Ilmoitukset

Nimimerkki Vellihousu kirjoitti aamulla Ässien osioon sen verran monta henkilökohtaista hyökkäystä ja räikeästi hyvän maun vastaista viestiä, että annamme hänelle näistä rikkeistä suoraan kahden kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki FASlapsi kirjoitti täysin turhan ja luokattoman viestin Jesse Puljujärven ketjuun ja hän kuittasi tästä kuukauden pelikiellon. Tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Blacktowhite on asetettu viikon pelikieltoon Liigan kurinpitoa käsittelevän ketjun sisällöttömästä onelineristaan.

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Palstalaisten keskinäiset NHL-vedonlyönnit 2017–2018

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Lico, 25.06.2017 klo 12.49.

  1. Noppa10 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Toronto Maple Leafs
    Lainaus:
    Mä voisin lähteä tähän kombolla Matthews - Nylander - Rielly
     
  2. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Laitettiin @Largo :n kanssa kolmas satkun veto pystyyn, huomattiin samalla, että ollaan vahingossa nähty toisemme Turussa eli ei kannata juosta palstalta pois, edes sinne Ylläkselle.

    Ideana oli seuraava:

    - pistelasku HGM-tyyliin, eli hyökit saa 6 maalista, 4 syötöstä, 2 pistettä jokaista plussaa kohden ja puolestaan -1 miinuksia kohden. Laukauksista, taklauksista ja blokkauksista yksi piste, aloituksien erotuksesta 1 piste. Puolustajille 9 maalista ja 6 syötöstä, muuten sama. Maalivahdeille piste jokaista torjuntaa kohden ja 2 miinusta jokaista päästettyä kohden. Nollapelistä 10 pistettä. Voitosta 2 pistettä. Jäähyistä piste/jäähyminuutti
    - joukkueesta saa varata max. 2 pelaajaa. Eli jos Crosby ja Malkin on viety, Letangia ei enää saa.

    @Largo Hockey GM -rosteri

    Alexander Ovechkin - Wayne Simmonds - Ryan Kesler - Patric Hörnqvist - Joe Pavelski - Patrice Bergeron - Nick Ritchie - Evander Kane - Matthew Tkachuk - Vladimir Tarasenko - Nick Foligno - Kyle Palmieri
    Erik Karlsson - Shea Weber - Rasmus Ristolainen - Oscar Klefbom - Jacob Trouba - Ivan Provorov
    Carey Price - Sergei Bobrovsky

    @Lico Hockey GM -rosteri

    Jamie Benn - Tyler Seguin - Sidney Crosby - Connor McDavid - Nicklas Bäckström - John Tavares - Jonathan Toews - Steven Stamkos - Jeff Carter - Anders Lee - Vincent Trocheck - Brayden Schenn
    Brent Burns - Victor Hedman - Dougie Hamilton - Dustin Byfuglien - Roman Josi - P.K. Subban
    Corey Crawford - Devan Dubnyk
     
  3. Largo Jäsen

    Lainaus:
    Kuitti. Lähden Ylläkselle, mutta karkuun en lähde.
     
  4. pikkuvaimo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Harley-Davidson
    Viimeksi muokattu: 14.08.2017 klo 11.15
  5. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Lainaus:
    Jos ukoista ei mitään kuulu tässä ketjussa tänään, niin julkaise illalla vaan. Jos kuuluu, niin anna pyyntöjen mukaan lisäaikaa maksimissaan huomisiltaan asti.
     
  6. Largo Jäsen

    Ai piru, unohdin tykkänään. Laitan heti.
     
  7. Linnunpelätin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kajaanin Hokki
    Sama täällä, unohtumaanhan se pääsi. Toimitan listan tämän vuorokauden puolella.
     
  8. Molkke Jäsen

    Sama homma. Kiirettä pukkasi ja unholaan jäi, yritetään tänään lyödä. Täyttä valmistautumista ei pysty antamaan mutta näillä mennään!
     
  9. pikkuvaimo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Harley-Davidson
    Tässä "Arvaa 30-maalin miehet"-vetoon osallistuneiden listat. Mukana oli rohkeita hakuja sekä yllättäviä poisjättöjä. Kaksi ilmoittautunutta jätti listan toimittamatta. He siis jäivät ulos vedosta.

    @Lico

    Rickard Rakell
    Brad Marchand
    Jack Eichel
    Patrick Kane
    Brandon Saad
    Artemi Panarin
    Jamie Benn
    Tyler Seguin
    Connor McDavid
    Leon Draisaitl
    Aleksander Barkov jr.
    Tyler Toffoli
    Jeff Carter
    Max Pacioretty
    Filip Forsberg
    John Tavares
    Mike Hoffman
    Sidney Crosby
    Vladimir Tarasenko
    Nikita Kucherov
    Steven Stamkos
    Patrick Marleau
    Alexander Ovechkin
    Mark Scheifele

    24kpl

    @Lättyä

    Rickard Rakell
    Jakob Silfverberg
    David Pastrnak
    Brad Marchant
    Evander Kane
    Jack Eichel
    Johnny Gaudreau
    Sebastian Aho
    Jeff Skinner
    Patrick Kane
    Artemi Panarin
    Jamie Benn
    Tyler Seguin
    Connor McDavid
    Jeff Carter
    Filib Forsberg
    Chris Kreider
    Sidney Crosby
    Phil Kessel
    Joe Pavelski
    Brent Burns
    Vladimir Tarasenko
    Steven Stamkos
    Nikita Kucherov
    T.J Oshie
    Alexander Ovechkin
    Mitch Marner
    Auston Matthews
    Logan Couture
    Patrik Laine
    Mark Scheifele

    31kpl

    @SouthernSun76

    Jakob Silfverberg
    Richard Rakell
    Brad Marchand
    David Pastrnak
    Jack Eichel
    Johnny Gaudreau
    Sebastian Aho
    Jeff Skinner
    Patrick Kane
    Cam Atkinson
    Dylan Larkin
    Connor McDavid
    Leon Draisaitl
    Yevgeni Dadonov
    Jeff Carter
    Max Pacioretty
    Filip Forsberg
    Viktor Arvidsson
    Wayne Simmonds
    Sidney Crosby
    Jake Guentzel
    Yevgeni Malkin
    Joe Pavelski
    Vladimir Tarasenko
    Nikita Kucherov
    Steven Stamkos
    Auston Matthews
    Alex Ovechkin
    Patrik Laine
    Mark Scheifele

    30kpl

    @Linjatuomari

    Connor McDavid
    Sidney Crosby
    Patrick Kane
    Nikita Kucherov
    Brad Marchand
    Leon Draisaitl
    Vladimir Tarasenko
    Artemi Panarin
    Evgeni Malkin
    Tyler Seguin
    Auston Matthews
    Jeff Skinner
    Patrik Laine
    Max Pacioretty
    David Pastrnak
    Alex Ovechkin
    Filip Forsberg
    Wayne Simmonds
    Jamie Benn
    John Tavares
    Jack Eichel
    Steven Stamkos
    Rickard Rakell
    Brandon Saad

    24kpl

    @Largo

    Rickard Rakell
    Corey Perry
    Brad Marchand
    David Pastrnak
    Jack Eichel
    Sean Monahan
    Jeff Skinner
    Patrick Kane
    Mikko Rantanen
    Tyler Seguin
    Jamie Benn
    Anthony Mantha
    Connor McDavid
    Leon Draisaitl
    Max Pacioretty
    Filip Forsberg
    John Tavares
    Anders Lee
    Wayne Simmonds
    Sidney Crosby
    Evgeni Malkin
    Vladimir Tarasenko
    Steven Stamkos
    Nikita Kucherov
    Auston Matthews
    James van Riemsdyk
    Alex Ovechkin
    Patrik Laine
    Mark Scheifele

    29kpl

    @Molkke

    Sidney Crosby
    Auston Matthews
    Nikita Kucherov
    Steven Stamkos
    Patrik Laine
    David Pastrnak
    Joe Pavelski
    Brad Marchand
    Vladimir Tarasenko
    Wayne Simmonds
    Patrik Kane
    Max Pacioretty
    Cam Atkinson
    Jevgeni Malkin
    Filip Forsberg
    Viktor Arvidson
    Mark Scheifele
    Connor McDavid
    Leon Draisatl
    Jamie Benn
    Tyler Seguin

    21kpl

    @Linnunpelätin

    Sidney Crosby
    Evgeni Malkin
    Jake Guentzel
    Nikita Kucherov
    Steven Stamkos
    Patrik Laine
    Mark Scheifele
    Auston Matthews
    Vladimir Tarasenko
    Filip Forsberg
    Viktor Arvidsson
    Brad Marchand
    Jeff Skinner
    Sebastian Aho
    Cam Atkinson
    David Pastrnak
    Patrick Kane
    Alexander Ovechkin
    Wayne Simmonds
    Connor McDavid
    Leon Draisaitl
    Joe Pavelski
    Jack Eichel
    Tyler Seguin
    Jamie Benn
    Corey Perry

    26kpl
     
    Viimeksi muokattu: 15.08.2017 klo 06.18
  10. pikkuvaimo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Harley-Davidson
    @Linnunpelätin lupasi listan toimittaa tänään, ja herrasmiehenä varmasti tekee sen.
     
  11. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Lainaus:
    Eniten pelkäsin, ettei tule hajontaa, mutta mukavasti eroja on! Kiitos @pikkuvaimo julkaisusta.

    @Linnunpelätin jos mukaan tulee, potissa voittajalle 120 euroa.
     
  12. Linnunpelätin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kajaanin Hokki
    Huh, tosiaan tiukille meni, mutta laitoin listan yksityisviestinä @pikkuvaimo lle. En katsonut vielä muiden listoja ettei mene pää enää enempää sekaisin nimien kanssa, toivotaan siis että tämä tällä ok.
     
  13. LostHorizon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, NHL:n venäläiset, Real Madrid
    Jaah, näinkö siinä sitten kävi? Noh, tsemppiä kaikille vetoon.
     
  14. Prof. Puck Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    ***HIFK*** & Norristolainen
    Lainaus:
    Moro, V-G on tuttu mies (siis nimimerkin ja palsta-aktiivisuuden osalta), joten jos veto vielä kiinnostaa niin lyödäänkö lukkoon? Sorry pieni viive; olin reissun päällä ja tämä vetotarjous pääsi kaiken kiireen keskellä kokonaan unohtumaan, mutta ehtiihän tässä vielä?
     
  15. V-G- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Lainaus:
    Je! Minä väitän että Laineen pistemäärä on suurempi kuin viime kaudella, sinä väität, että se on pienempi. Jos tulee tasan sama pistemäärä, veto raukeaa. Loukkaantumiset yms. eivät vaikuta vetoon. Panos 30e. Ok?
     
  16. Largo Jäsen

    Jos kirjanpito on edes sinnepäin, niin tässä tilastoituna 30 maalin miehet:

    Crosby 7/7
    Marchand 7/7
    Tarasenko 7/7
    McDavid 7/7
    Forsberg 7/7
    Kane 7/7
    Kucherov 7/7
    Stamkos 7/7

    Ovechkin 6/7
    Laine 6/7
    Eichel 6/7
    Draisaitl 6/7
    Benn 6/7
    Seguin 6/7
    Pastrnak 6/7
    Scheifele 6/7
    Matthews 6/7

    Malkin 5/7
    Rakell 5/7
    Simmonds 5/7
    Skinner 5/7
    Pacioretty 5/7

    Pavelski 4/7

    Atkinson 3/7
    Aho 3/7
    Panarin 3/7
    Carter 3/7
    Tavares 3/7

    Perry 2/7
    Saad 2/7
    Arvidsson 2/7
    Guentzel 2/7
    Silfverberg 2/7

    Burns 1/7
    Mantha 1/7
    Barkov 1/7
    Dadonov 1/7
    Toffoli 1/7
    Marleau 1/7
    Hoffman 1/7
    Rantanen 1/7
    Monahan 1/7
    Gaudreau 1/7
    Lee 1/7
    van Riemsdyk 1/7
    Marner 1/7
    Couture 1/7
    Larkin 1/7
    Kessel 1/7
    Kreider 1/7
    E. Kane 1/7
     
  17. olza13 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks
    Lainaus:
    Lainaus:
    Kuittaatko @adetti tämän vielä?

    Useamman vedon olen palstalla lyönyt (lue: hävinnyt), ja maksut on aina hoidettu tip top. Varmaan löytyy palautteistakin posia.
     
  18. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Lainaus:
    Kova jätkä oot tosiaan siirtelemään muille rahaa. @adetti ota helpot pois!
     
  19. Prof. Puck Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    ***HIFK*** & Norristolainen
    Lainaus:
    Kiitti ja kuitti! On tosiaan veto, jonka häviäminen ei edes harmittaisi. Todella mielenkiintoista nähdä miten Patella alkaa paukkumaan. Pienestä loukkaantumisesta ja väsymisestä huolimatta aika nappi kausi alla. Varmasti mies on kaikin tavoin fyysisesti paljon valmiimpi tähän kauteen, mutta olen nähnyt vuosien varrella niin karmeita toisen kauden kirouksia, että saapas nähdä miten Laineen kanssa käy. Toki (pidempi) loukkaantuminen on myös varteenotettava riski, vaikken sitä missään tapauksessa miehelle toivokaan. Kuten sanottua, tämän vedon häviäisin mielelläni, sillä silloin Laine on pelannut itsensä NHL:n huipulle jo nuorena poikana/miehenä.
     
  20. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Lainaus:
    Kuitataan! Itsellä tosiaan yksi veto vain historiassa, hävitty ja maksettu.
     
  21. olza13 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks
    Lainaus:
    Asia kunnossa!
     
  22. B4rre Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
    Yllä olevan vedon innoittamana väitän, että nämä joukkueet eivät pääse ensi kaudella pudotuspeleihin:

    Arizona
    Buffalo
    Carolina
    Colorado
    Detroit
    Las Vegas
    New Jersey
    Vancouver
    Winnipeg

    Jos olet jostain eri mieltä, niin jokaisesta näistä joukkueista voin ottaa vedon 30 € panoksella.
     
  23. Abdel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Kumpikin valitsee itselleen kolme hyökkääjää sekä kaksi puolustajaa siten että itsellään saa olla yhdestä joukkueesta vain yksi pelaaja, toinen käyttäjä voi tietysti ottaa pelaajan samasta joukkueesta kuin vastapuoli muttei tietenkään samaa pelajaa.
    Se kumman viisikolla on runkosarjan päätyttyä enemmän maaleja voittaa vedon.
    Valinnat suoritetaan vuorotellen ja vedon vastaanottaja saa aloittaa. Ei loukkaantumispykäliä tai mitään pelattujen ottelujen rajoja, kuitenkin jos huomaat että valitsemasi pelaaja ei syystä tai toisesta pelaa joukkueensa avauspelissä voit ainoastaan tässä tapauksessa vaihtaa hänet toiseen pelaajaan samasta tai kokonaan toisesta joukkueesta. 20euroa, anyone?
     
  24. KaljaVeikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen Leijonat, NHL suomalaiset, 235
    Lainaus:
    Minä voisin tämän ottaa joutessaan.
     
  25. Artturenos Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
    Lainaus:
    Minäpä otan Winnipegin.