Ottelut ja ”show”

  • 662 828
  • 2 620

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Amandakin voisi ymmärtää, että jengi haluaa kuulla tauoilla vanhoja rock-biisejä esim. 80 ja 90-luvuilta. W.A.S.P, Iron Maiden, Dio, Bon Jovia yms. Se on lätkämusaa, ei mitään kasmiria, robinia, teknoa...

Mielummin sitä itsekin kuuntelisi noita edellämainittuja lätkämatsissa, mutta maailma muuttuu ja etenkin viihdebisneksessä on mentävä tuoreiden tuulien mukana, jos haluaa menestyä. Liigan yksi isoimpia ongelmia on jo pitkään ollut kaavoihin kangistuminen ja uusiutumisen mahdottomuus. Siellä vaan pitää tulla aina ne samat 10 biisiä joka pelissä, kun ne on siellä aina ennenkin kuulunut ja se on vain yksi esimerkki monien joukossa. Viihdetapahtuman kehittämisessä Liiga on edelleen jossain 80-luvulla. Tai no, tulihan sinne 90-luvulla cheerleaderit. Sitten ei olekaan oikein tapahtunut mitään. Mutta Liigasta huolimattakin Amandan soittama musiikki on vain ja ainoastaan paskaa. Paitsi ajoittainen House Of Pain ja ne muutamat harvat rockit.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Selventäisitkö vielä missä vaiheessa Kekäläinen heitti Semirin ja Valtosen susien eteen ja lähti itse tieltä pois? Eihän Kekäläinen vastuuta ottanut asiasta itselleen, mutta sen enempää ei lähtenyt nimeämään syyllisiä.

No eihän tuossa syyllisiä tarvinnutkaan nimetä kun se oli videotallenteista kenen tahansa nähtävillä. Jos olisi itse myöntänyt antaneensa käskyn tai luvan olisivat liigan rangaistukset kohdistuneet seuraan eikä näihin kahteen toteuttajaan. Tai luultavasti heihinkin, mutta pienempinä ja varsinkin julkinen teilaus olisi kohdistunut sinne minne se olisi kuulunutkin. Tällainen "otamme kaiken vastuun" jargon on ihan yhtä tyhjän kanssa jos kaikki sanktiot ja julkinen tuomitseminen lankeavat master planin toteuttajien niskaan. Keklu oli raukkamainen puskista ampuja.

Yhtä lailla Kohonenkin tässä pyytää Jokeriorganisaation puolesta anteeksi ja lupailee ettei tämä toistu enää ikinä. Huvittavaahan tässä on se että lehtien otsikotkin ovat aivan identtiset. "Jokerit rankaisi Semir Ben-amoria" ja "Jokerit rankaisi Amandaa". Teksissä "Jokerit pahoittelee ylilyöntiä, vastaavat ylilyönnit eivät toistu" ja "Kyseessä oli virhe. Jokerit vakuuttaa, ettei vastaava toistu jatkossa". Ihan samaa jargonia tarjoiltiin silloin kun nytkin.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikä se viesti tässä kaikessa hölynpölyssä oli?

Miten Keklu oli raukkamainen puskista ampuja? Millä tavalla ja ketä hän ampui? Olisiko Semirin pelikielto ollut pienempi, jos Keklu olisi kertonut olevansa itse päävastuussa hyökkäyksestä? Vai mikä sun pointti nyt olikaan? Keklu toki sanoi, että Semiriä on rangaistu seuran sisäisesti. Sitä ei kertonut millä tavalla. Veikkaan ettei mitenkään. Vuosia on jo vierinyt, mutta vieläkään en ole tosin lukenut yhtään todistetta siitä, että Keklulla olisi ollut mitään tekemistä hyökkäyksen kanssa. Jos sulla sellainen on niin pöytään vain. Mitkään "kyllähän sen kaikki tietää ja Peltonenkin niin sanonut" blaablaablaat on vain sitä blaablaablaata, jota ei nyt tähän tarvitse kommentoida.

Yhtä lailla Kohonenkin tässä pyytää Jokeriorganisaation puolesta anteeksi ja lupailee ettei tämä toistu enää ikinä. Huvittavaahan tässä on se että lehtien otsikotkin ovat aivan identtiset. "Jokerit rankaisi Semir Ben-amoria" ja "Jokerit rankaisi Amandaa". Teksissä "Jokerit pahoittelee ylilyöntiä, vastaavat ylilyönnit eivät toistu" ja "Kyseessä oli virhe. Jokerit vakuuttaa, ettei vastaava toistu jatkossa". Ihan samaa jargonia tarjoiltiin silloin kun nytkin.

Niin, Kohonen astuikin seuran eteen julkisesti kommentoimaan toimitusjohtajan roolissa. Oliko se väärin tehty vai mikä siinä on nyt se ongelma? Ainakaan Amandan tehtävä dj:nä ei ole kommentoida seuran asioita ja käskytysketjuja julkisuudessa, se on täysin varmaa ja on ihan perusteltua Kohoselta heivata Amanda hetkeksi sivuun sen johdosta. Mikäli hyllytyksen syy on vain ja ainoastaan maalilaulun soittaminen, on hyllytys kyseenalaisempi. Onko jossain todettu, että se on ainoa syy eikä julkisella avautumisella ole mitään merkitystä ollut hyllytykseen? Rotalta avautuminen taas oli täysin naurettava "ei se minä ollut"-sössötys, kun samassa kertoo ehdottaneensa SKA:n maalilaulua soitettavaksi Helsingissä.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mikäli hyllytyksen syy on vain ja ainoastaan maalilaulun soittaminen, on hyllytys kyseenalaisempi. Onko jossain todettu, että se on ainoa syy eikä julkisella avautumisella ole mitään merkitystä ollut hyllytykseen?.

– Meillä ei ole varmaa käsitystä siitä, kuka käski Harkimoa soittamaan SKA:n biisin. Joka tapauksessa Harkimon olisi pitänyt varmistaa asia Jokerien ottelutapahtumavastaavalta, eli pyytää lupa siihen. Näin ei valitettavasti tapahtunut, Kohonen sanoi.

– Joitakin toimenpiteitä on luvassa.

Näin Kohosen suulla. Eihän tuossakaan sanota sen kummemin mitä rangaistuksia (toimenpiteitä) tulee paitsi pelikieltoa illan ottelusta. Semiriäkin rangaistiin sisäisesti, liigalta tulleiden sakkojen ja pelikiellon lisäksi. Se että sinä uskot ettei rangaistusta ikinä annettu on sinun puhdasta spekulaatiota. Mutta yhtä lailla molemmissa keisseissä syy tapahtuneesta vyörytettiin playnapin/nyrkinheiluttajan niskoille ja se vielä vahvistettiin julkisesti seuran omilla rangaistuksilla.
 
WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Mahtava juttu, että syyllinen löytyi ja joutuu kärsimään rangaistuksensa. Suoraselkäinen ja uskottava liike mr. Rottenbergiltä.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Rotalta avautuminen taas oli täysin naurettava "ei se minä ollut"-sössötys, kun samassa kertoo ehdottaneensa SKA:n maalilaulua soitettavaksi Helsingissä.

Itse asiassa se taisi olla Amanda, joka Radio Rockin haastattelussa sanoi että Roman on aiemmin ehdottanut biisin soittamista.

Tämä Romanin kommentti on kuitenkin aika helmi:

– Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Venäjän maajoukkue käytti sitä samaa laulua MM-kisoissa maalilaulunaan, ehkä se on jäänyt sieltä, Rotenberg pohtii.

Kuinka monta peliä Hartwallilla on pelattu junnukisojen jälkeen? Nyt se laulu sitten mystisesti tupsahti taas esille. Heh.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Nyt menee todella lapsellliseksi. Oletat että Suomen TOP-10 yritystä heittävät työntekijät susille jos vähän tulee painetta. Voin sanoa että täyttä paskaa.

Itse asiassa Suomen TOP-100 yritystä osaavat johtamisen alkeet sen verran Rotenbergia paremmin, että ne 80-90 prosenttisesti hoitavat asian siten, että työntekijät saavat mahdollisen virheen tehtyään yritykseltä tukea ja jos ongelma nousee julkisuuteen vähän enemmän, johto ottaa vastuun. Ei sinne siivoojaa ja toimistoapulaista nimetä.

Itsellä on useampivuotinen kokemus pörssiyhtiössä toimimisesta ja sen tyttären johtamisesta, vaimolla TOP-50 yrityksen kakkosjohtamisesta, joten ei tässä ihan luulon varassa olla. Hyvä johtaminen on äärettömän isossa roolissa yritysten toiminnassa.

Hyvä heittää tuollaista, että laita nimiä TOP-10 yrityksistä joissa johto on ottanut vastuun. Miten helvetissä niitä voi laittaa, jos ne eivät Jokerien tapaan ole naulanneet ensin työntekijöitään ristille eli pitäisi tietää caset etukäteen? Faktisesti asia menee niin, että toimitusjohtaja kantaa isoimman vastuun ja vaikka muut mokaisivat, toimitusjohtaja on se joka viime kädessä lähtee hallituksen päätöksellä.

Nämä kommentit vielä heitän tästä aiheesta:
Missä minä olen olettanut, että TOP-10 yrittykset heittävät työntekijät susille? Näytä se viesti!! Täysin paska väite.

Kun nyt lähdit avautumaan työhistoriastasi, voin minäkin sitä hieman raottaa. Viimeiset 5 vuotta työelämässä pörssiyhtiön tytäryhtiön johtoryhmässä. Yhtiö alallaan maailmassa silloin TOP-5:ssä. Viimeiset 21 vuotta erään osakeyhtiön toimitusjohtajana (edelleen jatkuu) ja vielä yksi vaalikausi kunnallispolitiikassa liikuntalautakunnan jäsenenä. En väitä, että se tuo minulle mitään sen kummempaa uskottavuutta, mutta sinä väität, että nuo meriittisi tuovat sinulle. Tässä meidän ero.

Olisi sinunkin opittava hyväksymään se, että joillakin voi olla asioista erilainen mielipide ja käsitys kuin sinulla. Voit ihan rauhassa opettaa näitä nuorempia opetuslapsiksesi, mutta minuun se ei käy. Minulla tulee aina olemaan oma mielipide ja niin saa olla muillakin, MUTTA muiden mielipiteitä saa kyseenalaistaa, sitä ei monikaan täällä tunnu ymmärtävän.

Tähän aiheeseen en enää palaa piste
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nämä kommentit vielä heitän tästä aiheesta:
Missä minä olen olettanut, että TOP-10 yrittykset heittävät työntekijät susille? Näytä se viesti!! Täysin paska väite.

Koitas nyt rauhoittua ja opetella lukemaan. Minä vastasin sinun väitteeseesi, että TOP-10 yritysten johto ei ottaisi vastuuta työntekijöiden virheistä näin:

"Kaikki TOP-10 Suomen yritystä. Yksikään ei heittäisi työntekijöitä susille."

Kyseessä siis minun kuvaannollinen ilmaus sille, että yritys laittaa työntekijät käytännössä nimineen median (=susien) raadeltavaksi.

Olisi sinunkin opittava hyväksymään se, että joillakin voi olla asioista erilainen mielipide ja käsitys kuin sinulla. Voit ihan rauhassa opettaa näitä nuorempia opetuslapsiksesi, mutta minuun se ei käy. Minulla tulee aina olemaan oma mielipide ja niin saa olla muillakin, MUTTA muiden mielipiteitä saa kyseenalaistaa, sitä ei monikaan täällä tunnu ymmärtävän.

Minulla ei ole ongelmia hyväksyä yhtäkään Jokerien kannattajan käsitystä. Olen 100 kertaa todennut, että kannattaa voi jokainen tavallaan

Muut höpinäsi jätän kommentoimatta. Jatkossa en kommentoi enää mitään kirjoituksiasi.
 
Gemondo

Jäsen
Ensimmäinen ajatus lakanoista: Mahtavaa! Tätä olen ehtinyt ihmettelemäänkin että eikö olisi fiksumpaa osoittaa siellä hallissa mieltä kuin täällä nettipalstalla vinkua joka asiasta. Mutta harmi tosiaan että toteutus meni vituiksi noiden lakanoiden kanssa, sillä ne on oikeasti kekseliäitä ja hienoja! Sitä kyllä vähän tosin ihmettelen itsekin että miksi näihin lupaa kysytty? Tuskin vastaus ketään yllätti.

Noh, toivottavasti EP virittää lakanat vaikka sinne hallin ulkopuolelle sitten, eiköhän julkisuus olisi tuollakin taattu.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä en näe yhtään syytä miksi kenenkään eteläpäätyläisen pitäisi mennä tänään ylipäätään katsomoon. Kun ennalta ilmoitettu protesti halutaan sensuroida, niin kannattaisi ottaa siitä vinkki ja sensuroida koko EP tyhjäksi koko pelin ajaksi. Jos organisaatiolle tai KHL:lle ei kelpaa tunteella elävät fanit niin parempi ettei faneja ollenkaan, yhden pelin ajaksi.

Mitä salakuljetukseen ja kertomattajättämiseen tulee niin se ei taida olla vaihtoehto, vaikka ensimmäinen hyvä ajatus olisikin. Vai onko jollain hyvä idea 5x6m lakanan salaa viemisestä halliin niin ettei kukaan kiinnitä huomiota?

Itselläni ei ole mitään tekemistä koko protestin suhteen, mutta varaukseton peukku ylös sille. KHL:n/Jokereitten sensuurille tosin iso keskisormi pystyyn.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni lakanat olivat juuri sopivan kärkkäitä, mutta eivät mauttomia. Luvan olisi ehkä voinut jättää kysymättä, ja lakanan olisi voinut kuljettaa sisään muutamassa osassa, jolloin salakuljetus olisi varmaankin onnistunut.
 
Gemondo

Jäsen
Mitä salakuljetukseen ja kertomattajättämiseen tulee niin se ei taida olla vaihtoehto, vaikka ensimmäinen hyvä ajatus olisikin. Vai onko jollain hyvä idea 5x6m lakanan salaa viemisestä halliin niin ettei kukaan kiinnitä huomiota?

Totta, jos ei se käytännön syistä onnistu ilmoittamatta etukäteen niin minkäs teet. Ja taitaahan noissa olla ne palotekniset jututkin jotka varmaan estävät tuon? Tosin eikö tuo lakana tehty kuitenkin Arenan käytävällä, eli sitähän ei välttämättä olisi tarvinnut enää smuglata sisälle, vain sisältö olisi tarvinnut arvatenkin pitää salassa.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Keinot löytyy aina toteutukseen ilman lupaa tavalla tai toisella, jos on tarpeeksi motivaatiota. Esimerkiksi kakskeppisiä ja muita kannatuslippuja sisään vaan kokoon käärittyinä joihin on piirretty esim rotanmyrkky-varoitusmerkkejä.
 
Nismo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ilman Harkimoita.
Mitä salakuljetukseen ja kertomattajättämiseen tulee niin se ei taida olla vaihtoehto, vaikka ensimmäinen hyvä ajatus olisikin. Vai onko jollain hyvä idea 5x6m lakanan salaa viemisestä halliin niin ettei kukaan kiinnitä huomiota?

Tuo muovi on niin pientä ja kevyttä että menisi helposti sisään. Aikanaan viety lakana-banderolleja takkien ja "treenikassin" sisällä, jossa muutama hassu vaate päällä.

Uskomattominta tuossa on, että nuo on maalattu Areenalla. Olisihan nuo voinut smuglata vaikka repussa katsomoon ja jättää fanitiskin "sisään" kun kerran EP RY:n hallituksen puheenjohtajakin on ilmeisesti mukana tekemässä ollut.

Peiliinkatsomisen paikka tämän epäonnistumisen kanssa. Uskomatonta puuhastelua.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Koitas nyt rauhoittua ja opetella lukemaan. Minä vastasin sinun väitteeseesi, että TOP-10 yritysten johto ei ottaisi vastuuta työntekijöiden virheistä näin:

"Kaikki TOP-10 Suomen yritystä. Yksikään ei heittäisi työntekijöitä susille."

Kyseessä siis minun kuvaannollinen ilmaus sille, että yritys laittaa työntekijät käytännössä nimineen median (=susien) raadeltavaksi.

Minulla ei ole ongelmia hyväksyä yhtäkään Jokerien kannattajan käsitystä. Olen 100 kertaa todennut, että kannattaa voi jokainen tavallaan

Muut höpinäsi jätän kommentoimatta. Jatkossa en kommentoi enää mitään kirjoituksiasi.
Kiitos samoin.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Toivottavasti nää Haukat yms khl fanaatikot nauttii Spartak fanien mökästä.
Jos minua tarkoitit heitollasi, niin voin sanoa, että kuuntelin mielenkiinnolla K.Kiven ja AJ:n mielipiteitä ep:n mielenilmauksesta. Olen täysin samoilla linjoilla heidän kanssaan ja tuonut ne täälläkin esille.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tuo lakana olisi ollut mainiota kritiikkiä olematta törkeä tai mauton. Varaukseton peukku sille. :)
 
Matson78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mihinköhän aikaan Khl sai tiedon lakanasta, kun ehtivät "reilusti" ennen peliä sen kieltämään..?? Naurettavaa sanavapauden loukkaamista..!!

Edit. Mikäli Ska tulee vastaan poffeissa, niin pitäisikö tehdä vastaavanlaisia "lakanoita" esim. A3 kokoisina. Siinähän estävät 1000 ihmisen mielenilmaisun.??
 
Viimeksi muokattu:

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Vaikka pääty ei ole parhaimmassa loisteessa niin oliko kiva kuunnella Spartak faneja 2 erää? Toivottavasti oli koska ensi kaudella saattaa meininki olla tuollaista jos pääty hajoaisi lopullisesti. Jotkut täälläkin sanonu suunnilleen "painukaa vittuun". Kyllähän vierasfaneja oli niitä kolme tai kolmesataa varmaa kiva kuunnella. Melko hiljaista muuten taisi olla.
Ehkä vielä joskus pääty on taas Suomen suurin. Riippuu paljon liigasta ja egoista joita siellä pyörii ja boikotoi.
 
YamahaGPR

Kyllä sinne laadukasta kiekkoa tullaan katsomaan eikä Eteläpäätyä. Kaikki kunnia Eteläpäädylle hienosta meiningistä mutta kyllähän joukkue on suurempi kuin kannattajaryhmä.
 
jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Vaikka pääty ei ole parhaimmassa loisteessa niin oliko kiva kuunnella Spartak faneja 2 erää? Toivottavasti oli koska ensi kaudella saattaa meininki olla tuollaista jos pääty hajoaisi lopullisesti. Jotkut täälläkin sanonu suunnilleen "painukaa vittuun". Kyllähän vierasfaneja oli niitä kolme tai kolmesataa varmaa kiva kuunnella. Melko hiljaista muuten taisi olla.
Eli kaipaat nyt jotain ylistyslaulua ja kehuja kannustuksestasi kolmannessa erässä? Itse olen vissiin sitten ymmärtänyt kannattamisen hiukan väärin, kun oletin kannattajien olevan katsomossa joukkuetta varten ja sitä tukemassa, ei hakemassa muilta katsojilta hyväksyntää ja kunniaa hyvästä kannustuksesta.

Ei siinä, jokainen kannattaa tavallaan ja kaikki kunnia Eteläpäädylle ja muille faneille jotka sitä ääntä hallissa pitävät, mutta hieman erikoisena pidän sitä, että pitää erikseen tulla anelemaan oikein jotain hyväksyntää ja nostamaan itseään jalustalle kannustuksesta ottelun jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös