Pörssiseuranta

  • 4 529
  • 28

Carlos

Jäsen
Ajattelin että ehkä voisimme tällekin avata ihan oman ketjunsa. Ja otetaan heti muutamia huomioita:

Timo "floppi" Pärssinen lunastaa odotuksiaan ja löytyy tällä hetkellä koko liigan pistepörssistä sijalta 2! Ei ole tainnut kukaan meiltä olla noin korkealla sitten Calounin? Jaa, ja kukas siellä kärjessä muuten onkaan. :-) Nykytahdilla Pärälle kertyy kauden päätteeksi suurinpiirtein tehot: 23+33, mikä ei ole ollenkaan huonosti meidän ykköspyssyltä.

Kimmo "loser-4-ever" Kuhta, josta ei koskaan tule mitään, löytyy koko liigan pistepörssistä sijalta 8, tasapisteissä ja paremmalla Pist/Ott -arvolla muuten, kuin naapurin ykköspyssy *name deleted*. Kiben loppukauden saldo tulee nykymenolla olemaan noin 25+25. Kun otetaan vielä huomioon että Pärän ja Kiben tehokäyrä on nouseva, voidaan mennä korkeammallekin, aika näyttää.

Tuomo "The King" Ruutu sen sijaan on kivunnut puoli-huomaamattomasti liigan pistepörssin sijalle 17, ja hänen tapauksessa täytyy ottaa huomioon että pelejä on kertynyt 4 vähemmän kuin muille 1. ketjun kavereille. Hänen odotetaan saavuttavan tehopisteet 21+27, mutta varsinkin Tuomon kehityskäyrä on jyrkästi nouseva, joten tiedä mihin kaverin saldo päätyykään.

Ja sitten liigan syöttöpörssin sijalla nro 1 löytyy herra ja hidalgo, eli Z. Hänen teholukemansa oikeuttavat myöskin puolustajien pistepörssin 1. sijaan, sekä myöskin koko liigan pistepörssin sijaan 10. Hänelle on odotettavissa kauden päätteeksi tehoja karut 8+42! Ja myös Marekin käyrä on voimakkaasti nousujohteinen, eli meillä on tällä kaudella pienillä todennäköisyyslaskelmilla ainakin 4 potentiaalista 50 tehopisteen ylittäjää. Ei mielestäni huonosti.

Tässä vaiheessa voimme siis todetä että näyttää "aika" hyvältä.

Kaudella 98-99 ihan hatusta vetämällä muistaakseni Caloun voitti pistepörssin ja Mössjöö Rafalski oli kokonaispisteissä sijalla 5, tjsp. Nyt on saumat vastaaviin asetelmiin, sillä erotuksella että nyt sinne pörssikärkeen on enemmänkin tunkua meidän osalta. :-)
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän herran nostaisin tässä vaiheessa vielä erikseen esiin:

Kantor Robert 29ott. 6+9=15 +12

Johtaa +/- tilastoamme ylivoimaisesti ja on pakistamme tehnyt eniten maaleja.

Kantor on parantanut peliään todella paljon tälle kaudelle. Miehen pommit, joita tulee vähän joka matsissa, eivät jättäne kylmäksi (paitsi vastaanottajan). Liideriainesta, joka minusta pakeista pitää kaikkein parhaiten huolta oman maalinedustan siivoamisesta. Viileä jäppinen, joka ei ole pelkästään tekevinään. Pelaa paljon ja jaksaa.

Nasakka vahvistus, josta toivottavasti saamme iloa moneksi vuodeksi.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Söde

Pakko on nostaa myös Toni Söderholm esille. Herran esitykset ovat uskomattoman hyvät, kun ottaa huomioon ensimmäisen liigakauden. Ensi kauden nippua kasatessa ja nimenomaan pakkipäätä rakentaessa tämä mies on erittäin tärkeä osanen sitä. Positiivista on herran HIFK-junioritausta. Ei ole sitten Joren hyviä oman junioripuolen miehiä tullut pakkipuolelle. Otettaessa esiin jo ensi kauden ryhmää tärkein osa olisi rakentaa meille kova puolustus. Sellainen meillä oli menestyskausina. Toivotaan, että myös ensi vuonna.
 

#76

Jäsen
Nytkun 30 ottelua alkaa olla kasassa olisi kiva nähdä kuntokäyrä eli Caloun, meidän parhaat, naapurin *name deleted* ja Machulda, HPK:n ykkönen yms. vertailussa 10 ottelun putkissa. Viimeiset 10 ottelua on ollut meidän ykkösnyrkiltä jäätävän kovalla tuloksella pelaamista, kun taas *name deleted* ja Machulda ovat hiipuneet mielestäni. Tätä kokeneitten pelaajien esiinmarssia on odotettu kohta puolitoista kautta ja nyt se on tapahtunut. Kakkosvitjaksi onkin jo kova tunku, kun Ape antaa vastuuta nuorille sekä yv:llä että av:lla. Kuinka moni nuori puhkeaa tähdeksi on nyt pelaajista itsestään kiinni.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Söde

Viestin lähetti ruoska
Pakko on nostaa myös Toni Söderholm esille.
*****
Otettaessa esiin jo ensi kauden ryhmää tärkein osa olisi rakentaa meille kova puolustus. Sellainen meillä oli menestyskausina. Toivotaan, että myös ensi vuonna.

Aivan oikein!

Södellä lienee sopimus vain tälle kaudelle. Jampalle heti käteen kahden vuoden jatkopaperi! Pena: paperi laatikosta ja kynä messiin. Söde on paikkansa arvoinen. Kaiken lisäksi hyvä joukkuepelaaja ja pidetty hemmo pelaajien keskuudessa.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Todella hyvältä näyttää tosiaan toi pistepörssi hifkiläisten kannalta. Mutta joukosta löytyy totta kai muutama heikompikin esitys. Katsotaanpas vähän sitä osastoa nyt, kun about puolet sarjasta on takana.

Häppölä (2+7) ja, Hirschovits (3+2) eivät ole viimevuotisessa vauhdissa, vaikka tuon ikäisiltä jannuilta odottaisi ns. nousevaa kehityskaarta. Toisaalta ainakin Kim H. oli viime kaudella aivan eri mies keväällä verrattuna syksyyn, joten mikä ettei sama toistuisi nytkin. Tehopisteet eivät todellakaan kerry tasaisen vauhdin kaavalla, kuten Capo Grunnin ja Viitaluoman saavutuksista voi päätellä (huima alkukausi, sitten hiipuminen). Pääasia kuitenkin on , että meillä on tarpeeksi iso rinki potentiaalisia onnistujia omissa junnuissa, jolloin tehopiikkejä on odotettavissa monelta eri pelaajalta pitkin kautta.

Simicek (4+11, pistepörssin 56.) taas ei ole ollut kovinkaan vakuuttava ulkomaalaisVAHVISTUS . Jopa joidenkin HIFK-fanien kammoksumat Perrin, Holmqvist ja Pardavy ovat kurkoja Simiin verrattuna. Muita "simimäisiä" pettymyksiä liigassa ovat olleet mm. Barkov ja Ton .

Puolustuksen anti-sankarit ovat tietenkin Hedberg (0+1, -4) ja Saarinen (1+0, -8). Heitä onkin jo syksyn mittaan kommentoitu sen verran antaumuksella, että taidanpa itse jättää väliin tällä kertaa. Paitsi, että vieläkin hämmästyttää tuo Saarisen uran jyrkkä alamäki toista vuotta peräkkäin.

Laaksoharjua joku kuvailikin osuvasti "tusinaveskari divarista" ja tätä tukee torjuntaprosentitkin , jotka pysyneet koko ajan reilusti alle 90 %. Timo ei ole mahtunut koko syksynä 20 parhaan liigaveskarin joukkoon eikä nytkään nimeään näy SM-Liigan tilastoiman 25 parhaan listassa. Blues yllätti löytämällä Oksan ja Myllyksen stunteiksi peräti kaksi liigatason molaria "out of nowhere", Myllyniemi ja Heinonen. Esimerkiksi Riksman ja Pasi Nurminen olivat Mestiksen ykkösveskareita liigaan tullessaan eli oikeasti potentiaalisia huippuveskareita, mutta Timo Laaksoharju oli ihan rivimies ko. sarjan rankingissa eikä pelejäkään ollut alla kuin parikymmentä viime kaudella. Joten siinä mielessä on ehkä haihattelua edes kuvitella, että tämmöinen kaveri lyö itsensä läpi liigassa - sanoo Sakke sitten diplomaattisesti mitä tahansa. Ensi kaudeksi kannattaa satsata tasapainoisempaan maalivahtikaksikkoon, ettei tarvitse heti olla pelko perseessä kun ykkönen on sivussa.
 

Carlos

Jäsen
Cumulatiiviset tehokäyrät

Edelleeen "JA:n tylsin työpaikka" -titteli velvoitti tekemään pienen tutkimuksen siis noista tehokäyristä. Narri-pelle -akselia en jaksanut käydä läpi, mutta meidän poijjaat olisi seuraavassa, ainoa järkevä tapa kuvata tilannetta taitaa olla ihan vaan siis kuva, jos jotakuta kiinnostaa:
 

Liitteet

  • 1.ketju cum. tehokayrat.jpg
    1.ketju cum. tehokayrat.jpg
    60,5 KB · kertaa luettu: 825

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Cumulatiiviset tehokäyrät

Viestin lähetti Carlos
Edelleeen "JA:n tylsin työpaikka" -titteli velvoitti tekemään pienen tutkimuksen siis noista tehokäyristä. Narri-pelle -akselia en jaksanut käydä läpi, mutta meidän poijjaat olisi seuraavassa, ainoa järkevä tapa kuvata tilannetta taitaa olla ihan vaan siis kuva, jos jotakuta kiinnostaa:

Huikea käyrä. Huikeita faneja. Ja mikä parasta, palkka juoksee. Ja niin kuin tuosta näkyy, niin se yksi tasainen kohta siinä käyrän puolivälissä oli kai aika kehno koko jengille. Meitsi kiittää havainnollisesta esityksestä.
 

Waverunner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Cumulatiivinen kirjoitetaan KUMULATIIVINEN, vaikka joidenkin mielestä se taitaa kuulostaa aika hienolta sivistyssanalta!

Cum... on taas monille tälläkin sivuilla surffaileville tutumpi tuolta XXX osastolta :=)

Kamoon!

ps. muuten kyllä nostan hattua sun hienoille tilastoille! Tuskimpa monilla liigajoukkueillakaan on tuollaisia esityksiä käytössään! Siinä sulle busineksen paikka!
 

#76

Jäsen
Carlokselle kiitos raportista.

Hyvä alku, sitten 10 ottelun kohdalla suvanto ja viimeiset 10 peliä komea kuntokäyrä. Samanlaista nousua loppukausi, niin menemme pitkälle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niin tuo tasainen kohta on T.Ruutun käyrän(!) kohdalla, kun hän oli loukkaantunut. Varmaan vaikutti muidenkin pisteisiin. Muutenhan tuo käyrä kuvaa sen loogisuuden, että mitä enemmän otteluita sen enemmän pisteitä. Vai? Jatkaahan nuo käyrät ylöspäin kulkuaan vaikka pisteidentekotahti hieman hyytyisikin. Laskuunhan ne eivät lähde missään tapauksessa.

Miten olisi samoilla tilastoilla pisteka/ottelu noilta pelaajilta? Sanotaanko 5 ottelun välein tarkasteltuna? Pystyakseli välillä 0-2 (eihän yli 2 pisteen ka/peli pelaa kuin Lemieux ;)). Näkisi varmaan hyvin Pärssisen nousevan alkukauden n.0,5:stä runkosarjan loppuun mennessä kahteen ;). Tällaisessa pisteka/ottelu käppyrässä on se hyvä puoli, että käyrät voivat lähteä alaspäinkin kauden kuluessa ollen havainnollisempia siten. Näkyy paremmin ns. huonot kaudet. Toinen kiva viiva olisi koko ykkösketjun pisteet (ka/ottelu) kauden aikana. Tällöin ei yksittäisen pelaajan hyytyminen vaikuta niin paljoa, jos muut pelaavat tasollaan.

Sinullahan noita tilastoja näyttää olevan ja kosolti aikaa, niin voisit sellaisenkin tehdä otona :). Anna työnantajan maksaa viulut ja meiltä saat palkkioksi jonkinlaisen virtuaalisen tammenlehdillä varustetun käppyräpinssin ;). Eli et tee niitä kotona vaan otona ;)...

Edit: Tulipas hymiöitä, mutta kun hymyilyttää niin pirusti... :D
 
Viimeksi muokattu:

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Onkos kenelläkään viiltävän tarkkaa analyysia siitä, mikä aiheutti tuon 10 ottelun "flat linen", jolloin koko jengin pelitaso oli hiukka samanlainen kuin meikäläisen aivokäyrä, siis tasaisen laskeva.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti aika epeli
Onkos kenelläkään viiltävän tarkkaa analyysia siitä, mikä aiheutti tuon 10 ottelun "flat linen", jolloin koko jengin pelitaso oli hiukka samanlainen kuin meikäläisen aivokäyrä, siis tasaisen laskeva.

Oma henkilökohtainen - kotona, ei otona - tehty analyysini antaa itselleni kertoa, että tuolloin on varmaan treenattu "ylikovaa". Tämä treenijakso palvelee kevättä, jolloin ja höpön löpö... Hymiö.
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Snakster
Oma henkilökohtainen - kotona, ei otona - tehty analyysini antaa itselleni kertoa, että tuolloin on varmaan treenattu "ylikovaa". Tämä treenijakso palvelee kevättä, jolloin ja höpön löpö... Hymiö.

Minulla on tästä muuten täsmälleen samanlainen käsitys! Silloin Hifkissä treenattiin kovempaa kuin koskaan kevättä silmälläpitäen, jolloin luistelemme muut kumoon. Nyt harjoituksia on jo hieman kevennetty, mutta vieläkin mennään kovempaa kuin kukaan muu, mutta silti se näkyy jo. Meee ollaan ylivoimaasen voittamattomia, viiii aaar thö tsämppions!
 

erkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kovaa treenaaminen

ei ifk treenannut tuossa "tappioputkessa" ollenkaan, tämä tieto on ifk pelaajalta kun kysyin johtuuko paska pelaaminen liian kovista treeneistä.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ynnäilyä

Katotaas hetki tavoitetta eli pleijarien kotietua. Missä mennään nyt?:

Meillä on nyt 32 pelistä 33 pistettä eli 1,03 pistettä / peli. Sarjassa nyt neljäntenä olevalla Kärpillä on samasta määrästä pelejä 41 pistettä eli 1,28 / peli.

Viime vuonna kotietu edellytti 1,23 pistettä / peli. Viimeisellä pleijareihin päässeellä jengillä oli 1,04 pistettä / peli. Kärpät meni viime kaudella kuudentena jatkoon 1,07 pisteen keskiarvolla.

Oletetaan Kärppien (lue sarjan neljännen) jatkavan samaa tahtia ja keräävän 72 pistettä. Meillä on pelejä jäljellä 24 kappaletta, joista, päästäksemme 72 pisteeseen, tulee saada 39 pistettä eli 1,625 pistettä / peli. Mahdotonta. Nyt sarjaa johtava Jokerit on kerännyt tähän mennessä 1,42 pistettä peliä kohden, joten hyvästi vaan kotietu. Siksikö on alettu hokemaan pitkin loppuvuotta, että olemmekin tällä tahdilla 'tavoitteessa'? Olemme enintään minimitavoitteessa.

Oletetaan vielä, että kuudenteen sijaan tarvitaan viime kauden tapaan 60 pistettä. Meillä jäljellä olevista 24 pelistä tulisi saada aikaan vähintään 27 pistettä eli 1,125 / peli. Eli parantaa peliä/pistesaldoa ''kymmenisen prosenttia'' nykytekemisestä. Ja aika kuluu koko ajan. NYT niitä voittoja on pakkoa alkaa tulla. Ja seuraavat vastustajat: Jokerit kotona, Tepsi* vieraissa, SaiPa* vieraissa, Jyp kotona, Kärpät kotona... kaikki meidän yläpuolella sarjassa tällä hetkellä. Siinä sitä seuraavassa viidessä matsissa veri punnitaan. Taitaa viimeistä lukuunottamatta vieläpä TRuutu olla reissun päällä. Huh.

Kotiedun saavuttamiseen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia. Valitettavasti. Riittävästi tuskaa on päästä edes pleijareihin. Niistä tippuminen olisi katastrofi ryhmällä, jota oikeasti pidetään todellisena haastajana jopa mestaruuteen asti.
Syvä huoh. Oisko kellään myydä tänään ripausta positiivisuutta?

edit: * nojoo, Tepsi jaSaiPa on meitä tällä hetkellä vähän jäljessä, mutta pahoja aina vieraissa
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Näinhän se homma taas kusee käsille. Eilinen peli olisi pitänyt voittaa ehtottomasti, semminkin kun se olisi ollut ihan voitettavissa. No, sairauksille ei mitään voi, mutta mutta....

Pikku hiljaa alan minäkin keräillä viimeisiä toivonrippeitä edes pleijaripaikasta. Kuten, Senior kirjoittelit, Apen minimitavoite eli piste per peli ei edes riitä jatkoon. Ja kotietu meni jo eilisessä junassa.

Noh, onhan joku saanut lottovoittojakin, eli toivotaan toivotaan sitä kahdeksatta sijaa että päästään nöyrryyttämään Narreja!

Lisäksi (hyi minua) alan jo kaipailla JHagin perään kuuluttamaa rytinää ja räminää, että olisi edes jotain hauskaa pelejä seuratessa. Taidetaan sitä kuitenkin joutua odottamaan ainakin Tuomon paluuseen asti.

Ai niin sitä positiivista: kuten Uuge uteli, Stathokselle ollaan värkkäämässä sitä jatkopahvia.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti fiftyeight
Näinhän se homma taas kusee käsille. Eilinen peli olisi pitänyt voittaa ehtottomasti, semminkin kun se olisi ollut ihan voitettavissa. No, sairauksille ei mitään voi, mutta mutta....

Ei pitkässä kaudessa mikään asia voi olla yhdestä pelistä kiinni. Pakkovoittoahan ei tunneta kuin viimeisissä peleissä ja pleijareissa.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Snakster
Ei pitkässä kaudessa mikään asia voi olla yhdestä pelistä kiinni. Pakkovoittoahan ei tunneta kuin viimeisissä peleissä ja pleijareissa.

Ei sinänsä, mutta kun funtsaat tuota Seniorin edellistä laskelmaa ja tulevia viittä seuraavaa peliä, niin aika fakiirihommia saa pelinjohto jatkossa tehdä tavoitteen saavuttamiseksi. Pelicaaneilta kaksikin pojoa olisi auttanut paljon.

Pitää vaan olla realisti. Jos aiemmin olisi kerätty enemmän pinnoja, ei nyt tarvitsisi edes miettiä. Mutta nyt pitää. Olisisi se mukavata varmistaa pleijaripaikka ennen viimeistä kierrosta. Tietysti jos masokistina haluat säilyttää jännityksen loppuun saakka niin siitä vaan...
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti fiftyeight
Ei sinänsä, mutta kun funtsaat tuota Seniorin edellistä laskelmaa ja tulevia viittä seuraavaa peliä, niin aika fakiirihommia saa pelinjohto jatkossa tehdä tavoitteen saavuttamiseksi. Pelicaaneilta kaksikin pojoa olisi auttanut paljon.

Pitää toki paikkansa enkä minä sillä sanonutkaan, että ne kaksi pinnaa eivät olisi muka mitään merkinneet. Sen vain halusin sanoa, että kun täältäkin saa lukea kuinka juuri tähän peliin meni vika sauma kotietuun tai jopa pleijareihin, niin ei se kuitenkaan ehkä ihan niinkään ole. Mukavampaa toki olisi, jos ei enää tarvitsisi muuta kuin harjoitella ja odotella pleijareita, mutta kyllä se vielä tästä. Minä tietysti uskon kaikkeen aina silloinkin kun kantsis ehkä kääntää jo takkia tai ainakin luovuttaa; joulupukkiinkin kaikki muut tahot mukaan lukien :). Takkia ei onneksi käännetä, vaikka uskokin menisi.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Snakster
- - -
Minä tietysti uskon kaikkeen aina silloinkin kun kantsis ehkä kääntää jo takkia tai ainakin luovuttaa; joulupukkiinkin kaikki muut tahot mukaan lukien :). Takkia ei onneksi käännetä, vaikka uskokin menisi.

Älä nyt kuitenkaan takkia käännä. Onhan meillä vielä tulossa Pakkasukko lahjoineen ja loppiaisena ne tietäjät tai jotain. Kirveskin on ihan vielä tosa pankolla. Ja kaivo jäässä.

Suoraan sanottuna nyt justiinsa tuolla pelityylillä mitä Lahdessa nähtiin, vaikuttaa aika huonolta. Mutta ehkä olosuhteiden pakosta mentiin niinkuin mentiin.

Kuten sanottu, kirves on vielä ylhäällä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulokaspörssi

Tulokaspörssissä Söderholm noussut neljänneksi parhaana pakkina (5+8) ja Järvinen viidenneksi (5+5). Jokeri-Voutilainen ykkösenä 16 pisteellä eli jos molemmilla sama tahti jatkuu niin tulokaspörssin voitto ei olisi mahdottomuus.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsotaas, missä viime vuoden (jotkut) pelaajat pisteissä menee, kun noin 2/3-osaa on runkosarjasta pelattu. Mien vieressä pisteen viime kaudella ja alla pisteet tällä kaudella tähän mennessä

Zidlicky Marek 11+29 40
NYT 5+25 30

Vihko Joonas 13+11 24
NYT 9+9 18

Vopat Roman 13+10 23
NYT 8+11 19 (n 10 ottelua poissa)

Kuhta Kimmo 10+13 23
NYT 16+14 30

Häppölä Toni 12+9 21
NYT 2+7 9

Pikkarainen Ilkka 9+9 18
NYT 8+9 17

Hirschovits Kim 6+10 16
3+6 9

Kantor Robert 8+7 15
NYT 7+11 18

Viitaluoma Ville 3+0 3
NYT 7+12 19

Järvinen Turo 1+1 2
NYT 5+5 10

Kuhta, Vopat, IPikkarainen, Kantor, Viitaluoma ja Järvinen parhaat tasonnostajat. Vaikkei pörssi kaikkea kerrokkaan, mutta tuttuja nimiä esiintyy nousijoissa tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hemingwayn lukeminen ilmeisesti kannattaa: Söderholm nyt tulokaspörssin kakkosena 20 pisteellä SaiPan Kermanin ollessa 21 pisteellä ykkösenä. Puolustajista tietenkin selvä ykkönen.

Wasama-palkinto lienee ainoa HIFK:lle tällä kaudella tuleva pysti. Hienoa. Nyt kun vielä Pena ei sössisi tulevan palkankorotuksen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös