Pallokerho kaudelle 2017–2018 – taas askel lähemmäs kärkeä

  • 185 825
  • 829

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllähän tuo nyt kasassa oleva porukka on ainakin äärettömän mielenkiintoinen, vaikkakaan ei ehkä muiden kannattajien mielestä sitä ole.

Hyökkäyksessä tuo Kapasen jatko olisi kova sana jo pelkästään kokemuksen kautta. Siinä varmasti tulisi tekemisen meininkiä ja esimerkkiä näille nuorille kavereille ja muutenkin pelaaja jota katsoa ylöspäin (vaikka melkoisia kaappeja nämä nuoret ovatkin).

Uskoisin, että noita hankintoja pl.Kapanen saadaan kuitenkin odottaa sinne kauden alkuun asti, jolloin nähdään missä tuon porukan kanssa mennään. Odotusarvo varmaan Pennasellakin on, että pari noista puolustajista breikkaisi läpi, jolloin ei välttämättä tarvitse enää hankkia mitään "Bruunia" tuonne pakistoon syksyllä.

Hyökkäys on melko tasapainoisen oloinen ja Kapasen jälkeen on ukkoa jo aika paljonkin siellä, että tuskin tällekään osastolle hankintaa tulee ennen treenipelejä.

Maalivahdit on kunnossa ja sinne on kova luotto.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ymmärsin, että vamma siteissä/siteessä olisi pienehkö ja että kierukkavammaa olisi "pelätty" enemmän etukäteen. Voin (jälleen) olla ihan kujallakin, mutta ymmärsin uutiset positiivisina.

OK. Mä olen joskus kuullut joltain, että ainakin jossain tapauksessa ensin menee siteet ja sitten kierukka. Eli siteessä/siteissä pitäisi olla enemmän vaurioo ja sitä kautta vähitellen myös kierukassa. On täysin mahdollista, ettei tätä voi yhdistää tähän tapaukseen. Joku muu rysäys sattaa sitten vahingoittaa kierukkaa/kierukoita(?), vaikkei siteissä olisi mitään, oletan.

Edelleen se on hyvä juttu, ettei isompaa vammaa Vesalaisen polvessa ole. Jotenkin se olisi kai näkynyt jo junnukisoissa. Parempi vaan, ettei tule mitään remonttia tyyliin Kapanen viime kesänä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Siis tuo Spengler Cup onkin joulukuussa, tämä tuli jotenkin yllättäen. Kuvittelin sen olevan enne kauden alkua.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Tulee.

Ai että. Pelillisesti tuo turnaus ei juurikaan kiinnosta, mutta reissuna sitäkin enemmän. Kohta mennään!
Tästä taisi jossain Kerhon twiitissäkin olla asiaa. Rupesi kyllä heti kutkuttamaan tuo reissu. Sopivasti olen jo ottanut lomaakin tuonne joulun välipäiville. Päivät rinteessä ja illat pelissä.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Eihän tuosta tee seisoma"kausari", tai siis sarjalippu kuin 293€. Toki jos sen suhteuttaa siihen että meillä koko kauden kausari on halvempi niin onhan nuo kovia hintoja.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Lippujen hinnat Spengler Cupiin kyllä aika taivaissa
https://www.spenglercup.ch/sites/default/files/upload/PDF/eintrittspreise_spengler_cup_2017.pdf

Ei hassumpi idea yhdistää skimba ja lätkä - itseänikin kyllä kiinnostaisi, mutta .....
Samoilla lippuhinnoilla mentiin muutama vuosi taaksepäin, kun NHL-kautta avattiin Jaffa-areenalla Buffalon ja Minnesotan kesken. Yläkatsomoon istumaan oli 99€.
Davosissa seisomakatsomoon 29€/peli. Katteet kohdillaan. Ja vielä mietitään, miksi sveitsiläisseuroilla on varaa maksaa parempia liksoja.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ottaen huomioon reissun luonteen ja muut seikat, niin ei tuo 29€ seisomaan nyt mikään paha ole. Kerho pelaa maksimissaan neljä peliä ja näille tulisi hintaa näin ollen 116€. Hyvin pieni siivu koko reissubudjetista.

Toivottavasti osutaan samaan lohkoon Davosin kanssa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Onko tuosta Almarin reissusta mitään tietoa? Ei vissiin pelaamaan ole kuitenkaan päässyt vai mitä yritin Googlella etsiä.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Onko tuosta Almarin reissusta mitään tietoa? Ei vissiin pelaamaan ole kuitenkaan päässyt vai mitä yritin Googlella etsiä.
Ja itse ymmärsin tämän olevan juurikin tutustumis- reissu P-Amerikan kulttuuriin, treenaamiseen sekä näyttöjen antaminen organisaatiolle kerran mahdollisuus tähän oli olemassa.
 

Ralph

Jäsen
Mikä idea tuossa Spengler Cupissa tarkalleen on? Kesken kauden mennään pelaamaan Sveitsiin pari merkitöntä ottelua ja takaisin Suomeen?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ja itse ymmärsin tämän olevan juurikin tutustumis- reissu P-Amerikan kulttuuriin, treenaamiseen sekä näyttöjen antaminen organisaatiolle kerran mahdollisuus tähän oli olemassa.

Niin, eli ei tarkoitus ollutkaan pelata, vaan tutustua toimintatapaan ja seuran tutustua Almariin. Asia selvä, hieman epäselvästi olin tämän ymmärtänyt. Toki sen nyt tajusi, ettei varmaan suorilta pelaamaan lähde.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikä idea tuossa Spengler Cupissa tarkalleen on? Kesken kauden mennään pelaamaan Sveitsiin pari merkitöntä ottelua ja takaisin Suomeen?

Jaa-a. Kv-kokemus? Henkinen virkistäytyminen vieraassa ympäristössä ja rutiinien rikkominen kesken pitkän kauden?

Wikipediassa lukee turnauksesta seuraavaa. "Turnauksen alkuperäinen, vuonna 1923 lausuttu sanoma oli ensimmäisen maailmansodan vihollisuuksien erottaman nuorison palauttaminen yhteen urheilullisen yhteistyön kautta. Turnauksen oli siten tarkoitus antaa nuorisolle mahdollisuus ystävällismielisiin, keskinäistä luottamusta rakentaviin voimankoitoksiin. Nimensä turnaus sai alkuperäisen rahoittajansa, paikallisen kirurgin ja tiedemiehen Carl Spenglerin mukaan." Ja että, "nykyään Spengler Cupista on muodostunut Sveitsin toiseksi suurin urheilutapahtuma (tenniksen ATP-turnauksen jälkeen) vuosittaisella 8,5 miljoonan Sveitsin frangin budjetillaan. Turnaus televisioidaan suorana viiteen maahan ja paikalla on turnauksen aikana noin 80 000 katsojan lisäksi myös 200 median edustajaa."

Noin muutoin siis kyseessä on perinteinen ja historian hyviin asioihin pohjautuva tapahtuma, joka on näköjään K-Euroopassa ja Sveitsissä kova juttu, ja sen takia se vuosittain järjestetään. Turnauksen arvostus on varmaan noilla nurkilla vähän eri luokkaa kuin Etelä-Suomessa? Turnauksen budjetti on kohtalaisen suuri, kun n. viikon turneella pyörittäisi Kerhon pelaajabudjettia melkein 5 kautta... Saakohan osaliistuvat jengit jotain hyvää turneesta, tai edes voittaja? Vai meneekö koko reissu omaan piikkiin? Ei kai, kun kerran kyseessä on kutsuturnaus.

Noin muutoin turnaukseen osallistumista voi tosiaan miettiä monelta kantilta. Jokerit kai totesi sen aika raskaaksi setiksi kesken kauden. Rasitustahan tuossa kyllä tulee, kun pelit ovat aika tiukkaan tahtiin, eikä nuo pelit mitään Änäri All Stars läpsyttelyitä ole. En tiedä, kuinka kova motivaatio jollain suomalaisella, tai esim. ruotsalaisella, porukalla on lähteä tuonne oikeasti menestymään. Menestyminen siellä on hirveän työn takana, mutta mitä hyötyä siitä menestymisestä Spengler Cupissa sitten olisi? Nyt pyörii kuitenkin koko ajan CHL. Tieteynlainen tasonmittaus kovempia jengejä vastaan? Tämän takai sinne ei varmaankaan kannata lähteä ihan vaan lomailemaankaan ja tekemään itsestään pelleä. Jokerit oli viimeksi 2015 viidensiä KHL-jengillä.

Pennanen ja Kerhon johto näkevät tuossa jonkun mahdollisuuden ja hyödyn, siksi ne sinne varmaan lähtevät. Minua tuo vähän mietityttää, etenkin sen takia, että tuossa jää nyt nuorelta jengiltä pieni lepotauko ja kuvioiden hionta väliin kevätkautta ajatellen. Myös loukkaantumiset vähän hirvittävät. Toisaalta Luukkonen ja Eetu saattavat olla U20-kisoissa, mutta onhan Kerholla tuossa tuota nuorta massaa.

Vähän ihmetyttää Kerhon lähtö tuonne, mutta ei kai noita kutsuja ihan joka kevät sinne tule. Toivottavasti tuo palvelee vol. 2:sta
 
Viimeksi muokattu:

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toisaalta Luukkonen ja Eetu saattavat olla U20-kisoissa, mutta onhan Kerholla tuossa tuota nuorta massaa.

Kuten myös Vesalainen, Niemeläinen, Almari, Krag Christensen ja Krivosik. Yllättävän paljon niitä pelaajia saattaa olla nuorten kisojen aikana HPK:lta sivussa. Spengler Cupilla saadaan ainakin liigapelit estettyä nuorten kisojen aikana kokonaan tai ainakin hyvin vähäisiksi.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuten myös Vesalainen, Niemeläinen, Almari, Krag Christensen ja Krivosik. Yllättävän paljon niitä pelaajia saattaa olla nuorten kisojen aikana HPK:lta sivussa. Spengler Cupilla saadaan ainakin liigapelit estettyä nuorten kisojen aikana kokonaan tai ainakin hyvin vähäisiksi.

Vesalainen ehtii tekemään vielä Kerholle oharit, kun varaava jengi pyytää pelaamaan ensi kaudeksi P-Amerikkaan. Pahimmassa tapauksessa. Niemeläinen ja Almari ovat varmasti taistelemassa paikoista kisoihin, mutta mahtuisivatkohan nyt joukkueeseen, en tiedä. Krag Ja Krivo varmaan mahtuvatkin, näitä en muistanut ollenkaan. Kaikki eivät varmaankaan isossa roolissa Liigassa ole, mutta jos ovat muualla, eivät ainakaan ole käytettävissä Spengler Cupissakaan.

Jos muuten Kerhoon eksyisi kesän aikana joku hampaaton kanukki ja se pelaisi riittävän hyvin, niin pelaisikohan tuo Kerhon paidassa, vai Kanadan?

No joo, eiköhän Kerholla noita jätkiä riitä, että saavat pelit pelattua Davosissa. Joulun pyhät jäävät vähän lyhyiksi, mutta mitäs sitten. Kovastihan Toivanen Kerhon saamaa kutsua hehkutti, joten sillä osastolla ovat reissusta mielissään. Pitää nähdä ne positiiviset asiat.

Se syy, miksi tuota Kerhon mahdollista rosteria ja sen leveyttä pohdiskelin, on tuossa rasituksessa. Ennen vuoden 2015 turnausta Erkka lausui näin.

"Se on niin kova turnaus, ettei siellä voi ihan kaikkia pistää peliin, vaan pelaajia ja rasitusta täytyy kierrättää."

Toisaalta, pelaajathan aina pelaa mielummin kuin treenaavat. Täten niitä kuvioita voi kyllä hioa tuolla noissa peleissä, jos pystyy. Davos taistelee aina turnauksen voitosta, samoin Kanadan maju, eikä varmaan Sveitsin majukaan ihan heittopussi tuolla ole. Kuvioiden treenaaminen on kuitenkin mahdollista, kuten Erkka on todennut.

"Davosin turnauksen kautta on mahdollisuus katsoa lääkkeitä, joilla pystymme keväällä parantamaan peliä ja menemään eteenpäin..."

Ainakin kovan mittarin Kerho saa omalle tekemiselleen tuossa turnauksessa.
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Voivat kanadalaiset ja sveitsiläiset painaa melkoisen tosissaan tuon turnauksen viimeistelynä ennen olympialaisia.
 

Ralph

Jäsen
Kuten myös Vesalainen, Niemeläinen, Almari, Krag Christensen ja Krivosik.
Jep. Vesalainen ja Krag ovat varmasti joukkueissaan, jos ovat ehjänä. Luukkonen, Almari ja Niemeläinen ovat tasoa "lähellä". Krivosikin ja Tuulolan on otettava selkeitä askeleita eteenpäin, mutta molemmat tosiaan mahdollisia. Kuten myös Innala.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Kerho pelaa näemmä jälleen Sibir Novosibirskia vastaan. Tällä kertaa 7. elokuuta Valkeakoskella. Mahtaakohan olla ensimmäinen harjoitusottelu?
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Kiitos @Ralph nopeasta regoinnista. Emmää mitään raumalaisten nettisivuja ehdi selailla, kas kun ei Kerho mitään tiedottanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös