NHL:n sääntömuutokset

  • 4 975
  • 14

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ajattelin että olisi hyvä avata oma ketju näille sääntömuutoksille, ettei asiallinen keskustelu huku noihin Yleisesti NHL:sta ym. -ketjuihin, koska selvästi mielenkiintoista asiaa ihmisillä on aiheeseen. Tässä voi samalla jokainen kertoa mihin suuntaan omasta mielestään NHL:n tulisi viedä tuotettaan sääntöjen puolelta. Sekä ilmoittaa uutisista ja huhuista, joita on kuullut koskien tulevaisuutta.

Aika selväksi on käynyt, että helpolla NHL ei mitään matki esim. Euroopasta, vaan kehittelee sitten itse jotain uusia ratkaisuja, kuten vaikkapa tämä hybridi-pitkäkiekko. Aluksi olin vähän skeptinen sen suhteen, mutta ilmeisen hyvin se on lähtenyt toimimaan kuitenkin.

Tähän kauteen tuli valmentajan haasto, jota voi käyttää jos maali on tehty sääntöjenvastaisin ottein tai esim. paitsioasemasta ja tuomarilta on tämä jäänyt huomaamatta. Tämä herättää paljon keskustelua, itse en osaa oikein sanoa. Aina on hyvä jos tuomiot jaetaan oikeudenmukaisesti, mutta kyllähän se taas viime yönä vei pelin "flowta" kun Dallasin maali hylättiin paitsioasemista (selvistä toki vieläpä), vaikka nyt tällä kertaa suosikkijoukkueeni tästä hyötyikin. Pitäisikö noi paitsiot ottaa pois tästä säännöstä, tai edes muuttaa jotenkin, vai onko näin hyvä? Tavallaan peliin kuuluu kuitenkin tietty inhimillisen erehdyksen mahdollisuus, mutta tällöin oikeudenmukaisuus kärsisi samalla.

Ikuisuusaihe on maalien ja maalivahdin kamojen koko ja niihin koskeminen. Puolesta ja vastaan löytyy kannattajia. Itse olen sillä suunnalla että maaleihin ei ainakaan koskettaisi, en tiedä oikein noista varusteista onko niissä paljonkin varaa "ottaa pois" ilman että suojaus kärsii.

Pistelaskusysteemi. Tähän varmaan monikin toivoisi "eurooppalaistumista", eli kaikki pelit olisivat kolmen pisteen pelejä. Toinen vaihtoehto on sitten jättää kolme pistettä kokonaan pois ja jakaa kaksi voittajalle. Ja sitten lukuisat variaatiot näiden väliltä. Mikä on sitten paras tapa?

Tästä voi suoraan vetää aasinsillan jatkoaikaan, johon täksi kaudeksi tuli 3 vs 3 pelimuoto. Rankkaraihin ei pelejä haluttaisi, mutta jostain syystä niitä on pakko pitää mukana ja tasapeli on mahdoton ajatus. Peli vauhdittui ja jatkoajalla tulee tilanteita, mutta onko tämä enää joukkueurheilua vai vain yksilöiden koitos? Mielipiteitä jakava asia tämäkin.

Itse olisin valmis hylkäämään noi "Brodeur-kulmaukset" maalivahdeilta. Tulee hölmönnäköisiä tilanteita kun veska ei saa koskea kymmenen sentin päässä olevaan kiekkoon jonkun rajan takia. Ei kuulu mielestäni jääkiekkoon tuollaiset pakotukset.

Viivoja on siirrelty ja kahden viivan syöttöäkin jo mietitty takaisin, maalia kavennettu syvyyssuunnassa ja mitä muuta. Juurihan se toinen päätuomarikin vasta tuli... Tuleeko SM-Liigassa debytoivat älykiekot nopeasti NHL:kin ja mihin asti mahdollisuudet ja tarkkuus näillä voidaan viedä?

Pitääkö tuotteen elää ajan mukana vai onko jalkapallo-tyylinen konservatiivinen lähestyminen kaikkeen uuteen parempi vaihtoehto?
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Kyllähän tuo valmentajan haasto on aika naurettava lisä kun tuntuu että joka pelissä pyöritellään päivänselviä maaleja toivotaan toivotaan-periaatteella. Oliko hyökkääjä sentin paitsiossa 3 minuuttia ennen maalin syntyä vai ottiko maalivahti tilanteessa täysin merkityksettömän minimaalisen kontaktin? Esimerkiksi 28.12 pelatussa Tampa Bay - Montreal pelissä tarkasteltiin kahta varsin selvähköä maalia videolta puolen minuutin sisään. Aikamoinen tunnelman tappaja siis kyseessä mielestäni.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja johan tätä haastoa on ruvettu käyttämään pidempänä aikalisänä. Vastustaja kun tekee maalin ja valmentaja haluaa aikalisän niin ottaakin valmentajan haaston, vaikka maalissa ei ole mitään vikaa, mutta saa pidemmän breikin = pidempi aikalisä.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Ehdottomasti noista haastoista pitäisi tulla rangaistus jos tuomio ei muutu. Silläpä sitten karsittaisiin pois nuo "kokeillaan kepillä jäätä"-tilanteet ja haastojen käyttäminen aikalisänä. Eli annetaan 2 minuuttia pelin viivyttämisestä jos tuomio ei muutu. Toki tässä on se riski, että joukkue pitää tuomarin tuomiota vääränä ja haastaa sen, mutta tuomio ei muutu edelleenkään ja joukkueen omissa kolisee alivoimalla toistamiseen. Eli sitten joukkue voisi ajatella saaneensa kaksi takaiskua "väärän" tuomion johdosta. Mutta plussat tässä olisivat paljon isommat, sillä valmentajat oikeasti käyttäisivät haastoja vain niissä tilanteissa, joissa ovat varmoja että nyt meni tuomio väärin.

3vs3 oli mahtava uudistus ja rankkarikisat eivät ole koskaan innostaneet. Pistelaskusysteemi voitaisiin mielestäni kyllä uudistaa siihen, että voittaja saisi kolme pistettä. Vähän nihkeästi suhtauduin tähän ajatukseen alunperin, mutta olisihan se nyt hyvä asia, jos ratkaisua yritettäisiin enemmän varsinaisella peliajalla. Rankkujen sijasta jatkoajan jälkeen saataisiin myös tyytyä tasapeliin. Mutta toki siihen käytäntöön ei taida olla mitään toivoa päästä takaisin.

Maalivahdin varusteita on hyvä pienentää niin paljon kuin se vain on mahdollista. Nykyään kun on jotain 2 metrisiä ja 100 kiloisia maalivahteja, niin ei siinä nyt tarvitsisi olla yhtään extraa varusteiden koossa mukana. Ihan tarpeeksi peittävät sitä maalia muutenkin.

Yleisesti ottaen olen kaikkien hyökkäyspeliä ja maalimääriä lisäävien muutosten kannalla. Maalit ovat kuitenkin se pelin suola ja maalirikasta peliä on aina viihdyttävää katsoa.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Vähän absurdi ajatus tuli, mutta mitä jos rankkarikisaan päättyvästä ottelusta annettaisiinkin voittajalle vain 1 piste ja häviäjälle ei yhtään - yrittäisivät joukkueet ainakin jatkoajalla ratkaisua, kun pelkästä rankkareille joutumisesta menettää sen pisteen. Mutta joo, ei tämä tule koskaan toteutumaan...
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Vähän absurdi ajatus tuli, mutta mitä jos rankkarikisaan päättyvästä ottelusta annettaisiinkin voittajalle vain 1 piste ja häviäjälle ei yhtään - yrittäisivät joukkueet ainakin jatkoajalla ratkaisua, kun pelkästä rankkareille joutumisesta menettää sen pisteen. Mutta joo, ei tämä tule koskaan toteutumaan...

Kannattaisi siis päästää tahallaan maali - ainakin jatkoajan lopussa - jotta saisi lisäpisteen. Erityisesti eri konferensseissa pelaavien joukkueiden välillä näin kannattaisi tehdä.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Kannattaisi siis päästää tahallaan maali - ainakin jatkoajan lopussa - jotta saisi lisäpisteen. Erityisesti eri konferensseissa pelaavien joukkueiden välillä näin kannattaisi tehdä.

Tämä koskisi tietysti molempia joukkueita - eli pelataan mind gamea kummalla kestää pokka pidempään olla päästämättä maalia - voittajalle kaksi pistettä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
NHL:n bye week tuli tälle kaudelle uudistuksena ja ihan putkeen ei ole tuo uudistus mennyt. Tauolta tulleet joukkueet ovat pääsääntöisesti pelanneet surkeasti ensimmäiset matsinsa. Kyseisen viikon jälkeiset matsit ovat huilanneilta joukkueilta sujuneet lukemin 3-12-4 ja maalein 37-67 eli maaliero jäätävä -30.

Linkki NBC:n juttuun aiheesta:

The NHL’s bye week experiment is still a work in progress | ProHockeyTalk
 

GHowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
NHL:n bye week tuli tälle kaudelle uudistuksena ja ihan putkeen ei ole tuo uudistus mennyt. Tauolta tulleet joukkueet ovat pääsääntöisesti pelanneet surkeasti ensimmäiset matsinsa. Kyseisen viikon jälkeiset matsit ovat huilanneilta joukkueilta sujuneet lukemin 3-12-4 ja maalein 37-67 eli maaliero jäätävä -30.

Linkki NBC:n juttuun aiheesta:

The NHL’s bye week experiment is still a work in progress | ProHockeyTalk

Onhan se ihan normaalia, että pelit kulkevat aluksi huonommin, koska yleensä jo 2-4 välipäivän huilinkin jälkeen peli saattaa takuta.

Uskon, että tuolla on muita positiivisia vaikutuksia, kuten fyysinen ja henkinen palautuminen, näet perhettä, johon ei uskoakseni kauden aikana ole hirveästi aikaa.
Lisäksi ehdit parannella pieniä ruhjeita.
Luultavasti myös jaksaa paremmin loppukauden.
 

Ferris

Jäsen
NHL:n bye week tuli tälle kaudelle uudistuksena ja ihan putkeen ei ole tuo uudistus mennyt. Tauolta tulleet joukkueet ovat pääsääntöisesti pelanneet surkeasti ensimmäiset matsinsa. Kyseisen viikon jälkeiset matsit ovat huilanneilta joukkueilta sujuneet lukemin 3-12-4 ja maalein 37-67 eli maaliero jäätävä -30.

Linkki NBC:n juttuun aiheesta:

The NHL’s bye week experiment is still a work in progress | ProHockeyTalk

Otteluohjelmassa kannattaisi jatkossa ainakin huomioida se, ettei joukkue joudu pelaamaan noita iltapäiväpelejä pitkän tauon jälkeen. Monesti kyseiset pelit on heikkolaatuisia jo muutenkin, saati sitten pitkän tauon jälkeen. Caps palasi bye-weekiltä pelaamalla peräkkäisinä päivinä Detroitia ja Rangersia vastaan siten, että ottelut alkoivat muistaakseni klo 14 ja klo 12.30 paikallista aikaa.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Eli haastomahdollisuus on olemassa, mutta todettu pelin sujuvuuden kannalta käytännössä käyttökelvottomaksi. Miksi ei sitten poistaa koko paitsiohaastojärjestelmää?
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Minulle kelpaisi hyvin paitsiohaastojen poistaminen kokonaan, mutta nyt mentiin jo suuresti oikeaan suuntaan. Vielä toivoisin jotain aikarajaa sen suhteen, että jos maalia ei tule vaikka 10 sek sisällä alueelle tulosta, niin ei paitsiota saisi enää haastaa. Tämä siitä johtuen, että ei se viivan ylitys ole siinä vaiheessa enää mitenkään merkityksellinen asia maalin syntymisen kannalta.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Yöllä tulikin sitten karu esimerkki, että kyllä se jäähy on vain kovempi rangaistus kuin aikalisän menettäminen kun Flyers meni haastamaan Predatorsin maalin ja lopulta sitten menivät vielä häviämään 30s ennen loppua kun Predators pääsi myllyttämään 5vs3.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Todella tyhmää pelinlukua Flyersin puolelta. Olisin jättänyt kyllä haastamatta tuossa tilanteessa. Saavat syyttää itseään tappiosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös