Olen aiemminkin pohtinut tämän ketjun avaamista ja nyt kokeillaan kepillä jäätä, josko tästä saisi keskustelua aikaiseksi.
Suurimmaksi osaksi kaiketi on tiedossa ne ominaisuudet, joita pelaajille pitäisi opettaa, mutta jos jollakin löytyy halua vääntää aiheesta ja suomalaisten selkeimmistä puutteista niin antaa mennä. Jotain on kuitenkin tehty viime vuosina paremmin, koska suomalainen pelaajatyyppi kiinnostaa taas NHL -seuroja.
Oma ajatusmaailmani on ehkä vähän suppea, mutta itseäni kiinnostaa kyllä, että onko tulevaisuus pienten vai isojen miesten? Paljonko isokokoisille pitää sallia kehittymisaikaa suhteessa pienikokoisiin, koska isoilla menee monesti koordinaation kehittämisen kanssa aikaa 15 -18 ikävuosina enemmän kuin pienikokoisilla? Jos NHL -pelaajien määrä on se, joka meitä kiinnostaa, niin isoja ja taitavia (kuten Barkov jr.) pitää saada putkesta ulos lisää. Ja tällä hetkellä varsinkin pakkipäähän (mallia voisi ottaa Olivier Ekman-Larssonista tai Drew Doughtysta).
Millaista peliä junioreissa pitäisi pelata? Päästä päähän ja "koulupoikaprässiä" vai pitkälle vietyä Meidän Peliä? Mikä pelaajia eniten kehittää? Ja kun kovissa liigoissa pelitavallinen taso on enemmän ja vähemmän kirjava, niin näissä pitää pärjätä yksilöinä. Mitäs sitten, kun se tuttu ja turvallinen pelisapluuna ei olekaan auttamassa vaan olet omillasi? Jos vähän provosoin, niin iso mies selviää tässäkin helpommin kuin 20cm lyhyempi.
Ainakin Ruotsissa on lähdetty seuraamaan Pohjois-Amerikan esimerkkiä, peliä pelataan tyylillä, jossa pitää olla iso, nopea mutta samalla taitava. Saldon voi lukea NHL -varauksista ja NHL -pelaajien määrästä.
Toinen kysymys on sitten kokonaan se, että mikä on se mittari, jolla mitataan työn tuloksia. Suomessa kansa janoaa Leijona-mitaleita ja niitä saadaan helpomalla, kun MM -kisoihin riittää pelaajia KHL:stä muutamalla NHL -avulla höystettynä. Lisäksi Suomi on aina hyvin valmennettu nippu, joka auttaa pelaajia ulosmittamaan potentiaalinsa. Silti itse kyllä näkisin meikäläisiä mielummin isoissa rooleissa Stanley Cupin finaaleissa tekemässä töitä ihan omilla avuillaan.
Vaikka meiltä on nyt tullut muutama ykköskierroksen varaus, niin kovin moni meidän taitavista lupauksista jää myöhemmille sijoille pienen kokonsa takia. Samoin vuoden vaihteessa MM-kultaa voittaneista nuorista moni tulee törmäämään NHL:ssä siihen, että kun ei ole riittävästi taitoa ja on vielä pienikokoinen, ura tulee tehtyä Euroopassa. Sen sijaan hävinneessä Ruotsin joukkueessa on tilanne tässä suhteessa "valoisampi".
Ainakin olympiafinaalissa pelaa vuonna 2014 kaksi joukkuetta, joiden pelaajat ovat taitavia mutta myös melko isokokoisia. Ruotsilla ei ole yhtään alle 180 cm pitkää pelajaa. Kanadalla taitaa olla St. Louis.
Leikkisästi voisi lopuksi todeta, että maajoukkueen kapteeni ja ykkössentteri Koivu saatiin päivitettyä isokokoisemmaksi (eli Sakusta Mikkoon). Nyt sama pitäisi toistaa muilla kenttäpelaajien pelipaikoilla... Vai olenko hakoteillä?
Suurimmaksi osaksi kaiketi on tiedossa ne ominaisuudet, joita pelaajille pitäisi opettaa, mutta jos jollakin löytyy halua vääntää aiheesta ja suomalaisten selkeimmistä puutteista niin antaa mennä. Jotain on kuitenkin tehty viime vuosina paremmin, koska suomalainen pelaajatyyppi kiinnostaa taas NHL -seuroja.
Oma ajatusmaailmani on ehkä vähän suppea, mutta itseäni kiinnostaa kyllä, että onko tulevaisuus pienten vai isojen miesten? Paljonko isokokoisille pitää sallia kehittymisaikaa suhteessa pienikokoisiin, koska isoilla menee monesti koordinaation kehittämisen kanssa aikaa 15 -18 ikävuosina enemmän kuin pienikokoisilla? Jos NHL -pelaajien määrä on se, joka meitä kiinnostaa, niin isoja ja taitavia (kuten Barkov jr.) pitää saada putkesta ulos lisää. Ja tällä hetkellä varsinkin pakkipäähän (mallia voisi ottaa Olivier Ekman-Larssonista tai Drew Doughtysta).
Millaista peliä junioreissa pitäisi pelata? Päästä päähän ja "koulupoikaprässiä" vai pitkälle vietyä Meidän Peliä? Mikä pelaajia eniten kehittää? Ja kun kovissa liigoissa pelitavallinen taso on enemmän ja vähemmän kirjava, niin näissä pitää pärjätä yksilöinä. Mitäs sitten, kun se tuttu ja turvallinen pelisapluuna ei olekaan auttamassa vaan olet omillasi? Jos vähän provosoin, niin iso mies selviää tässäkin helpommin kuin 20cm lyhyempi.
Ainakin Ruotsissa on lähdetty seuraamaan Pohjois-Amerikan esimerkkiä, peliä pelataan tyylillä, jossa pitää olla iso, nopea mutta samalla taitava. Saldon voi lukea NHL -varauksista ja NHL -pelaajien määrästä.
Toinen kysymys on sitten kokonaan se, että mikä on se mittari, jolla mitataan työn tuloksia. Suomessa kansa janoaa Leijona-mitaleita ja niitä saadaan helpomalla, kun MM -kisoihin riittää pelaajia KHL:stä muutamalla NHL -avulla höystettynä. Lisäksi Suomi on aina hyvin valmennettu nippu, joka auttaa pelaajia ulosmittamaan potentiaalinsa. Silti itse kyllä näkisin meikäläisiä mielummin isoissa rooleissa Stanley Cupin finaaleissa tekemässä töitä ihan omilla avuillaan.
Vaikka meiltä on nyt tullut muutama ykköskierroksen varaus, niin kovin moni meidän taitavista lupauksista jää myöhemmille sijoille pienen kokonsa takia. Samoin vuoden vaihteessa MM-kultaa voittaneista nuorista moni tulee törmäämään NHL:ssä siihen, että kun ei ole riittävästi taitoa ja on vielä pienikokoinen, ura tulee tehtyä Euroopassa. Sen sijaan hävinneessä Ruotsin joukkueessa on tilanne tässä suhteessa "valoisampi".
Ainakin olympiafinaalissa pelaa vuonna 2014 kaksi joukkuetta, joiden pelaajat ovat taitavia mutta myös melko isokokoisia. Ruotsilla ei ole yhtään alle 180 cm pitkää pelajaa. Kanadalla taitaa olla St. Louis.
Leikkisästi voisi lopuksi todeta, että maajoukkueen kapteeni ja ykkössentteri Koivu saatiin päivitettyä isokokoisemmaksi (eli Sakusta Mikkoon). Nyt sama pitäisi toistaa muilla kenttäpelaajien pelipaikoilla... Vai olenko hakoteillä?