NHL-lockout, ketä tulee Suomeen?

  • 908 237
  • 1 358

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Venäjä ei tosiaan liene hyvä vertailukohta.

Itse tuskin uskaltaisin nousta edes autosta venäläisellä huoltoasemalla, puhumattakaan siitä, että laittaisin jotain suuhuni.

Mitä tekemistä tällä keskustelulla muuten on NHL-lockoutin kanssa?

Laitetaan tähän loppuun, että Crosby ei viimeisten tietojen mukaan ole tulossa Ässiin.
 

Kyle

Jäsen
Keskustelu on nyt mennyt kärjistettynä siihen, että onko Turrisin mielipide ABC:n ruuasta oikea vai väärä ja ylipäätänsä siihen onko huoltoasema oikea paikka jääkiekkojoukkueen syödä.

Jo ennen Turrisin tuloa aika vähän sivuttiin sitä että Turris ei ole se tasapainoisin persoona ihmisenäkään, ei ollut ainakaan noin vuosi sitten ennen Ottawaan siirtoaan. Jotenkin itselle ei tullut yllätyksenä että juuri Turris antaa "kohuhaastattelut", ei tälläisiä tule Fostersin, Stepanin, Karlssonin ja kumppaneiden yhteydessä.

Ylipäätänsä ei erimaiden ruokailukulttuureja ja -tapoja voi vertailla keskenään, oli budjeteissa sitten eroa miljardeja tai tonneja.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mielestäni Urheilulehden Seppäseltä ja Sihvoselta hyvää pohdintaa aiheesta. Taisi Turrikselle käydä vanhanaikaisesti eli haastattelussa oli menty offtherecord-vaiheeseen ja poika oli sitten vapautuneemmin jutellut toimittajalle. Toinen vaihtoehto on, että Turris aliarvioi suomalaisten jääkiekkoihmisten median seuraamista.

Toimittaja sitten kirjoitti mehevän jutun kaikista Turriksen sanomisista. Osoittaa mielestäni Turrikselta myös aika kapeahkoa maailmankuvaa, onhan se päivänselvä ettei olosuhteet ole samat kuin satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävillä NHL-seuroilla.

Ammatikseen jääkiekkoa pelaavan pitää muista ketä varten koko sirkusta pyöritetään eikä maksava yleisö välttämättä halua kuulla täysin ristiriitaisia lausuntoja, vaikka ne paikkansa pitäisikin. Rehellisyys ostetaan paremmin kuin jälkikäteen yritetyt paikkaukset.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hattua nostan Turrisille rehellisyydestä, sitä ei täällä pohjolan pimeillä perukoilla paljoa näe. Sen sijaan nauran näille suomalaisen median itkuille siitä, ettei jollekin abc-safka kelpaa. Suomalaisten huono itsetunto kun ei kestä tällaista. Millään muulla ei ole suomalaisille merkitystä (yleistän nyt siis rajusti koska tämä ikävä kyllä pätee enemmistöön) kuin sillä, mitä ulkomailla meistä ajatellaan. Ihan sama kärsiikö täällä ihmiset, onko joukkomurhia tms. Mutta kunhan ulkomailla ei ajatella meistä pahaa (vaikka itse ajattelemme ulkomaalaisista ties mitä pahaa).

Nyt kun joku sanoo suoraan että abc-mätöt ei oo herkkusafkaani, niin puoli valtakuntaa pillastuu itkupotkuraivareihin.

Sinänsä yllärihän tuo on että jo kenttätapahtumista yleensä mitäänsanomattomia latteuksia latelevat kiekkomiehet pystyvät jostain asiasta jotain sanomaankin, etenkin kun ko. herra tulee jenkeistä, missä jokainen osaa nuo mitääntarkoittamattomat tekokohteliaisuudet (vai onko Turris kanukki, en nyt muista, mutta ei muuta paljoa asiaa). En epäile yhtään etteikö Turris tiennyt ettei hommat hoidu täällä NHL-luksuksen mukaan, onhan hän AHL:ssäkin skulannut. Mutta miksi sen pitäisi estää puhumasta asioista niiden omalla nimellään. Tuskin hän diggaa erityisemmin esim. AHL:n bussireissuistakaan. Yleensä nää kyllä osaa pitää turpansa visusti kiinni tällaisista asioista, riittää kunhan palkka juoksee. Tai sitten ei kerrota mikä vialla, mutta lähdetään kolmen matsin jälkeen takaisin uudelle mantereelle.

Onhan ne tyhjänpäiväiset kohteliaisuudet varmaan kivaa kuunneltavaa ja hivelee suomalaisten itsetuntoa, mutta paljon mielummin itse kuuntelen suoraa asiaa. Ja eikös tästäkin pitäisi lähteä torille juhlimaan, sentään suomi mainittu ulkomaalaisessa lehdessä? Sitä paitsi jos ongelmia on, eikö se ole parempi tunnistuaa ja tunnustaa ne, niin silloin niille voi jotain tehdä. Maan syrjäisyydelle, pimeydelle, sääolosuhteille, eikä oikeastaan kaupunkien pienuudellekaan täällä mitään voi, mutta jos ongelma on vain safka, niin asia luulisi olevan helposti korjattavissa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Hattua nostan Turrisille rehellisyydestä, sitä ei täällä pohjolan pimeillä perukoilla paljoa näe.

Onhan ne tyhjänpäiväiset kohteliaisuudet varmaan kivaa kuunneltavaa ja hivelee suomalaisten itsetuntoa, mutta paljon mielummin itse kuuntelen suoraa asiaa.

HEP!

Eiköhän tässä suurin älämölö ole noussut Turriksen ristiriitaisista kommenteista. Ensin sanoi lähtöpuheessaan "viihtyneensä hyvin" ja sitten viikon päästä haukkui miltei kaikki lyttyyn. Kunnes sitten jälkikäteen vielä pyöri kaiken sanomansa.

Rehellisyys? Höpö höpö. Arvostusta olisi voinut saada jos heti Suomessa ollessaan olisi tuonut nämä epäkohdat julki.
 

DragMeDown

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Kun ei pelaajille kelpaa ABC-ruokala, niin mikä niille sitten kelpaa? Voidaan miettiä pelimatkaa Jyväskylästä Turkuun. Kuinka monta parempaa ravintolaa matkalla on? Sattumoisin taitaa ABC olla se yleisin ruokamesta tälläkin matkalla. Tietty toinen vaihtoehto on, että tehdään omat safkat ja sitten syödään kylmänä bussissa.

Haluaisin nähdä Turrisin ilmeen, kun joukkueen huoltajat olisivat jakaneet bussissa ala-asteen luokkaretki -tyyliset eväspussit. Valmislihapiirakka, ketsuppi- ja sinappipussi, trippimehu sekä jälkiruoaksi musta banaani ja suklaapatukka.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Jos nyt loppuis OT?

Uutinen ABC:n ruuista. Onko täällä kellään oikeesti mitään huhuja vai perustetaanko oma ketju abc:lle? Ärsyttää tulla lukemaan "uusista" lockout vahvistuksista ja täällä kinastellaan onko abc:lla paskaa ruokaa vai ei. peace.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kunnes sitten jälkikäteen vielä pyöri kaiken sanomansa.

Rehellisyys? Höpö höpö. Arvostusta olisi voinut saada jos heti Suomessa ollessaan olisi tuonut nämä epäkohdat julki.

Paitsi että eikö tuo negatiivinen haastattelu nimenomaan ollut annettu miehen vielä pelatessa Kärpissä ja nämä positiiviset jälkikäteen, kun oli päästy pois tämän kaiken keskeltä? Näin ainakin ymmärsin kun luin keskusteluja tästä aiheesta, eli haastattelu on annettu aika paljonkin ennen sen julkaisua.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HEP!

Eiköhän tässä suurin älämölö ole noussut Turriksen ristiriitaisista kommenteista. Ensin sanoi lähtöpuheessaan "viihtyneensä hyvin" ja sitten viikon päästä haukkui miltei kaikki lyttyyn. Kunnes sitten jälkikäteen vielä pyöri kaiken sanomansa.

Rehellisyys? Höpö höpö. Arvostusta olisi voinut saada jos heti Suomessa ollessaan olisi tuonut nämä epäkohdat julki.

No, suahan en tietty tunne ja saatat oikeestikin arvostaa rehellisyyttä, mutta itse tunnen vain hyvin vähän suomalaisia, jotka kestää rehellisenkin palautteen kotimaastaan (huom. maastaan, ei puhuta edes henkilöstä itsestän). Päinvastoin, jos joku sanoo päin naamaa ettei täällä mikään toimi tai safka on paskaa (sitä se ikävä kyllä on, kertoohan jo toi luokkaretkieväsesimerkki oleellisen, Turris sai parasta mitä täältä löytyy ja se on abc-tasoa, ei hyvin mene), niin silloin kyllä suomalaiset ei yleensä voi sietää ko. kaveria ollenkaan, vaikka muuten ois hyvä tyyppi. Surullista mutta totta.

Siinä mielessä Turris teki ilmeisesti niin miten suomalaiset sen haluaa, kertoo täällä haastatteluissa tykänneensä michelin tasoisesta abc-safkasta (tästä en ollut tietoinen, joten kiitos 1936 selvennyksestä, en jaksanut selata koko ketjua läpi tai lukea kaikkia Lapin Kansan uutisia). Mutta ei kai me voida olettaa että vierasavut enää himaan palatessaan jaksais mielistellä meikäläisiä?

Ja mun mielestä se on ihan vitun jees homma, että liigan arki käy selväksi noissa P-Amerikan lehdissä edes ton verran. Julkisuutta tällekin liigalle, ja jos jotain p-amerikkalaista toi sm-liigan arki ton perusteella alkaa pelottaa, niin ainakin vähenee noi 3matsin jälkeen pakenevat hudit. Ja ne ketkä vakavasti harkitsee tulevansa, niin tietävät mitä odottaa. Helpottaa sekin sopeutumista. Ei tosta kannata alkaa sen enempää yöuniansa menettämään.

Naurettavin oli toi abc-hemmon ulostulo, että meillä on maailman paras safka,mitä noi jenkit tulee tänne itkemään. Onko IFK:n dinot abc-ketjunkin takana? Samanlaista asennetta "kyllä mä tiedän parhaiten, älkää te asiakkaat iniskö vaan syökää paskanne".
 

scholl

Jäsen
Mutta ei kai me voida olettaa että vierasavut enää himaan palatessaan jaksais mielistellä meikäläisiä?

Tuota mäkin ihmettelen. Suomessa on edelleen se suomettumisen ajan konsensusaate. Mistään ei saa olla eri mieltä. On yksi virallinen totuus, mitä pitää noudattaa. Monissa maissa kuten Saksassa annetaan herkästi kritiikkiä ja sitä jopa odotetaan. Sen jälkeen asioita parannetaan. Täällä pitää hyssytellä ja kaikki on hyvin. Toisekseen suomalaisia kiinnostaa aina kysyä muiden mielipidettä. Urheilutoimittajatkin kysyvät ulkomaalaisilta urheilijoilta lähes aina vain mitä he ovat mieltä suomalaisista kuten Räikkösestä ja Ahosesta.

Yksi totuuden siemen tuossa on. Pohjois-Amerikassa on se huono puoli, että se on aika homogeeninen paikka. Kaikkialla on jossain määrin samanlainen tarjonta, joten siellä on helppo sopeutua uuteen paikkaan. Sen sijaan kun p-amerikkalainen matkustaa ulkomaille eli Eurooppaan niin helposti vertaavat ääneen asioita niihin, kuinka ne ovat kotona. Se on se heikkous.

Naurettavin oli toi abc-hemmon ulostulo, että meillä on maailman paras safka,mitä noi jenkit tulee tänne itkemään.

Tulee mieleen koulu. Mä en syönyt yläasteella tai lukiossa oikeastaan ikinä koulussa ja silti sitä ruokaa kehuttiin opettajien taholta. Se oli mukamas hyvää, mutta minä en vain tajunnut sitä, että se tilliliha, kanaviillokki ja muut 6 vkon listan safkat olivat jotain makuelämyksiä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän tässä suurin älämölö ole noussut Turriksen ristiriitaisista kommenteista. Ensin sanoi lähtöpuheessaan "viihtyneensä hyvin" ja sitten viikon päästä haukkui miltei kaikki lyttyyn. Kunnes sitten jälkikäteen vielä pyöri kaiken sanomansa.
Mikä ristiriita? Mielestäni Turris on ollut kaikissa noissa näkemissäni jutuissa hyvin johdonmukainen, toimittajat ovat vain ottaneet vähän erilaisen näkökulman. Samat faktathan sekä noissa negatiiviseen että positiiviseen sävyyn kirjoitetuissa jutuissa on: vapaa-ajalla Turris pelasi videopelejä Demersin kanssa, pelimatkoilla syötiin paskaa ruokaa abc:llä, bussissa istumista riitti, Oulussa oli helkutin pimeää jne.

Varmaan jokainen toimittajien kanssa joskus tekemisiin joutunut myös ymmärtää, että haastateltavan mahdollisuudet vaikuttaa jutun sisältöön ovat hyvin rajalliset, sillä usein toimittajilla on juttu jo valmiina ja siihen halutaan sitten vain haastateltavan nimi.

PS Koskahan Saku Koivu pukeutuu TPS-paitaan?
 

DefenceX

Jäsen
Näin joulutauon kunniaksi laitetaanpas lockout pelaajien top5 listaa omasta näkökulmasta. Listassa esiintyy myös jo (ainakin toistaiseksi) sm-liigan jättäneitä pelaajia.

1. Erik Karlsson, Jokerit

- Omissa papereissa ehdottomasti sm-liigan paras lockout vahvistus. Tällä hetkellä miehellä on kasassa 27 pistettä ja otteluita on takana 28 kappaletta. Pelaa ylivoimaa tasan niin paljon kuin vain jaksaa, tuo kiekkoa aivan käsittömän helpon näköisesti vastustajan alueella. Osa mietti, että Karlssonin tehotilastossa saattaa olla melko kehnot lukemat, mutta tämän hetken +10 on ihan kelvollinen. Peliaikaa mies kerää ottelussa keskimäärin reilut 25 minuuttia per peli.


2. Lauri Korpikosi, TPS

- Korpikoski ei kerennyt pelaamaan liigassa otteluita kuin ainoastaan 11 kappaletta, mutta tässä ajassa mies onnistui tekemään melko tuhoisaa jälkeä. Pisteitä syntyi melko kovalla tahdilla, sillä piste keskiarvo oli Korpikosken lähdettyä takaisin kotiin todella kova 1,55. Peliaikaa Korpikoskelle kertyi ottelua kohden 23 minuuttia ja +/- tilastoissa lukema +8.


3. Jesse Joensuu, Ässät

- Joensuun pelaaminen oli todella mukavaa katseltavaa, sillä vauhtia miehen touhuissa riittää. Tehoja kaiken tämän lisäksi syntyi kovaa tahtia, ja maalejakin yllättävän paljon. Peliaikaa tuli yllättävän vähän, sillä Joensuu kellotti "ainoastaan" 18;43/peli. Ainoa miinus jota voidaan Joensuun pelissä hakea on 67 rangaistusminuuttia. Joensuu onnistui kauden 20 ensimmäisessään ottelussa tekemään siis mukavat 11+13 tehot ja merkkauttamaan tehotilastoon mukavan +11 lukeman kunnes mies valitettavasti loukkaantui.

4. Mikkel Bödker, Lukko

- Yksi lukon Tanskalaisista, joka on tehnyt paljon tärkeitä maaleja raumalaisille. Bödker on onnistunut 24 pelaamassaan ottelussaan viimeistelemään 14 maalia. Tehotilastoissa on mukava lukema +12.


5. Jason Demers, Kärpät

- Tämä San Jose Sharksin puolustaja on tuonut paljon Kärppien joukkueeseen hyökkäyssuuntaan, että myös puolustuspäähän. Tehoja on kertynyt 30 ottelussa mukavat 5+16 ja tehotilastossa ihan ok lukema +6. Ylivoimalla Demers on todella suuri apu Oululaisille.
 
Eiköhän tässä suurin älämölö ole noussut Turriksen ristiriitaisista kommenteista. Ensin sanoi lähtöpuheessaan "viihtyneensä hyvin" ja sitten viikon päästä haukkui miltei kaikki lyttyyn. Kunnes sitten jälkikäteen vielä pyöri kaiken sanomansa.

Rehellisyys? Höpö höpö. Arvostusta olisi voinut saada jos heti Suomessa ollessaan olisi tuonut nämä epäkohdat julki.

Miten musta tuntuu että tästä on vedetty kärpäsestä härkänen. Mä luulen että tuli ihan hyvin toimeen jätkien kanssa mikä kaiketi tärkeintä ja perästä sitten tavallaan pyörsi puheensa ettei se kaikki perseestä ollut kun ei halunnut niiden mieltä pahoittaa. Valitti varmaan safkasta (abc-safkaan en muuten itekään koske) yms. sellaisesta mikä on eri tavalla mihin on totuttu. Se on liki ihmisen perusluonne ettei tykkää muutoksesta.
 

trap

Jäsen
Siis mä en kyllä ymmärrä. Se Turrisin "avautumisjuttu" oli kirjoitettu hyvin negatiiviseen sävyyn, mutta mitä hirveän pahaa se Turris nyt oikeasti sanoi? ABC-ruoka on paskaa, Oulussa ei ole tekemistä ja bussimatkat on puuduttavia. Ei se sulje pois sitä etteikö Turris olisi voinut jääkiekkoilullisesti viihtyä ihan ok.sti Suomessa, vaikka jotkut asiat ahdistivatkin. Täysin tyhjänpäiväinen kohu.
 

Viivelähtö

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Dynamo
Mä en syönyt yläasteella tai lukiossa oikeastaan ikinä koulussa

Nyt ymmärrän, miten olet kehittänyt koko 60 kiloisen urheilijan kroppasi.

Ja asiaan, Eric Fehriltä kysyttiin eilen haastattelussa Kyle Turrisin kommenteista. Hän naureskelija totesi, että itsellään ei ole ollut mitään ongelmia ja taisi vielä mainita, että Turris ei tainnut tykätä Phoenixistäkään kun sieltä lähti Ottawaan.

Eilisen HPK-Ilves pelin lock-out pelaajista voisi todeta, että Talbot oli ammattimies. Talbot järjesteli Soinnulle pari kolme paikkaa, mutta kultakypärä ei onnistunut näitä hyödyntämän. Paille ja Miettinen hävisi harmaaseen massaan, ei voisi kuvitella, että miehet ovat NHL-statuksella.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Siis mä en kyllä ymmärrä. Se Turrisin "avautumisjuttu" oli kirjoitettu hyvin negatiiviseen sävyyn, mutta mitä hirveän pahaa se Turris nyt oikeasti sanoi? ABC-ruoka on paskaa, Oulussa ei ole tekemistä ja bussimatkat on puuduttavia. Ei se sulje pois sitä etteikö Turris olisi voinut jääkiekkoilullisesti viihtyä ihan ok.sti Suomessa, vaikka jotkut asiat ahdistivatkin. Täysin tyhjänpäiväinen kohu.

Turris puhui suunsa puhtaaksi ja sitahan ei pida useinkaan tehda. En paase siita mihinkaan, etta Turrisin eksyminen Ouluun oli varmasti suurimpana syyna hanen purkaukseensa, lyhin vieraspeli on 300km paassa Kuopiossa. Ja puolet peleista on vieraspeleja. Luultavasti han olisi ajatellut toisin, jos olisi pelannut Hesassa. Niin se vain on.
 

Kyle

Jäsen
Eilisen HPK-Ilves pelin lock-out pelaajista voisi todeta, että Talbot oli ammattimies. Talbot järjesteli Soinnulle pari kolme paikkaa, mutta kultakypärä ei onnistunut näitä hyödyntämän. Paille ja Miettinen hävisi harmaaseen massaan, ei voisi kuvitella, että miehet ovat NHL-statuksella.

Paillesta näkee että pelaaja on viimmeiset kahdeksan kautta pelannut pelkästään puolustavassa roolissa ja alivoimassa. Kaikilta pelaajilta ei voida olettaa löytyvän maalintekijän pelisilmää ja käsiä hetkessä, jos koko ammattilaisuran on roolina ollut pelata korkeintaan 10 minuuttia ottelussa joista puolet menee alivoimalla kiekkoja blokaten ja hakaten niitä vastustajan päätyyn. Uskon vahvasti että tuosta ottelusta Daniel on kuitenkin omassa roolissaan paras(Talbotin, Miettisen ja Fehrin jälkeen). Esim ottelun parhaana palkittu Sallinen voisi olla aika kovilla vastaavassa roolissa NHL:ssa, mikäli joutuisi pelaamaan ovechkinejä ja giroudexja vastaan jokaisen vaihtonsa.

Paille itsekin sanoi ennen ensimmäistä ottelua Sm-liigassa, että hänen vahvuutensa on alivoimapelaamisesa ja omanpäänpelissä. Välillä näistä kuoriutuu kuitenkin maalintekijöitä kun saavat vastuuta ja omia vapauksiaan. Nyt meni Ilveksessä "skouttaus" pieleen ja kun kun ei ole edes materiaalissa syvyyttä koota ketjuja missä Paille voisi pelata kahden hyökkäävän pelaajan rinnalla jerelehtisenä on pelaaminen juuri eilisen kaltaista surffaamista.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivottavasti ei mene liiaksi offtopikin puolelle, mutta olettaisin täältä löytyvän vastauksen..

Onko olemassa jonkilaista dl-päivää jolloin koko NHL-kausi julistetaan peruuntuneeksi?
 
Toivottavasti ei mene liiaksi offtopikin puolelle, mutta olettaisin täältä löytyvän vastauksen..

Onko olemassa jonkilaista dl-päivää jolloin koko NHL-kausi julistetaan peruuntuneeksi?

Käsitykseni mukaan n. tammikuun puolessa välissä, kun ei ole enää edes mahdollista pelata 48 pelin runkosarjaa. Tällä hetkelle tuo näyttää suhteellisen todennäköiseltä, joten eiköhän tässäkin topikissa ole kuhinaa vielä tulevaisuudessa.
 

Handyy

Jäsen
Käsitykseni mukaan n. tammikuun puolessa välissä, kun ei ole enää edes mahdollista pelata 48 pelin runkosarjaa. Tällä hetkelle tuo näyttää suhteellisen todennäköiseltä, joten eiköhän tässäkin topikissa ole kuhinaa vielä tulevaisuudessa.
Käsittääkseni pelit pitäisi aloittaa n. tammikuun puolessa välissä, eli sopu pitää löytyä aiemmin, mikäli tuohon aikaan halutaan aloittaa. Muistankohan lukeneeni jostain, että muutama viikko tarvitaan sovusta ennen kuin kausi voi oikeasti pyörähtää käyntiin. Eli voisi kuvitella tammikuun alun olevan enemmänkin se, jolloin päätös tehdään.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Se viimeisin mahdollinen aloituspäivä oli tosiaan 20.1.2013. Sovun luulisi syntyvän huomattavasti aikaisemmin, jotta kausi ison veden takana starttaisi. Toivotaan, että alkaisi prkl.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös