Oulun Kärpät 2017–2018 – mahdollisuuksien aika?

  • 747 702
  • 3 832

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Perimätiedon mukaan Kivi hinnoitteli itsensä ulos. Mitä tulee Manneriin, niin jotenkin luulen miehen omaavan oman peli-identiteetin ja käsityksen pelaamisesta. Se ei ole täsmällinen kopio Marjamäen kiekosta, vaan alunperin lähempänä pystysuunnan kiekkoa. Arvaan, että Manner olisi tuonut, aivan kuten Suikkanenkin oli tuomassa, "hyviä vanhoja asioita ja mukaan suoraviivaisuutta". Minusta menee vähän yksinkertaistamiseksi nyt se, että toimistolta oltaisiin haluttu jotain kurakiekkoa tai edes puhdasta pystysuunnan kiekkoa. Ainakin niillä spekseillä mitä valmennustiimi kasattiin ja julkisuuten lausuttiin, piti kiekkokontrollia säilyttää Laten ajoista, mutta tuoda mukaan nopeutta ja agressiivisuutta. Siinä ei Suikkanen ole onnistunut. Tuo kuitenkin vaikuttaa väärältä, että Manner ei asettunut ehdolle, koska "hän ei halunnut valmentaa" jotain kiekkoa. Mikäli Manner olisi tuntenut itsensä valmiiksi ja luottanut näkemykseensä, hän olisi varmasti päävalmentajan pestiä hakenut.

Tämä saattoi olla Mamban kannalta sinänsä onnen potku. Hän on saanut nyt isompaa vastuuta ja varmasti huomannut, että hänessä on sitä mitä tarvitaan. Tätä ei välttämättä vielä ollut täysin selvästi miehen mielessä vielä vuosi sitten. Sitä en tieten tiedä, että onko sitä vai mentäisiinkö Mamballakin suohon.
Suikkanen itse on todennut, ettei pelin pelaaminen alaspäin ja viivelähdöt ole se juttu kun hän pelistä vastaa. Tällöin ei todellakaan säilytetä pätkääkään kiekkokontrollia, vaan pyritään nopeasti ylöspäin. Mistä tiedät hakiko Manner päävalmentajan paikkaa ollenkaan? Manner varmasti olisi säilyttänyt perinteisen kiekkokontrollin viivelähtöinen, mitä Marjamäkikin harrasti. Ei ehkä aivan niin radikaalilla tavalla, mutta Suikkanen oli täysin ääripää pelikäsitykseltään.
 
Suikkanen itse on todennut, ettei pelin pelaaminen alaspäin ja viivelähdöt ole se juttu kun hän pelistä vastaa. Tällöin ei todellakaan säilytetä pätkääkään kiekkokontrollia, vaan pyritään nopeasti ylöspäin.

Suikkanen on epäonnistunut, mutta sopimuksen julkistamisen yhteydessä hän sanoi, ettei aio muuttaa kaikkea muuttamisen takia. Hänhän oli "päivittänyt pelikirjaansa". En kyllä ole ihan varma mitä se tarkoittaa, vaan suuntaa ei ole muualle kuin kiekkokontrollin suuntaan. Tietenkin hän on enemmän pystysuunnan kiekon kaveri, sitä ei voi kiistää eikä ole tarvettakaan. Tarkoitan nyt vain sitä, ettei kyse ole välttämättä siitä toimiston haluamasta puhtaasta pystysuunnan kiekosta. Karri Kivi ei olisi sitä edustanut ja kuitenkin oli erittäin vakavasti ehdolla.

Mistä tiedät hakiko Manner päävalmentajan paikkaa ollenkaan? Manner varmasti olisi säilyttänyt perinteisen kiekkokontrollin viivelähtöinen, mitä Marjamäkikin harrasti. Ei ehkä aivan niin radikaalilla tavalla, mutta Suikkanen oli täysin ääripää pelikäsitykseltään.

No tätäpä yritin kysyä. Yksi suurimmista syistä hänen nykyiselle kakkosvalmentaja pestille kuitenkin voi olla, että ei hakenut. En kuitenkaan tiedä tuohon vastausta, joten en sen vuoksi hirveästi viitsi huutakaan kuinka tehtiin virhe ettei Manner ole päävalmentajana. Ja tuo jälkimmäinen arvauksesi on minunkin arvaus enkä todellakaan usko sen karsivan mahdollisesti potentiaalista valmentajaa pois kisasta.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suikkanen on epäonnistunut, mutta sopimuksen julkistamisen yhteydessä hän sanoi, ettei aio muuttaa kaikkea muuttamisen takia. Hänhän oli "päivittänyt pelikirjaansa". En kyllä ole ihan varma mitä se tarkoittaa, vaan suuntaa ei ole muualle kuin kiekkokontrollin suuntaan. Tietenkin hän on enemmän pystysuunnan kiekon kaveri, sitä ei voi kiistää eikä ole tarvettakaan. Tarkoitan nyt vain sitä, ettei kyse ole välttämättä siitä toimiston haluamasta puhtaasta pystysuunnan kiekosta. Karri Kivi ei olisi sitä edustanut ja kuitenkin oli erittäin vakavasti ehdolla.
Mitenhän herra oli päivittänyt pelikirjaansa? Alkukausi näytti, ettei ainakaan kiekkokontrollin suuntaan. Aktiivista kiekosta luopumista ns. "pelikirja" ainakin suosi. Ja kuten jo mainitsin, viivelähdöt ja alaspäin pelaaminen eivät kuuluneet hänen peliinsä. Minkäänlaisia merkkejä pelikirjan päivityksestä en alkukauden perusteella nähnyt.
 
No minkä takia luulit, että tuo teksti oli lainausmerkkien sisällä? Luulin, että keskustelimme siitä miksi Suikkanen valittiin päävalmentajaksi, eikä Mannerta. Siihen liittyy oleellisesti ne asiat, mitä Suikkanen kertoi itsestään Kärppien kanssa keskustellessa. Arvaan, että ne olivat samansuuntaisia kuin mitä julkisuuteen esitettiin. Tämän toin esille sen vuoksi, että sinä luulet ettei Mannerta valittu, kun haluttiin vain ja ainoastaan viihdyttävämpää kurakiekkoa. Tähän on vähän enemmän skenaarioita kuin tuo sinun. Minusta jopa todennäköisempiä eli Kiven ja Suikkasen välillä oli kisa, otettiin sitten halvempi. Manner ei ollut kisassa mukana, mutta pitikö ollakaan? Jos mies ei esim. itse hakenut paikkaa niin ei olisikaan pitänyt olla.
 
Suikkanen valittiin Kärppien päävalmentajaksi, koska Junno sekä sponsorit + muu ulkoinen paine halusi Kärppien pelistä nopeampaa ja viihdyttävämpää. Menestys ei enään tyydyttänyt Marjamäen hitaalla pelillä. Tämän takia pestiin palkattiin Suikkanen.
 
Näinhän se meni. Samasta syystä oltaisiin voitu Mambakin valita. Uskoisin, että olisi pystynyt nopeuttamaan peliä ja muokkaamaan sitä viihdyttävämpään suuntaan. En tosin ymmärrä, miksi laitoit tuohon väliin lainaukseksi tuon itsestään selvyyden :)
 
Spekuloidaan jo Kärppien ensi kauden ryhmällä vähän kokoonpanon muodossa kun koko päivä puhuttiin valmennuksen muodossa

1. ? - ? - ?
2. Kuokkanen - Ruohomaa - Saarinen(?)
3. Mäenalanen(?) - Kalapudas(?) - Leskinen
4. Kähkönen(?) - Humaloja - Sailio
Kestilä, Anttila, +muut junnut.

1. Kukkonen - Heshka
2. Koivisto - Niemelä
3. Lyytinen(?) - Hakanpää
Mäkelä

MV: Rynnäs ( ? )

Eli ykköskenttä puuttuu. Vai olisiko Ruohon kenttä ykkönen ja Kaliksen kenttä kakkonen (jos Saku ja Kalis nyt pystytään kiinnittämään nimittäin jos ei niin jatkumo häviää ja sitten on tilanne taas ihan toisenlainen), koska Kestilä ja Anttila pelanneet hyvin ja kehitystä tullut, joten ei jäisi kun kolmoseen sellaiset työmiehet. Tämän kauden malliesimerkki omista junnuista on TPS. (Kysymysmerkki tarkoittaa, että tilanne on vielä auki). Paljon on vielä auki, mutta rukoilen, että Kärpät ei jätä kaikkea viime tinkaan ja jatkosopparit tehdään Kähyn, Sakun, Kaliksen ja Jepen kanssa. Ja Lyytistäkin ollaan kovaa vauhtia viemässä Ouluun.
Laita Kähkösen tilalle Junnila. Ja tosiaan tuo meidän "junnu"kenttä on aika auki vielä.

Mutta tuohon kun saisi nuo kysymysmerkit täytettyä asiallisilla pelaajilla(ja jatkosopparit tehtyä pl. Kähkönen), niin tuolla voisi aivan hyvin mennä sinne siirtorajan tuntumille. Valitettavasti se ei taaskaan tule olemaan realismia.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mäenalasen ja Kalaputaan jatkot olisivat elintärkeitä. Uskon, että nykyinen kakkonen olisi liki valmis ykkösketju ensi kaudella. Muista sopimuksettomista hyökkääjistä sorvaisin jatkosopimuksen ainoastaan Kähkösen kanssa. Mies paikallaan 3-4 ketjuissa.

Saarinen saa mennä. Ihan ok ppg, muttei varsinaisesti ole se ratkaisupelaaja tiukoilla hetkillä vaan pisteet kertyy tyyliin kakkossyöttö sielä toinen täältä otteella. Ei juurikaan säkenöi ja ole The ratkaisupelaaja, vaikkei nyt varsinaisesti ole penkin alle suorittanutkaan. Mielelläni pistäisin Ruohomaankin tien päällle, mutta tullee liian kalliiksi tässä tilanteessa.

Ketjullinen pelaajia sitli puuttuu hyökkäyspäästä Pyörälän lähdön vuoksi. Green/Gagnon tyyppinen aloittamaan kykenevä sentteri on kuitenkin ehdoton vaatimus. Laidoille koodinimet "Junttila" ja "Pesonen", eli nopea maalinsylkijä sekä pelinrakenteluun kykenevä laituri. Olisikohan Luleå jopa valmis luopumaan Junttilasta penkin alle menneen kauden jälkeen? Jullella kuitenkin potentiaalia olla semmoinen 25 kaapin mies kun hyvin natsaa ketjukaverit kohdilleen.

Koiviston ja Lyytisen tulon myötä pakkiosasto on hyvällä mallilla ja lisävahvistuksen tarvetta voidaan katsoa kauden aikana. Kunhan ei mene niin myöhään kuin tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Huhu kertoo että Niko Mikkolan puolelta sillat poltettu Kärppiin.

Empä muista onko miestä tänne ees huhuiltu, mutta kuulema Kalevan pallon kiekkojaostossa ei jatka.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huhu kertoo että Niko Mikkolan puolelta sillat poltettu Kärppiin.

Empä muista onko miestä tänne ees huhuiltu, mutta kuulema Kalevan pallon kiekkojaostossa ei jatka.
Jaahas, siellä on ilmeisesti jälleen eräs herra ollut Oulun yöelämässä huutelemassa Nikon kuvioista :) Isoon ääneen tosiaan muistaa aina kertoa kuinka Kärpissä ei N.Mikkola tule enää pelaamaan.
Vähän on samanlainen tapaus kuin case Granlund. Pelimiehellä itsellään ei mitään Kärppiä vastaan ole, mutta lähipiirillä sitäkin enemmän..
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Spekuloidaan jo Kärppien ensi kauden ryhmällä vähän kokoonpanon muodossa kun koko päivä puhuttiin valmennuksen muodossa

1. ? - ? - ?
2. Kuokkanen - Ruohomaa - Saarinen(?)
3. Mäenalanen(?) - Kalapudas(?) - Leskinen
4. Kähkönen(?) - Humaloja - Sailio
Kestilä, Anttila, +muut junnut.

1. Kukkonen - Heshka
2. Koivisto - Niemelä
3. Lyytinen(?) - Hakanpää
Mäkelä

MV: Rynnäs ( ? )

Eli ykköskenttä puuttuu. Vai olisiko Ruohon kenttä ykkönen ja Kaliksen kenttä kakkonen (jos Saku ja Kalis nyt pystytään kiinnittämään nimittäin jos ei niin jatkumo häviää ja sitten on tilanne taas ihan toisenlainen), koska Kestilä ja Anttila pelanneet hyvin ja kehitystä tullut, joten ei jäisi kun kolmoseen sellaiset työmiehet. Tämän kauden malliesimerkki omista junnuista on TPS. (Kysymysmerkki tarkoittaa, että tilanne on vielä auki). Paljon on vielä auki, mutta rukoilen, että Kärpät ei jätä kaikkea viime tinkaan ja jatkosopparit tehdään Kähyn, Sakun, Kaliksen ja Jepen kanssa. Ja Lyytistäkin ollaan kovaa vauhtia viemässä Ouluun.
Tämä ei todellakaan näytä pahalta, jos Kalapudas ja Mäenalanen jatkaa. Suurin muutos toivotaan tapahtuvan penkin takana, mutta valitettavasti Kärpöt menee Suikkasen johdolla vielä ensi kauden. Sen jälkeen vetovastuun ottanee Manner, Suokas tai Mikkola. Saa ottaa ylös.
e. Suokas = Jussi Ahokas
 
Viimeksi muokattu:

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Saarinen saa mennä. Ihan ok ppg, muttei varsinaisesti ole se ratkaisupelaaja tiukoilla hetkillä vaan pisteet kertyy tyyliin kakkossyöttö sielä toinen täältä otteella. Ei juurikaan säkenöi ja ole The ratkaisupelaaja, vaikkei nyt varsinaisesti ole penkin alle suorittanutkaan.

Saarinen on ollut samanlainen 'liima' niinkuin Kossu aikanaan parhaimmillan eli aina kun hänet siirretään johonkin ketjuun, niin ketjun peli paranee välittömästi. Ainut ongelma on toistuvat aivotärhdykset.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tätä Ahon taaperrusta jo vuosia näin kannattajan näkökulmasta seuranneena on lopultakin sanottava ääneen se, etten alkujaankaan ole uskonut Ahon kompetenssiin. Pienet liigaseurat onnistuvat pelaajahankinnoissaan, mutta meille jää liki poikkeuksetta luu käteen. Miksi? Ahon uran alussa sitä uskoi, että osa hutihankinnoista meni kokemattomuuden piikkiin. Kuitenkin ne hudit ovat sääntö eivätkä poikkeus. Väkisinkin tulee mieleen, että ne harvat onnistuneet hankinnat ovat osittain Junnon kaappauksia ja loput moukan tuuria.

Kärppien kannalta olisi tärkeää ensi kauden joukkuetta rakennettaessa saada urheilutoimen johtaminen lopullisesti pois Aholta jollekin ammattitaitoiselle. Samalla Suikkanen voisi itse ilmoittaa lyövänsä hanskat tiskiin, tai että edes julkisesti ilmoitettaisiin, että yhtä päävalmentajaa ei siis enää ole, vaan vain tiimi, jonka yksi osa Suikkanen on. Vaikka tästä viikko sitten lehdet jo kirjoittelivatkin, niin ns. suuri yleisö tuskin asiaa on huomannut.

Minun mielestäni ykköskenttään sopivia keskushyökkääjiä olisi saatava ainakin kaksi. Pyörälän lähtiessä ykköskenttään uppoavia laitahyökkääjiä tarvittaisiin neljä. Ja se pakki, jota ei vuosi sitten hankittu ja jota edelleen odotetaan, olisi ensi kauden joukkueeseen hankittava jo nyt. Eikä vain yksi pakki, vaan kaksi. Siis uusia ykköstason pakkeja Lasselle kaveriksi.

Mäenalainen, Leskinen ja Kalapudas tietenkin olisi saatava jäämään.

Pelkään ettei tämä kuitenkaan ole Ahon ammattitaidottomuuden vuoksi mahdollista. On totta, ettei liigaan entiseen malliin edes saada näitä onnistujia. Silti hankalista ajoista huolimatta osa liigaseuroista tuntuu alati osuvan napakymppiin hankinnoissaan. Ja ainakin minä odotan Kärpiltä parempaa, sillä Kärpät on liigan isoin seura.

Kärppien pitäisi olla liigan Sotkamon Jymy eikä tyytyä tekemään asioita jotenkuten. Valitettavasti (varmasti vanha kaveri, ihmisenä kiva ja jo osa vakiohenkilökuntaa) Aho kuitenkin on ulospäin se heikoin lenkki.
 
Viimeksi muokattu:

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toimistolla kun tuo joukkueen kasaaminen ei tunnu se suurin vahvuus olevan, niin tässä ilmainen vinkki. Kiinnittäkää Trotter myös ensi kaudeksi.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toimistolla kun tuo joukkueen kasaaminen ei tunnu se suurin vahvuus olevan, niin tässä ilmainen vinkki. Kiinnittäkää Trotter myös ensi kaudeksi.

Näin se on, mikäli kaveri on vielä vapaana ensi kautta ajatellen. En usko millään, että omien hakujen kautta löytyisi tämän tason miestä, vaikka kuinka olisi ne kuuluisat scoutit valjastettuna ja tryoutit käytössä.
 
Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Trotter, Heshka, Mäenalanen, Kalapudas ja Saarinen - Siinäpä ainakin ne pelaajat jotka olisi saatava pidettyä ensikaudelle ettei taas leviäisi pakka ihan kohtuuttomasti.
 
H

Hidas_ja_kankea

Kärppien kannalta olisi tärkeää ensi kauden joukkuetta rakennettaessa saada urheilutoimen johtaminen lopullisesti pois Aholta jollekin ammattitaitoiselle. Samalla Suikkanen voisi itse ilmoittaa lyövänsä hanskat tiskiin, tai että edes julkisesti ilmoitettaisiin, että yhtä päävalmentajaa ei siis enää ole, vaan vain tiimi, jonka yksi osa Suikkanen on. Vaikka tästä viikko sitten lehdet jo kirjoittelivatkin, niin ns. suuri yleisö tuskin asiaa on huomannut.

Miten kävisi seuraava varsin mullistava idea? Täytetään uusi vakanssi apulais-UTJ, joka tekisi kaiken työn käytännössä ja Aholle jäisi hommaksi valvoa ns. kokonaisuutta. Siinä jäisi paremmin aikaa katsella pojan pelejä vaikka paikanpäällä ja ei edes aikaero pääsisi rasittamaan.

Tällä ehdottamallani tavalla ei ketään pitkään organisaatiossa ollutta nolattaisi julkisesti. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Kioskinmyyntiin ja järjestyksenvalvontaan myös tuplamiehitys, toinen suorittaa palvelun ja taustalla oleva valvoisi kokonaisuutta.
 
Olen itse oikeasti pohtinut joskus, että joku tuontapainen juttu (tekijämies avuksi urheilupuolelle) voisi olla tähän paikkaan ihan järkevä liikku. Eli hankittaisiin toinen kaveri vastaamaan esimerkiksi scouttauksesta ja vaikkapa siitä, että kokonaisuus etenee tiettyjen järkeenkäypien mallien mukaisesti. Aho voisi sitten käyttää osan ajasta vaikkapa varainkeruuseen Junnon apuna. Eipä sillä, että tällaista tietenkään tullaan tekemään käytännössä vaan näillä mennään.
 
Varsin kieliposkessa kirjoitin lainaamasi viestin näkemäni pelin vitutuksen innoittamana. Kolmanteen erään katselin jo Pelsut-Tappara matsia ja olihan tuossa järkyttävän suuri pelillinen ero ottelujen välillä. Kevyt rinnastus valmentajakuvion uudelleenjärjestelyn viemisen pidemmälle organisaatiossa. Oulun Kärpät - Suojatyöpaikkaa ja kavereiden selänpesua jo vuodesta X lähtien.

Tuntuu huvittavalta ajatukselta, että koko aikuisen elämänsä jääkiekon parissa monella eri postilla työskennellyt lähes viisikymppiselle pitäisi jonkun tulla opettamaan tässä vaiheessa oikeaa tapaa tehdä skouttaamista ja joukkueenrakentamista. Homman joko osaa tai sitten ei. Paljon mahdollista, että Trotter olisi tämän kauden hankinnoista paras Rynnäksen jälkeen. Korppikotkakin onnistuu pyytämään haaskalta. Tällainen seura tämä meidän "Kuumempi kuin Tappara" on.

Jatkokuvio menee tietenkin niin, että oman osaamattomuutensa todistanut palkitaan ylennyksellä. On se tuokin yksi tapa ratkaista ongelma.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Varsin kieliposkessa kirjoitin lainaamasi viestin näkemäni pelin vitutuksen innoittamana.

Olen huomannut, että ajattelemme aika monista asioista suunnilleen samalla tavoin. Niin tässäkin tapauksessa. Toki huomasin, että kirjoitit kieli poskella, mutta kerroin samoilla tulilla, että omassa mielessäni on käynyt joskus ajatus mahdollisuudesta jakaa urheilupuolta toisen kaverin kanssa ja siirtää Ahon resursseja varainkeruupuolelle, jos kerran häntä kaavaillaan Junnon työn jatkajaksi.

Tokihan sitä toivoisi, ettei tällaisia tarvisi edes pohtia. Maltillisesti mietittynä Aho vaikuttaa kuitenkin varsin järkevältä kaverilta ja varmasti hänelläkin on annettavaa Kärpille. Joskus pitäisi kuitenkin pystyä nostamaan kädet pystyyn ja miettimään kuinka hommaa saisi kehitettyä. Ei aina tarvi mennä sen mukaisesti, ettei kenenkään kasvot vain kärsi.

Heitän taas Joni Pitkäsen nimen esiin. Hän vaikuttaa mielestäni kaverilta, jolla voisi olla draivia, nuorekkuutta, kontakteja ja uskottavuuttakin. Jos työt ja vastuualueet saataisiin jaettua hyvin Ahon ja jonkun toisen kanssa voisi Aholta vapautua aikaa varainkeruuseen. Tämä toisi toivottavasti rahaa Kärppien kassaan (ainakin tuon urheilupuolen apurin verran) ja samalla kouluttaisi Ahoa mahdollisiin Junnon saappaisin.

Tämä siis siinä tapauksessa, että Kärpissä on käytännössä päätetty, että juuri Aho tulee olemaan Junnon työn jatkaja. En voi sanoa, että toivoisin tuota hirveästi, mutta en toki sulje pois sitäkään, että Aho voisi onnistuakin. Toinen kiinnostava nimi urheilupuolelle voisi olla Kari Jalonen, mutta hän ei taatusti tulisi kuin korkeintaan ainoaksi toimijaksi kyseiselle puolelle. Jokohan Marjamäelle riittäisi nuo valmennuskuviot parin vuoden päästä ja hänet saataisiin Kärppiin joko urheilutoimenjohtajaksi tai toimitusjohtajaksi... Joo ei varmasti riitä.
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Tuliskohan Stadin Juhi enskaudeks takasi kotikonnuille kun ei tuo peli näytä kulkevan tuolla etelässä. Melkosta kaartelua ja kikkailua :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös