Peliesitykset kaudella 2017–2018

  • 600 562
  • 4 265

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ensinnäkin. Kun JYP tasoitti, niin ajattelin "Kunhan nyt vain selvitään Keken avulla jatkoajalle, niin sitten Purre Carlsson tekee siihen ekaan minuuttiin sen ratkaisumaalin yksilösuorituksella". No Purre teki sen siihen kolmanteen erään. Mutta oli usko aika koetuksella.

Hienosti viisikot taisteli omassa päässä. Mutta en usko, että tuollaisella isät vastaan pojat meiningillä raavitaan neljää voittoa. Meidän pitää saada Ylivoimaan vaarallisuutta, eli Tyrväinen ja Malinen kehiin ja äkkiä.

Tämä oli upea taisteluvoitto. Ehkä aloitukset ovat yliarvostettuja, mutta jos olisi ollut Corey pelaamassa, niin ehkäpä Jypin tasoitusta ei olisi edes tullut? Se olisi hoitanut sen vikan aloituksen ja kiekko ränniin. Noiden alivoimatilanteiden lisäksi, kyllä aloitusvoitot vaikuttavat pelin flow -tilaan.

Kun katsoo noita eräkohtaisia lukuja:


19 + 23 + 15 = 57 3 + 4 + 6 = 13

Niin ne menee aikalailla kuten erätkin. Kaksi ekaa erää oltiin aika purjeissa. Kolmannessa, missä saatiin raavittua eniten aloituksia ja JYP vähiten näistä eristä, saatiin jo peliä aikaiseksi. Kyllä tuo keskikaistan uupuminen näkyy. Se tuhosi meidän mahdollisuudet Törmäsen ekalla kaudella ja voi tehdä sen nytkin. Kävikö sille Nypsille jotain? Hitto kun se Malinen olisi kunnossa Perjantaina...
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Varmasti noissa aloituksissa näkyy toki isosti Tyrväisen ja Malisen poissaolo, parantuu tuosta vielä. Mutta joo iso ryöstö, Jypillä oli aika pitkään kaikki aivaimet voittaa tämä matsi ja kelasin tasoituksen jälkeen että nyt ne alkavat mättämään, mutta IFK petrasi oikeaan aikaan ja tasainen peli pienellä marginaalilla himaan. Lankisen jumalmoodi tulee varmaan olemaan aika iso juttu tässä sarjassa, myös puolustus oli kaikenkaikkiaan aika tiivistä ja tarkkaa. Muuten jäi lähinnä mieleen Carlsson, Heiskanen ja välillä Thorell. Parannattavaa on runsaasti ja Jyp oli pitkään niskan päällä, mutta jos ilman Malista ja Tyrväistä pystytään tuohon niin hyvältä kyllä näyttää...
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aloitusvoittojen tärkeys jääkiekkossa yliarvioidaan helposti. Ei aivan turha tilasto, mutta melko merkityksetön.

Mutta ei kovin merkityksetön pelitilanteiden kannalta, jos mietitään että siinä on toisella joukkueella ilmainen mahdollisuus ottaa kiekkokontrolli. Jos häviät vaikka 40 aloitusta niin olet antanut vastustajalle ilmaiseksi 40 kertaa kiekon, näistä toki osa tasaisista aloituksista menee kulmiin painimiseksi jne. Jos häviät 100-0 aloituksen omalla alueella, annat vastustajalle mahdollisuuden toteuttaa jonkun hyvän hyökkäyskuvion. Ja esim. AV:ta pelaava joukkue voi yhdellä aloitusvoitolla syödä sellaiset 20-40 sekuntia pois alivoimasta, ilman että vastustaja on monesti edes saanut kiekkoa rauhoitettua takaisin hyökkäysalueelle.

Kyllä noilla aloituksilla on oma merkityksensä, voi olla että jossain asiayhteyksissä niitä yliarvioidaan, mutta jos prosentit menee tylysti toiselle joukkueelle, niin kyllä se pelin virtaukseen vaikuttaa, varsinkin jos on paljon katkoja, kuten game1:sessä oli. JYP ei onneksi saanut hyökkäysalueella mitään huimia aloituskuvioita toteutettua. Immonen ja Hytönen on niin hyviä aloittajia, että he kahdestaan pitää nuo prosentit jo selvästi JYP:n puolella. Malisen ja Tyrväisen paluu varmasti tasoittaa noita tilastoja, ja kyllä tuolla ekassa pelissä olleella nelikolla pitäisi pystyä parempaan kuin game1:sessä nähtiin.

Hyvä puolustusvoitto oli IFK:lta. Noin passiivisella pelillä en lähtisi enää pelaamaan toista matsia, ja varmasti IFK kotona pelaakin paljon aloitteellisemmin, eikä tuo ollut varmasti vieraspelinäkään vielä IFK:n parasta. Kiekollinen peli meni roiskimiseksi, enkä usko että valmennus haluaa tarkoituksella pelata noin köyhää avauspeliä.

Paljon tuli itsekkin epäiltyä IFK:ta tämän sarjan osalta, ja paljon tuli pelättyä tuota JYP:n hyökkäyskalustoa, mutta tiiviillä ja uhrautuvaisella puolustamisella, huippu veskalla ja Purrepoika Carlssonin tehoilla se vierasryöstökin oli näköjään mahdollinen. Jos joukkue ei työnnä päätä perseeseen, ja tiedostaa että parannettava on ja paljon, niin tässä on hyvät mahdollisuudet mennä välieriin. JYP:llä ei ole mitään sellaista yksittäistä osa-aluetta tai pelaajaa, joka tämän sarjan selvästi kääntäisi heille. Pienet asiat tulee ratkaisemaan myös jatkossa.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Toisaalta kun katsoo meidän kolmos- ja nelosketjun jätkiä niin onko se ihme, että omissa pyörittiin suhteellisen paljon? Sopanen mm. pisti paljon silmään eikä niin hyvässä, mutta kun rinnalla on Mieho ja Tallberg niin eihän tuo mikään optimaalinen tilanne ole myöskään Sopaselle. Aloituksia on pakko kaapia jatkossa paremmin se on ihan selvä asia, osittain aloituksia yliarvostetaan mielestäni, mutta jos ottaa 80-20 pataan noissa niin kyllä sillä alkaa olemaan jo vaikutusta peliin turhan paljon.

Toivottavasti Malinen olisi perjantaina täydessä kunnossa ja sama Nykopp, jos nyt jälkimmäinen tippui pois eikä ensiksi mainittu ole kunnossa perjantaihin mennessä niin sentteriosasto menee suorastaan naurettavaksi. Carlsson, Mieho, Åsten ja Ahtola nelikko ei paljon luottamusta herättäisi ensi pelissä.

Mutta suorastaan erinomainen puolustaminen, Lankisen huippuvire ja Carlsson. Noiden päälle on hyvä lähteä rakentamaan tätä sarjaa.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko Keken, Miron ja Carlssonin ohella kehua myös Miihkali Teppoa: todella vakuuttavaa ja varmaa pelaamista. Tarkat ja hyvät avaussyötöt ja muutaman kerran avasi hyvin jalalla hyökkäystä. Tällä menolla selkeästi top6-pakin joukossa ja ilman loukkaantumisia voi olla, että rotaatio kohdistuu lähinnä seiskapakkiin (Salmela, Salmi, Kaski, Finley, Ulander). Tai no, Varakkaalta taas heikompi peli ja oli usein vaikeuksissa. Pakiston tilanne siis jopa erinomainen.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä tulos vaikeista lähtökohdista. Neljää matsia ei tuollaisella pelinkuvalla todennäköisesti voiteta, mutta IFK varmasti parantaa viimeistään jos ja kun saadaan noita senttereitä mukaan.

En jaksaisi aina marista Varakkaasta. Pelasi runkosarjan lopussa oikeasti hyviäkin pelejä, mutta oli kyllä eilen taas aika tutun hasardialtis.

Jääskä ei jostain syystä ole Kollien mukana tänään Oulussa. Joko loukkaantuminen tullut HPK-sarjan jälkeen tai sitten pelaa huomenna edustuksen mukana jonkun tilalla.
 

Stigu

Jäsen
Hyvä tulos vaikeista lähtökohdista. Neljää matsia ei tuollaisella pelinkuvalla todennäköisesti voiteta, mutta IFK varmasti parantaa viimeistään jos ja kun saadaan noita senttereitä mukaan.
Samaaa mieltä. Täytyy toisaan muistaa, että IFK:lta puuttui kaksi tuloskentällisen ukkoa riveistä.

On noita pleijarimatseja kyllä kiva katsoa, kun jokainen pelaaja vääntää sata lasissa ja pelien panokset ovat paljon isommat kuin runkkarissa. Mua miellyttää varsinkin Jyp vastustajana, perkele ottaisin tuon jengin melkein kokonaisuudessaan IFK:hon pelaamaan. Varsinkin hyökkäys on täynnä melko isokokoisia, kovia ja taitavia kavereita.

IFK:n pelissä ilahdutti eilen eniten se, miten hyvin varsinkin puolustuspaketti pysyi koossa. Jypihän vyöryi varsinkin kaksi ensimmäistä erää päälle, mutta paniikki ei iskenyt jengiin missään vaiheessa ja tosiaankin joku Miihkalikin näytti ihan OK-Liigapelaajalta. Muista junnuista nostaisin esiin Lennun. Ja kyllä Mieho ja Tamminenkin pelasivat ihan kelpo pelin, olisiko syynä ollut se että vastapuolella on hyvin samantyylisiä, tosin astetta parempia pelaajia.

Kevin Lankinen on tietysti koko voiton tärkein pelaaja, toivotaan että jatkaa samaa linjaa. Ja Hesikasesta on jo kaikki tarpeellinen sanottu, uskomatonta miten noin nuori pelaaja voi olla noin valmis.

Anekdoottina mainittakoon, että ATK:sta seurattuna jyväskyläläisyleisössä oli yllättävän paljon mustalaisia, näin ainakin kolmessa eri kuvassa joukon Allaneita ja Marjattoja. About 40-vuotisen faniurani aikana ne ole nähnyt yhtään mustalaista Nuurdiksella.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En kyllä ymmärrä sellaisia senttereitä, jotka eivät ole kunnolla panostaneet aloitustaitoon. Tietenkään kaikista ei tule aloituksen Elkinsejä vaikka mitä tekisi, mutta kyllä mä ainakin treenaisin sitä tosi tosi paljon.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
En kyllä ymmärrä sellaisia senttereitä, jotka eivät ole kunnolla panostaneet aloitustaitoon. Tietenkään kaikista ei tule aloituksen Elkinsejä vaikka mitä tekisi, mutta kyllä mä ainakin treenaisin sitä tosi tosi paljon.

No juu tavallaan samaa mieltä, mutta kun siinä aloituspisteen toisella puolella on myös se vastustajan sentteri joka on mahdollisesti reenannut niitä ihan yhtä paljon, niin ei se enää ookkaan niin helppoa. Vaikka P. Laine on hionut laukaisutaitonsa ihan maailman ylimmälle huipulle, niin silti vain osa niistä laukauksista menee maaliin, koska siellä toisella puolella on se toinen maailmanparas sitä vetoa torjumassa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
No juu tavallaan samaa mieltä, mutta kun siinä aloituspisteen toisella puolella on myös se vastustajan sentteri joka on mahdollisesti reenannut niitä ihan yhtä paljon, niin ei se enää ookkaan niin helppoa. Vaikka P. Laine on hionut laukaisutaitonsa ihan maailman ylimmälle huipulle, niin silti vain osa niistä laukauksista menee maaliin, koska siellä toisella puolella on se toinen maailmanparas sitä vetoa torjumassa.

Joo eihän siinä yksin seistä :) Mutta isot on välillä erot aloittamistaidoissa, ja jos sentterin voitto% on kovin heikko, niin todennöisyys liian vähäiselle treenille niissä on kyllä iso.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Sieltähän se selitys puuttumiselle tulikin kun on edustuksen mukana tänään. Tamminen huilaa.
Tamminen taas osoitti viime pelissä turhuutensa, joten toivottavasti Engberg ja Jääskä ovat nyt ne rotaatiokundit. Ihmettelen kyllä suuresti, että jos huhu Tammisen siirtymisestä JYPiin pitää paikkansa? Holtari ei yleensä sekundaa hanki, joten kai Tammisessa on jotain sellaista mitä minä en ole havainnut.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vähän kyllä turhauttavaa, kun toi vitun Yonkman ei saa noista poikkareista ja roikkumisista jäähyjä. Aika moni selkeä tilanne meni dumareilta ohi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jotenkin sekavanoloista puolin ja toisin. Jokunen aloitus sentään voitettu.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvinhän jätkät punttaa, molemmissa päissä. Näissä matseissa olisi vaan kiva kun olis se caloun. On nyt nimittäin lankisen varassa paljon. Mutta kiva on katsoa pitkästä aikaa ifk:ta, joka on vahva maalin edessä.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Suurimmat pettymykset toistaiseksi:
Varakas - paluu huonolle tasolle
Haataja - kiekot pomppii jatkuvasti ja tarvii taas 5 tyhjää maalia ennen kuin osuu
Petrell - suorin polvin joka tilanteessa

Myönteisin yllättäjä:
Malinen - lähes kaikessa parempi kuin keskiviikon Nykopp
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
No noita meni 20 läpi ja sitten tuomari antoi Varakkaalle. Mitä tosta pitäis ajatella?

Tämä on totta, yksittäinen tilanne, joka oli ristiriidassa linjan kanssa. Mutta noin yleisesti itselleni tulee Varakkaan illan matsista sellainen fiilis, ettei oikein mikään onnistu. Syötöt huonoja, kiekko ei pysy lavassa. Näillä sanoilla toki ratkaisee jatkoilla, toivotaan näin!
 

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on totta, yksittäinen tilanne, joka oli ristiriidassa linjan kanssa. Mutta noin yleisesti itselleni tulee Varakkaan illan matsista sellainen fiilis, ettei oikein mikään onnistu. Syötöt huonoja, kiekko ei pysy lavassa. Näillä sanoilla toki ratkaisee jatkoilla, toivotaan näin!

Villen pitäisi entisestään yksinkertaistaa peliään. Unohtaa viivavedot, ränniin vaan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pari erää hyvää, kolmas erä huono ja jatkoajalla sitten yllätys yllätys, parin sata-nolla aloitusvoiton jälkeen kiekko löytyy verkon perukoilta. Kenenköhän mies tuossa hukkui, sentterin eli Carlssonin vai Heiskasen tai Varakkaan? Onhan toi materiaali meillä vain niin vajaa ei sille mitään mahda. Sopanen on ollut aivan yössä, Varakas on ihan hasardi koko ajan ja on siellä muitakin jotka enemmän säätävät kuin tekisivät jotain hyvää.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Johan oli paskaa puolustamista voittomaalissa, muutenkin IFK:n puolustuspelaaminen oli todella laiskaa. Myös typerät syötöt omalla alueella olivat edelleen mukana pelissä.

Huomenna sitten uutta täkyä koukkuun ja uusi ryöstö traktorivajasta. Lankinen jatkakoon maalilla.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös