Ovatko ennakot oikeassa? (ottelut 1-12)

  • 22 872
  • 65

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
No, viisi ottelua annan aikaa, jos siinä ajassa ei näy mitään merkkejä niin toivoisin nopeita ja kovia ratkaisuja. Silloin ehkä vielä jotain positiivista voisi löytyä. Mutta sanattomaksi vetää todella. Toivotaan nyt vielä lapsen uskolla, että se meni vain alkujännityksen piikkiin ja kun jengi vähän rentoutuu niin jotain harjoiteltuakin alkaa näkyä.

Täysin samaa mieltä. Kyllä nyt vaan näyttää kovin pelottavasti siltä, että Hirvosella ja muulla valmennusjohdolla ei tunnu olevan toimivasta pelitavasta mitään hajua. Jauhetaan taisteluilmeestä yms, mutta mitään konkreettisia lausuntoja ei ole kuulunut eikä varmaan kuulu.

Ikävä on Rautakorven ja myös Uraman aikaa, jolloin peli oli parhaillaan sellaista tasaisen junnaavaa, tuhoisaa ja toimivaa samaan aikaan.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Avauksesta tuli lopussa ottelu vahingossa, mutta muuten Tapparalta olivat sekä pää että jalat syväjäässä.

Se on kyllä hyvä, että Tappara ei ole keventänyt harjoitteluaan kauden alkaessa. Kääpiöjoukkue ilman jalkoja näytti eilen kovuutensa. Onhan se hyvä reenata kovaa kevättä varten, jotta Tappara voi sitten karsinnoissa luistella vastustajalta jalat alta ja/tai lähteä hirmuvireessä aikaiselle kesälomalle.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Se on kyllä hyvä, että Tappara ei ole keventänyt harjoitteluaan kauden alkaessa. Kääpiöjoukkue ilman jalkoja näytti eilen kovuutensa. Onhan se hyvä reenata kovaa kevättä varten, jotta Tappara voi sitten karsinnoissa luistella vastustajalta jalat alta ja/tai lähteä hirmuvireessä aikaiselle kesälomalle.

Heh, olet oikeassa. Tapparanhan pitäisi nimenomaan nyt syksyllä iskeä ja lujaa, koska realismi on kuitenkin se, ettei pelaajamateriaali riitä keväällä parhaita joukkueita vastaan. Siksi onkin huolestuttavaa, että peli on aivan umpisolmussa kauden alussa, kun niitä pisteitä olisi mahdollista raapia "isoilta". Tilanne olisi eri jos Tappara olisi vaikka HIFK tai JYP, silloin ei tarvitsisi hätäillä. Mutta nyt alkaa tulla kiire, sillä muutkin joukkueet parantavat jatkuvasti ja me tulemme ikävä kyllä takamatkalta.

Eli siis, yksi "kuntohuippu" syksylle jolloin pyritään keräämään paljon pisteitä ja sen turvin päästään keväällä sitten taistelemaan hyvistä sijoituksista ja ehkä playoff-paikasta. Me olemme nyt pikkuseura ja kyllähän se nyt jumalauta vähän risoo.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Eilen ensimmäisen erän jälkeen ja jo aikana, tuli mieleen avata ketju hallista käsin tyyliin "Hirvoselle het kenkää". Niin kaameeta oli se räpellys missä ei ollut järjen hiventäkään. Uskooko joku että tämmösen jälkeen kaikki kääntyy? Kaksi peliä ja päästettyjä maaleja 13. Pelityylistä ei kukaan osaa sanoa sen vertaa, mitä Saarisen, pahemman sellaisen, aikana. Sitä on sentään hiottu kuukausia. Täähän on ihan vitsi ja huono vielä.
Helppoja pelejä jatkossakin. Jokerit toki vetää halliin katsojia, mutta kyllä näillä otteilla äkkiä saa sen 4000 katsojaa, loput karkoitettu taas loppukaudeksi. Ei tekis mieli tuomita, mutta miten tän vois nähdä positiivisesti?
 

Kaivanto

Jäsen
Eilen ensimmäisen erän jälkeen ja jo aikana, tuli mieleen avata ketju hallista käsin tyyliin "Hirvoselle het kenkää". Niin kaameeta oli se räpellys missä ei ollut järjen hiventäkään. Uskooko joku että tämmösen jälkeen kaikki kääntyy?

Murheellisia ovat raportit Kuopiostakin. Kaksi ottelua on yksin mitätön otanta, mutta ne ovat osa apeaa ketjua. Viimeisin merkittävä iloinen asia Tapparassa on ollut Jori Lehterä. Sen jälkeen, kun hänen johtamansa joukkue hajosi, ei ole saatu aikaan mitään positiivista trendiä. Hyviä suorituksia, onnekkaita pomppuja ja onnistuneita iltoja on tullut silloin tällöin, kuten niitä aina tulee, kunhan sängystä noustaan aamulla ylös.

Kevään ja kesän aikana syntyi illuusio (?), että nyt rakennetaan uudenlaisella tarmolla jotain kestävää ja toimitaan päämäärää kohti. Mutta joukkue onkin luistellut kauteen ennennäkemättömän heikosti valmistautuneena ja valmentaja sanoi tänään Aamulehdessä sen minkä sanoi viime kaudella jo sata kertaa: "Ei pelattu niin kuin oli sovittu".

Ehkä pitäisi olla lehmän hermot ja keväällä kaikki on hyvin. Nyt vain kaikki indikaattorit osoittavat alaspäin ja on itsepetosta väittää muuta. Mystisesti roolitetuista puutarhatontuista koottu joukkue on vailla pelihuumoria ja vailla pelisysteemiä. Kun joukkue kuuluisi materiaalinsakin puolesta häntäpäähän tai korkeintaan alempaan keskikastiin, aika vaikea tässä on nähdä merkkejä ylisuorittamisesta.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tämä siltä näyttää, että tämäkin kausi tulee olemaan pelkkää eloonjäämistaistelua. Ehkä jos se halli joskus valmistuu, niin Tapparaan paluumuuttaa rikkaita profiilipelaajia ja homma saa uutta lentoa. Jos liigassa pysytään ja vältetään konkurssi, niin hyvä homma.
 

Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Kyllä ovat

Punainen lanka tosiaan kateissa koko porukalta miinus huolto ja kuski. Se oma kiekollinen peli alkaa näyttää ihan Rautakorven sydeemiltä vaikka ilmeisesti näin ei pitäisi olla. Kiekko nakataan punaiselta päätyyn, josta vastustaja yleensä sit lähteen omiin organisoituihin hyökkäyksiinsä. Jopa ylivoimalla hyökkäyssinisen ylittäminen kiekko hallussa näyttää olevan mission impossible.

Alivoiman überpassiivinen vaihe on kyllä jokseenkin orvon näköistä odottelua että verkko pöllähtää. Ja onhan se toki pölissytkin sitten.

Perjantaina Tampereelta kotiin ajellessa kuuntelin 957:lta Hirvosen haastattelua pelin jälkeen ja sieltähän se taas tuli: "ne pelas kuin idiootit" tjsp. Ei mee mun kaaliin tuo valmentajan täydellinen irtaantuminen joukkuueen peliesityksestä, selkärankaa kehiin, perkele!

Pahoin pelkään että tämän kauden Via Dolorosa ei pääty Play-off kiekkoon. Toki toivon samalla olevani totaalisen puhelimessa ja onnistuneen selkärangansiirron jälkeen Hirvonen siivittää kirvesrinnat sääläreihin.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aina ei voi voittaa, ei edes Niiralan montussa. Uusi selostajakin oli eilen 957:lla, joka totesi Leimun mokan josta Härkä teki 1-0. Saman selostajan mukaan myös Elorinne mokasi ja Nieminen pelasti. Oppirahoja, oppirahoja ei sen kummempia. Se siitä pelistä kun Tappara väsähti ja loput raporteissa. Torstaina Nordiksella onkin sitten vastassa hallitseva mestari ja en siihen peliin kyllä pitkävetoon laita mitään, vaikka olisi kuinka korkea kerroin Tapparalle. Kas kas, perjantaina tulee Hakametsään Erkan tosi kova Jokeripakka. Muutama pinna edes ensi viikolta ja pois nollakerhosta.
 
Viimeksi muokattu:

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jatketaan marinalinjalla.

Hirvonen sanoi keväällä HIFK-pelin jälkeen, että nyt ruvetaan keskittymään ankaraan harjoitteluun ja jokainen pelaaja sisäistää pelitavan niin, että osaa sen unissaankin.

Minkä pelitavan?

Oletetaan, että joku pelitapa todella on olemassa. Onko joukkue kasattu tuota pelitapaa palvelemaan? Ymmärtääkseni Hirvosella oli nyt mahdollisuus vaikuttaa joukkueen koostumukseen, viime kaudellahan hän sai käsiinsä toisten kokoaman joukkueen. Nyt tuntuu, että on onnistuttu kasaamaan kaikki maailman pienimmät pelaajat yhteen. Onko se ollut tavoitteiden summa vai onko taas otettu markkinoilta se, mitä on ollut saatavissa? Halvalla tietysti.

Mielestäni nykyhallituksen linja on sekä uskollisten katsojien että yhteistyökumppaneiden pettämistä ja aliarviointia. Ei tässä tulevaisuuteen pedata yhtään. Sattumalta sieltä on tulossa lupaavia omia junioreita, mutta kuinka montaa niistä kiinnostaa hukata parhaat pelivuotensa joukkueessa, jonka ainoa tavoite on, ettei tehdä tappiota euroissa. Ei se Pekokaan pelkästään kuluja karsimalla tulosta ole tehnyt.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oletetaan, että joku pelitapa todella on olemassa. Onko joukkue kasattu tuota pelitapaa palvelemaan? Ymmärtääkseni Hirvosella oli nyt mahdollisuus vaikuttaa joukkueen koostumukseen, viime kaudellahan hän sai käsiinsä toisten kokoaman joukkueen. Nyt tuntuu, että on onnistuttu kasaamaan kaikki maailman pienimmät pelaajat yhteen. Onko se ollut tavoitteiden summa vai onko taas otettu markkinoilta se, mitä on ollut saatavissa? Halvalla tietysti.

Hirvonen mainitsi yhdessä haastattelussa tietysti sen minkä kaikki arvaavatkin. Mikin kanssa keskusteltiin ja sovittiin hankinnat. Sanoi kyllä myös, että vähän isompia äijiäkin rosteriin olisi kelvannut tulla, jos olisi rahat riittäneet. Esim. joku 190 cm pakki ja rightin mies mutta ne menee muualle tienaamaan.
 
Torstaina Nordiksella onkin sitten vastassa hallitseva mestari ja en siihen peliin kyllä pitkävetoon laita mitään, vaikka olisi kuinka korkea kerroin Tapparalle. Kas kas, perjantaina tulee Hakametsään Erkan tosi kova Jokeripakka. Muutama pinna edes ensi viikolta ja pois nollakerhosta.

Ei tuo jatko näytä kyllä kovin helpolta ja parin pelin perusteella ennakot näyttivät olleen oikeassa. Hirvosella on ollut aikaa, joten kyllä sen pelitavan pitäisi näkyä jo jäälläkin, eikä pelkästään Curryn oletuksissa. Kolmetoista omiin tässä vaiheessa ei todellakaan lupaa hyvää.

Uuden kauden ekat matsit ovat tärkeitä siinäkin mielessä, että näissä myös luodaan pohjaa tuotteen kiinnostavuudelle. Nyt tulee turpaan ja negaa sataa niskaan vähän joka tuutista - ei siinä monikaan Mouhijärven mies jaksa tiistai-iltana ajella Massikallaan Tappara-SaiPaa katselemaan kun ne kuitenkin taas häviävät.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Niin mukava mies kuin Sami Hirvonen onkin on Tapparan kurssi heikko :
Tapparan viimeiset 28 ottelua (viime kauden loppu + harjoitusottelut + 2 liiga peliä) tuloksena vain 2 suoraa voittoa.

Fakta kopioiutuna suoraan ilves.comin keskustelusta enkä sen oikeellisuudesta vastaa, mutta suuntauksen tuosta näkee.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Uudet jaot! Ei tästä tule verta ei paskaa. Mikä sitä Hirvosta oikeen vaivaa?

Jos kerrran mitään pelisysteemiä ei ole, niin ulos koko saatanan valmentajapoppoo. KAikkia saatanan Saarisia ja Hirvosia pitää sinne penkintaakse hankkia. Eikö sieltä työkkäristä muita löytyny?
 

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Valitettavasti ei näytä yhtään auttavan liigassa, vaikka valkku olis miten mukava ja kiekkohenkinen kaveri. Tulosta pitää tulla ja liian kauan sitä on odoteltu. Kyllä ehdoton takaraja on 10-15 ottelua. Jos ei suju, niin jotain pitää tehdä. Valmentajan ote joukkueesta hiipuu entisestään. Luottoa siihen, että jotain saatais aikaan, häviää.

Sitäkin voi ihmetellä, että tuntuu Tapparan joukkueessa johtajatyypit olevan vähissä. No, eikös esim. Mäntylän ja Saravon pitäis olla sellaisia, mutta ei taida kipinä tarttua muihin? Hirvonenko sen on vesittänyt "pelikirjallaan", vai? Hyökkäyksen johtavista pelaajista ei oo tietoa, mutta eikös nyt ainakin Tenuten ja vanhan sotaratsun Venäläisen pitäis olla sellaisia. Siis pitäisi...

Kaksi sanaa: heikolta näyttää.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Niin mukava mies kuin Sami Hirvonen onkin on Tapparan kurssi heikko :
Tapparan viimeiset 28 ottelua (viime kauden loppu + harjoitusottelut + 2 liiga peliä) tuloksena vain 2 suoraa voittoa.

Fakta kopioiutuna suoraan ilves.comin keskustelusta enkä sen oikeellisuudesta vastaa, mutta suuntauksen tuosta näkee.

Juu, tämän minä tänne palstalle aiemmin jo kirjoitinkin, mutta joka tapauksessa heikoltahan tämä näyttää. Jokainen joka on peleissä käynyt tietää, että Tapparan osalta peli ei ole kehittynyt mihinkään, pikemminkin päinvastoin. Hirvonen ei saa joukkuetta kuriin, eikä pelaamaan sen mahdollisen pelisysteemin mukaan. Tappion jälkeiset selitykset: "Emme pelanneet sovitun tavan mukaan tai pelasimme tänään vain 20 minuutia" eivät lupaa hyvää.

Hirvosen piikkiin ei voi kaikkea pistää, sillä onhan tuo materiaalikin heikko. Pieniä ja yllättävän hitaita mikkihiiriä joukkue täynnä. Jos tuohon joukkueeseen on käytetty tuo Tapparan pelaajabudjetti (1,85milj.) niin ihmettelen todella. Kerho ja taisi olla Ässätkin halvemmalla budjetilla liikenteessä, joten voi sanoa, että täällä taidetaan maksaa muutamille pelaajille jälleen ylihintaa. Muutenkin valitin jo kesällä, kuinka heikosti tämä joukkue on koottu. Kakkos-kolmoskentän pelaajia joukkue täynnä ja näitä on lukumääräisesti aivan liikaa. Kun muutama näistä heitettäisiin pois, niin saataisiin jo ykköskentän laatua tilalle.

Mikä mahtaa olla vikana pelaajien korvien välissä? Alistumisen merkit ovat selkeät, vaikka tappiolla oltaisiin vain 1-0. Peltola, Venu ja Männikkö jaksavat ainakin yrittää, mutta muuten on hiljaista. Nyt pitäisi äkkiä alkaa voittoja tulemaan ja saada henkinen lukko pois päältä. Mikäli näin ei käy, niin Hirvosen lähtölaskenta alkaa (ellei ole jo alkanut).
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Hirvosen piikkiin ei voi kaikkea pistää, sillä onhan tuo materiaalikin heikko. Pieniä ja yllättävän hitaita mikkihiiriä joukkue täynnä. Jos tuohon joukkueeseen on käytetty tuo Tapparan pelaajabudjetti (1,85milj.) niin ihmettelen todella.

Kyllä mää oon taas sitä mieltä, että hyvällä valmentajalla tämä joukkue voisi olla yllättävänkin laadukas.
Mutta koska valmentaja ei selvästikään ole hyvä, niin tulokset on mitä on. Leinosella ja Tappara-johdolla on ollut selkeä vika ja puute jo monta vuotta. Jos kerran onnistutaan jossain, niin sitten samaa konstia yritetään väkisin monta vuotta. Pelaajahankinnoissa tämä tulee esiin ja myös valmennuspuolella. Arpa nimeltä Urama oli jättipotti, niin sitten piti yrittää Mattiloita ja nyt Hirvosta.

Mortalin postaama tilasto antaa kyllä järkyttävän kuvan Hirvosen annista joukkueelle.

Nyt olisi mahdollisuus toimia ajoissa. Tammikuussa on aivan liian myöhäistä.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kyllä mää oon taas sitä mieltä, että hyvällä valmentajalla tämä joukkue voisi olla yllättävänkin laadukas.
Mutta koska valmentaja ei selvästikään ole hyvä, niin tulokset on mitä on. Leinosella ja Tappara-johdolla on ollut selkeä vika ja puute jo monta vuotta. Jos kerran onnistutaan jossain, niin sitten samaa konstia yritetään väkisin monta vuotta. Pelaajahankinnoissa tämä tulee esiin ja myös valmennuspuolella. Arpa nimeltä Urama oli jättipotti, niin sitten piti yrittää Mattiloita ja nyt Hirvosta.

Totta, että varmasti voitaisiin olla hyvinkin kymmenen joukossa, mutta mikäli valmentajana ei ole Suikkanen, Jalonen, Westerlund tai Dufva, niin ei tuota kyllä kuuden joukkoon saisi hinattua kukaan. Ykkösketju puuttuu täysin, moni pelaaja on parhaat päivänsä jo nähneet, maalivahdit heikkoja, jarrukenttä puuttuu (lue: hyökkääjät eivät osaa puolustaa), fyysisyydestä vastaa yksin Mäntylä, pieni koko... Kiteytettynä, joukkueessa on aivan liikaa kysymysmerkkejä ja pitäisi tapahtua todella monta läpilyöntiä, että kärkikamppailuun palattaisiin. Kokematon valmentaja tähän vielä päälle, niin ennusmerkit oli jo nähtävissä ja tällä hetkellä näyttää, että ennakot olivat enemmän kuin oikeassa.

Ei ole varmaankaan mikään salaisuus, että hyvinkin suurella todennäköisyydellä Rautakorpi astuu keväällä/kesällä Tapparan urheilutoimenjohtajaksi. Huhut ovat liikkuneet, että hän olisi saanut jo vaikuttaa tämän kauden pelaajahankintoihin. Mielenkiintoista nähdä, että miten homma tulee toimimaan Leinosen ja Rautakorven kesken. Mikillä lienee edelleen suurempi valta, mutta kuinka painavan sanan Rautakorpi sanoo esim. tulevan valmentajan palkkauksesta. Hirvosella ja koko valmennusryhmällä sopimukset loppuvat tähän kauteen ja vaikea nähdä, että näillä näytöillä jatkoa olisi luvassa. Onko korvaaja katsottu valmiiksi? Saataisiinkohan hänet mahdollisesti jo kesken tämän kauden puikkoihin? Onko kyseessä jälleen arpa vai kokenut kettu? Tulevaisuus näyttää mielenkiintoiselta.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei Rautakorpi tällaisen sirkuksen sekaan lähtisi ellei tiedossa ole sellaiset työkalut joilla voidaan tehdä Tapparasta jälleen edes jossain määrin menestyvä liigajoukkue.

Viime kerralla mies lähti kesken sopimuskauden valmentajan tehtävistä koska toimintaedellytykset eivät olleet kunnossa ja yhteistyö Leinosen kanssa ei sujunut, näin olen rivien välistä asian tulkinnut. Myös Urama kritisoi ainakin epäsuorasti johdon toimia siirryttyään Lukkoon ja vaikka seuraajat (Saarinen ja Mattila) osoittautuvat täysiksi turisteiksi itsekin, niin eivät hekään Tapparaa hyväksi työpaikaksi kokeneet.

Eli jos tuonne jonkinlainen suursiivous nyt lähitulevaisuudessa saadaan aikaan, niin erittäin hieno asia. 2000-luvun alun menestysvuosista lähtien ollaan pudottu monella sektorilla suomalaisen huippukiekkoilun kyydistä. Ei Tappara silloinkaan rahalla kyennyt kärkiseuroja vastaan kilpailemaan mutta vajetta paikattiin valmennuksellisella huippuosaamisella joka aivan varmasti oli SM-liigan top 3:ssa. Ilman Rautakorpea Leinonen on ollut vuosikaudet hukassa mm. sopivien pelaajatyyppien etsimisessä ja tasapainoisen joukkueen kokoamisessa. Silmää ei ole ollut valmentajavalintoihinkaan, ja rookie-Uraman onnistumisen jälkeen penkin taakse on haettu toistaan kokemattomampia nimiä epäonnistumaan. Talousasioissa Mikki on varmasti mies paikallaan mutta luulisi entisellä NHL-sentterillä olevan paljon enemmän annettavaa myös urheilullisella puolella kuin mitä viime vuosina on nähty.

Eli ei muuta kuin Rautakorpi vastaamaan urheilullisesta puolesta ja Leinonen taloudenpidosta. Saadaan hommaan sen verran järkeä ettei tarvitse toimia kaudesta toiseen isompien ja pienempien seurojen pisteautomaattina ja yleisenä esimerkkinä siitä miten käy kun tekemisen taso jämähtää eikä organisaatio osaa uusiutua yleisen kehityksen mukana.

Painajaismaisesta kauden alusta sen verran että käsittämättömän kaukana Tappara on ollut voitoista näissä kahdessa matsissa. Joukkueen esityksessä on ollut kaikki täysin pielessä ja ne vähät hyvät asiat mitä harjoituskaudella oli vielä nähtävissä ovat kadonneet kokonaan. Tekemisen meininki on haihtunut jonnekin joten ihmeitä pitää tapahtua jos kahdesta seuraavastakaan matsista otetaan enemmän kuin 0 pistettä.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Juu, tämän minä tänne palstalle aiemmin jo kirjoitinkin, mutta joka tapauksessa heikoltahan tämä näyttää. Jokainen joka on peleissä käynyt tietää, että Tapparan osalta peli ei ole kehittynyt mihinkään, pikemminkin päinvastoin. Hirvonen ei saa joukkuetta kuriin, eikä pelaamaan sen mahdollisen pelisysteemin mukaan. Tappion jälkeiset selitykset: "Emme pelanneet sovitun tavan mukaan tai pelasimme tänään vain 20 minuutia" eivät lupaa hyvää.

Hirvosen piikkiin ei voi kaikkea pistää, sillä onhan tuo materiaalikin heikko. Pieniä ja yllättävän hitaita mikkihiiriä joukkue täynnä. Jos tuohon joukkueeseen on käytetty tuo Tapparan pelaajabudjetti (1,85milj.) niin ihmettelen todella. Kerho ja taisi olla Ässätkin halvemmalla budjetilla liikenteessä, joten voi sanoa, että täällä taidetaan maksaa muutamille pelaajille jälleen ylihintaa. Muutenkin valitin jo kesällä, kuinka heikosti tämä joukkue on koottu. Kakkos-kolmoskentän pelaajia joukkue täynnä ja näitä on lukumääräisesti aivan liikaa. Kun muutama näistä heitettäisiin pois, niin saataisiin jo ykköskentän laatua tilalle.

Mikä mahtaa olla vikana pelaajien korvien välissä? Alistumisen merkit ovat selkeät, vaikka tappiolla oltaisiin vain 1-0. Peltola, Venu ja Männikkö jaksavat ainakin yrittää, mutta muuten on hiljaista. Nyt pitäisi äkkiä alkaa voittoja tulemaan ja saada henkinen lukko pois päältä. Mikäli näin ei käy, niin Hirvosen lähtölaskenta alkaa (ellei ole jo alkanut).

Kyllähän tämä menee täysin Hirvosen piikkiin. Koko viime kauden sai "harjoitella" ja valmistautua. Sai haluamiaan pelaajatyyppejä ja joukkue oli kasassa nopeammin kuin mikään muu sm-liiga joukkue. Tapparalla jos kenelläkään olisi pitänyt olla kaikki avaimet olla muita valmiimpi alkukaudesta.
Mitens kävikään ? Peli jos mahdollista VIELÄ enemmän sekaisin kuin viime kaudella, varamiehistä Ilvestä vastaan täydellinen mahalasku eikä Kuopiossa ilmeisesti ollut missään vaiheessa minkäännäköisiä mahdollisuuksia pelata voitosta.

-Jaksoimme ihan hyvin. Siitä touhu ei ollut kiinni. Kolmannessakin erässä pysyimme vielä liikkeessä, mutta vastustaja vaan liikkui paljon paremmin.

Mikä h-vetin kommentti tää tämmöinen on ??

Rosteri on varmaan kaukana ideaalisesta miitä 1,8 millillä saa mutta kyllä tuo ryhmä paperilla menee ihan nätisti TOP 10 tässä sarjassa !

Mikä mahtaa olla vikana pelaajien korvien välissä ? No kyllä se varmaan vetää fiilikset alas kun on ensin ilmeisesti treenattu kesällä ihan helvetin kovaa ja tehty kauhea duuni ja turpiin tulee koko ajan ja ihan jokaiselta.

Yhtään uutta pelaajaa tähän ryhmään ei kannata hankkia niin kauan kun pelitavasta ei ole tietoakaan.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Lisätään vielä sen verran että se että kahden kierroksen jälkeen saldona on kaksi tappiota ei ole mikään katastrofi. Katastrofi sen sijaan on että näillä esityksillä ei olisi ollut eikä tule olemaan mitään mahdollisuutta saada pisteitä.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ykkösketju puuttuu täysin, moni pelaaja on parhaat päivänsä jo nähneet, maalivahdit heikkoja, jarrukenttä puuttuu (lue: hyökkääjät eivät osaa puolustaa), fyysisyydestä vastaa yksin Mäntylä, pieni koko... Kiteytettynä, joukkueessa on aivan liikaa kysymysmerkkejä ja pitäisi tapahtua todella monta läpilyöntiä, että kärkikamppailuun palattaisiin. Kokematon valmentaja tähän vielä päälle, niin ennusmerkit oli jo nähtävissä ja tällä hetkellä näyttää, että ennakot olivat enemmän kuin oikeassa.

Jokseenkin samaa mieltä. Se ykkösen tasoinen sentteri ainakin puuttuu. Ei siihen paikalle riitä Makkonen eikä myöskään Tenute puhumattakaan muista. Peltola, Erkinjuntti ja Strömberg kuitenkin ovat kelpo hyökkääjiä joilta odotetaan tehoja tällä kaudella ja toki myös Venäläisen pitää näyttää olevan paikkansa arvoinen. Männikkö no joo, vieläkö riittää virtaa?
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Ei niin huonoa rosteria olekaan, että voi nin huonosti pelata kuin tämä liigan alku on pelattu. Eli en lähtisi siitä että rosteri on poikkeuksellisen huono. Siitä lähtisin, että miten joukkue voi olla noin sekaisin? Tiimihän on täynnä näppäriä kiekonkäsittelijöitä ja Ilves pelissäkin ainoa tapa lähteä omista tuntui olevan se kaikki joukolla jäätä särkemään. Rintamana koitettiin lähteä mutta aivan toivotonta oli se. Syöttö keskialueella meni poikkeuksetta aivan kankkulan kaivoon. Sillon kun alueelle päästiin, se onnistui yksilötaidon avulla aika helpostikin, eli joku pikkusälli kieputteli itsensä laitaa pitkin kiekon kanssa alueelle.
Muutaman kerran oli esim Strömberg kärkkymässä hyökkäyssinisen kulmassa nopeaa avausta, sitä ei annettu vaan odoteltiin että hänkin palaa omalle alueelle ja sitten lähdettiin ja kiekko hukattiin keskialueella. Legendaarista kyllä on, että Hirvosen kommentit harjoituspeleistä olivat tyyliin "heti kun lähdöt hidastuivat, olimme vaikeuksissa".
No, kaksi sekavaa ottelua, ne ei kai voi toivottavasti kertoa kaikkea, mutta ehkä kannattais yrittää niitä nopeita lähtöjä sitten.
Ylivoimallahan kiekkoa ei saada edes alueelle, hitaasti siinäkin tullaan.

Ei muakaan kaksi tappiota huolestuta, mutta tapa jolla ne tuli, oli aivan katastrofi. Toivottavasti joku toimittaja menee kysymään että miten teidän pitäisi pelata, kun ei ihan ole selvää katsomoon.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Toivottavasti joku toimittaja menee kysymään että miten teidän pitäisi pelata, kun ei ihan ole selvää katsomoon.

Tämä olisi tosiaan hienoa. Harmi, ettei edes mediaa tunnu kiinnostavan koko Tappara enää sen vertaa, että joku tosiaan kysyisi asiaa. Aamulehdessä voi höpistä ihan mitä sattuu, kaikki kiekkojargoni menee läpi.

Minulla taitaa mennä perjantaihin asti, että pääsee tosissaan hallille mutta odotukset ovat aika minimissä, varsinkin kun vastassa on sitten se joukkue, joka on hoitanut preseasonin loistavasti. Etenkin pelitapa-asioissa Jokerit näyttää tietä tällä hetkellä.

KalPaa vastaan tulleista maaleista äkkiseltään kaksi meni aivan puhtaasti huonon valmistautumisen piikkiin siinä mielessä, ettei pelaajille ollut selvää miten tilanteessa tulee toimia. Leimu ei saanut kiekkoa jostain syystä kirveelläkään avattua ja lopulta päätyi johonkin top 3-mokat tyyliseen kiekonmenetykseen. Toisessa esimerkissä taas näkyi miten käy, kun avauspelissä ei ole rytmiä eivätkä pelaajat tunnista tilannetta, yritetään kauheasti lähteä "hitaalla" mutta tosiasiassa vain kerjätään verta nenästä, koska kiekkoa ei saada liikutettua kuin maalin takana. Se vaatisi sen avun siihen keskelle!

Tällaisia virheitä en kertakaikkiaan pysty käsittämään jos niitä asioita on muka harjoiteltu koko ajan. Henkilökohtaiset virheet ovat asia erikseen ja niitä tulee aina mutta näin perustavaa laatua olevia ongelmia pelitavassa en pysty ymmärtämään. Jossain sakkaa nyt ja pahasti.

Tuosta materiaalista saisi aivan varmasti enemmänkin irti, se vaatisi sen, että se oikeasti ensin organisoidaan pelaamaan yhdessä ja tietyllä pelitavalla. Nyt sitä näköjään taas pitää alkaa treenaamaan kauden alusta ja se tietää sitä, että kausi on kyllä käytännössä mennyt. Tai vähintäänkin annetaan se puoli vuotta tasoitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tulee mieleen, kuinka paljon onkaan Tapparassa häviämisen kulttuuria. Viime kaudella Tapparassa pelanneiden kesken syntyi omansa ja tässä mukana valmentaja Hirvonen. Sitten "vahvistukset" tulivat "läpimädästä" TPS:n rungosta, jossa oli pakko tehdä siivousta. Ja Männiköllä HPK:ssa huonoin kausi miesmuistiin jne.

Kyllä se vaan on pirun vaikea sitä itseluottamusta rakentaa, kun on tottunut häviämään. Ero voittamaan tottuneeseen IFK:hon oli juuri niin järkyttävä kuin torstain ottelu osoitti.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Suomikiekon sivuilla on haastattelu, varmaankin fanien tällä kaudella eniten rakastamasta kirvesrinnasta, Tuukka Mäntylästä. Tuukka siinä hieman ruotii alkukautta ja kertoo miten kurssi käännetään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös