PAHAA JOULUA! –ketju

  • 82 001
  • 418

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Kylläpä taas on hauskaa, kun on joulu. Varsinkin kaupassakäynti on yhtä juhlaa;

Ensin etsit jonkun marketin/kauppakeskuksen parkkipaikalta romurallityyliin itsellesi parkki paikan. Kahden nyrkkitappelun ja kolmen peltikolarin jälkeen suunnistat ostoslistan kanssa hehtaarin kokoisen parkkialueen läpi pikkukengissä ja hiekoitettu loska tunkee ihanasti varpaiden väliin.
Astut ostoshelvettiin ja raju migreenikohtaus iskee; tuhannet ihmiset rynnivät ja kouhottavat ympäriinsä ”iloisten sekä hauskojen” joululaulujen tahdissa. Laulujen, joista ison osan täytyy olla kirjoitettu Toisen Maailmansodan aikaan Mengelen synkässä toimistossa ja joilla on testattu juutalaisten kidutuskestävyyttä pakkokuuntelulla. Ensimmäisenä joku lihava kusipää punanutussa sekä visvaisessa irtoparrassa huutaa 150:nen desibelin voimalla korvaan Hou-Hou:ta ja ilmaan lehahtaa tuhti vanhan vodkan tuoksu. Samalla äpärä nakkaa merkkarilla silmään ja dildon näköisellä ryhmysauvalla polvitaipeeseen.
Välittömästi, kun joulupukin turpaan mätkiminen on suoritettu, pitää suunnata ruokakauppaan makoisille jouluostoksille. Kaiken maailman perinnepaskaa pitää ostaa järjettömät määrät ja joka ainoa kauppaan ängennyt idiootti tarvitsee samat tavarat. Yrität survoa kärryjen kanssa käytävien läpi mutta ei onnistu; vanhat hapannaamat kävelytukineen on tukkineet hedelmäosastot, koska joka vitun mandariini ja pottuhan pitää tutkia mikroskoopilla ennen sen sujauttamista pussiin. Lihaosasto on mennyt jumiin koska toistensa kanssa keskustelevat pariskunnat ovat tukkineet kaikki väylät osastolle, miksi vitussa pitää jäädä jumittamaan keskelle käytävää niiden kärryjen kanssa? Ammuttuasi pari laukausta laukausta panzerfaustilla kohti kärrykavalkaadia voi matka jatkua lastenosastolle. Earit ja kuulosuojaimet päähän ja menoksi; kirkuvia ja kuolaavia kakaroita notkuu ympäriinsä. Kaikki uhmaikäiset on ängetty samaan nippuun ja työntelet kärryjä ohi Danten maalausten mukaisten hahmojen, jotka kiemurtelevat lattioilla helvetin tuskat niskassaan. Kauppoihin pitäisi saada muuten ikäraja: alle 10-vuotiailta pääsy kielletty.
Saatuasi jotenkuten ostokset tehtyä, on kassan vuoro roimia jouluiloa jo parkkiintuneeseen selkänahkaan. Kassojen kilometrijonot torpedoivat suunnitelmasi käydä lähibaarissa oluella ja vitutus nousee jälleen astetta korkeammalle. Köyhdyttyäsi pienen valtion ulkomaanvelan verran on aika kuntoilla ja kantaa ostokset parkkipaikan viimeiseen kulmaan autollesi. Muovikassien kahvojen pureutuessa kämmeniin, tulee joku nököhampainen sekä puliukon näköinen torspo väkisin kauppaamaan joulukuusta. Ukon huidellessa joulukuusella jo ennestään kipeää polvitaivetta sekä huutaessa myyntirepliikkejään koppakuoriaisten hajuisella hengityksellä vasten kasvojasi, tuntuu suorastaan oikeutetulta tunkea koko joulupuu äijän hanuriin.

Noh, auto löytyi kuusi naarmua rikkaampana ja saat iskarit pohjassa survoa sairaassa liikenneruuhkassa kotiin jossa hommaa piisaa: pese, siivoa, tiskaa, tuo, vie, hae ja nouda. Yritäppä rentoutua ja laittaa vaikka radio päälle. Ei onnistu, ”hilpeät” joululaulut pukkaavat välittömästi eetteristä ulos ja sama homma television kanssa; minkäköhän takia juuri joulunaikaan mainosmiesten kusipäisimmät sekä perversseimmät rallatukset pääsevät seulonnan läpi?
Ja jos rentoutusta yrittää saada vaimolta mukavan seksin merkeissä, on sekin tuhoon tuomittu yritys ja amok-juoksu. Akkahan on tietenkin töissä kauppa-alalla ja iki-ihana joulu on pistänyt ruuvin sen verran kireälle että pelkkä ehdotuskin seksileikeistä aiheuttaa kung-fu potkun aataminomenaan. Kun taju tulee takaisin on ihana katsoa ulos loskaiseen pimeyteen ja huomata, että jo maanantaina pääsee töihin ja tässähän on pari päivää aikaa olla umpitunnelissa.

Pahaa joulua kaikille tasapuolisesti!
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kirjoituksesi on oikeasti hyvä, siinä hohkaa silkka kokemus, jonka kaikki miehet/perheenisät joutuvat käymään läpi, parin viimeisen päivän aikana, ennen aattoa. Kirjoituksestasi löytyy myöskin kaikki, ne syyt, jonka vuoksi vältän automarketteja, kuin ruttoa.

Koita rentoutua, vaikka Martell merkkisen nautintoaineen kera.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sen verran ahtaasti kirjoitettu, että ei tullut kokonaan luettua, mutta arvaan mitä siinä oli.

Kävin äsken automarketissa. Tilaa oli kuin heinäkuisena maanantaina. Enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita.

1900, olit ilmeisesti pahimpaan turistiaikaan liikkellä. Noh, ehkä ensi jouluna paremmin.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
1900 sen tiivisti hienosti. Vain kaiken tuon itse kokenut voi ymmärtää sen. Joulutervehdykset menivtä jo, mutta tämä ketjunavaus oikeuttaa 1900:n ylimääräiseen sellaiseen. Ota vähän paksumpi siivu kinkkua ja vähän olutta lisää, olet sen ansainnut!
 

scholl

Jäsen
Viestin lähetti Olkku
Kirjoituksesi on oikeasti hyvä, siinä hohkaa silkka kokemus, jonka kaikki miehet/perheenisät joutuvat käymään läpi

Itse olen mies, mutten joudu käymään tuollaista läpi. Aatonaattona ostin lahjat ja tänään kävin parturissa ja ostin ruoat ja Stockalla oli mainiosti tilaa. Hyvä asioida ja ostokset pakattiin nätisti pussiin, joten ei tarvinnut edes itse pakata. Kaiken lisäksi parkkitalossakin oli väljää.

Ainoa huolenaihe oli se, kun lasinpesuneste oli loppunut autosta, enkä meinannut löytää sitä kahvaa, mistä konepelti avataan. Se on jännä kun joka autossa se on piilotettu eri tavalla. Selvisin kuitenkin ohjekirjan avulla ja sain kaadettua veden ja aineen ilmeisesti oikeaan säiliöön. Sen verran ikävää puuhaa tosin se oli, että ensi kerralla tarttenee mennä Liisanpuistikon palveluasemalle.
 

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti HN
Turhaa valittamista.

Hieman järkeä suunnitteluun ja joku muu kuin se perusasenne ("voi-vittu-tää-on-kuitenkin-taas-niin-perseestä") päälle, niin säästyy mainituilta ongelmilta ja mielipahalta.

Voi vee ja sä se sitten osaat kaiken, elämäs on varmaan hyvin suunniteltua ja tylsää.
 

scholl

Jäsen
Re: PAHAA JOULUA - ketju

Viestin lähetti 1900
on aika kuntoilla ja kantaa ostokset parkkipaikan viimeiseen kulmaan autollesi. Muovikassien kahvojen pureutuessa kämmeniin, tulee joku nököhampainen sekä puliukon näköinen torspo väkisin kauppaamaan joulukuusta.

Jos haluaa megamarketeissa asioida niin suosittelen esimerkiksi Ruoholahden Citymarkettia tai vastaavaa, jossa on riittävän suuri parkkitalo ja hissit. On kellonaika mikä tahansa niin sieltä saa aika hyvin aivan kaupan oven eteen auton, kun valitsee vaikka sen kerroksen parkkitalosta, missä Cittari sijaitsee. Sen sijaan Isossa Omenassa tilanne on hankalampi, koska kaikki kauppakeskushengailijat käyttävät samaa parkkitaloa.
 
K

kangaroo

Hoitaa homman pari viikkoa etukäteen, niin ei tule ongelmia. Sitten voi aatonaattona istua baarissa hyvillä mielin, kun mattimyöhäiset tuskailevat lahjojen ja muun joulusälän kanssa.

Hyvää Joulua !
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
HÖH! Miten voi lahtelaisen palloilun ystävä olla noin pahalla tuulella vaikka eilen tuli iso joululahja jo ennakkoon.

Oikein hyvää joulua 1900 ja kaikki muutkin jatkoajan kirjoittajat.
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oivallinen kirjoitus, parahin 1900. Noinhan se useasti menee.

Tänä vuonna älysin aloittaa joululahjojen ostelemisen jo kesällä, joten automarkethelveteissä meni vähemmän aikaa kuin tavallisesti. Toki mummojen töniminen pois tieltä kuuluu jouluun siinä missä sika ja puurokin, joten pakollinen pieni annos markethässäkkää ei kauheasti päässyt pahoittamaan mieltä.

Oikein hyvää Joulua kaikille kirjoittajille!
 

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti HN
En nyt niinkään sanoisi, mutta positiivisella asenteella ja etenkin huumorilla - ja varsinkin sillä, että osaa nauraa myös itselleen! - pääsee pitkälle. Ilman turhaa stressiä.

Liian moni pilaa fiiliksensä - siis muulloinkin kuin jouluna - turhaan hermoilemiseen ja ärtymiseen.

Näinhän se tietysti on ja pitääkin olla, Rauhaisaa Joulua!
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Sanottakoon nyt HN:lle ja muille järkeistäjille, että kyllähän tässä heitettiin tuo kirjoitus hieman liioitellen ja kieli poskella ilman mitään "suurempia" stressin poikasia.

Tänään on päässyt jo pubissa poistamaan pahimmat markkinasaurukset joten no problems. Ja akkakin on hoitanut joulunajan velvollisuutensa, joten eiköhän tässä riettailukin pääse jossain vaiheessa vauhtiin.

Eiköhän HABS #11 lähdetä huomenna nauttimaan Lahden pubien antimista? Sikälimikäli ovat kohtuullisesti avoinna ja eiköhän nuo auki ole.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti HN
En nyt niinkään sanoisi, mutta positiivisella asenteella ja etenkin huumorilla - ja varsinkin sillä, että osaa nauraa myös itselleen! - pääsee pitkälle. Ilman turhaa stressiä.

Liian moni pilaa fiiliksensä - siis muulloinkin kuin jouluna - turhaan hermoilemiseen ja ärtymiseen.

No se on sitten kumma, että et löytänyt viestistä paistavaa ironista huumoria. Ehkäpä se sitten oli liian vaikeaa sinun putki aivoillesi.
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Kittaajat
Viestin lähetti repe_joke
Ehkäpä se sitten oli liian vaikeaa sinun putki aivoillesi.

Ollaampa sitä joulumielellä. Ehkäpä se sitten oli liian vaikeaa sinun putki aivoillesi käsittää, että putki aivot ovat yhdys sana.

Hyvvöö jouluu!
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti emest
Ollaampa sitä joulumielellä. Ehkäpä se sitten oli liian vaikeaa sinun putki aivoillesi käsittää, että putki aivot ovat yhdys sana.

Hyvvöö jouluu!

No minun putkiavoilla ei sentään ole liian vaikeaa käsittää mitenkä idioottimaisesta juhlasta on kysymys.
Olevinaan jotain jeesuksen syntymää juhlitaan. No jees äijähän synty syyskuun tietämillä oikeesti.
Ja sitten tähän kaikkeen on pitänyt vielä sotkea läski äijä punasessa nutussa. Joka sekin oli aikoinaan lapsille pelottelu väline, jos lapset ei ollut jouluna kiltisti. Sanottiin, vaan että pukki vie sinut mukanasi, jos et ole kiltisti. Jossain vaiheessa on vaan nämä ihan oikeat perinteet päässyt unohtumaan.
Ja eikö sieltä telkkaristakaan voi tulla joskus jotain uutta? Joka perkeleen joulu samat ohjelmat.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Pashaa jolua vaan...
Tuosta olevinaan kiltistä "läskistä" vielä sen verran, että äijä muka asuu Korvatunturilla. Jos en aivan väärässä ole, niin Korvatunturin huippu kuluu Venäjälle ja tunturin juuri Suomelle. Jolupuggihan asuu siis Venäjällä!
Tämä nykyinen läski punainen kääpä on muuten cocacola-Ämeerikan pukki. Perinteinen suomalainen pukkihan oli harmaa turkki väärinpäin käännettynä pelottava näky pahvinaamari päässään. Lasten nähtyä tämän pukin oli lusikallinen housussa ja täysi itkuhuuto päällä. Oi niitä aikoja...
Ps. ensi jouluhan alkaa jo lokakuussa 2005...vittu joo.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Jos ei joulu maistu niin miten olis Seinfeldistä tuttu Festivus? Kuusen tilalla on tavallinen alumiininen tanko ja rituaaleihin kuuluvat muiden ihmisten haukkuminen pettymyksiksi ja painiminen.

Happy Festivus for the Rest of Us!
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Viestin lähetti HN

Hyvää joulua! Toivottavasti saat paljon lahja paketteja ja maistuvia joulu ruokia.

Lieneekö tässä repe_joken kertomus jouluvalmisteluista:

"Ensin menin kaupan liha tiskille ja sanoin myyjälle, että pistä vaikka nauta sikaa, semmoset 300 grammaa. Seuraavaksi oli edessä laku myyjä, jolle tokaisin reippaasti: anna noita pilli, yksi riittää. Sitten menin rauta osastolle, jossa myyjä uteli, että mitä tarvitsen. Sanoin, että anna kumipää vasara, niin ei tule meteliä kun lyö.".

Kiitos ja anteeks.

Nimim. Ei omenapuusta kauas putoa.
 

jerry

Jäsen
Loistava kirjoitus nittonhundralta ja vastaukset paljastavat kaikessa komeudessaan tämän palstan konkareiden arvostuksen vähemmän kirjoittaneisiin kirjoittajiin. Ekana hyökkää haukkumaan irkkiguru pernaveikko ja sitten HN, joista sentään jälkimmäinen osaa perua puheitaan.

Asiaa 1900, oot sentään kone ;P
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Tämä pätee taas tähän idioottimaiseen hössötykseen.

Vittu että ihmiset osaa olla typeriä laumaeläimiä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Vietän alternative-joulua. Olen ostanut yhden kolmen euron arvoisen lahjan kahdelle henkilölle, elikkä veljelleni ja tämän kihlatulle yhteiseksi, ehkä ostan vielä pari Äschä-arpaa porukoilleni. Siinä ostokset.

Kortteja en lähettänyt yhtään, en tällä kertaa maalaillut yhtään edes tärkeille tytöille ympäri Eurooppaa. Tulkoon keväällä tänne.

Keräsin eilen tyhjät kaljapullot pinoon ja tiskasin astiat. Siinä siivoukset.

Jospa sais Tapanintansseissa fjoos~haa ja äipän syöpähoidot toimisivat. En ole uskovaista sorttia mutta näitä toivon.

~MERRY FUCKIN' CHRISTMAS!!!
 

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Loistava kirjoitus 1900:lta. Kiitoksia siitä, sait hymyn huuliini ihan sen takia etten taidakaan olla ainut joka joutuu kokemaan saman. Ainut mikä jäi puuttumaan oli se lasten toivelahjalista jossa on miljoona toisiaan kalliimpia lahjatoiveita, ja yrität niille ostaa tasapuolisesti lahjoja, joita ei tietenkään enää löydä mistään..

Hyvät joulut kaikille,

t. 3 pojan isä.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
HABS #11 kirjoitti:
HÖH! Miten voi lahtelaisen palloilun ystävä olla noin pahalla tuulella vaikka eilen tuli iso joululahja jo ennakkoon.
Ystävä menköön näin joulun alla ilman lainausmerkkejä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Tuttua, tuttua ja lisätään tuohon vielä jokaisessa lelussa roikkuva lapsi, kuumuudesta turkki päällä valittava muija ja kännyyn juuri kassan kohdalla soittava jurrinen kaveri, josta ei meinaa päästä millään eroon.

Vielä on ruoka-ja juomaostokset tekemättä ja sitten kotiin kuuntelemaan Viikatteen "Vuoden synkin juhla"-plättyä.

Ei vaan, f**kin´ Merry Xmas Everybody!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös