Oulun Kärpät 2017–2018 – mahdollisuuksien aika?

  • 747 714
  • 3 832

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Mitä olet mieltä, olisiko bensa riittänyt, mikäli vastustajankin eli SaiPan bensavarasto olisi ollut Kärppien tavoin playoff-maisella otteluohjelmalla kulutettu lähes tyhjiin? Jukureille menetetty piste ei puolestaan liittynyt väsähtämiseen, vaan toisenlaiseen inhimillisyyteen, hyvänolontunteeseen.

Vähän myöhässä vastailen, pahoittelen. Mikäli SaiPa olisi samassa tilanteessa kuin Kärpät, uskoisin että Kärpät olisi pystynyt ottelun kääntämään itselleen. Toisaalta SaiPalla oli hyvä vire menossa, jolloin useimmiten tuo tunne kantaa siinä vaiheessa kun alkaa väsy painamaan. Tosin Kärpätkin oli hieman vastaavassa tilanteessa, joskin vaikea Jukurit -pelin loppu alla. Hyvin mahdollista myös, että peli olisi saattanut olla kokonaan aivan erilainen, mutta se alkaa olemaan jo mutuilua ja jossittelua.
 
Pardus

Jäsen
Mä taasen luulin, että mestiksestä tullaan Liigaan näyttämään, mihin pystytään. Noh, tapansa kullakin.
Kestilän siirtyminen Hermekseen on yksi parhaista uutisista pitkään aikaan. Hän on luultavasti ihan pätevä pelimies Mestikseen, mutta liigatasolla Akulla ei valitettavasti ole mitään annettavaa. Toivottavasti jää pidemmäksi aikaa Kokkolaan, sillä omaa potentiaalia ihan menestyksekkääseen ja pitkään uraan Mestiksessä.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät

Aika törkeän naiivisti sanottu. Kestilän aika ei ole vielä Liigassa, siitä ollaan yhtä mieltä. Mutta että pitkään uraan Mestiksessä, huoh.

Kyllähän Akussa potentiaalia on. Nuorempana ehkä odotukset olivat vielä korkeammalla, mutta ei ole lyönyt itseään läpi Liigassa. Kuitenkin, ehtii tänne myöhemminkin. Eikä Aku nyt ihan sysipaska aina ole ollut. No, tällä kaudella toki ollut vaikeaa, mutta esim. viime kaudella koko joukkueen kompuroidessa ei Aku nyt mikään heikoin lenkki ollut. Ihan sinällään suhteessa muihin ja rooliinsa ihan tyydyttävällä tasolla. 14-15 kaudella taisi voittaa joukkueen sisäisen ppg-tilaston runkosarjan osalta (hymiö tähän, varmuuden vuoksi)
 
Pardus

Jäsen
Kyllähän Akussa potentiaalia on. Nuorempana ehkä odotukset olivat vielä korkeammalla, mutta ei ole lyönyt itseään läpi Liigassa.
Milloin Kestilä on ollut lupaava junnu? Yli-ikäisenä A-junnuissa tehdyt huipputehot eivät riitä näytöksi. TPS:n Kaapo Kakko tekee nyt samanlaisia tehoja kuin Kestilä teki neljä vuotta vanhempana A-junnuissa. Kakon kohdalla voidaan siis puhua lupaavasta juniorista. Ja mitä pahaa siinä on, jos tekee pitkän ja menestyksekkään uran Mestiksessä? Ei siihenkään jokainen pysty.

Ja mitään henkilökohtaista minulla ei Kestilää kohtaan ole, kun en koko jannua edes tunne. Ei vain ole esittänyt Kärppä-paidassa mitään muuta erityistä kuin debyyttiottelunsa kaksi maalia. Sen sijaan esimerkiksi Tuomas Vartiainen on yllättänyt minut todella positiivisesti tällä kaudella. Aiemmin rinnastin hänet Kestilään, Karviseen ja muihin Mestis-tason pelaajiin.
 
Viimeksi muokattu:

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Milloin Kestilä on ollut lupaava junnu? Yli-ikäisenä A-junnuissa tehdyt huipputehot eivät riitä näytöksi. TPS:n Kaapo Kakko tekee nyt samanlaisia tehoja kuin Kestilä teki neljä vuotta vanhempana A-junnuissa. Kakon kohdalla voidaan siis puhua lupaavasta juniorista. Ja mitä pahaa siinä on, jos tekee pitkän ja menestyksekkään uran Mestiksessä? Ei siihenkään jokainen pysty.

Ei nyt mistään superjunnusta ole ollut puhe. Vaan siitä että odotukset olivat ehkä korkeammat muutama vuosi takaperin. Ja siinä samaa mieltä kanssasi, että tarvitsee kehittyä pysyäkseen Liiga-tasolla. Mutta potentiaali siihen on olemassa toki. Onhan näitä myöhäisheränneitä esimerkkejä paljonkin. Kovaa työtä se toki vaatii. En minä kuitenkaan Kestilältä lopullisesti Kärppien liigajoukkueen ovia olisi valmis sulkemaan.
 
sinikettu

Jäsen
Onhan Kestilä pelannut yhden kauden Liigassa, tuon edellisen kauden. 23-vuotias pelaaja, joka häilyy jossain mestiksen ja Liigan nelosketjun välimaastossa. Kyllä Kestilä saattaa vielä kehittyä, mutta tuskin nousee nelos-kolmosketjua suurempaan rooliin missään liigajoukkueessa. En kyllä usko, että on enää kärppäjoukkueeseen asiaa muutoin kuin stunttaamaan nelosketjussa.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä, mutta pitäisikö Kestilän saada omaan pelaamiseen jotain järkeä ja tolkkua. Vähän samankaltaisia ongelmia Kestilän pelaamisessa on kuin oli Kalaputaalla Kärpissä aiemmin. Kestilän pitäisi vähän rauhoittaa omaa pelaamistaan ja katsoa enemmän mitä kentällä tapahtuu ja reagoida siihen. Tuo Hermes laina tulee kyllä nyt hyvään saumaan. Itse olen sitä mieltä ollut pitkään, että jos pelaaja on junnuna tehnyt pisteitä esim. 48 ott. 37+29=66 pist, voi hän tehdä pisteitä aikuisenakin. Vastaavasti jos junnuna on vetänyt kaudet läpi 0+0 tehoilla, niin tuskin hän tekee sen kummoisimpia pisteitä aikuisenakaan. Tuo on vähän sellainen yleissääntö - poikkeus vahvistaa säännön. Ts. kun Kestilä on tehnyt yli-ikäisenä junnuna 48 ottelussa 37+29=66 pistettä, minun logiikan mukaan hän voi tehoilla myös aikuisenakin. Tuo jää tulevaisuudessa nähtäväksi. :)

Kestilän kohdalla miinukseksi kyllä lasken, että käytännössä samaa pelipaikkaa pelaava, 17 vuotias junnu, Rasmus Kupari on samassa ajassa tehnyt jo kolme maalia. Kuparin maalit ovat minulle osoittanut pelirohkeutta, taitoa, suoraviivaisuutta, järkeä yms. asioita, jotka puuttuvat kuitenkin tällä kaudella Kestilän pelaamisesta. Se on se syy, miksi Kestilä ei mahdu liigakokoonpanoon ja muuttaa nyt lainalle Hermekseen. Jos Kestilä saisi noilla asioilla pykälää, paria kovempaa draivia omaan pelaamiseen, pelaisi hän nyt jatkuvasti Liigaa ja täyttäisi omalla osaamisellaan Kärpistä sen nyt kuitenkin tärkeän nelossentterin roolin. Juuri nyt Kestilän otteet ovat yksi juurisyy siihen, miksi Kärppien sentteriosasto on niin kapea.
 
Viimeksi muokattu:

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
No kyllähän Kestilä on ollut tällä kaudella Karvisen ja tämän toisen Koiviston ohella joukkueen huonoin pelaaja.
Ei oikeastaan mitään tuo joukkueeseen. Ei osaa tehdä maaleja, ei taklata. Täytemies isolla T:llä.
Mestis ainoa oikea paikka, koska A-junnuissa ei voi enään tehoilla.
Tuskin mikään sateentekijä Hermeksellekään.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
+ Kotiotteluiden voittoputki jatkuu ja jatkuu
+ .. hyvällä pelillä
+ Vehviläinen ja kolmas kotinolla putkeen
+ Heshkan pelaamisesta tykkään suunnattomasti, toivottavasti saadaan mies pysymään Oulussa
+ Kivihalme on loistava löytö Aholta
+ Mäenalanen ja Lasu osuvat kyllä ennen pitkää
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Oli tänään 2.ketju todella kovalla pelipäällä. Painoivatkin tänään kaksi maalia, joista toinen tosin ylivoimalla. Vehviläinen on kyllä erinomainen maalivahti!
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
On kyllä Kärpät kovassa iskussa, mahtava joukkue!
 
Zinetula

Jäsen
Kestilän Hermes-debyytti ei tainnut mennä kovin häävisti. Ykösen keskellä kiikarit ja -2. Tänään toistamiseen Rokia vastaan. Aku jatkaa samalla tontilla, tosin ketjuja rukattu. Nyt toisella laidalla Ville Rajala. Rovaniemeläisten ykösessä sentteröi Tino Metsävainio. Siinäpä olisi vertailupohjaa, jos joku sattuisi olemaan Lappi Areenalla tänään.

Ei mene Kestilällä jostakin syystä kovin vahvasti. Toivottavasti saa Mestiksessä jotenkin juonen päästä kiinni. Hermes ei nyt kyllä näytä kovin hyvältä paikalta. Harmi se Hokin kohtalo, missä Papu Laukkanen teki hyvää työtä.

Anttilaa sen sijaan odotan ensi viikolla kokoonpanoon toden teolla. Sami pelasi viime kaudella hienosti yhteen Sillin ja Miskan kanssa ja sama sävel jatkui harkkakaudella.

Jk. Akulle syöttöpinna Hermeksen ekaan.
 
Viimeksi muokattu:

Asteen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, St.Louis Blues

Täytyy kyllä sanoa noista Kestilän ekan Hermes pelin miinuksista,ettei ne taas oikeen kerro koko totuutta..
Lähes koko ottelun painoivat pelin RoKi päätyyn kerta toisensa jälkeen ja Kestilä "dominoi" kiekon kanssa. Maalipaikkoja luotiin mutta ei uponnut, sitten puolihuolimaton hyökkäys Rokilta viimeisessä erässä ja jukuri imuroi lähes nollakulmasta kieko sisään..
 
Erätauko

Kiitos infosta! Tuo tehotilasto on tosiaan siitä huono mittari, etenkin näin pienellä otannalla, että miinuksia saattaa kertyä siitäkin huolimatta että pelaaja tekisi puolustusvelvoitteiden suhteen kaiken oikein. Se on tärkeintä että Kestilä "dominoi" kiekon kanssa, siitä on hyvä rakentaa jatkoa. Eiköhän niitä tehojakin ala sitten tulla.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy kyllä sanoa noista Kestilän ekan Hermes pelin miinuksista,ettei ne taas oikeen kerro koko totuutta..
Lähes koko ottelun painoivat pelin RoKi päätyyn kerta toisensa jälkeen ja Kestilä "dominoi" kiekon kanssa. Maalipaikkoja luotiin mutta ei uponnut, sitten puolihuolimaton hyökkäys Rokilta viimeisessä erässä ja jukuri imuroi lähes nollakulmasta kieko sisään..
Ja se toinen miinushan tuli, kun Pietilä iski loppunumeroiksi 5-1 tyhjiin.
 
Zinetula

Jäsen
Täytyy kyllä sanoa noista Kestilän ekan Hermes pelin miinuksista,ettei ne taas oikeen kerro koko totuutta..
Lähes koko ottelun painoivat pelin RoKi päätyyn kerta toisensa jälkeen ja Kestilä "dominoi" kiekon kanssa. Maalipaikkoja luotiin mutta ei uponnut, sitten puolihuolimaton hyökkäys Rokilta viimeisessä erässä ja jukuri imuroi lähes nollakulmasta kieko sisään..
Kiva kuulla. Toivottavasti sieltä tulee itseluottamusta ja juonikkuutta peliin.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika suuren painoarvon täällä Jatkoajassa tunnutaan annettavan Kärppien Jukurit- ja Sport-pelien "käänteille":

http://www.jatkoaika.com/liiga/Otte...piä-vastaan-saattaa-olla-tpsn-pelastus/195840

"Mikäli Kärpät äityy iskemään maaleja liukuhihnalta heti alkuun, on TPS:llä erikoinen sauma iskeä takaisin. Kärpät on nimittäin ollut viime aikoina hämmästyttävän huono pelaamaan selkeässä johtoasemassa. Tämä nähtiin viimeksi keskiviikkona, kun se päästi Sportin neljän maalin johtoasemassa vain maalin päähän ennen loppusummeria. Samanlainen sulaminen nähtiin muutama viikko sitten Mikkelissä, kun Kärppien 1-5-johtoasema vaihtui tasatilanteeseen 5-5 ennen päätöserän loppumista."

Tuo on kyllä mielestäni Jatkoajan nuoren toimittajan ylianalysointia. Kuinka monessa pelissä Kärpät on lappanut maaleja oikein kunnolla, eikä niissä mitään vastaavanlaista "käännettä" ole tapahtunut? Itse en antaisi juuri ollenkaan painoarvoa noille. Tuollaista voi sattua pitkien sarjojen aikana, mutta yhtään mitään sääntöä en lähtisi noista kahdesta pelistä kehittelemään. Minulle riittäisi, että joukkue on tunnistanut nuo ja käynyt ne läpi keskuudessaan. Kärppien fokus ei kestänyt loppuun saakka noissa peleissä, hiukan kurittomuutta, vastustajien aliarviointia jne. - tuskin tulee toistumaan kovempia vastustajia vastaan. Niissä peleissä Kärpillä on ne oikeat, todelliset haasteet vastassa, jotka pitävät joukkueen fokuksen olennaisessa.
 
Hyvinhän tuollainen sulaminen on mahdollista myös Tepsiä vastaan. Joukkue ei selvästikään ole aina onnistunut pelaamaan omilla vahvuuksillaan johtoasemassa.
Tässä kuitenkin muutama argumentti että en usko näin tapahtuvan.

I) Sarjataulukon perusteella tänään on tiukka vääntö. Itse en usko, että Kärpät kävelee huomattavaan johtoasemaan pelissä.

II) Vastassa on yksi liigan kärkijoukkueisfa. Jukurit- ja Sport-pelien sulamiset voitaneen laittaa osittain "takki auki"-mentaliteetin piikkiin. En usko moisen mentaliteetin syntyä kärkijoukkueita vastaan.

III) Nyt pelataan Raksilassa. Takana on koyiyleisö ja ympärillä kaukalo, mihin oma pelisysteemi on rakennettu.

IV) Eiköhän joukkue ala pikku hiljaa ottamaan myös opiksi noista menneistä tapahtumista.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvinhän tuollainen sulaminen on mahdollista myös Tepsiä vastaan. Joukkue ei selvästikään ole aina onnistunut pelaamaan omilla vahvuuksillaan johtoasemassa.
Sanoisin, että tuossa on eri asiasta kysymys. Kun joukkueiden tasoerot ovat pienemmät, pelin momentum voi kääntyä toiselle ilman "sulamisia". Missä muissa peleissä Kärpät "ei ole onnistunut pelaamaan omilla vahvuuksillaan johtoasemassa"? Tuo on outo väite, kun itse tykkään että nimenomaan tällä kaudella Kärpillä on ollut "pitkä jänne" ja toiseksi, Kärpät on tehnyt erinomaisen paljon maaleja ja päästänyt vähän maaleja.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Näkisin paremminkin niin päin, että Kärppien ongelma, jos niitä jostain haluaa etsiä, on se, ettei niitä marjamäkeläisen tylyjä pelin jäädyttämisiä osata tehdä, vaan mieli laukkaa johtoasemassa kuin nuorella varsalla. Ei ole vielä kostautunut kuin Mikkelissä pistemenetyksinä, mutta kirjoittelin jo aiemmin siitä, että kahden maalin johtoasemassa päästettiin lyhyeen periodiin vastustaja vielä maalin päähän (Ässät, JYP, KalPa). Sen jälkeen tuli Mikkelin ja Vaasan useamman maallin vieraspelit.

Tämä on tärkeä taito kevättä ajatellen, että työkalupakkiin opetellaan myös tapoja pelin jäädyttämiseen tarpeen vaatiessa ja se träppi energian säästömiseksi. Eivät saa olla liian isossa merkityksessä tai ohjata tekemistä, mutta hemmetin tärkeitä elementtejä varsinkin pudotuspeleissä.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Sanoisin, että tuossa on eri asiasta kysymys. Kun joukkueiden tasoerot ovat pienemmät, pelin momentum voi kääntyä toiselle ilman "sulamisia". Missä muissa peleissä Kärpät "ei ole onnistunut pelaamaan omilla vahvuuksillaan johtoasemassa"? Tuo on outo väite, kun itse tykkään että nimenomaan tällä kaudella Kärpillä on ollut "pitkä jänne" ja toiseksi, Kärpät on tehnyt erinomaisen paljon maaleja ja päästänyt vähän maaleja.

Niin, nämä pelit Jukureita ja Sportia vastaan riittivät ainakin minulle perusteeksi kirjoittaa, että johtoasemassa pelaaminen ei ole aina onnistunut.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin, nämä pelit Jukureita ja Sportia vastaan riittivät ainakin minulle perusteeksi kirjoittaa, että johtoasemassa pelaaminen ei ole aina onnistunut.
Hiukan olen tosiaan tuosta erimieltä. Jukurit ja Sport pelien käänteillä on painoarvo sen Jatkoajan painoarvon kasin sijaan painoarvo kolme, eli ei juuri mitään. Näin niinkuin vertauskuvannollisesti. :)

Nimim. @GT toi taas tuon saman "ongelman" konkreettisemman näkökulman. Kärppien laukka on kova, mutta myös minä kaipaan Kärppien peliin varsinkin runkosarjan loppua ja playoffseja silmälläpitäen uusia kikkoja (esim. vastustajan pelin jäädyttäminen, keskialueen sumputtamien, karvauspeli) vastustajien kaatamiseksi. Mielenkiintoista nähdä, että mitä Mannerin Kärpät tekee. Itse olen toisaalla kaivannut lisävahvistuksia Kärppiin, jotka osaltaan mahdollistavat myös tuon kaltaisen pelin kehittämisenn.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Hiukan olen tosiaan tuosta erimieltä. Jukurit ja Sport pelien käänteillä on painoarvo sen Jatkoajan painoarvon kasin sijaan painoarvo kolme, eli ei juuri mitään. Näin niinkuin vertauskuvannollisesti. :).

Avaatko vähän, nyt en ymmärrä. Mielestäsi Kärpät siis onnistui pelaamaan johtoasemassa ko. peleissä? Itse olen kyllä täysin eri mieltä, sen verran pahasti joukkue housuunsa paskoi.
 
tuulis2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
5 pistettä yhteensä Jukurit & Sport-peleistä. 6 olisi ollut mahdollista, minusta edelleenkin tämä on tulosurheilua. Kovin pahasti joukkue ei
paskonut housuunsa. Kärpät edelleen johtaa sarjaa joten nuo kaksi ottelua voidaan laittaa jo unholaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös