Onko maailmassa tällä hetkellä mielestäsi enemmän kuin yksi ihmisrotu?

  • 15 415
  • 185

Onko maailmassa tällä hetkellä mielestäsi enemmän kuin yksi ihmisrotu?

  • Kyllä on.

  • Ei ole.


Tulokset ovat nähtävissä vain äänestämisen jälkeen.

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Paljon kuulee puhuttavan, että me kaikki maapallon ihmiset olemme yhtä ja samaa kansaa ja meissä ei ole mitään eroja ihmisinä. Onko näin?

Tämä seuraava lainaus pakolaisketjusta toimi kimmokkeena ketjun avaukseen;

Ensinnäkin tuo rotu on sanana suoraan 30-luvulta. Eli ilmeisesti myös kantasuomalaisissa on eri rotuja, vain koska tietyillä alueilla on väestössä enemmän tietyn alleelin kantajia. Näinhän ei toki ole (rotu) ja tässäkin tapauksessa ympäristö kuitenkin käytännössä (juotko viinaa vai et ja/tai kuinka paljon) vaikuttaa lopulta elämän valintoihin, tietenkin oman käytöksen ohella.

Kysymys on hyvin yksinkertainen: onko maailmassa tällä hetkellä mielestäsi enemmän kuin yksi ihmisrotu? Kyllä vai ei. Ovatko siis esim. savolaiset, turkulaiset, lappilaiset, saamelaiset, intiaanit, eskimot, aboriginaalit, latinot, Amazonin alkuasukkaat, mongolit, afrikkalaiset, venäläiset, ranskalaiset, kiinalaiset, arabit ja ruotsalaiset ja kaikki muut ihan samaa ihmisrotua vai ei?

Ketjun tarkoitus ei ole pohtia, että onko joku mahdollinen rotu toista ylempi- tai alempiarvoinen, vaan ketjun kysymys on vain ja ainoastaan se, mikä on otsikossa.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Unohdin kirjoittaa oman vastaukseni, ja sehän kuuluu että ehdottomasti kyllä on.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Unohdin kirjoittaa oman vastaukseni, ja sehän kuuluu että ehdottomasti kyllä on.

Ihan mielenkiinnosta ja näin erätauolla; haluaisitko lyhyesti avata näkemystäsi?

Edit: Tuossa aikaisemmin ymmärsin Daespoon tarkoittavan nimenomaan geneettisiä "rotuja", ei kulttuuriin/kulttuurievoluutioon liittyviä.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan mielenkiinnosta ja näin erätauolla; haluaisitko lyhyesti avata näkemystäsi?

Edit: Tuossa aikaisemmin ymmärsin Daespoon tarkoittavan nimenomaan geneettisiä "rotuja", ei kulttuuriin/kulttuurievoluutioon liittyviä.

No geneettisiä rotuja minäkin pääasiassa tarkoitan, mutta en sitä täsmentänyt koska en halua sinänsä sulkea mitään ajattelua pois jos joku haluaa ajatella itse kulttuurin kautta. Enkä avaa omaa näkemystäni ihan vielä, vaan haluan katsella jonkin aikaa miten äänestys etenee. Tieteessä käsittääkseni ajattelu on hyvinkin puolesta ja vastaan, mitä tulee ihmisrotuihin ja tähän hetkeen. Esihistoriassa niitä ainakin on ihan kiistatta ollut, mutta tämä kysymykseni koskeekin mielipiteitä kuten otsikossa lukeekin.
 
Kyllä on, olipa se väittämä miten "30-lukua" tahansa. Ja sehän rikkaus, vai mitä?
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Eikös tuo ole tieteellisesti osoitettu, että kaikki ihmiset ovat yhtä ja samaa rotua. Vaikka siis osin erinäköisiä olemmekin, niin samaa rotua olemme. Vastaan siis, että ihmisrotuja ei ole yhtä enempää.

Vai tarkoitetaanko kysymyksellä homo sapiensia, homo erectusta ja mitä näitä onkaan ihmisen kehitysvaiheita?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei tietenkään ole. Luulin jo, että eugeniikat sun muut hömppätieteet jätettiin sinne jonnekin 1900-luvun alkupuoliskolle. Silloin muuten suomalaiset luokiteltiin aika usein ei-eurooppalaiseksi pohjasakaksi. Epätieteelliset luokittelut ovat kivoja tasan niin kauan kuin niissä kerrotaan sinun kuuluvan niihin parempiin ihmisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös tuo ole tieteellisesti osoitettu, että kaikki ihmiset ovat yhtä ja samaa rotua. Vaikka siis osin erinäköisiä olemmekin, niin samaa rotua olemme. Vastaan siis, että ihmisrotuja ei ole yhtä enempää.

Tieteen mukaan minun ymmärtääkseni tästä asiasta jos mistä vallitsee hyvinkin rankka erimielisyys, eli mielipiteet asiasta ovat hyvinkin puolesta ja vastaan.

Vai tarkoitetaanko kysymyksellä homo sapiensia, homo erectusta ja mitä näitä onkaan ihmisen kehitysvaiheita?

Ei tarkoiteta historiaa vaan tätä hetkeä, kuten kysymyksessä kirjoitin. Se on sitten ihan eri asia ja ihmisen itsensä päätettävissä, miten kokee ihmisrodun määritelmän enkä minä siihen halua puuttua.
 

Aberystwyth

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ei ole. Nämä erot, joita jotkut väittävät rodusta johtuvan ovat pitkälti kulttuurien välisiä. @aquanqua sanoi hyvin, että rotuoppi kuuluu historiaan ja siellä jonnekin aika pimeään nurkkaan.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Eikös tuo ole tieteellisesti osoitettu, että kaikki ihmiset ovat yhtä ja samaa rotua. Vaikka siis osin erinäköisiä olemmekin, niin samaa rotua olemme.

Tämähän se konsensus on ollut vähintään 40-50 viimeistä vuotta, joten siinä mielessä hassua edes nostaa asia esille. Olisi mielenkiintoista kuulla enemmän @Kisapuisto näistä hyvinkin rankoista erimielisyyksistä "tieteen mukaan". @Everton tuolla toisessa ketjussa heittikin jo esiin alansa gurut eli tri. Mengelen ja Vanhas-Tatun... Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin ihminen on itse asiassa hämmentävän homogeeninen laji geneettisesti, erityisesti kun huomioidaan levinneisyys. Lisäksi ihmisen evoluutio on viimeisinä vuosikymmeninä vain kiihtynyt, kun eri populaatiot sekoittuvat aivan ennen näkemättömällä tavalla ihmisten liikkuessa maapallon kolkasta toiseen ja puoliso ei enää löydykään omasta kylästä, tai hyvällä tuurilla naapurikunnasta. Eugeniikka oli osin jopa "ymmärrettävää" aikana, jolloin ei osattu katsoa solun sisään, vaan tyydyttiin mittailemaan kalloja ja vertailemaan silmien väriä jne. Olen itsekin hyvä esimerkki. Varsinkin nuorempana olin ulkoisesti tällainen "aitoarjalainen" kullervokalske-lookalike eli periaatteessa melkoinen klassisen "herrarodun" edustaja, en edes perinteinen suomalainen (linkki: IS). Nytkin olen varmasti "pohjoismaisemman näköinen" kuin 90% tälle palstalle kirjoittavista. Toisaalta sitten vuosi sitten tehdyn geenitestin (*= liite) perusteella minussakin on mm. Amerikan alkuperäiskansoja (peräisin esi-isistä, joista osa lähti maakannasta pitkin Siperiasta Pohjois-Amerikkaan ja osa Euroopan suuntaan) ja muutoinkin geneettisesti samankaltaisimpia miehiä löytyy enemmän Itä-Siperiassa kuin esimerkiksi koti-Suomesta.

Vai tarkoitetaanko kysymyksellä homo sapiensia, homo erectusta ja mitä näitä onkaan ihmisen kehitysvaiheita?

Onhan Homo-sukuun (eli ihmisiin) kuulunut aikojen saatossa tulkintojen mukaan reilut toistakymmentä lajia, hieman tulkintojen mukaan. Nykyihminen on vain yksi laji näistä ja tällä hetkellä sukunsa ainoa, mutta vielä hieman vajaat 30 000 vuotta sitten Euroopassakin aivan toinen ihmislaji nykyihmisen kanssa samassa elinympäristössä eli neandertalinihminen, jonka geenejä meiltä lähes jokaiselta löytyy muutamia prosentteja edelleen.
 

Liitteet

  • cotton_genographic.jpg
    cotton_genographic.jpg
    78 KB · kertaa luettu: 603

sakic

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Colorado Avalanche
Paljoa en oo mualimaa nähnyt, mutta karjalassa olen törmännyt Homosie Sapiensmie lajiin ja kehä 3:n sisällä Arroganssus Maximus lajiin. Savossakin olen ollut, mutta he kuulemma suattaavat olla Homoja taikka Sapiensseja, joten heidän rodustaan en osaa mennä takuuseen. Eli ketjun äänestykseen liittyen: kyllä.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miksi sitten koiria jaetaan rotujen mukaan, vaikka koira on koira.
Tämä. Näin. Sama.

Mutta ei se toinen rotu välttämättä ole huonompi kuin toinenkaan. Toinen tykkää taistella ja toinen tykkää istua sylissä. Toiset ei pidä tarjotusta ruuasta, toiset syö kaiken.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ei voi kuin nauraa! Ei tässä ole mistään mielipiteistä kyse; kaikki ihmiset kuuluvat tätä nykyä samaan rotuun. Joskus "aikojen alussa" oli muitakin ihmisrotuja. Kuinka pihalla voi ihminen olla...? Ei löydy sanoja. Ja joku vertaa koirarotuihin, ei saatana :D :D :D
 
Äänestyksen tulos onnistuu yllättämään, vaikka kyllähän täällä on sen verran vuosien varrella keskusteltu ja lueskeltu ettei sen sinänsä pitäisi yllättää. Jotenkin sitä vain aina uudestaan ja uudestaan unohtaa kuinka vitun tyhmiä ihmiset ovat.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Äänestyksen tulos onnistuu yllättämään, vaikka kyllähän täällä on sen verran vuosien varrella keskusteltu ja lueskeltu ettei sen sinänsä pitäisi yllättää. Jotenkin sitä vain aina uudestaan ja uudestaan unohtaa kuinka vitun tyhmiä ihmiset ovat.

Jopa niin tyhmiä että tällaisia ketjuja avataan. Siitä tulikin mieleeni että onko Ikävänkantaja jo paniikissa karistanut tämän maan pölyt jaloistaan kun ei ole hetkeen uutta ketjua pukannut?
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotenkin aina jaksaa naurattaa miten tosissaan ihmiset jaksaa tämän palstan tarinoita ottaa.
Välillä tuntuu, että koirakin on fiksumpi kuin jatkoaikalainen.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miksi sitten koiria jaetaan rotujen mukaan, vaikka koira on koira.

Toi on kyllä hyvä kysymys, eikä tuo eläinaspekti tullut mieleeni tätä galluppia tehdessäni. Mutta ihan validi pointti. Samoin toki esim. kissojen ja lehmien yms. kanssa. Onko ihminen eläin ja pitääkö ihmistä verrata eläimeen, olisikin sitten jo toisen kyselyn aihe.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Aikoinaan peruskoulun biologian oppikirjassa oli aukeaman vasemmalla sivulla ihminen ja oikealla neekeri. Ei evoluutio ole tuosta mihinkään muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Ei voi kuin nauraa! Ei tässä ole mistään mielipiteistä kyse; kaikki ihmiset kuuluvat tätä nykyä samaan rotuun. Joskus "aikojen alussa" oli muitakin ihmisrotuja. Kuinka pihalla voi ihminen olla...? Ei löydy sanoja. Ja joku vertaa koirarotuihin, ei saatana :D :D :D

Niinno, sinäkin olet nisäkäs (kuten koiratkin), etkä selkärangaton, toivottavasti. Katso peiliin ilman paitaa.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaksaa hämmästyttää kyllä. Oletko sinäkin alkanut trollaamaan vai oletko oikeasti tosissasi? Uskotko evoluutioon?

Trollailut mä jätän ihan suosiolla sulle. Ihan tosissani minä olen. Ja uskon evoluutioon, miksi en uskoisi? Hassua sinänsä, että kysyt uskonko evoluutioon. Eikös se ole selvä juttu noin pääpiirteittäin... Detaljeista voidaan toki olla eri mieltä.

Ihan ei avautunut tuosta viestistäsi, että onko sinun mielestäsi ihminen eläin vai ei? Aika pitkälti sen kyllä pystyy siitä päättelemään, mutta ajattelin olla satavarma tällä kertaa, sinusta kun ei koskaan tiedä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös