NY RILLATAAN – miksi Suomi ei ole enää jääkiekon huippumaa?

  • 282 731
  • 799

#76

Jäsen
Korjataan tämä todellisuutta vastaavaksi, Kanada voisi tehdä 5, joukkuetta, Venäjä, Ruotsi ja USA sitten yhdet. Kanada on ainoa jolla todellisuudessa riittää leveys useampaan lähes samantasoiseen jengiin. Jenkit on kohta tilanteessa että se voisi muodostaa kaksi hyvää jengiä, mutta muilla tuo on kaukainen haave(pl. Kanada siis).
En tarkoittanu, että Kanada ja Venäjä muodostaisi kahdeksan joukkuetta, jotka vastaisi heidän ykkösporukkaan, vaan että he muodostaisivat muitamaita vastaavat joukkueet eli esimerkiksi venäläinenRanska tai kanadalainenSaksa yms.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
"Minun mielestäni" on pelkkä mielipide, ei mielipiteen perustelu. Mua vain olisi kiinnostanut, että näetkö sä Nummelinin olevan kaikilla hyökkäyspelaamisen osa-alueilla Vatasta edellä ja miten paljon milläkin osa-alueella vai onko Sami mielestäsi edes jossain parempi. Sulla kun on varmaan parempi kuva Nummelinin vahvuuksista, mä en oo nähnyt Nummelinilta yhtään matsia varmaan kuuteen vuoteen, joten menen liikaa vanhojen muistikuvieni mukaan. Toi "selvästi edellä" vain särähti aika pahasti korvaan.

Kokonaisvaltaisesti parempi puolustaja hyökkäyssuuntaan, Suomen lähihistorian ehkä toiseksi paras puolustaja tässä suhteessa Kimmo Timosen jälkeen. Torino 2006 oli Numpaltakin sellainen työnäyte, että menivät suut suppuun monessa paikassa.

Nyt ei siis tietenkään verrata 40-vuotiasta Petteri Nummelinia vaan sitä 2000-luvun taitteen molemmin puolin dominoinutta pelaajaa. Nummelin nimittäin dominoi ja teki sitä myös MM-tasolla.

Yksittäisenä asiana mm. laukaus on aivan eri luokkaa, syöttöjen tarkkuus, kovuus jne.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
En tarkoittanu, että Kanada ja Venäjä muodostaisi kahdeksan joukkuetta, jotka vastaisi heidän ykkösporukkaan, vaan että he muodostaisivat muitamaita vastaavat joukkueet eli esimerkiksi venäläinenRanska tai kanadalainenSaksa yms.

Siitä huolimatta Venäjä on huono esimerkki. Venäjällä kun jääkiekko on marginaalilaji ja sen harrastajamäärät ovat suhteellisen pienet. Kärki on erinomainen, mutta laajuus on aikalailla jotain Ruotsin tasoa.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tämä on ihan hyvä kysymys. Itse olen tällä hetkellä vahvasti sitä mieltä, että virta kiihtyy nimenomaan tuonne KHL:n suuntaan ja vain aivan parhaat pääsevät NHL-kaukaloihin ja pärjäävät siellä.

Kun vertaa KHL:ää ja NHL:ää muuten kuin ikäluokan parhaiden osalta, niin KHL on kumman houkutteleva vaihtoehto. Jos miettii esimerkiksi Ville Niemisen urapolkua, niin tilanne on muuttunut kummasti. Tuolloin 3-4 kautta AHL:ssä ei ollut taloudellisesti niin suuri uhraus kuin se on nyt jos tarjolla on KHL-pahvia.

AHL:ssä kun vuoden pahvilla saa sen ~55k euroa, niin kynnys edes riskeerata yhden kauden KHL-liksaa on aika kova. Ikäluokkansa kärkipelaajat (Granlund, Vatanen, jne.) voivat ottaa riskin, mutta esimerkiksi Lehterälle riski jämähtää karkkirahoille heikkouksiensa takia on suuri.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas

Samaa mieltä. Nykyään taloudellisesti KHL on parempi vaihtoehto ellei ole uskoa, että vaikka 1 farmi kausi riittää pääsemään NHL-jengin mukaan. KHL:ssä on myös se parempi asia, että ainaki mitä nyt oon seurannu niin jos teet sopimuksen vaikka Pietarin SKA:han niin todennäkösesti pelaat siellä. Ei ole niin epävarmaa että pelaatko "ykkösjengissä" vai istutko katsomossa tai kuten NHL:n suhteen ni farmissa.

Maajoukkueen suhteen ei ole nykyään enää niin oleellista paljon Suomella on NHL pelaajia ja jotkut Suomenki pelaajat varmasti vois pelata NHL:ssä, mutta rooli ei välttämättä ole yhtä miellyttävä kun KHL:ssä. Sitten tietenki palkka. Tosiaan se AHL:ssä pelaaminen ei ole rahakasta puuhaa oikei kenellekkään. Parhaat saa nyt ihan ok korvauksen, mutta jos vertaa euroopan sarjojen palkkoihin niin ei missään nimessä sen parempi.

Pelimäärä on mun mielestä myös merkittävä. Pohjois-Amerikassa pelataan liikaa ja pelin taso kärsii siitä monesti. KHL:ssä voi olla parempi palkka ja pelimäärä on paljon järkevämpi ni mitä turhaa sitä istumaan bussiliigaa varsinkin jos taso on siinä rajoilla vrt. Jori Lehterä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Maajoukkueen suhteen ei ole nykyään enää niin oleellista paljon Suomella on NHL pelaajia ja jotkut Suomenki pelaajat varmasti vois pelata NHL:ssä, mutta rooli ei välttämättä ole yhtä miellyttävä kun KHL:ssä. Sitten tietenki palkka. Tosiaan se AHL:ssä pelaaminen ei ole rahakasta puuhaa oikei kenellekkään. Parhaat saa nyt ihan ok korvauksen, mutta jos vertaa euroopan sarjojen palkkoihin niin ei missään nimessä sen parempi.

Kenestä pelaajista puhut? Joku yksittäinen maalivahti voisi ehkä kakkosveskarina jossain NHL-joukkueessa olla mutta yksikään suomalainen kenttäpelaaja ei ole NHL-tasoa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kenestä pelaajista puhut? Joku yksittäinen maalivahti voisi ehkä kakkosveskarina jossain NHL-joukkueessa olla mutta yksikään suomalainen kenttäpelaaja ei ole NHL-tasoa.

No eihän tällaislle jutuille voi muuta kuin nauraa. Esimerkiksi Pihlström olisi halutessaan saanut silloin 2009 yksisuuntaisen sopparin NHL:ään, mutta hän halusi tulla Eurooppaan, koska koki kehittyvänsä paremmin pelaajana verrattuna siihen, että hän viilettäisi NHL:ssä nelosketjussa. Ja näin mututtuntumalta heittäisin, että valtaosa valmentajista ottaisi ennemmin joukkueeseensa Pihlströmin kuin Lennart Petrellin. Myös väittäisin, että Juhamatti Aaltonen on huomattavati laadukkaampi oikeakätinen laitahyökkääjä kuin NHL-mies Antti Miettinen. Ja Petri Kontiola sekä Jarkko Immonen olisivat kyllä parempia kuin monet NHL:ssä pelaavat sentterit, mutta ei kai he NHL:ään lähde pelaamaan, kun saavat KHL:ssä paljon paremman tilin.
 
Nuo ovat sinun mielipiteitäsi. Kontiola ja Immonen molemmat koittivat pärjätä NHL:ssä, mutta epäonnistuivat pahasti. Ollaksesi NHL-pelaaja tarvitsee pelaaja tiettyjä ominaisuuksia. Noilta kahdelta pelaajalta ne ominaisuudet puuttuvat.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
No eihän tällaislle jutuille voi muuta kuin nauraa. Esimerkiksi Pihlström olisi halutessaan saanut silloin 2009 yksisuuntaisen sopparin NHL:ään, mutta hän halusi tulla Eurooppaan, koska koki kehittyvänsä paremmin pelaajana verrattuna siihen, että hän viilettäisi NHL:ssä nelosketjussa. Ja näin mututtuntumalta heittäisin, että valtaosa valmentajista ottaisi ennemmin joukkueeseensa Pihlströmin kuin Lennart Petrellin. Myös väittäisin, että Juhamatti Aaltonen on huomattavati laadukkaampi oikeakätinen laitahyökkääjä kuin NHL-mies Antti Miettinen. Ja Petri Kontiola sekä Jarkko Immonen olisivat kyllä parempia kuin monet NHL:ssä pelaavat sentterit, mutta ei kai he NHL:ään lähde pelaamaan, kun saavat KHL:ssä paljon paremman tilin.

Niin eikös Pihlström meinannut, ettei halua jäädä duunarirooliin vaan päästä kiekolliseen rooliin? Jälkikäteen voisi sanoa, että olisi vain tiedostanut vahvuutensa niin pelaisi edelleen NHL:ssä arvostettuna puolustavana pelaajana.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Kenestä pelaajista puhut? Joku yksittäinen maalivahti voisi ehkä kakkosveskarina jossain NHL-joukkueessa olla mutta yksikään suomalainen kenttäpelaaja ei ole NHL-tasoa.

No mieleen nyt tulee vaikka edellämainitut Pihlström, Kontiola, Aaltonen ja vaikka juuri Lehterä. Suoraan kokoonpanoon ei välttämättä menis kukaan suomalaisista ja tietysti pärjääminen ei ole varmaa, mutta jos ois haluja pelata farmissa vaikka pari kautta ja yrittää sitä kautta päästä kokoonpanoon.

Tuleehan noita melkei joka kausi kun joku useamman vuoden farmissa tahkonnu pelaaja pääsee kokoonpanoon vakiopelaajaks. Pohjois-amerikkalaisilla ei ole sellasta hinkua lähteä heti eurooppaan jos homma ei aukene ja ollaan valmiita pelaamaan farmissa pitkiäkin aikoja. Jos nyt mietin vaikka Juhamatti Aaltosta niin en usko, että jaksais edes koko kautta vetää farmissa. Lähdetään mieluummin lentokentälle kun parempi palkka ja pelejäkään ei ole liikaa.

Kyllä toi KHL alkaa olemaan tosi houkutteleva vaihtoehto monelle pelaajalle, ja eikös sen Radulovin palkkakin ole n. 9milj $ CSKA Moskovassa. Sitä palkkaa ei sais NHL:ssä.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tiivistän otsikon kysymyksen vastauksen. Suomessa pelataan tosissaan jääkiekkoa potentiaaliin nähden reilusti liian vähän. Äskettäin Kuopiossa oli tarjolla toinen joukkue kansallisesti korkeahkolle tasolle, Suomisarjaan. KalPa Teamin osallistuminen kyseiseen sarjaan jäi vaivaisesta ~50 000 eurosta kiinni, eikä liigajoukkue KalPa halunnut tätä avustaa kyseisellä 'taskurahalla'. Oltaisiin saatu lähes mestistasoinen joukkue SM-liigajoukkueen rinnalle Kuopioonkin, mutta kun jälleen kerran ajateltiin vain liigaseuran välitöntä omaa etua, niin päädyttiin siihen, että KalPa Team pelaa jatkossakin täysin harrastuspohjalla alemmissa sarjoissa.

= Suomen 5,5 miljoonan vahvuisen kansan kiekkopotentiaalista käytetään tänä päivänä ehkä 2 miljoonan verran ja tästä perustan kapeudesta johtuen ei niiden mahdollisten superpelaajien tasolle asti pyramidin huippu yllä.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Kenestä pelaajista puhut? Joku yksittäinen maalivahti voisi ehkä kakkosveskarina jossain NHL-joukkueessa olla mutta yksikään suomalainen kenttäpelaaja ei ole NHL-tasoa.

Liityn nauruun mukaan. Pihlström, Lehterä, Kontiola, Aaltonen, Immonen, Niko Kapanen, vuosi pari sitten Sami Kapanen (ei enää lasisuutensa vuoksi), jos Detroitin päävalmentaja ei olisi ollut mulkulla päällä, niin mm. AHL-tähtipelissä pelannut Ilari Filppula olisi päässyt NHL:ään (n. 90% AHL-all starsiin päässeistä luo jonkinlaisen uran NHL:ssä, väitti lehdistö silloin), Janne Pesonen on siinä kinthaalla, Melart (eiku se meni jo...), Väänänen ehkä, piakkoin Barkov, ketähän vielä...

Vaikka NHL on iso liiga, ei kaikki maailman "NHL-tasoa" olevat pelaajat sinne mahdu tai edes halua siellä pelata. Ja löytyyhän sieltäkin niitä ihan yhtä epätäydellisiä pelaajia kuin Immonen ja kumppanit.

En väitä, että tilanne olisi Suomessa hyvä, mutta jotakin rajaa nyt tuohon NHL-uskovaisuuteenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Liityn nauruun mukaan. Pihlström, Lehterä, Kontiola, Aaltonen, Immonen, Niko Kapanen, vuosi pari sitten Sami Kapanen (ei enää lasisuutensa vuoksi), jos Detroitin päävalmentaja ei olisi ollut mulkulla päällä, niin mm. AHL-tähtipelissä pelannut Ilari Filppula olisi päässyt NHL:ään (n. 90% AHL-all starsiin päässeistä luo jonkinlaisen uran NHL:ssä, väitti lehdistö silloin), Janne Pesonen on siinä kinthaalla, Melart (eiku se meni jo...), Väänänen ehkä, piakkoin Barkov, ketähän vielä...

Noin kaikki mainitsemasi nimet ovat siellä käyneet ja suurin osa on saanut mahdollisuuden ja flopannut pahasti. Ilari Filppula NHL-tasoa? Saannen nauraa. Sami Kapanen oli viimeisellä NHL-kaudellaan ihan tuhnu ja silti puskija sai SM-liigassa tuloksia aikaan.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Noin kaikki mainitsemasi nimet ovat siellä käyneet ja suurin osa on saanut mahdollisuuden ja flopannut pahasti..

Ihan yhtä lailla Evander Kane floppasi KHL:ssä ja Thomas Vokoun aikoinaan SM-liigassa. Siitä huolimatta en heti lähtisi vetelemään johtopäätöstä, että Kane ei ole KHL-tasoa tai Vokoun ei olisi ollut SM-liigatasoa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noin kaikki mainitsemasi nimet ovat siellä käyneet ja suurin osa on saanut mahdollisuuden ja flopannut pahasti. Ilari Filppula NHL-tasoa? Saannen nauraa. Sami Kapanen oli viimeisellä NHL-kaudellaan ihan tuhnu ja silti puskija sai SM-liigassa tuloksia aikaan.

Aika varmasti esim. Immonen, Pihlström, ja Filppula olisivat pystyneet pelaamaan NHL:ssä. Roolit olisivat vaihdelleet, mutta kyllä taso riittäisi. Kuten jo aiemminkin on sanottu, niin tienestit ovat huomattavasti kovemmat KHL:ssä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Noin kaikki mainitsemasi nimet ovat siellä käyneet ja suurin osa on saanut mahdollisuuden ja flopannut pahasti.

Flopannut pahasti? Katselepa vaikka Immosen, Kontiolan, Pesosen ja Filppulan ahl-tilastoja; niistä ei ole pitkä matka nhl:aan. Jos taas puhutaan mahdollisuuksista, niin 6-10 pelin pyrähdykset nhl:ssa eivät ole vielä mikään mahdollisuus, varsinkaan jos ei pääse siihen omimpaan rooliin. Aina puhutaan että hyvä pelaaja lyö itsensä läpi missä vain, mutta nhl:ssa nämä ovat niin pienestä kiinni varsinkin pisteitä tekevien pelaajien kohdalla etten vetäisi pelaajien tasosta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Oikeastaan kaikkien mainittujen pelaajien kohdalla ura tyssähti politiikkaan ja siihen että he eivät olleet valmiita kyttäämään farmissa 1-2 kautta pidemppään.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Noin kaikki mainitsemasi nimet ovat siellä käyneet ja suurin osa on saanut mahdollisuuden ja flopannut pahasti. Ilari Filppula NHL-tasoa? Saannen nauraa. Sami Kapanen oli viimeisellä NHL-kaudellaan ihan tuhnu ja silti puskija sai SM-liigassa tuloksia aikaan.

Sinulla on todella outo käsitys "mahdollisuuden" saamisesta ja "floppaamisesta".

Oletko oikeasti sitä mieltä, että jokaisen NHL-joukkueen jokainen marginaalisestikin vakionaamaksi luettava puukäsi on tasoltaan parempi kuin esim. tällä hetkellä ehkä Euroopan paras pelaaja Kontiola?
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Flopannut pahasti? Katselepa vaikka Immosen, Kontiolan, Pesosen ja Filppulan ahl-tilastoja; niistä ei ole pitkä matka nhl:aan. Jos taas puhutaan mahdollisuuksista, niin 6-10 pelin pyrähdykset nhl:ssa eivät ole vielä mikään mahdollisuus, varsinkaan jos ei pääse siihen omimpaan rooliin. Aina puhutaan että hyvä pelaaja lyö itsensä läpi missä vain, mutta nhl:ssa nämä ovat niin pienestä kiinni varsinkin pisteitä tekevien pelaajien kohdalla etten vetäisi pelaajien tasosta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Oikeastaan kaikkien mainittujen pelaajien kohdalla ura tyssähti politiikkaan ja siihen että he eivät olleet valmiita kyttäämään farmissa 1-2 kautta pidemppään.

Kontiolalle tarjottiin sitä kakkossentterin vakanssia kakkutarjottimilla, mutta taso ei vaan riittänyt. Mies myönsi myös itsekkin, että oli vähän turhan isot luulot itsestään, kun oli jossain SM-liigassa onnistunut pari maalia tekemään.

Tilastoista voi aina jossitella, mutta tosiasiassa Filppulan ja Immosen NHL-urat olivat helvetin kaukaisia unelmia. Tason olisi pitänyt riittää kahteen ensimmäiseen ketjuun, koska puolustavaan rooliin on parempia ehdokkaita tarjolla.

Kaikilla noilla lentokenttäpojilla on ollut yksi tai useampi selkeä heikkous minkä takia he eivät ole NHL:ssä onnistuneet. Jos liike ei ole riittävää niin pelaaja ei voi käyttää edes siellä jarruketjuissa.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että jokaisen NHL-joukkueen jokainen marginaalisestikin vakionaamaksi luettava puukäsi on tasoltaan parempi kuin esim. tällä hetkellä ehkä Euroopan paras pelaaja Kontiola?

Kontiola on profiloitunut kärkiketjujen hyökkääjäksi. Hänen tasonsa ei riittäisi mihinkään NHL-joukkueesseen kakkosketjun sentteriksi ja alempiin ketjuihin hän ei sovi puutteellisen liikkeen vuoksi. Kärkiketjujen paikkoja on vain rajoitettu määrä.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
...Kontiola on profiloitunut kärkiketjujen hyökkääjäksi. Hänen tasonsa ei riittäisi mihinkään NHL-joukkueesseen kakkosketjun sentteriksi ja alempiin ketjuihin hän ei sovi puutteellisen liikkeen vuoksi. Kärkiketjujen paikkoja on vain rajoitettu määrä.

Voisin tähän luetella aika monta vähän heikompaa NHL-joukkuetta, joilla on kakkossentteriongelmia, ja voisin tähän myös mainita Kontiolan näytöt MM-kisojen 3. ja 4. ketjuista, mutta sen sijaan teen näin:

Red Foreman saying dumbass - Youtube
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Osoitteesta http://www.rotoworld.com/teams/depth-charts/nhl.aspx löytyi NHL-joukkueiden depth chart vuodelle 2013.

Minullakin kun tuo NHL-tietämys on nykyään rajoittunutta, niin pyydän nyt ihan mielenkiinnosta arviota siitä mihin joukkueisiin esimerkiksi Petri Kontiola voisi mennä top 2-sentteriksi. Ja tietenkin myös Jarkko Immonen ja muut esillä olleet voidaan ottaa mukaan tarkasteluun.

Listassa on lueteltu joukkueiden kaksi parasta sentteriä depth chartin mukaan.

Koodi:
ANA
Ryan Getzlaf
Saku Koivu

BOS
David Krejci
Patrice Bergeron	

BUF
Cody Hodgson
Tyler Ennis	

CGY
Matt Stajan
Mikael Backlund

CAR
Eric Staal
Jordan Staal

CHI
Jonathan Toews
Dave Bolland

CBJ
Brandon Dubinsky
Artem Anisimov

COL
Matt Duchene
Paul Stastny

DAL
Jamie Benn
Cody Eakin

DET
Pavel Datsyuk
Valtteri Filppula

EDM
Ryan Nugent-Hopkins
Sam Gagner	

FLO
Jonathan Huberdeau
Drew Shore

LAK
Anze Kopitar
Mike Richards

MIN
Mikko Koivu
Kyle Brodziak

MTL
Tomas Plekanec
David Desharnais

NAS
David Legwand
Mike Fisher

NJD
Travis Zajac
Adam Henrique

NYI
John Tavares
Frans Nielsen

NYR
Brad Richards
Derek Stepan

OTT
Jason Spezza
Kyle Turris

PHI
Claude Giroux
Daniel Briere

PHO
Antoine Vermette
Martin Hanzal

PIT
Sidney Crosby
Evgeni Malkin

SJS
Joe Thornton
Logan Couture

STL
David Backes
Patrik Berglund

TB
Steve Stamkos
Vincent Lecavalier

TOR
Tyler Bozak
Nazem Kadri

VAN
Henrik Sedin
Ryan Kesler

WAS
Nicklas Bäckström
Mike Ribeiro

WPG
Bryan Little
Olli Jokinen

EDIT. Niin ja mainittakoon nyt, että kyseinen syvyyskartta arvioi Granlundin Wildin kolmossentteriksi ja Vatasen Ducksin 11:nneksi parhaaksi puolustajaksi.
 
Viimeksi muokattu:
No eihän Jarkko Immonen enää menisi missään joukkueessa, ja tuskin olisi mennyt aikaisemminkaan. Kontiola voisi tosin olla sopiva kolmossentteri jossain joukkueessa.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Voisin tähän luetella aika monta vähän heikompaa NHL-joukkuetta, joilla on kakkossentteriongelmia, ja voisin tähän myös mainita Kontiolan näytöt MM-kisojen 3. ja 4. ketjuista, mutta sen sijaan teen näin:

Red Foreman saying dumbass - Youtube

Noilla ei ole NHL:ssä mitään väliä. Yliarvostat hieman näitä joka keväisiä höntsiä. Kuulut varmaan siihen jengiin, joka pitää SM-liigaa huippusarjana?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minullakin kun tuo NHL-tietämys on nykyään rajoittunutta, niin pyydän nyt ihan mielenkiinnosta arviota siitä mihin joukkueisiin esimerkiksi Petri Kontiola voisi mennä top 2-sentteriksi. Ja tietenkin myös Jarkko Immonen ja muut esillä olleet voidaan ottaa mukaan tarkasteluun...

En tiedä katsoitko lätkän MM-kisoja miten aktiivisesti, mutta ainakin omaan silmääni Columbuksen kakkossentteri Anisimovin suorittamisen taso oli lähinnä vitsi jos sitä vertasi Kontiolan otteisiin. Tohdin myös väittää, että Kontiola tekisi Floridan kakkossentterinä 43 ottelussa paremmat tehot kuin tämä Drew Shore, jonka pinnat olivat huikaisevat 3+10.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös