Peliesitykset 2011–2012

  • 199 132
  • 638
No, kyllähän tappio tepsukoille molemmissa jäljelle olevissa on vielä täysin mahdollisuuksien rajoissa. Toivotaan, että Pelikaani haluaa vielä taistella runkosarjan voitosta. Tiistaina erittäin ratkaiseva kierros. Eipä olisi uskonut, että tällaiseksi jännittämiseksi menee loppukahinoiden osalta.
 

Jonzze

Jäsen
Suosikkijoukkue
PEPO, SaiPa
Jos TPS venyy kolmeen pisteeseen tiistain kotipelissään ja SaiPa häviää Kuopiossa, niin siihen päättyy taistelu. Toivotaan, että panosta jää viimeiselle kierrokselle.
 

ahal

Jäsen
Perkele, eipä ole SaiPalla omissa käsissä pleijari-paikka. Kaksi kolmen pisteen voittoakaan ei välttämättä riitä SaiPalle, jos Lukko hoitelee Bluesin tiistaina ja TPS kaataa sekä Pelicansin että Ässät.

Jospa homma hoituisi näin... Lukko voittaa tiistaina ja varmistaa samalla lopullisesti pelien jatkumisen. Niinpä runkosarjan päätöspeliin tulee niin varovainen ja loukkaantumisia välttelevä Lukko, että jopa SaiPa hoitelee itselleen kolme pistettä.

Että tällä tarinalla olisi onnellinen loppu, TPS:n pitäisi samalla hukata pisteitä Pelicansille ja/tai Ässille, ja SaiPan pitäisi mielellään kaataa KalPa tiistaina. Ihan pakollista ei KalPan voittaminen ei ole, jos TPS hyytyy täydellisesti.
Juu, jänskää riittää loppuun asti. Päävastustajaksi näyttää tulevan TPS, kun Lukko rykäisi 4 pisteen etumatkan. Tiistaina Raumalla läpsytellään lämmittelymatsi espoolaisten kanssa, ja voittamalla sen Lukko olisi kuivilla. Sama pari kohtaisi sitten muutaman päivän kuluttua uudelleen. Jos näin käy, Lukko ei lie ihan satasella Lappeessa liikkeellä. Voisi olettaa.

Ässät pelaa vielä kotiedusta, joten tepsukoilla on vaikeaa Porissa viimeisellä kierroksella. Helpolla ei Tepsi selviä pelsuistakaan, sillä se pelaa runkosarjan voitosta - yhtä aikaa laatikossa ovat KalPa ja SaiPa, joten taktikointiin ei ole varaa.

Lisäksi veikkaan, että ilman pistemenetyksiä ei selviä Tapparakaan HIFK:sta ja Pelicansista, kun molemmilla on vielä voitettavaa. Hifkin kotietu ei ole kirkossa kuulutettu.

Sanoisin, että SaiPa on vahvoilla, jos se haalii viimeisistä matseista vähintään 3 pistettä, tavalla tai toisella. Takuuta sääleistä ei voi kuitenkaan antaa, kun sarja on ollut ennätyksellisen kihara. Loppuun asti. Nyt ne lukuisat maalin tappiot saattavat maksaa paikan auringossa, tai ainakin yhden ekstrakotipelin.

Niin tai näin, ja kävi miten vaan, sputnikit ovat tosiasiassa pelanneet omia pleijareitaan jo tammikuusta lähtien. Hyvällä menestyksellä ja pistetatsilla: 20 viime matsia 4. sijalla 1,80 pisteen keskiarvolla. Ei huono. En olisi syksyllä uskonut moiseen suoritukseen, joten lippistä on nostettava korkealle ja kumarrettava syvään joukkueen ja valmennuksen edessä. Samalla suoritus muistuttaa jälleen, miksi tätä kaakkoissuomalaista seuraa on vaan pakko kannattaa vuodesta toiseen. Se ei jätä kylmäksi. Harmi vaan, että kulunut viikko solahti pelillisesti ohi ulkomaanmatkan vuoksi, vaikka kalenterissa oli matseille merkinnät.
 

Jonzze

Jäsen
Suosikkijoukkue
PEPO, SaiPa
Tiistaina Raumalla läpsytellään lämmittelymatsi espoolaisten kanssa, ja voittamalla sen Lukko olisi kuivilla. Sama pari kohtaisi sitten muutaman päivän kuluttua uudelleen. Jos näin käy, Lukko ei lie ihan satasella Lappeessa liikkeellä. Voisi olettaa.

Riippuisi tuossa tapauksessa, että kiinnostaako Lukkoa kotietu säälipleijareihin vai ei.
 

ahal

Jäsen
Riippuisi tuossa tapauksessa, että kiinnostaako Lukkoa kotietu säälipleijareihin vai ei.
Totta turiset. Lyhyessä sarjassa kotietu painaa paljon. Joten Lukon ei ole syytä hellittää kummassakaan pelissä.

Tepsistä vielä sen verran, että kotona sillä lie parhaat mahkut saada 1-2 pistettä pelsuilta, mutta Porista pistekin olisi yllätys. Ässät ei halua kotiinsa kehnoa kenraalia, etenkin jos on vielä jotain voitettavaa. Jos pata pelaa lähelläkään osaamistaan, turkulaisilla ei lie isoja mahkuja. Vaikkei edes Zabo pelaa.

Mutta näillä spekuloinneilla on ollut tapana ajautua mr. Murphyn raiteille, joten lie syytä kiltisti odottaa torstain kierroksen umpeutumista. Sitten olemme viisaampia asiassa. Sputnikeilta kaikkinainen sarjataulukoiden tuijottelu on syytä kieltää ja ajatukset on fokusoitava vain ja ainoastaan peliin kerrallaan.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
25.2 SaiPa-JYP
Eilinen peli palautti toivottavasti kaikki maan pinnalle. Ja koska suunta on vain ylöspäin, uskon että SaiPa kampeaa edellisiltana Jyväskylässä pelanneet vieraat kanveesiin ja ottaa jatkoajalla voiton. 2 pistettä

28.2 Blues-SaiPa
Maajoukkuetauon jälkeistä 5-1 voittoa lukuunottamatta tämän kauden esityksen espoolaisia vastaan ovat olleet tiukkoja 1-2 maalin voittoja jommalle kummalle joukkueelle. Blegi on alkanut nyt parantelemaan asemiaan, joten realistinen veikkaus saipamaisen taistelun jälkeen voisi olla tappio jälleen rl-kisassa. 1 piste

2.3 SaiPa-Tappara
Pakkovoitto, kuuden pongon peli, tulos tai ulos. Ei vaadi enempiä selittelyjä. 3 pistettä

3.3 Jokerit-SaiPa
Voittoa ei ole tullut vielä narripaidoista tällä kaudella, edellisillan pelin painaa SaiPaa (tosin myös Jokereita jotka pelaavat perjantaina Lahdessa), mutta uskon että saipafanien raivoisan kannustuksen päätteeksi SaiPa poistuu kahdesta paskasta rankkarikilpailukanditaattien taistelusta voittaja. 2 pistettä

6.3 SaiPa-Kärpät
Joskus se kotiputkikin katkeaa. Jos on katketakseen, niin epäilen että tähän se sitten päättyy. Kärpät ei ole ollut mieluisa vastustaja tällä kaudella. 0 pistettä

9.3 HIFK-SaiPa
Pisteet neljästä edellisestä keltamustille 5-7. Mikäli taistelutahto on samaa luokkaa kuin edellisessä voitokkaassa koitoksessa kissapetoja vastaan, hakee SaiPa jälleen pisteitä Helsingin vanhasta jäähallista, tällä kertaa jatkoajan jälkeen. 2 pistettä

2 pistettä aikataulusta perässä. KalPa ottelusta pitäisi saada jotakin ja Lukko peli olisi voitettava.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Nyt vasta näin uusintana tuon HIFK-matsin. Intensiteetiltään yks parhaimmista mitä tällä kaudella nähnyt, eikä SaiPan pelillistä puoltakaan voi paljon moittia. Vaikuttas tiiviiltä ryhmältä, mielenkiintosia yksilöitä, railakasta menoa. Ois hienoa nähdä joukkue pudotuspeleissä. Ohan tuosta jo perkele kuus vuotta vierähtänytkin!
 

MiksuMan

Jäsen
Tämä on ensimmäinen kerta kun huutelen vieraaseen pöytään. Mutta pakko oli tulla kertomaan, että täällä on ainakin yksi Narri-fani joka peukuttaa molemmilla peukaloilla, että Saipa raivaa tiensä pudotuspelikarsintoihin. :)

Let's go Saipa!!!
 

Pioneer

Jäsen
Tällä kaudella nähtiin toiseksi paras SaiPa 2000-luvulla. Pleijareiden missaamisesta huolimatta kova suoritus pelaajilta, Ari-Pekka Seliniltä ja muulta taustatiimiltä. Hyvän kauden pelannutta Levokaria ja huonon kauden pelannutta Aarniota lukuunottamatta kaikki pelaajat taisivat tehdä piste-ennätyksensä liigassa?

Kaikkein kovin suoritus oli viisikkopelaamisen pitäminen noin tiukasti maksimitasolla noin kauan. Heikoimmillaan SaiPa oli Lintnerin aikana, mutta kukapa olisi uskonut? Lintner on loistava kiekollisen pelin pelaaja, mutta slovakin heikkoudet olivat juuri niillä alueilla, joiden varaan SaiPan peli tällä kaudella rakennettiin.

SaiPasta poistuu pelaajia, jotka eivät tule loppu-uransa aikana ikinä pelaamaan näin yksituumaisessa joukkueessa. Heidän takia toivon toki olevani väärässä, mutta eivätköhän juuri pelaajat itse parhaiten tiedä miten poikkeuksellinen porukka nyt pleijarien kynnykselle jäi.

edit: Pistetään kritiikkipuolelle maalivahtipelin pettäminen, mistä osan voinee huoleti pistää myös Jarmo Myllyksen niskaan. Jere Myllyniemi ei ollut voittava maalivahti, eikä Andreas Bernard ikinä noussut edes kakkosmaalivahdin tasolle.

Richard Ullberg oli sitten suunnitelmien ulkopuolelta mukaan hypännyt puhdas jokerikortti (no pun intended), joka onnistui hienosti ja voi tehdä itselleen vielä komean uran.
 
Viimeksi muokattu:

Aapee79

Jäsen
Iteki pettynyt toho Aarnioon. Tosin Atu saa ottaa sen piikkiin, et peluutti sitä. Toki osa jäähyistä tuli, koska nimi on Aarnio, mut silti. Se on tiedossa, joten ei semmonen pelaaja, joka istuu boksissa joka vitun pelissä kokoajan, oo oman jengin kokoonpanossa peliäkään. Ne muutamat pommit on yks ja sama täs juoksussa. Levolle plussat täältäkin. Muut pelaajat pitää arvioida, kunnes jaksaa.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Antti Aarnio hoiti pienehkön roolinsa SaiPassa mielestäni ihan kunnialla. Hyvää taistelua ja komeita pommeja niissä matseissa mitä nyt pääsi polvivammoiltaan pelaamaan. En pitäisi jatkosopimusta pahana asiana, mutta eiköhän Aarnio suunnista muualle. Meillä on jo Paalanen, jolle on varmasti tarkoituksena antaa tulevaisuudessa lisää vastuuta. Toivon kuitenkin, että Aarnio vielä liigassa nähtäisiin. Aarnio ei turhaan vastustajia kumartele, vaan uskaltaa yleisöystävällisesti ajella kenet tahansa nimiä katselematta, kun paikka osuu kohdalle. Arvostan. Tänään oli Masuhrin vuoro saada kyytiä!
 

viivamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Greenbay Packers
Tällä kaudella nähtiin toiseksi paras SaiPa 2000-luvulla. Pleijareiden missaamisesta huolimatta kova suoritus pelaajilta, Ari-Pekka Seliniltä ja muulta taustatiimiltä. Hyvän kauden pelannutta Levokaria ja huonon kauden pelannutta Aarniota lukuunottamatta kaikki pelaajat taisivat tehdä piste-ennätyksensä liigassa?

Kaikkein kovin suoritus oli viisikkopelaamisen pitäminen noin tiukasti maksimitasolla noin kauan. Heikoimmillaan SaiPa oli Lintnerin aikana, mutta kukapa olisi uskonut? Lintner on loistava kiekollisen pelin pelaaja, mutta slovakin heikkoudet olivat juuri niillä alueilla, joiden varaan SaiPan peli tällä kaudella rakennettiin.

SaiPasta poistuu pelaajia, jotka eivät tule loppu-uransa aikana ikinä pelaamaan näin yksituumaisessa joukkueessa. Heidän takia toivon toki olevani väärässä, mutta eivätköhän juuri pelaajat itse parhaiten tiedä miten poikkeuksellinen porukka nyt pleijarien kynnykselle jäi.

edit: Pistetään kritiikkipuolelle maalivahtipelin pettäminen, mistä osan voinee huoleti pistää myös Jarmo Myllyksen niskaan. Jere Myllyniemi ei ollut voittava maalivahti, eikä Andreas Bernard ikinä noussut edes kakkosmaalivahdin tasolle.

Richard Ullberg oli sitten suunnitelmien ulkopuolelta mukaan hypännyt puhdas jokerikortti (no pun intended), joka onnistui hienosti ja voi tehdä itselleen vielä komean uran.

Erittäin hyvin sanottu! Paljon oli positiivista. Kyseessä oli tosiaan joukkue ilman "tuolihissi"-Redenbacheja ja feelispelaaja-Lintneriä Kiitos kaudesta! Niiralan Montus istui eräs Pekka Tirkkonen. Mitä sitten ensi kaudella on niin se on yks`iso kysymysmerkki. Ei jaksa miettiä. Nyt on tyhjä olo. Kaikesta huolimatta KIITOS SaiPa. Hieno joukkue!
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Todella hieno ja pohtimisen arvoinen viesti kyllä Pioneerilta. Selkeästi asiaa on analysoitu ja mietitty pidemmällä tähtäimellä.

Pettymystä toki, mutta kyllähän SaiPan otteet kauttaaltaan tämän vuoden osalta on olleet suurenmoiset. Missään vaiheessa ei luovutettu tai annettu periksi ja todistettiin se, että pienelläkin budjetilla on mahdollisuus taistella pudotuspelipaikoista jos joukkue on vaan balanssissa. Pudotuspelit olisi olleet ihan oma maailmansa, missä olisi taas voinut tapahtua mitä tahansa.

Nyt ei vaan päästy mittaamaan mahdollisuuksia siellä.
 

Don Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Samaa mieltä. SaiPa pelasi hyvää, taistelevaa ja oman näköstä kusipääkiekkoa (varsinkin loppukaudesta), mutta ei vain taaskaan riittänyt.

SaiPan edelliselle kaudelle viritetty mopo vaihtui tunnetuin syin liian alitehoiseen mopoon, sillä on paha taistella moottoripyöriä vastaan. Atu sai kuitenkin raavittua hyvät tehot irti koneesta ja varmaksi karsijaksi lytätty SaiPa taisteli tosissaan sääläripaikasta. SaiPa oli joukkue ja monet pelaajat nostivat tasoaan supertähtien puuttuessa. Hieno suoritus!

Kiitän Atua näistä vuosista ja toivotan Peksin tervetulleksi joukkueeseen. Syksyllä taas jatketaan. SAIPA!
 

Jonzze

Jäsen
Suosikkijoukkue
PEPO, SaiPa
Hyvän kauden pelannutta Levokaria ja huonon kauden pelannutta Aarniota lukuunottamatta kaikki pelaajat taisivat tehdä piste-ennätyksensä liigassa?

Simon Backman taisi tänään nousta tasoihin oman piste-ennätyksensä kanssa ja tietty sitten Anssi Löfman, Juha Kiilholma, Jarno Lippojoki, Antti Bruun, Jere Pulli ainakaan eivät piste-ennätyksiä tehneet.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli varmasti upein joukkue sitten kevään 2006. Mahtavaa oli seurata nämä viimeiset 10 kierrosta. En oikeastaan muista milloin viimeeksi olisi jännittänyt näin paljon SaiPan pelejä seuratessa.

Ihan oikeasti... Milloin SaiPa on muka hakenut putkeen vieraspisteitä Jokereilta ja IFK:lta? Ei varmaan ikinä. Tällä kaudella tuli pisteitä monta kertaa täysin odottamattomista paikoista.

Torstaina kaikki hallille, joukkue on ansainnut sen!
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Tällä kaudella nähtiin toiseksi paras SaiPa 2000-luvulla. Pleijareiden missaamisesta huolimatta kova suoritus pelaajilta, Ari-Pekka Seliniltä ja muulta taustatiimiltä.

SaiPasta poistuu pelaajia, jotka eivät tule loppu-uransa aikana ikinä pelaamaan näin yksituumaisessa joukkueessa. Heidän takia toivon toki olevani väärässä, mutta eivätköhän juuri pelaajat itse parhaiten tiedä miten poikkeuksellinen porukka nyt pleijarien kynnykselle jäi.
.

Täyttä asiaa. Jäi kaivelemaan todellakin se, että mitä tämä joukkue olisi saanut aikaan jos olis sääleissä...voittomaalikisoihin jäi paljon jossiteltavaa siis. Todellakin mainio kokoelma hienoja pelaajia!

Eipä mitään, hieno kausi lappeenrantalaisittain, mutta jälleen kerran, se ei taaskaan riittänyt. Tuoretta matoa kuitenkin koukkuun ja syksyllä palataan astialle!
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kyllähän se pudotuspelipaikka meni nimenomaan siihen, että lähes jokaisessa pelissä meni yksi helppo tai täysin ilmainen maali. Eilen niitä meni kaksi.
Rankkarit hävittiin järjestään, mutta ilman helppoa maalia olisi useampi rankkarikisa jäänyt pelaamatta.
Ensi kautta odotellessa.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Kyllähän se pudotuspelipaikka meni nimenomaan siihen, että lähes jokaisessa pelissä meni yksi helppo tai täysin ilmainen maali. Eilen niitä meni kaksi.
Rankkarit hävittiin järjestään, mutta ilman helppoa maalia olisi useampi rankkarikisa jäänyt pelaamatta.
Ensi kautta odotellessa.

Ei kyse oikeastaan ole yksittäisistä helpoista maaleista otteluissa, vaan siitä että ollaanko pelejä valmiita voittamaan ja uskotaan omaan kykyyn voittaa vaiko ei. Jos ei olla, niin sitten joka ottelu kääntyy jollain helpolla pompulla, henkilökohtaisella virheellä tasuriin ja aina eteenpäin tappioon. Voitot ei irtoa kliinisellä neppailulla, pitää haluta voittaa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin. Ikävää että tuo joukkueen itseluottamus löytyi liian myöhään. Pudotuspelipaikka meni siis alkukaudesta puuttuneeseen henkiseen voittamisen osaamiseen.
 

Kundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
No niin, tässä voidaan lyödä kausi pakettiin, ja pohdiskella mennyttä sekä tulevaa. Tämän kauden Saipan suurin juttu oli varmasti se, että peli oli nousujohteista kevättä kohti, ja "varma" karsija innostui taistelemaan jopa pudotuspelipaikasta. Itse inhoan "jos" sanan käyttöä näin urheilun saralla, sillä jos olet kaikkesi tehnyt ja antanut, niin sitä sanaa ei tarvitse käyttää. Tosiasia on tietty se, että harmittavan lähelle jatkopelejä päästiin, mutta syitä siihen miksi ei muutamaa pistettä enemmän ole kertynyt, niin on varmasti miljoona, jos oikein rupeaa miettimään, pelejä on kuitenkin pelattu 59 kpl. Helpoin on tietty ajatella noita rankkareissa menetettyjä pisteitä, tai jatkoaika tappioita, et JOS niistä olisi muutama voitettu, niin...! Ihan samalla tavalla voi kuitenkin miettiä noita yksittäisiä pelejä, joista se piste jäi, että JOS siellä 60 min aikana siitä yhdestä avoimesta paikasta olisi tehty, tai JOS maalivahti olisi sen yhden torjunut, tai JOS se viirupaita ei olisi siinä antanut sitä ihan aiheetonta jäähyä josta kaveri rokotti, jne., olisi otettu 3p siitä pelistä. Tämä on kuitenkin turhaa, sillä sarja on pitkä, ja olet sarjataulukossa juuri sillä paikalla mihin eväät on riittäneet. Saipa pelasi hienosti varsinkin tämän kevätkauden, ja se taas herätti "nukkuvia" kannattajiakin, sekä antoi pientä nostetta taas ensi kautta ajatellen. Kyllä Saipa sinne pudotuspeleihin vielä menee, onko se sitten ensi kausi, tai vaikka vasta parin vuoden päästä, mutta kyllä tämä kevät antaa taas uskoa tekemiseen, ja siihen, että ei kannata niin älyttömän tarkkaan takertua ennen kauden alkua pelaajabudjetin suuruuteen, marginaalit on kuitenkin loppujen lopuksi aika pienet, yksittäisten pelaajien kohdalla. EI MUUTA KUIN LIPPU SALKOON, JA KOHTI SEURAAVAA KAUTTA !!!
 

jussi61

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä pojat, oli arvokasta voittaa Atun viimeinen kotipeli, vaikka sillä voitolla ei sääleihin päästykään.

Kiitos Ari-Pekka Selin, kaikesta SaiPan hyväksi tekemästäsi työstä! Kaikkea hyvää jatkoon (paitsi SaiPaa vastaan).

Kiitos myös kaikille nyt pelinsä Lappeenrannan ylpeydessä lopettaville. Tämän kauden SaiPa oli minunkin mielestäni tämän vuosituhannen toiseksi paras SaiPan JOUKKUE. Edelle menee vain 2005-2006 SaiPa, joka teki kerrassaan hienon suorituksen.

Ei muuta kuin vähän pettyneenä kesälomille ja odottelemaan uutta kautta, vaikka yöt ovatkin vielä pirun kylmiä....
 

Altec

Jäsen
Joku sanoi Atulle lehdistötilaisuuden jälkeen "tää ei oo ollu mitään kusipääkiekko". Mielestäni hyvin sanottu siitä mitä Atu sai aikaan näiden vuosien aikana eli kiekollista peliä.

Kiitos näistä vuosista Atu! Ja hyvää jatkoa minne ikinä menetkin!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sellainen kausi. Todella harmillisen lähellä oli se paikka pudotuspeleissa taas, mutta näin se nyt vaan meni. Ei auta harmitella enää, vaan katse kohti tulevaisuuteen.

Se on myös edessä Selinille, jolle vilpittömästi toivotan kaikkea hyvää jatkossa. Vaikka nyt miestä on tullut moitittua valmentajana, niin persoonaa vastaan ei ole mitään ja tänä vuonna mies sai SaiPan ilmiömäiseen lentoon josta kyllä iso rispekti. Mielestäni "pesi kasvojaan" tälläisen kritisoijan silmissä joten ihan ok arvosana. Harmi vielä, että lento ei riittänyt ihan maaliin saakka. Tällöin Selin olisi tehnyt omalla tavallaan SaiPa-historiaa.
 

ralph cox

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, AS Roma, Blues
Kaikki olennainen Pioneerin viestistä alkaen jo sanottu. Tämän ylpeämpi en SaiPasta voi olla, ja saavuttivat suuren kunnioituksen kaikissa tuntemissani lätkäihmisissä kautta maan. Ottivat ainakin +25 pistettä yli keskimääräisten ennustusten, ja ainut lähellekään tuota saldoa sarjassa yltänyt toinen joukkue on Pelicans. Lisäksi SaiPan peli oli läpi sarjan viihdyttävää katsoa. Eikä tarvitse hakea kauden lopettaneen kokoonpanon yksittäisistä pelaajista syntipukkeja ja alisuorittajia. Jossittelu on turhaa. Yksi sija ylöspäin olisi ollut idealistisessa maailmassa maalieroja katsellen mahdollinen, ei sen korkeammalle kuitenkaan. Nostan nyt yhden pelaajan silti: jos totaalisesta alhosta ponnistanut Savilahti-Nagander jatkaa nykyisellä kasvukäyrällään kaksi vuotta eteenpäin, on hän Norris Trophy ehdokas. SAIPA!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös