Pelicans kaudella 2017–2018

  • 395 922
  • 1 433

Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kun Bornan lähtö varmistui, niin sinällään ok, että Pelsuista tosiaan pääsee eteenpäin isompiin ympyröihin. Saadaan toivottavasti jatkossakin nälkäisiä ja uransa parhaita vuosia pelaavia vahvistuksia. Bornalla tai ilman, niin kevät näyttää mielenkiintoiselta.

Niin, toivottavasti tosiaan saataisiin jatkossa vahvistus, joka pelaisi edes yhden niistä parhaista vuosistaan meillä. Muutoinhan tuosta meidän ponnahduslauta-statuksesta ei ole mitään hyötyä.

Toki jos tästä saadaan kunnon korvaus ja pätevä paikkaaja, niin en valita.

Lisäksi olisi varsin mukavaa, että jo sopimuksen julkaisun aikaan olisi avoimesti kerrottu, että olemme ykköshankinnallemme pelkkä ponnahduslauta ja hän lähtee menemään heti, jos johonkin muualle kelpaa. Mahdollisesti jo alkukaudella. Mutta tietenkään näin rehellinen sitä ei kannata olla, kun pitäis niitä kausareitakin saada kaupaksi..
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaikesta tiedotuksesta tulee kyllä vahvasti se kuva, että kyseessä oli sopimuksen purku korvausta vastaan. Ei vain yksipuolinen purku KHL pykälän nojalla. Kyllä sieltä varmasti rahaa tuli vaihdossa.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saatte tekin nauttia näistä Lelu Laukkasen huippudiileistä. Kerhosta jäi kirsikaksi kakun päälle Miro Aaltosen suullinen sopimus. Eli eiköhän tuossa ole ollut sopimusta tehdessä KHL pykälä jonka pelaaja/agentti on vaatinut. Borna on mennyt sinne mistä tämän sai eli tutulta Lelu Jannelta, ja agentti on etsinyt kokoajan sitä KHL diiliä mitä Borna alunperin kokoajan etsikin. Tuskin eurot liikkuvat mihinkään tässä siirrossa. Tiedote sinällään tietenkin kaunisteltua totuutta ja lepytellään niitä faneja joille tämä shaiba uppoaa.

Rahaa tuli ja Laukkanen on tehnyt pelkästään hyvää duunia.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Noh, se ei varsinaisesti uskonasia olekaan. Jokatapauksessa sopimus ostettiin ulos. Rahalla.
Siirrän tämän tähän ketjuun, koska ei varsinaisesti mene vitutusketjun puolelle täysin.

No hyvä että rahaa sentään saatiin. Sitten sitä paikkaajaa vaan metsästämään suhteellisen kuivilta markkinoilta, kai sieltä joku irtoaa kun kerta paalua on.

Vaihtoehtoina on:
- Flopannut pelaaja KHL:stä, SHL:stä, NLA:sta tai Pohjois-Amerikasta.
- Sopimukseton pelaaja. (näitä ei montaa tuon tasoista ole)

JMA:lla ei ole ruotsissa oikein sujunut. Ramstedt on vapailla markkinoilla, mutta Ramun twiittien perusteella en usko tulevan Nupen alaisuuteen ikinä. Miklik varmaan irtoaisi Slovakian kakkosdivarista, jospa Slovakit sitten osaisivat jopa lähettää siirtopapereita. Ainahan joku saa kenkää jostain, toisen paska on meidän konvehti.

Pitää sitten toivoa että tulevan pelaajan floppaus on johtunut joukkueesta tai sen johtamisesta eikä pelaajasta itsestään.

Pettynyt fiilis on seuraa kohtaan tämän Sulak höpöttelyn ja Bornan lähdön myötä. Ja kyllähän Sulakin keissi oli Pelsulta virhe kun meni markkinoimaan Liborin pelaamista isosti ennenkuin paperihommat oli kunnossa. Pienen pieni paskanhäivähdys on suussa tällä hetkellä, Petu pistää kannattajatkin syömään paskaa?

Onneksi joukkue sentään pärjää.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Niin, toivottavasti tosiaan saataisiin jatkossa vahvistus, joka pelaisi edes yhden niistä parhaista vuosistaan meillä. Muutoinhan tuosta meidän ponnahduslauta-statuksesta ei ole mitään hyötyä.

Niin toivoisin minäkin, mutta kyllä se on vaan niin, että lügasta on parissa vuodessa tullut Tsekin liigan tasoa palkkatasoltaan ja houkuttelevuudeltaan. En minäkään ole iloinen tällaisista uutisista, mutta menipä kuitenkin parempaan liigaan kuin toiseen liigaseuraan tai Ruotsiin.

Suo siellä, vetelä täällä. Jos olisi hankittu joku nevehöördi Bornan sijaan, niin olisi ollut iso itku. Nyt kun sitten Borna lähteekin, niin taas iso poru. Näitä sattuu ja on hyvä katsoa eteenpäin. Joukkue on iskussa.

Minulla ei tästä huolimatta ole ikävä aikoja, kun kärkihankinta oli Teddy Da Costa.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi

Hyvät pointit aave. Toki tuo on tuonut aika ylivoimaiset haasteet Liigaseurojen rekryosastoille, että liian hyviä pelaajia ei missään nimessä kannata hankkia. :) Turhauttavaa. Toki nyt Bornasta saadaan rahaakin, niin kannattava hankintahan tuo oli enivei. Laukkanen taikoi rahaa seuralle parissa kuukaudessa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Kuten Smolenakin lähtö KHL:ään aikanaan, kirpaisee tämäkin varmasti meitä hetken, mutta muistetaan nyt silti että Pelsu on tehnyt 41 maalia, joista vain 5 on tehnyt Borna. Eli ei tää laiva yhden miehen lähdön takia mihinkään uppoa, vaikka toki Bornan mukana joukkueesta poistuu kourallinen kiekonkäsittelytaitoa.

Nyt vaan toivosin, että kun hyökkäyskalusto kapenee entisestään niin a) Päästäkää nyt jumalauta Severi Lahtinen irti. Ollut alkukaudesta kirkkaasti Peliittojen paras hyökkääjä ja hän jos joku ansaitsisi tilaisuuden näyttää kyntensä liigakokoonpanossa b) Mikäli Bornan lähtö toi seuran kassaan mukavat korvausrahat, niin niillä voisi kenties sitten hankkia organisaation ulkopuolelta vahvistusta hyökkäykseen.

Anyway, vaikka toki sitä olisi mielellään katsonut Bornaa koko kauden turkoosipaidassa, niin ymmärrän toisaalta että miehen tavoite oli ponnistaa Pelsusta isompiin ympyröihin. Kaikkea hyvää Bornalle KHL:ssä. Kiitos komeista maaleista ja näyttävistä harhautuksista!
 
Dirac

Jäsen
Santavuoren Tupe olis vapaana, menee varmaan yks-yhteen. Omasta mielestä Borna on viime peleissä ollut Pelicansin paras pelaaja ja pystynyt yksin ratkomaan pelejä, joten korvaajan on oltava mallia vahva ykköskori. Varsinkaan kun tuskin Borna halpa oli, niin pitäisi pystyä kilpailukykyistä liksaa tarjoamaa, jos tosiaan rahaa on liikkunut eikä puhuta näennäisistä karkkirahoista.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ymmärrän, että vituttaa kovan pelimiehen menettäminen, mutta mietitääs vähän.

Entä sitten vaikka Bornan lähtö olisi ollut tiedossa jo ennen kauden alkua? Jos mies on saatu edullisesti Lahteen vaikka edes alkukaudeksi, pitäisin sitä järkevänä hankintana. Miestä ei myöskään lyöty ykköseen, eikä näin ollen sekoittanut sitä terävintä kärkeä.

Jos Jokereilla ei olisi tällä hetkellä niin vahvasti suorittavaa nippua, olisin huolinut miehen mielelläni myös meille.
 
Minard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, New York Islanders
Mä luulen, että Severi Lahtinen ei ihan heti tule pelaamaan Pelsuissa, vaikka pelaakin hyvin. Nurminen ei henkilökohtasesti pidä Lahtisesta pelaajana.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Lassen: 'Pelaajisto käsitteli kapteenien johdolla asian ja joukkue yksimielisesti halusi tarjota Rendulicille tämän mahdollisuuden.'

Mitä tämä tarkoittaa. Oliko Khl-pykälä todella olemassa sopimuksessa, vai miksi joukkueen päätös siirtoon tarvittiin ?

Olisin todella halunnut nähdä Bornan tämän kauden Lahdessa.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Mä luulen, että Severi Lahtinen ei ihan heti tule pelaamaan Pelsuissa, vaikka pelaakin hyvin. Nurminen ei henkilökohtasesti pidä Lahtisesta pelaajana.

Tämän on pakko olla vitsi. Bornan lähtö olisi vielä pientä sen rinnalla, että Nupe ei hlökohtaisesti pitäisi Lahtikiekon yhdestä taitavimmista pelaajista koskaan... Revon kusipäisyyttä ei tähän voi verrata.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Mä luulen, että Severi Lahtinen ei ihan heti tule pelaamaan Pelsuissa, vaikka pelaakin hyvin. Nurminen ei henkilökohtasesti pidä Lahtisesta pelaajana.
Ja mistäs tällainen tieto/epäilys johtaa juurensa?
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikuttaisi jotenkin siltä, että KHL-pykälää ei olisi ja kyse siis puhtaasti hänen halustaan jättää liiga, tyytymättömyyttäkö seuran toimintaan? Toivottavasti ei, joukkueessa ollut tähän asti hyvä flow, eikä tuollaisista jutuista yleensä mitään hyvää idä. Toivottavasti kyse olisi vaikkapa vaan "ahneudesta", ponnahduslautanahan Liiga on ihan samaa, jollei parempaakin kuin KHL mutta surkeaahan tämä tällainen on, toki myös mahdollisuuskin.

Jos tuo Lahtinen/Nurminen case pitää paikkansa, vetää kyllä sanattomaksi!
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Niin, toivottavasti tosiaan saataisiin jatkossa vahvistus, joka pelaisi edes yhden niistä parhaista vuosistaan meillä. Muutoinhan tuosta meidän ponnahduslauta-statuksesta ei ole mitään hyötyä.

Toki jos tästä saadaan kunnon korvaus ja pätevä paikkaaja, niin en valita.

Lisäksi olisi varsin mukavaa, että jo sopimuksen julkaisun aikaan olisi avoimesti kerrottu, että olemme ykköshankinnallemme pelkkä ponnahduslauta ja hän lähtee menemään heti, jos johonkin muualle kelpaa. Mahdollisesti jo alkukaudella. Mutta tietenkään näin rehellinen sitä ei kannata olla, kun pitäis niitä kausareitakin saada kaupaksi..

Joka sana totta tuossa lainauksessa.

On hyvä muistaa aina kun uusia pelaajia kiinnitetään ja oksennetaan kiinnitystä tehdessä litania jargonia ruusuistesta tukevaisuudesta, että mikään ei ole totta ns. yksi yhteen, eli sillä tavalla kuin olemme tottuneet kuuntelemaan luotettavan ihmisen puhetta. Kaikki pitää tulkita ja katsoa osapuolien tilanteen suodattamana. Eli suomeksi: mitään ei kannata uskoa, vaan tulkita. Tämä on maailma, jossa ei puhuta totta, vaan sellaista mitä kannattaa sanoa.
Pysyykö Sulak meillä (mikäli nyt joku päiväpelaa ensimmäisen pelinsä) koko loppukauden? Tulkaa seuran insiderit vakuuttelemaan, että totta kai pysyy...

Rahaa tuli ja Laukkanen on tehnyt pelkästään hyvää duunia.

Joo just. Rahasumma pöytään tai korvaavat hankinnat kehiin ennen Izvestija-turnausta!
 
bar1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paikalliset jengit
Pysyykö Sulak meillä (mikäli nyt joku päiväpelaa ensimmäisen pelinsä) koko loppukauden? Tulkaa seuran insiderit vakuuttelemaan, että totta kai pysyy...
Sulakin tapauksen näen olevan aivan eri asia, koska Liborilla on tietääkseni kaksivuotinen tulokassopimus Detroitin kanssa, josta on lainalla Pelicansissa?
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Sulakin tapauksen näen olevan aivan eri asia, koska Liborilla on tietääkseni kaksivuotinen tulokassopimus Detroitin kanssa, josta on lainalla Pelicansissa?

Niin minäkin ajattelen. Onhan tilanne aivan toinen, kun on lainalla. Rendulic-case vaan palautti mukavasti maan pinnalle seurojen tiedottamisen ja todellisuuden välisen kuilun suhteen.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieman kyllä ihmetyttää, miten tämä Vitjaz oli Rendulicin mielestä "poikkeuksellinen mahdollisuus." KHL:n alemman kastin jengi, joka tuskin yltää playoffeihin. Ehkä seura teki sitten poikkeuksellisen kovan palkkatarjouksen...
 
Jarnan Rysty

Muuan Miro Aaltonen loikkasi tätä kautta onnistuneen viime kauden jälkeen rapakon taakse, siinä voisi olla mahdollinen toinen syy. Uskon että Rendulic onnistuu samassa tempussa, mikä hänen tavoitteensa myös on ilmeisimmin.
 
LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pysyykö Sulak meillä (mikäli nyt joku päiväpelaa ensimmäisen pelinsä) koko loppukauden? Tulkaa seuran insiderit vakuuttelemaan, että totta kai pysyy...

Ei kai tuota loppukautta pysty kukaan 100% varmasti lupaamaan. Ois aikamoinen muroihin kuseminen jos LS vaihtaisi kesken kauden maisemaa.
Tänään kuitenkin debyytti.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Ei kai tuota loppukautta pysty kukaan 100% varmasti lupaamaan. Ois aikamoinen muroihin kuseminen jos LS vaihtaisi kesken kauden maisemaa.
Tänään kuitenkin debyytti.
Totta. Eihän sitä kukaan tiedä. Lähinnä tarkoitin sellaisia tietoisia peliliikkeitä kuin Rendulicin kohdalla tehtiin. Ainakin minulla oli käsitys, että on Pelsun mies tämän kauden eikä etsi uutta seuraa. Muistaakseni ei hakeutumisesta KHL:ään kerrottu mitään, kun mies tuli. Ai Sulak on tänään, mahtavaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös