Pelicans Hiihtostadionille

  • 30 002
  • 85

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näin siis HIFK-osiossa. Pelicans ei ole tiedottanut asiasta yhtään mitään, mutta yritettiinhän tätä jo viime kaudella. Erityisesti ilahduttaa se, jos peliä ei pelatakaan stadionilla vaan mäkimontussa! HIFK on vastustajana myös yleisömäärän kannalta selkeästi paras.

Toivottavasti tällä kertaa suunnitelmat toteutuvat.

Tänään etlari tuosta kertoili. Hieno tapahtuma tämä varmasti olisi ja toivottavasti toteutuu. Mäkimonttu olisi ihanteelinen paikka tälläiselle ottelulle katsojien kannalta, jos sinne vaan saadaan rakenntettua sellainen alusta, että kenttä saadaan vaakatasoon. Taitaa siinä kahden pienemmän mäen alla olla sen verran tasainen kohta, ettei suuria rakennustöitä tarvita. Silti taitaa tulla aika kalliiksi, joten saapahan nähdä miten tulee käymään.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eiköhän tästä haluta olla suht' hiljaa niin kauan kunnes hommat on oikeasti selvillä. Nyt sentään aikataulu tuntuu realistisemmalta, kun viime vuonna tapahtuman järjestämistä suunniteltiin vielä joskus marraskuussa, vaikka edes ottelun ajankohdasta ei ollut mitään hajua. Nyt sentään ottelupäivämäärä on ilmeisesti tiedossa. Enään puuttuu vain rahat.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No nyt voi sitten tämän hankkeen kuopata lopullisesti, kun hesalaiset kerkesivät ensin. Harmi homma sillä mäkimonttu olisi ollut tapahtuma paikkana huomattavasti parempi, kuin Olympiastadion.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
No nyt voi sitten tämän hankkeen kuopata lopullisesti, kun hesalaiset kerkesivät ensin. Harmi homma sillä mäkimonttu olisi ollut tapahtuma paikkana huomattavasti parempi, kuin Olympiastadion.

Jos Helsingin tapahtuma onnistuu, niin mikä estää pelin järjestämistä esim. 2012, vaikka Salpausselän kisojen aikana. Tuskin Helsingissä ulkopelistä tulee jokavuotinen tapahtuma.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Jos Helsingin tapahtuma onnistuu, niin mikä estää pelin järjestämistä esim. 2012, vaikka Salpausselän kisojen aikana. Tuskin Helsingissä ulkopelistä tulee jokavuotinen tapahtuma.
Hyppyrimäkien monttuun ei ainakaan Salpausselän Kisojen ajaksi voi järjestää jääkiekkokaukaloa. Eikä ihan lähellä kisojen alkamis ajankohtaa muutenkaan, johtuen mittavista rakennushommista, jotta kaukalolle saataisiin tasainen alusta mäkimontun pohjalle.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos Helsingin tapahtuma onnistuu, niin mikä estää pelin järjestämistä esim. 2012, vaikka Salpausselän kisojen aikana. Tuskin Helsingissä ulkopelistä tulee jokavuotinen tapahtuma.

Lähinnä se, että Lahdessa suunniteltiin ensimmäistä SM-liigan ulkoilmapeliä. Nyt Helsinki ehti ensin eikä peli olisi enää niin erityinen, vaikka mäkimonttu olisikin katsojien kannalta huomattavasti parempi paikka.

No, tämän hetken taloustilanne ei taida mahdollistaa paljon muutakaan.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Uutta yritystä kehiin, sinne mäkimonttuun tosin. Näin kertoo HS:

Pelicans aikoo pelata SM-liigaa mäkimontussa - HS.fi - Urheilu - SM-liiga - Jääkiekko

Marras-joulukussa 2012 Pelicans aikoo siis pelata mäkimontussa SM-liigaa, yleisötavoite 40000-45000. Onhan tätä ennenkin yritetty, mutta ehkä nyt olisi viimeinkin aika onnistua.

Paljon ehtii hyppääjiä tulla mäestä alas ennen tuota, mutta kyllä edellisistä kommenteistani huolimatta edelleen innostuisin asiasta. Kunhan nyt liigassa pystyttäisi.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olin aikaisemmin sitä mieltä, että ottelua ei kannata järjestää, jos ei keretä ekana. Mutta olisihan tuo mäkimonttu ainutlaatuinen tapahtumapaikka, joten hyvin suunniteltuna ja järjestettynä tuosta saisi hienon tapahtuman. Nyt vaan pitää poimia Talviklassikosta hyvät puolet ja korjata virheet ja laittaa monttuun pystyyn kertaluokkaa kovammat kinkerit.
 

Fordél

Jäsen
Tiedä sitten kuinka realistinen tuo 40 000 katsojan saaminen matsiin on, mutta ehdottomasti tällainen kannattaa järjestää. Vastustaja on ehdottomasti oltava Helsingistä ja HIFK lienee parempi vaihtoehto. Tosin jos Helsingin talviklassikosta tulee perinne niin riittääkö yleisöllä intoa osallistua kahteen ulkoilmaotteluun.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Keskittyisin ja olisin keskittynyt Pelicansin omistajan housuissa, ihan muihin asioihin, kuin näihin mäkimontussa pelaamisiin. Joukkueen rakennus vaatii kaiken liikenevän ajan ja rahan.

Kirjoitin jo ennen kauden alkua toisella foorumilla Pelicansin budjetista, jossa on paljon kuluja muuhun, kuin kiekkoiluun liittyen. 5,6 miljoonan budjetista pelaajistoon käytetään vain 1,7 miljoonaa euroa. Saipa n. 4 milj budjetti josta pelaajiin 1,5 miljoonaa. Tällaisten tapahtumien suunnittelukin syö jo melkoisesti pääomaa ajasta puhumattakaan. Näihinkö ne rahat menevät?

Kaikkein tärkein osa-alue on plopsahtamassa ihan heittopussiksi ja täällä ollaan menossa mäkimonttuun pelaamaan.

Kaikki muu on nyt kunnossa paitsi joukkue, joten eiköhän katsella niitä mäkiä ihan ilman kaukaloita ja käytetään ne rahat vaikka kunnollisen pelaajakoordinaattorin palkkaamiseen.

Mäkimonttuun sitten, kun Pelicans on taloudellisesti ja pelillisesti sillä tasolla, että homma saadaan uskottavasti toteutettua. Nyt se ei sitä ole ja 2012 on liian lähellä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaikkein tärkein osa-alue on plopsahtamassa ihan heittopussiksi ja täällä ollaan menossa mäkimonttuun pelaamaan.

Kyllä tähän tapahtumaan olisi ihan oma budjetti tulossa ja iso yhteistyö kumppani. Pelicansin budjetista ei rahat mene tähän, joten ole ihan huoleti.

Aikaa tuohon tapahtumaan on vähintään n. 2 vuotta ja sitä voidaan siitä myös siirtää myöhemmäksi, jos suunnitteluissa tulee takapakkia ja tuota isoa yhteistyökumppania ei löydy. Tällä tapahtumalla ei ole mitään tekemistä Pelicansin nykyisen sarjasijoituksen kanssa. Vai pitääkö nyt vaan panikoida ja jättää tulevaisuuden suunnitelmat suunnittelematta?

Pitäisi myöskin pelkästään postitiivisena asiana talouden näkökulmasta sitä, että meillä on SaiPaa 2 miljoonaa suurempi kokonaisbudjetti, mutta vain 200 tonnia suurempi pelaajabudjetti. Kertoo siitä, että organisaatio on menossa vakavaraiseen suuntaaja ja muuhunkin on varaa panostaa, kuin pelkkiin pelaajapalkkioihin. Pelicansilla on mm. oma hallimyynti ja juuri uusittu halli. Tämä ei ole ihan tavallista joka paikkakunnalla.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Tällä tapahtumalla ei ole mitään tekemistä Pelicansin nykyisen sarjasijoituksen kanssa. Vai pitääkö nyt vaan panikoida ja jättää tulevaisuuden suunnitelmat suunnittelematta?

Pitäisi myöskin pelkästään postitiivisena asiana talouden näkökulmasta sitä, että meillä on SaiPaa 2 miljoonaa suurempi kokonaisbudjetti, mutta vain 200 tonnia suurempi pelaajabudjetti. Kertoo siitä, että organisaatio on menossa vakavaraiseen suuntaaja ja muuhunkin on varaa panostaa, kuin pelkkiin pelaajapalkkioihin. Pelicansilla on mm. oma hallimyynti ja juuri uusittu halli. Tämä ei ole ihan tavallista joka paikkakunnalla.

Enkös siellä lopussa maininnutkin, että sitten kun hommat ovat tällaisen taphtuman edellyttämällä tasolla niin ihan ok juttu. No panic!

Talous on siinä mielessä ikävässä jamassa, että nyt ne rahat menevät nimenomaan pelaajapalkkioihin ja vastinetta ei sille tunnu tulevan.

Heikko menestys syö melkoisen loven budjetoituihin yleisötuloihin + oheismyyntiin sekä mainostajien mielenkiintoon. Vakavaraisuus tuskin paranee sillä, että maksetaan hallivuokraa 300 000 eur/kausi ja siellä on 3000- 3500 ihmistä paikanpäällä budjetoidun 4000 sijasta. ( tosin yka n. 3850 katsojaa toistaiseksi )

Toki myönnän, ettei suurempi pelaajabudjettikaan välttämättä menestystä tuo sen enempää, mutta antaa ainakin paremmat edellytykset reagoida tilanteisiin nyt nähtyä nopeammin.

Tyytyväinen olen ollut Pelicansin talouden nousuun ja toivon sydämeni pohjasta, ettei näitä Naskisen, Kososen ja kumppaneiden aikoja enää ikinä tarvitse nähdä. Siitä huoli kaikkea ns. ylimääräistä kohkausta kohtaan.

Itse nelinumeroisen summan/kausi Pelicansin otteiden seuraamisesta maksavana toivon, että suurin osa niistä käytetään tärkeimpään osa-alueeseen eli joukkueen rakentamiseen.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Nyt sitten ollaan jo aika lähellä hiihtostadionia ja ainakin kisoissa mukana. Helvetin järkevä keksintö laittaa puoti auki kisojen ajaksi.

Nyt kun saadaan kunnon kipakka pakkanen tai vesikeli niin kisakansa juo Pelicans pubin tyhjäksi. Aivan loistava veto. Ei nää Kolu, Kaarna ja co. mitään aivan turhia ukkoja ole vaikka itsekin olen aika hanakasti ollut parjaamassa.

Joku linkittäköön Pelicansin sivuilta, kun ei vanha osaa.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Varmaan, jos tulee menestystä ja talous tuo pari >500k kautta putkeen,niin Monttuklassikko on realistinen tapahtuma. Mutta tällä hetkellä aika utopiaa. Ja riippuu myös siitä miten tulevaisuudessa Talviklassikko Stadikalla järjestetään vai bannattiinko lopullisesti. Hesan joukkueilla resurssit ovat melko hyvällä mallilla, joten varmaan viulut laitettaisiin puoliksi. Hyvä, että on kuitenkin unelmia:) Saas nähdä kumpi järjestetään ensin hiihdon MM-kisat vai Monttuklassikko. Itse veikkaan MM-kisoja.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisihan se hieno kokemus. Jotenkin vain tuntuu, että tarkanmarkan Kaarna ei tähän lähde. Sen verran riskibisnes...riittäisikö yleisöä ja jos vastassa hesalaiset, niin kuvitelkaa sitä järkkärien ja poliisien määrää mikä tarvittaisiin.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Itkuahan on myös kesäisin tullut tuolta suunnasta case-maauimalasta. Joten en yhtään ihmettele, jos sieltäkin(hiihtoseura) lyötäisiin kapuloita rattaisiin muiden ongelmien lisäksi.
 

Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kun tarkan markan Kaarna ei ole enää puikoissa, olisiko aika kaivaa nämä suunnitelmat taas esiin? Tampereen Sorsapuiston ulkojää-ottelut sujuivat ilmeisen hyvin, mutta selkeästi myöskin parantamisen varaakin jäi. Voisi olla aika näyttää mitä Lahessa osataan, varsinkin kun kaupungista löytyy tapahtumien järjestämisestä huippuosaamista Summer Up-heebojen Mustonen&Hakala toimesta. Ei, en tunne heitä henkilökohtaisesti eikä tämä ole heidän markkinointiaan, mutta olis kai se ihan järkevää hyödyntää paikallista tietotaitoa. Kyseessä olisi kuitenkin suht suuren luokan tapahtuma.
 
Nyt kun tarkan markan Kaarna ei ole enää puikoissa, olisiko aika kaivaa nämä suunnitelmat taas esiin? Tampereen Sorsapuiston ulkojää-ottelut sujuivat ilmeisen hyvin, mutta selkeästi myöskin parantamisen varaakin jäi. Voisi olla aika näyttää mitä Lahessa osataan, varsinkin kun kaupungista löytyy tapahtumien järjestämisestä huippuosaamista Summer Up-heebojen Mustonen&Hakala toimesta. Ei, en tunne heitä henkilökohtaisesti eikä tämä ole heidän markkinointiaan, mutta olis kai se ihan järkevää hyödyntää paikallista tietotaitoa. Kyseessä olisi kuitenkin suht suuren luokan tapahtuma.
Hiihtostadion on niin surkea paikka tuollaiselle tai sitten sinne pitäisi rakentaa katsomot tapahtumaa varten. Sorsapuisto näytti upealta, mutta yhteenkään Olympiastadionilla pelattavaan matsiin en enää lähtisi, ei vaan toimi sieltä juoksuratojen takaa kuikuilu ja pelistä ei näe yhtään mitään. Mäkimonttukin kuulostaa paljon fiksummalta, mutta Hiihtostadion sellaisenaan on tosiaan hiihtostadion.
 

Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itseasiassa itsekin ajattelin jotenkin automaattisesti mäkimonttua, enkä varsinaista stadionia. No mutta mäkimontulle ei tainnut olla omaa ketjua? Samaa kokonaisuuttahan monttukin oikeastaan on.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin mäkimonttuahan suunniteltiin aika pitkälle jo ennen kuin ensimmäistäkään ulkojääottelua oli pelattu nykyisessä Liigassa. Järjestämiskulut olivat silloin ilmeisesti liian kalliit. Luulisi, että nykyinen TJ ainakin vakavasti pohtii tapahtuman toteutusta. Olisihan se nyt hienoa mäkimontussa Pelicans-HIFK. Tuleeko ensi kausi liian pian?
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mäkimonttuun 2 peliä, esim. perjantai ja lauantai-iltapelit. Siihen kylkeen kiinni kunnon pre- ja aftergame showt paikallisista musiikkipumpuista.
Teemalla talvikarnevaalit. Harmi kun mäkimonttua ei voi käyttää samaan aikaan jääkiekkoon ja Salppurinkisoihin.

Vastustaksi ehdottomasti ainakin hifk. Jos olisi 2 peliä, niin kustannus fasiliteettien pystyttämisen suhteen olisi tehokkaampaa.
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Olis kyllä todella hienoa,jos Lahdesta löytyy rahkeita tehdä tuo. Tiivistunnelmainen katsomo Sorsapuiston tapaan.
Mikä olisi toisen illan vastustaja? HIFK ilman muuta ykkösenä. Harmi, kun ei ole aitoa paikallista vastustajaa. Voiskohan tuota koettaa radanvarren joukkueen eli KooKoon kanssa? Vetäisikö KooKoo tarpeeksi porukkaa? Luulen, että Kouvolasta voisi tulla aika hyvin jengiä, mutta onko siellä tarpeeksi laaja kannattajakunta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös