Odotukset kaudelle 12-13

  • 16 279
  • 45

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Odotan että saisin vihdoin nähdä Juuso Ikosen ja Jani Hakanpään livenä. Viimeksi mainitun olen toki nähnyt pelaavan junnuissa joskus, mutta Ikonen junioria en koskaan. Faijansa oli aikoinaan suuri suosikki ja luetun perusteella poika on isänsä veroinen.

Odotan tai ennen kaikkea toivon että joukkue saisi kaudelle hyvän alun, sillä etenkin seura tarvitsee sitä. Suomalainen kiekkoyleisö on siinä mielessä typerä että mielenkiinto liigaa kohtaan taitaa olla suurempi kauden avauksen yhteydessä kuin finaalien aikaan. Ei mene montaa kierrosta ennen kuin joka paikassa listataan toppeja & floppeja, ja nämä alkukaudella muodostuneet mielikuvat tuntuvat usein istuvan tiukassa. Eli jos nyt joukkue omalta osaltaan helpottaisi uuden johdon elämää, hyvää duuniahan siellä pukuosastolla on nyt näköjään tehty ja pieni myötätuuli olisi ansaittu. Tällä hetkellä voisi olla semmoinen pienen pieni markkinarako olemassa urheilulliselle ja nuorekkaalle jengille pk-seudulla, nyt kun itänaapurien hiekkalaatikossa haisee pahalle.


Kun tuota meidän jengiä analysoi niin paljon on potentiaalia ja kysymysmerkkejä, takuuvarmoja suorittajia ainoastaan pari hassua. Ei mikään ideaalitilanne, mutta toisaalta aika mahtava lähtötilanne monen pelaajan kannalta:

-Blues-junnut kymmenen vuotta sitten eivät olisi ikinä voineet uneksiakaan tällaisesta.
-Pöysti ja Rinkinen saavat nyt elämänsä sauman breikata. Parempaa tilaisuutta ei kannata odottaa.
-Ramstedt saa kaiken järjen mukaan niin paljon peliaikaa alkukaudesta ettei selityksille juuri jää sijaa ellei kaverin nimi löydy sivulta 241. Do or die. Voi keskittyä Vantaan vueltaan sitten jatkossa jos nyt ei maistu.
-Cami Miettisen tulee olla 40 pisteen mies.
-Niko Niemisellä on todennäköisesti uransa viimeisin sauma olla jotain muutakin kuin harmaa ligajyrä. Siellä olisi Rajamäen ja Talajan saappaat vapaana - saa täyttää.

Suurin huolenaihe näin kauden kynnykselllä on alakerta. Pakisto on kyllä lupaavan oloinen, ongelma on siinä ettei meillä ole kuin nuoria pakkeja tai uusia pakkeja. Nämä ominaisuudet eivät sinänsä ole vättämättä huonoja, mutta kokonaisuuden kannalta tämä on kyllä pienoinen ongelma. Joku Korpikarin kaltainen pari kautta jengissä pelannut luotettava perusspartalainen olisi enemmän kuin paikallaan. Siinäkin mielessä on tosi harmi että Lada on klesana, vaikkei olekaan koskaan saanut lämpöä kunnolla päälle alkukauden peleihin.

Oma veikkaus on että joukkue on enemmän kuin osiena summa, mutta kaasu ei siitä huolimata riitä kuin sääleihin runkosarjassa. Siitähän on sitten tuttuun tapaan kiva lähteä vääntämään kohti mitalipelejä henkisen niskalenkin turvin.

Yhden haasteen heittäisin vielä joukkueelle ja seuralle: jos marraskuun arkipeleisä viihtyy niin kaikki on todellakin okei ja seuran tulevaisuus hyvä.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Yhden haasteen heittäisin vielä joukkueelle ja seuralle

Ja meille faneille kanssa.

Ei minulla sen kummempia odotuksia ole kuin että matsit ovat mielenkiintoisia, ottelussa on hyvä fiilis katsomossa, ottelutapahtuma on hyvä ja sateinen marraskuun tiistai tuntuu melkein keväältä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
- Hakanpään kehittyminen EHT-tason pakiksi
- Ramstedtin luuston löytyminen
Näissä ollaan pelottavan lähellä. Vasta 5% runkosarjasta pelattu, mutta kyllähän Ramstedt on ollut kovassa vedossa. Nythän kundi on vielä puolustanut erinomaisesti. Kirjoittelen hänen omaan ketjuunsa, kun 10 ottelua pelattu.
 

Bandana

Jäsen
Nyt kun peli kulkee niin mallikkaan hyvin eikä missään ole mitään vikaa, on vertailun nimissä muisteltava edellistä NHL:n työsulkukautta eli 2004-2005, millainen Blues oli silloin.

Olihan se hienoa aikaa, kun sitä miettii kahdeksan vuotta myöhemmin.

Landon Wilson veteli toinen silmä sokeana rankkareita maaliin ja toisella kädellä heitteli HIFK:n Karalahtea plekseihin, Donald "Donitsi" MacLeanin luistelu oli kuin tervassa rämpimistä, mutta silti hän teki joka ilta hattutempun Jokereita vastaan. Pekka Rautakallio peruutti golfkärryllä minne sattui, ja Hannu Virta rustaili PILLUja fläppitauluun. Se oli aikaa se. Fanit tekivät adresseja päivittäin.

Penguins-stara Ryan Malone tuli laukomaan one-timereita nollakulmasta sisään kuin Frank Banham aikoinaan, olkookin, että lähti melko nopeasti takaisin Pittsburghiin. Tuli Krys Kolanos, mutta ei tullut enää joulutauon jälkeen takaisin. Chride Ruuttu peittyi lumeen odotellessaan Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ilta oli hyytävä ja toimarin sydän jäätävä.

Ruuttu sitten lumet pestyään jaksoi soitella iltapäivälehtiin, että me nyt Bluesissa ollaan laitettu sen ja sen agentille meiliä, että hei, Blues, Espoo, sign a contract and call me maybe. Oli Sakicin mailat siellä ja Sakic täällä, seuraavana päivänä Sakic siellä ja Sakicin mailat täällä. Se oli kulta-aikaa se. Ruuttu julisti Detroit Red Wingsin Barry Smithin uudeksi päävalmentajaksi. Mr. Smithille ei vain oltu kerrottu päätöksestä.

No, Rautakallioon riitti luottoa ja tuli sitten Malonen korvaajan korvaaja, Mike Ribeiro. Taitoa, taitoa ja kaikkea muuta kivaa. "Olen etsimässä itselleni asuntoa", viestitti Ribeiro valmentajille ja sissikoulutuksen saaneelle jj. Kiurulle jätettyään harjoitukset väliin. Samaan aikaan välimerellisen Ribeiron hotellissa jokin paloi ja tuoksui hyvälle. Se oli aikaa se. Vielä kauden päättäneessä runkosarjan vierasottelussa Tampereella oli tunne, että tää juttu, tää juttu toimii ja ehkä Grogi oli oikeassa sen kyttäysaseman kanssa.

Ja kahdeksan vuotta myöhemmin toimitusjohtaja Pusa kommentoi Iltalehdelle, että NHL-apujen kanssa ei kiirehditä. Jokin on muuttunut.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Ja kahdeksan vuotta myöhemmin toimitusjohtaja Pusa kommentoi Iltalehdelle, että NHL-apujen kanssa ei kiirehditä. Jokin on muuttunut.
Viime pelin jälkeenhän Marjamäki vinkkasi, että maaottelutauolla saattaisi tapahtua.

Jos nyt Blueskin päätyisi jonkun NHL-avun ottamaan, niin mitähän kaivattaisiin? Ensimmäisenä tulee kyllä mieleen joku kunnon pakki, jotta Ilvosta ei tarvitsisi peluuttaa.
 

Enslaved

Jäsen
Viime pelin jälkeenhän Marjamäki vinkkasi, että maaottelutauolla saattaisi tapahtua.

Jos nyt Blueskin päätyisi jonkun NHL-avun ottamaan, niin mitähän kaivattaisiin? Ensimmäisenä tulee kyllä mieleen joku kunnon pakki, jotta Ilvosta ei tarvitsisi peluuttaa.

Pakki sieltä pitäisi saada ensimmäisenä, jos jotain haetaan. Nämä pelit mitä Ilvoselta nähnyt tällä kaudella ovat olleet tasoltaan hieman ailahtelevia. Viime pelissä Jokereita vastaan pelasi mielestäni ihan ok, mutta taas edellinen peli, jonka näin oli sellaista hapuilua. Kiekonmenetyksiä ja huonoa puolustuspelaamista. Vastustajaa en nyt muista. Otteisiin tasaisuutta ja siinä on meillä ihan kelvollinen 7. pakki. Hakanpää on toinen pakki, joka voisi nyt vähän parantaa otteitaan. On sattunut liikaa heikkoja hetkiä muutamassa viime pelissä. Mikähän Westinin tilanne on yleisesti, jatkaako myös lokakuun jälkeen ja kuinka pahasti loukkasi itseään keskiviikkona?
 

K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Jos Westin tervehtyy ja jatkaa Bluesisssa, en näe tarvetta uusille pakeille. Sen sijaan ykkössentteri tai snaipperi ykköskenttään voisi olla hyvä ratkaisu ja siinä tilanteessa tiputtaa Rosan (laitaan) ja Sallisen neloseen.

Hyökkäysketjut olisi siten muodossa

Huhtala - NHL-janari - Miettinen
Rinkinen - Ramu - Nieminen
Ikonen - Aaltonen - Kuusela
Rosa - Sallinen - Salmelainen/Virkkunen/Pöysti
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos nyt Blueskin päätyisi jonkun NHL-avun ottamaan, niin mitähän kaivattaisiin?
Tapparaan huhuttu James Van Riemsdyki kelpais kyllä. Mutta loppujen lopuksi se on ihan sama tulisko sieltä pakki vaiko hyökkääjä kunhan olisi mahdollisimman taitava pelaaja (tai maalitykki) jonka menoa ois oikeasti kiva katsella. Tietekin joku Steve Ott sattaisi tuoda toisenlaista menoa kentälle, mutta joku kunnon väriläiskä esim. Nathan Gerbe. Tietenkin joku super-starakin ois "ihan kiva" mutta en usko että Bluesilla riittää hillot. Mutta en haluaisi nähdä mitään nelosketjun NHL-äijää Bluesissa vaan mielummin sitten kokeillaan niillä viimesillä roposilla sitä että onko Lammassaaresta enään pelimieheksi.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ennen kuin NHL-kauden peruuntuminen on täysin varmaa, ei Bluesin tule mielestäni olla aktiivinen NHL-pelaajien suhteen. Mielestäni on erittäin hienoa, ettei Blues ole vielä lähtenyt tähän NHL-rumbaan mukaan, vaan uskonut omaan tekemiseen.

Tämä on osoittanut myös omille pelaajille, että heihin uskotaan. Sopii hyvin uuden Bluesin toimintatapohin. Pelitavan ollessa kunnossa, riittävät nämäkin pelaajat hyvin.

Tämän kauden tärkein tavoite kuitenkin on luoda taloudellisesti uskottava Blues uuden johdon toimesta. Siinä talous-puoli sanelee ehdot ja lisäapuja kannattaa harkita vasta jos tiedetään varmuudella, että kaveri pelaa koko kauden. Mukaan ehtii kyllä sopeutua vielä vuoden vaihteen tienoillakin.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Täysin samaa mieltä yllä kirjoittavan kanssa. Olettaen, että NHL-kausi starttaa joskus joulukuussa, ne joukkueet, ketkä eivät lähteneet tuohon NHL-apurumbaan, ovat vahvimmilla.

Tällä hetkellä pärjätään täysin riittävästi ilman NHL-pelaajia. On kuitenkin edelleen todennäköisempää, että NHL-kausi alkaa jossain vaiheessa. Jos tämä tieto muuttuu, on syytä harkita NHL-vahvitusasiaa uudestaan.
 

gusarov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Penticton Knights
Vahva sama eli jos NHL kausi peruuntuu kokonaan niin vasta sitten vahvistuksia sieltä suunnasta. Ja uskon ja toivon, ettei lähdetä "hulluttelemaan" ja pysytään resurssien antamissa rajoissa. Pelipaikan suhteen toivoisin sentteriä tai maalintekijää. Tämä siitä lähtökohdista ettei puolustuspäässä ole loukkaantumissumaa tms.
Joukkueena eteenpäin.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Vahva sama eli jos NHL kausi peruuntuu kokonaan niin vasta sitten vahvistuksia sieltä suunnasta.
Hieman kaksipiippuinen juttu. Joulukuulla on saatavilla pahimmillaan pelaajia, jotka ovat vetäneet lonkkaa pitkälle yli puoli vuotta. Heidän saamiseensa pelikuntoon ajoissa, jotta voisivat auttaa joukkuetta, epäilyttää. Motivaatio pelaamiseen lienee myös tässä vaiheessa olematon, kun ei tarvitse treenata NHL-kautta silmällä pitäen.

Joulukuun NHL-staroille vahva ei.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No juu, eipä nykytilanteessa ole mitään erityistä tarvetta NHL-avuille. Westinin jatko olisi kyllä ihan asiallista, on ollut varsin luotettava pelimies. Huczkowskin tyylistä varmaa oman pään pelaamista.
 
Bluesin ensimmäisen (mahdollisen) NHL-avun speksit:

-sentteri
-hyökkäyspään tuloksentekijä
-takuuvarma aloittaja (SM-liigassa voittoprosentti 70)
-kookas ja vahva

Kokoa ja vääntövoimaa joukkueessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, se on nähty jo liigan kärkipään jengejä vastaan pelattaessa. Jypin pakit pitivät meidän hyökkääjät naureskellen kulmissa pyörimässä, maalin eteen ei juurikaan ollut asiaa. Meidän pelitavalla oman pään aloitukset ovat tärkeitä kun pitkiä kiekkoja Marjamäki ei suvaitse, siksi hyvä aloittaja. Sitäpaitsi keskushyökkäjiä ei koskaan ole liikaa. Jos joku NHL-mies hommataan tulee nimen löytyä samoista sarakkeista Ramun kanssa joka ilta, sen takia ei mitään alempien kenttien jyrää väärään rooliin.

Joku Mikko Koivun tapainen liideri olisi huippuhankinta, KalPan Smith oli sopinut hyvin Espooseenkin. Crosby olisi "vapaana", tosin silloin joutuisi tinkimään tuosta koosta.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Tällä hetkellä pärjätään täysin riittävästi ilman NHL-pelaajia. On kuitenkin edelleen todennäköisempää, että NHL-kausi alkaa jossain vaiheessa. Jos tämä tieto muuttuu, on syytä harkita NHL-vahvitusasiaa uudestaan.
Samaa mieltä.

Jos kuitenkin NHL-kausi peruuntuu kokonaan tai muuten päädytään hankkimaan NHL-apuja, niin mielestäni pelaajan/pelaajien pitäisi ehdottomasti olla nuorehkoja ja urallaan vahvasti eteenpäin pyrkiviä. En missään nimessä halua nähdä tämän hetken Bluesissa yhtään "Euroopassa dokaamassa ja höntsäämässä"-asenteen omaavaa pelaajaa. Jäähdyttelijöitä ja surffailijoita on vuosien mittaan jo katseltu aivan tarpeeksi.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Superböle on asian ytimessä. Mielestäni Rosan jatko joukkueessa pitää tarkastaa n. 5 putkeen pelatun matsin jälkeen. Jos taso ei ole parantunut huimasti, pitää tehdä peliliikkeitä. Veikkaan, että nelossentteri ei ole se rooli, johon Rosa on palkattu.

Rosan tilanteesta riippuu paljon myös mahdollisten hankintojen tarve. Jos Rosa pystyy nostaa tasoaan, voisi alkaa katsastelemaan sitä snaipperia.
 

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Bluesin ensimmäisen (mahdollisen) NHL-avun speksit:

Kokoa ja vääntövoimaa joukkueessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, se on nähty jo liigan kärkipään jengejä vastaan pelattaessa. Jypin pakit pitivät meidän hyökkääjät naureskellen kulmissa pyörimässä, maalin eteen ei juurikaan ollut asiaa. Meidän pelitavalla oman pään aloitukset ovat tärkeitä kun pitkiä kiekkoja Marjamäki ei suvaitse, siksi hyvä aloittaja. Sitäpaitsi keskushyökkäjiä ei koskaan ole liikaa.

Hyvin kirjoitettu ja olet täysin oikeassa. Hyökkäyksen munattomuuden takia en olisi pistänyt pahakseni Rajamäen hankintaa vaikka nelosketjuun. Jokereita vastaan nelonen pelasi ihan ok hyvin mutta suorat maalille ajot olivat ja on Bluesilla kumminkin vähissä ja sitten kun joku Virkkunen sinne vähän ajaa niin kyllä hänet aika nopeasti viskataan kevyesti pois. Tämän hetkisestä nelosesta löytyy kyllä jalkoja mutta ei sitä kaivattua Talaja/Sailio tyyppistä agitaattoria/ hämmentäjää. Tämä nyt siis vain kokonaisvaltaisena kommenttina joukkueesta.

Myös Rosan tilanne tällä hetkellä on vähän epäselvä. Mieshän hankittiin ykkössentterin rooliin mutta nyt peli on mennyt plörinäksi loukkaantumisten takia. Jos miehestä ei ole ykkössentterin rooliin niin erittäin sympaattisesta luonteesta huolimatta on turhaa miestä täällä pitää. Mihinkään nelosketjuun Rosa ei kuulu.


Puolustus on kunnossa ja Ilvonen paikkaa tarpeeksi hyvin loukkaantumisia. Jos Nhl-vahvistuksia otetaan niin sitten tarvitaan Superbölen kuvailema peluri. Power forward, isokokoinen ykkössentteri Scott Hartnelin kaltainen pelaaja. Tosin suurin kysymys näissä lienee se, että minkälainen on pelaajan ko. motivaatio edes sitoutua joukkueeseen ja jos joulutaukoon odotetaan niin miten pelaaja saadaan "integroitua" joukkueseen ja muuten tiiviiseen porukkaan.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
En koe että tällä hetkellä on syytä tehdä yhtään mitään. Tosin kyllä minä(kin) haluaisi antaa Lampulle vielä yhden mahdollisuuden. Sopimus pitää vain saada seuran kannalta erittäin hyväksi, niin ikävää kun se Peten kannalta onkin.

Jos nyt sitten NHL-kausi peruuntuisi kokonaan lähtisin itse siitä että vaihtaisin Westinin kov(emm)an luokan pakkiin. Määrällisesti pakkeja on nyt riittävästi, samoin leveyttä. Westin olisi "helppo" palauttaa MoDo:n riveihin ilman sen kummempia kustannuksia. Kurja tilanne Westinin itsensä kannalta sillä mies on täyttänyt roolinsa erinomaisesti.

Rosaa taas on toistaiseksi vaikea arvioida. Otteiden on parannuttava kyllä mutta sitä ennen se kunnon näyttöpaikka on myös suotava. Maaottelutaukoon on enää 4 ottelua joten sanoisin että joulutaukoon asti miehellä pitäisi antaa aikaa, siinä tulee 10 peliä lisää. Ei sitä ennen kuitenkaan koko NHL-kautta peruta.
 

gusarov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Penticton Knights
Hieman kaksipiippuinen juttu. Joulukuulla on saatavilla pahimmillaan pelaajia, jotka ovat vetäneet lonkkaa pitkälle yli puoli vuotta.

Ei välttämättä. Osa pelaajistahan ovat pelanneet eri sarjoissa jo jonkin aikaan ja osalla heistä on vain pelikohtainen tai kuukausi kerrallaan oleva sopimus. Jos koko kausi peruuntuu niin heidän osalta voi tapahtua siirtoja eri sarjoihin ja jengeihin. Joka tapauksessa en itsekään toivo pelaajaa joulukuussa jos ei ole kondiksessa ja pelituntumalla varustettuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös