Pe 13.2.2009 Hokki - TuTo

  • 1 994
  • 12
Suosikkijoukkue
TuTo
Telkkaripeli eikä ketjua, huh... Nyt kyseessä on äärimmäisen tärkeä ottelu. Tämän pelin myötä ratkeaa kamppaileeko TuTo kotiedusta vai uhkaako jääminen kokonaan rannalle.

TuTo saa jalkeille parhaan mahdollisen kokoonpanon. Joukkueella on kolme hyökkäävää ketjua ja Peltosuon johtama jyräketju. Tällä materiaalilla maalipaikkoja syntyy lähes varmasti, myös Kajaanissa.

TuTon suurin huolenaihe onkin puolustus. Ei niinkään sen kyky varjella omaa maalia, vaan sen kyvyttömyys tukea hyökkäyksiä. Laukaukset ovat heikkoja ja suuntautuvat usein ensimmäisen vastustajan polvisuojiin.

Hokki on kotonaan aina vaarallinen. Tänään kuitenkin vierasjoukkueella on enemmän panoksia pelissä, joten uskotaan vierasvoittoon 2-5.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Viimekertainen Hokki – TuTo telkkapeli on jäänyt sen verran huonona kokemuksena mieleen, että tänään vierasjoukkue saisi järjestää pitkäaikaiselle kannattajalleen revanssin.

Mikäli TuTo aikoo olla iskussa pudotuspeleissä, tai ylipäätään mukana pudotuspeleissä, näitä kovia otteluitakin olisi pystyttävä voittamaan. Muutama matsi sitten voitto Lempäälästä nosti uskoa vieraspelaamiseen, seuraava matsi Kotkassa sitten romuttikin sen fiiliksen. Ailahtelevaa on ollut, joten toivotaan että tänään olisi taas se päivä kun peli kulkee vieraskentälläkin. Heitetään enemmänkin toivomus kuin veikkaus lopputuloksesta…2-3.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Hokilta poissa kokoonpanosta Veli-Antti Leinonen. Toisaalta Hattusen Jonne on taas mukana. Kosonen maalissa, kakkosena Liikasen Teppo. Mikä lie kaatanut Teemun? Uudet vahvistukset Roni Andersson ja Tommi Leinonen erityistarkkailussa.

Olisi yllättävää, jos ei tulisi todella tiukka vääntö. Tuskin on kummallakaan joukkueella turhia kuvitelmia. Luotetaan kotivoittoon: 4 - 3.
 

Oadie

Jäsen
No niin TuTo liikkeellä parhaalla miehistöllään kokonaisuudessaan Kaijjaanissa. Hieno tv-peli tiedossa EHKÄ. Viimeksi hienoa peliä tuli odoteltua ja taululla oli tylyt 6-0. Niin no olihan se hieno ottelu Hokin kannalta, mutta tänään olisi aika maksaa kalavelat ja lyödä taululle yhtä tylyt numerot. Noh kyllähän se 2-3 voittokin riittäisi tai jatkoaika voitto tai edes piste, jotain muuta kuitenkin kuin se omena.
 

Escona

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mielenkiintoinen ottelu on varmasti tänään tulossa. Pelit Hokkia vastaan ovat lähes aina olleen maalin otteluita lukuunottamatta viime reissua Kajaaniin. TuTo saa tänään kasaan hyvät kentät, joilla on mahdollista vyöryttää vaarallisia hyökkäyksiä Hokin päätyyn mikäli puolustajat saavat vaan tarpeeksi nopeasti kiekkoa liikkeelle.

Hokilta vaarallisimmalta kentältä etukäteen näyttää Andersson-Virtala-Memonen. Ketjussa on paljon taitoa, mutta se voidaan kitkeä parhaiten hyydyttämällä Virtalan peliä. Ilman Puttea laiturit voidaan ohjata helpommin laitaan pois parhaalta maalintekosektorilta.

Mestiksen kokoonpanoissa näyttää, että TuTon kapteeni olisi tänään Ville Peltosuo. Onko siis Pelkoselta otettu "natsat" pois vai onkohan siellä jokin kirotusvihe, se jää nähtäväksi illan ottelussa. Itse en peliä pysty TV:stä peliä suorana katsomaan, mutta digiboxi on jo viritetty tallentamaan matsi sekä Sihvosen kommentit. Laitetaan loppuun optimistinen veikkaus lopputuloksesta, 2-4 Tutolle. Viimeisen maalin tekee Jarmo Jokila tyhjään Hokin verkkoon.
 

Oadie

Jäsen
Mukava peli näin turkulaisittain. Kaksi erää oli homma hallussa ja kolmas rikottiin. Nyt vain keskittymään huomiseen, mutta Itä-Suomen kiertueelta on pisteet jo pulkassa. Kaikki huomiselta on extraa. Ei tarvinnut kyllä tänään TuTon esitystä hävetä, Kiitos tästä.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Tärkeät pisteet. Tehokas ensimmäinen erä luonnollisesti hiukan puuroutti toista ja kolmatta ja varsinkin toisen erä yv –suman olisi voinut paremminkin käyttää. Ehkä se kuitenkin oli niin kuin Sihvos-Petteri sanoi, että oli järkevää keskittyä kontrolloimaan peliä ja jo hiukan säästellä huomiseksi, jos se nyt säästelyä sitten oli.

Pusan loukkaantumistilanne oli ikävän näköinen ja nyt täytyy vaan toivoa ettei Antin kausi ole paketissa. Leinoselle lienee luvassa muutaman matsin panna, mutta se on tietenkin pelkkää kosmetiikkaa, eikä Pusaa tuo takaisin yhtään nopeammin.

Kahden päätuomarin systeemi toi ainakin paljon jäähyjä, muutaman toki olisi omasta mielestäni voinut jättää puolin ja toisin viheltämättä.

Huomenna sitten ensimmäisen erän ilmeellä Jokipoikien kaatoon. Hyvä TuTo!
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Olihan esitys kotijoukkueelta. Täydellistä ammattitaidottumuutta niin Meriläiseltä, ei luulisi haastattelussa ihan noin paljon naurattavan, kuin pelaajiltakin. Viime hetken hankinnat oli kaikkea muuta kuin vahvistuksia, parempaan peliä pelattiin ennen siirtoja. Toivottavasti homma tuosta vielä oikeaa. Kosonen epäonnistui, Seppäsen kuumeilu sattui kyllä pahaan paikkaan, tosin tuskin Teemukaan tänään olisi hommaa yksin kääntänyt, sellaista kuraa tuo peli oli. Liike puuttui kokonaan ja sen myötä kaikki.
TuTolla aika helppo työ viedä pisteet.
Hyvinhän TuTo pelasi ja oli selvästi parempi, mutta ei Hokista kyllä yhtään vastusta tänään ollut.
Todella typerää jos joukkue ihan itse tupeloi tuon kotiedun.
Huomenna on Jyväskylässä tärkeä peli, tappio siitä niin homma ei enää ole kunnolla omissa käsissä.
 

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Ziga Svete on varmasti Mestiksen tämän kauden huonoin hankinta. Järkyttävän paska puolustaja. Harhasyötöt ovat jotain käsittämätöntä, lisäksi kaveri ei pysty ollenkaan fyysiseen peliin ja maalinedustalla mies pelaa kuin 12-vuotias konsanaan. Määrä ei korvaa laatua, joten paluulippu Sloveniaan ja potku perseeseen.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Pusan loukkaantumistilanne oli ikävän näköinen ja nyt täytyy vaan toivoa ettei Antin kausi ole paketissa. Leinoselle lienee luvassa muutaman matsin panna, mutta se on tietenkin pelkkää kosmetiikkaa, eikä Pusaa tuo takaisin yhtään nopeammin.

Tommi Leinonen onnistui sitten lopettamaan Antti Pusan kauden. Mitä mahtaa tästä ajatella sikailija itse, vai liikkuuko päässä yhtään mitään? Toivottavasti Hokki ja TuTo kohtaavat vielä tänä keväänä. Ottelusarjan ratkettua suuntaansa voisi Leinoselle opettaa mitä seuraa kun ei vastustajaa kunnioiteta tipan tippaa.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tommi Leinonen onnistui sitten lopettamaan Antti Pusan kauden. Mitä mahtaa tästä ajatella sikailija itse, vai liikkuuko päässä yhtään mitään? Toivottavasti Hokki ja TuTo kohtaavat vielä tänä keväänä. Ottelusarjan ratkettua suuntaansa voisi Leinoselle opettaa mitä seuraa kun ei vastustajaa kunnioiteta tipan tippaa.

Leinoselle tuli tuosta törppöilysta neljän pelin panna, eli on poissa runkosarjan lopun. Aikalailla turha hankinta näyttäisi olevan koko mies Hokille tänä keväänä, jos oikein huonosti käy ja pelit päättyisi kolmeen matsiin pudotuspeleissä.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Leinoselle tuli tuosta törppöilysta neljän pelin panna, eli on poissa runkosarjan lopun. Aikalailla turha hankinta näyttäisi olevan koko mies Hokille tänä keväänä, jos oikein huonosti käy ja pelit päättyisi kolmeen matsiin pudotuspeleissä.
"Kurinpitopäätöksen mukaan Leinonen ei tilanteessa pyri ensisijaisesti polvitaklaukseen, mutta pysäyttää vastustajan tilanteen tullessa polvellaan. Jääkiekkoliiton päätöksen mukaan rangaistus olisi isompi, mikäli teko olisi tarkoituksellinen."

Okei. Nyt en ymmärrä.

Jos tuo teko ei ollut tarkoituksellinen osuma polvella, niin minkä ihmeen taklauksen voi lukea tarkoitukselliseksi polvitaklaukseksi?
Kahdenkymmenen metrin vauhdilla polvi pystyssä jäällä makaavan pelaajan takaraivoon takaapäin ajaminen tietysti menisi, mutta niitä kun tulee kerran sadassa vuodessa, niin ei paljon lohduta.

Ja nyt tuli ansaitusti neljä peliä.
Montako peliä olisi tullut, jos polvitaklaus olisi tulkittu tarkoitukselliseksi. Kymmenen? 40 ?

Loppukausi olisi ollut mielstäni oikea tuomio vastustajan kunnioituksen puutteesta Leinoselle.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo


Ja nyt tuli ansaitusti neljä peliä.
Montako peliä olisi tullut, jos polvitaklaus olisi tulkittu tarkoitukselliseksi. Kymmenen? 40 ?

Loppukausi olisi ollut mielstäni oikea tuomio vastustajan kunnioituksen puutteesta Leinoselle.

Kymmentä peliä enempää ei ole taidettu polvitaklauksesta Suomessa antaa (Sihvonen -> Ruutu vuonna 2003). Tietyllä tavalla rangaistus helpottaa peluuttamista. Leinosta olisi ollut "pakko" peluuttaa, jos hänet jonkinlaiseen pelituntumaan olisi halunnut pudotuspeleihin saada. Kuitenkin näki, että esimerkiksi Virkki oli jäälle päästyään todella paljon terävämpi ja varmempi. Baarimikko yllä väitti Zigaa Hokin huonoimmaksi pakiksi, mutta eipä Tommi Leinonen saa ainakaan minulta yhden pelin perusteella paljon armoa. Todella heikko esitys, jota ei idioottimaisemmin olisi voinut päättää. Tiukassa kuitenkin ovat Mestiksessä isot pelikiellot, kun pisimmät ovat tämä ja Välimaan viisi peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös