Pelicans vs. HPK – liigakiekkoa Tallinnassa tammikuussa 2018

  • 49 984
  • 151

Spike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy nyt itsekkin kirjoitella matkasta hieman, kun paikan päällä tuli kuitenkin oltua. Ylistystä on tapahtuma kaikilta osin saanut ja niin saa minultakin.

Olisiko tapahtuma enää paremmin voinut mennä, poislukien ottelun lopputulos? Puitteet oli paikan päällä aivan mahtavat. Ihmiset olivat hyvällä fiiliksellä mukana. Paljon kuului puhetta ja huumoria laskettiin, kun kerrankin sai katsomossa kaljaa juoda. Paljon on puhuttu aiheesta aiemminkin ja ei voi kuin ihmetellä miksei tämä ole vieläkään Suomessa mahdollista? Nyt on suomalaistenkin toimesta selvitty ilman yhtään häiriötä, vaikka ensimmäisellä kertaa olisi saattanut jotain sattua. Ei rähinöitä tai tappeluita hallilla, ei lentänyt tuopit kentälle, ei mitään. Ainoastaan mahtava tunnelma hallissa ja kaikki olivat positiivisella tuulella. Istuin Lahen Turkoosin kannattajien lähellä pelin ajan ja sinne isoa peukkua meiningistä. Laulut jatkuivat pitkään vielä pelin jälkeenkin katsomossa. Jonkinlaista tifoakin oli ottelun alussa? HPK kannattajia oli paikalla ainakin värityksen perusteella jonkin verran, mutta siellä oli meno hiljaisempaa, poikkeuksena hetki kun siirtyivät johtoon.

Ehdottomasti jatkoa tapahtumalle. Nyt on ns opeteltu ja ensi kaudella varmasti hyödynnetään opit ja tehdään vielä hienompi tapahtuma. Kenties jotain oheisohjelmaakin ennen ja jälkeen pelin?

Loppuun täytyy myös mainita asiasta ja antaa posia, kun en asiasta ole mitään mainintaa missään nähnyt. Lauantai aamun laivamatkallamme oli paljon Jokerikannattajiakin. Satuimme samassa baarissa istumaan matkan ajan ja loppumatkasta heidän lauleskeltuaan koko matkan omia laulujaan, ilmestyi viereiseen pöytään ilmeisesti Lahen Turkoosin porukkaa ja aloittivat kilpalaulannan Jokerikannattajien kanssa. Alkuun ihmisten reaktiot olivat erittäin hämmentäviä ja meidänkin porukka hieman pelonsekaisin tuntein odotteli mitä tapahtuu. Mutta tästäkin selvittiin ilmeisesti ilman nyrkkihippasia? Oli hienoa kuunnella heidän keskinäistä laulantaa, vaikka siinä toisia piikiteltiinkin. Oli laulua venäläisestä rahasta, esikaupungista ja taidettiin siellä Pasi Nurminenkin mainita. Peukkua molemmille ryhmille, varmasti osalliset tunnistaa itsensä.
 

444

Jäsen
Faktat kuntoon. Suomalaiset kutsuvat Viroa yleensä Viroksi ja Virolaiset Eestiksi. Maan nimi on omien kansalaisten keskuudessa nimenomaan Eesti ja kun puhutana kielestä, on Viro silloin oikea termi. Ne suomalaiset (siis lähes kaikki), jotka käyttävät maasta nimitystä Viro, käyttävät "väärää" ilmaisua, joka kaikki kuitenkin ymmärtävät oikeaksi.
Vähän sama asia, kui Hollanti-Alankomaat. Hollanti on kieli ja Alankomaat itse maa. Kuitenkin Hollantia käytetään ihan yleisesti väärin, puhuttaessa maasta.
<FAKTAT KUNTOON>
Maan nimi on suomen kielellä Viro ja kieli on suomeksi viro. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten paikalliset näitä kutsuvat. Pystyn myös hyväksymään esim. Finland -sanan (ja sen ”johdannaiset”) käytön ulkomaisissa kielissä, vaikka itse useimmiten puhunkin Suomesta.
Ja mitä sitten Viroon ja Hollantiin tulee, niin kyseiset sanat tulevat historiallisten maakuntien nimistä suomen kieleen. Kuten myös esim. Saksa. Suomalaiset ovat siis olleet vain vähän hölmöjä, kun ovat omaksuneet (ja jättäneet itsepintaisesti voimaan) maiden ja kielten nimiksi sellaisia sanoja, jotka viittaavat vain pieneen osaan koko maata. Ja silti Alankomaat, hollanti, Viro, viro, Saksa ja saksa ovat oikeita muotoja suomen kielessä.
</FAKTAT KUNTOON>
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös