Ilmoitukset

Nimimerkki Jarna90 on seuraavan kuukauden pelikiellossa johtuen netiketin vastaisista viesteistä, joiden kirjoitusasu oli heikkoa. Tuoreet nimimerkit ovat moderaattoreiden erikoistarkkailussa ja kyseistä nimimerkkiä on jo huomautettu heikosta kieliasusta, mutta olemme valmiita antamaan kyseiselle kirjoittajalle vielä mahdollisuuden parantaa tapojaan.

Sen sijaan nimimerkki Kultaranne21 osoitti lyhyellä palstaurallaan sen, ettei hänellä ole annettavaa keskustelupalstalle, joten hänen kirjoitusoikeutensa on poistettu sääntöjen 1§:n perusteella.

Nimimerkki scholl ei pelikieltonsa jälkeenkään ole muuttanut tapojaan, vaan on edelleen syyllistynyt jatkuviin henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi kurinpitoryhmä on päättänyt antaa hänelle kolmen kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki Klassinen sentteri ei osannut käyttäytyä otteluseurannassa, vaan syyllistyi henkilökohtaiseen hyökkäykseen, provosointiin ja jatkuvaan kirosanojen viljelyyn. Tämän vuoksi annamme hänelle viikon pelikiellon.

Nimimerkki Chickendinner syyllistyi Ässät-osiossa jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja offtopiciin ja hänelle on annettu näistä viesteistä kuukauden pelikielto. Kyseinen nimimerkki oli juuri hetki sitten pelikiellossa samasta asiasta, joten se vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

NHL-matkat

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Old Ray, 27.04.2007 klo 22.58.

  1. Sport#15 Jäsen

    Lainaus:
    Ticketmasterista ostetuissa lipuissa lukee että Floridan peleihin saa pysäköinnin ottelulipulla. Itse kävin ennen ottelua kanssa Sawgrass Mill kauppakeskuksessa mukavasti liikkeitä ja Levis farkut 41$.
     
  2. Numero66 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL, Kärpät
    Lainaus:
    En omista lipuistani moista mainintaa löytäny.. Liekkö sillä oli väliä, että ne oli näitä resale lippuja? Toisaalta eipä sillä niin väliäkään ollut, kun tuonne ostarin parkkipaikalle sai auton ilmatteeks ja sieltä kävely oli melko lyhyt.
     
  3. voittamaton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers
    Ekaa kertaa olis tarkotus mennä NHL:ää kattomaan paikanpäälle, ja ekaa kertaa Jenkkeihin muutenkin nyt helmikuun alussa, joten vinkkejä vähän kaipailisin.

    Kaliforniaan ollaan menossa ja Kings - Oilers ja Ducks - Oilers peleihin olisi molempiin tarkoitus mennä. Liput varmaan kannattaa ostaa joukkueiden omien sivujen kautta? Onko toi StubHub mistä tässäkin ketjussa jotkut ovat kirjoitelleet ihan luotettava sivusto? Sieltä vissiin saisi halvemmalla.

    Ja miten hallille meno, auto vuokrataan kyllä, mutta pääseekö hallien lähelle parkkiin helposti ja millä hinnalla, vai kannattaako mennä julkisilla?
     
  4. ~KarKaus~ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Philadelphia Flyers
    Lainaus:
    Stubhub mainoksia on nhl-joukkueittenkin kaukaloiden laidoissa eli on luotettava :). Pariin matsiin olen ostanut sieltä liput. Losissa olen kerran käynyt ja silloin ostin liput ticketmasterin kautta. Asuttiin jäähallilta noin 10min kävelymatkan päässä eli parkkipaikka hommaan en osaa vastata kun ei tullut kateltua. Jos majoituspaikastasi pääsee esim metrolla keskustaan niin erittäin helppo tapa tulla hallille. Hallihan on ihan keskustassa niin kuin varmaan olet tsekannutkin.
     
  5. #_6 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
    Missäs vaiheessa tämän ketjun toistuva kyselyrumba saavuttaa saturaatiopisteensä ja näistä laaditaan pysyvä FAQ-aihe, jossa perusasiat on napakasti kerrottu? Samat kysymykset toistuvat niin usein viikosta toiseen, ettei niihin enää viitsitä edes vastata.

    NYC, Kalifornia ja Florida luonnollisesti mukana näissä kyselyissä todella usein. Niistä kustakin nohevat tiivistykset joltain paikalliselta (@Amerikanihme, @vstk ketänäitäon), niin tämä ketju voidaan lyödä lukkooon ja bänniä avaajalle.

    Onko StubHub luotettava? On. Ja saattaa olla jopa edullisempi vaihtoehto kuin suoraan seuralta/Ticketmasterista ostaminen.

    Pääseekö halleille julkisilla? No varmasti pääsee, mutta se voi olla kaupungista riippuen hankalaa. Pysäköinti maksaa ihan reippaasti joka paikassa ja etenkin kaupunkien keskustoissa ja tapahtumapaikkojen läheisyydessä. Varmaankin kuitenkin ihan jokaisen hallin lähelle saa auton parkkiin, ja parikymppiä +-10 $ taitaa olla edelleen aika normi taksa. Esim. nyt edellä kysytyistä:
    "Ducks games, concerts and family shows: $20"
    Kings: "When attending an event (lasting 3½ hours or more), we recommend the West Garage (Lot W, Gate B, Enter on Chick Hearn Ct.). Pay a flat rate ($10-$30 depending on the event) upon entering the lot. Stay as late as you wish - don't worry about a validation."
     
  6. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Jos majoitus on Losissa, niin Honda Centeriin ehdottomasti omalla autolla, ja heti hallin vieressä on julmetusti parkkitilaa. Parkkipaikka maksaa joo jonkin verran, mutta ei mikään riistohintainen, ja ehdottomasti helpoin ja selkein vaihtoehto jos auto on käytössä.

    Sen sijaan Staplesiin meno riippuu pitkälti majoituksesta. Meillä oli hotelli niin vieressä hallia, että käveltiin aina tuo reipas maili hallille, joten siinä matkassa ei ollut tarvetta julkisille tai omalle autolle. Niistä ei siis ole niinkään kokemuksia, minkä takia en uskalla lonkalta heitellä mitään varmaksi.
     
  7. Go Home! Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Ässät, NY, NHL
    Lainaus:
    Miksi autolla? Juna kulkee todella kätevästi Union Stationilta Honda Centerin viereen. Siinä Hootersissa voi sitten käydä parilla jos paluuta joutuu odottelemaan.
     
  8. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Meidän mielestä oli todella kiva kierrellä ympäri Anaheimia ja käydä esimerkiksi matkalla olevalla isolla ostarilla, ja tuo oli luonnollisesti huomattavasti helpompaa omalla autolla kuin kävellen. Jos @voittamaton ei olisi maininnut auton olleen käytössä, niin en olisi autoa ehdottanut, mutta autolla ehdottomasti, kun se on käytössä. Jos siis ympäristö kiinnostaa.

    Tosin jos tarkoituksena on pelkästään katsoa matsi ja vetää bisse tai pari, niin siinä tapauksessa juna ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Aika moni tosin haluaa tehdä jotain muutakin.
     
  9. Go Home! Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Ässät, NY, NHL
    @Kari Runk
    Näinhän se on, jos ei ole pelkästään matsia katsomassa. Kirjoitit vaan että autolla on helpoin ja selkein tapa matkustaa losista Honda Centeriin. Omasta mielestä tuo juna on selkeästi paras vaihtoehto. Ei tarvi maksaa parkista, auton vuokrasta ym. N. 15 taalaa suunta maksaa per suunta.
    Taksilla jotain 100$. Mutta ne ruuhkat..
     
  10. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    No tuo voi kyllä hyvinkin olla totta. Ehkä sitä hieman virheellisestikin piti helpoimpana ja selkeimpänä, kun se oli meidän kahdeksan hengen porukan yksimielinen päätös, ja junien tutkimiset jäivät tuolloin hyvinkin pintapuolisiksi, vaikka niitäkin jonkin verran selviteltiin. Automatkanahan tuo on todella simppeli, mutta jos vierastaa ajamista niin juna lienee ylivoimaisesti helpoin vaihtoehto.

    Joten siinä mielessä ymmärrän jos tuo oli jonkun mielestä vääristelevä kommentti, ja otan sanoja takaisin tuosta helpoimmasta ja selkeimmästä tavasta. Riippuu tosiaan pitkälti matkan motiiveista, kuten myös jo sanoit.
     
  11. Gretzky99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL:n suomalaiset
    Kysymys New Yorkin alueen NHL-peleissä käyneille: Paljon olette maksaneet alakatsomoiden paikoista Islandersien ja Devilsien peleissä? Pelit, joihin menemme ovat helmikuun loppupuolella. Tällä hetkellä hinnat pyörivät karkeasti siinä 80-100 dollarin tuntumassa, halvimmat siis. Kannattaako odottaa vielä, vai?
     
  12. eeMule Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers
    Lainaus:
    Islandersin pelejä kävin kaksi katsomassa joulukuussa. Red Wingsiä vastaan sai pulittaa noin 25$ alakatsomosta ja Jetsiä vastaan n. 40$. Molempina kertoina ostettiin liput vasta pelipäivänä.
     
  13. Kirjoittelija Jäsen

    Lainaus:
    Lainaus:
    Matkailulehti Mondon uusimmassa numerossa on elokuvaohjaaja Alli Haapasalon artikkeli, jossa hän kertoo miten New Yorkissa voi nauttia lomasta pikkubudjetilla. Näin kirjoittaa Alli: "Penkkiurheilijan paras neuvo on olla ajoissa liikkeellä. Kaikissa lajeissa koko kausi tulee kerralla myyntiin, ja edulliset liput saa helpoiten ostamalla ne netistä jo matkaa suunnitellessa."

    Ilmeisesti Gretzky99:llä on ohjelmassa Islanders - Wild? Tuona maanantainahan vietetään New Yorkissa toista kertaa not my president's daytä. Viime vuonna noin 13 000 ihmistä kerääntyi ko. päivänä Columbus Circlen alueelle olemaan mieltä. Saa nähdä vieläkö tänä vuonna nähdään samanlainen yleisömenestys.
     
    Viimeksi muokattu: 19.01.2018 klo 23.36