Peliesitykset ja tulokset kaudella 2017–2018

  • 151 088
  • 773

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Juu, tänään hävittiin, mutta sokeakin näki, ettei puhti vain riittänyt. Ilmeisesti pelanneistakin iso osa oli puolikuntoisia ja lopussa mentiin todella kapealla materiaalilla. Ei se vaan enää riitä.

Toivottavasti lauantaiksi saadaan porukka jalkeille ja homma taas jääkiekoksi.
 

LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kun antaa oluen huuruisen lauantai-illan vähän tasaantua niin voi kirjoittaa vitutusketjun sijaan tähän ketjuun.

Muutamia huomioita, joiden ei ole taas tarkoitus leimata kyseisiä pelaajia, mutta sanon kuitenkin.

-Sulak, en tiedä onko käsijarru laitettu nousuihin päälle valmennuksen toimesta, mutta parin ekan pelin jälkeen on meno rauhoittunut. Toki mies paikallaan.

-Leimu, hänestä olen mielipiteeni jo aiemmin halunnut tuoda esiin, kun seiskapakkia mietittiin, ei vaan enää riitä. Jos taustalla terveysongelmaa, niin ymmärrän.

-Mane, Leimun tapaan jalkanopeus ei riitä ja kun pelitapa vaatii ajoittain pelin puolen pakilta sisäänajon hyökkäysalueen karvauspelissä, niin nämä kaksi tekevät ottelu toisen jälkeen arviointivirheitä, kannattaako enää ajaa sisään vai ei. Manella kahteen viimeiseen peliin raaka arviointivirhe vastustajan sinarilla ja omissa soi. Leimulla eilen vielä katkennut hammastikku siihen päälle. Mutta ei ollut Lepallekaan eka vastaanajo ohi, josta omissa kolisee.

-Lassen, en tiedä onko Lentsun jäljiltä toipilas, mutta meno myös kankeaa.

-Mankinen, annetaan aikaa. Ei erottunut. AV:lla paha nukahdus siinä poikkarissa Jasulle.

-Juvonen, kuten toisen ketjun puolella moni kommentoi, ei toi vaan keväällä riitä. Sinänsä eleetöntä sulavan näköistä työskentelyä, mutta olen myös sitä mieltä, et toi polville pudotus tapahtuu liian aikaisin ja ratkaisun tekeminen jää maalintekopaikasssa vastustajan pelaajalle. Varsinkin hanskakädelle menee ylös ja se on scoutattu myös.

Eilen ei yhtään varsinaista hörppyä, mutta vähintään kaksi oli otettavissa. No turpaan ois tullut silti jos et yhtään tee, mutta olisi se viimeinen erä olut erinäköinen yhden maalin takamatkalta.

Materiaali on sen verran kapea, ettei varsinkaan pakisto kestä Kousan poissaoloa. A.Mustonen ja Hannes tarvittais pian takaisin. Muilla ei niin kiire.
 

Likapyykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Minnesota Wild
Huomioita viime peleistä:

- Juvonen kaipaa maisemanvaihdosta. Nyt on nähty, että potku ei riitä kovempia vastaan ja mielestäni ihan turha roikottaa miestä mukana. Olisi sekä seuran että pelaajan parhaaksi päästää kokeilemaan muualle. Karri Rämö voisi tulla lainalle hakemaan tuntumaa, kun Zapolski pelannut niin hyvin...

- Joukkue tarvitsee mielellään suht kokeneen ykkössentterin. Sentteritilanne on muuten hyvä, mutta Joel Mustosesta ei ole keskellä pelaamaan. Siikonen on hyvä kakkossentteri ja Björninen erittäin hyvä kolmossentteri, mutta kumpikaan ei ole vielä mestaruudesta taistelevan joukkueen ykkössentteri. Hienoa nähdä, että Tyrsky ja kumppanit ovat pystyneet pelaamaan sentterin tontilla kelvollisesti, mutta mikään lopullinen ratkaisu ei tämäkään ole. Ja mielummin se sentteri ennen joulua, niin ei tarvitse ajaa koko kevättä sisään ja ehtii sopeutumaan joukkueeseen ennen tosipelejä. Paskan ehtii tässä tapauksessa vielä vaihtaakin.

- Leimun kanssa pitäisi tehdä jotain ratkaisuja. Puolustus kaipaisi muutenkin yhtä hyvää peruspakkia syvyyspelaajaksi kun näitä loukkeja tulee. Leimu ei sellainen ole. Myös Manelius ollut pettymys viime kauteen nähden. Kärkiviisikko onkin sitten terveenä huippuluokkaa (Sulak, Kousa, Rowley, Jürgens, Lassen).

- Pereskokov ja Rekonen pelaavat tasoonsa nähden aivan liian pienillä minuuteilla. Tässä mielestäni kaksi energisintä hyökkääjäämme viime peleissä. Molemmista voisi olla paljon enemmän iloa, jos alisuorittanutta Joel Mustosta ei väkisin peluutettaisi isoilla minuuteilla. Kimi Koivistolla ei pitäisi myöskään olla mitään asiaa kokoonpanoon noilla suorituksilla.

Näkisin parhaan kokoonpanon ennen sentterihankintaa jotenkin näin:

Mankinen - Pereskokov - Saarinen
Rekonen - Siikonen - Kangasniemi
Tyrväinen - Björninen - A. Mustonen
J. Mustonen - Elimäki - Vartiainen

Kolme hyvää ketjua vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ykkössentterin hankinnan jälkeen Pereskokov voidaan siirtää laitaan ja Tyrväinen nelosen keskelle. Noita kolmen "ykkösketjun" laitureita voikin sitten pyöritellä sen mukaan miten kemiat alkaa löytymään.

Puolustukseen:

Sulak - Kousa
Jurgens - Rowley
Lassen - Manelius
Leimu

Lepan voikin sitten tyrkätä Heinolaan hakemaan vauhtia, kun saadaan tuonne joku järkevä korvaaja. Näkisin mielelläni myös Severi Lahtisen pelaamassa esimerkiksi Joel Mustosen paikalla.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Leimu on joo ollut huono tällä kaudella. Luulenpa vaan, että jos olisi maaleja paukuttanut enemmän niin tuskinpa häntä täällä teilattaisiin vaikka omassa päässä pelaaminen olisi sitä mitä nytkin.. Tekisi Lepalle eetvarttia osua maaliin pari kertaa niin voisi kokonaisuuskin muuttua parempaan suuntaan.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Leimu on joo ollut huono tällä kaudella. Luulenpa vaan, että jos olisi maaleja paukuttanut enemmän niin tuskinpa häntä täällä teilattaisiin vaikka omassa päässä pelaaminen olisi sitä mitä nytkin.. Tekisi Lepalle eetvarttia osua maaliin pari kertaa niin voisi kokonaisuuskin muuttua parempaan suuntaan.

Toki arvio Leimusta olisi positiivisempi, mikäli hän olisi mättänyt 10 maalia. Homman nimi on vain valitettavasti se, ettei Leimusta ole mitään hyötyä nykyisellään, mikäli hän ei tee maaleja. Hieman sama Maneliuksen kohdalla, mutta kääntäen: jos hän ei onnistu enää puolustuspäässä, ei hänestä ole kentällä mitään höytyä.

Ehkä Leimulle tekisi hyvää käydä iskemässä Peliitoissa muutama nätti yv-maali, jotta itseluottamus palaisi kohdilleen. Mutta onhan tuossa muutakin, sillä liike on nykyään jopa Leimuksi harvinaisen jäykkää.
 

Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Pelikans on tänä vuonna joukkueena vahvempi kuin vuosiin; Petulla ja Nupella on ilmeisestikin iso tahtotila päättää (toistaiseksi) yhteistyö hyvään kauteen.
Joukkueen hankinnat on olleet laadukkaita, ja peliesitys ajoittain ollut jopa loistava vahvan karvauspelin ansiosta.

Leveää rosteria nykyinen pelitapa vaatiikin. Loukkaantumisia tulee väkisinkin agressiivisella karvauspelillä, vaikka nykytilanteessa on jo paljolti huonoa onneakin mukana.

Vaikka pelko vähän hiipiikin puseroon tulevien viikkojen suoritustasosta, ei tässä paniikkiin ole mitään syytä.

Maaottelutauon jälkeen viimeistään on peli taas uomissaan, todennäköisesti. Neljän joukkoon runkosarjassa on realismia.
 

Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
-Juvonen, kuten toisen ketjun puolella moni kommentoi, ei toi vaan keväällä riitä. Sinänsä eleetöntä sulavan näköistä työskentelyä, mutta olen myös sitä mieltä, et toi polville pudotus tapahtuu liian aikaisin ja ratkaisun tekeminen jää maalintekopaikasssa vastustajan pelaajalle. Varsinkin hanskakädelle menee ylös ja se on scoutattu myös.

Juvonen tosiaankin menee patjoille liian äkkiä ja tulee myös turhankin agressiivisesti maalilta vastaan.
Ei siinä muuta, mutta vetää perseelteen aina sen ekan sivuttaisliikkeen jälkeen.
Maalin yläkulmat liiankin vapaina.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Juvonen tosiaankin menee patjoille liian äkkiä ja tulee myös turhankin agressiivisesti maalilta vastaan.
Ei siinä muuta, mutta vetää perseelteen aina sen ekan sivuttaisliikkeen jälkeen.
Maalin yläkulmat liiankin vapaina.

Jokainen maalivahti pelaa tällä tavalla.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Nyt se Leimu jo helvettiin sieltä. Pelataan vaikka sitten viidellä pakilla, aivan uskomattoman hidas.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Ihmeesti se pelin taso lerpahti.
Niin teki. Leimusta en jaksa enää jauhaa, eiköhän kaikki sen oo jo tajunnu että äijän vauhti ei enää riitä liigakaukaloihin ja ens kaudella läpsyttelee sitteen jossain Mestiksessä tai vaihtoehtoisesti ripustaa hokkarit naulaan. Mankinen ollut so far melkonen "vahvistus". Aivan näkymätön paitsi tänään pelin ratkaisuhetkillä negatiivisessa mielessä kun lahjoitti omakätisesti SaiPan voittomaalin. Just nyt on kyllä tosi vaikea löytää mitään positiivista tosta paskasta.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mikä helvetti tuolla oikein kiikastaa?? Ei mennä taklauksien alle ja himmaillaan vaan kulmissa. Keskustaan ei ole mitään ajatustakaan kenelläkään mennä. Pelataan vaan sinne viivaan ja toivotaan että joku pommittaa maalin. Kolmeen peliin ei olla päästy paikoille keskustaan, eikä sinne kyllä ole omasta mielestäni kauhean kiimaisesti edes pyritty. Nyt jumalauta jotain rotia tohon pelaamiseen!!

Erityismaininnat huonossa valossa menee tänään Leimulle ja Mankiselle. Mankinen tulee olemaan niin hutihankinta kuin olla ja voi jos tämä jatkuu!
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Erityismaininnat huonossa valossa menee tänään Leimulle ja Mankiselle. Mankinen tulee olemaan niin hutihankinta kuin olla ja voi jos tämä jatkuu!
Leimu ei ikävä kyllä pysy kyydissä. Mankinen on ollut huono, mutta en vetäisi isompia johtopäätöksiä 2 pelin perusteella. Myös Rendulic oli varsin turha ensimmäiset 5 peliä. Joel Mustosen alku oli karmaiseva, lopulta oli ihan hyvä osa joukkuetta ennenkuin loukkaantui. Onhan näitä. Kousa oli paska loukkaantumisen jälkeen alkukaudesta pari peliä jne jne.

Toki Mankiselta ei kannata mitään viime kauden kaltaista odottaa. Mustosten tasoa kuitenkin.
 

Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jokainen maalivahti pelaa tällä tavalla.

Kyllä se on ihan Juvosella heikkous, että hieman liian nopeasti putoaa patjoilleen.
Siitä kyllä olen samaa mieltä, että jokainen maalivahti pelaa sillä tavalla, että menee patjoilleen.

Paljon äkäsemminhän Voutilainen tulee vastaan kuin Juvonen.

Juvoselle nimenomaan sanottiin jenkeissä, että tulee liikaa maalilta vastaan ja sitä pitää pelissä parantaa, ei Voden pelatessa mulla ainakaan tule sydämentykytyksiä kummastakaan yllämainitusta asiasta.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toisaalta ilman Leimua ei olisi saatu tänäänkään maalia. Hirveää se sen ”liikkuminen” kuitenkin on.

Taas meni kaikki perseelleen, kun Rowley tippui pois. Viidellä pakilla vähän hankalaa pelata puoli peliä. Toki peli oli saatanan kaukana siitä hyvästä normaalista jo ihan pelin alusta saakka.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
En tiedä onko joukkue väsynyt vai mitä, mutta näytti siltä ettei mennä karvaamaan samalla rytmillä ja ajoituksella kun silloin kun voittoja tuli. Muutenkin onnistunut yhteispeli niin omissa kun hyökkäysalueella on ollut ihan hukassa, syötöt eivät napsu enää lapaan ja ajoitukset toimi kuten aiemmin. Osa totuuttaa on varmaan siinä että mm. Kousa on pois, paras pelitapaesimerkki, joka tulee vastaan, tuo liikkeellä hyökkäyksiä ylös jne.
Haluaisin kuulla perusteluja sille miksi Jantunen pelaa ja Lahtinen ei pääse edes näyttöpaikkaan.. Jantusen pisteet on tulleet ylivoimilla, muuten ei pelaaminen ole kovin kokonaisvaltaista vielä. Leimun koukkaamisjäähy tuli nimenomaan siitä että Leimu ajoi pelitapauskollisesti vastaan, Jantunen jäi paikkaamaan ja menetti kiekon viivassa, eikä Leimu enää ehtinyt mitenkään omiin.
Mielestäni Lahtinen olisi todellakin ansainnut näyttöpaikan, ennen kun joku muu joukkue alkaa kysellä perään..
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Lahtinen tulee saamaan näytönpaikkansa myöhemmin. Jos nyt pelaa pelin tai pari liigassa, niin joutuu kuukauden karenssiin Mestiksen peleistä. Ei liene sinunkaan mielestäsi järkevää ottaa, ellei nyt sitten tule ihan pakkorako loukkaantunisten muodossa.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lahtinen olisi mahtunut pelaamaan Pelicansissa jo viimeisen kuukauden täysipäiväisesti, eikä mitään peliä tai paria. Toivottavasti pääsee pian irti ja pelaa loppukauden Pelicansissa, sillä tulee säväyttämään. Viime kaudella pelaamissaan peleissä oli jo joukkueen paras pelaaja.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Lahtinen olisi mahtunut pelaamaan Pelicansissa jo viimeisen kuukauden täysipäiväisesti, eikä mitään peliä tai paria. Toivottavasti pääsee pian irti ja pelaa loppukauden Pelicansissa, sillä tulee säväyttämään. Viime kaudella pelaamissaan peleissä oli jo joukkueen paras pelaaja.

Tuo on sinun mielipiteesi, mutta ei ilmeisesti Pelicansin valmennusjohdon, koska poika on Heinolassa tahkonnut.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lahtinen pelaa tänään - linkki uutiseen Pelicansin sivulle

Hiukan ihmettelen miksi tuollainen talentti sitten istutetaan 13. hyökkääjäksi kun jotkut Toivolat ja Jantuset hyppäävät järjestäen suoraan kokoonpanoon ja isoihin rooleihin. Nupen mukaan Lahtiselta puuttuu vielä ymmärrystä milloin näitä harhautuksia kuuluu tehdä ja milloin ei. Penkiltäkö sitä peliä sitten oikein opitaan? Samaan aikaan Kimi Koivisto vetää taas kerran ykkösketjussa tuhlailemassa...
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko tuo Rekonen ennenkin pelannut puolustajaa?
Harjotuskaudella pelin tai pari. Pöyhösen onnistuneen puolustajaksi siirtymisen ja pelipaikattoman pelitavan takia varmaan pidetään Rekosta turvallisempana vaihtoehtona kuin liigavauhtiin tottumattomia junnuja tai mestispelaajia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös