Pelaajahankinnat - kausi 2009/10

  • 513 681
  • 998
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tuoppi

Jäsen
Eniten olen kohdistanut katseeni Janne Lahteen ja Jani Ritaan, näiden kavereiden on vain pakko alkaa mättäämään niitä maaleja.

Janne Lahdelta odotan kovia tehoja. Lahti onkin minusta taitavampi kaveri kiekon kanssa kuin Rita eikä ole yhtä riippuvainen muiden ruokinnasta.

P.S. Alkaa kiekkokuumekin hieman jo nousemaan. Odotukset on luonnollisesti kovat! Tuttu mies penkin takana ja Hanlon -kiekko alkaa olla jo kaukainen muisto.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Outo fiilis, tuntuu että Hanlonin ajasta olisi ikuisuus, vaikka eihän tuo kausi loppunut kun muutama kuukausi sitten. Ihmismieli pyrkii varmaan pyyhkimään kaikki kurjat muistot mielestään?

Hyvillä fiiliksillä tosiaan tähän kauteen, odotukset sekä valmennukselta, että jengiltä on korkealla.
 

calborec

Jäsen
Suosikkijoukkue
jokerit
Täytyy myös muistaa että kyllä niitä onnistumisia tulee jos on tullakseen, ja vielä laajalla rintamalla. Pelitapa tulee eroamaan valovuodella viime kauteen. Eniten olen kohdistanut katseeni Janne Lahteen ja Jani Ritaan, näiden kavereiden on vain pakko alkaa mättäämään niitä maaleja.

Näen tulevan kauden joukkueessa enemmänkin mahdollisuuksia kuin pakkoa.Pelitapa,valmennus,roolitus,joukkueen toiminta yleensä näyttää siltä, että ollaan hyvällä tiellä.Esim. Rita ja Lahti saavat mahdollisuuden pelata omilla vahvuuksilla, Hauhtonen saa mahdollisuuden pelata kiekollista sentteripeliä.Varmasti moni muukin nostaa tasoaan juuri sen takia.Pointtina siis, "pakonomainen" onnistuminen harvoin onnistuu kunnolla, mutta hyvällä kokonaisuudella voi kuka vaan onnistua loistavasti.Menee vähän henkimaailman puolelle, toivon että pointti aukeaa muuten hieman sekavasta viestistä.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Nyt kun Loppi lähti odotetusti Hifkistä niin sopii kysyä, että oliko Virmanen miehen perässä ja jos ei ollut niin miksi? Hifk tausta tietysti häiritsee joitakin jokerifaneja mutta silti.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahdollinen kakkos-sentteri oor JMJ (allias jaan-miikkael juutilaine)??

Jokereiden sivuilla oli maininta, että JMJ kykenee aloittamaan täysi painoisen harjoittelun (tällä kellon lyömällä) about viikon päästä. Jossain vaiheessa muistaisin lukeneeni, että JMJ olisi ottanut kesän aikana aimo pyrähdyksiä kehityksessä eteepäin. Onko asia näin?

JMJ saanee about 15 peliä aikaa näyttää kykynsä ja tämän jälkeen hommataan 2-sena, koska pelkällä Pirneksellä ei voi lähteä finaaleihin. Sinnehän mennään tänä vuonna - lähes pelaamattakkin.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Makkosen pesti KHL-liigassa saattaa jäädä yllättävän lyhyeksi. Jos tarvitaan kakkosentteriä, niin olisiko tässä ratkaisu?

Tuskin Makkonen vielä on lähdössä, mutta kauden aikana saattaa tapahtua mitä vain. Ja jos kukaan ei pysty Jokereissa ottamaan kakkossentterin roolia itselleen (kun kymmenisen peliä on pelattu), niin Makkoselle vihreää valoa täältä.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Makkosen pesti KHL-liigassa saattaa jäädä yllättävän lyhyeksi. Jos tarvitaan kakkosentteriä, niin olisiko tässä ratkaisu?

Tuskin Makkonen vielä on lähdössä, mutta kauden aikana saattaa tapahtua mitä vain. Ja jos kukaan ei pysty Jokereissa ottamaan kakkossentterin roolia itselleen (kun kymmenisen peliä on pelattu), niin Makkoselle vihreää valoa täältä.

Ja Makkonen odottaa lokakuulle Jokereiden päätöstä? Eiköhän Makkonen vaihda seuraa tässä lähipäivien aikana. En sitten tiedä millä sm-liiga joukkueilla on heti laittaa rahaa palamaan. Taitaa Makkonen pysytellä ulkomailla.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja Makkonen odottaa lokakuulle Jokereiden päätöstä?

Enhän minä näin kirjoittanut, vaan että "Tuskin Makkonen vielä on lähdössä, mutta kauden aikana saattaa tapahtua mitä vain." Eli lähinnä tarkoitin sitä, että Makkonen aloittanee kauden siellä ja jos ei heti alkukaudesta tule onnistumisia, niin sitten on lähtö lähellä.

Tuskin Hanlon nyt harjoituspelien perusteella Makkosta leimaa, muutenhan Pirneskin olisi aivan paska ja meidän kannattaisi alkaa etsimään uutta ykkössentteriä. Ainakin Hanlon viestitti sen, että mikäli tulosta ei tule heti, niin ovi aukeaa.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Ja Makkonen odottaa lokakuulle Jokereiden päätöstä? Eiköhän Makkonen vaihda seuraa tässä lähipäivien aikana. En sitten tiedä millä sm-liiga joukkueilla on heti laittaa rahaa palamaan. Taitaa Makkonen pysytellä ulkomailla.

Itse taas veikkaan että mies pysyy minskissä.

Vaikea uskoa, että ainakaan kellään KHL:n ulkopuolisella joukkueella olisi haluja maksaa Makkosesta niitä summia mitä minsk maksoi ostaakseen Makkosen sopimuksen ulos kerhosta. Koska tokkopa mies vielä tässä vaiheessa vuotta aivan ryöstöhinnalla lähtee alekorista.
 

Jokerinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Makkonen voisi ladata vastapalloon, että "Eihän tällaisella pelikirjalla voi näyttöjä antaa. Näyttää jopa siltä, että minun pitää ryhtyä uuden päävalmentajan etsintään."

Tuskinpa Jokereiden budjetilla ollaan Makkosta Suomeen palauttamassa. Kelpaisi toki varmasti kakkosen keskelle..
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuota Aaltonen&Pelicans uutista kun miettii, niin olikohan kevään uutisointi Aaltosen siirroista Jokereihin sittenkään aivan tuulesta temmattu?
 

Jotva

Jäsen
Voi tietysti olla, että keväällä oli virityksiä Aaltosen hankkimiseksi, mutta ihan hyvä näinkin. Aikamoinen riski olisi mielestäni kuitenkin ollut. Tähtipelaajan (tai ainakin melkein) statuksella tuleva kaveri olisi voinut sotkea kuviot tehokkaasti, kun ei kai asenne ole aina ollut kohdallaan.
 

Kojootti

Jäsen
1. sentteri - Pirnes
2. sentteri - Hauhtonen/Saarinen
3. sentteri - Mäki/Hauhtonen
4. sentteri - Helenius

Näin suunnilleen sentterit ovat menneet harjoituspeleissä. Viimeisessä matsissa ei taidettu edes merkata aluksi 4. sentteriä. Mäestä yritetään vääntää vaikka väkisin se 3. sentteri. Hauhtonen olisi ideaali siihen tontille. Saarinen ei ole lähtökohtaisesti sentteri, vaikka pirteästi taisi siinä pelatakin.

Jos vertaa sentteritilannetta kahden kauden takaiseen Leino-Santala-Wilm-Hirso, on ero megalomaaninen. Täälläkin ollaan moneen otteeseen kerrottu ja todettu, että sentteri on maalivahdin jälkeen tärkein palanen kentällä. Miksi tähän ei puututa? Kolme lähtökohtaisesti pelaavaa sentteriä ei todellakaan riitä liigakaudelle. Kun Hauhtonen/Pirnes/Helenius(nyt jo pientä vammaa) loukkaantuu, tulos on hirveä.

Väänästä tai/ja Peltosta ei saatu Ilmalaan, niin rahaa on vielä. Puheet kertovat, että markkinoilla on vapaalla paljon mielenkiintoisia pelaajia. Myös pelaajia, jotka irtoaisivat muista euro-jengeistä helposti. Joten mikä tässä vielä maksaa, sillä Hjalliksen suomalaisuus-puheet joukkueesta ovat täyttä hevonskeidaa.
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Makkosen pesti KHL-liigassa saattaa jäädä yllättävän lyhyeksi. Jos tarvitaan kakkosentteriä, niin olisiko tässä ratkaisu?

Tuskin Makkonen vielä on lähdössä, mutta kauden aikana saattaa tapahtua mitä vain. Ja jos kukaan ei pysty Jokereissa ottamaan kakkossentterin roolia itselleen (kun kymmenisen peliä on pelattu), niin Makkoselle vihreää valoa täältä.

Vaikea olisi uskoa, että Minsk olisi luopumassa Makkosesta (1+4 tehot neljässä pelissä eli 1,2 pistettä/peli). Luulisi noilla tehoilla mahtuvan ainakin kokoonpanoon.

Makkosella on lisäksi polvivaivaa. Pelannee vasta viikon/parin päästä uudelleen. Olisi aika moinen temppu jokereilta lyödä miljoona euroa polvivaivaiseen pelaajaan. Tosin taitaa sellaisetkin temput onnistua sielläpäin!
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Makkosella on lisäksi polvivaivaa. Pelannee vasta viikon/parin päästä uudelleen. Olisi aika moinen temppu jokereilta lyödä miljoona euroa polvivaivaiseen pelaajaan. Tosin taitaa sellaisetkin temput onnistua sielläpäin!

Niin, sehän olisi melkein yhtä tyhmää kuin maksaa Viitaluoman Villestä 200.000€ kaudessa!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nyt on naapurissa pirun asiallisen oloinen nippu koutsia myöten. Jengissä ei ole isoja puutteita ja kysymysmerkkejä oikeastaan millään osa-alueella. Ainoa seminegatiivinen pessimismikuvio, jonka löydän, on Aralle yllättävän usein tapahtunut maalivahtipelissä sekoileminen (maajoukkue, Vokoun, Pelicans pari kautta sitten pleijareissa). Toinen mikä tulee mieleen, on Aran tapa hieman hyytyä ottelun loppuhetkillä. Siis suhteessa ensimmäiseen 50-55 minuuttiin. Näitä muistamme kaikki maajoukkueesta ja Pelicans / HIFK -fanit myös omista jengeistään jonkun verran. Mutta ihan nyanssejahan nämä ovat isossa kuvassa ja myös HIFK:n negaatiojaosto ottaisi vastaavat asiat esiin. Ara osaa pelata monenlaisilla nipuilla: nuorilla haastajajoukkueilla (HIFK:n pronssijoukkue, Pelicans:, vakailla osaavilla ammattijoukkueilla (maajoukkue useimmiten ja Jokerit nyt) ja kaikissa siltä väliltä. Aran ongelmat lisääntyvät aina, jos joukkueessa on paljon isoegoisia staroja ja tätä konseptia en laske mukaan yllämainittujen ääripäiden väliseen "siltä väliltä" -osastoon. Kyseessä on oma taiteenlajinsa eli yliyrittäen koottu all stars -rykelmä. Tällöin leppoisan Aran ylitse kävellään. HIFK:ssa Jere ja pari muuta heeboa pitivät häntä aivan pellenä, maajoukkueessa Pietarin kisoissa Tiki, Veke ja kumppanit tekivät aivan samaa. HIFK:n NHL-lockoutkauden tähtinipulle Ara oli kaikkiaan väärä vetäjä.

Mutta Jokerien joukkue on siis fiksusti koottu. Siellä ei näy elviksiä ja kovimmat ammattimiehet (Pirnes, Hentunen, Niemi) ovat Aralle tuttuja heeboja, joiden kanssa kemiat toimivat. Jos Masa ja Hjallis olisivat riipineet Aralle teksti tv:n tähtinipun täynnä ego-ongelmaisia primadonnia, voisi ennustella hankaluuksia. Nyt ei näytä tältä. Narrilauma on vastustajan kannalta pelottavan järkevän oloisesti koottu nippu, jossa on leveyttä + oletetusti liigan paras mv. Jokerit on pomminvarmasti 4 parhaan joukossa ja yli 50% todennäköisyydellä finaalissa. Alle 10%;n todennäköisyyssektorilla Riksmanille tapahtuu jotain outoa, Ara kaivaa maaliin joukkueen 3-veskan ja lisäksi Masa & Hjalmari rientävät "apuun" hankkien 3-5 kovapalkkaista primadonnaa sekaan sotkemaan.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Alle 10%;n todennäköisyyssektorilla Riksmanille tapahtuu jotain outoa, Ara kaivaa maaliin joukkueen 3-veskan ja lisäksi Masa & Hjalmari rientävät "apuun" hankkien 3-5 kovapalkkaista primadonnaa sekaan sotkemaan.

Unohdit tyystin loukkaantumiset tuohon todennäköisyyksiä lisääväksi vaihtoehdoksi. Pahin mahdollinen loukkaantuminen (Riksmanin lisäksi) olisi Pirneksen tai ihan kenen tahansa sentterin loukkaantuminen. Syvyys tällä osastolla on todella heikko, vaikka täällä monet luottavatkin joko Saarisen olevan mahdollisesti vastaus 2. sentterin paikalle tai luotetaan näihin "tarvittaessa" hankittaviin kesken kauden jannuihin.

Toki, toivon parasta ja vältyttäisiin loukkaantumisilta, mutta näitä aina tulee ja siksi tuntuu niin oudolta, miksi jätetään tarkoituksella tällainen yksi suuri uhkakuva leijumaan. Noh, pakko on luottaa Araan ja hänen pelisysteemiinsä ja luottaa siihen, ettei olla kenestäkään kenttäpelaajasta aivan älyttömän riippuvaisia.

Pakistosta en ole niin huolissani, etenkin kun omat junnut, Eronen etunenässä, on näyttänyt pirteitä otteita harkkapelejen aikana. Koivistonkin uskon parantavan huomattavasti ja Kauppinenkin tulee tosipeleissä olemaan mies paikallaan. Kaltevakin on ainakin puheiden mukaan kehittynyt huomattavasti eteenpäin, joko hän vihdoinkin löisi läpi liigan eliittiin?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Unohdit tyystin loukkaantumiset tuohon todennäköisyyksiä lisääväksi vaihtoehdoksi. Pahin mahdollinen loukkaantuminen (Riksmanin lisäksi) olisi Pirneksen tai ihan kenen tahansa sentterin loukkaantuminen. Syvyys tällä osastolla on todella heikko, vaikka täällä monet luottavatkin joko Saarisen olevan mahdollisesti vastaus 2. sentterin paikalle tai luotetaan näihin "tarvittaessa" hankittaviin kesken kauden jannuihin.

Tuo on totta. Bäckströmin loukkaantuminen kesken playoffsarjan muutama vuosi sitten näytti aika karusti, mikä oli Kärppien iskukyky tämän jälkeen. Mutta loukkaantumiset ovat sinänsä kaikkien joukkueiden yhteiden, suorastaan "tasa-arvoinen" ongelmakenttä, jota en liittänyt yksittäisen valmentajan mukanaan tuomiin riskeihin. Koetin käsitellä pelkästään Araa mahdollisine ongelmineen. Jos Aran / Nokan / Dufvan / kenen tahansa koutsin avainpelaajisto kokee loukkaantumisia, joukkue on ongelmissa. Riippumatta koutsin henkilöllisyydestä.

Jyp pelasi viime kaudella isolla riskillä sentteriosastolla. Immosen jälkeen oli aika tyhjää. Uhkapeli onnistui. Veskareissa Jyp ei ottanut mitään riskiä, riveissä oli 2 kpl liigan eliittimaalivaahteja. HIFK kärsii vastaavantyyppisestä sentterien syvyysongelmasta tulevalla kaudella, mutta ilman lasejakin voisin todeta, että teillä pelataan meitäkin isommalla riskillä senaosastolla todellakin. Toisaalta jengi on tasainen ja maalivahti (loukkaantumatta...) hyvä. Ei Pirneksen 4-8 matsin mittainen poissaolo mikään katastrofi olisi, kun pelisysteemi on kunnossa. Arasta hyvä esimerkki tästä: HIFK:n aikaan hänellä oli todella kova 1-ketju Kuhta-Harkins-Pärssinen. Harkins loukkantui puolivälissä kautta ja meillä syötiin kynsiä, kun Häppölä nostettiin alemmista ketjuista ykköseen. Ihan turhaan. Pelisysteemi toimi ja Häbä teki hyvää duunia & pisteitä stuntatessaan Harkinsia.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
JHag analysoi tilanteen tutun asiallisesti. Luulen että aika moni Jokereiden kannattaja näkee tilanteen yhtä valoisana, mutta suurin osaa pelkää sanoa asian ääneen, koska "homma kuitenkin kustaan taas jollain tavalla". Otetaan nyt vaikka viime kausi: saatiin nöyrä huippuvalmentaja, Lehkonen takaisin Jokereihin kehittämään junnujen ja edustuksen yhteistyötä, kovia vahvistuksia ja paluumuuttajia. Tulos oli Jokerihistorian kauhein kausi jolloin joukkue ei edes yrittänyt hyökätä, Lehkonen osoittautui täydelliseksi paskan jauhajaksi, Hjallis ja Virmanen ryntäsivät markkinoille ostamaan laiskoja jo lopettaneita paskoja ja lopulta tiputtiin täysin munattoman esityksen jälkeen Kärpille ja nolattiin Pete Varis joka pelasi viimeisen kautensa. Hjallis ei kyennyt edes antamaan Hanlonille ja Lehkoselle potkuja ja lopulta fanitkin olivat onnellisia kun kausi päättyi. Jos nyt mennään saman kaavan mukaan niin Jokerit häviää Ässille huhtikuun playoutissa ja kentällä pyörivät Kimmo Eroset, Tommi Turuset ja Karl Goehringit samalla kun AJ Niemi, Pirnes ja Hentunen istuvat katsomossa ja Hjallis hilaa Kim Hirschovitsin ja Jere Karalahden paidan Areenan kattoon.

Jokerifanit rupevat muistuttamaan IFK:n faneja siinä mielessä että uskovat menestykseen sitten kun näkevät sen itse.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Tosiaan, hyvin asiallista pohdintaa JHagilta. Mukava poikkeus tämän palstan yleiseen linjaan, jossa asiat nähdään hyvin mustavalkoisina. Varsinkin jos arvioitavana on paikallisvastustajan rosteri.

TPS hankki riveihinsä muuten aika kovan tekijän suoraan San Jose Sharksista. Kaveri pystyy pelaamaan sekä laidassa, että keskellä... Olisihan tuo varmaan meillekin kelvannut, mutta näillä mennään. Kotimaisuus on pop! Aravirtakin on varmasti tyytyväinen, ettei tarvitse taiteilla lontoota pukukopissa.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
JHagilta (jälleen kerran) hyvää kommentointia, jotka itse allekirjoitan täysin. Sen verran vain, että tuota veskarisekoilua ei tällä kaudella nähdä, sen verran suvereeni on Riksmanin asema. Mahdollisuuden sekoiluun toisi tietysti Riksmanin loukkaantuminen, mutta se on sitten taas aivan toinen tarina.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kiitokset kiitoksista. Luultavasti teillä ollaan varovaisen hiljaa, koska nyt joukkueessa ei ole näköpiirissä mitään kissan kokoista epäkohtaa. Meilläkin on hyvä jengi paperilla, mutta epäkohtia on 2 kpl: 1) K.Jalonen epäonnistui viime kaudella HIFK:ssa ja sen moni sini/punasilmä työntää ainoastaan pelaajien piikkiin. 2) Maalivahtiosastomme ei vakuuta. Tässä on jo kaksi ehtoa, joiden pitäisi kumoutua, jotta voisi tuuletella. Nokan ja veskarien pitäisi molempien nyt onnistua. No, veskariosastoa voidaan vahvistaa kesken kaudenkin.

Teillä aloittaa koutsina Ara, joka on 1) Onnistunut teillä aiemminkin ja 2) Ollut hyvä myös edellisessä jengissään. Maalissanne seisoo viime kauden ehkäpä paras runkosarjaveskari. Kokonaisuudessaan parhaaksi veskariksi viime kaudelta on pakko nimetä Wallinheimo + Tuokkola. Joten ymmärrettävää, että tunnelma on positiivisen odottava. Mutta koska edellisestä menestyksestä rupeaa olemaan kauan, eihän sitä suostu uskomaan etukäteen.

Vedonlyöntinäkökulmasta Jokerit on liikkeellä paljon pienemmällä kokonaisriskillä kuin HIFK ja moni muu. Ara ja primadonnat on siis yhtälö, joka ei toimi. Primadonnat puuttuvat nyt pelaajistosta, mutta malttavatko Virmis ja Hjalmarikin antaa joukkueen olla rauhassa? Siinä on kaksi sellaista prinsessaa, jotka pahimmillaan haittaavat Aran duunia. Ei hän meilläkään uinut kuin kala vedessä Country Club -jengin kanssa.
 
Kausi alkaa ja joukkueiden kokoonpanot ovat selvillä, niinpä tämä ketju lukitaan. Muistattehan jatkossa avata ketjuja uusista aiheista megaketjujen välttämiseksi.

Moderaattorit
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös