteutetaan eri tilanteissa. Viime MM-kisoissa Suomi pelasi hybridiä ja pelasi USA:ta vastaan ennalta määriteltynä 2014 ja 2015 (ja Kanadaa 2014) pelikohtaisena suunnitelmana pystyä ja ehkä viime vuoden onnistumisten takia palasi sen ottelun jälkeen enemmän kohti kiekkokontrollia eli sanoisin, että Suomi pelaa hybridiä kun ottelukohtaiset pelitavat on ennalta sovittu ja samoin näyttäisi, että tuloskohtaisesti löytyy myös eroja.
     
    Viimeksi muokattu: 14.05.2015 klo 14.30
  4. steepler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    chelsea, The Ohio State Buckeyes
    Lainaus:
    Onko tässä lähtökohtaisena ajatuksena että esim. Jukka Jalosen maidän peli jossa reagoidaan tilanteen mukaa on jotenkin liian kunnianhimoinen tai sitä ei pysty toteuttamaan? Tarkoitan että jos valinnat ovat oikeat ja on opetettu oikein niin luulisi että voittamisen todennäköisyys on suurempi laski näitä miten päin tahansa kun mitä todennäköisyys on jos pelataan vaikka pelkkää pystyä (sehän todennäköisesti sisältää myös huonoja pelivalintoja). Jos nyt valinta olisi pelata pelkkää pystyä ottelun alusta ja vastusta pelaa trappia ja vielä onnistuu pelaamaan sellaista hyökkäyspeliä että ei menetä keskialueella tai vaarallisissa tilanteissa kiekkoja niin pelkän pystyn pelaaminenhan todennäköisesti johtaa siihen että pelataan alivoimaisia hyökkäyksiä joista todennäköisesti ei saada näitä ykkössektorin maalipaikkoja jolloin taas en ihan ymmärrä mikä merkitys enää ennakkolaskelmissa on vastustajan maalivahdin tasolla.

    Ymmärrän tälläisen ajattelutavan oikeastaan vain jos ajatusmalli on se että on liian monimutkaista olla koko ajan pelaajilla olemassa vaihtoehtoja jonka mukaan pitää tehdä valinnat jäällä, eli tavallaan on monta pelitapaa mutta toteuttaminen pitää määritellä etukäteen koska on liian vaikeata, tai ei ole osaamista, opettaa pelaajia valitsemaan oikeat tavat ikään kuin lennosta.

    Jukka Jalosen meidän pelissää, niin kuin hän itse sen määrittelee, on mielestäni aika turhaa laskea tälläisiä prosentteja koska siihen on jos sisään rakennettu koko ajan sen parhaan pelitavan valinta tilanteen mukaan, eli siinä pelataan koko ajan sisään rakennettuna sitä todennäköisesti parasta peliä (jos ajatellaan vähän isompia linjauksia, toki siinäkin voi sellaista pelikohtaista hienosääntöä esim. olla että jollekin veskarille lauotaan vaikka ylös, tai ehkä sitäkin voidaan varioida pelataanko esim. pidempiä vai lyhyempiä kulmapelejä riippuen siitä millaisia puolustajia vastustajalla on). Ainakin noin lähtökohtaisesti, jos tosiaan ajattelu on että tämä on epärealistista niin se on asia erikseen.
     
    Viimeksi muokattu: 14.05.2015 klo 16.41
  5. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    En ota sen enempää ns. meidän peliin kantaa kuin sen mitä olen nähnyt. Siinä ei läheskään aina reagoida tilanteen mukaan. Mitä olen JJalosen otteita ja joukkueita seurannut, reagointi tulee usein erätauolla. Tällöin saamme lukea kirjoituksia tyyliin "Leijonat muutivat pelaamista toiseen erään" yms. Hybridiä en ainakaan itse ymmärrä niin, että sitä ei voisi kategorisesti muuttaa esimerkiksi enemmän kontrollin suuntaan jos valmennus näkee siihen tarvetta. Ihan taas näkemäni perusteella tämä voi tapahtua kesken eränkin varsinkin jos vastustajan pelitapa antaa siihen aiheen. Oman näkemykseni mukaan hybridi ja meidän peli menevät osittain päällekkäin, mutta erojakin löytyy siitä, että - taas oma mielipide - pidän hybridiä hyökkäyspelaamisen ja maalipaikkojen määrittäjänä kun taas meidän peli on laajempi ja kattaa joidenkin mukaan kaiken mitä jääkiekon pelaamiseen tulee.

    Oisko pari vuotta sitten tässä ketjussa kun kirjoitin ensimmäisen kerran seuraavani ainoastaan hyökkäyspelaamista ja mm. sitä, mitä tapahtuu kun kiekko tuodaan hyökkäysalueella eri tavoin ja mitä vaatimuksia se asettaa kenttätasapainolle jne. Hyvin äkkiä oppi sen, että ei voida puhua mistään tilan tekemisestä tai voittamisesta vaan pikemminkin siitä, miten hyökkäyksessä pelaajalle rakennetaan jätöllä, syötöllä tai jollain muulla tavalla sen verran avointa tilaa että siitä voidaan toimittaa/laukaista/syöttää kiekko kohti maalia, jossa on esimerkiksi +1 eli kiekko tulee kohti maalia ja oma pelaaja on maskissa ilman että vastustaja on ratkaisevasti vaikuttamassa tilanteeseen (maalivahti toki on).

    En siis seuraa tai tilastoi tai lue tilastoista tapahtumia juurikaan muualla kuin hyökkäysalueella siitä yksinkertaisesta syystä, että siinäkin on jo valtavasti tekemistä. Koko seuraamisen logiikkani lähtee siitä, mikä on optimaalisen tapa edistää hyökkäyspeliä siten, että sen tuloksena on maali. Tässä mielessä mun terminologia on hieman erilainen koska esimerkiksi parasta pelinopeutta voi olla 5-6 syöttöä hyökkäysalueella ja taas toisessa tilanteessa yksi nopea syöttö pystyyn. Näin alivoimainenkin hyökkäys on täysin perusteltavissa ja sen pitää tehdä jos tämä hyökkäys edistää parhaiten maalin tekemistä siinä tilanteessa. Tämä on kaiken ydin kun puhutaan hyökkäyspelaamisen pelitavoista.

    Eurooppalainen ja NHL-kiekko eroavat monessa suhteessa toisistaan, mutta yksi ero on se, että pohjois-amerikkalainen tyyli on pyrkiä ajamaan hyökkäykset aina maalille ja ampua lähes joka kerta kun on mahdollista (mutta ei ilman suunnitelmaa, siitä jo kirjoitin). Maalinteko on monella tavalla määrätietoisempaa ja pelitavallisesti kehittyneempää Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa. Kyse ei tietenkään ole pelaajien taidoista tai pelkästään taidoista vaan pohjois-amerikkalaisen pelitavan sekä pelitapaan kuuluvien harjoitusten ja toistojen antamasta tuesta maalintekemiseen. Nämä erot tulevat esille jo junnuvalmennuksessa ja junnukiekon pelitavassa, harjoituksissa ja kaikessa muussa. Tämä olisi oma keskustelunaiheensa, mutta totean lopuksi sen, että ihan kovin hirveästi en Suomesta tai Euroopasta lähtisi Kanadaa ja NHL:ää opettamaan siinä, miten hyökkäyspelaaminen tulee organisoida ja miten maalit tehdään ja miten pelataan oikein.
     
    Viimeksi muokattu: 14.05.2015 klo 17.48
  6. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    MM-kisat voi laittaa Suomen hyökkäyspelaamisen osalta pakettiin. Analyysi kattaa vain 5vs5 pelaamisen ja sen perusteella Suomella oli yksi kentällinen hyvää hyökkäyspelaamista. Kontiolan ja Immosen kentät epäonnistuivat, Kemppaisen ketju oli kohtuullinen. Toki kokoonpanot vaihtelivat, mutta pääosin juuri noin.

    Miksi Barkovit onnistuivat? Voi kuulostaa näsäviisaalta vastaukselta mutta vastaan silti: koska heillä oli etukäteen suunniteltu hyökkäyspelitapa targettina aina maalin tekeminen. Esimerkiksi Suomen viimeiseksi jääneessä ottelussa 5vs5 Barkovit pelasivat tai pyrkivät pelaamaan hyvin yksinkertaisella kaavalla ja käytännössä aina kohti maalia. Jo pelkästään viimeiset kolme sanaa (aina kohti maalia) erottavat Barkovit kaikista muista Suomen kentistä ja ketjuista hyökkäyspelaamisessa.

    Jos hyökkäyspelaamista katsotaan ketjun Jokinen-Barkov-Donskoi (jatkossa ABC, joista kuka tahansa mikä tahansa kirjain) osalta tarkemmin Suomi vs Tsekki puolivälierässä, ketju toimi siten, että kun A sai hyökkäysalueella laidassa kiekon, hän joko toimitti kiekon rytmitettynä B:n ja C:n liikkeeseen suoraan maalille tai syötti B:lle tai C:lle heidän noustessa tilanteesta riippuen joko voimakkaalla luistelulla tai hitaasti liukumalla kahdelta kaistalta kohti maalia. Tällöin A:lla oli mahdollisuus joko laukoa itse jolloin B ja C olivat tulossa kaistoiltaan reboundiin tai syöttää jolloin B tai C voivat joko ampua heti tai syöttää mahdollisuuksien mukaan myös takaa nousevalle pakille D. Yksinkertaisimmillaan kuvio meni niin, että A laukaisi kohti maalia josta B tai C haki reboundia tai A syötti B:lle josta B laukaisi ja A ja C olivat menossa reboundiin tai puolustaja D antoi ratkaisevan syötön. Näin tehtiin Tsekkiä vastaan kaksi maalia. Tällaisessa pelaamisessa on jo iso annos tyypillistä pohjois-amerikkalaista määrätietoisuutta ja hyvää hyökkäyspelitapaa maalin tekemiseksi.

    Barkovin ketju pelasi Suomen parasta hyökkäyspeliä ollen tärkeimmissä otteluissa myös koko ottelun paras hyökkäysketju 5vs5 tilanteessa. Kun Suomen seuraavaksi paras ketju oli hyökkäyspelaamisen osalta Kemppaisen vitja (vaikka jäikin lopulta paljon Barkoveista ja aika paljon ehkä siksi, että ketjun pakkipari Ohtamaa-Jaakola oli hyökkäyspäässä heikko), muut kaksi ketjua eli Kontiolat ja Immoset pelasivat hyökkäyspäässä kuin vastakohtana Barkoveille. Miten tahansa heidän pelaamistaan arvioikin, sen tarkoituksena ei ollut tilastojen tai esitysten mukaan hyökätä siten, että hyökkäyksen tuloksena saadaan paras mahdollinen ratkaisu maalin tekemiselle. Hyökkäysalueen syötöt olivat pääosin jotain ihan muuta kuin maalintekoa edistäviä.

    Eilinen tappio Tsekille harmittaa kun ilman mitään analyysia omin silmin kyse oli osittain siitä, että tuomarit tekivät pelaamisen helpoksi Tsekille ja vaikeaksi Suomelle. Mutta kun katsoo omia tilastoja ja vertaa Suomen ja Tsekin hyökkäyspelaamista kokonaisuutena, Tsekki otti kuitenkin ansaitun voiton. Kun Barkovit lasketaan pois, Tsekin hyökkäyspelaaminen siinä miten mm. syötöt ja muut ratkaisut (maalille nousu, pakkien ajo syvään jne) edistivät keskimäärin tavoitetta eli maalin tekemistä oli Suomea edellä varsinkin ensimmäisessä erässä, jolloin ero oli luokkaa 70-30 Tsekille kun vertaillaan kaikkien kenttien peliesityksiä hyökkäyspäässä. Muut kaksi erää olivat tasaisemmat.
     
  7. Vartaloharhautus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Lainaus:
    Itselleni ei jäänyt edes ottelua katsoessa mielikuvaa, että tuomarit olisivat näytelleet merkittävää roolia pelin virtauksen kannalta. Suomi pelasi Tsekin viivelähtötilanteissa erittäin passiivisessa ja seisovassa 0-5 -trapissa, jonka tsekkiläiset pystyivät purkamaan aivan liian helposti luisteluvoiman avulla. Suomi ei passiivisuuden vuoksi pystynyt miehittämään painollista puolta, vaan kaistat vuotivat armottomalla tavalla. Erityisesti tämä passiivisuus korostui ensimmäisessä erässä ja 3-3 -tasoitusmaalin jälkeen. Kaistojen vuotaminen johti siihen, että Suomi luopui usein täysin ilmaiseksi omasta siniviivastaan ja keskialueen riistopelaaminen jäi erittäin heikoksi.

    Oliko passiivinen 0-5 -trap osa Jalosen pelisuunnitelmaa vai johtuiko se varovaisuudesta, kuten Tuomo Ruutu mainitsi erätaukohaastattelussa. Koska keskialueen passiivisessa puolustuspelissä oli niin paljon toisteisuutta, näyttäisi se olleen Jalosen tietoinen valinta. Edelleen voidaan kysyä, miksi Jalonen ei määrännyt joukkojaan aktiivisempaan riistopelaamiseen, kun tsekkipakkien vaikeudet omassa päässä sekä hyökkääjien luisteluvoima ja vahvuus olivat varmasti tiedossa. Jalonen antoi tsekkiläisten määrätä pelin rytmin, mikä ei suosinut Suomen vahvuuksien käyttämistä.
     
  8. Mänizeri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, New York Rangers
    Lainaus:
    Tähän "passiivisuuteen" lienee syynä ajatus siitä, että viisikko on paremmin kasassa, kun vastustaja tulee ja sitä kautta suora hyökkäys vastustajlta ei mahdollista kuin suoran laukauksen. Tällöin toinen aalto jäisi aina käyttämättä. Se mikä tässä valinnassa kuitenkin on vaarana, on se, että nyt kun hyökkäysalue on iso, tämä tapa mahdollistaa "helpon" pääsyn päätyyn (ristikulma, ränni) ja sitä kautta kulmapelin. On todella vaikea lähteä enää omista hyökkäämään tämän jälkeen, jos päätykiekkoa tai ristikulman jälkeistä irtokiekkoa ei saada pelattua omille.

    Ja mistä päästään toiseen silmiinpistävään ongelman: Suomelta tuntui puuttuvan koko turnauksen ajan sapluuna päästä pois omista kiekon kanssa. Oli kyse sitten viiveellä lähtemisestä tai puolinopeasti. Eli kun vastustaja päästetään keskialueen yli "helposti", pitäisi olla pomminvarmat tavat tulla kiekon kanssa pois vastustajan lyödessä painetta. Nyt ei ollut, vaan Tsekki pääsi varsinkin Jagrn johdolla myllyttämään pitkiä pätkiä Suomen päässä. Tämä on itselleni täysi mysteeri, miksi näin pääsi käymään, koska olen pitänyt Kari Jalosta valmentajana joka käyttää kaikki keinot voittaakseen vaikka se vaatisi omalta mukavuusalueelta pois tulemista. Apuvalmentajana on kuitenkin kaveri (Marjamäki), jolle olisi voinut antaa täydet valtuudet hoitaa asiaa kuntoon.... Tai, jos oli annettu valtuudet, niin huonosti homma toimi. Oli syy mikä tahansa, niin apuja tähän voi kysyä myös nykyiseltä U20 -valmentajalta.
     
  9. TosiFani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Lainaus:
    Trapin sijoitus on varmasti Jalosen valinta, mielestäni Suomi ryhmittäytyi turhan alas. Aktiivisen karvauksen ja vetäytymisen välillä tehtävä valinta on taas aina kärkikarvaajan tekemä valinta ja tässä taas näkyi suomalaisten pelaajien varovaisuus. Pelissä oli useita tilanteita, joissa rohkeammalla karvaamisella olisi päästy riistoihin.

    Lainaus:
    Suomella on selkeä sapluuna tähän, mutta kiekolliset ratkaisut olivat usein erikoisia. Koko turnauksen ajan ihmetytti syöttöjen huono laatu omissa. Suomi sai useaan kertaan tilanteen rauhotettua ja pyrki pelaamaan kiekollisena myös paineen alla. Näissä tilanteissa tehtiin toistuvasti huonoja ratkaisuja, heitettiin rännikiekkoja, syöttöjen laatu oli heikko, pakit tekivät erikoisia käännöksiä, syötöt viipyivät.

    Suomen joukkue oli varsin kokematon, mikä varmasti näkyi pelitavan toteuttamisessa. Toisaalta tuli mieleen, että pelaajille oli annettu liikaa vapautta ratkaisun valinnassa. Varsinkin hitaissa lähdöissä syötöt viipyivät usein ja hyökkääjät karkasivat. Salmela oli tästä hyvä esimerkki, hän haki liian usein vaikeita ratkasuja, syöttö sentterille oli liian helppoa.
     
  10. Vartaloharhautus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Lainaus:
    0-5 -trapissa ideana on nimenomaan pitää viisikko kasassa, aikaansaada "isku" painollista puolta miehittämällä punaviivalla tai viimeistään punaviivan ja oman siniviivan välillä sekä luoda riistopelaamista tämän "iskun' avulla. Passiivisuudella tarkoitin sitä, että Suomen viisikko ei kyennyt kasassa olemisesta huolimatta toteuttamaan trap-pelaamisen perusideologiaa.

    Hyökkäyksiin lähdöistä olen samaa mieltä kanssasi, ja mielestäni Petteri Sihvonen avasi hyvin tähän liittyvää problematiikkaa U-studiossa vieraillessaan.
     
  11. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Sivusilmällä tuota tuli seurattua koska seurasin paitsi Suomen, myös vastustajan hyökkäyspelaamista ja Jagria olen seurannut pitempään NHL:ssä. Jagr pelaa hyvin usein samalla tavalla kuin Suomea vastaan eli jos pakki omissa antaa kiekolliselle Jagrille painetta, hän joko kiertää maalin tai järjestää muuten niin, että hyvänä kiekon suojaajana ja fyysisenä hyökkääjänä pakki ei pysty mailahäirinnällä, riistolla tai fyysisellä pelaamisella kiekkoa ottamaan vaan ajautuu itse pelin ulkopuolelle Jagrin kääntyessä kiekon kanssa kohti maalia. Tällöin jagrilaisilla on usein tilanneylivoima, esimerkisi 4vs3. Tämä Jagrin kuvio on toiminut kaiketi 20 vuotta, joten oliko kyse huonosta ohjeistuksesta tai osaamattomuudesta, mutta hyvin se toimi Jagrin kannalta Suomeakin vastaan. Sen mitä seurasin niin itselleni jäi kuva, että Suomen puolustajat eivät ihan kartalla olleet Jagrin pelaamisesta joten voinee olla niinkin, että siihen ei valmennus ollut kiinnittänyt huomiota vaikka mm. Barkov tiesi juuri sen miten Jagr pelaa. Toinen vaihtoehto toki on se, että Jagrin perinteinen hyökkäyskuvio oli käyty Suomen pakkien kanssa läpi, mutta pakit kuten Ohtamaa ja Jaakola eivät olleet pelitaidollisesti sitä tasoa, että osaisivat estää Jagria kun siihen ei pysty änärissä moni heitä parempikaan puolustaja. Se miten NHL:ssä parhaat puolustajat toimivat on Jagrin pitäminen kiekottomana ajamalla ajoissa tiukasti Jagrin iholle.

    Hyökkäyspelaamismielessä nämä Tsekin ja Jagrin toimet olivat juuri niitä jotka tekivät hyökkäyspelaamisessa laadullisen eron Suomeen olkoonkin, että seurakaveri Barkovin ketju pelasi myös loistavasti hyökkäyspäässä. Muuten en juuri Suomen puolustusalueen peliä ja sen ongelmia seurannut.
     
    Viimeksi muokattu: 15.05.2015 klo 10.43
  12. Johannes Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, jääkiekko.
    Kaikki kunnia esim. sinun Cobol hienolle kuvaukselle Jagrin pelaamisesta Suomen puolustusta vastaan, mutta eilisen pelin käänsivät ja ratkaisivat täysin epäpätevät tai mahdollisesti jopa ostetut erotuomarit, joka on niin raivostuttavaa ja naurettavaa, että sen jälkeen keskusteleminen pelitavoista muuttuu ainakin Johannekselle täysin mahdottomaksi asiaksi. En voi todistaa erotuomareiden lahjomista, joten tuo on vain mielipide, ei faktaa.
     
  13. Z-hän elää Jäsen

    Lainaus:
    Sanoo myös Jussi Jokinen (joka pelasi btw hienot kisat): - Keskialue vuoti turhan paljon. Tshekki pääsi liian monta kertaa vyöryttämään siitä sekä rintamana että kääntämään vastahyökkäyksiin. Ehkä meidän olisi myös pitänyt paineistaa niiden pakkeja kovemmin..

    Jagr katkaisi Leijonien tien | Apu

    Yksi vanhempi kiekkoniilo tokaisi häijysti, että ensimmäinen erä näytti juuri siltä kuin Kari Jalonen itse kovissa kansainvälisissä otteluissa: aralta, varovaiselta, pehmeältä ja passiiviselta. No joo, tuo oli vyön alle eikä muutenkaan relevanttia... mutta harvinaisen kummallinen valinta Tshekin ryhmää vm. 2015 vastaan (ei mitään taikuripakkeja, mutta helvetin isoja, luisteluvoimaisia ja taitavia jätkiä tuomaan kiekkoa ylös heittämällä ja puhkomaan trapin vauhdilla sitäkin enemmän). Toki pelaajillakin on vastuu siitä, että homma meni katseluksi; trap ei lähtökohtaisesti tarkoita passiivisuutta, vaikka siinä ei hulluna karvatakaan.

    Pääosin hyvää keskustelua täällä, johon ei ole kauheasti lisättävää. Tulos on pettymys, mutta ei mikään katastrofi. Opiksi muutamissa asioissa ja uuden sukupolven voimin eteenpäin vaan.


    Lainaus:
    Jep. Etenkin Ohtamaa oli koko Tshekki-pelin enemmän tai vähemmän kusessa niin vauhdin, sijoittumisen kuin kaksinkamppailujen kanssa. Kun oma peli menee selviytymistaisteluksi, on aika sama, kuinka hyvin teoriassa tietää mitä pitäisi tehdä. Tietysti vielä pahempaa, jos ei edes tiedä...
    Mutta kentällä nyt on se vastustaja ja joskus se kehtaa olla parempikin. Tuskin maailmassa on yhtään ammattipuolustajaa, joka ei tietäisi, miten Jagr pelaa. Ei se silti aina pysy kurissa:) vieläkään.
     
  14. Johannes Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, jääkiekko.
    Erotuomareiden epäpätevyys käänsi pelin momentumin. Ei mikään pelitapa-asia. Sorry, niin se vaan meni eilisessä pelissä.
     
  15. kahden suunnan sentteri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Voihan ja kannattaahan pelitavan hyviä ja huonoja puolia analysoida siitä huolimatta tuleeko voitto tai tappio, tai kuinka suuri vaikutus tuomareilla on tähän ollut.
     
  16. Sekera Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, prosessit ja yrittäminen
    Lainaus:
    Ottelu oli kolmannessa erässä 3-3.

    ***

    Suomen turnausta pelitavallisesti luonnehdittaessa on osuvasti sanottu, että selvää peli-identiteettiä ei tahtonut löytyä/se ei ollut vahva. Itselleni ei auennut se, että mitä Jalonen loppuviimeksi joukkueeltaan tahtoi: kiekkokontrollia, pystysuuntaa, vastaiskuhyökkäämistä, coast-to-coastia, reagointikiekkoa, ..? Kaikkea oli vähän, mutta mielestäni mitään ei kunnolla. No, nollapeliputki viestii siitä, että puolustuspeli toimi, mutta niin sen tuolla hyökkäyspelillä piti toimiakin.

    @Cobol on pureutunut hyvin Suomen HAHPin toteutumiseen, niin muutama sananen Suomen puolustus- ja keskialueen hyökkäyspelistä. Tilastoin Suomen hyökkäyksiinlähtöjä tasakentällisin kaikissa otteluissa (pois jäi Slovakia-ottelun 2 jälkimmäistä erää ja osa Valko-Venäjä-ottelun alusta). Niiden perusteella voi sanoa, että Suomi hallitsi pelin virtausta kaikissa muissa otteluissa paitsi Venäjää vastaan.

    Suomella oli tasakentällisin kaikista ottelun peliä edistävistä lähdöistä (nopea, puolinopea, nopea kontrolli, hidastus) tyypillisesti 51-56 % ja Venäjää vastaan 48 %, puolivälierässä Tsekkiä vastaan 56 %. Tämä loi Suomelle vahvat edellytykset olla myös HAHP:ssa hallitseva, mutta mututuntumalla näin ei läheskään aina ollut kun suhteutetaan tarkastelu vastustajan tason mukaan. Esimerkiksi puolivälierässä Suomella oli 1. erässä saman verran lähtöjä kuin Tsekillä, mutta oliko ensimmäinen Pavelecin torjunta vasta joskus 15. minuutin kieppeillä? Peli katkesi aivan liian usein ennen hyökkäyksen fiksua päätöstä.

    Tästä päästään siihen, että keinot luoda peliin kiekollista jatkumoa omista asti olivat perin vähissä, mitä pidemmälle turnausta mentiin. Suomen pelin rytmitys luonteeltaan nopeiden lähtöjen (nopea, puolinopea, nopea kontrolli) suhteellisella osuudella mitattuna vaihteli välillä 59 % - 77 % ja viivelähtöjä oli kaikista lähdöistä keskimäärin 12 % kuitenkin niin, että vähiten oli USAa vastaan 3 % ja eniten Norjaa vastaan 20 %.

    Ehkä huomionarvoisinta on se, että Suomi palautteli ottelusta toiseen melko ahkerasti: keskimäärin 20 kertaa per ottelu eli 20 % kaikista lähdöistä. Vaikka peli isossa kuvassa vaihteli USA-pystysuunnasta Norja-kiekkokontrolliin, palautuksia oli käytännössä vakiomäärä joka ottelussa. Ilkikurisesti voidaan todeta, että yksi tällainen palautusteko sitten olikin ratkaisemassa puolivälieräottelua Tsekille (Pesonen).

    Minulle nousee tästä palautustilastofaktasta mieleen kysymys, että tiesikö Suomen joukkue ihan viimeistä piirtoa myöten sen, mitä päävalmentaja joukkueeltaan tahtoi? Jos mennään ihan periaatetasolle, niin pelissähän pitäisi olla jokin tietty selvästi yhdessä sovittu johtoajatus, perusperiaate, johon tukeutua kun alkaa olla hätä. Esimerkiksi: roiskaisenko kiekon pois, vai säilytänkö kontrollin siirtämällä alaspäin? Ollaanko hyökkäämisessä aloitteellisia, vedetäänkö vain nopeasti ylöspäin ja kytätään virheitä jne.

    Näiden eri toimintatapojen välillä on fundamentaalisia eroja ja pelin perusajatus tarjoaisi jokaiseen automaattisesti vastauksen. Rakentava joukkue palauttaa alaspäin ja rikkova joukkue roiskaisee pois. Rakentava joukkue on aloitteellinen ja rikkova joukkue kyttää virheitä. Cobolin kuvaama hybridikiekko mahdollistaa molemmat samanaikaisesti, mutta onko se liian vaativa pelitapa maajoukkuetasolle, joka eroaa huomattavasti seurajoukkueena toimimisesta? Joukkue ei mielestäni päässyt missään vaiheessa samalle sivulle eli pelaajien ajatukset pelistä eivät kohdanneet siten kuin voittavassa pelissä pitäisi.

    Vaikka perinteisessä Meidän Pelissäkin tunnistetaan tilanteita, nousee sieltä silti esiin se, että sitä pelaava joukkue on rakentava ja aloitteellinen. Näin ei nyt K. Jalosen Suomen kohdalla tarpeeksi usein ollut.

    Suomi palautteli koko ajan melko lailla vakiomäärän, vaikka pelitapa muuten vaihteli melko voimakkaastikin. Yrittikö Suomi liian vaikeaa pelitapaa, liian lyhyessä ajassa? Yhdessä detaljissa eli palautuksien suhteen pelissä oli ottelusta toiseen jatkuva kaava, vaikka muuten peli vaihteli. Tämä saattoi sekoittaa joukkueen peliä liikaa, kun pelitapa vaihteli fundamentaalisilta osin liikaa.

    Suomi rytmitti peliään hitailla lähdöillä ottelusta toiseen vastustajaa enemmän, mutta tietyissä tilanteissa olisi rytmitykselle ollut enemmänkin tilausta. Suomi kuitenkin osasi pelata viiveistä suoria hyökkäyksiä ja niistä huippupaikkoja (esimerkiksi Venäjää vastaan) - suoraan sanottuna: oli paljon tilanteita, joissa olisin toivonut selkeää pein virtauksen kaappaamista pelin seisauttamisella.

    Tämä ei tarkoita sitä, että olisi ehdoin tahdoin pitänyt viivähtää maalin takana, mutta tietyissä tilanteissa omalla puolustusalueella kiekon saatuaan tämä olisi tuonut Suomen peliin enemmän järkeä ja sitä kautta luonut huomattavasti enemmän vaihtoehtoja pyrittäessä ylöspäin. Aloitteellisuus kiekon kanssa ja ilman jäi nyt jälkeen vaadittavasta tasosta, mistä viiveiden puute oli yksi käytännön tason viesti. Mielestäni tämä aloitteellisuuden väheneminen on asia, jota pitäisi isommassakin katsantokannassa miettiä ja pohtia, että tahtooko Suomi hakea menestyä niin toimien. Tämä oli nyt vallitseva päävalmentajansa näköinen joukkue ja keskustelu täytyykin sitten tästä eteenpäin viedä enemmän yleisemmälle tasolle valmentajan nimitysprosessista lähtien.

    Suomi ei tuntunut tietävän, että minkätyyppinen joukkue sen pitäisi olla. Tiesikö Kari Jalonen?

    ***

    Edellä on ollut paljon puhetta myös todennäköisyyksistä ja siitä miten ne hyökkäyspelissä saisi maksimoitua. Seurailin päättyneellä liigakaudella etenkin Tapparan laukomisen laatua sektoreittain ja niihin kokemuksiin perustuen pitemmän aikavälin menestyminen ei ainakaan Tapparan tapauksessa korreloi siinä, että voitettaisiin sinällään vaarallisen maalintekoalueen laukaukset. Kyseeseen tulee enemmän se, että miten lauotaan ja kuinka laadukkaasti tukitoimineen.

    Seuraavalle kaudelle tuota tilastointia voisi laajentaa ehdottomasti koko Liigan kattavaksi, mutta jos oikein hyödyllistä tietoa haluaisi saada, vaatisi hyökkäyspelin tehokkuuden analysointi sen, että jokaisen laukauksen yhteyteen saisi liitettyä tiedon laukauksen tyypistä: Esimerkin mukaan A) suora laukaus B) poikittaisliike/one-timer C) rebound D) ohjaus E)??. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman erikoisjärjestelyitä, joten kyse lieneekin valitettavasti enemmän haavekuvien luonnista Liigan, suomalaisen jääkiekon analysoinnin ja näiden kaikkien kunnianhimoisuuden suhteen.
     
    Viimeksi muokattu: 15.05.2015 klo 17.55
  17. MustatKortit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
    Lainaus:
    Itse painottaisin kyllä pelitapa-asioita samaten, mutta onhan tämä siinä mielessä totta, että Suomella oli erittäin hyvä ote toisessa erässä, saatiin kiekko jo kolmannen kerran maaliin, mutta maalin sijasta tuli rangaistus ja takaisku omiin.

    Kaikilla varmaan oma mielipiteensä tuosta tuomiosta, meidän kotikatsomossamme pidettiin selvänä sekä rehtinä maalina ja ehdimme jo tuulettaa, kunnes näimme tuomari viittoilut.
     
  18. Tarinankertoja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ipa, ipa, ipa, ipaa...
    Lainaus:
    Olen tämän aikasemminkin esiin nostanut, jotta kiekkoliiton pitäisi ymmärtää sijoittaa rahaa konenäköjärjestelmän kehittämiseen, joka tilastoisi peliä juurikin tuon tason tarkkuuteen asti (ja pidemmälle). USAssa on pitemmällä ymmärrys siitä, miten keinoälysovelluksia voidaan hyödyntää urheiluanalyysin apuna, täällä euroopassa pidetään kynä ja paperi järjestelmiä jalustalla (tietokoneohjelmat joita käytetään on vain kynäpaperisovellusten sähkösiä versioita).

    Viimeksi tämän perään kysellessni valiteltiin resurssipulaa, joka tosin vaikutti siltä, että yritettiin tehdä liian kallista systedmiä heti kärkeen.

    Kun muutama kausi sitten tein maalin syntytapatilastoinnin koko kaudelta Nelosen koositeiden pohjalta tilastoin nimenomaan myös laukaisutyypin. Tilasto on toki puutteellinen, koska se oli koosteista katsottu ja kaikki tilanteet eivät olleet näkyvissä.

    Tehdyt maalit 11-12
    suora hyökkäys 27% ( 2:1 12% 3:1 2% 3:2 17% 3:3 tai enemmän 23% 2:2 21% 1:1 10% Yksin läpi 12%)
    suoran hyökkäyksen rebound/2nd 4,3%
    riisito vastustajan alueella 10,3%
    Aloitusvoitto 3%
    kulmapelin/painostuksen jälkeen 20,7%
    YV 27%
    AV 2,5%
    TM 4,3%
    RL 0,9%

    laukaus
    poikittaisyötöstä 19%
    pystysyötöstä eteen 1,3%
    laukaus pystyvauhdista kiekkoa kuljettaen/harhautus 21,7%
    laukaus sivuttais vauhdista 7,9%
    maalintakaa/taaksepäin pystysyöttö/jättö 11,6%
    laukas paikalta (esim pakki siniseltä) 13,9%
    rebound maalivahdista 17,7%
    ohjaus kauempaa tulevaan laukaukseen 6%


    Konedatalla tuohon saataisiin myös (tarkuuden lisäksi siis) mistä ammuttiin, kuinka kauan pelaaja oli ollut jäällä ml. vastustajat ja omat, montako syöttöä oli edeltänyt jne. dataa. Tiedän, että Toronyossa tätä kehitetään, joten olisi aika täälläkin lähteä isosti liikkeelle..
     
  19. kahden suunnan sentteri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Kyllä Suomessakin on jo lähdetty liikkeelle. On olemassa kotimaisia startuppeja joilla on vastaavia tuotteita. Eiköhän kiekkoliittokin ryhdy seurojen vanavedessä asiakkaaksi ellei ole jo.
     
  20. Johannes Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, jääkiekko.
    Täyttä typeryyttä, jos eivät hanki jotain kunnon systeemiä, ensin tutkien asian kunnolla ja kilpailutuksen jälkeen.
     
  21. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Pelitapamielessä (hyökkäys) eilinenkään Kanadan esitys ei yllättänyt. Kanada pelasi juuri kuten sen ennakkoon täälläkin odotin pelaavan eli hyökkäysalueella aina kohti vastustajan maalia. Hyökkäyspelaamisen rakenne oli yksinkertaisesti se, että tultiinpa hyökkäysalueella laidasta tai keskustasta, seuraavat shakkisiirrot oli suunniteltu siten, että hyökkäys päättyy laukaukseen kohti maalia. Kanadan kenttätasapaino ja puolustajien tuki hyökkäyksille toimi sekin erinomaisesti ja noin äkkiseltään en keksi mitään oleellista asiaa jota pitäisi Kanadan HAHP:ssa muuttaa. Toki se meni välillä hieman näpertelyksikin kun Venäjästä ei ollut vastusta, mutta isossa kuvassa Kanadan HAHP oli lähes täydellistä. Venäjä ei pelannut pelitapamielessä oikein Kanadaa vastaan vaan se teki monta sinänsä pientä asiaa PAPP:ssa väärin mikä helpotti Kanadan HAHP:sta. Pelitapamuutokset eivät olisi kuitenkaan säästäneet Venäjää katastrofilta koska Kanadan pelaaminen hyökkäysalueen keskustassa oli niin vahvaa. Ehkä numerot olisivat olleet Venäjän kannalta pienemmät, mutta tappio kaikissa tapauksissa. Syy on yksinkertainen: Kanadan hyökkäysmateriaali ei ollut mikään ylikylä vaikkapa Venäjään verrattuna, mutta Kanadan hyökkäysalueen pelitapa, viisikon tiiviys ja kaikki muu oli.

    Siksi onkin mielenkiintoista seurata tulevan syksyn aikana millainen keskustelu aiheesta Suomessa alkaa ja mitä asioita pelitapamielessä nostetaan esille kun maajoukkuetta seuraavan kerran kootaan. Samoin odotan sitä, millaisia muutoksia Liigan seurojen ja KHL:ssä ainakin Jokerien pelitapaan tehdään vai tehdäänkö mitään. Minusta Suomen pelissä MM-kisoissa 2015 oli paljon hyvää ja paljon huonoa, joten otetaan vain se hyvä jatkoon. Ja sehän oli hyökkäyspelitapamielessä Jokinen-Barkov-Donskoi. Ketju puolustajineen, joka pelasi hieman sovitettua meidän peliä puolustuspäässä ja hyökkäysalueella sitten 100 prosenttisen kanadalaisittain. Tulosta myös tuli.
     
  22. Rannari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pata
    .Muutoksia käsittääkseni on tulossa enemmän tai vähemmän tai ainakin uudet strategianäkymät liitosta on lähettetty eteenpäin seuroille ja ymmärtääkseni uudet näkemykset eivät kovinkaan paljon tue ns Meidän peliä vaan peliä ollaan viemässä enemmän voisiko sanoa pelaajien peliksi eikä valmentajan peliksi. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa jää nähtäväksi. Varmaa on mielestäni se, että yksilötaitojen korostuminen tullee jollakin tapaa keskiöön, ei niinkään taktinen osaaminen. Voi olla, että olen väärässä.
     
  23. Korkin Torpedo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa
    Lainaus:
    Minä en kyllä pysty ymmärtämään miten nämä kaksi asiaa olisivat toisensa pois sulkevat. Siis jos pelitapa on kunnossa, niin pelaajien henk koht taitotaso ei voi olla? Tai päinvastoin? Eikös pidä pyrkiä ottamaan molemmat asiat haltuun?

    Kanadan pelissä tämä nähtiin kun sekä pelitavan toteutus, että taitotaso oli huimalla tasolla koko joukkueella.
     
  24. paraspelaaja Jäsen

    Lainaus:
    Olet oikeassa. Antti Pennanen, nykyinen Jukurien päävalmentaja, Meidän pelin yksi kehittäjistä ja J.Jalosen vannoutunut oppipoika, kirjoitti täsmälleen käsittelemästäsi aiheesta kolumnin paikallislehti Länsi-Savoon syksyllä. Kun J.Jalosen Meidän peliä muutamia vuosia sitten tuotiin Liiton ajatteluun, Pennanen oli liiton "valistushommissa" mukana ja vielä viime kaudella hän itsekin peluutti Jukureissa Meidän peliä "kaikilla herkuilla". Nyt on liitossa uudet tuulet ja Meidän pelistä ollaan luopumassa käsitteenä, mutta osin myös sen elementeistä.

    Eniten uudessa ajattelussa kuitenkin huolestuttaa se, että samalla kun Meidän pelin "yksilöä haittaavat" elementit poistetaan, lähtee pelistä helposti myös sellaisia viisikkopelin tärkeitä elementtejä, jotka nojautuvat pallopelien kiistattomiin lainalaisuuksiin. Näin kävi Kari Jaloselle juuri päättyneissä MM-kisoissa. Toki KJ:n pelissä oli paljon muitakin ongelmia, kuten vaikkapa pelin jatkumon luonti, joka oli monin paikoin surullista katseltavaa. Ei esimerkiksi vaan voi päättää jokaista hyökkäystä suoraan laukaukseen, jos tavoitteena on pelata vetäytyvää träppiä. KJ:n hyökkäys- ja puolustuspelin painotukset olivat rajuissa ristiriidoissa eikä niillä ollut mahdollista saavuttaa hyvää pelin virtausta.

    Uusi suunta on täysin oikea, mutta kuten Pennanen kolumnissaan sanoo, tilan voittaminen ei saa tapahtua pelin kustannuksella. Se pitää pystyä tekemään laadukkaasti, siten että peli "pysyy kasassa"; pelinopeus, pelin tasapaino ja virtaus säilyvät laadukkaalla tasolla. Jukurit pelasi viime (syys- ja talvi)kaudella Antti Pennasen johdolla uusien, vielä epävirallisten, linjausten mukaisesti Mestiksen pelinopeinta ja tiiveintä kiekkoa, täydellisesti pystysuuntaan. Se oli hienoa ja jotenkin ennennäkemätöntä, että pystysuuntaan voi pelata niin nopeaa kiekkoa. Saman toteutti Kanada eilen, tosin Mestiksen nopein oli vaihtunut Maailman nopeimpaan. Suomessa on onneksi kohtuullinen määrä pelintaitajia, ja toivottavasti ne piirit ottavat uusista tuulista koppia ja alkavat tahoillaan suunnitella seurajoukkueissaan uusia tapoja pelata jääkiekkoa laadukkaasti pystysuuntaan. P.Sihvonenkin voisi tehdä tästä uuden suunnan journalismilleen, otaksun. Viivelähdöt eivät enää parin vuoden päästä ole muodissa, vaikka pelinopeus ja viisikkona pelaaminen toivottavasti! Se on selvää, että matkaa Kanadaan on hitusen. Työ pelin ja sitä kautta pelaajien taitotason kehittämiseen on aloitettava pikimmiten.
     
  25. Tarinankertoja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ipa, ipa, ipa, ipaa...
    Kanadan henkilökohtainen taitotaso antaa ja ottaa vastaan pitkiä syöttöjä mahdollistaa nopean pystysuunnan pelin ilman viisikon kokoon kasaamista. Suomen pelaajien taitotasolla tuo ei onnistuisi. Venäjän häviön yksi syy oli, että Venäjä pyrki voittamaan Kanadaa sen omassa pelissä riittämättömällä puolustajien taitotasolla. No Venäjä ei ole ennenkään loistanut taktisella puolen, jos ei Bykovin 2008 pikien poikittaissyöttöjen käyttö oteta huomioon, mutta Sanrokin lähteminen luistelukilpaan ja pystysuunnan kiekkopeliin Kanadaa vastaan oli tuhoon tuomittu.. koska organisointi oli huonoa (ja pääosin tämä johtuu puolustajien "kädettömyydestä")


    No eipä se maalivahtipelikään nappiin mennyt. Erikoinen NHL maalivahti, joka pelaa noinkin syvällä maalin sisällä juuri osallistumatta peliin. Bobrovski on kuitenkin Vezina voittaja parin vuoden takaa