Onnitteluketju – mistä tahansa & kenelle tahansa

  • 218 717
  • 1 890

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
En hakusanalla löytänyt vastaavaa ja kuitenkin kaikilla on aina onniteltavaa, lapsensyntymä, suosikkijoukkueen kultamitalli, avioero ja lukemattomat muut.

Itse avaan onnittelemalla.

Onnea MP voitosta Suomen cup:ssa Interiä vastaan.

PS. Jos viidestämiljoonasta otsikosta, kuitenkin löytyy vastaava, pistäkööt modet tän sinne.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mokela 17 vuotta

Onnittelut käyttäjälistan nuorimmalle.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onnittelen itseäni adsl-yhteyden hankkimisesta kotiini. Nyt voin seilata tiedon valtatiellä kokolailla helpommin kuin ennen. Lisäksi tahtoisin lähettää kotiini terveiset myös itselleni eli minulle valmistumisen(i) johdosta. Onneksi olkoon, olet todella hyvä tyyppi!
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Onnittelen itseäni, että päivä alkaa sittenkin näyttää paremmalta. Aamuvuoroon kun tulin, niin vitutus oli valtava väsymyksen takia ja töissä tuntuivat kaikki kaatuvan päälle. Nyt nämä ovat voitettuja juttuja, joten voin onnitella itseäni kaiken voittamisesta.

Ja aah, battery tuo virtaa koneeseen aamupalan yhteydessä juodun ison kahvikupin kera. Kofeiini, se paras (ja ainoa) huume.
 

Tunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flonaldo imee.
Onnittelut Arnoldille, joka on tämän aamun aikana kerennyt kirjoittaa kahvi-Battery-kofeiini -yhdistelmästä viestejä ainakin neljään eri viestiketjuun, puhumattakaan siitä, että aloitti ihan uuden otsikonkin.
 

MustaEnkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Evolution
Niin siinä saattaa käydä kun saa liikaa kofeiinia... Puhumattakaan kahvista saatikka Batterystä...
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Tomi Pettinen 27 vuotta

Onnea vaan, uusvanhalle Lukkopakille.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Onnittelut nimimerkille Olkku, tämä on varmasti yksi Jatkoajan historian paskimmista ketjuista.

Keep up the good work.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Tommy
Onnittelut nimimerkille Olkku, tämä on varmasti yksi Jatkoajan historian paskimmista ketjuista.

Keep up the good work.

Onnittelut Tommylle, joka on avannut sen kaikkien aikojen paskimman.

You are the Master of the Universe.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Viestin lähetti Tommy
Onnittelut nimimerkille Olkku, tämä on varmasti yksi Jatkoajan historian paskimmista ketjuista.

Ajatella ! Sinä olet suorittanut tutkinnon, tällaisen asian johdosta, no ei voi, kun onnitella Tommy.

Epäilen silti mahdatko näillä meriiteillä päästä oikeisiin töihin, jospa tekisit tutkimuksen, jostain muustakin aiheesta.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Onnittelut Tommylle, onhan hän ainoa Bleg-fani päällä maan! Onnittelut myös joukkueen menestykseellisestä historiasta.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ehdottomasti onnittelut Tommylle ja blegille. Teillähän pyyhkii näkököjään todella hyvin.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Onnittelut Arnoldille, joka saa seurata vuodesta toiseen SM-Liigan playoffeissa esiintyvää Porilaisen hulluuden ruumillistumaa.


Missä se provoketju onkaan?
 

Tunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flonaldo imee.
Onnittelut Moderaattoreille, jotka eivät saa tätä ketjua kiinni. Taannoinen aplodiketju suljettiin parissa tunnissa, vaikkei aihepiiri tästä poikennut mitenkään.

Aplodit Moderaattoreille!
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Onnittelut Tapio Korjukselle nimipäivän johdosta.

Mahdollisten kukkatervehdysten ja muiden lahjoitusten sijaan pyydän osoittamaan tukenne Maksakaa nimimerkki Shaynen juhannusviinat - Ry:n pankkitilille tai soittamalla maksulliseen tukinumeroon 0700-LIVIKO (mäyräkoira/min + paikallistaksimaksu). Osallistua voitte myös lähettämällä tekstiviestin "ISO III" edellämainittuun numeroon (viestin hinta 4,50€). Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 8 muovikassillista tyhjiä pulloja sekä sunnuntaiaamuna pihalta löytyvät avatut makkarapaketit.

Kiitos tuestanne!
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Sakari Pietilä 50 vuotta!

Onnittelut Sakke on mieheniässä.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tyttöystäväni on kestänyt minua kolme vuotta. Onnittelut siitä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Voisin myös edellisen kirjoittajan tapaan onnitella itseäni (olenkohan egoisti..). Tänään sai päätöksensä viiden kuukauden pänttäysurakka kauppakorkean pääsykokeisiin. Koe on itsessään vasta huomenna, eikä tietenkään lopputuloksesta vielä tietoakaan, mutta jo tässä kohtaa onnittelen itseäni siitä, että ohi on.

edit: huh heijaa, nolo typo, nyt vasta huomasin.
 
Viimeksi muokattu:

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Pärde
Voisin myös edellisen kirjan tapaan onnitella itseäni (olenkohan egoisti..). Tänään sai päätöksensä viiden kuukauden pänttäysurakka kauppakorkean pääsykokeisiin. Koe on itsessään vasta huomenna, eikä tietenkään lopputuloksesta vielä tietoakaan, mutta jo tässä kohtaa onnittelen itseäni siitä, että ohi on.

Onnittelut minunkin puolestani ja tsemppiä kokeisiin! Itse luin viime vuonna noin 5 kuukautta pääsykokeisiin Tampereen yliopistoon kauppatieteitä lukemaan ja pääsin sisään miltei maksimipisteillä. Kyllä se kova työ varmasti palkitaan kunhan vaan ei mene pilaamaan koettaan liialliseen jännitykseen tai esim. siihen ettei lue kysymyksiä tarpeeksi tarkkaan.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Onnittelut lankomiehelle, joka väitteli tänään tohtoriksi.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Hordi24
Onnittelut Marko Anttilalle NHL-varauksen johdosta!
- Hordi24

Yhdyn näihin onnitteluihin, eli onnea Marko Anttilalle NHL varauksen johdosta. Ei varmaan voisi hänellä tällä hetkellä parempaa fiilistä olla kun on vähän aikaa sitten saanut kuulla tulleensa varatuksi vaikka ei ikimaailmassa olisi sitä osannut odottaa. Hieno juttu.

Samoin onnittelut kaikille muillekin varatuille ja tietenkin erityisonnittelut pitää HIFK fanina heittää Lennart Petrellille ja Pasi Saloselle.

On varmasti hieno juttu joka jätkälle tuo varatuksi tuleminen ja varmasti joka jääkiekkoa pelaavan pelaajan unelma on heillä nyt askelta lähempänä. Muutama päivä saattaa heillä mennä pilvissä, mutta sieltä kannattaa jo viimeistään ensi viikolla tippua takaisin maanpinnalle.

Siispä onnittelut vielä kertalleen kaikille varatuille.

Ck
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös