Ottelut ja ”show”

  • 659 964
  • 2 620

Masentaja

Jäsen
Eilen äänet oli aivan liian kovalla, ainakin yläkatsomossa istuneille. En ymmärrä, miksi ne on noin kovalle tuunattu?

Pieni yksityiskohta röökipaikalta katsottuna: Suomen lipun vieressä liehui Venäjän lippu, vaikka Minsk on melestäni Valko-Venäjän pääkaupunki? Iso moka, jonka känniset Dinamo-kannattajat ainakin huomasivat.

Kyllä, noin 90db mittasin pregame-showsta ja kansallislauluista. Tämä siis Eteläpäädyssä. Ja siihen venäjän lippuun kiinnitettiin huomiota kun ajettiin areenan halliin, että ei todellakaan näin!
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kolmannen erän alussa alakatsomoissa Motorheadin "the Game"n jysähtäessä kajareista koko rivi teinityttöjä alapuolellani ainakin pelästyi aivan julmetusti. Ja kyllähän se vola oli aivan liian kovalla.

Jos nyt jotain kritiikkiä hakee, niin eikös se torvi pamahtanut jossain välissä kesken pelin. Lisäksi mietin, että vedetäänkö se rankkari musiikin soidessa täysillä. Loppui mielestäni vasta silloin, kun Pöystillä jo kiekko lavassa... ;=D

Kyllä tästä kaikesta show puolesta jää vähän sellainen puuhastelun/harjoittelun maku.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Oliko historiikkivideo eilen jumbolla?

E: Kiitokset vastauksesta. Toivottavasti pysyykin.
 
Viimeksi muokattu:

matpatt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Katsomokulttuuri
Se tunnistamaton biisi on soinut aikaisempina kausina jossain kokoonpano esittelyn tiimoilla 10 minuuttia ennen matsia ja esiintyy nykyisin myös Tehtävä Idässä -sarjassa. Ihan nasta sävel, mutta toimii enemmän rauhoittavana kuin tunnelmaa nostattavana.

Ettei kyseessä olisi tämä kappale? En tiedä onko muokattu jostain originaalista versiosta tuo, mutta samainen melodia soi Arenalla sekä Tehtävä idässä ohjelmassa. Alkaa siis kohdasta 0:30.

Linkki vie Soundcloudiin.
 

tmaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Ettei kyseessä olisi tämä kappale?

Sehän se!

Muistaakseni koko setti on soinut tälläkin kaudella arenaalla, vaikka teos on nimetty playoff teaseriksi. Tuo "Welcome to Hartwall Arena..." on jäänyt myös vahvasti mieleen.

Saikohan kukaan selvää mitä Pretenderin ja torven jälkeen soitettiin eilen? Desibelejä raiskattiin kuitenkin poikkeuksellisen lujaa, ettei tuosta saanut juuri selvyyttä. Jotain viitteitä oli vanhasta Enter Sandman -revittelystä, mutta ikään kuin päälle olisi liimattu jotain mölinää.
 

Heatley

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Ei oo ku Jokerit. V*TTU"
Nyt on biisiä hukassa, vanhalta mieheltä kuulostaa joka tämän biisin laulaa ja soi muistaakseni erätauon aikana. Antakaa palaa, anyone?
 

SilkySmooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Arsenal FC
Nyt on biisiä hukassa, vanhalta mieheltä kuulostaa joka tämän biisin laulaa ja soi muistaakseni erätauon aikana. Antakaa palaa, anyone?
Nyt on kyllä hitusen verran karkeat tunnusmerkit ainakin meikäläiselle.. :D

Voisko kyseessä olla R.L. Burnside - It's bad you know?
 

hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Kukahan hoitaa jumboskriinin ohjauksen ja suunnittelun mitä milloinkin näytetään? Tänään oli pari aivan käsittämätöntä sohlausta taas.

Ensinnäkin hidastuksia ei tuttuun tapaan nähnyt mistään tilanteesta. Matsin alkupuolella muutama hidastus oltiin näyttämässä, mutta sitten 1sek vilahduksen jälkeen vaihtui ruutuun joku koululaisryhmä tms Slovanin kannattajat.

Ottelun puolivälissä tuli kohokohtana ruutuun sen ankean rokkibändin, jonka nimeä en muista, solisti Sami Haber (?). Mieshän on umpijulli ja näytti hetken jopa peukkua alaspäin kameralle. Alla tietysti teksti I AM JOKERI. Onneksi ainakin päädystä tuli buuauksia jullille.

Vähän pelisilmää pliis!! Ei voi olla noin vaikeaa!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensinnäkin hidastuksia ei tuttuun tapaan nähnyt mistään tilanteesta. Matsin alkupuolella muutama hidastus oltiin näyttämässä, mutta sitten 1sek vilahduksen jälkeen vaihtui ruutuun joku koululaisryhmä tms Slovanin kannattajat.
Pelisilmä ei jumbon käytön osalta todellakaan ollut tänään kohdillaan ja esimerkiksi jälkimmäisestä pointista olen samaa mieltä, mutta tartunpa tähän lainaamaani kohtaan. Itse ihmettelin, että tilanteita alettiin edes näyttämään, kun ainakin aiemmin on ollut liikkeellä tieto, että KHL:n päästä on kielletty jäähytilanteiden yms. näyttäminen screenillä. Tässä mielessä ihmeteltäväksi jää enemmänkin pätkien aloittaminen, mutta hidastusten puuttuminen itsessään ei ole pelisilmän puutetta vaan sääntöjen noudattamista. Esim. maalit ja joitain maalipaikkojahan kuitenkin näytettiin hidastuksina aivan normaalisti.
 

Masentaja

Jäsen
Käytävällä näkyi ekassa erässä ainakin yksi jäähytilanne uusintana. Samoin oliko toinen vai kolmas erä, niin jumbolla tuli joku jäähy uusintana. Sakkoa saatana!
 

Gemondo

Jäsen
Käytävällä näkyi ekassa erässä ainakin yksi jäähytilanne uusintana. Samoin oliko toinen vai kolmas erä, niin jumbolla tuli joku jäähy uusintana. Sakkoa saatana!

Jep, se Ohtamaan hieman kyseenalainen huitomisjäähy näytettiin uusintana jumbolla. Mikä lie syynä tähän? Vahinko?
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikö kannattaisi vaikka kysäistä Janne Makkoselta jos hänet voisi palkata tekemään jonkun todella rautaisen Jokereiden historiaa muistelevan montage-videon HNIC-tyyliin tai hänen parhaiden NHL-pätkien malliin. Kuvia ja videota pitäisi eri arkistoista löytyä yllin kyllin, vielä kun noista tekisi muutaman eri vedoksen niin pyörisi muutama erilainen sitten kauden aikana ennen peliä… noista videoista voisi rakentaa koko "centerpiecen" jonka ympärille viimeiset minuutit ja sisääntulo kasaantuu.

Välillä voisi olla Kölnin rankkareita, teemua, divaripelejä, nallipyssyketjua, mestaruusvuosia, mitä vaan.. Ja teemoja voisi olla muitakin - parhaat jokeripelaajat NHL:ssä ja ties mitä...
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, se Ohtamaan hieman kyseenalainen huitomisjäähy näytettiin uusintana jumbolla. Mikä lie syynä tähän? Vahinko?
Ainakin Ohtamaan jäähyn hidastuksen nähtyäni muutin mielipidettä, että ei ollutkaan ihan niin paska vihellys. Aluksi näytti, että Slovanin pelaaja löi mailansa itse poikki, mutta hidastuksesta näkyi, että Ohtamaa veti yhden käden viikatteen suoraan slovakin mailanvarteen. En itse ymmärrä, miksi hidastuksia jäähyistä ei saisi näyttää, koska monesti myös selventävät tilanteita.
 

Heatley

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Ei oo ku Jokerit. V*TTU"
Nyt on kyllä hitusen verran karkeat tunnusmerkit ainakin meikäläiselle.. :D

Voisko kyseessä olla R.L. Burnside - It's bad you know?
Ei ole tuo biisi jos pitäisi jotain tyylilajia laittaa niin EHKÄ kantrahtavampaa? Tuosta nyt ei ihan varmuutta ole koska nippa nappa erotan räpin ja rockin :D
 

tmaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Olisko Toby Keith - I Love This Bar? Soi ainakin viime kaudella Areenalla muistaakseni ennen peliä.

Tunnusmerkillä kantri sen on oltava tämä, sama tuli heti mieleeni. Ja biisi on soinut tälläkin kaudella lämmittelyjen aikana tahi jollakin tauolla joka pelissä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Proletariaatin puolelle on harvoin sattunut mitään voittoja, edes lippu.fiin ilmapalloja. "Ostamalla edullisemman lipun et osallistu arvontaan."
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Proletariaatin puolelle on harvoin sattunut mitään voittoja, edes lippu.fiin ilmapalloja. "Ostamalla edullisemman lipun et osallistu arvontaan."

Juuri näin. Ilmapalloja sentään joskus harvoin putosi yläkatsomoihin, sen sijaan en ole ikinä nähnyt maskotin kiipeävän rahvaan väen luokse jakamaan palkintoja, faniruletista nyt puhumattakaan.

Jos huomennakin tuo Turkin matka arvotaan vain alakatsomolaisten kesken, niin eikös tuo yläpuolelle linkkaamani Jokerien mainos ole silloin ns. harhaanjohtavaa markkinointia?
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Sitä arvontaa lukuunottamatta kaikki mahdolliset palkinnot ovat menneet sen tanssiständin oikeanpuoleiseen katsomoon. Oisko joku 108 tjsp. Sillä käytävän vieressä istuvalla kaverilla on varmaan haarukat ja veitset jo valmiiksi taskussa aina kun lähtee matsiin ja kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä. Pizza napsahtaa kouraan joka kerta :)
 

Sulander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä arvontaa lukuunottamatta kaikki mahdolliset palkinnot ovat menneet sen tanssiständin oikeanpuoleiseen katsomoon. Oisko joku 108 tjsp. Sillä käytävän vieressä istuvalla kaverilla on varmaan haarukat ja veitset jo valmiiksi taskussa aina kun lähtee matsiin ja kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä. Pizza napsahtaa kouraan joka kerta :)

Pizza taitaa mennä Kotihotellin Parhaille paikoille.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Sitä arvontaa lukuunottamatta kaikki mahdolliset palkinnot ovat menneet sen tanssiständin oikeanpuoleiseen katsomoon. Oisko joku 108 tjsp.

Triviaa ja rulettia on osunut muuallekin kuin noille paikoilla. Pizzaa taas ei arvota, vaan jaetaan Kotihotellin "kutsuvieraalle", tuossahan samalla mainostetaan lafkan nettisivuja ja jo usean vuoden ajan ainakin ulkkareille on asunnot löytyneet tuolta.

Yläkatsomoon ei kyllä ole tainnut osua mitään. Joskus narri on käynyt naurattamassa junnuporukoita, mutta noin muuten on ollut rauhallista. Kiss camista en sitten tiedä, tuota kun ei samalla tavalla suunnata "paremmalle väelle" kuin palkinnot.

edit: Katos, mähän olin nyt saatanan hidas.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös