Peliesitykset kaudella 2010-2011 - Kympin sakkiin?

  • 84 120
  • 225

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
No niin, pelonsekaisin tuntein odotettu sarja-avaus on takana. Itse veikkasin ennen matsia, että varsinaisella tasan 3-3 ja sen jälkeen voi kääntyä kummalle tahansa, joten ihan älytöntä vitutusta ei johtoaseman sössiminenkään aiheuttanut. Piste Ilmalasta kelpaa kyllä.

Sen mitä kännipäissään kentältä erotti, niin kyllähän esitys oli kaaneilta ihan lupauksia herättävä. Hovinen maalissa Nupen hehkutusten arvoinen ja joukkue aika yhtenäisen oloinen paketti. Loppia kohtaan odotukset ovat tietenkin katossa, ja mitään ei eilen esittänyt, mutta se siitä. Puheet työteliäästä ja liikkuvasta jengistä eivät ole aivan tuulesta temmattuja, tuohon vielä York päälle niin tästä voi tulla vielä paljonkin hyvää.

Paskanjauhanta sikseen, tässä tulee syy miksi avasin ketjun: Henrik Blomqvist. Kaksi sanaa, Henrik Blomqvist. Timanttinen sisääntulo joukkueeseen, kertakaikkiaan. Kuti on herkässä, ei jäädy viivalla, nostaa miestä seinälle ja vetää lonkkataklausta, optimaalinen peliasento ja pysyy jalallakin temmossa mukana. Mä sanon että tästä jätkästä kuullaan vielä paljon.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
RV16 kirjoitti:
Loppia kohtaan odotukset ovat tietenkin katossa, ja mitään ei eilen esittänyt, mutta se siitä

Eipä esittänyt, ei. Muutaman kerran toi kiekkoa alueelta jalalla pois, mutta erittäin pehmeää peliä, toisaalta....Loppi pelasi kokomaski kasvoillaan eilen, itselläni ei tietoa ole mitä on tapahtunut; Onko leuka/nenä palasina tai muuta, mutta tämä saattoi peliin vaikuttaa varovaisuutena.

Hovisesta samat sanat kuin RV:llä. Erittäin varma suoritus, ja muutama haamutorjunta, mukaanlukien tuo jalkavenytys, oli se nyt sitten maali tai ei. Ja eihän se ollut jos videotuomari niin sanoi.

Henkke Blomqvist osoittautui sellaiseksi kaveriksi, kun mitä harkkojen perusteella olen ilmi saanut.
Nappihankinta ensi näytön perusteella. Omasta mielestäni kyllä liike on hieman kankeahkoa, mutta sijoittumisella paikkaa paljon. Lisäksi taklaa kaikkea mikä liikkuu, ja lujaa.

*******

Itse pelissä oli mahdollisuudet ottaa vaikka 3 pinnaa, mutta omat virheet maksoivat nyt pari bongoa. Mutta kyllähän sitä pitää tyytyväinen olla. Parempi se 1 pinna on Ilmalasta, kun ei mitään.
 
Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Paskanjauhanta sikseen, tässä tulee syy miksi avasin ketjun: Henrik Blomqvist. Kaksi sanaa, Henrik Blomqvist. Timanttinen sisääntulo joukkueeseen, kertakaikkiaan. Kuti on herkässä, ei jäädy viivalla, nostaa miestä seinälle ja vetää lonkkataklausta, optimaalinen peliasento ja pysyy jalallakin temmossa mukana. Mä sanon että tästä jätkästä kuullaan vielä paljon.

Toivotaan, että olet oikeassa. Jokereita vastaan vaikutti luistimilla yhtä nopealta kuin Hemu Laurila.

Ike
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Kyllä jos kaikki menee ihan napiin, niin kymmenenteen sijaan voi yltää, jos maaliero ei pääse liian paljoa miinusmerkkiseksi. Tästä olisi apua todennäköisessä tasapistetilanteessa muiden joukkueiden kanssa, runkosarjan päättyessä.
Tämän iltaista Ilves-pelin selostusta kun kuuntelee ja katsoo vaikkapa torjuntatilastoja niin tulee väkisin mieleen tämän Pelicans-palstan arkistossa oleva viestiketju. Se, jossa mainitaan jotain käpyjen loppumisesta...
Ihan sekaisin koko peli.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Arvon palstaveljet, ikävä todeta jo tässä vaiheessa kautta mutta synkkä tosiasia se on, Toivolasta ei ole valmentajaksi! Vaikka kausi on vasta alkumetreillä, onhan tätä räpeltämistä tuskailtu jo kauden verran. Radiosta kuultuna, tismalleen samaa paskaa kuin viime kaudella. Pelaamisen rakenteesta ei ole tietoakaan ja taas tuntuu siltä, että miehet ei kertakaikkiaan tiedä mitä milloinkin pitää tehdä ja tämähän ilmenee niin, että touhu näyttää kurittomalta mutta totuus on toinen! Vaikka toivonkin olevani väärässä, pelkään olevani oikeassa!
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Arvon palstaveljet, ikävä todeta jo tässä vaiheessa kautta mutta synkkä tosiasia se on, Toivolasta ei ole valmentajaksi! Vaikka kausi on vasta alkumetreillä, onhan tätä räpeltämistä tuskailtu jo kauden verran. Radiosta kuultuna, tismalleen samaa paskaa kuin viime kaudella. Pelaamisen rakenteesta ei ole tietoakaan ja taas tuntuu siltä, että miehet ei kertakaikkiaan tiedä mitä milloinkin pitää tehdä ja tämähän ilmenee niin, että touhu näyttää kurittomalta mutta totuus on toinen! Vaikka toivonkin olevani väärässä, pelkään olevani oikeassa!

Olet täysin oikeassa. Toivola ei ymmärtä pelistä nimeltä jääkiekko yhtään mitään ! Sama meno on jatkunut kuin viime kaudellakin ja nyt ryvetään pelillisesti heittopussi Ilvestä vastaan. Toki se on ihan sama, kuka vastassa on, jos joukkueella ei ole minkäänlaista pelillistä selkärankaa (pelitapaa). Tulosta ei tule, oli nimet selässä ihan mitä tahansa. Jo harjoituspeleistä saadut raportit kertoivat että mikään ei viime kaudesta ole muuttunut.

Vain kuuro-sokea voi vielä luulla että homma tästä kääntyisi. Se ei käänny mihinkään niin kauan kuin tuo jostain ihmeen syystä valmentajaksi nimitettävä pelle on touhussa mukana. Yksittäisiä pestin-säilytys voittoja ikävä kyllä tulee, mutta mitään viime kautta kummempaa ei tästä tule, ellei kohta herätä joukkueen tärkeimmän osan korjaamiseen. Tämä liike olisi pitänyt tehdä jo 11 kuukautta sitten. Nyt jos kiirettä pidetään niin suunta on käännettävissä, koska niin sekaisin Toivolan pelipalikat ovat että pelkästään ilman valmentajaa pelaaminen toisi kentälle paremman ilmeen.

Esko Seppäsen uhkakuvat allekirjoitan täysin.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän täytyy ihmetellä mikä joukkueen valmistamisessa peliin menee toisinaan vikaan, kun tälläisiä tämän päivän kaltaisia kävelypelejä tulee aina tasaisin väliajoin. Silloin, kun joukkueella on jalat mukana ja pelistä löytyy liikettä, niin silloin homma toimii. Se toimi viime kaudellakin ja on toiminut tänä syksynäkin. Mutta mikä helvetti siinä on, että välillä (tai aika useinkin) peli on täyttä seisoskelua ja peliä ei oteta haltuun eikä pelata omilla vahvuuksilla, vaikka vastustaja oikein tarjoaisi sitä. Luvalla sanoen Ilves oli tänään aika paska, mutta Pelicans onnistui olemana vielä paskempi. Ei joukkue ole oikeasti noin huono ja esimerkkinä Dwight Helminen oli tänään jostain syystä ihan perseestä, vaikka on kaikissa peleissä tähän mennessä ollut todella hyvä.
 
Minusta tuossa ei ole mitään ihmettelemistä. Ongelma on juurikin peleihin valmistamisessa ja se on päävalmentajan tehtävä, johon hän on täysin kykenemätön. Niin Helminen kuten muutkin ovat laiskoja, kurittomia ja sysi paskoja niin kauan kunnes meillä on OIKEA valmentaja. Kuten aiemmin jo kirjoitin, väitän ongelmien johtuvan "punaisen langan" puuttumisesta, oikeastaan mistään muusta ei voi olla edes kysymys. Voi kai sanoa, valitettavasti yksittäisissä peleissä homma toimii, kaikesta huolimatta. Valmennuksen sekavuus oireilee peli-ilon puutteena joka on suurin syy tähän jatkuvaan alennustilaan, eikä parempaa valitettavasti ole luvassa niin kauan kuin Toivola saa huseerata penkin takana!
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Helvetin yllättävää että täällä ovat ensimmäiset hätähousut jo kälättämässä valmentajan kompetenssista. Puoli vuotta pois palstalta ja sitten kuuden pelatun erän jälkeen näppis laulamaan. Jotain rotia nyt.

Okei, viime kauden fläsärit tulivat tänään Hakametsässä aika vahvasti mieleen, mutta kaksi peliä on... liian vähän aikaa. Jos jonkun mielestä viime kaudella tai menneenä kesänä tehtiin virhe että Toivolaa ei potkittu pihalle, niin kaikkein älyttömin moka olisi päästää löysät housuun heti ensimmäisten pelien aikana. Pelicans on sitoutunut kahden vuoden projektiin niin kuin kuuluukin. Suoritusten on parannuttava, ensi alkuun jo kahden vuorokauden aikana ja isossa kuvassa viikkojen aikana, se siitä.
 
Henssa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Älä käy mulle vittuilee
On se totta, että nämä 2 peliä on vain nämä 2 peliä. Mutta alkaa tuntua siltä, että ne meriitit ovat yhä samat kuin esimerkiksi vuosi sitten. Jos oikeasti se peli-ilo, motivaatio, hyvä liike ja ennenkaikkea energisyys olisi Toivolan mukana se olisi näkynyt tästä joukkueesta jo harkkapeleissä. Mutta ei. Miten voi nyt jo tulla näitä "jalat ei liiku" juttuja.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Helvetin yllättävää että täällä ovat ensimmäiset hätähousut jo kälättämässä valmentajan kompetenssista. Puoli vuotta pois palstalta ja sitten kuuden pelatun erän jälkeen näppis laulamaan. Jotain rotia nyt.
70-luvun lopusta jääkiekkoa seuranneena voin tällä kompetenssilla sanoa, olen nähnyt tämän ennenkin ja monta kertaa, valitettavasti tällä kertaa nämä 2 peliä riittää. Kun "laiva" ei käänny, se ei vaan käänny, viime kaudesta ei ole muuttunut mikään! Kuten jo sanoinkin, toivon olevani väärässä, mutta pelkään pahinta.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jalkojen liikkuminen... ehkä jääkiekon suurin klishee. Tosin tässä tapauksessa täytyy toivoa että kunpa ongelma olisikin siinä, eikä pelikirjassa tai sen harjoituttamisessa ja edelleen toteuttamisessa. Toivola huusi tänäänkin kerran tai kaksi vaihtoaitiosta "luistele!". Ei mitään vakuuttavinta verbaliikkaa. Luistelussa ja sen suunnassa kun pitäisi olla jotain tolkkuakin.

En millään jaksa uskoa että joukkueen esitys runkosarjan toisessa ottelussa jäisi jalkojen tukkoisuudesta tai haluttomuudesta kiinni. Eiköhän siellä jokainen jätkä ole näyttämisenhalua ja energiaa täynnä, ellei joukkueen ilmapiiri sitten ole aivan mätä jo lähtökohtaisesti, tuskin. Jos ei saada viisikkona kahta syöttöä enempää omille ja hyökkäyksiä yli keskialueen, menetetään kiekkoja kriittisissä paikoissa, annetaan omiin ylivoimahyökkäyksiä ja siitä edelleen potkun jäljessä kulmapeliin, niin voi se siltä näyttääkin ettei jalka yksinkertaisesti liiku.

Ehkä viisaus onkin siinä, että silloin kun pelikirja toimii niin tarvitseekin itse asiassa luistella ja paiskia likaista duunia hieman vähemmän. Sikäli voi olla vähän riskaabelia rakentaa koko kausi työnteon, luistelemisen ja fysiikan varaan, viisikolla pitää olla jokin punainen lankakin pelissä. Ei muuta kuin etsimään ja Oulua kohti.
 
Tintti_vaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heki, Pelicans
Hyvä, että huomataan vihdoinkin pelaajienkin olevan inhimillisiä ! Toivolan enegia on niin negatiivisen sävyistä, että on aivan inhimillistä, jos kaverit menee kipsiin ja jalat ei liiku. Kaarnalle terveisiä: "Jos et Toivolasta raaski luopua, osta kuule "Jojo"...joo, just semmonen junnujengien jojo, joka käy siellä pukkarissa oikeasti jätkiä tsemppaamassa ja kaivaa vaikka laastarin, jolla tukkii Toivolan suun.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
70-luvun lopusta jääkiekkoa seuranneena voin tällä kompetenssilla sanoa, olen nähnyt tämän ennenkin ja monta kertaa, valitettavasti tällä kertaa nämä 2 peliä riittää. Kun "laiva" ei käänny, se ei vaan käänny, viime kaudesta ei ole muuttunut mikään! Kuten jo sanoinkin, toivon olevani väärässä, mutta pelkään pahinta.
Selvä sitten. Kannattaa kuitenkin muistaa että vähintään lokakuun loppuun asti saat tietosi kanssa elää ilman muutosta asiaan. Itse en suostu mielipiteeseen yhtymään näin mitättömällä aikavälillä. Mieluiten lukisin pelien jälkeen muutakin kuin samat "ei tästä mitään tule, Oravalle kenkää" viestit uudelleen. Toki kaikilla on vapaus kirjoittaa mitä haluaa, joten ei niitä tarvitse kirjoittamatta jättää jatkossakaan, mutta kuitenkin. Voittaminenkin tietysti auttaisi asiaa...
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Hyvä, että huomataan vihdoinkin pelaajienkin olevan inhimillisiä ! Toivolan enegia on niin negatiivisen sävyistä, että on aivan inhimillistä, jos kaverit menee kipsiin ja jalat ei liiku.
Toisaalta jätkät on ammattilaisia ja kuulleet samaa verbaliikkaa kukin 10-30 vuotta. En tiedä onko Toivolan ulosanti nyt erityisen negatiivista, verrattuna nyt vaikkapa Tammisen äärimmäisen kuluttavaan tykitykseen. Kovaäänistä ja suoraviivaista kylläkin. Voisi ehkä mennä pidemmällekin pohtimaan onko Toivolan ulosannilla oikeasti painoarvoa ja uskottavuutta joukkueen silmissä, mutta ehkä tämä mahdollisten ongelmien arvailu riittää tämän matsin tiimoilta.
 
lihaani

Jäsen
.

Kahden pelin jälkeen ei voi mitään varmaa sanoa joukkueen iskukyvystä. Jos peliesitykset jatkuvat tällaisina vielä lokakuussa muutamassa kotipelissä, niin Toivolalta alkavat olla kävyt syöty.

Ei näin lahtelaisittain kallista ja nimekästä joukkutta voi oikein valmentamisen opetteluunkaan käyttää!
 
Fordél

Jäsen
Kun vielä York saadaan kokoonpanoon, on Toivosella käytössään hyvä materiaali nykyliigaan. Maalivahtipeli on yhden kortin varassa, mutta näyttäisi toimivan, puolustus on hyvää tasoa ja hyökkäyksessäkin on ihan mukavasti leveyttä. Nyt Toivolan on saatava peli kuntoon ja sitä kautta tulosta. Se ei ole vielä hälyyttävää, jos tässä vaiheessa kautta ei tule heti tulosta, mutta jos pelistä puuttuu edelleen idea niin sitten alkaa hälyytyskellot soimaan. Itse en ole oikein koskaa arvostanut Toivolaa tai nähnyt hänessä suurta potentiaalia, mutta vielä on turhan aikaista tehdä suuria johtopäätöksiä. Se on kuitenkin selvää, että kaveri on seurannan alla ja tulosta on tultava.
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se ei ole vielä hälyyttävää, jos tässä vaiheessa kautta ei tule heti tulosta, mutta jos pelistä puuttuu edelleen idea niin sitten alkaa hälyytyskellot soimaan. Itse en ole oikein koskaa arvostanut Toivolaa tai nähnyt hänessä suurta potentiaalia, mutta vielä on turhan aikaista tehdä suuria johtopäätöksiä.

Miten muka turhan aikaista? Johan kaveri puuhastelee kahdeksatta kauttaan liigassa ja yksi onnenkantamoinen sattui keskelle. Lukon peräsimessä pelissä ei ollut mitään ideaa ja koko touhu oli muutaman loistavan yksilön varassa. Hyvässä muistissa on ne illat kun Vehanen otti 60 koppia.

"Nyt tietää mitä pitää kentällä tehdä" oli Lukko-pelaajan tyypillinen vastaus kun kysyttiin miten hommat muuttui Uraman aikakaudelle.
 
Fordél

Jäsen
Miten muka turhan aikaista? Johan kaveri puuhastelee kahdeksatta kauttaan liigassa ja yksi onnenkantamoinen sattui keskelle. Lukon peräsimessä pelissä ei ollut mitään ideaa ja koko touhu oli muutaman loistavan yksilön varassa. Hyvässä muistissa on ne illat kun Vehanen otti 60 koppia.

Niin itse en olisi alun perinkään palkannut Toivolaa, mutta nyt kun kaveri on valittu tämän kauden valmentajaksi niin kahden pelin jälkeen on turhan aikaista antaa koutsille potkuja. Hälytyskellojen sen sijaan pitää alkaa soimaan ja katsoa tarkasti mihin pelaaminen kehittyy. Onhan siellä hätävarana esim. Pasi Räisänen valmennusryhmässä, joten ihan tyhjän päällä joukkue ei ole vaikka epäToivola lähtisi.
 
Fordél

Jäsen
Miten niin yhden kortin varassa ? Onhan meillä toinenkin veskari, voitais vaikka kokeilla lähiaikoina, ettei Hovista polteta loppuun heti syksyllä.

Mielestäni Pelsuilla on maalivahtipeli totaalisen yhden kortin varassa ellei Kuusela ole sitten viime kauden Mestisotteiden jälkeen parantanut roimasti pelaamistaan. Ei ole vakuuttanut ja kehitys on pysähtynyt. Sama ongelma on toki monella muullakin liigaseuralla (esim. Ilves) eli ei Pelsut ole ainoa, jolla on vain yksi selkeästi liigatason veska.
 
Tintti_vaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heki, Pelicans
Mielestäni Pelsuilla on maalivahtipeli totaalisen yhden kortin varassa ellei Kuusela ole sitten viime kauden Mestisotteiden jälkeen parantanut roimasti pelaamistaan. Ei ole vakuuttanut ja kehitys on pysähtynyt. Sama ongelma on toki monella muullakin liigaseuralla (esim. Ilves) eli ei Pelsut ole ainoa, jolla on vain yksi selkeästi liigatason veska.

Jokaisella oikeus mielipiteisiinsä, mutta montako Kuuselan peliä näit viime kaudella ? Millä muuten mittaat tätä pysähtynyttä kehitystä ?
 
Fordél

Jäsen
Jokaisella oikeus mielipiteisiinsä, mutta montako Kuuselan peliä näit viime kaudella ? Millä muuten mittaat tätä pysähtynyttä kehitystä ?

Muutama peli tuli nähtyä.

Kehitys on pysähtynyt kun olisin jo odottanut häneltä selkeämpää haastoa liigaveskan paikasta. Nyt luvassa on tuuraamista ottelu siellä täällä (voin toki olla väärässä). Myös unkarilaisen veskan hankkimisyritys kesällä kieli siitä, että ihan täyttä luottoa ei Kuuselaankaan ole Pelsuissa. Myös Jatkiksen pelaajakortissa todetaan kehityksen hiipuneen. Nämä omien havaintojen lisäksi. Mutta on niitä suurempiakin yllätyksiä nähty kuten viime vuonna Engren ja Rynnäs, joten Kuusela on yltää vielä mihin tahansa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan näytä erityisen valoisalta.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Tuli vaan mieleen, hieman off-topic, että mitenköhän on, aikookohan Pelicans ja Jarna hyödyntää verorajaa sillä tavoin että Jantunen olisi Espanjassa verorajaan asti? :D Tai että viettäisi Espanjassa tarvittavan ajan vuodesta..
Joo tiedän että Jantunen on tullut jo takaisin, olisi vaan aika mielenkiintoinen ajatus :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös