Odotukset kaudelle 2011-12

  • 7 406
  • 19

Bronco

Jäsen
Nimimerkki Mortal avasi viime syksynä vastaavan ketjun, joten jatketaan perinnettä tänäkin vuonna.

Ilveksen runko on pysynyt viime talveen nähden hyvin kasassa ja joukkue on saanut enemmän medianäkyvyyttä mm. uusien vahvistuksien takia. Toisaalta hyökkäyksestä on poistunut Ilvestä ansiokkaasti kipparoinut Mätsky, Turkuun siirtynyt Anttila sekä oman roolinsa erinomaisesti täyttänyt Välimaa, kuten kaikki tietävät. Lisäksi Rajala & Rask -kaksikko on sivussa kauden alussa.

Minkälaisin odotuksin lähdette tulevaan kauteen ?
Onko Ilveksellä mahdollisuuksia play-offseihin ?
 

Bronco

Jäsen
- Odotan, että Ilves yltää runkosarjassa kymmenen parhaan joukkoon ja voittaa Tampereen herruuden

- Odotan viime kauden tyyliin joukkueelta peräänantamattomuutta. Jokaisessa pelissä ei voi antaa kaikkeaan, mutta kunhan nippu yrittäisi aina parhaansa ja taistelisi loppuun asti.

- Odotan kannattajien seisovan (hallissa) Ilveksen takana, vaikka kausi tulisi menemään edellistä huonommin. Nimekkäiden hankintojen ja hienosti sujuneen viime vuoden jälkeen on valitettavasti hieman aistittavissa sellaista meininkiä, että monien satunnaisten seuraajien vaatimustasot hipovat liian korkeissa sfääreissä.

- Tähän liittyen on tietysi pakko odottaa myös seurajohdon jatkavan yhtä vakuuttavalla tiellä kuin aiemminkin, jotta ei tarvitse lukea heti "uuden alun" toisena sesonkina jotain mustamaalauksia täällä palstalla / missään muualla

- Odotan Kantolan ja Korhosen ottavan yhä enemmän vastuuta hyökkäyspäädyssä, Keräsen varsinaista läpimurtokautta ja puolustuksen / maalivahtien ympärille luotua onnistunutta kierrätyssysteemiä

- Odotan LeKin, A-junioreiden sekä liigajengin välillä tapahtuvan liikenteen toimivan niin, että kaikki osapuolet hyötyvät ja pelaajille löytyy tasoaan vastaavat pelipaikat

- Odotan niitä mahtavia tunteita, jotka syntyvät yllätysvoiton, komean yksilösuorituksen, tsemppaamisen tai oman kylän jätkien taituruuden seurauksena
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Yleistä:

- Odotan joukkueen voittavan kotona selvästi enemmän kuin häviävän!
- Odotan myös Ilvekseltä samanlaista asennetta kuin viime kaudella. Tappioasemassa ei saa selkä suoristua, sillä pelejä voidaan voittaa myös kolmoserässä useamman maalin takaa.
- Parempaa maalivahtipeliä kuin viime kaudella.

Tilastoja:

- Odotan Ilveksen keräänän ainakin 10 pistettä enemmän kuin viime kaudella. 81 -> 91.
- Odotan Ilveksen päästävän 30 maalia vähemmän kuin viime kaudella 192 -> 162.
- Odotan TOP 8 ylivoimapeliä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Odotan Ilveksen

1. Parantavan ylivoimapeliään merkittävästi

2. Tiivistävän oman pään peliä ja tätä kautta päästävän huomattavasti vähemmän maaleja kuin viime kaudella

3. Esittävän viime kauden tapaan todella luisteluvoimaisen joukkueen, joka alkaa pikku hiljaa löytää peliinsä muitakin elementtejä kuin armottoman potkimisen.

4. Sijoittuvan kymmnen joukkoon runkosarjassa.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Mortalin näkemys Ilveksen kaudesta 2011-12 :

Olen pitkään miettinyt omia odotuksiani ja yrittänyt löytää jonkinasteisen välimaaston fanioptimismin ja ajoittaisen vuosien tarpomisen synnyttämän pessimismin väliltä.

Mortalin näkemys Ilveksen kaudesta 2011-12 :

- Uskon harjoittelun ja pelaamisen jatkavan samalla lailla nousevalla käyrällä kuin viime kaudella. Harjoituspeleissä on eri lähteistä tihkunut käsitystä siitä, että pelaajat ovat olleet tukossa harjoituspeleissä ja vaikea on uskoa asetelman hetkessä muuntuvan päinvastaiseksi. Saattaa olla, että edellistä vahvemmille pohjille on haettu vielä asteen kovempaa kesäharjoittelua, joka onnistuessaan näkyy syksyn kääntyessä talveksi.

- Maalivahtitilanne on kiemurainen ja uskon sitä jossain kohtaa selkiytettävän, sillä on resurssien haaskuuta pitää kolmea hyvän liigatason vahtia. Joko Wiikman tai Aittokallio saanee lähteä peliajan hakuun. Voi olla, että tällä kaudella olisi rahan laittamista pankkiin lähettää Aittokallio johonkin missä peliaikaa tulee tasaisesti. Ville Kolppanen tuuraa tarvittaessa ja omaa resurssit myös pelata liigaa.

- Puolustus on myös kovaa valuuttaa. Kiekolliseen peliin pystyy erinomaisella tasolla kaksikko Järventie-Koistinen ja kun siihen lisätään pelirohkea nuorisokaksikko Jokipakka-Peltola ja kädettömistä kaukana olevat Tukio ja Glenn on sillä osastolla jopa ylitarjontaa. Etenkin kun käytännössä pelataan kuudella puolustajalla, jolloin kokoonpanossa kiertävät myös fyysisemmät peruspuolustajat Bäckström ja Kesä. Lupaaville junioripuolustajille Västilälle,Kummulle ja Mäkiselle minuutteja tällä kauden ei etukäteen paljon ole nähtävissä. Ilveksen ennalta vahvin alue.

- Keskushyökkääjätilanne ei ole millään tavalla erinomainen, mutta sitäkin paremmin se palvelee linjaa jossa omista pelaajista pyritään tekemään tulevaisuuden ratkaisijoita. Ykkössentterin ruutu on hiukan liian iso Mark Leelle, mutta jos koko ketju pystyy samanlaiseen suoritukseen kuin viime kaudella ei menestys jää Leestä kiinni.
Matias Myttynen oli jo viime kaudella ajoittain erinomainen ja nyt Myttysellä on erinomainen paikka nousta seuraavalle tasolle. Tosin nyt tulosta ei pääse tekemään muiden takana vaan Myttysen onnistuminen on todella ratkaisevassa roolissa.
Kolmosen keskelle on vahvimmin tyrkyllä Henri Tuominen, joka on raporttien mukaan pelannut vahvasti harjoituskaudella. Mitään suuria pistemääriä en odota, mutta sitäkin enemmän vahvaa kahden suunnan peliä.

Jaakko Pellisen pitäisi löytää jotain lisää pelaamiseensa, jotta ura ei jäisi lyhyeen liigassa. Mikään turha pelaaja hänkään ei ole sillä alivoimalla rooli on suuri.

- Laitahyökkäjistö on potentiaalinen, mutta varmoja pisteiden tekijöitä ei liikaa ole. Jesse Niinimäki oli viime kaudella minun silmissäni liigan paras ja oivaltavin syöttäjä ja maalejakin tuli paljon. Samaan dominointiin en usko, mutta en pelkää floppaamistakaan. Toinen kova luu on Masi Marjamäki, jonka peli on paljon muutakin kuin pisteitä. Masin omaan piste-ennätykseen uskon vahvasti.
Joonas Raskin telottua kätensä ja Toni Rajalan ollessa vielä hetken Edmontonissa on muilla pelaajilla iso mahdollisuus nostaa profiiliaan. Eniten pisteitä odotan Michael Keräseltä ja Matias Soinnulta.
Alemmissa ketjuissa rotaatio pyörinee päivän kunnon mukaan paljonkin, mutta ainakin aina aliarvostettu Ville Korhonen ja taisteluilmeen ruumiillistuma Kai Kantola kestävät hyvin vertailua. Suuri kysymysmerkki on maalinteon onnistuminen. Sopivassa flow-tilassa joukkueessa löytyy lukuisia pelaajia, joilta maalinteko onnistuu mutta vaikeina aikoina katseet kääntyvät Jesse Niinimäen suuntaan.

Kaiken kaikkiaan näen Ilveksen olevan vahvempi kuin edellisellä kaudella. Runkosarjassa sijoittaisin Ilveksen haarukkaan 6-11. Tuosta keskivertosijoitus on 8.5 ja siinä olisi oma tarkennettu arvioni.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Kuunneltuani 957 kiekkoillan, listaan odotukseni seuraavasti:

1. Odotan, että Ilves jatkaa kaikilla osa-alueilla kauden alusta lähtien vähintään siitä, mihin viime kausi päättyi.

2. Odotan, että tällä kaudella Ilves parantaa sekä urheilullista että taloudellista menestystä viime kaudesta.

3. Odotan, että Ilves jatkaa uudistuneen peli-identiteettinsä mukaista pelaamista. Se sisältää viihdyttävää taito- ja taistelukiekkoa ja shown kuorruttaa viime kautista näyttävämmin ottelun alkaessa ja sen kestäessä erilaiset uudet resurssit, kuten mediakuutio ja DJ.

4. Odotan, että kannattajat ovat kärsivällisiä, eivätkä hylkää Ilvestä, vaikka heikompia jaksoja sattuisikin. Ilves on kuitenkin vasta uuden strategiansa alkupuolella, joka tähtää huipulla pysymiseen kaudesta toiseen.

5. Odotan, että fanipäädyssä on viime kautistakin parempi kannustus ja meininki ja että se levittäytyisi myös myös muihin katsomoihin ainakin silloin, kun siihen on aihetta.
 

Fordél

Jäsen
Itse odoten tältä kaudelta Ilvekseltä:

1. Sijoitusta 10 parhaan joukkoon.
2. Puolustuspelaamisen kehittymistä viime kaudesta.
3. Parempaa maalivahtipeliä kuin viime kaudella
4. Monen pelaajan ottavan urallaan sen seuraavan askeleen (etupäässä Korhonen, Myttynen, Kantola, Keränen, Sointu ja Rajala). Roolia on tarjolla ja nyt on hyvä sauma nousta seuraavalle tasolle.
5. Hyviä yleisömääriä ja sitä kautta myös ihan hyvää taloudellista tulosta.
6. Järkevää pelaajapolitiikkaa

Suurimpina uhkakuvina näille odotuksille näen:

1. Avainpelaajien loukkaantumisen etenkin hyökkäyksessä, jossa on kärjen osalta kapea materiaali koitumassa ongelmaksi jo ennen kuin kausi on alkanut
2. josta päästään toiseen uhkakuvaan eli huonoon kauden alkuun, joka hankaloittaa suht nuoren Ilvesryhmän nousemista 10 sakkiin.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Odotan:

1. Nuorissa näkyvän paljon enemmän kehittymistä kuin taantumista.
2. Sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon runkosarjassa.
3. Toista nappikautta Juupe-Raipe -kaksikolle.
4. Merkittävää positiivista tulosta talousrintamalla.
5. Toimivaa ylivoimapeliä.
 

Bronco

Jäsen
Täytyy ehdottomasti lisätä myös omiin odotuksiini tuo, että ylivoima olisi tehokkaampaa kuin viime kaudella. Unohtui ihan täysin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Veljekset Rask
Odotan että Ilves on juuri niin mielenkiintoinen ja pirteä kuin tällä hetkellä minusta tällä hetkellä tuntuu. Varovaisesti odotan myös, että joukkue pelaa jälleen puolivälieriä keväällä.
 

Floe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
- Odotan Ilveksen joukkuehengen ja asenteen olevan yhtä hyvä kuin viime kaudella useimmissa peleissä. Samoin, että liike on niin hyvää, kuin mitä Pajuoja lupaa.
- Odotan nuorilta pelaajilta lisää kehitysaskeleita viime kauden malliin, jotta omavaraisen pelaajarungon luomistyö jatkuisi.
Esim. sentteriosastolla Myttyseltä odotan pelitason vakiinnuttamista sille tasolle, mitä se parhaimmillaan viime kaudella oli. Tuomiselta puolestaan askelta eteenpäin ja kolmossentterin paikan ottamista. Nämä ovat toki välttämättömyyksiä Ilveksen nykyisessä sentteritilanteessa, mutta uskon, että Helminen entisenä huippusentterinä on tehnyt hyvää työtä.
Peltolan ja Jokipakan kehityksen soisin jatkuvan, ja toivon, että he saavat peliaikaa, vaikka pakkeja on nyt jonoksi asti.
En odota, että kaikki pelaajat menisivät eteenpäin. Se tuskin on realistista. Mutta odotan, että myös tulokaspelaajista löytyisi uusia liigatason miehiä.
- Odotan ylivoima- ja maalivahtipelin parantumista viime kaudesta.
- Valmennus- ja pelitaparintamalla odotan lähinnä, että Ilveksellä on selkeä pelitapa, jota kaikki kentälliset noudattavat. Toivon mahdollisimman vähän roiskimista ja kiekon päätyyn heittämistä.

Jos nuo kovat odotukseni toteutuvat, niin ainakin puolivälieräpaikka pitäisi tulla. Toivotaan parasta.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
- Odotan, että voittoja tulee enemmän kuin viime vuonna.
- Odotan, että pitkiä tappioputkia ei tule.
- Odotan, että Marjamäki-Lee-Niinimäki toimii hyvin tehojen muodossa.
- Odotan, että maalivahdit ovat sarjan paremman puoliskon joukossa.
- Odotan, että runkosarjasijoitus on lähempänä kutosta kuin kymppiä.
- Odotan, että kevät jatkuu playoffeissa kauemmin kuin viime keväänä.
 
Suosikkijoukkue
NYR
Tampereen herruus. Tänään olisi hyvä ottaa heti niskalenkki papparasta kauden avauspelissä! Puolivälieriin asti odottaisin Ilveksen tällä kaudella pääsevän, lisäksi odottaisin Hiitelältä hyökkääjän signausta.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Odotan

Positiivista taloudellista tulosta, jotta joskus saisimme nähdä Ilves-rosterin, jossa on sekä hyökkäys että puolustus lähtökohtaisesti menestyksen vaatimassa kunnossa.

Nuorten eteenpäin menoa ja hyvää peli-ilmettä kaukalossa.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Positiivista taloudellista tulosta.

Tuo on oikeastaan erinomaisesti kitetyetty.

Tekisi mieli hieman kärjistäen sanoa, että tärkeintä tällä kaudella olisi nimenomaan mahdollisimman iso plustulos taloudellisesti.

Varsinkin kun tiedostaa, että silloin kausi ei ole mitenkään voinut mennä umpisurkeasti myöskään urheilullisesti. Silloin on myös nuorten täytynyt pääsääntöisesti jatkaa kehitymistään, eikä rahaa ole myöskään tällöin haaskattu turhiin "vahvistuksiin".
 

Bronco

Jäsen
Lukko löi eilen viimeisen naulan Ilveksen arkkuun ja varmisti sen, minkä valtaosa kannattajista on sisäistänyt jo kuukausien ajan. Ilves joutuu karsintaan. Nostetaan siis ketju ylös.

- Odotan, että Ilves yltää runkosarjassa kymmenen parhaan joukkoon ja voittaa Tampereen herruuden

Kumpikaan ei toteutunut. Tappara vei paikallistaistot nimiinsä viiden maalin, viiden pisteen ja kolmen voiton erolla. Sarjataulukon mukaan naapuri taistelee paikasta sääleihin.

- Odotan viime kauden tyyliin joukkueelta peräänantamattomuutta.

Hallilta tuli poistuttua muutaman kerran kesken pelin, koska haluttoman kurakiekon katsominen ei napannut. Tätä tapahtui myös ennen vuodenvaihdetta.

- Odotan kannattajien seisovan (hallissa) Ilveksen takana, vaikka kausi tulisi menemään edellistä huonommin.

Kannattajia ei voi syyttää laiskuudesta. Peleissä on käyty tappioputkienkin aikana yllättävän isolla jengillä ja fanikatsomo on pitänyt hyvin ääntä. Tähän päälle vielä eilisen kaltaiset vieraspelireissut. Arvostan.

- Tähän liittyen on tietysi pakko odottaa myös seurajohdon jatkavan yhtä vakuuttavalla tiellä kuin aiemminkin, jotta ei tarvitse lukea heti "uuden alun" toisena sesonkina jotain mustamaalauksia täällä palstalla / missään muualla

Ei toteutunut. Mustamaalausta on ollut reippaasti liikkeellä ja vaikka osa juoruista on tietenkin perättömiä, ei savua ilman tulta. Ymmärrän oikein hyvin kesällä tehdyt hankinnat, sen sijaan en ymmärrä esimerkiksi Hiitelän ottamaa kaksoisroolia tai keskushyökkääjän koomista etsintää.

- Odotan Kantolan ja Korhosen ottavan yhä enemmän vastuuta hyökkäyspäädyssä, Keräsen varsinaista läpimurtokautta ja puolustuksen / maalivahtien ympärille luotua onnistunutta kierrätyssysteemiä

Kantolan syksy ei mennyt niin vahvasti kuin odotin. Välillä näytti siltä, ettei energia riitä viiteentoista minuuttiin per ottelu. Keräsi yhdessä vaiheessa seitsemän peliä putkeen miinuksia. Oli vuodenvaihteen jälkeen vielä puolitoista kuukautta sivussa erikoisella tavalla syntyneen jalkavamman takia. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin tuovan mm. ylivoimaan uutta puhtia suoraviivaisena maskimiehenä. Saattaa yltää viime kauden pisteisiin, mutta selkeästi pieni pettymys.

Kolli on ollut loppukaudesta tärkeä palanen hyvin toiminutta KKK-ketjua. Merkkautti taannoin kuukauden sisään tehot 3+3. Hänenkään osaltaan syksy ei mennyt kovinkaan kirkkaasti ja tilastojen valossa on ottamassa takapakkia esimerkiksi kahden viime kauden pisteistä. Mielestäni on kuitenkin säilyttänyt jollain tapaa sellaisen rutiinitason, joka monelta muulta Ilveksen pelaajalta on puuttunut.

Keräseltä taisin odottaa liikaa. On pelannut niin laidassa kuin sentterinä ja saanut vastuuta jopa ykkösketjun keskellä, joten peliajasta ei pitäisi olla kiinni. Oivallukset ei ole konkretisoituneet pisteiksi, vaan monesti lähinnä ylitaiteilijamaiseksi neppailuksi. Arvostan silti sitä kuinka hyvin sopeutui keskikaistalle loukkaantumisten jyllätessä.

Puolustuksessa kierrätys on mielestäni toiminut oikein hyvin. Yhdeksällä pakilla on kymmenen peliä tai yli. Mäkinen onnistui hienosti nuorten MM-skaboissa, mutta loukkaantuminen piti niiden jälkeen pitkään sivussa. Västilä otti käsittääkseni ihan kiitettävästi roolia LeKissä ja on vetänyt huikealla itseluottamuksella edustuksessa Glennin siirryttyä Kuopioon. Sen sijaan maalivahtien osalta kaikki ei ole voinut mennä suunnitelmien mukaan, jos heistä lupaavin joutuu valittamaan asemastaan ihan joukkoviestimissä asti. Kolppasen siirto Venäjälle hyvä ratkaisu.

- Odotan LeKin, A-junioreiden sekä liigajengin välillä tapahtuvan liikenteen toimivan niin, että kaikki osapuolet hyötyvät ja pelaajille löytyy tasoaan vastaavat pelipaikat

Tätä rulettia en ole seurannut niin tarkasti, että voisin kommentoida asiaan juuri mitään.

- Odotan niitä mahtavia tunteita, jotka syntyvät yllätysvoiton, komean yksilösuorituksen, tsemppaamisen tai oman kylän jätkien taituruuden seurauksena

Vähissä on olleet, mutta kiitos silti mm. Koistiselle, Niinimäelle, Raskille ja Välimaalle muutamista iloisista hetkistä.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Positiivista taloudellista tulosta, jotta joskus saisimme nähdä Ilves-rosterin, jossa on sekä hyökkäys että puolustus lähtökohtaisesti menestyksen vaatimassa kunnossa.

Nuorten eteenpäin menoa ja hyvää peli-ilmettä kaukalossa.

Pakko kysyä, että oletko tyytyväinen? Meskasen mukaan talous on paremmassa kunnossa kuin vuosiin ja Hiitelä kertoo jokaisen ottelun jälkeen peli-ilmeen olleen hyvä. Kun kaksi kolmesta toiveestasi osui kohdalleen, niin lienee aiheellista olla joltain osin tyytyväinen tämän kauden Ilvekseen, eh :)
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Pakko kysyä, että oletko tyytyväinen? Meskasen mukaan talous on paremmassa kunnossa kuin vuosiin ja Hiitelä kertoo jokaisen ottelun jälkeen peli-ilmeen olleen hyvä. Kun kaksi kolmesta toiveestasi osui kohdalleen, niin lienee aiheellista olla joltain osin tyytyväinen tämän kauden Ilvekseen, eh :)

Heh. Nyt vasta huomasin. Mun kriteereillä taidetaan olla tilanteessa1(0)/3. Eli ei todellakaan ole syytä tyytyväisyyteen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös