Odotukset kaudelle 12-13

  • 16 278
  • 45

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kopioidaanpa muilta joukkuealueilta näin alkaneen elokuun kunniaksi ketju, jossa voidaan heittää ilmoille tyhmät toiveet ja nauraa niille jälkeenpäin. Eli, mitä sinä odotat joukkueelta/seuralta ensi kaudella?

Omalla kohdallani nää lienevät ne suurimmat odotukset:

Seurajohdolle:

- Hallilla viihtyy. Jos näyttää siltä, että yleisö ei jostain syystä löydä tietään mestoille, asiaan reagoidaan kampanjoin ja erilaisin yhteisöihin yms. kohdistetuilla promoilla. Tähän liittyy myös pienet asiat, kuten alkushöyt yms. jotka olisi syytä vaihtaa myötähäpeää aiheuttavista fiilistä nostattavaksi. Kaikki nauhalta tuleva kymmenien tuhansien ihmisten yleisökohina ja sumutorveilu tuntuu yksinkertaisen typerältä kun kiekon pudotessa jäähän lehtereillä istuu 2000 ihmistä.

- Yleisö hankitaan takaisin katsomoon. Se voi vaatia työtä, henkilökohtaisia soittoja tuhansille ihmisille yms, mutta tämä on kaiken tulevan hyvän tärkein rakennuspalikka. Yleisö tekee tunnelman ja tuo rahan.

Joukkueelle:

- Hallille haluaa lähteä loskaisena marraskuutiistaina vielä töiden jälkeen. Pelin pitää olla kivaa katsottavaa, tulee voittoja tai tappioita. Viime kaudesta on tän osalta periaatteessa ihan hyvä jatkaa, toivottavasti joukkue vaan hitsautuu hyvin yhteen jo kesän aikana.

- Pelaajista moni ottaa askeleita eteenpäin. Viime kauden Talajan kaltaisia valopilkkuja kaivataan nytkin ja katseet kohdistuvat etenkin Miettiseen, joka saisi vihdoin ottaa askeleen seuraavalle tasolle, sekä Ikoseen, jolla on potentiaalia vaikka mihin.

- Yksittäisten pelaajien tasolla etenkin Rosalta odotan paljon. Miehen _on oltava_ SM-liigatasolla ehdoton huippupelaaja, jotta Blues voi menestyä. Myös Voldenilta odotan Mestiksessä keväällä nähtyä varmuutta kasvaneen kokemuksen myötä.

Tässä varmaan itselleni tärkeimmät asiat, noi kun saadaan kuntoon, niin niistä seuraa jo itsestään hyviä asioita.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Seurajohdolle:

- Hallilla viihtyy...
- Yleisö hankitaan takaisin katsomoon...
Erittäin hyviä pointteja, jotka ovat myös kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Hallilla yleensä viihtyy hyvin, kun on fiilistä. Fiilis syntyy siitä, että tapahtuma toimii, mutta ennen kaikkea siitä, että yleisö elää pelin mukana. Tässä onkin kovin haaste. Miten saada vuosia negailulla ja kannustamattomuudella eläneet "fanit" mukaan hommaan? Miten heidät vakuutetaan? Miten fiilis saadaan niin positiiviseksi, ettei ensimmäisen takaiskun jälkeen ala kuulua: "mä arvasin", "taas" tai "tää on vittu niin tätä"? Haastetta riittää, kun miettiin miten paljon täälläkin ruikutetaan kaikesta. Positiivinen kierre pitäisi saada aikaiseksi jo alkavalle kaudelle, mutta ymmärrettävistä syistä nykyjohdon kädenjälki näkyy kunnolla vasta seuraavalla kaudella.

Pelillisistä asioista odotan seuraavaa:
- Iloista peliä ja laadukkaita laukauksia
- Camin läpimurto
- Hakanpään kehittyminen EHT-tason pakiksi
- Ikoselta 30+ pistettä ja johtava rooli U-20 MM-kisoissa
- Ramstedtin luuston löytyminen
 
Odotukset ja toiveet

- Meillä on parina viimeisenä keväänä ollut hienoja joukkueita mutta olisihin se upeaa pelata tosissaan mestaruudesta
- Viihdyttävä runkosarja ja kotiyleisön tuki voisi olla avain siihen, kaikki hallille siis!
- Yksilöistä toivon upeita kausia etenkin Miettiselle ja Ikoselle, mikä olisi mukavampaa kuin omat kasvatit vakituisesti ratkaisemassa pelejä henkilökohtaiseilla suorituksillaan?
- Hyvän kotijoukkueen maineen parantamista viime kaudesta, erityisesti Jokerit ja IFK voisivat jäädä ilman voittoja Espossa
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
- Just luin ärtyneenä juttua jossa joku olympiaedustajamme hehkutti kuinka hienoa on jo olla mukana olympialaisissa. Vitut, menestystä sieltä pitää mennä hakemaan eikä liigaankaan mennä vain "taistelemaan joka ilta". Kyllä mä haluan että Blues kamppailee Suomen mestaruudesta, realistista tai ei. Vähin mitä ensi kaudelta odotan on suora pudotuspelipaikka. Se on myös edellytys tuolle isolle unelmalle, koska onhan se parina viime kautena nähty että bensa loppuu kesken matkan jos sääleistä pitää lähteä liikkeelle.

- Yksi kolmen pisteen voitto DDR:llä olis myös ihan validi tavoite.

- Yhdyn edellisiin kommenteihin koskien hallilla viihtymistä ja yleisömäärän kasvua. Sen lisäksi toivon että aiempaa useampi katsoja myös antaisi oman panoksensa viihdyttävän ottelutapahtuman eteen, eli tulisi mukaan kannustamaan.

- Lisäksi odotan että Blues ,Espoo -facebooksivun nimi vaihdetaan.
 

voittamaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Odotukset ja toiveet

Toimistolle:
-Markkinointi kuntoon! Tällä kaudella en halua lukea tälläisiä uutisia.
-Ja kuten muut, haluan Blues ,Espoo -ryhmänsivun nimen vaihdettavan.

Joukkueelle:
-Kovaa taistelua suorasta pudotuspelipaikasta ja menestystä playoffeissa.

Pelaajille:
-Ikosen läpimurto, 30+ pistettä (Huom! ei pelaa kaikkia pelejä, koska pelaa erittäin todennäköisesti nuorten mm-kisoissa!)
-Hakanpään nousu ykkösparin pakiksi.
-Miettisen pitäisi saada suorituksiinsa tasaisuutta.
-Rosan toivon pystyvän 40+ pisteeseen.
-Valkosen toivon vakiinnuttavan paikan pelaavassa kokoonpanossa.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
- Just luin ärtyneenä juttua jossa joku olympiaedustajamme hehkutti kuinka hienoa on jo olla mukana olympialaisissa. Vitut, menestystä sieltä pitää mennä hakemaan eikä liigaankaan mennä vain "taistelemaan joka ilta". Kyllä mä haluan että Blues kamppailee Suomen mestaruudesta, realistista tai ei. Vähin mitä ensi kaudelta odotan on suora pudotuspelipaikka.
Tämä hiukan sotii tuon alla olevan kanssa.
- Yksi kolmen pisteen voitto DDR:llä olis myös ihan validi tavoite.

Kyllähän jokaisesta ottelusta DDR:llä tulee ottaa kaikki pisteet mukaan.

Kunhan kiusaan, olen samaa mieltä ja kyllähän Blues aina voittoa lähtee hakemaan.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tärkeysjärjestyksessä odotuksia, joista muutaman luulen jäävän toiveiksi:

1) Väkeä hallille -> Seuralle taloudellisen menestymisen edellytykset
2) Toive: Väki kannustaa jengiä
3) Toive: Facebook-ryhmän nimen muutos
4) Taisteleva jengi
5) Menestys - joko suora playoffspaikka tai mitalipelipaikka

Käännään katseeni siis yleisön ja toimiston puoleen. Aina ei menestystä tule hyvännäköisellekään joukkueelle, mutta se ei ole maailmanloppu. Sen sijaan asiat eivät saisi olla perustavanlaatuisesti perseellään.
 

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pitää kompata yllä olevia kirjoittajia.

1. Facebookin Blues, Espoo nimi kunnolliseksi
2. Kotivoitot etenkin naapurijoukkueista ovat erittäin tärkeitä
3. Näkyvyyttä Espoossa! mainoksia bussipysäkeille, kauppakeskuksiin, kouluihin, yms. Teemana voisi käydä "Kannata paikallista seuraasi"
4. Tulevien kotisivujen ahkeraa päivittämistä. Uutisia, haastatteluja sun muuta.
5. Jonkinlainen BluesTv channel youtubeen jonne tulisi maalikoosteet ja yllämainitut haastattelut.
6. Fanikatsomon runsaata täyttymistä ottelussa kuin ottelussa.

Suurinosa näistä toiveita mutta viime kaudesta ei tosiaankaan voi muutakuin parantaa.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toimistolle:
-Markkinointi kuntoon! Tällä kaudella en halua lukea tälläisiä uutisia.
-Ja kuten muut, haluan Blues ,Espoo -ryhmänsivun nimen vaihdettavan.

Markkinointia on aika vaikeeta saada kuntoon jos se saa maksaa vaan tyyliin n. 5000 €!?!

Mutta jotta ei mene ohi topicin niin...

1) Mestaruus matinkylään!...tai no aloitetaan vaikka pleijaripaikasta (mikä meidän tapauksessa tarkoittanee mitalipelejä)
2) Voldenin näytettävä miksi ansaitsi paikkansa Iilahden sijaan.
3) MAALEJA, MAALEJA JA MAALEJA! Ei oo väliä vaikka päästettäis paljon ja hävitään pari peliä sen takia, mutta tehkää nyt vittu niitä MAALEJA!
4) Ehjä kausi Miettiselle = Only God knows what will happen...
5) Pistepörssin kymmenen sakissa joku Bluesin pelaajista?
6) Niin kun jo mainittu: Stadilaiset, hesaalaiset ja mitä niitä nyt on: Pisteittä kotimatkalle!

Tossahan tota jo on. Jos noista edes kaksi tai kolme kohtaa toteutuis, niin voisin olla ihan tyytyväinen kauteen. Mieluiten tietenkin kohdat 1 ja 3... =)
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Pisteodotuksia hyökkääjistölle:

- Rosa 30-40
- Kuusela 30-35
- Ramstedt 30-35
- Miettinen 30-35
- Ikonen 25-30
- Huhtala 25-30
- Nieminen 20-30
- Pöysti 10-20
- Sallinen 10-20
- Rinkinen 10-20
- Aaltonen 10-15
- Järvinen 5-15

Pakeista odottaisin Laatikaisen ja ehkä Laurilan keräävän suht hyvin tehopisteitä. Bluesissahan perinteisesti puolustajat ovat sijoittuneet sisäisessä pistepörssissä korkealle.

Aika paljon riippuu itse kunkin roolituksesta. Esim. Nieminen teki kerhossa yllättävänkin kovat tehot (13+14) mutta saattaa olla, että Espoossa rooli on puolustavampi. Tuohon tietty tulee sitten enemmän tai vähemmän loukkaantumisiakin, jotka syövät tehoja.

Kyllä se on realismia olettaa että Blues on ensi kaudellakin joukkue joka tekee vähän maaleja, mutta jolle myös tehdään vähän maaleja. Maalivahtipelin on onnistuttava, mikä edellyttää Voldenilta nousua liigatason torjujaksi. Viime vuonna siihen annettiin mahdollisuudet, mutta ei onnistunut. Toivottavasti kokemukset Mestiksen pudotuspeleissä ja MM-kisoissa antoivat itseluottamusta.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kaipa sitä meikäläiselläkin on aika samansuuntaisia odotuksia kuin muilla, mutta täytyy kyllä hiukan nostaa hattua organisaatiolle siitä että kyllä siellä tuntuu hiukan eri meininki olevan kuin viime vuonna, esim. Facebookissa on nyt oikeasti ollutkin jotain... Tietty hiukan sekoiluakin tuossa kesällä oli nähtävissä, mutta eipä se jaksanut yllättääkään. Jos nyt tärkeimpiä odotuksia tai ehkä toiveita listaisi, niin:
- yleisö löytää Baronalle
- joukkue oikeasti pärjää (kun katsoo noita ennustusketjuja niin aika moni tuntuu rankkaavan Bluesin jopa vikalle tai tokavikalle sijalle, mutta itse jaksan kyllä uskoa joukkueeseen enemmän)
- menestystä ja taistelutahtoa riittäisi myös runkosarjassa, että jaksaa hallilla käydä, ja jos oikeasti tähdätään hyville sijoille niin kyllä ainakin viime keväänä selvästi bensa loppui kesken säälärien jälkeen
- Cami lyö läpi
- Volden ei floppaa
- Juuso kehittyy entisestään
- Kähy ei tee montaa maalia Baronalla, eikä Jocke eikä Talaja. Jookos? ;)
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
(kun katsoo noita ennustusketjuja niin aika moni tuntuu rankkaavan Bluesin jopa vikalle tai tokavikalle sijalle, mutta itse jaksan kyllä uskoa joukkueeseen enemmän)

Ei mitään uutta tuossa. Samanlaisia ovat ennustukset Bluesin suhteen olleet muutamilla edellisilläkin kausilla. Toki voivathan ne joskus mennä oikeinkin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Vähän rokahtavampi soittolista kiitos! Pää hajoaa jos tuollaisessa discossa pitää koko kausi viettää.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vähän rokahtavampi soittolista kiitos! Pää hajoaa jos tuollaisessa discossa pitää koko kausi viettää.

Jep, ihan samaa mietin. Ja vierasjoukkueen pelaajan joutuessa jäähylle pitäisi soida oijoijoivoivoivoi ;)

Mutta tosiaan etenkin matsin alussa musa oli jotain sellaista "klubimusaa" joka ei kyllä nostattanut minkäänlaista fiilistä. Ei sen musan mitään junttirokkia tarvitse mun mielestäni olla, mutta nyt tuntui että on jossain Punavuoren trendibaarissa eikä hallissa...
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Mutta tosiaan etenkin matsin alussa musa oli jotain sellaista "klubimusaa" joka ei kyllä nostattanut minkäänlaista fiilistä. Ei sen musan mitään junttirokkia tarvitse mun mielestäni olla, mutta nyt tuntui että on jossain Punavuoren trendibaarissa eikä hallissa...

Joo. Uskon ja etenkin toivon, että tuo eilinen oli vaan sitä ennen peliä mainostettua "ottelutapahtumaan ei olla sen enempää panostettu" -osastoa. Kuten tässä on jo edellä todettu, musa oli suurimmilta osin täysin lätkämatsiin sopimatonta.
 

Drivedog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Hongat, Lädit
Kyllä mullekin pisti noi musat korvaan. Tosin eka ajatus joka tuli mieleen, oli että onko tässä takana jokin "nuorekas Blues" idea. Ei aina sitä samaa, jota kuulee joka hallissa siis. Henk.koht toivisin, että löytyisi kuitenki joku välimuoto perus hallimusan ja Flow Festarin väliltä.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kyllä mullekin pisti noi musat korvaan. Tosin eka ajatus joka tuli mieleen, oli että onko tässä takana jokin "nuorekas Blues" idea. Ei aina sitä samaa, jota kuulee joka hallissa siis. Henk.koht toivisin, että löytyisi kuitenki joku välimuoto perus hallimusan ja Flow Festarin väliltä.

Nimenomaan samaa mieltä. Ei mun mielestäni ole ollenkaan huono idea että erottaudutaan hiukan musapuolella, ei sitä kasikytluvun junttirokkiakaan jaksa loputtomiin kuunnella, etenkään jos soittolista on ne kymmenen vakiobiisiä. Mutta nyt oli kyllä liian "ambient"-fiilis (jos tuo nyt on oikea termi, en mä näistä nuorison vouhotuksistakaan mitään ymmärrä ;))... Eli juuri jotain siltä väliltä. Tai siis en mä nyt mitään ihan diskomeininkiäkään jaksaisi, vaikka joku teknotyyppinen musa voisikin olla vauhdikasta.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toiveiden tynnyriin: avoin wlan-verkko Baronalle!

Ainiin, tämä olisi ihan ehdoton juttu. Itsehän olen niin addikti, että surffailen erätaukojen aikanakin JA:n otteluketjussa, joten kunnon yhteys kelpaisi. Tai edes vaihtoehtoisesti se, ettei perusverkko olisi ihan jumissa aina matsien aikana.
 

Drivedog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Hongat, Lädit
Ylivoiman on pakko parantua viime kaudesta. En löytänyt statseja joukkueiden YV prosenteista, mutta olihan se ihan hirveetä paskaa lähes koko kauden. Toki joukkeessa olisi voinut/voisi olla enemmän käsiä, mutta en pistäisi heikkoa Yv:tä kokonaan tämän piikkiin. Miten voi olla niin vaikeaa saada kiekko alueelle, tilanne rauhoitettua ja kuvio kuntoon? Bluesin matsit olivat usein tiukkoja, ns. maalin pelejä. Luulisi, että tehokkaampi YV olisi näkynyt meidän pistesarakkeessa huomattavasti.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täältä löytyy ainakin yksi Camin fanittaja, joka todella toivoo että mies tekisi sen läpimurron. Viihdyttävä pelaaja ja haastatteluissa todella sympaattisen oloinen veijari, näitä SM-liiga tarvitsee. Toiveissa sellainen 15+25=40 kausi minimissään. Toivon että ns. uusi Blues osaa hyödyntää Camia markkinoinnissan, sillä käsissä on marketing wise todellinen kultakimpale.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kun tää ketju avattiin niin meinasin kirjoittaa tähän että olisin tyytyväinen kaikkiin niihin positiivisiin signaaleihin siitä että Bluesin toiminnan kurssi kääntyy parempaan suuntaan. En silloin jaksanut, ja nyt kun kauden alkuun on 13 päivää ja meikäläisen odotukset ja toiveet on jo aika hyvin toteutuneet. Se miten uusi johto on pelkästään Facebookkia käyttämällä saanut uuden innostuksen hard-core faneihin on musta aika hienoa, ja muutenkin on sellanen fiilis että nyt siellä on tekemisen meininki ja markkinoinnista oikeasti tajuavia ihmisiä mukana.

Seuraava steppi onkin sitten saada suuret massat liikkeelle ja innostumaan. Ykköstoive tulevalle kaudelle on että jengi nyt löytäisi takaisin hallille jo yleisökeskiarvo olisi jossain 4000 yläpuolella. Mitään yleisöryntäystä en odota (varsinkin kun lauantaipelit on vieläkin aika harvinaista herkkua), kun kurssin kääntäminen tulee olemaan varmasti haasteellista ja uudelle johdolle on annettava aikaa.

Kentällä taas näkisin että sijat 5 – 11 voi olla hyvin mahdollisia. Suuri merkitys menestykseen tulee olemaan varmasti sillä pysyykö Riksman kasassa. Sen verran klesana on ukko ollut ja kun ottaa huomioon Bluesin ”kirouksen” pelaajien loukkaantumisten kanssa , niin yllätyn positiivisesti jos Riksman pysyy ehjänä yli 20 matsia. Joten siksi veikkaan että viime kauden toisinto on edessä eli ykkösmokke hajoo käsiin ja sitten Ore hilaa Bluesia loppukaudesta ja päädytään sääliplayoffeihin jotain Kärppiä vastaan. Mutta joukkueesta on sanottava se että kyllä Vuorisen poika ihan mielenkiintoisen paketin on kasannut.

Mutta itsellä on kuitenkin positiivinen fiilis siitä että Blues nyt on parempaan suuntaan menossa, ja pakko tässä on kantaa kortensa kekoon ja roudattava taas niitä kavereita hallille katsomaan pelejä.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mutta itsellä on kuitenkin positiivinen fiilis siitä että Blues nyt on parempaan suuntaan menossa, ja pakko tässä on kantaa kortensa kekoon ja roudattava taas niitä kavereita hallille katsomaan pelejä.
Samat vibat täälläkin. Seuraava huomio kohdistuukin nyt sitten ottelutapahtumaan. Oikeastaan kaikki mitä kesällä on tapahtunut on jo yllättänyt sen verran iloisesti että luotan myös siihen että ottelutapahtuma on hoidettu kuntoon. Tietynlaista alkukankeutta voi tietty siinäkin olla mutta nämä pahimman luokan virheet pitää olla jo pois karsittuna. Ja mikäli pikkulintuihin on uskomista niin eiköhän sieltä jotain pientä yllätystäkin ottelutapahtumaan ole luvassa...

Seuraava toivekin onkin jo sitten se että joukkue saisi hyvän alun kauteen ja jatkaisi sillä erittäin miellyttävällä ilmeellä jolla viime kauden loppu mentiin. Samalla käännän jo katseet eteenpäin ja totean että sitä seuraava toive onkin sitten se että suurin "syyllinen" tähän hyvään ilmeeseen eli Marjamäki saa allekirjoitettavakseen jatkosopimuksen joka kantakoot kevääseen 2015.
 

hoffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hienoa että Bluesi kehittyy. Toivon todellisena etäfanina Riksmanin myötä menestystä ja ennenkaikkea yleisöä. Lupaan tulla hallille pariin peliin.Terveisin toivottavasti ei ainut Sastamalan Bluesfani...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös