Pe 5.2.2016 Dynamo Moskova - Jokerit

  • 9 337
  • 120

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Tänään taas mennään klo 18.30 kun VTB-Jääpalatsin liukkaalla jäällä kohtaavat vuosien -12 ja -13 mestari Moskovan Dinamo ja ensimmäistä mestaruuttaan nälkäisesti jahtaava Helsingin Jokerit. Lähtöasetelma illan peliin on Jokereiden kannalta ihanteellinen, sillä pakkovoittoa tai edes pakkopistettä ei tarvitse hakea, vaan voidaan pelata vapautuneesti ja jää-aikaa tasapuolisesti jakaen. Muuten mennnään samalla kokoonpanolla kuin keskiviikkona, mutta Kulda on poissa pienen pienen aivan mitättömän vamman vuoksi ja tilalle tulee Larsen pelikiellon kärsittyään. Hyökkäyspäässä Mäkisen Miro antaa tilaa Gymerin Frankille, mutta muuten mennään siis samoilla jätkillä millä murskattiin pikkuserkut Latviasta toissapäivänä. Helgekin jatkaa maalissa, mikä on hyvä valinta tässä vaiheessa kautta ja tilanteen ollessa mikä on. Dinamolla on vielä nelossija ja sitäkautta kotietu pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle haarukassa ja hakusessa, joten heillä lienee motivaatioetu kotiedun lisäksi illan peliin. Toisaalta vaikka Jokerit voikin pelata vapautuneesti, niin ei tässä vaiheessa kautta voi enään perseilemäänkään alkaa, joten luvassa lienee vauhdikas ja tasokas perjantai-illan jääkiekko-ottelu. En yllättyisi vaikka Jokerit voittaisi, niin kova on Jokerit, Hyvää kiekkoiltaa kaikille!

Edit. Päivämäärä meni näköjään väärin, voisiko sen korjata sieltä ylhäältä käsin?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pieni mitätön vaiva on Jokerien toimiston slangilla vähintään kauden päättävä rikkoontuminen ja day2day sydänvamma...toivotaan parasta. Uhkailija ei oo aikaisemmin tainnut saada 2 peliä peräkkäin? Ainakaan tällä kaudella.

Helenius on parhaimmillaan loistava mokke ja toivottavasti peräkkäiset pelit saa vireen ja itseluottamuksen kuntoon. Riikaa vastaan alku oli kovin epävarmaa.


Larsen mukana, Helenius jatkaa maalissa | Jokerit.com
8 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin – 51 Brandon Kozun
10 Tim Kennedy – 76 Jere Sallinen – 50 Juhamatti Aaltonen
12 Pascal Pelletier – 39 Niko Kapanen – 28 Jani Rita
54 Atte Mäkinen – 14 Tomi Mäki – 53 Frank Gymer
52 Miro Mäkinen

44 Jesper B. Jensen – 36 Philip Larsen
55 Atte Ohtamaa – 3 Daine Todd
6 Topi Jaakola – 47 Ville Lajunen

31 Riku Helenius (1 Henrik Karlsson)

Nyt voi antaa reiluun peliaikaa niille joilla ei kulje eli 2 ja 3. 4 ei voi peluuttaa kovin paljon, koska tarvitaan 2 pistettä.

Odotukset on vapautunutta peliä.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Odotuksissa/toiveissa paljon peliaikaa Mäkisille ja Gymerille ja hyvää viihdettä. Lopputulos aika yhdentekevä.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
koska tarvitaan 2 pistettä.
Me ei välttämättä tarvita pisteen pistettä. Itse mietin asian niin päin, että SKAn on otettava 8 pistettä meitä enemmän. Tänään voi peliä seurailla rennon letkeällä fiiliksellä sillä olutta on ja pakko pisteitä ei tarvitse ottaa. Eli nitrot esiin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ohtamaa ja Mäksä kyllä sössivät tuon kulmatilanteen aivan satamuna
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Gymer ja Todd ihan väärässä paikassa ja tilanne 1-0.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Reginin ketju otti vähän huonosti omissa ja Helenius joutui pelastamaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jaakolalla on kyllä todellinen buttermilk in my legs -tilanne
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokerit heikolla asenteella liikkeellä ja Dynamo pelaa kotietunsa puolesta. Asetelma, joka ei sytytä kotikatsomossakaan. Tänään SKA:n voittaessa ohittavat he Torpedon, joten todennäköisin vastustaja ilmeisesti on juurikin Torpedo. SKA 1-0 edellä Jugraa vastaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Hietanen sukeltaa ja Joensuu jäähylle. Jokerit av.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ja 2-0. Ihan perseelleen pelattu av. Vittu ei tästä tuu taas yhtään mitään. Vittu!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kennedyltä spinorama ja veto maalia kohti.

Lajunen hyvä pommi viivassa.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Korjataan, siis ekalla kierroksella...

Mitä? Eihän me niitä tokallakaan kierroksella voida kohdata ilman kotietua?

Dynamolla täysi puhti päällä, ei mikään ihme, että 2-0 taululla. Harmittaa etten aavistanut tätä rahallisessa muodossa, taustatyöt jäi tekemättä. Jos 2 pistettä riittää varmaan divisioonavoittoon, niin kannattaisko jopa kotimatsi SKA:ta vastaan hävitä, jonka seurauksena todennäköisesti vältämme juuri SKAn ekalla rundilla. Todennäköisesti kuitenki matsista tulossa ns. pippelinmittauskisa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Enempää ei ainakaan saisi päästää Dynamoa eteen, tässäkin on taas kirittävää.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Larsen säheltää, no saadaan aloittaa yv.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös