Peliesitykset kaudella 2017–2018

  • 71 027
  • 399

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
En mä oikein keksi muuta, kuin että Lindsteniä koitetaan jotenkin herätellä. Ei tuo tällä hetkellä oikeen mitään apuja Kalliolle ja Perrinille.

Minäkin olen sen puolella, että vedetään runkkari parhaalla rosterilla loppuun. Jos ennen viimeistä peliä näyttää kakkossija varmalta, niin sitte vaikka A-junnuilla vika peli, ettei tule loukkaantumisia.

Pitkä pelitauko vähän huolestuttaa. Tämä porukka ei ole levänneenä tällä kaudella oikein onnistunut ja flown löytäminen kestänyt. Vastaan tulee kuitenkin mahdollisesti sääleistä täynnä itseluottamusta oleva joukkue.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En oikein itsekään ymmärrä noin voimakasta sekoittamista, mutta eiköhän tuossa testailla nyt koostumuksia, jotta Filppulan sijoittaminen olisi helpompaa. Lindsten pelasi kyllä eilen mielestäni hyvin, kaivoi kiekkoja ja tarjoili niitä papoille riistojensa jälkeen. Ansaitsisi kyllä ylivoimavastuutakin, sillä joukosta Pajuniemi, Tallinder, EJ ei kukaan vakuuttanut varsinkaan eilen ylivoimalla.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
En oikein itsekään ymmärrä noin voimakasta sekoittamista, mutta eiköhän tuossa testailla nyt koostumuksia, jotta Filppulan sijoittaminen olisi helpompaa. Lindsten pelasi kyllä eilen mielestäni hyvin, kaivoi kiekkoja ja tarjoili niitä papoille riistojensa jälkeen. Ansaitsisi kyllä ylivoimavastuutakin, sillä joukosta Pajuniemi, Tallinder, EJ ei kukaan vakuuttanut varsinkaan eilen ylivoimalla.

Samoilla ajatuksilla täälläkin. Lindstenin paikka voi hyvinkin löytyä tuolta kolmosesta kun Filppula palaa takaisin rosteriin. Missäs muuten Fraser? Onko sillä taas joku kymppitili täynnä vai poppareilla vai mit vit?
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
En olisi eilisen jälkeen tehnyt muita vaihtoja tälle päivälle, kuin antanut Tirrosen aloittaa maalilla. No kaikki meni sitten täysin päinvastoin. Eli kaikki ketjut sekoitettu kokonaan uudenlaisiksi ja maalissa jatkaa Setänen.

Dont fix it if ain't broken. Toivottavasti homma rullaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Lindstenin ja Virran yhteennaittamista olenkin jo odotellut ja siihen vielä Nurmi rinnalle. Hyvä! Tuossa ketjussa on ainesta sellaiseen kevään 2010 Erkinjuntti-Virtala-Hattunen -meininkiin.
 

manttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni hyvä vaan, että kokeillaan eri ketjukoostumuksia ennen kuin playoffit alkaa. Budish - Palve - Palmu todettu jo toimivaksi ja siihen voidaan palata sitten takaisin, ellei nämä uudet toimi
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
mutta eiköhän tuossa testailla nyt koostumuksia, jotta Filppulan sijoittaminen olisi helpompaa.

Jos ykkösen ja kolmosen peli lähtisi nyt rullaamaan niin Filppula varmaankin istutetaan tuohon Kurun tilalle.
Kolmoskentästä kovat odotukset. Virta ja Nurmi pelanneet jo pidemmän aikaa hyvin. Lindstenin ja Virran yhteispeli on mielestäni aina toiminut vaikka aika vähän pelaavatkin yhdessä. Jukureitakin vastaan taisivat kerran olla tasaviisikoin jäällä samaan aikaan mutta silti värkkäsivät yhden maalin.

Perrin laiturina ei toiminut syksyllä, katsotaan miten tänään käy.
 

Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos muistan oikein, niin syksyllä Perrin pelasi laidassa eikä siitä tullut yhtikäs mitään. Noh kai ne koutsit tietää mitä tekee. Hymiö
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Fraserin kybätili tuli täyteen jo edellisellä kerralla kun dumarin kädet kävi lanteilla. Markulla on nyt neljä kymppiä piikissä, seuraava kymppiseuraamus tulee kuuden jälkeen, jolloin tulee kaksi peliä pannaa.

Joku muu syy pelaamattomuuteen siis tänään.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erikoinen veto, jos näin on, sillä Fraser oli mielestäni omassa päässä meidän paras pakki eilen. Aika reipas peliaika vei isolta mieheltä mehuja?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Fraserin kybätili tuli täyteen jo edellisellä kerralla kun dumarin kädet kävi lanteilla. Markulla on nyt neljä kymppiä piikissä, seuraava kymppiseuraamus tulee kuuden jälkeen, jolloin tulee kaksi peliä pannaa.
Onko näin?

Muistaakseni ainakin joskus oli yhden matsin huili kolmen kympin jälkeen, kahdesta seuraavasta (siis neljäs ja viides) kympistä kaksi matsia huilia jne. Onko tämä siis muuttunut vai muistanko vain asioita päin persettä?

Joka tapauksessa Fraserin kymppitili ei ole täynnä, mutta liittyisikö poissaolo jotenkin niihin. Pudotuspelien alkaessahan kymppitili nollaantuu (?), joten joitain yhtäläisyysmerkkejä vetäisin näiden asioiden välille.
 
Viimeksi muokattu:

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En mä oikein keksi muuta, kuin että Lindsteniä koitetaan jotenkin herätellä. Ei tuo tällä hetkellä oikeen mitään apuja Kalliolle ja Perrinille.

Lindsten pelasi kyllä eilen mielestäni hyvin, kaivoi kiekkoja ja tarjoili niitä papoille riistojensa jälkeen. Ansaitsisi kyllä ylivoimavastuutakin, sillä joukosta Pajuniemi, Tallinder, EJ ei kukaan vakuuttanut varsinkaan eilen ylivoimalla.

Hauska miten erilaisia näkemyksiä.

Itse kallistun myös jälkimmäiseen vaikka Lindsten pelasi mielestäni paremmin Jukureita vastaan.

Omasta mielestä tuossa haetaan ennenminkin herätystä papoille. Heidän peli on ollut enemmän tai vähemmän hakemista pitkän aikaa ja se viimeinen draivi on puuttunut. Jospa Palve herättää ukot lopullisesti kun tuossa on melkein kaikkea muuta jo koitettu. Hiukan tietysti jännittää että kuka noista hoitaa puolustusvelvoitteen.

Lindstenin ja Virran yhteennaittamista olenkin jo odotellut ja siihen vielä Nurmi rinnalle. Hyvä! Tuossa ketjussa on ainesta sellaiseen kevään 2010 Erkinjuntti-Virtala-Hattunen -meininkiin.

Nurmi ja Virta on olleet erittäin hyviä viime matseissa, joten tosiaan kiva nähdä saadaanko tästä jotain irti.

Toisaalta tuon kakkoskentän rikkominen lievästi harmittaa, kun suunta oli koko ajan ylöspäin. Palmu ja Palve ei kuitenkaan ihan parasta saaneet samassa kentässä vielä irti.

Erikoinen veto, jos näin on, sillä Fraser oli mielestäni omassa päässä meidän paras pakki eilen. Aika reipas peliaika vei isolta mieheltä mehuja?

Fraser tuntui olevan lopun pyörityksessä aika loppu, joten johtopäätöksesi voi olla oikea. Oli ilo nähdä että siellä pyyhittiin mikkihiirillä lattiaa useammankin kerran mutta ehkä noihin pitkiin oman pään ralleihin pitäisi pyrkiä laittamaan vähän liukkaampia pakkeja kentälle.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Jokseenkin löysää paskaa taas Tepsin tekeminen.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Katos, tammikuu all over again. Ketjulotto takas ja eiliset ketjut takas? Voiko painaa eilinen noin paljon. Ei sais ja toivottavasti syy on jossain muualla.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noh, nyt olisi joukkueella mahdollisuus ottaa irtiotto vanhasta suorittamisesta, jossa jokaisen Tappara, JYP tai Kärppä -voiton jälkeen tulee ruma kyykkäys. Luotan uuteen tekemiseen, joka alkaa tänään.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tämä nyt vielä ole menetetty peli, mutta voisi jo jälkiviisastella että kannattiko kokoonpanoa muuttaa noin paljon 24 tunnin sisällä. Muutama huono vaihto liikaa ja yksilötasolla joitain pieniä virheitä. Kyllä Setäsenkin olisi pitänyt ainakin tuo jälkimmäinen ottaa kiinni (jos ei kimmonnut maalin edessä). Ihmeen paljon Setäselle menee noita maskin takaa vetoja, menettää jotenkin liian helposti kontaktin kiekkoon ja torjuu jotain haamukiekkoja.

edit: Pajuniemeä tosiaan ikävä. Juuri sellainen pelaaja joka toisi jalkoja ja munaa tuohon touhuun.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ei näytä paljon nappaavan. Oliko eilen saunailta matkan varrella? Aivan kauheaa tekemistä.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Ihan yhtä paskaa, ellei jopa paskempaa, on Tapparan peli ässiä vastaan, kun sitä tässä samalla katselen. Samoin Jypillä tänään Kalpaa vastaan. Yhteinen nimittäjä: vastassa levännyt joukkue, joka taistelee pleijareihin (suoriin tai sääleihin) pääsystä.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ja 4-4 ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös