Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 948 840
  • 5 138

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Katsoin searchilla löytyisikö jostain jatkoajan uumenista aihetta käsitellyt ketju, mutta enpä löytänyt.

Viime viikolla tuli Yleltä MOT, joka käsitteli valtakunnankruunu Nokian asioita. Olen odotellut jo pitempään, milloin kelkka kääntyy ja suomalaisten suhtautuminen tuohon amerikkalaiseen jättiin muuttuu. MOT lähestyi aihetta motmaiseen tapaan yksisilmäisen mustavalkoisesti ja tulilinjalle joutui yhtiön linja suhtautua "väärinajattelijoihin", eli työntekijöihinsä jotka ovat asettuvat jotenkin esimiehiään tai muita vastaan. Ay-aktiivit ja luottamusmiehet ovat jutun perusteella hätää kärsimässä yhtiössä, jossa halutaan kirjoittaa työehtosopimukset niinkuin ne itselle parhaiten sopivat. Eipä ole paljon näkynyt jälkikommentteja tuosta ohjelmasta, vaikka ensin ajattelin, että jotain kähinää on varmaan tiedossa. Ainakin luottamusmiehet päästelivät aika reippaasti kritiikkiä Nokian johdon suuntaan. Koska en tunne yhtiön sisäisiä asioita, en puutu MOTin esittämiin asioihin.

Sen sijaan kokemusta on yhteistyöstä Nokian kanssa. Tuo sama henki, mistä em. jutussa mainitut ongelmat mahdollisesti ovat lähtöisin, on kyllä ollut jo pitempään havaittavissa näin kumppaninkin silmin. Ylimielisyys, jyrääminen, sanelupolitiikka. Yhteishankkeissa, joissa voi olla parikinkymmentä osapuolta, on yksi taho, joka esittää melkoisia (lähes yksinoikeuksisia) varauksia patentteihin ja tulosten käyttöoikeuksiin. Arvatkaapa mikä? Näissä hankkeissa on yksi taho, joka sanelee sopimukset sellaisiksi kuin itse haluaa ja niihin on muiden tyytyminen. Arvatkaapa mikä? Yliopistotasolla on jo pidetty hätäpalaveri kyseisen yhtiön kanssa näiden hankkeisiin liittyvien ongelmien vuoksi. Suurimman rahoittajan Tekesin (eli valtion) hankkeissa kumarretaan syvään yhden konsortiokumppanin suuntaan ja tehdään mitä vaan, että tämä yksi suuri saadaan hankkeeseen mukaan, vaikka kyseisen yhtiön yhdyshenkilö ei välttämättä ehdi/viitsi osallistumaan hankkeen toteutukseen. Mutta kun se nimi näyttää niin hyvältä papereissa.

Oman kokemukseni perusteella Nokian johdossa pitäisi soida isohkojen hälytyskellojen suhteellisen lujaa. Nämä kuvaillut ilmiöt ovat tuskin tarkoituksellisia. Ne johtuvat yhtiöön pesiytyneen kulttuurin ja sen sisäänsä imemien työntekijätyyppien arvomaailmasta. Tunnen itsekin useamman Nokian rivityöntekijän, joille "usko" on selvästi kolahtanut lujaa. He ovat sisäistäneet yhtiön erityisyyden ja erinomaisuuden, edelläkävijyyden. He ovat 110 %:sti sitoutuneet työhönsä. Pihagrillipuheissa toistuvat teemat "me ollaan nostettu Suomi lamasta" (kyseinen kertoja ei edes ollut töissä 90-luvulla), "Me pidetään Suomea pinnalla". Jne. Mitä tästä on seurannut? Ulospäin jo hieman kipeältä vaikuttavaa narsismia, oman erinomaisuuden kokemusta, joka tuottaa ylimielisyyttä ja "ulkopuolisten" väheksymistä. Me ja ne muut. Ja kuitenkin, hei! On kyse pääasiassa vain puhelinten teollisesta tuottamisesta. Lopputuloksena on tilanne, jossa potentiaaliset kumppanit suhtautuvat jättiin epäluuloisesti ja osin vihamielisesti. Hedelmällinen yhteistyön kenttä? Not.

Oma analyysitaitoni ei riitä arvioimaan onko tällä mitään tekemistä Nokian kansainvälisen tuloskunnon yskimisen kanssa. Ei se kuitenkaan mahdotonta ole.
Minusta yhtiön pitäisi ehdottomasti pitää huoli siitä, että sillä on ympäröivän yhteiskunnan luottamus. Puhelimet ovat kuitenkin vain puhelimia ja niitä osaavat valmistaa monet muutkin. En pitäisi yhtään mahdottomana, että nousee vielä kettutyttöjen kaltainen liike myös Nokiaa vastaan, kuten on käynyt monelle ylikansalliselle yhtiölle.

Nokian erityisasema Suomessa on jotenkin kieroutunut. Ollilaa pokkuroidaan joka käänteessä ja ilmoitusta tuotannon siirtämisestä Intiaan pelätään kuin ruttoa. Se jopa julkaistaan uutislähetyksissä säännöllisin väliajoin kuin jokin barometri. "Nokia ei aio siirtää pääkonttoriaan..." Ehkäpä olisikin hyvä, että siirtäisi? Työllisyydellemme se tietäisi madonlukuja jokisikin aikaa, se on selvä. Mutta ehkä se pakottaisi meidät tämän yhden pyhän lehmän eteen polvistumiseltamme keksimään vaihteeksi jotain muuta. On aivan selvää että tuotanto muuttuu yhä enemmän mekaaniseksi liukuhihnatyöksi pienentyvillä katteilla ja että Suomessa sitä ei kohta kyetä kannattavasti tekemään. Meidän on kohta tehtävä jotain muuta, ja niin kauan kuin horisontin edessä löhöilee tämä jätti, emme kykene näkemään mitään muuta.

Seuraava puhelimeni tulee olemaan joko Sony tai Samsung.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Re: Nokia - jättiläinen huojuu?

Viestin lähetti Yläpesä
Seuraava puhelimeni tulee olemaan joko Sony tai Samsung.
Itse päädyin Siemensiin, tosin syynä oli vain ja ainoastaan se, ettei Nokian mallistosta löytynyt hinnaltaan, malliltaan ja ominaisuuksiltaan kilpailukykyistä luuria. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut vaihtavani Nokiaa mistään syystä, mutta ehkä on vain hyväksi hyödyntää markkinoiden suomia vaihtoehtoja, eikä tuijottaa puusilmäisesti johonkin brändiin.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Suomessa on ollut menneinä vuosina kova tarve löytää "liideri", johon on turvauduttu kovina vuosina. On ollut Kekkosta ja Mannerheimia, joiden varaan on vannottu. Nyt ensimmäistä kertaa suojelupyhimys, pyhä kaksinaisuus, on yritys: Nokia ja Jorma Ollila. Yhteistä näille kaikille on se, että menestyskausina kriittinen keskustelu on ollut vähäistä. Tosin Kekkosen ja Mannerheimin ajan mediakritiikin tasosta minulla ei ole kattavaa kuvaa, tunnustetaan. Mutta idea lienee selvä? Jumalia ei saa suututtaa...

Nokia ei tosiaan ole helpoin mahdollinen yhteistyökumppani yliopistoille. Erilaisissa projekteissa tuotettu materiaali on lähtökohtaisesti aina salaista. Toki ymmärrän yrityssalaisuuksien merkityksen, mutta esimerkiksi Metson suhtautuminen opiskelijaprojekteihin ja tulosten julkaisemiseen/hyödyntämiseen tutkimuksissa on huomattavasti vapaampi.

Yrityskulttuurista minun on vaikea sanoa mitään, kun en nokialaisia henkilökohtaisesti tunne. Ulospäin annettu kuva on kylmä ja etäinen, mutta tämä lienee harkittua. Mediasuhteistaan Nokian tiedotuspäällikkö taisikin mainita, että juttupyyntöjä tulee pelkästään suomalaisilta medioilta kovaa tahtia. Ja suurimpaan osaan vastataan "kiitos, ei". Nokialla tähän on varaa - media pysyy näin mukavasti varpaillaan...

Nokian tulevaisuudesta olen eri mieltä. Noin 30% markkinaosuudella Nokialla on hyvä (neuvottelu)asema alihankkijoiden suhteen. Texas Instruments julkaisi hiljattain mikropiirin, jolle kyetään pakkaamaan kaikki kännykän tarpeelliset osaset. Tämä merkitsee, että puhelinten kokoa voidaan paitsi entisestään pienentää (virrankulutus vähenee -> akku pienenee) ja hintoja laskea kokoonpanon yksinkertaistuessa. Nokia on uuden valmistustekniikan osalta etulyöntiasemassa muihin alan toimijoihin verrattuna ja kerää tästä myös suurimmat tuotot, sillä vaikka puhelinten keskihinnat laskevat, ne syövät ensisijaisesti kilpailijoiden (jotka käyttävät vanhaa kokoonpanotekniikkaa) katteita. Toki on olemassa ensimmäisen toimijan riski, mutta pitäisin sitä melko pienenä. Suurimpia kärsijöitä ovat pienimmät toimijat, jotka eivät pysty Nokian tavoin hyödyntämään "suuruuden ekonomiaa".

Avainkysymys Nokialle on myös muotoilukysymyksissä onnistuminen. Simpukkaluureissa meinattiin jäädä kyydistä, kun suunnitteluosasto halusi pitkään pitäytyä "patukoissa". Tässäpä onkin tulevaisuuden menestyksen avain: kuinka Nokia onnistuu täyttämään asiakkaiden tarpeet ja ennakoimaan niitä? Tarpeilla en tarkoita mystisiä kolmikirjaimisia teknologioita, vaan myös muotivirtauksia ja hyödyllisiä lisälaitteita. En tiedä onko tällaista jo toteutettu, mutta jos luuriin saisi mp3-tiedostoja sisältävän USB-tikun kiinni ja luuri alkaisi soittaa niitä saman tien, niin kiitos!
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Nokian erityisasema Suomessa on jotenkin kieroutunut. Ollilaa pokkuroidaan joka käänteessä ja ilmoitusta tuotannon siirtämisestä Intiaan pelätään kuin ruttoa.
Näinhän se menee jokaisessa maassa, jossa on jokin suuri yhtiö joka kyykyttää kaikkia ympärillä olevia. Suuri syö pienet ja jäljelle jäävät saavat mitä jää.

Minulla on hieman kokemuksia. Ensin alihankkijana eräälle suurelle yhtiölle, ja myöhemmin siirryin itse heidän palvelukseensa. Kysymyksessä on aina suuret määrät ja suuret summat kun hierotaan kauppoja, tai keskustellaan mitä palvelut maksavat. Tämä on luonnollista, eikä suuri yritys olisi suuri ja kasvava, ellei se käyttäisi tätä tilannetta hyväkseen. Tämä herättää luonnollisesti katkeruutta ympärillä, välttämätön paha.

Nokia nousi sijoittamalla oikeaan aikaan oikeisiin tuotteisiin. Jos puhumme puhelimista, niin jokainen tietää että uusi tuote on puolen vuoden kuluttua vanha. Pieni virhe tuotekehittelyssä näkyy myyntilukemissa välittömästi.

Nokian myynti täällä Ruotsissa on ollut vuoristorataa. Moni sanoo että Nokia on täysin out. Sony Ericsson johtaa myyntiä ylivoimaisesti, muttei Nokian asiat niin huonosti ole kuin luullaan. Tässä Phone Housen kymmen kärjessä viime vuoden syyskuussa (elokuu suluissa):

1.(4) SONY ERICSSON T630
2.(2) NOKIA 3410
3.(3) NOKIA 3510I
4.(-) NOKIA 1100
5.(-) SIEMENS A52
6.(6) SONY ERICSSON K700
7.(5) SONY ERICSSON T610
8.(9) NOKIA 3200
9. NOKIA 5140
10. LG8120

Nokia menettää tosin markkinaosuuksiaan koko ajan Ruotsissa, tällä hetkellä Nokian osuus kokonaisuudessaan on enää vain 28 %. Nousijat ovat Samsung ja LG.

Kilpailu kovenee koko ajan ja sen mukana tiukkenee myös ilmapiiri porttien sisäpuolella. Voin kuvitella että Nokia oli yhdessä välissä täynnä yritteliäitä ihmisiä, jotka luottivat lujasti tulevaisuuteen ja uskoivat että Nokia nostaa Suomen pilviin. Niin se on tehnytkin, mitä olisi Suomi ilman Nokiaa?

Tällainen toiminta tarvitsee tukea. Nokia tulee vetämään Suomea myös tulevaisuudessa ja sen hyvinvointi on äärettömän tärkeää Suomelle. Siitä huolimatta yllättävän moni Suomessa toteaa:
Seuraava puhelimeni tulee olemaan joko Sony tai Samsung.
Itselläni on Nokian 5210 taskussa. Se ei ole minulle mikään leikkikalu, eikä erilaisten soittoäänien säilytyslaatikko, vaan työkalu, joka on toiminut moitteettomasti. Valitsin sen kahdesta syystä: se kestää hieman kosteutta ja iskuja ja toiseksi koska se on suomalainen. Minusta suomalaisen tulee todellakin suosia suomalaista, vaikka itse yhtiö ottasikin pannuun. Kyseessä on kaikesta huolimatta yritys, josta kymmenet tuhannet ihmiset hakevat toimeentulonsa.

Paras keino tukea suomalaista teollisuutta on suosia suomalaista, mutta jos haluaa pitää Suomen tämän päivän tasolla, niin paras keino siihen on suosia kilpailevien maiden tuotteita. Jokainen valitkoon parhaaksi katsomallaan tavalla.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti Huerzo

Avainkysymys Nokialle on myös muotoilukysymyksissä onnistuminen. Simpukkaluureissa meinattiin jäädä kyydistä, kun suunnitteluosasto halusi pitkään pitäytyä "patukoissa". Tässäpä onkin tulevaisuuden menestyksen avain: kuinka Nokia onnistuu täyttämään asiakkaiden tarpeet ja ennakoimaan niitä?
Simpukoiden väheksymistä minäkin olen ihmetellyt. Muistelen lukeneeni, ettei niihin yksinkertaisesti vain uskottu. Nyt, kun malleja on viimein saatu liikkeelle, ollaan kilpailijoille annettu armottomasti etumatkaa, varsinkin ensimmäiset Nokian simpukat ovat mitä ovat. Ero esimerkiksi Samsungin ja Nokian simpukoiden muotoilussa on suurinpiirtein samanlainen kuin 90-luvun lopun Nokian ja Ericssonin patukoissa, tällä kertaa kuitenkin Nokian tappioksi. Eikö tuon 90-luvun muotoilumenestyksen takana ollut joku Frank Nuovo? Onko äijä lähtenyt lätkimään vai loppuivatko ideat, kun ei suksi luista?

Kysymys on nimenomaan asiakkaiden tarpeisiin vastaamisesta. Jos ajattelen vaikka itseni ja useiden kavereideni ideaalia kännykkää, olisi pieni, kevyt, mielellään simpukkamallinen ja aikalailla perustoimintoinen. Itse siis vaihdoin Siemensiin, koska kriteerejäni täyttävää puhelinta ei vielä tällä hetkellä ole Nokian mallistossa. En halua maksaa puhelimestani yli vanhaa tonnia, joten kalliimmat nokialaiset sulkeutuivat automaattisesti pois, ja ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto hävisi nopeasti arvioiden Siemensin CF62:lle. Toivottavasti Nokia kuitenkin pääsee touhuun kunnolla mukaan, koska luulen, että siemensläisyyteni ei ole kovin pysyvää, mikäli Nokia vain tarjoaa kunnon vaihtoehdon.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Re: Nokia - jättiläinen huojuu?

Viestin lähetti Yläpesä
Sen sijaan kokemusta on yhteistyöstä Nokian kanssa. Tuo sama henki, mistä em. jutussa mainitut ongelmat mahdollisesti ovat lähtöisin, on kyllä ollut jo pitempään havaittavissa näin kumppaninkin silmin. Ylimielisyys, jyrääminen, sanelupolitiikka. Yhteishankkeissa, joissa voi olla parikinkymmentä osapuolta, on yksi taho, joka esittää melkoisia (lähes yksinoikeuksisia) varauksia patentteihin ja tulosten käyttöoikeuksiin. Arvatkaapa mikä? Näissä hankkeissa on yksi taho, joka sanelee sopimukset sellaisiksi kuin itse haluaa ja niihin on muiden tyytyminen.

Nokialla on Suomessa sellainen asema, että alihankkijat eivät uskalla juuri vastahankaan asettua. Itse tiedän useamman tapauksen, jossa työntekijä on siirtynyt alihankkijalta Nokian leipiin tekemään täsmälleen samaa hommaa, eikä alihankkijan puolelta ole uskallettu sanoa tuohon mitään. Miksi ihmiset sitten siirtyvät? Nokialla on toimiva tulospalkkiojärjestelmä. Onnistuneet projektit palkitaan ja hyvä tulos näkyy palkkapussissa. Lisäksi ylityöt eivät mene ns. omaan piikkiin.

Mitä tulee tuohon patenttien haalimiseen, niin se on varmaankin peruja telecom-maailmasta. Isot puhelinvalmistajat ja operaattoriratkaisujen tekijät kehittävät koko ajan uusiin teknologioihin perustuvia standardeja, joita sanotaan avoimiksi. Käytönnössä kuitenkin kukin osapuoli hakee itselleen kymmeniä patentteja ja teknologia lisensoidaan ristiin ilmaiseksi. Saattaa myös olla, että Nokia on ottanut opikseen jenkkiläisistä patenttikiistoista.

Viestin lähetti Yläpesä
Yliopistotasolla on jo pidetty hätäpalaveri kyseisen yhtiön kanssa näiden hankkeisiin liittyvien ongelmien vuoksi.

Voiko tähän sanoa muuta kuin, että voi hurja. Näin saattaa käydä, kun yliopistomaailma ja liike-elämä kohtaavat.

Viestin lähetti Yläpesä
Tunnen itsekin useamman Nokian rivityöntekijän, joille "usko" on selvästi kolahtanut lujaa. He ovat sisäistäneet yhtiön erityisyyden ja erinomaisuuden, edelläkävijyyden. He ovat 110 %:sti sitoutuneet työhönsä. Pihagrillipuheissa toistuvat teemat "me ollaan nostettu Suomi lamasta" (kyseinen kertoja ei edes ollut töissä 90-luvulla), "Me pidetään Suomea pinnalla". Jne.

Itsekin tunnen useamman Nokian työntekijän. Heille duuni on duunia. Joitain se vituttaa joskus, toisia melkein aina. Pienintäkään merkkiä mistään tuollaisesta en ole havainnut. Sen olen kuullut, että Nokialla hyvä työ palkitaan.

Viestin lähetti Yläpesä
Oma analyysitaitoni ei riitä arvioimaan onko tällä mitään tekemistä Nokian kansainvälisen tuloskunnon yskimisen kanssa. Ei se kuitenkaan mahdotonta ole.

Kertoisitko, millä tavalla Nokian tuloskunto tällä hetkellä yskii? Se on onnistunut viime vuonna kasvattamaan markkinaosuuttaan puhelinten myynnissä ja kyseessä on kuitenkin yksi maailman kilpailluimmista alueista. Tämä siitä huolimatta, että vahva euro tekee todellakin hallaa Nokian viennille. Noh, torstaina saamme tietää Nokian viime vuoden tuloksen.

Viestin lähetti Yläpesä
Nokian erityisasema Suomessa on jotenkin kieroutunut. Ollilaa pokkuroidaan joka käänteessä ja ilmoitusta tuotannon siirtämisestä Intiaan pelätään kuin ruttoa.

Eikös se ole aivan selvää, että jo tällä hetkellä Nokia valmistaa suuren osan puhelimistaan Aasiassa. Ainoa järkevä malli tuotannolle on se, että Suomessa aloitetaan tuotanto ja siinä vaiheessa, kun lastentaudeista on päästy eroon, tuotanto siirretään halvempiin olosuhteisiin. Ainoa kilpailukykymme on korkea osaaminen, ei liukuhihnatyö. Jo tällä hetkellä Nokia kehittää osan softastaan ulkomailla ja Intiassa. Nokia on muuten pelkän älypuhelimille tehdyn Symbian-alustansa lisenssoinnilla Suomen suurin ohjelmistotalo. Se antaa hieman perspektiiviä Nokian kokoon Suomen markkinoilla, kun ottaa huomioon, että ohjelmistopuolen liikevaihto on todella pientä verrattuna puhelinten myyntiin.

Viestin lähetti Yläpesä
Se jopa julkaistaan uutislähetyksissä säännöllisin väliajoin kuin jokin barometri. "Nokia ei aio siirtää pääkonttoriaan..." Ehkäpä olisikin hyvä, että siirtäisi? Työllisyydellemme se tietäisi madonlukuja jokisikin aikaa, se on selvä. Mutta ehkä se pakottaisi meidät tämän yhden pyhän lehmän eteen polvistumiseltamme keksimään vaihteeksi jotain muuta.

Totta tosiaan Nokian välilliset vaikutukset Suomen talouteen ovat valtavat. Usko minua, useat yritykset miettivät päänsä puhki, miten saisivat itsensä vähemmän riippuvaiseksi Nokiasta. Varsinkin kun Nokia karsii tuotekehityskulujaan ja on siirtynyt ulkoistuksessa enemmän projektitoimintaan resurssivuokrauksen sijaan. Toisaalta Nokia ei edes halua tehdä yhteistyötä firmojen kanssa, jos ne ovat liian riippuvaisia Nokiasta. En kuitenkaan ymmärrä, että miten koet Nokian noin pahana? Mielestäni yhteistyö Nokian kanssa on tietyillä sektoreilla suomalaisille yrityksille hyvä reitti kansainvälistymiseen.
 

NHL

Jäsen
Re: Nokia - jättiläinen huojuu?

Viestin lähetti Yläpesä
Seuraava puhelimeni tulee olemaan joko Sony tai Samsung.

Samoin. Mitä luultavimmin Samsung. Nokia on ulkonäöltäänkin nykyisin huomattavasti rumempi kuin Samsung. Samsungin puhelimet taitavat muutenkin olla parempia, näppäimet eivät rätise niitä painaessa, samat/paremmat ominaisuudet hieman halvemmalla. Saattaa lähiaikoina 7250i muuttua Samsungin simpukka-puhelimeksi. Siemensiä tai Motorolaa en kuitenkaan aio hankkia, ainakaan rahalla :). Sony voisi muuten menetellä, mutta eikös Ericson ostanut sen vai mites se nyt menikään?
 

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Avausviestissä mainittuun tulilinjalla olemiseen voinen nyt ottaa kantaa kun kerran mainitulla linjalla olen...

Eli nykyinen pomo yrittää kyykyttää meikää minkä kerkee, kun satuin vähän asettumaan tietyissä jutuissa poikkiteloin. Nyt on kyseenalaistettu allekirjoittaneen kaikki toiminta ammattitaidosta lähtien (9 vuotta talossa), ja olen erityistarkkailussa mm. työajanseurannan suhteen.

Eli vituttaa moinen oikein urakalla. Mutta syynätkoon minkä syynää, ei haittaa. Lähtisinkin talosta oikein mieluusti, kunhan jotain muuta vaan löytyis. Olen muutenkin väärällä alalla, raggari nörttien seassa, heh.

Patologisia firman nuolijoita Nokialta löytynee keskivertoa enemmän, mutta on myös ihan jees jätkiä. Ympäriltäni löytyy molempia, eli balanssi on kunnossa...? Firman nuolijoita kyllä selkeästi vaivaa tuo mainittu "me ja muut" -asenne, mutta muut ovat siitä vapaita.

Sinänsä vaan hämmästyttävän vähän nokialaisia lähtee muihin firmoihin, eli pelottaako pikkulafkoja isolta apajalta kalastaminen? Joskus meinaan tuntuu siltä.

Sinänsä mulla ei ole mitään Nokiaa vastaan, edut on ihan kunnossa palkkaa lukuunottamatta (ne projektipalkkiot on kyllä ylimainostettuja). Ainoo paska juttu on tuo, jos sattuu sellainen pomo jonka kanssa ei tule toimeen. Edellinen pomoni oli ihan huippujätkä, paras joka minulla on koskaan ollut, joten ehkä kontrastikin nykyiseen on vähän turhan iso...

Kaiken kaikkiaan siis 'ihan ok', mutta ei mikään auvoisen onnen tyyssija. Olen valmis vaihtamaan hommia koska tahansa, jos itseäni kiinnostava juttu löytyy. Uskollisuuteni Nokialle on siis samaa luokkaa kuin firmalla työntekijöitä kohtaan -- ulos vaan jos voittoa ei tule tarpeeksi.

Sen enempää en ota kantaa Nokian könyämiseen, mutta en usko suuriin romahduksiin lähivuosien kuluessa. Siitä pitävät huolen nuo 'firman tärkeimmät ihmiset' ilmaisine ylitöineen ja ainaisine joustoineen.

-Ex-
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Re: Nokia - jättiläinen huojuu?

Viestin lähetti NHL
näppäimet eivät rätise niitä painaessa,
Eikös tässä ole kysymys strategiasta? Ihan sama kuin esimerkiksi autoissa, joidenkin toimintojen tulee päästää itsestään ääntä. Jos äänen ottaa pois, niin jotkut kokevat sen huonompana käyttömukavuutena. En ole koskaan ajatellut tätä rätinää, mutta todellakin, jotkut mallit rätisevät ja saattavat näin häiritä lähellä olevia jos joku lataa tekstiviestejä urakalla. Mutta rätisevätkö kaikki Nokian mallit? Oma 5210 pitää pientä ääntä, mutta koen tämä vain positiivisena kun tekstailen.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Nokia - jättiläinen huojuu?

Viestin lähetti Yläpesä
MOT lähestyi aihetta motmaiseen tapaan yksisilmäisen mustavalkoisesti ja tulilinjalle joutui yhtiön linja suhtautua "väärinajattelijoihin", eli työntekijöihinsä jotka ovat asettuvat jotenkin esimiehiään tai muita vastaan. Ay-aktiivit ja luottamusmiehet ovat jutun perusteella hätää kärsimässä yhtiössä, jossa halutaan kirjoittaa työehtosopimukset niinkuin ne itselle parhaiten sopivat.

Ohjelmassa luotot kritisoivat nimenomaan heille annettuja toimintamahdollisuuksia sekä sitä ettei Nokia, jossa noudatetaan metallin soppareita, niitä suostu noudattamaan. Muissa yrityksissä ei vastaavia ongelmia ole.

Muista työsuhteen ongelmista esitettiin muutamia yksittäistapauksia. Täytyy muistaa kuitenkin että Nokialla on n. 20 000 järjestäytynyttä ylempää toimihenkilöä joten kyllähän siihen sakkiin aina mahtuu ongelmatilanteita.

Lisämaustetta tilanteeseen tuo se, että metallisektorin ylemmäthän jäivät Tupo-ratkaisun ulkopuolelle joten myös Nokialla saatetaan, kenties tai sitten ei, törmätä tilanteeseen jossa työpaikoilta kävelee työvoima ulos.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Viestin lähetti sampio
Simpukoiden väheksymistä minäkin olen ihmetellyt. Muistelen lukeneeni, ettei niihin yksinkertaisesti vain uskottu. Nyt, kun malleja on viimein saatu liikkeelle, ollaan kilpailijoille annettu armottomasti etumatkaa, varsinkin ensimmäiset Nokian simpukat ovat mitä ovat. Ero esimerkiksi Samsungin ja Nokian simpukoiden muotoilussa on suurinpiirtein samanlainen kuin 90-luvun lopun Nokian ja Ericssonin patukoissa, tällä kertaa kuitenkin Nokian tappioksi.

Tämä on toki mielipidekysymys, jos tykkää Barbien kännyköistä, ovat Erkin ja Samsungin femiiniset söpöt kivat muovilelut sitten "hienoja".
Itse lähdin siitä, että metalli>muovi ja sen takia 6170 on omasta mielestäni tyylikkäimpiä Nokioita ever, zippojen tasoa jopa.

Toki 7200 oli aika epäonnistunut konstruktio, mutta Nokian simpukat ovat sentään erilaisia kuin muut täysin geneeriset Samsungit, LG:t et co.

Se on totta, että Nokia huomasi simpukkojen menekin hieman liian myöhään, mutta toisaalta niin huomasi Microsoft Internetinkin merkityksen ja mitä tapahtui.

Mitä omiin nokialaistuttuihini tulee niin tuo "usko" on kyllä voimakkaasti mukana kuvioissa ja pienikin kritiikki Nokian toimista johtaa uskomattomaan nalkutukseen tai "voihan sen noinkin nähdä"-väistöön.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti varjo
Tämä on toki mielipidekysymys, jos tykkää Barbien kännyköistä, ovat Erkin ja Samsungin femiiniset söpöt kivat muovilelut sitten "hienoja".
Itse lähdin siitä, että metalli>muovi ja sen takia 6170 on omasta mielestäni tyylikkäimpiä Nokioita ever, zippojen tasoa jopa.

Toki 7200 oli aika epäonnistunut konstruktio, mutta Nokian simpukat ovat sentään erilaisia kuin muut täysin geneeriset Samsungit, LG:t et co.
Makuasia ja mielipidekysymys nimenomaan. Kuten kirjoitin, toivon puhelimeni olevan pieni, kevyt, perustoimintoinen ja alle parin sadan euron hinnaltaan. Tuo 6170 on varmasti ominaisuuksiltaan valovuoden edellä CF62:ta, enkä sitä ole livenä nähnyt, joten muotoilukin voi olla kohdillaan. Mutta kuten sanoin, tässä vaiheessa tarpeettomasta en maksa satoja euroja lisähintaa.

Samsungia en osta siksi, että sen vaihtoehdot vaikuttivat todellakin hiukan leluilta, vaikka olivat mitoiltaan ja muotoilultaan ihan ok värkkejä. Lisäksi annan rahani mielummin Siemensille kuin liian hyvin pärjäävälle Samsungille, jos tällainen mielenilmaus sallitaan.

Se on totta, että Nokia huomasi simpukkojen menekin hieman liian myöhään, mutta toisaalta niin huomasi Microsoft Internetinkin merkityksen ja mitä tapahtui.
Toivottavasti laiva kääntyy, koska aion varmasti vaihtaa takaisin Nokiaan, kunhan vain minua miellyttävä tuote putkahtaa markkinoille. Ja jos laajakatseiseksi heittäydytään, luulen, että Nokian menestyminen jatkossakin on ihan kiva juttu Suomen talouselämälle tai ainakin muutamalle tuhannelle DI:lle.
 

Sininen Lanka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti varjo

Mitä omiin nokialaistuttuihini tulee niin tuo "usko" on kyllä voimakkaasti mukana kuvioissa ja pienikin kritiikki Nokian toimista johtaa uskomattomaan nalkutukseen tai "voihan sen noinkin nähdä"-väistöön.

Sen toinen nimi on sitoutuminen. Nokia on saanut niin paljon hyvää aikaan Suomesssa viimeisen kymmenen vuoden aikana, että tälläisiin ketjuihin kirjoitteleminen on naurettavaa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti sampio
Lisäksi annan rahani mielummin Siemensille
Täytyy iskeä tähän väliin kun kerran ollaan vauhdissa, vaikka nyt meneekin hieman ulos aiheesta.
Meidän toimistopuhelimet uusittiin keskuksia myöten ja nyt meillä on Siemensin langattomat puhelimet, jotka muistuttavat kovasti heidän matkapuhelintaan. Sen jälkeen alkoi yks helvetti ja olen nyt niin allerginen Siemensille että tekis mieli huutaa heti kun joku mainitseekin.

On selvää että hän, jolla on Siemens taskussa on tottunut siihen ja voi jopa hieman kehaista, mutta olisi kiva tietää miten monella on sellaisia kokemuksia Siemensistä, että sitä voitaisiin verrata oikeudenmukaisesti Nokian puhelimiin? Nämä vempeleethän ovat sellaisia, ettei sitä puhelinta joka oli taskussa pari vuotta sitten voi verrata saman valmistajan tämän päivän tuotteisiin. Mutta mutta.. olen ollut paljon tekemisissä Siemensin kanssa, enkä vain puhelimien kanssa. Siemens on jotenkin hidas, jäykkä ja kankea.

Minun täytyy vihastua julmetusti Nokialle, ennen kuin panen rahani Siemensiin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti Sininen Lanka
Sen toinen nimi on sitoutuminen. Nokia on saanut niin paljon hyvää aikaan Suomesssa viimeisen kymmenen vuoden aikana, että tälläisiin ketjuihin kirjoitteleminen on naurettavaa.
Varjo taisi viitata uskolla siihen, kun epäilin aiemmin, ettei Nokialla uskottu simpukkamallin puhelimien menestykseen. Ja miksi tähän ketjuun kirjoittaminen olisi mistään syystä erityisen naurettavaa, jos nyt edes suurinpiirteina asiallisuuksissa pysytään?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti finnishninja
Täytyy iskeä tähän väliin kun kerran ollaan vauhdissa, vaikka nyt meneekin hieman ulos aiheesta.
Meidän toimistopuhelimet uusittiin keskuksia myöten ja nyt meillä on Siemensin langattomat puhelimet, jotka muistuttavat kovasti heidän matkapuhelintaan. Sen jälkeen alkoi yks helvetti ja olen nyt niin allerginen Siemensille että tekis mieli huutaa heti kun joku mainitseekin.

On selvää että hän, jolla on Siemens taskussa on tottunut siihen ja voi jopa hieman kehaista, mutta olisi kiva tietää miten monella on sellaisia kokemuksia Siemensistä, että sitä voitaisiin verrata oikeudenmukaisesti Nokian puhelimiin? Nämä vempeleethän ovat sellaisia, ettei sitä puhelinta joka oli taskussa pari vuotta sitten voi verrata saman valmistajan tämän päivän tuotteisiin. Mutta mutta.. olen ollut paljon tekemisissä Siemensin kanssa, enkä vain puhelimien kanssa. Siemens on jotenkin hidas, jäykkä ja kankea.

Minun täytyy vihastua julmetusti Nokialle, ennen kuin panen rahani Siemensiin.
Josko se kolmas kerta toden sanoisi: kriteerejäni ei täyttänyt yksikään nokialainen, joten päätin kokeilla jotain muuta merkkiä. Olin kokeillut CF62:a käytännössä, eikä se kovin vaikealta Nokian jälkeen tuntunut, joten myös tämä auttoi valintaani. En ole tympääntynyt tai raivostunut Nokiaan, vaan halusin vain puhelimen, joka täyttää tarpeeni kohtuuhintaa vastaan. Olisikohan se jo siinä?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Viestin lähetti Sininen Lanka
Sen toinen nimi on sitoutuminen. Nokia on saanut niin paljon hyvää aikaan Suomesssa viimeisen kymmenen vuoden aikana, että tälläisiin ketjuihin kirjoitteleminen on naurettavaa.

Hah, säälittävin argumentti ever.

Kyllä Nokiaa saa ja pitää voida kritisoida, jos se tekee virheitä tai ei toimi lakien yms. mukaisesti.
Huolimatta siitä mitä Nokia on tehnyt menneisyydessä, karu totuus on se, että tällä hetkellä homma kusee rankasti, osakekurssi junnaa paikallaan ja markkinaosuudet lähinnä laskevat. Rahaa on kassassa biljardi euroa, mutta visioita ja/tai munaa sen käyttöön ei ole.

Uskolla tarkoitin siis tätä tuntemieni nokialaisten "Nokiauskoa", jonka mukaan kaikki mitä Nokiassa on, on parasta ja mitään väärää ei ole koskaan tehty.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti sampio
En ole tympääntynyt tai raivostunut Nokiaan, vaan halusin vain puhelimen, joka täyttää tarpeeni kohtuuhintaa vastaan. Olisikohan se jo siinä?
En halua mitenkään mainostaa Nokiaa, sillä totuuden nimessä minulla on niin vähän kokemuksia eri kännyköistä, mutta eikös Nokialla ole julumettu läjä eri malleja? Etkö tosiaankaan löytänyt niistä mieleistäsi? Mitä Siemensissä on sellaista, joka Nokiasta puuttuu?
 

Kattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuka ketäkin soimaa.
Viestin lähetti Sininen Lanka
Sen toinen nimi on sitoutuminen. Nokia on saanut niin paljon hyvää aikaan Suomesssa viimeisen kymmenen vuoden aikana, että tälläisiin ketjuihin kirjoitteleminen on naurettavaa.

Kops. buahhah.

Näinkö Sininen Lanka selittää itselleen, miksi isi ei tule iltaisin kotiin.

Puhelinhan tuntuu olevan aikamme auto ja kello, eli siis kastimerkki, jolla ihminen paikantaa itsensä ja elämäntilanteensa. Joku kulttuuriantropologi voisi myös tehdä kattavan tutkimuksen aikakauslehdistön pursuavasta henkilöhaastattelumateriaalista ja tutkia kuinka monessa jutussa haastateltavan puhelin , sen merkki ja malli tms. mainitaan ja onko trendi edelleen kasvava. Juuri tällaisena multiviestimenä, joka jo ulkoisella olemuksellaan on meille kovin merkityksellinen, puhelinta lienee tällä hetkellä vaikeata haastaa. Autonavaimien asettaminen pöydälle neuvottelun ajaksi ei välttämättä ole lainkaan niin luontevaa kuin puhelimen ja silloinkin pitäisi pitää huolta, että valmistajan merkki killuu avaimenperässä. Kello taas jää helposti paidan alle piiloon, eikä ole nykyisellään kovin tarpeellinenkaan. Niin kauan kuin ihmisillä on varaa ilmaista itseään puhelimellaan, lienee myynti turvattu.

Kuinka kauan sitten Nokian design ja nordic cool vetää ihmisiä puoleensa, on tietysti hämärän peitossa, mutta mielestäni uudet Nokian mallit henkivät sitä, että puhelimen statusarvoon liittyvät asiat ovat heillä hyvin tiedossa, vaikka se futuristis- 80-lukulainen tv-mainos hanurista onkin. Uusimmissa malleissa myös näkyy selvä sukupuolittuneisuus, eikä pelkkä miehekkään linjakas ja konstailematon design. Lasten karkeissa Nokia tosin koreilee enemmän vain väreillä, kun Samsung tarjoaa pientä kokoa ja läppää. Tärkeää on kyetä vetoamaan myös niihin, jotka haluavat ajatella tekevänsä kulutusratkaisunsa järjellä tunteen sijaan, mikä ainakin Varjon vastauksesta päätellen näyttää myös onnistuneen.

Yksi lanseeraus, jonka haluaisin Nokialta nähdä olisi ekotietoisen kuluttajasegmentin haltuunotto. Näppärä peruspuhelin, jonka kuoret olisivat maatuvasta kierrätyspahvista ja akussa tietysti aurinkokennot. Tyylin täydentäisi tietenkin pakkauksen mukana tulevat ohjeet, miten virkata puhelimelleen persoonallinen säilytyspussi. Saisivat DIY-ihmiset itselleen hieman näperreltävää.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Viestin lähetti Kattila


Tärkeää on kyetä vetoamaan myös niihin, jotka haluavat ajatella tekevänsä kulutusratkaisunsa järjellä tunteen sijaan, mikä ainakin Varjon vastauksesta päätellen näyttää myös onnistuneen.

Nohnoh, täysin turha piikki ja sitäpaitsi vaillinaisella informaatiolla.
Puhelimen valitsin pääsääntöisesti teknisten spesifikaatioitten takia, sen jälkeen tuli muotoilu yms. ominaisuudet (mm. läppäratkaisun tuoma etu näytön ja näppäimistön koossa+tietenkin se että päänäyttö on kuoren suojassa eikä alttiina vahingoille).
Kuitenkin selkeästi ostopäätöstä rajoittava tekijä on tuo nykyinen pyöreys ja söpöys, mitä etenkin Sampan puhelimissa tuntuu olevan.

Aurinkokennoakkujen ongelma muuten on se, että latausajat venyvät suht pitkiksi, jos aikoo enemmänkin puhua.
Kyllähän niitä on jo olemassa, mutta en tiedä menekistä.
Yleisesti ottaen tarvittavan kennon koko pakottaisi myös itse puhelimesta varsin ison.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti varjo
Huolimatta siitä mitä Nokia on tehnyt menneisyydessä, karu totuus on se, että tällä hetkellä homma kusee rankasti, osakekurssi junnaa paikallaan ja markkinaosuudet lähinnä laskevat. Rahaa on kassassa biljardi euroa, mutta visioita ja/tai munaa sen käyttöön ei ole.
Tämä on mielenkiintoisin kommentti tässä keskustelussa so far. Kerrotko tästä asiasta lisää?
 

Kattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuka ketäkin soimaa.
Viestin lähetti varjo
Nohnoh, täysin turha piikki ja sitäpaitsi vaillinaisella informaatiolla.
Puhelimen valitsin pääsääntöisesti teknisten spesifikaatioitten takia, sen jälkeen tuli muotoilu yms. ominaisuudet (mm. läppäratkaisun tuoma etu näytön ja näppäimistön koossa+tietenkin se että päänäyttö on kuoren suojassa eikä alttiina vahingoille).
Kuitenkin selkeästi ostopäätöstä rajoittava tekijä on tuo nykyinen pyöreys ja söpöys, mitä etenkin Sampan puhelimissa tuntuu olevan.

Jep. Aurinkokennoakkujen olemassaolosta tiesin kyllä, mutta niiden toimintaperiaatetta tuntematta otan itselleni oikeuden kysyä, että eikö tuota varauskykyä olisi mahdollista tehostaa, plus huomautan tuosta uudesta mikropiiristä, jonka joku mainitsi tulevaisuudessa vähentävän energiankulutusta. Eikä sen puhelimen välttämättä tarvitse aurinkoenergialla latautua, riittää, että siinä on ne kennot, eli ekologinen vaihtoehto tarjolla. Ideaa ja identiteettiähän siinä myydään.

Jotenkin kuitenkin arvasin, että et perustele puhelinvalintaasi pelkästään sillä, että se on viileen näköinen tai siistin värinen, vaan asetat sille muitakin vaatimuksia. Tietyllä tavallahan spekseissäkin on kuitenkin kysymys mielikuvista. Varsinkin, jos on kyse ominaisuuksista, joita ei ole aiemmin ollut tarjolla. Kuinka tarkasti pystyt määrittelemään tarpeesi näille ominaisuuksille ennen kuin olet niitä kokeillut, tai määrittämään niille hinnan, jonka olet valmis maksamaan?

Täytyy kuitenkin todeta, että tuo söpöyden välttely kyllä taas inhimillistää teikäläistä, halusit tai et.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Viestin lähetti Kattila
Jep. Aurinkokennoakkujen olemassaolosta tiesin kyllä, mutta niiden toimintaperiaatetta tuntematta otan itselleni oikeuden kysyä, että eikö tuota varauskykyä olisi mahdollista tehostaa, plus huomautan tuosta uudesta mikropiiristä, jonka joku mainitsi tulevaisuudessa vähentävän energiankulutusta. Eikä sen puhelimen välttämättä tarvitse aurinkoenergialla latautua, riittää, että siinä on ne kennot, eli ekologinen vaihtoehto tarjolla. Ideaa ja identiteettiähän siinä myydään.



No viime aikoina on saatu pientä parannusta kennojen hyötysuhteisiin, mutta kuten näet yleisestä aurinkokennotarjonnasta, mitään olennaista parannusta ei ole saatu aikaiseksi.
Hyötysuhde on mitä on ja silloin ainoaksi mahdollisuudeksi jää kennon suurennus, tai erinäisten kikkojen käytön.
Käsittääkseni nuo entiset kännykkäkennot olivat sitä kokoluokkaa, että normaali nykykännykkä mahtuisi kennon pinta-alan sisään.
Ja noitten kennojenkin teho oli enemmänkin hätälatauksiin sopiva, en ole tosin aivan satavarma, mutta näin muistelen.

Toisaalta taas tuollainen ekologinen segmentti saattaa olla sen verran pieni, ettei juurikaan kannata erikseen tuottaa mallia sinne, etenkin jos loppuhinta ei olisi kommariluokkaa.
Lisäksi kenno itsessään on suht kallis ja nostaisi pelkkänä yksittäiskomponenttina hintaa.

Tehonkulutuksen pieneneminen toki vaikuttaa, mutta olennaisesti pienennys tapahtuu älypuhelimissa, jotka nykyään vievät tolkuttomasti virtaa (yksi syy miksen ostanut series 60-puhelinta, koska en tahdo latailla puhelintani joka päivä). Perusmalleihin tuskin tuota piiriä tullaan laittamaan, koska olennaista muutosta ei taitaisi tulla.

Jotenkin kuitenkin arvasin, että et perustele puhelinvalintaasi pelkästään sillä, että se on viileen näköinen tai siistin värinen, vaan asetat sille muitakin vaatimuksia. Tietyllä tavallahan spekseissäkin on kuitenkin kysymys mielikuvista. Varsinkin, jos on kyse ominaisuuksista, joita ei ole aiemmin ollut tarjolla. Kuinka tarkasti pystyt määrittelemään tarpeesi näille ominaisuuksille ennen kuin olet niitä kokeillut, tai määrittämään niille hinnan, jonka olet valmis maksamaan?

Täytyy kuitenkin todeta, että tuo söpöyden välttely kyllä taas inhimillistää teikäläistä, halusit tai et.

Voisi ehkä sanoa, että binäärilogiikkasi on ihailtavaa...Jos ajattelen jossain asiassa rationaalisesti, en voi ajatella irrationaalisesti ja tunnepohjaisesti sitten missään muussakaan ;)
Ts. kun speksit olivat selvillä niin valitsin tasan tarkkaan sen puhelimen, mikä näytti sellaiselta, että sitä viitsisi katsella pidempäänkin.

Ja mitä ominaisuuksiin tulee niin ne speksit, joita halusin, ovat puhtaasti parannuksia entiseen, eivät pelkästään mielikuvia.
Nykyään tulee varsin aktiivisesti käytettyä reittiopasta, bbc:n uutispalvelua, livescorea yms. koska niihin on mahdollisuus.
Ennen jouduin käyttämään näitä vain koneeltani, nyt voin tehdä sitä missä tahansa (jee, tämähän on miltei mainostamista).
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Viestin lähetti Designer
Tämä on mielenkiintoisin kommentti tässä keskustelussa so far. Kerrotko tästä asiasta lisää?

Siis mikä?
Se, että Nokialla taitaa olla 12 miljardia euroa kassassa?
Raha ei ole tullut sinne eilen taikaiskusta, vaan on ollut siellä jo pitkään, mutta sitä ei ole käytetty oikein mihinkään.
Yksi vaihtoehto olisi laajentaa itsenäisyyttä ja rakentaa vaikkapa CMOS-tehdas a'4mrd € tms. Tähän ei kuitenkaan, loppupeleissä ihan järkevistä syistä, ole lähdetty.
Vaikka toki kassan rahaa voi myös sijoitella ja Nokiahan on voimakkaasti ostanut omia osakkeitaan, niin silti valtava rahamäärä kassassa kertoo vain siitä, että riskejä ei oikein uskalleta ottaa.

Vai se, että markkinaosuuksia ollaan menetetty monessakin paikkaa?

Osakekurssin kehityksen voi jokainen tarkistaa pörssistä, osakkeenomistajana tunnen kurssilaskun sydämessäni ja voin sanoa, että ei ole kivaa kun osake jumittaa jatkuvasti jossain 12 eurossa, ei viitsi myydä kun tulisi liikaa tappiota, mutta ei oikein uskalla ostaa lisääkään kun tulevaisuus on epäselvä.
No osinkoja sentään maksavat siedettävästi.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti varjo
Siis mikä?
No se, että homma kusee rankasti. Verrattuna mihin? Markkinaosuus taisi nousta viimeisimmällä tarkkailujaksolla. Millä tavoin visioiden tai munan puute näkyy rahankäytössä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös