Peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 184 555
  • 575

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Tän päivän kuuluttaja oli kyllä huono, muitten pelien tilanteet tuli eka kerran vasta kolmannen erän aikana.

Jep. Jostain syystä tää mun HTC:n 3G-verkko ei pelitä Kisapuistossa sitten yhtään joten aika vaikeaa tuo muiden otteluiden seuraaminen kun Mr. Kytösalmi keskittyy enemmän kertomaan että kuka on heiluttanut mitäkin lippua sen sijaan että kertoisi muiden matsien tilanteet. Muutenkin muilla paikkakunnilla taidetaan näyttää melkein jokaisella mainoskatkolla tilanteet muualta.
 
Bacon

Ei siellä pelitä miun SuperNokian 4G-verkkokaan eikä kavereiden netit, joten et ole ongelmasi kanssa yksin. Siellä tosiaan saisi näyttää paljon useammin noita muiden paikkakuntien tilanteita. Mietittiin tuossa kolmannessa erässä, että muista peleistä vois kertoa vähintään erätauoilla tilanteen niin juuri silloin se saakelin urpo mikin päässä päätti avata suunsa. Nojoo saatiin tietää tulokset, mutta mielummin ensi kerralla vähän aikaisemmin.
 
Wolves

Jäsen
Maalintekijän vikaa jätkässä ei ole, ei sitten yhtään.

Perseen kauttako ne 10-15 maalia per kausi on sitten tehty (Poislukien alkukausi MODOssa)?

Kyllähän kaverilla on sen luokan apina/gorilla tällä hetkellä selässä, että oksat pois. Oma luotto on kaveriin edelleen. Okei kauden eka tyhjiin, mutta vielä on aikaa ravistella apinaa selästä.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Rissasen Jaakko.

Otin vapauden tiivistää oleellisimman.

Kyllä, samaa mieltä! Jaakko on just hyvä tyyppi. Näin Jaakon tänään Prisman parkkipaikalla ja mies näytti tyttöystävä kainalossaan niin pirteältä ja elämäniloiselta. Näyttää siltä, että elämänilo on siirtynyt kentällekin, koska esimerkiksi miehen luistelunopeus on noussut aiemmasta varmaan 50% ja uskaltaa ottaa kontaktia ihan eri tavalla kuin ennen. Eipä puutu enää kärkisentteriä! Vielä kun tajuaisi laukoa joskus.

Kakkos- ja ehkä ykkösketjuunkin voisi kokeilla jotain uutta (ei Vauhkosta). Ei ihan täysin toimi, ja näyttää tällä hetkellä paperilla paremmalta kuin mitä kentällä, ja se taas ei naurata yhtään. Laiturirulettia pyörimään.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä annan Spinalle aikaa taitojensa näyttämiseen playoffeihin asti ja tässä on vielä pari peliä runkosarjaa jäljellä ennen tosipelien alkamista. Kunhan koko joukkue pelaa niin hyvin nämä jäljellä olevat 2 matsia, että joukkue sinne kuuden sakkiin menee niin mitään muuta en tällä hetkellä odota runkosarjan osalta. Sitten playoffien alkaessa oikeasti odotan jo Spinalta näyttöjä ja kyllä itselläni on sellainen kuva edelleen, että miehestä voi vielä olla paljonkin iloa kunhan saa tuon apinan karistettua harteiltaan.

Välillä on näyttänyt vähän siltä, että olisi turhan heiveröinen kaveri! En kuitenkaan vielä teilaa sillä onhan tuo selkeästi kuitenkin pelimies tehden paljon oikeita asioita kentällä. Muutamia avopaikkoja miehellä on jo ollut ja ylärimaa lähemmäs ei ole vielä päässyt. Sitten on myös muutamia hyviä paikkoja, mutta hänelle tulleen syötön laatu ei ole ollut kovinkaan kummoinen! Jaksan vielä siis odottaa ja tällä hetkellä kallistun siihen päätelmään, että harteilla on vain ja ainoastaan liian painava apina.

Rissasesta sanon sen verran, että mies on kuin uudesti syntynyt ja on kyllä ollut näyttävän näköistä tekemistä kentällä.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Kakkos- ja ehkä ykkösketjuunkin voisi kokeilla jotain uutta (ei Vauhkosta). Ei ihan täysin toimi, ja näyttää tällä hetkellä paperilla paremmalta kuin mitä kentällä, ja se taas ei naurata yhtään. Laiturirulettia pyörimään.

Kieltämättä voisi olla kiinnostava kokeilu jos vaikka Mankinen ja Spina vaihtaisivat paikkoja. Tai sitten Piitulainen ykköseen, Mankinen kakkoseen ja Spina poppareille. Toisaalta Tirkkonen ei hirveän paljon ole ketjurulettia harrastanut, joten voi olla että suurin piirtein vakiintuneilla kokoonpanoilla mennään loppuun asti.

Backmanista ja Taipaluksesta olisi kiva kuulla uutisia, jotenkin epäilyttää ettei kavereita nähdä kaukalossa enää runkosarjan puolella.
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Piitulainen - Koho - Davis
Tavi - Rissanen - Mankinen

Nyt kun Rissanen on pelipäällä niin minusta tuo alkukauden ketju voisi hyvinkin alkaa taas toimimaan. Lisäksi tällä hetkellä näkisin Piitulaisen kokoonpanossa mieluummin kuin Spinan. Voi tosin olla hyvin mahdollista että Tavi-Koho-Mankinen on kiveen hakattuna loppukevään.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Jep. Jostain syystä tää mun HTC:n 3G-verkko ei pelitä Kisapuistossa sitten yhtään joten aika vaikeaa tuo muiden otteluiden seuraaminen kun Mr. Kytösalmi keskittyy enemmän kertomaan että kuka on heiluttanut mitäkin lippua sen sijaan että kertoisi muiden matsien tilanteet. Muutenkin muilla paikkakunnilla taidetaan näyttää melkein jokaisella mainoskatkolla tilanteet muualta.

Mulla pelitti kännykän netti viime kaudella hyvin hallissa. Tällä kaudella ei oikeastaan ollenkaan. Muutenkin jaksan kyllä tuloksia odotella kotiin asti hyvin, mutta nyt on niin ratkasevat kierrokset käsillä että vois olettaa kuuluttajan johonkin väliin ne tilanteet ilmottaa. No oma kärsivällisyys ei riittäny ja kävin erätauolla Kaukaan ärrällä kattoo tilanteet.
 
ahal

Jäsen
Kiitos Meijän pojat! Eka unelma on sitten tosi: paikka kuuden sakissa. Seuraavan saatte asettaa itse. TPS-voitolla kotietukin on saletti.

Tappara-peli oli tarpeeksi sitkeä, ei mitenkään loistava mutta riittävä kolmen pisteen voittoon. Kiitos etenkin Jussille ja Taipalukselle. Monelle sputnikille jäi toki parannettavaa kosolti. Puolustus hiihteli välillä ihan sukkasillaan, hyökkäys kimpoili vailla ideaa, mutta onneksi veskari oli taas mies paikallaan. Ei voi kyllin kiittää.

No ehkä se tästä palautuu taas rennommaksi, kun paineet on poissa. Ja Koho kehissä. Ei uskoisi, miten kipparin poissa olo voi näkyä noin selvästi. Johtajuutta uupuu.

Mutta hyvä kausi ilman muuta jo tässä vaiheessa. Nyt vaan jänskätään, kuka tulee vastaan..
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Puolustus hiihteli välillä ihan sukkasillaan, hyökkäys kimpoili vailla ideaa, mutta onneksi veskari oli taas mies paikallaan.

Mitä tarkoitat puolustuksen hiihtelyllä?

Minusta oli upeaa nähdä noin kova SaiPa-pakisto yhtä aikaa jäällä ilman yhtään heikkoa suorittajaa. Backman ja Taipalus ovat niin hyviä! Varmasti jokainen näki, kuinka Simon tuli kerta toisensa jälkeen puolustusalueen kulmasta kiekon kanssa kamppailun voittaneena? Ikävä on ollut.

Hyökkäyspelaaminen oli välillä puskemista ja mainitsemaasi kimpoilua, mutta pitää muistaa että Tapparakin pelasi hyvän pelin ja pelasi vahvasti oman maalin edustalla. Taipaluksen oivaltava viiva- ja Mankisen maskipelaaminen kuitenkin mahdollistivat voittomaalin syntymisen. SaiPa teki tarvittavan ja onnistui puolustamaan kolme pistettä hieman hyökkäyspelaamisen kustannuksellakin.
 
ahal

Jäsen
Mitä tarkoitat puolustuksen hiihtelyllä?

Minusta oli upeaa nähdä noin kova SaiPa-pakisto yhtä aikaa jäällä ilman yhtään heikkoa suorittajaa. Backman ja Taipalus ovat niin hyviä! Varmasti jokainen näki, kuinka Simon tuli kerta toisensa jälkeen puolustusalueen kulmasta kiekon kanssa kamppailun voittaneena? Ikävä on ollut.

Hyökkäyspelaaminen oli välillä puskemista ja mainitsemaasi kimpoilua, mutta pitää muistaa että Tapparakin pelasi hyvän pelin ja pelasi vahvasti oman maalin edustalla.

Juu hyvää oli, että pakit ovat vihdoin terveinä. Hiihtelyllä tarkoitan sitä, että ainakin välillä pelattiin perin varovaisesti, vastustajiin mentiin kiinni varoen ja hieman "empien". Jäähyjen pelossa? Av:lla neliö oli taas perin pieni ja vastustaja pääsi laukomaan paljon. Muutamaan kertaan iski alakertaan paniikki, kun kiekkoa ei saatu kunnolla purettua. Se ei toki ole uutta. No puolustus ei ole vain kahden äijän velvollisuus, joten myös hyökkääjät voivat ottaa enemmän roolia.

Osansa on tietysti silläkin, että Tappara oli tänään hyvällä jalalla liikkeellä ja vaikea pideltävä. Sitä ei voi kiistää. Ilman Markkasen lukuisia "aavistustorjuntoja" olisi voinut käydä kylmät.

Mutta uskon, että alakerrankin peli vielä tiivistyy pelien kovetessa.
 
53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta oli upeaa nähdä noin kova SaiPa-pakisto yhtä aikaa jäällä ilman yhtään heikkoa suorittajaa. Backman ja Taipalus ovat niin hyviä! Varmasti jokainen näki, kuinka Simon tuli kerta toisensa jälkeen puolustusalueen kulmasta kiekon kanssa kamppailun voittaneena? Ikävä on ollut.

TPS-peliin voisi mielestäni antaa vielä peliaikaa kaksikolle Pukka/Maalahti. Molemmat pelanneet oikein mainiosti. Heille voisi tilaa tehdä isot miehet Savilahti ja Cutta. Varsinkin Savilahti voisi välillä käväistä katsomosta hakemassa vauhtia, mielestäni tänää heikoin lenkki pakistossa. Mutta hyvin on pullat uunissa pleijareita varten, sillä kyllä tuossa on nyt 8-9 täysin liigakelpoista pakkia mukana ja ennen kaikkea terveenä.

Hyökkäykseen Koho sisään tervehdyttyään ja Piitulainen ulos, Spina on vain jollain tavalla pirteämpi ja paremmin Davisin kanssa yhteenpelaava kuin Piitulainen. Vauhkoselle en näe mitään käyttöä ellei loukkaantumisia tule. 3-4 ketjuun jos tarvii rotaatiota niin se rotaatiopelaaja on mielestäni Suutari, ei Vauhkonen.
 
zeik9

Vahva sama näihin. Nostaisin vielä tapetille Spangin ja hänen vakiopaikkansa kokoonpanossa. Maalahti on esimerkiksi ollut pelaamissaan peleissä paljon aktiivisempi ja luovempi hyökkäyssuuntaan. Molemmat ovat puolustussuuntaan heikohkoja, mutta ei minusta Kalle ole ainakaan Spangia huonompi ollut. Vaihtaisin näiden herrojen paikat päikseen, ainakin tuohon TPS-otteluun.
 
ahal

Jäsen
Kiitos Meijän Pojat! Sylillinen kiitoksia hienoista esityksistä kuluneella kaudella. Hyvin veditte loppuun asti, vaikka välillä meinasi usko horjua täällä. Sorry. TPS ei tarjonnut suurta voittamisen kiimaa, joten rennoin rantein voitte vikan matsin pelata. Jatkakaa pienen huilin jälkeen samalla tavalla.

Tänään oli pakkaa sekoitettu pitkästä aikaa, eikä mielestäni huonosti ollenkaan. Erityisesti pidin nelosen touhuista, eikä kakkonenkaan huono ollut. Niin ykkönen ja kolmonen nyt vaan vetää aina tasaisesti.

Tästä on hyvä jatkaa valtroja vastaan. Jos tarve vaatii, reservissä on useita ukkoja valmiina hyppäämään laatikkoon (Vauhkonen, Suutari, Jokinen, Hämäläinen R, Maalahti, Pukka). Tilanne näyttää mainiolta.

Kaiken kaikkiaan tasaisin kausi miesmuistiin, ainakin muutamaan vuoteen. Sitä kuvaa hyvin mm. upea pistesaldo 100. Taakse jäi kallita jengejä, kuten Jokerit ja Hifk. Niin no, kaikkihan ne itse asiassa ovat sputnikkeja kallimpia. Ei muuta kuin rytyä pyttyyn ja kohti puolivälieriä!
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Tuo ahalin mainitsema nelosketju oli todellakin hyvä, jollain tavalla näytti siltä, että minun morkkamani Spinakin sopeutui nuorten poikien ketjuun paremmin kuin esimerkiksi Davisin kanssa.

Puolustus toimi yllättävänkin hyvin, taitaa Taipalus ja Backman olla itseoikeutetut paikkoihinsa ja Maalahti ja Pukka odottelevat jos joku loukkaantuu, tai pelaa huonon pelin.

Pienen levon ja muutaman hyvän harjoituksen jälkeen sitten laittamaan Valtran koneeseen hiekkaa rattaisiin.

Kyllä on ollut upea kausi, menköön jatko kuinka tahansa.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tehtiin runkosarjassa kolmanneksi eniten maaleja ja laskettiin kolmanneksi vähiten! Mielestäni aika hyvin. Runkosarjan sijoitus oli neljäs ja puolivälieriin päästään kotiedulla! Ei ihan näin hyvin moni uskonut homman menevän. Yleisökeskiarvokin oli 4105 eli 405 katsojaa/peli yli budjetoidun eli 405x 30= 12 150 katsojaa plussaa + oheismyynti ja lisää on luvassa. :)

Peliesityksen runkosarjan osalta olivat hyviä ja selvittiin aikamoisista loukkaantumisistakin kunnialla. Kokonaisuutena runkosarja aivan uskomaton joten iso kumarrus SaiPalle.
 
Samppakanki

Aika huikeeta luettavaa. :)
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tehtiin runkosarjassa kolmanneksi eniten maaleja ja laskettiin kolmanneksi vähiten! Mielestäni aika hyvin. Runkosarjan sijoitus oli neljäs ja puolivälieriin päästään kotiedulla!

Olipas vaan täydellisen optimaalinen suoritus! Maalitilastojen perusteella SaiPa olisi ansainnut jopa kolmannen sijan runkosarjassa, mutta sitten olisikin tullut vastaan Espoon Blues, joka olisi tod.näk. ollut JYPpiä hankalampi vastus.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kolmanneksi vähiten päästettyjä maaleja kertoo sen oleellisen muutoksen pariin edelliseen kauteen: meillä on maalivahti. Jos pitkässä sarjassa aikoo pärjätä, niin "ihan hyvä" ei riitä. Markkanen täydessä pelikunnossa riittää.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jep. Kuin ollakaan, SaiPan toistaiseksi menestyksekkäimmällä kaudella eli 98-99 maalivahtina hääri eräs Jussi Markkanen.

Toinen pleijarimaalivahti on sitten ollut Rob Zepp, joka oli kanssa kyllä liigan parhaimmistoa. Toki silloin oli muutenkin joukkue hyvässä balanssissa ja esim. puolustus laadukas.

Viime kaudella nyt oli sellainen maalivahtihässäkkä. Nieminen torjui paljon pisteitä. Vaikea sanoa miten kausi olisi edennyt, jos mies olisi jatkanut meillä loppuun saakka. Ei se homma maalivahtipeliin kyllä sääleissä mielestäni varsinaisesti kaatunut, tai ainakin sen perusteella mitä muistan.
 
Muistan taas vähän eri tavalla. Wiikman mielestäni päästi toisessa pelissä jatkoajalla aika helposti sen maalin ja kolmannessa tais olla kans pari maalia mitkä olisi ollut paremmalla maalivahtipelillä torjuttavissa. Toisaalta, jos Nieminen olisi jatkanut niin Moran tuskin olisi joukkueeseen tullut. Oltaisiinko sitten pärjätty taas ilman Morania? Kaveri kuitenkin teki pisteen per peli, kun tänne ilmestyi. Kaksipiippuisia asioita, joihin ei ihan jokainen Pekka vastausta tiedä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Viime kaudella nyt oli sellainen maalivahtihässäkkä. Nieminen torjui paljon pisteitä. Vaikea sanoa miten kausi olisi edennyt, jos mies olisi jatkanut meillä loppuun saakka. Ei se homma maalivahtipeliin kyllä sääleissä mielestäni varsinaisesti kaatunut, tai ainakin sen perusteella mitä muistan.

Jep, ei viime kausi maalivahteihin kaatunut. Niemisen myymiselle ei vaan ollut vaihtoehtoa, tilalle saatiin kelvolliset stuntit ja samalla saatiin seuran talous kerralla sellaiseen kuntoon, joka mm. mahdollisti Davisin ja Glennin hankkimisen tälle kaudelle.

Toki olisi HIFK voinut sääleissä kaatua maagisella maalivahtipelillä, mutta eiköhän SaiPa kuitenkin kaatunut eniten kärkiketjujen tehottomuuteen. Kolme ottelua pelattiin HIFK:ta vastaan, ja SaiPan ykkösketju sai aikaiseksi yhden ainoan maalin, senkin ylivoimalla.
 
JimStorm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp&Arsenal
Monta vetyä oli eilen hörökorva Kunnaksen hatussa? Muistakaa kertoa MarkkasJussille, että laittaa luukut kiinni.

Millon SaiPa on voittanut viimeksi kultaa? -Silloin kun pleikkari meni kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Monta vetyä oli eilen hörökorva Kunnaksen hatussa? Muistakaa kertoa MarkkasJussille, että laittaa luukut kiinni.

Millon SaiPa on voittanut viimeksi kultaa? -Silloin kun pleikkari meni kiinni.

Tais olla kuus vetyä, mistä kolme siipimutteri söi itse.

Ja jos jotain itse topicciinkin sanoisi. Peliesitykset viimeaikoina olleet SaiPalla ihan hyvällä tasolla, vielä pientä hienosäätöä ja traktoreiden kaatoon. Kentälliset voisi olla samat kuin oli viime pelissä, R.Hämäläinen vaan pois Kohon tilalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös