Oskari Setänen – seuraava lukkolainen huippumaalivahti

  • 218 680
  • 1 135

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Nyt ei koppi tartu Setäselle. Helppoja menee. Suurin syy sille ettei tullut kolmea pistettä on, että veskari nyt vaan vuotaa.

Mee ny mäkeen. Yksi lipsahdus koko ottelussa, muille ei kukaan olisi mitään voinut. Muutama loistava torjunta sinne joukkoon. Koko ajan kypsyy, kun saa pelejä alle ja kaikki viisi aloittamaansa ottelua voittanut.
 
No jaa. Kyllähän tuo varsinkin alussa piti joukkuetta pystyssä ja ei kokonaisuutena esitys ainakaam viime aikojen Zapolskia huonompi ollut. Yksi maali meni Setäsen piikkiin mutta enemmän mua huolettaa tuo tiettyjen pelaajien (mm. Kousa ) puolustuspelaaminen johtoasemassa.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yliarvioinko Becksiä vai pettikö Olkun sarkasmitutka?
Lähinnä tuo oli piikki Jytylle ja muille Zapolskin arvostelijoille eilisestä. Molemmille meni yksi "helppo" pelissä. Silti meillä on tällä hetkellä kaksi hemmetin hyvää maalivahtia joista kumman tahansa voi heittää askiin tilanteessa kuin tilanteessa. Mun mielestäni tää on helvetin hyvä juttu kevättä ajatellen.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Sitä minä juuri tarkoitin. Bluesin tasoitusmaalin jälkeen, ensimmäinen ajatukseni oli Zapolski-ketju.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Vakio selitys: Eka maali syntyi kun siniseltä lähti maskista täydellinen veto. Setänen joutui vielä liikkumaan sivuttain. Viivapelaajan hyvyyttä.

Kaksi seuraavaa olikin puolustajien paskaa pelaamista.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lähinnä tuo oli piikki Jytylle ja muille Zapolskin arvostelijoille eilisestä. Molemmille meni yksi "helppo" pelissä.
Niin, nyt pitää muistaa, että arvostelin Zapon koko viikon suoritusta, eli kolmen pelin kokonaisuutta. Niissä meni kaikissa kolmansissa erissä vähintään yksi helppo/peli selän taakse.

Tämä oli Setäsen viikon ensimmäinen peli, mutta se helppo virhe tässäkin tapahtui. En kuitenkaan lähde vaatimaan mitään vaihtoja seuraavaan peliin, koska Setänen esitti loistavia otteita tuon "munauksensa" jälkeen, ja oli yksi kahden pisteen takuumiehistä.

Mitä tulee itse tuohon virheeseen, niin uskon kyllä että homma käydään tarkasti läpi seuraavissa harjoituksissa, ja Oskari ottaa tuosta opikseen, eikä jatkossa noita nähdä.
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämmöistähän tämä on kun meillä on Hannu "vapaat kädet" Vanhatalo, jolle joku voisi kertoa että katsoo omat pelaajat ennen kuin rekrytoi vanhat papat muista joukkueista.

Mä en syytä Vanhataloa olleskaan vaan sitä, ketä pelaavasta maalivahdista päättää. Tai syytä ja syytä... mulle on ihan sama, vaikka maalilla seisoisi Ukko Nooa jos se mestaruus joskus tulisi, mutta ihan aikusten oikeasti ei Raumalla nuoren maalivahdin kannata olla. Peli tai toinen silloin tällöin ei kehitä miestä mihinkään ja silloin kannattaa katsoa, olisiko ruoho aidan toisella puolella vihreämpää.

Muutenkin Lukon kannattaa haudata koko akatemiahössötys Monnan monttuun niin kauan, kuin takataskussa valuuttaa piisaa.
 
No periaatteessahan se olisikin hienoa haudata koko junioritoiminta. Eihän sinne oikeasti nouse kuin ehkä yksi pakki 5:ssä vuodessa Liigaan mutta mukavaa ajatella Lukon ja koko Suomen kannalta kun ne sadat raumalaisjunnut toteavat myös että on turhaa pelata lätkää tässä kylässä...
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Jälleen osoitus Lukon organisaation puu-käsistä sekä onnettomasta ammattitaidosta jossa vain puuhastellaan, rahastetaan ja tehdään "suoja-töitä".

Oksettavaa puuhaa on nykyään koko Lukon touhu jossa ei oikein kukaan tunnu osaavan asioitaan. Vaikka joukkueen toivon menestyvän niin en sillä hinnalla, että se oikeuttaa johdon ammatti-pätemättömyyden asiassa kuin asiassa. Tämä johdon puuhastelu pakottaa minun taas sanomaan, että toivottavsti Lukko ei voita tänäkään vuonna mitään jotta saavat taas yhden paskanmyrskyn osakseen.

Perkele, jos Setänen ulostetaan sen vuoksi, että Saksasta hankitaan joku parhaat vuotensa nähnyt itku-pappa niin ei muuta kuin koko seura viemäristä alas.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Setäsen ratkaisua en ihmettele yhtään. Muistaakseni eräs nimim. (1936 ?) kauden alla kertoili Setäsen saavan peliaikaa. Sellaset visiot Lukossa silloin. Pikkasen toisenlainen visio toteutui.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Itse en ole tästä Oskarin ratkaisusta sinänsä yllättynyt enkä oikeastaan kauhean pahoillanikaan. Raanta näistä omien maalivahtilupausten karkaamisista eniten harmitti ja harmittaa.

Lapsellista kiukuttelua porukalta, maalivahtipeliin Lukko ei tule kaatumaan kuin ehkä kerran kymmenessä vuodessa. Jos silloinkaan.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jälleen osoitus Lukon organisaation puu-käsistä sekä onnettomasta ammattitaidosta jossa vain puuhastellaan, rahastetaan ja tehdään "suoja-töitä".

Oksettavaa puuhaa on nykyään koko Lukon touhu jossa ei oikein kukaan tunnu osaavan asioitaan. Vaikka joukkueen toivon menestyvän niin en sillä hinnalla, että se oikeuttaa johdon ammatti-pätemättömyyden asiassa kuin asiassa. Tämä johdon puuhastelu pakottaa minun taas sanomaan, että toivottavsti Lukko ei voita tänäkään vuonna mitään jotta saavat taas yhden paskanmyrskyn osakseen.

Perkele, jos Setänen ulostetaan sen vuoksi, että Saksasta hankitaan joku parhaat vuotensa nähnyt itku-pappa niin ei muuta kuin koko seura viemäristä alas.
Dufvan Lukossa mennään tulos edellä. Risto on ilmeisesti päättänyt, että Zapolskilla mennään, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu. En oikeastaan ihmettele päätöstä, sillä Zapolski oli viime kaudella erittäin hyvä ja halusi myös pelata mahdollisimman paljon. Nyt on ollut vähän heikompi kausi, mutta eiköhän Ryan paranna kevättä kohden.

Setäsen rooli on tietysti ikävä, joten ymmärrän hyvin hänen ratkaisunsa. Lukossa Setäsen pitäisi olla selkeä ykkönen, eikä se mitä ilmeisimmin ole RD:n suunnitelmissa ensi kaudellekaan.
 
"Viime kaudella" ei ole sama asia kuin nyt. Tiedän miten lukossa mennään mutta seuran tulisi huomioda muutakin kuin menestys. Tai no, aika surkeasti se menestyskin on taattu tässä game planissa kun lukko ei näytä siinäkään onnistuvan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensi viikolla on kolme peliä, TPS kerran ja Ässät kahdesti. Kyllä pitää ihmeitä tapahtua jos Oskari yhdessäkään pelissä peliaikaa saa. Se on sitä tasaista peluutusta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Setänen pelasi hyvin, mutta jos Zapolski pelannut samanlaisen ottelun, olisi hänen ketjunsa täynnä viestejä viimeisen erän kolmesta päästetystä maalista.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Voitto on voitto, ei Zapoakaan kukaan naulaa voittopelin jälkeen mutta kun niitä ei viimeaikoina ole tullut...
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Setänen pelasi hyvin, mutta jos Zapolski pelannut samanlaisen ottelun, olisi hänen ketjunsa täynnä viestejä viimeisen erän kolmesta päästetystä maalista.

En nahnyt kuin kaksi viimeista sportin maalia, ne eivat menneet Setasen piikkiin. Ensin joku jatettiin maalin eteen taysin yksin ja perssilma syotolla saivat vahingossa kiekon sille, ei voi syyttaa maalivahtia jos on sektorissa vapaana jannu ja saa poikittaissyoton. 3-3 tasoituksessa oli 3 miehen maski ja laukaus meni ihan alanurkkaan. Setanen oli hiukan mukana mutta ei varmasti nahnyt oikein mitaan. Jos Setanen imaisisi viivan paalta maskittoman vedon niin silloin kritisoisin hanta kuten Zapoa vastaavasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös