Oulun Kärpät 2017–2018 – mahdollisuuksien aika?

  • 747 742
  • 3 832

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tarvitse muutamaa vuotta Kupari ollakseen iso pelaaja Liigassa. Hän voi olla sitä ihan hyvin jo tänä keväänä, viimeistään ensi kaudella. Sen jälkeen vie tie NHL:ään.

Nämä lahjakkaimmat nuoret tosiaan kehittyy usein huimin harppauksin kun heille annetaan tarpeeksi peliaikaa ja vastuuta. Monet kannattajat ajattelivat ettei Granlundista olisi iloa pariin vuoteen, mutta hyvinhän tuo meni heti HIFK:ssa. Aho ja Pulju kypsyivät NHL-tasolle nopeasti, samoin Kuokkanen, joka olisi varmasti pärjännyt liigassakin. Toki Kupari saa ottaa vielä monta askelta pelatakseen NHL:ssä, mutta ei se mikään suuri ihme ole jos näin tapahtuu jo vuoden tai parin sisällä. Ja onhan tuossa välivaiheessakin askeleita otettavana, kuten vaikkapa tuo isoksi liigapelaajaksi tuleminen. Kunhan vaan Kärpät älyää antaa Kuparille jatkossakin peliaikaa eikä laita mitään Koivistoja, Karvisia tai Kestilöitä edelle peliaikaa jaettaessa.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Lasu on haalariketjunsentteri ja Mäenalasesta ei tule liigatasoa kummempaa pelaajaa. Kyllä tuo joukkue edelleen tarvitsee sen senan ja laiturin.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lasu on haalariketjunsentteri ja Mäenalasesta ei tule liigatasoa kummempaa pelaajaa. Kyllä tuo joukkue edelleen tarvitsee sen senan ja laiturin.

Itse odotan sitä että Mäenalanen pääsee pelaamaan kunnon sentterin kanssa. Ihan selvästi Mäenalanen kärsii nykyisestä tilanteesta, joskin toki hän itsekin pystyy petraamaan. Viime kausikin alkoi Sakulla nihkeästi, mutta pisteitä tuli silti pelimäärään nähden oikein hyvin. Nyt pitäisi tosiaan kaivaa hänelle sopivampi sentteri ja samalla Sakun vääntää itselleen viime kevään vire, jolloin takitkin saattaisi alkaa kääntymään. Kärpille olisi toki ihanteellista jos Mäenalasesta tulisi kovan luokan pelaaja liigaan, mutta ei niin kova että muut sarjat veisi.

Lasu on tosiaan harvinaisen selvä haalariketjun sentteri. Tekee kyllä hyviä asioita, kuten pari arvokasta maaliinjohtanutta maskia, mutta muuten peliä tekevät taidot ovat harmittavan puutteelliset. Kai sille syynsä oli miksi kaveri ei noussut Frölundassa nelosketjua ylemmäs.
 
Viimeksi muokattu:

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno oli kyllä laukaus. Täytyy muistaa, että kaveri on kuitenkin vasta 17 vuotias. Muutama kehitysvuosi tuohon lisää, niin voi dominoida liigassa jo kunnolla. Ellei tosin siirry Pohjois-Amerikkaan aikaisessa vaiheessa.

Huvittava ajatus, että Kupari pelaisi "muutaman" vuoden päästä enää Liigassa. Muutaman eli noin 3-6 vuoden päästä Kupari täyttää 21-24 vuotta. Kehitys on näissä poikkeustapauksissa niin nopeata, ettei välttämättä Liigaa ehdi edes dominoida. Eiköhän Rasmus karista Suomen pölyt kannoiltaan viimeistään ensi kauden jälkeen. En pitäisi ihmeenä, jos tappelisi ensi syksynä jo paikasta NHL:ssä.

Onko Kupari Kärppien kevään kakkossentteri vakituisella ylivoima-ajalla? Vaikkapa Mäenalanen - Kupari - Leskinen voisi olla nihkeänpuoleinen pideltävä, varsinkin jos Mäenalanen saa kaivettua lisää raivoa ja röyhkeyttä pelaamiseensa. Sinänsä Mäenalasella alkaa olla palikat kunnossa merkittävään pisteiden naputteluun. Suurin kysymysmerkki Kuparin ja suuremman keskushyökkääjävastuun välillä on aloitustaito, jota täytyisi kehittää aika paljon.

Enkä kiellä muuten sitten ottamasta talteen. Saa vaikka printata ja faksata Penalle.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muutaman eli noin 3-6 vuoden päästä Kupari täyttää 21-24 vuotta. Kehitys on näissä poikkeustapauksissa niin nopeata, ettei välttämättä Liigaa ehdi edes dominoida. Eiköhän Rasmus karista Suomen pölyt kannoiltaan viimeistään ensi kauden jälkeen. En pitäisi ihmeenä, jos tappelisi ensi syksynä jo paikasta NHL:ssä.

Näin minäkin uskon. Kuparin tehotilasto on muuten +5, mikä on 11 ottelussa hyvä saavutus, eli ei kyllä vaikuta puolustussuuntaankaan isolta riskiltä tämän perusteella.
 
Lasu on hyvä sentteri mutta ei kärkiketjuihin. Olisiko nyt Kuparin paikka nousta Leskisen ja Mäenalasen väliin. Voisi ostohousut laittaa sen jälkeen jalkaan sen laiturisnaipperin ostoon.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Lasu on hyvä sentteri mutta ei kärkiketjuihin. Olisiko nyt Kuparin paikka nousta Leskisen ja Mäenalasen väliin. Voisi ostohousut laittaa sen jälkeen jalkaan sen laiturisnaipperin ostoon.
Tuo on erittäin mielenkiintoinen nosto. Mun mielestä ei olisi siinä mitään hävittävää kokeilla tosiaan Kuparia Leskisen ja Mäenalasen väliin.
 
Ränse

Jäsen
Lasu on kyllä todella tärkeä lenkki mutta valitettavasti miehen hyökkäyspelitaidot ovat aika olemattomia. 3. ketjuun olisi täydellinen mutta joutuu nyky-Kärpissä pelaamaan liian isossa roolissa hyökkäyssuuntaan. En silti ole pettynyt Lasun otteisiin, sillä pelaa aina kovalla sydämmellä joukkueelle. AV:lla maailmanluokan tekemistä. Olisi ottanut kaveriltaan Lundqvistin Joelilta edes vähän pelisilmää ja hyökkäystaitoja sieltä Göteborgista mukaan.
 
Micol

Jäsen
Lasu on hyvä sentteri mutta ei kärkiketjuihin. Olisiko nyt Kuparin paikka nousta Leskisen ja Mäenalasen väliin. Voisi ostohousut laittaa sen jälkeen jalkaan sen laiturisnaipperin ostoon.
Tämä sama asia kävi mielessä eilen illalla. Ei siinä kyllä mitään menetä tällä hetkellä, jos Lasun tuosta ketjusta puottaa alempaan ketjuun puolustusrooliin, jossa on erinomainen. Kuparilla näyttäisi olevan paljon enemmän annettavaa hyökkäyksiin kuin Lasulla, sillä taitotaso on aivan eri luokkaa. Tällä menolla Kupari todellakin ansaitsee omilla näytöillään sen hyökkäävän ketjun sentterin roolin.

Junttila - Ruohomaa - Bertrand
Mäenalanen - Kupari - Leskinen
Ikonen - Lasu - Junnila
Sailio - Humaloja - Vartiainen/Koivisto

Kyllähän tuo kolmonen olisi aika mitäänsanomaton ketju ja rosteri huutaisi tällä hetkellä kunnon snaipperia laitaan (ei lisää snaipperin tyylisiä).
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olisi ottanut kaveriltaan Lundqvistin Joelilta edes vähän pelisilmää ja hyökkäystaitoja sieltä Göteborgista mukaan.
Niin no, Lasuhan on vähän tuollainen köyhän miehen Lundqvist, eikä se Julle Lundqvistikaan mikään pisteruisku ole kyllä koskaan ollut. Kaveri on pelannut 640 peliä Elitserienissä/SHL:ssä, ja pistekeskiarvo on 0,55. Sanotaanko että siinä on sellainen puhdas "sentteriversio Mika Pyörälästä", paras kausi tällä Lunkalla on tuottanut SHL:ssä 38 pistettä 45:ssä ottelussa. Viime kaudella pisteitä tuli 51 pelissä 26 ja tämä kausi on tuonut seitsemään peliin tehot 2+1, eli siihen n. 0,5 haarukkaan menee varmaan tälläkin kaudella.

Onhan Lundqvist toki napsun tehokkaampi kuin Lasu ja kyseessä on kuitenkin ihan maajoukkuetason tähtipelaaja SHL:ssä, varmaan arvostetuin ruotsalaissentteri NHL:n ulkopuolella. Ei kyseessä siltikään mikään pistenikkari ole, vaan juurikin tuollainen monipuolinen yleissentteri. Toki ei haittaisi jos Lasulla olisi edes nuo Lundqivstin kiekolliset taidot, toisaalta siinä tapauksessa Lasu pelaisi ihan jossain muualla kuin Liigassa.

Ihan hyvä palanen Lasu on tähän joukkueeseen ja ei mies kyllä virheitä kentällä pahemmin tee. Voisi olla tehokkaampi joo, mutta niin kauan kun pelaa kahteen suuntaan tällä tavalla niin ei tuosta oikein voi pahoillaan olla, kyllä tuossa on voittavan joukkueen sentteri. Kolmossentterinä olisi ihanteellinen, mutta menee kakkossentterinäkin kyllä kunhan vaan Ruohomaa kestää kasassa. Silti tuonne se yksi sentteri tarvitaan ihan puhtaasti senkin vuoksi että niitä on määrällisestikin liian vähän.
 
H

Hidas_ja_kankea

Tässäpä tämä tämän kauden kestomantra, kuten viime kauden kiekollinen pakki. Ei lopulta tullut sellaista pakkia, ainoastaan sen tyylinen.

Alun perin toivoin ykkössentteriä ja maalin teon osaavaa laituria. Nyt on tullut laskettua vaatimustasoa vahvistuksista pelkästään kakkossentteriin. Ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro. Kyllä löytäminen pitäisi olla vallan mahdollista, ilman joukkuehengen pirstoutumista. Pelaajat ovat ammattilaisia ja pitää pystyä ymmärtämään, ettei ole hänelle kaavailtua roolia pystynyt täyttämään. Tehtyjen hankintojen perusteella en enää osaa odottaa kovin monia vahvistuksia tai sitten pari alinta kenttää täynnä perusjamppoja.

Kestomantraa sitten jatkossa siirtorajaan asti?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan hyvä palanen Lasu on tähän joukkueeseen ja ei mies kyllä virheitä kentällä pahemmin tee. Voisi olla tehokkaampi joo, mutta niin kauan kun pelaa kahteen suuntaan tällä tavalla niin ei tuosta oikein voi pahoillaan olla, kyllä tuossa on voittavan joukkueen sentteri. Kolmossentterinä olisi ihanteellinen, mutta menee kakkossentterinäkin kyllä kunhan vaan Ruohomaa kestää kasassa. Silti tuonne se yksi sentteri tarvitaan ihan puhtaasti senkin vuoksi että niitä on määrällisestikin liian vähän.
Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Mielestäni sentterinelikko Ruohomaa-Lasu-Kupari-Humaloja on varsin laadukas tähän hetkeen. Reservissä on sitten Koskenkorva. Kuparin kehittymisen seuraaminen asettaa omat haasteensa sentterin hommaamiseen. Jos kaikki menee kuin unelma, on Kupari helmikuussa jo erinomainen kärkisentteri tähän sarjaan. Nyt ei kannata hoppuilla. Joukkueemme on tehnyt eniten maaleja koko liigassa ja sarjasijoitus on toinen. Kyllä tässä on vara mennä maltilla.

Lasusta olen kanssasi samaa mieltä. Kolmossentterin rooli vaikuttaisi olevan hänelle ihanteellisin. Kärppien joukkue on kuitenkin niin hyvin ja kokonaisvaltaisesti rakennettu, että joukkue menestyy, vaikka kakkosketju ei liiaksi ole tehoillutkaan. Lasu on ansainnut tällä hetkellä paikkansa kakkosketjussa ja ylivoimalla. Kahdessa viime pelissä Lasu on muuten ollut se mies, joka on maskimiehenä tehnyt sen työn, mikä kakkosylivoiman kaksi maalia mahdollisti. Uskon Lasun pistetilin karttuvan aiempaa tiuhempaan, mikäli Mäenalanen, Lasu ja Leskinen jatkavat yhdessä vähänkään pidempään. Kuparilla on kauden edetessä sanansa sanottavana tuosta kakkossentterin paikasta.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tälläkin kaudella ennakkoon varmimmat hankinnat (Miika Koivisto, Junttila, Bertrand, Vehviläinen) ovat onnistuneet, jopa odotuksia paremmin, ja enemmän tai vähemmän epäonnistuneet ovat niitä, jotka olivat jo paperilla epävarmempia kortteja:

Jyri Junnila 15 ottelua, 1+1
Jasse Ikonen 13 ottelua, 2+0
Otto Karvinen 6 ottelua 0+1
Juha Koivisto 3 ottelua 0+0 (Koiviston kohdalla otanta toki kovin pieni)

Lasun minä lasken tässä vaiheessa pieneksi epäonnistumiseksi, mutta tiedän että tästä ollaan myös toista mieltä. Ajattelen että kun häntä on scoutattu kaksi vuotta ja hänelle on tarjottu ylivoima-aikaa ja paikkaa kakkosketjussa ei hän ole täyttänyt tuota roolia. Pidän kuitenkin mahdollisena, että jossain vaiheessa kautta kakkosen keskellä viilettää hyökkäspään taitojen osalta parempi pelaaja ja Lasusta voidaan saada tärkeä, joskin mahdollisesti hieman ylipalkattu, roolipelaaja joukkueeseen. Sen enempää väätöä en tahdo tästä käydä, tämä on vain oma näkemykseni ja toki tästä saa olla toista mieltä.

Kivihalmetta on paha laittaa mihinkään kategoriaan kun ei tiedä pitääkö paikkansa että hän tarjosi itseään Kärppiin. Joka tapauksessa Kivihalme tuli tryoutin kautta, joten siinä määrin tilanne oli turvallinen vaikkapa Karviseen, Koivistoon, Junnilaan ja Ikoseen verrattuna. Onnistunut hankinta toki joka tapauksessa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
@Erätauko , Lasun kohdalta nostaisin esille sen että ylivoimassa miehen roolia on muutettu. Enää ei ole pyörittämässä peliä B-pisteellä, vaan on parkkeerannut maalin eteen maskimieheksi. Lopputuloksena kahdessa edellisessä pelissä ylivoimamaalit miehen maskipelaamisen ansiosta. Tehopisteissä nämä ei näy, mutta on kuitenkin sellaisia asioita jotka on helppo huomata ns. tuloksen takaa. Melkein ansaitsisi moraalisen syöttöpisteen näistä. ;)

En tiedä kannattaisiko Lasu nostaa ihan ykkösylivoimaan tuohon Kukkosen tilalle maskimieheksi, ja Kukkosta sitten vähän pienemmällä vastuulla joko kakkosylivoimassa tai pois yv:ltä kokonaan.
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jyri Junnila 15 ottelua, 1+1
Jasse Ikonen 13 ottelua, 2+0
Otto Karvinen 6 ottelua 0+1
Juha Koivisto 3 ottelua 0+0 (Koiviston kohdalla otanta toki kovin pieni)

Kyllähän alaketjujen työmyyrien edesottamuksista kertoo nuo pistemäärät paljon :) Kaikki listaamasi pelaajat ehkä Ikosta lukuunottamatta ovat tällaisia. Tosin Ikonenkin on pelannut alaketjurooleissa.

Sikäli kiinnostaisi tietää, mitä olet odottanut vaikka Junnilalta, jos hän on ollut pettymys? Nähdäkseni Jyri on pelannut mainiosti alivoimaa ja tasakentällisin tehnyt hyvin paljon asioita oikein: vienyt kiekkoa alueelle, hankkinut jäähyjä, taklannut, karvannut aggressiivisesti. Minusta juuri Junnilassa kiteytyy tämän kauden Kärpät, joka pistää vastustajan pelinavauksen sekaisin aggressiivisella paineistuksella.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kyllähän alaketjujen työmyyrien edesottamuksista kertoo nuo pistemäärät paljon :) Kaikki listaamasi pelaajat ehkä Ikosta lukuunottamatta ovat tällaisia. Tosin Ikonenkin on pelannut alaketjurooleissa.
Kyllä tässä on ikävä sitä aikaa kun Teemu Normio painoi nelosketjusta 14 maalin kauden!

No mut joo ei vaan, Ikonen noista on jokseenkin ainoa pettymys, koska mielestäni hänessä on potentiaalia tehdä joku 10+ maalia kaudessa. Toki vielähän tuonkin ehtii helposti tehdä, mutta hyvän alun jälkeen on vähän nihkeästi nyt mennyt.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sikäli kiinnostaisi tietää, mitä olet odottanut vaikka Junnilalta, jos hän on ollut pettymys? Nähdäkseni Jyri on pelannut mainiosti alivoimaa ja tasakentällisin tehnyt hyvin paljon asioita oikein: vienyt kiekkoa alueelle, hankkinut jäähyjä, taklannut, karvannut aggressiivisesti. Minusta juuri Junnilassa kiteytyy tämän kauden Kärpät, joka pistää vastustajan pelinavauksen sekaisin aggressiivisella paineistuksella.

Pettymys oli ehkä huono sanavalinta kun ei näiltä pelaajilta olisi ehkä pitänytkään odottaa liikaa tehoja. Junnila teki muistaakseni viime kaudella 21 pistettä ja kun häntä on istutettu mm. kolmoskenttään arvelisin, että Kärpät on odottanut häneltä jonkin verran tehojakin.

Kärppien ongelmana on kuitenkin se, että ykkösen takaa ei saada tarpeeksi tehoja. Tähän Junnila, Koivisto, Karvinen tai Ikonen eivät valitettavasti ole tuoneet ratkaisua. Kun nyt saataisiin edes se kakkonen toimimaan niin sekin olisi jo jotain.
 
Ränse

Jäsen
Kyllä tässä on ikävä sitä aikaa kun Teemu Normio painoi nelosketjusta 14 maalin kauden!

No mut joo ei vaan, Ikonen noista on jokseenkin ainoa pettymys, koska mielestäni hänessä on potentiaalia tehdä joku 10+ maalia kaudessa. Toki vielähän tuonkin ehtii helposti tehdä, mutta hyvän alun jälkeen on vähän nihkeästi nyt mennyt.

Normion Teemu vaan tais pelata sellasten keskinkertaisuuksien kanssa kuin Sahlstedt ja Aaltonen.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Erätauko , Lasun kohdalta nostaisin esille sen että ylivoimassa miehen roolia on muutettu. Enää ei ole pyörittämässä peliä B-pisteellä, vaan on parkkeerannut maalin eteen maskimieheksi. Lopputuloksena kahdessa edellisessä pelissä ylivoimamaalit miehen maskipelaamisen ansiosta. Tehopisteissä nämä ei näy, mutta on kuitenkin sellaisia asioita jotka on helppo huomata ns. tuloksen takaa. Melkein ansaitsisi moraalisen syöttöpisteen näistä. ;)

En tiedä kannattaisiko Lasu nostaa ihan ykkösylivoimaan tuohon Kukkosen tilalle maskimieheksi, ja Kukkosta sitten vähän pienemmällä vastuulla joko kakkosylivoimassa tai pois yv:ltä kokonaan.

Joo sinänsä hyvä että roolia on muutettu, sillä peliä tekevämpi rooli ei istunut kunnolla hänelle. Nuo maskihommat on ehdottomasti arvokkaita ja nuo onkin melkeinpä ensimmäiset maaliin johtaneet hyödyt Lasun kohdalla. Toki siellä on myös yksi tehty maali (jossa toisten maski oli puolestaan isossa roolissa) ja mahdollisesti yksi syöttöpiste, mutta ainakin kaksi syöttöpistettä olivat vähän vahinkoja ja yksi kakkossyöttö ylivoimalla (en muista oliko tuossa ansiota).
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Normion Teemu vaan tais pelata sellasten keskinkertaisuuksien kanssa kuin Sahlstedt ja Aaltonen.
Näin se taisi muuten silloin kaudella 2006-07 ollakin jolloin sen 14 maalia tekaisi ja tuo oli muistaakseni kolmosketju. Seuraavaksi kaudeksi putosi sitten nelosketjuun ja sentterinä vaihteli ainakin Veikko Karppinen ja Tommi Paakkolanvaara.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Kärppien ongelmana on kuitenkin se, että ykkösen takaa ei saada tarpeeksi tehoja. Tähän Junnila, Koivisto, Karvinen tai Ikonen eivät valitettavasti ole tuoneet ratkaisua. Kun nyt saataisiin edes se kakkonen toimimaan niin sekin olisi jo jotain.

Mä näkisin asian niin, että meillä on ollut kaksi ketjua, jotka ovat toimineet ja tuoneet tehoja. Ykkönen ja sitten Humalojan ketju (tuntuu olevan että riippumatts siitä ketä on ympärillä). Lasut pitäisi saada toimimaan. Ja yhtä sentteriähän tämä huutaisi. Jos kakkosketjuun löytyisi profiilisentteri, voisi Lasua kokeilla vaikka nelosketjussa.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä näkisin asian niin, että meillä on ollut kaksi ketjua, jotka ovat toimineet ja tuoneet tehoja. Ykkönen ja sitten Humalojan ketju (tuntuu olevan että riippumatts siitä ketä on ympärillä).
Ei Humalojan ketju ole Lokakuussa ollut mitenkään tehokas (Sailio 0+0, Humaloja 0+1, Mäenalanen 1+1, Vartiainen 0+0). Kuten on niin moneen kertaan täälläkin sanottu, niin tämän ketjun ansiot ovat ihan jossain muualla kuin pisteiden tekemisessä. Toki maaleista tulee plussaa, mutta siitä, että vastustajilla palaa käämit saa vielä papukaijamerkin kaupan päälle.

Kakkosketju tarvitsisi yhtä taitavan sentterin kuin ykkösketjussa on. Lasu kolmoseen ja Kupari kolmosen laitaan (miksei vaikka kakkosketjunkin laitaan?). Kupari on kuitenkin niin raakile ja heiveröinen aloituksissa, että paras paikka tällä timantilla hioutua on laitahyökkääjänä.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Joo sinänsä hyvä että roolia on muutettu, sillä peliä tekevämpi rooli ei istunut kunnolla hänelle. Nuo maskihommat on ehdottomasti arvokkaita ja nuo onkin melkeinpä ensimmäiset maaliin johtaneet hyödyt Lasun kohdalla. Toki siellä on myös yksi tehty maali (jossa toisten maski oli puolestaan isossa roolissa) ja mahdollisesti yksi syöttöpiste, mutta ainakin kaksi syöttöpistettä olivat vähän vahinkoja ja yksi kakkossyöttö ylivoimalla (en muista oliko tuossa ansiota).
Anteeksi vain, mutta tämä "vainosi" Lasun väärin tehtyjä pisteitä kohtaan on naurettavaa. Noita "helppoja" kakkossyöttöjä tulee ihan kailille, mutta tietenkin vain Lasun kohdalla nostat tuon jatkuvasti esille. Lasilla on paljon erinomaisia suorituksia ollut keskialueella ja omassa päässä, mitkä ovat mahdollistaneet maaleja ja hyviä hyökkäyspään tilanteita. +- tilastohan onkin tämän miehen kohdalla timanttia. Lasu on muuten erittäin pidetty persoona Kärppien kopissa. Tulee olemaan keväällä helvetin tärkeä. Toki pisteitä voisi olla enemmänkin, mutta jos joukkue jatkaa tuohon malliin, niin ei haittaa. Sentterien vähyys on toki silti ilmeinen.

Ja rehellisesti sanottuna Mäenalanen on ollut melko heikko alkukauden, eli ei ne ketjukaveritkaan kyllä kummoiset ole olleet, etenkään kun Leskinen ollut paljon loukkaantuneena.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lasu on muuten erittäin pidetty persoona Kärppien kopissa. Tulee olemaan keväällä helvetin tärkeä.
Aivan varmasti. Tuskin on tyhjän takia Frölundan kapteenistoon parin kauden ajan kuulunut. Ja nimenomaan tärkeitä maaleja siellä mätkinyt alaketjun roolista huolimatta. Hienoa, että Kärpistä löytyy johtajuutta myös virallisen kapteeniston ulkopuolelta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös