Peliesitykset kaudella 2017–2018

  • 95 372
  • 462

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällaisessa enemmän ja kovempaa on parempi tyylisessä treenaamisessa ei jääkiekkojoukkueen kannalta ole mitään järkea paitsi jos doupataan niin, että voidaan treenata vitusti ja silti palaudutaan.

Varmaan on myös ihan hyvä erottaa toisistaan kesäharjoittelu ennen kauden alkua tai kauden alkuvaiheilla ja kauden aikana tapahtuva harjoittelu. Suomalaiset on toki niin erinomaista kansaa hyvinkin usein, että täällä tehdään ilman muuta asiat aina parhaiten ja eniten oikein, kun taas muualla varmasti doupataan, jos tulokset on muualla parempia. Mitä jos se suomalainen tapa ja tiedemiesten tutkimuksilla kehitetty "optimaalinen" suoritus ei olekaan todellisuudessa se optimaalisin ja paras tapa tehdä asioita? Sitä en kuitenkaan epäile, etteikö esimerkiksi Jokereitten fysiikkapuolen osaamisella saataisi aikaiseksi loistavia tuloksia suhteutettuna nähtyyn vaivaan. Mutta onko se tulos kuitenkaan yhtä hyvä kuin venäläinen räkä poskella ja jalat jatkuvasti hapoilla äärirajoille vedetyllä treenillä saatu tulos (vrt. CSKA)? En ole ihan vakuuttunut siitä. Jokerit ei ole kertaakaan näyttänyt mun silmiin KHL:n kovakuntoisimmalta joukkueelta. Ei edes lähestulkoon kovakuntoisimmalta. Kuntopuoli on taas se, millä puolella Jokereiden ainakin pitäisi olla sarjan ehdotonta kärkeä KHL:ssä menestyäkseen ja kovan kunnon hankkimiseen ei pitäisi Jokereittenkaan rahalliset resurssit olla esteenä. Playoffeissa on toki peräkkäisinä päivinä pelejä ja se on epäilemättä raskasta pelaajille, mutta sitä se on myös vastustajien pelaajille. Vaikka CSKA:lla esimerkiksi oli huomattavasti enemmän rotaatiota, oli se rotaatio lähinnä 4-ketjuun kohdistuvaa ja samat kärkikenttien ratkaisupelaajat siellä pelistä toiseen luistelivat Jokereilta jalat alta. Aivan turha tulla perustelemaan asiaa pelkällä douppauksella.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihmisen fysiologialla on rajansa ja venakot siirtelee sitä douppaamalla. Vetämällä saman rääkin ilman taikajuomaa ei todellakaan päästä parempaan tulokseen kuin vanhalla suomalaistieteellisellä menetelmällä.

Sitä paitsi räkä poskella karpaasit veti doupin voimalla, ei kai ole päässyt unohtumaan? Lahti 2001 lopetti suomalisen doupingkulttuurin ja samalla urheilumenestyksen. Simppeliä.
 
http://www.iltalehti.fi/talviurheilu/201710302200467864_tl.shtml
En osaa ottaa kantaa Matti Heikkisen dopingin käyttöön, mutta veikkaan kuitenkin puhtaaksi urheilijaksi. Kuitenkin sitä vieläkin painetaan kesäisin peruskuntokaudella kerran viikossa tyhjennysharjoitusta ja hyvin näyttää toimivan. Itse en ole mikään hiihdon ekspertti, mutta sen verran minäkin tiedän, että kyseessä on yksi harvoista suomalaisista kestävyysurheilijoista, jotka saavuttavat edelleenkin jonkunlaista menestystä. Tuskin siitä kestävyydestä lätkässäkään varsinaista haittaa on.
 
Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL

No on se nyt varmaan aika erilaista vetää 50km hiihtoa ja intervallimaista lätkää, jossa yksittäinen suoritus kestää keskimäärin 40 sekuntia. En ole kestävyysurheilun asiantuntija mutta kyllä lihaksistolta aika erilaisia ominaisuuksia vaaditaan kestävyysurheilussa vs. jääkiekossa eli ei noita voi verrata.

Jokereiden helppo alkukausi on saattanut antaa joukkueelle isomman edun kuin on uskottu ja nyt, kun pelitahti on tiivis ja ensimmäinen loukkaantumisaaltokin alkanut niin tilanne on aikalailla toinen. Jalka ei enää liikukaan samaan malliin, peliä on vaikeampi kääntää nopeasti ja hallita kiekkoa ja silloin valutaan helpommin tuttuihin viivelähtöihin, jotka sitten ovatkin vastustajalle aika paljon helpommin tukittavissa jo keskialueella.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
http://www.iltalehti.fi/talviurheilu/201710302200467864_tl.shtml
En osaa ottaa kantaa Matti Heikkisen dopingin käyttöön, mutta veikkaan kuitenkin puhtaaksi urheilijaksi. Kuitenkin sitä vieläkin painetaan kesäisin peruskuntokaudella kerran viikossa tyhjennysharjoitusta ja hyvin näyttää toimivan. Itse en ole mikään hiihdon ekspertti, mutta sen verran minäkin tiedän, että kyseessä on yksi harvoista suomalaisista kestävyysurheilijoista, jotka saavuttavat edelleenkin jonkunlaista menestystä. Tuskin siitä kestävyydestä lätkässäkään varsinaista haittaa on.

Tässä on kyse ihan eri asiasta, mutta jääkiekkoilijan kestävyys- ja peruskuntotreeni on helppoa, se ei todellakaan vaadi mitään oksennustreenejä. Kovalle treenaamiselle on aikansa ja paikkansa, mutta oleellista on että treenataan fiksusti. Esim. voimatasot eivät kehity optimaalisesti sillä että vedetään räkä poskella no pain no gain asenteella puntteja ja muutenkin oleellista on saada ne voimat jalostettua lajinomaiseksi nopeus- ja räjähtäväksi voimaksi, että niistä lihaksista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Liika/liian kovaa treenaaminen yhdistettynä riittämättömään palautumiseen = suorituskyky laskee ja loukkaantumisriski kasvaa. Vaaditaan suunnitelmallisuutta ja malttia sen suunnitelman noudattamisessa ja hienosäätämisessä. Yleensä ongelma ei ole se että huippu-urheilijat treenaisivat liian laiskasti, vaan se ettei malteta levätä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuskin siitä kestävyydestä lätkässäkään varsinaista haittaa on.
Lätkässä ja kestävyysurheilussa on ihan eri jutusta kysymys. Jossain näin nuo hapenottokyvyn arvot. Lukuja en muista, mutta jääkiekkoilijat oli n ½välissä, kun janan päinä oli urheilematon ja kestävyyslajien huippu-urheilija.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lätkässä ja kestävyysurheilussa on ihan eri jutusta kysymys. Jossain näin nuo hapenottokyvyn arvot. Lukuja en muista, mutta jääkiekkoilijat oli n ½välissä, kun janan päinä oli urheilematon ja kestävyyslajien huippu-urheilija.

Tottakai. Toinen on lähtökohtaisesti aerobista kestävyyttä vaativa laji ja toinen pitkälti anaerobista vauhtikestävyyttä vaativa laji. En kuitenkaan tiedä yhtään lajia, missä hyvästä tai vieläkin paremmasta aerobisesta kestävyydestä ei olisi merkittävää hyötyä. Se on aika välttämätön perusta, jonka päälle pystyy lähteä rakentamaan lajikohtaisesti vaadittavia fyysisiä ominaisuuksia. Hiihdosta löytyy myös sprintit, jotka menevät ehdottomasti enemmän myös anaerobisen vauhtikestävyyden puolelle. Kyllä mä lähtisin väittämään, että Suomessa ei kovin montaa lätkän pelaajaa ole, jotka esimerkiksi kyseisen Matti Heikkisen voittaisi niin aerobisessa kestävyyssuorituksessa sen paremmin kuin esim perus viivatestissä, beep-testissä tai muussa lyhytkestoisemmassa anaerobista nopeuskestävyyttä vaativassa suorituksessakaan.

Joka tapauksessa en lähde kovin paljon kritisoimaan tuota venäläistäkään CSKA-tyylistä lähetystymistapaa kunnon rakentamiseen, vaikkei se varmasti kovin mieluisaa pelaajille ole. Sen avulla ne jaksaa painaa päälle ajokoiran lailla syvältä asti runkosarjan 60 peliä + playoffit siinä, missä Jokereilla alkaa piiputtamaan jalat jo muutaman peräkkäisen pelin jälkeen runkosarjassa. Tiedemiehet voi sanoa mitä tahansa, mutta mä uskon aika vahvasti myös omia silmiäni, kun katsoo joukkueiden luistelua pidemmän rasituksen jälkeen. Täällä on toki helppo selittää asiaa douppaamiselle, mutta en nyt lähtisi ihan pelkästään senkään varaan laskemaan.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kannattaa musitaa, että treenaamisesta ei ole hyötyä, jos ei pysty palautumaan...tapahtui se sitten Putin-jauheilla tai ilman.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tässä on kyse ihan eri asiasta, mutta jääkiekkoilijan kestävyys- ja peruskuntotreeni on helppoa, se ei todellakaan vaadi mitään oksennustreenejä. Kovalle treenaamiselle on aikansa ja paikkansa, mutta oleellista on että treenataan fiksusti.

Tätähän me suomessa hoetaan, mutta silti ollaan ihan paskoja lähes kaikessa ja esim. maailmalle lähtevillä futaajilla menee poikkeuksetta eka vuosi ihan jo fysiikan rakentamiseen kun ne pohjat on täällä tehty päin vittua. Ja kyllä, sielläkin luotetaan juoksemisen ja tappotreenien taikaan. Siis organisaatioissa, joilla on pelaajissa kiinni suunnilleen koko KHL:n yhteenlasketun budjetin verran vedetään tyhmästi ja vanhanaikaisesti munaravia koko peruskuntokausi eikä paljoa palloja potkita.

Mä en millään lailla kyseenalaista edelleenkään tiedettä, mutta joku juttu siinä kuitenkin on, että vaikkapa ne venäläisjoukkueet paskat nakkaavat elo-syys-lokakuun pelikunnolle ja painavat apinarääkkiään vaikka kausi jo ovella/jo alkanutkin. Ehkä ne ei vaan osaa, tai sitten ajattelevat että hyöty hommasta tulee silloin kun sille kovalle päivän kondikselle on isompi tarve.

Ehkä sellaisena omana pohdintana, jos otan lähtökohdaksi että molemmilla tavoilla päästään pidemmässä juoksussa samaan lopputulokseen, leikkisin sellaisella ajatuksella, että kumpi luulee olevansa kovempi jätkä ja tehneensä voittamisen eteen enemmän. Se joka veti ne apinarääkit, vai se fiksusti treenannut? Sitten kun pelataan väsymyksen kanssa, ja silmät on sumeana ja jalka painaa, niin kumman voi olettaa selviävän tilanteesta voittajana. Sen jolle se samainen ja pahempi tila on ollut arkipäivää alvariinsa, vai sen joka saattaa kamppailla ekoja kertoja kauden aikana sen tunteen kanssa, että nyt ei helvetti jaksaisi.
Eli en lähtisi itse aliarvioimaan ikinä asian tätä puolta. Se munaravit läpikäynyt jätkä uskoo ainakin itse olevansa saatanan paljon kovempi kun kukaan, koska ketään ei ole tehnyt samanlaista duunimäärää, ja se on aika hyvä lähtökohta kun puhutaan urheilijan halusta/kyvystä repiä itsestään kaikki mahdollinen irti voiton eteen.
 
Viimeksi muokattu:

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Huomiota Neftehimik-pelistä:
- Regin oli jopa alkukautta vaisumpi. Jensen menee täysin hukkaan Kapteenin rinnalla.
- Norman paikko Nelliä hyvin. Tällä.saralla ei hätää
- Tolvanen otti selvästi isompaa roolia Nellin puuttuessa, ja hyvin näytti toimivan
- Opa ja Jore oli selvästi pirteämpiä kuin tähänasti vaikka keskellä olikin PW. Selvästi kemiat edelleen löytyy, pitäisin kasassa tulevaisuudessakin, varsinkin ku Nelli tervehtyy ja Norman saadaan kaverusten väliin.
- Nelonen jatko varmoja otteitaan.
-Lundinin loukki oli erittäin paha isku. Leppä oli selvästi parempi tänään kuin Rautasen kanssa vaikka Lundin olikin heikko
-Gilroy oli täysin näkymätön. Varsinkin YV:llä. Ei vaan mahdu päähän miksi Gilroy/Jensen pelaavat molemmat väärällä puolella YV:ssä.
-Lauridsenille iso peukku eikä pelkästään lopun selkäsaunasta. Ei tästä herrasta voi kuin tykätä. Jensenin loukki osu pahaan rakoon.
-Rämö pelasi hyvin. Kaksi ekaa meni yhtä paljon Lundini kuin Karrin piikkiin. Kolmas kyllä lurahti. Mut kyl se siitä ku pelituntumaa saa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Mielestäni Jore ja Opa ei tarvitse mitään Crosbyä siihen keskelle. Sun kun pelaavat kahdestaan kiekolla, niin hyvä tulee. Erinomainen 3. ketju.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomiota Neftehimik-pelistä:
- Regin oli jopa alkukautta vaisumpi. Jensen menee täysin hukkaan Kapteenin rinnalla.
- Norman paikko Nelliä hyvin. Tällä.saralla ei hätää
- Tolvanen otti selvästi isompaa roolia Nellin puuttuessa, ja hyvin näytti toimivan
- Opa ja Jore oli selvästi pirteämpiä kuin tähänasti vaikka keskellä olikin PW. Selvästi kemiat edelleen löytyy, pitäisin kasassa tulevaisuudessakin, varsinkin ku Nelli tervehtyy ja Norman saadaan kaverusten väliin.
- Nelonen jatko varmoja otteitaan.
-Lundinin loukki oli erittäin paha isku. Leppä oli selvästi parempi tänään kuin Rautasen kanssa vaikka Lundin olikin heikko
-Gilroy oli täysin näkymätön. Varsinkin YV:llä. Ei vaan mahdu päähän miksi Gilroy/Jensen pelaavat molemmat väärällä puolella YV:ssä.
-Lauridsenille iso peukku eikä pelkästään lopun selkäsaunasta. Ei tästä herrasta voi kuin tykätä. Jensenin loukki osu pahaan rakoon.
-Rämö pelasi hyvin. Kaksi ekaa meni yhtä paljon Lundini kuin Karrin piikkiin. Kolmas kyllä lurahti. Mut kyl se siitä ku pelituntumaa saa.

Regin kieltämättä eilen aivan *aska jos kriittisesti katsoo ja ei anna edellisten kausien näyttöjen taustalla vaikuttaa.

Tolvasen liike kyllä huikeaa katseltavaa. Kaveri yksinkertaisesti vain luisteli pakista ohi (ei siinä tarvitse hirveästi edes harhautella).

Lundin epäonninen eilen. Jos oikein muistan, niin katsoi ne kaksi ensimmäistä maalia aivan vierestä (harvinaista Lundinille). Samoin Gilroy kadotti
eilen omia miehiään koko ajan.

Oliver kyllä kruunasi illan sillä yksipuolisella näytöksellään. Se sama "kovis" huuteli koko pelin ja fiksusti Lauridsenilla kasetti kesti pelin aikana ja hoiti
homman sitten lopussa tyyliin 100-0. Tuntui että siinä oli menohaluja useammallakin ryssällä mutta sen turpaanvedon jälkeen näytti että "ei sittenkään kannata - me ollaan hävitty tää peli" ;=D

KIITOS LAURIDSEN!!!!
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään olivat maajoukkuemiehet Anttila, Niemi, Pihlstömm, Tolvanen ja Lepistö selvästi väsyneitä. Huolimattomuusvirheitä, kiekonmenetyksiä ja kummaa lepsuilua. Tai Tolvasen tapauksessa sitä ettei oikein päässyt peliin sisään missään vaiheessa. Nelonen väläytteli välillä, mutta kummallisesti omassa päässä vaikeuksissa moneen otteeseen. Lisäksi Sotshi sai painettua pelin omalle mukavuusalueelleen kulmiin ja nurkkavääntöihin ja bensa ei riittänyt sieltä pois pääsemiseen. Ylivoimilla valmennuksella oli hyvä idea käyttää "kuumaa" Jormakkaa toisessa YV:ssä, mutta valitettavasti Jore lamaannutti YV:n pelin eikä tarjonnut viivalle vetopaikkoja. Tolvanen puolustettiin tarkasti, eli valmennuksen täytyy keksiä uusia variaatioita ylivoimaan.

Palolan epäonni sen kun jatkuu. Nyt se ei ole enää ihan oikeasti kuin tsägästä kiinni. Rämö torjuu ihan ok, mutta kummallisesti molemmissa tämän viikon matseissa on mennyt monta ihmepomppua, joita ei Zapolskille päässyt. Varmasti pelituntumakysymys ja puolustuskysymys, mutta huomiona se että Karri on tällä hetkellä se meidän epävarmempi veskari.

Joensuun 1. erän 4min jäähy oli todella räikeä tuomarivirhe, mutta näitä sattuu. Peli ei todellakaan siihen kaatunut.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ylivoimilla valmennuksella oli hyvä idea käyttää "kuumaa" Jormakkaa toisessa YV:ssä, mutta valitettavasti Jore lamaannutti YV:n pelin eikä tarjonnut viivalle vetopaikkoja.

Ai sä näit sen noin. Enkä sano että näit väärin, en ollenkaan. Mä taas näin niin, että Jensenin siirto Tolvasen viisikkoon sotki sen viisikon yv pelaamisen totaalisesti. Niin tai näin, niin vituiksi meni jokatapauksessa oli se sitten kenen syy hyvänsä.
 
Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Oli aika heikko esitys. Puolustaminen oli lepsua, huolimatonta. Nälkä puuttui ja ylivoima, varsinkin 5-3 oli heikkoa. Jokereiden hyökkäyspelin juonikkuus on tällä hetkellä yhtä kuin Eeli Tolvanen, ja jos juniorilla ei ole paras päivä niin isoilta nimiltä ei tunnu tulevan tukea. Nyt on pari päivää huilia. Toivotaan todella että tämäniltainen oli välipeli.

Pari huomiota:
-"Ykkös"ketjun peli on lähinnä katastrofaalista. Regin on ihan hukassa. Kolme pökkelöä luistelijaa ei toimi samassa ketjussa.
-Onko se niin että vain yhtä maalivahtia voi peluuttaa otteluruuhkassa, vaikka kaksi on pelikunnossa? En oikein näe miksi vastuuta ei voi jakaa tasaisesti. Rämö on haparoinut jo kaksi peliä putkeen.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko se niin että vain yhtä maalivahtia voi peluuttaa otteluruuhkassa, vaikka kaksi on pelikunnossa? En oikein näe miksi vastuuta ei voi jakaa tasaisesti. Rämö on haparoinut jo kaksi peliä putkeen.

Kai tässä haetaan Rämölle pelituntumaa pitkän breikin jälkeen. Ihmettelen suuresti jos Zapo ei ole maalissa seuraavassa matsissa.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Muutama huomio Shochi-pelistä
-enää oikeen tiedä mitä Reginistä sanois. Takalukko on hirveä
- Joensuuta vois pistää poppareille seuraavaan peliin. Noi jäähyilyt on järkyttäviä.
-The Nelonenkin on kuolevainen.
- Andersen pelas hyvin vaikka olikin pirun isot saappaat. Eiköhän se tosta ku pääsee peliin sisään a la Norman
-Rämö haparoi. Mutta esim sitä läpiajoa ei olisi edes pitäny päästää tapahtumaan.

Jengistä atm veke ykkössentteri ja sekä Top-2 että top-6 pakki. Nellin poissaolo näkyy varsinkin YV:llä. Siinämielessä peli ois voinu olla pahemminkin
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Rämön heikko reboundkontrolli oli ilmeisesti huomattu Jugra-leirissäkin, koska järjestäen alas tuntuivat laukovan. Rämö kuitenkin napsi nämä loppua kohden helposti ja Jokereilla ei ollut sen suurempaa hätää. Hyökkäyspelaaminen vähän tehotonta, mutta Palolan onnistuminen lämmittää mieltä. Ykkösketju parantaa koko ajan, mutta kakkosketjulla oli tänään vähän vaikeampaa. Tolvanen ja Norman olivat koko ajan vähän pelin ulkopuolella, kun niin paljon sai repiä ja kahvata toista. Toivottavasti näitä kahvaamispelejä ei tarvitse todistaa enää kovin montaa.

Sibir kävi ottamassa takkiin tänään Minskiltä 5-1, joten ei ole ainakaan helppo ilta tiedossa tiistaina.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta tuntuu siltä, että peli on tehotonta juuri nyt, koska Jokerit ei saa lähes ollenkaan ylivoimia. Tänäänkin tuomarilinja oli ihan suoraan vitusta, joka syö ison osan meidän pelistämme. Faktahan on, että kun Jokereilla peli kulkee, niin ylivoimalla isketään maaleja todella isolla prosentilla. Tämä taas avaa peliä myös 5v5, kun vastustajan on pakko koittaa myös itse tehdä maaleja, joka taas sataa suoraan Jokereiden laariin. Nyt kun ei saada sitten noita peliä avaavia maaleja ja samalla tuomarilinja huolen, ettei vastustajan tarvitse varoa ylivoimia, niin ollaan tässä tilanteessa.
 
Jotain siellä on sanottu. Tuomarilinjan muutos on ollut hyvin selkeä, ja räikeä.

Johtuukohan tästä olympia-gatesta? Kostetaan länsimaille siellä missä voidaan. Sitähän venäläiset uhkailivat...
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Hieno voitto, vaikka joukkueesta puuttui pari kärkisentteriä. Ei ollut Sibirillä kovinkaan monta huippuluokan maalipaikkaa, vaikka Rämö antoikin taas mehukkaita reboundeja.

Huomenna sitten kovemmalla kokoonpanolla kehiin.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Veikkaa että huomenna lepuutetaan useampaa pelaajaa, että lauantaina saadaan SKA:ta vastaan paras mahdollinen kokoonpano.
Toivottavasti.

Ja jos jatketaan veikkaamista niin eiköhän SKA pelissä toinen päätuomareista tule olemaan Yury Tsyplakov (jolla varmaan samat bonukset voitosta kuin SKA:n pelaajille)
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Tänään oli hyvä matsi kokonaisuudessaan. Pitkästä aikaa kunnon rytinää. Varsinkin sen hylätyn maalin jälkeen oli sellaista menoa mitä harvoin näkee. Jokerit puolustaa erinomaisesti ottelusta toiseen. Neljässä viime ottelussa 3 omiin ja se näkyy heti voittosarakkessa. Regin on vihdoin herännyt ja se on positiivista. Huomenna sitten huilia kolmikolle Regin, Poika ja mörkö.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Todella ehjä peli Jokereilta paria ohhoh-hetkeä lukuunottamatta. Sibirin sarjasijoitus herättää kyllä kummastusta, koska niin sitoutuneesti puolustivat, mutta ehkä se on sitten siitä hyökkäyksestä kiinni.

Huomiselle ei ole sitten mitkään helpoimmat lähtökohdat, koska kaikki odottavat ulkoilmapeliä ja yksi Amur olisi vain hoidettava alta pois. Oletettavasti muutama kärkiäijäkin tulee lepäämään tuon ottelun, niin toivottavasti saadaan edes vähän samaa ilmettä huomiselle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös