NHL-kiekko murroksessa – kiekonhallinta murtaa myyttejä

[Dissonanssi]

Eli ajattelin perustaa tällaisen ketjun, koska mielestäni kyseessä on aika merkittävä aihe, jota aina silloin tällöin on sivuttu eri ketjuissa, mutta ei kovin syvällisesti. Tämän on tarkoitus toimia enemmänkin keskustelun herättäjänä, ja siihen myös otsikossa sana "myyttejä" viittaa, koska seuraavaksi käsitellyt asiat eivät varsinaisesti ole myyttejä, vaan enemmänkin vanhentuneita tai ainakin vanhentumaan päin olevia käsityksiä ja "kliseitä", jotka eivät mielestäni oikein enää sovi nyky-NHL:ään.

NHL:ssähän nähtiin iso muutosa palkkakaton tultua, kun samalla tuomarilinjaa tiukennettiin. Tuolloin maalimäärät nousivat ja nopeus sekä taito korostuivat isosti. Nyt ollaan liikkumassa kohti toista isoa muutosta, joka ei ehkä ole aivan niin selvärajainen, mutta kuitenkin selkeästi erottuva muutos. Kyseessä on siis kiekonhallinnan erittäin suuri korostuminen, jolla on mielestäni ollut vaikutusta paljon tähän maalimäärien laskuun. Vaikutus on sikäli mielenkiintoinen, koska kiekonhallinta osaltaan korostaa niitä samoja seikkoja, joiden vuoksi maalimäärät lähtivät aluksi nousuun.

Ennen kuin lähdetään näitä myyttejä murtamaan, niin otetaan tähän alustukseksi muutamat sitaatit tästä artikkelista, jotta saadaan hieman pohjaa: A reminder from Darryl Sutter: Don't mistake puck dominance for defense | NHL | Sporting News

Ensiksi Darryl Sutterilta:

"The big thing in today’s game is you have to be able forecheck and backcheck, and you have to have the puck," Sutter said over the weekend. "You can’t give the puck up. We don’t play in our zone, so there’s not much defending."

"The game’s changed. They think there’s defending in today’s game. Nah, it’s how much you have the puck. Teams that play around in their own zone (say) they’re defending but they’re generally getting scored on or taking face-offs and they need a goalie to stand on his head if that’s the way they play,” said Sutter.

Add that to from Edmonton Oilers coach Dallas Eakins earlier this season:

"You know what the perfect game is? The perfect game is no hits. You know why that is? It's because you have the puck. You don't have to hit anybody. You have the puck."

And this from a member of Team Canada's gold-medal winning team:

"Our defense were pretty good at skating themselves out of trouble, but I think everyone talks about our defensive play — we just have the puck for most of the game. I think we possessed the puck, and we were able to control the puck a lot in the offensive zone. When you do that, teams don't get a lot of time or energy to come against you.

"Defensively, there's no doubt that we backtracked really hard when we needed to, but I think that's something that's preached on every team and something that's important to every team winning. … I think on the flipside, you see the effect that playing the offensive zone has, and you want to make sure that that's something you continue to do (in the NHL)."

That was Sidney Crosby.

Eli kuten lainauksista näkee, niin ykkösasia on kiekon pitäminen. Tässä on kaksi puolta. Ensimmäinen on se selvin, eli se, että kiekosta ei luovuta helpolla. Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt, on se, että kiekko pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti takaisin.

Ensimmäinen puoli noissa tietenkin korostuu niin hyökkäyksiinlähtöjen osalta kuin vastustajan hyökkäysalueelle siirtymisessä. Tehokkaan kiekonhallinnan kannalta ei ole suotavaa vain pyrkiä "voittamaan alue" eli käytännössä vain tyytyä purkamaan kiekko keskialueelle, vaan saada se kontrolloidusti ylös. Alueelleviennin osalta avainsasemassa on se, että ei pyritä vain heittämään päätykiekkoa vaan kuljettamaan se yli sinisen.

Puolustussysteemin osalta kiekonhallintaa tukee parhaiten huomattavasti aggressiivisempi lähestymistapa, jossa pyritään jopa "riskillä" saamaan luotua puolustavalle joukkueelle ylivoimatilanne kulmaan/laitaan, ja täten nopeasti saada kiekko itselle. Yksi tämäntyyppisen puolustussysteemin nimitys on "swarm".

Lähdetään sitten tarkastelemaan näitä myyttejä. Nämä ovat siis lähinnä omia havaintoja, eikä varsinaista historian kertaamista. Eli toivottavasti näitä väitteitä myös haastetaan.

Myytti numero 1: Maalivahti on puoli joukkuetta

Tämän väittämän (sikäli kuin sellaista nyt esiintyy enää) virheellisyydestä olen tällä palstalla puhunut monta kertaa. Yksi havainnollistava esimerkki tästä on maalivahtien arvostuksen jopa romahdusmainen lasku draftissa sekä treidiarvoissa. Syy tähän on tietenkin se, että koska puolustaminen ei lähtökohtaisesti ole enää sitä tiivistä boksia, jossa pyritään vain peittämään parhaat sektorit ja siivoamaan maalinedusta, niin maalivahdin rooli luonnollisesti laskee. Tämä ei tarkoita, että maalivahtipelillä ei olisi enää merkitystä, mutta maalivahtipelin varaan ei moni menestyvä joukkue enää peliään pyri rakentamaan. Maalivahtipelin osalta suuremmassa roolissa on ymmärtää maalivahtien torjuntatyylien ja puolustussysteemin yhteensopivuus. Hyvä veskari voi olla paska omaan tyyliin sopimattomassa systeemissä ja päinvastoin.

Myytti numero 2: Kaksi ensimmäistä kenttää hyökkää, ja kaksi alinta puolustaa

Kiekonhallinnan tavoittelu on muuttanut kentällisten rakennetta siten, että joukkueisiin ei enää ole mielekästä pyrkiä kokoamaan kenttiä, jotka ovat pääasiassa rikkovia, puolustavia ja "nolla-nollaa" pelaavia. Nykyään kaikista kentällisistä on löydyttävä riittävästi myös kiekollista osaamista, jotta sitä kiekonhallintaa ei menetetä vastustajalle. Tämän vuoksi nykyään nähdään enää vähemmissä määrin puhtaita shutdown-kentällisiä, koska nämä eivät yleensä ole kiekonhallinnan kannalta kovinkaan hyviä kentällisiä. Tämä on myös johtanut pitkälti tähän "sosiaalipeluutukseen", koska kentälliset eivät ole enää ideaalitapauksessa niin vahvasti roolitettuja kuin ennen.

Tämä ei tarkoita, että roolittamisella ei olisi merkitystä, koska jokaisella kentällisellä ja pelaajalla on vahvuutensa. Nyrkkisääntönä voisi sanoa sen, että heikkouksia ei enää vain siedetä samassa määrin enää.

Myytti numero 3: Kiekollinen puolustaja - fyysinen stay-at-home -pakkipari "ideaalein"

Aika yleinen ajatushan on se, että pakkiparissa olisi kaksi paria, jotka täydentävät toisiaan. Tällöin tällaisena "ideaalina parina" pidetään ylemmän kaltaista paria. Nykyhetken ideaalein pakkipari on kuitenkin enemmänkin se, että siinä on kaksi hyvin liikkuvaa, kaksinkamppailuissa vahvaa ja kiekollisesti pätevää - välttämättä ei tarvitse olla eliittiä näissä. Syy on siinä, että kun tuosta puolustamisesta on tulossa aggressiivisempaa, niin puolustajan on kyettävä kiekonriiston jälkeen joko 1) kuljettamaan kiekko "turvaan" omissa 2) pelattua se vapaalle kaverille. Tämä hankaloituu, koska myös hyökkääjät yleensä putoavat syvemmälle kuin "tiivissä boxissa", jolloin vapaita pelaajia ei ole yhtä helposti saatavilla. Toinen syy on se, että jos vastustaja käyttää paljon päätykiekkoja, niin molempien puolustajien on oleellista 1) keretä päätykiekkoon nopeasti 2) pystyä voittamaan kaksinkamppailu karvaajan kanssa 3) saada kiekko nopeasti eteenpäin painoistettuna. Tällaisessa pakkiparissa, jossa kärjistäen on luikku taitopussi ja kädetön lihakasa, ei kumpikaan välttämättä kykene tähän.

Jatkuu...

 

[Dissonanssi]

Muita havaintoja:

Paljon myös puhutaan siitä, että joukkueet haluavat isoja, työteliäitä sekä hyväjalkaisia laitureita. Yksi syy on se, että jos siihen päätykiekkoon joudutaan turvautumaan, tämäntyyppiset pelaajat todennäköisesti 1) kerkeävät päätykiekkoon 2) voittavat kaksinkamppailun päädyssä. Tämä havainto on suuresti liityksissä myytti numero 3:een.

Kiekonhallinnan molemmat puolet eli 1) kyky pitää kiekkoa 2) saada kiekonriisto nopeasti korostaa kahdensuunnan ominaisuuksia, luistelua sekä riittäviä kiekollisia taitoja. Yleisesti ottaen siis vaatimustaso pelaajiston osalta on kasvanut, ja enemmän arvostetaan "tasapuolisuutta" kuin "iso vahvuus, iso heikkous" -pelaajatyyppiä.

Viime keväänä ehkä yksi suurimpia epitomeja kiekonhallinnan ylivertaisuudesta tähän "ysärimalliin" oli St.Louisin ja Chicagon ottelusarja. Sarjahan oli alkuasetelmiltaan todellinen titaanien taisto. Kuitenkin loppujen lopuksi Chicago hoiteli St.Louisin sarjan edetessä helposti. Miksi näin?

Suurin syy oli se, että Chicago varasti kiekonhallinnan täysin. St.Louisilla on kova materiaali, mutta jälkeenjäänyt pelisysteemi. Iso virhe oli myös hommata maalivahti (Miller), jonka torjuntatyyli ei sopinut pelisysteemille.

Blues-kannattajien keskuudessa puhuttiin myös paljon siitä, että ongelma oli materiaalin kärjen puuttuminen ja tehottomuus. Tämä ei pitänyt paikkansa. Ongelma oli se, että omalla joukkueella ei yksinkertaisesti vain ollut kiekkoa. Miten joukkue tekee hyökkäystä, jos se ei käytännössä pidä kiekkoa lainkaan? Chicago taas rellesti tilan ja ajan kanssa Bluesin päädyssä ja hyödynsi eliittitaitoa miten tahtoi.

Onko tiivis maalinedustan puolustaminen ja pystysuunnan kiekko sukupuuttoon kuoleva laji?

Ei varmasti. Suurin syy tähän on se, että toimiva kiekonhallinta on kokoonpanolta todella, todella vaativa. Liigassa on yksinkertaisesti liikaa joukkueita ja liian vähän laadukkaita pelaajia, jotta kaikki joukkueet pystyisivät rakentamaan kokoonpanoja, joissa olisi isot kokonaisvalaiset pelaajat kaikilla pelipaikoilla. Tämän takia monen joukkueen on koitettava pelata vahvuuksillaan, ja tällöin tuo "ysärikiekko" on parempi vaihtoehto. Dallas Eakinsin Edmonton Oilers oli hyvä esimerkki siitä, kuinka pahaa jälkeä tulee, kun kiekonhallintaa pyritään soveltamaan joukkueeseen, jonka materiaali ei yhtään mitenkään riitä siihen.

Se tosin lienee myös tulevien vuosien trendi, että menestyvät joukkueet (eritoten playoffeissa) tulevat olemaan nimenomaan kiekonhallinnaltaan vahvoja. NHL:n omille petterisihvosille jääkin sitten varmasti tehtäväksi kehitellä se teoreettinen sapluuna, jolla kiekonhallinta murretaan, koska kaikki eivät voi tavoitella olevansa parhaita siinä. Kykeneekö joku uudistamaan pystysuunnan kiekkoa vai kykeneekö joku kehittämään kokonaan uuden paradigman?

Ei muuta kuin mielipiteitä tiskiin. Aihe vaativuudessaan kiinnostaa ainakin itseäni, vaikka oma kosketuspinta eksakteihin pelitapa-asioihin onkin vuosien takaa harrasteuralta.

 

[Aivan]

Änärin pistepörssi tultaneen voittamaan alhaisimmalla pistemäärällä täyden kauden osalta koskaan.

Mienkiintoinen detaili. Onko sitten vain yksitttäistapaus vai jatkuva trendi. Kuitenkin olennaita nykyajassa on löytää ne tämän ajan tilastot joita tuijottaa. Ne jotka osoittavat työn pisteiden takana ja osaltaan työn pelien voiton eteen nykyaikaisin tilastoin. Katsojakin kehittynee huomioimaan näitä ja tilastollisestikin on hyvä fokusoitua pelaajienkin kohdalla voittavaan peliin.

 

[Grainger]

Änärin pistepörssi tultaneen voittamaan alhaisimmalla pistemäärällä täyden kauden osalta koskaan.

Työsulun jälkeisellä kaudella (2005-06) neljän maalivahdin torjuntaprosentti oli yli 92,0. Tällä hetkellä kymmenentenä torjuntaprosenteissa oleva Brian Elliott pysäyttää 92,4 prosenttia kohtaamistaan kiekoista. Joukkueiden pelisysteemit ovat sellaisia, että vastustajan maalimäärä pyritään minimoimaan, kun kymmenen vuotta sitten päätarkoitus oli useimmilla joukkueilla se, että tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja. Tosin tuntuu, että kymmenen vuotta sitten oli enemmän hyökkäyspään supertähtiä kuin mitä tänä päivänä ja lisäksi väittäisin, että tänä päivänä maalivahdit ovat parempia kuin vuosikymmen sitten.

Dissonanssilta loistava ketjunavaus, iso peukku.

 

[larzzon]

Hyvä avaus! Pari nopeaa pointtia.

Taktisesti kehityksen kärjessä kulkevat joukkueet ovat mielestäni jo sisällyttäneet peliinsä paljon elementtejä ns. ysärikiekosta. Siinä kun pari kolme vuotta takaperin kiekollisessa pelissä korostui riskien välttäminen, lähes kaikki lähdöt olivat hitaita ja sisälsivät pakki-pakki jauhamista omalla alueella, niin nykyään esim. Hawks kääntää paikan tullen peliä todella nopeasti ylös, eikä vain lyhyillä siirroilla, vaan myös pitkillä syötöillä varaslähdön ottavalle laiturille. Eli ihan samoin kuin ysärikiekon lipunkantajana nykyliigassa toimiva Canadiens tekee.

Sitten Crosbystä ja olympialaisista tuli vielä mieleen Westerlundin toteamus, että nykykiekossa hyökkäysten päättäminen rytmittää peliä, ei niinkään oma hyökkäykseen lähtö tjsp. ja Kanadan maalintekovaikeudet. Jälkimmäiset johtuivat nähdäkseni edellisestä ja vähän karrikoiden voisi todeta, että moni joukkue ei ole hyökkäyspäässä luomassa maalipaikkoja, vaan ensisijaisesti valmistautumassa maalin yrittämistä seuraavaan kiekonmenetykseen. Voi jopa sanoa, että kiekonhallintaideologiassa hyökkäämisen ja puolustamisen raja on tietyllä tapaa hämärtynyt.

 

[Shard]

Tosiaan vallan kelvollinen avaus. Olen täysin amatööri näissä asioissa, mutta seuraan pelityylien kehittymistä ja eroja suurella mielenkiinnolla. Pääpaino on tietysti Detroitin pelitavassa.

Detroit on viimeaikaisesta alavireestä huolimatta pelannut kokonaisuudessaan ihan hyvän kauden. Babcockin pelityyli on hyvin pitkälle samanlainen kuin millaista hän peluutti olympialaisissa. Silloin kun peli rullaa niinkuin pitää, ei vastustaja pääse kiekkoon juuri mitenkään. Tuo Larzzonin mainitsema hyökkäysten päättäminen on juuri avainasemassa. Jos vastustaja pääsee kiekkoon ja heittää vauhtiin kaverille tai lähtee nostamaan jalalla, on hänen ympärillään lähes välittömästi kolme pelaajaa ja yksi pakki vielä alempana. Kiekko on yleensä saatu takaisin oman sinisen tienoilla, tai sitten vastustaja heittää päätyyn. Tuota nopeaa pystyavaamistakin on ympätty mukaan aina tilaisuuden tullen. Tämä pelitapa on todella vaativa ja vaatii älykkyyttä sekä jatkuvaaa hereilläoloa pelaajilta, nukahduksista rangotaan.

Monen sarjataulukon peräpään joukkueen peliä katsoessa tulee puisteltua päätä, aivan älytöntä puskemista. Esimerkki pelitaktisesti köyhästä joukkueesta on Florida. Tsemppikiekolla ja asenteella pisteitä on kertynyt mukavasti, puolustuspäässä taistelevat kuin leijonat. Hyökkäykset ovat yleensä nopeita vastaiskuja ja vetoja tulee paljon huonoilta sektoreilta. Jagrin johtama ykköskenttä pystyy yleensä puhtaalla taidolla saamaan pelin hyökkäyspäähän, muiden osalta on hiljaisempaa. Mitään selkeää pelitapaa hyökkäyksen suhteen ei tunnu löytyvän.

 

[adetti]

Mielenkiintoinen ketju ja toivottavasti tulee keskustelua. Paljoltihan tähän kiekonhallintaan vaikuttaa kaukalon koko. Ei ole aikaa eikä tilaa pitää kiekkoa ja koko ajan joku on karvaamassa päällä, kun taas euroopan kentillä on enemmän aikaa tehdä ratkaisuja. Mutta varmasti monella onkin mielenkiinto NHL:ää kohtaan juuri tämän pelinopeuden ja fyysisyyden takia ja siten tämä pienempi kaukalo on parempi, koska pelitilanteet muuttuu äkkiä. Kyllähän tässä on NHL antanut enemmän juuri joukkueille sitä palloa, koska NHL on muuttanut paljon sääntöjä mielestäni parempaan suuntaan ja säännöt ovat auttaneet joukkueitakin paljon. Sitä muutosta ei kuitenkaan monella olla vielä nähty.

Hyökkäysalueita on suurennettu, kahden viivan syöttö on poistettu ja maalivahdin varusteita pienennetty. Hyviä ominaisuuksia muutettu, mutta joukkueet ei mielestäni ole saanut näistä ja muutamasta muusta säännöstä sitä kaikkea irti. Pelitapa on nykypäivänä suuri tekijä ja siihen toivoisi monilla petrattavaa. Ongelmana on vain monilla se, kuten on jo mainittu, ettei joukkueesta löydy montaa kiekonhallintaan kykenevää pelaajaa, jotka pystyvät peliälyllään ja pienellä tilallaan avaamaan tilanteita. Se on paljon vaadittu kuitenkin pelaajalta, että pystyt pitämään kiekkoa suojaten, katsomaan samalla missä on omia, kun poikkaria tulee lähes jatkuvasti. NHL:ssä ei ole montaa pelaajaa, jotka tuntevat toistensa kemiat ja pystyvät lähes toistensa ajatuksilla pyörittämään peliä, mielestäni kaksi parasta esimerkkiä on Sedinit. En juuri tykkää seurata Nucksien pelejä, mutta kun nämä veljet pyörittävät kiekonhallinnallaan peliä, niin se on kaunista, kolmas lenkki, oli se sitten Vrbata tai Burrows, ei paljon kiekolle pääse.

En tiedä meninkö hieman ohi aiheenkin, pahoittelut siitä.

Monen sarjataulukon peräpään joukkueen peliä katsoessa tulee puisteltua päätä, aivan älytöntä puskemista. Esimerkki pelitaktisesti köyhästä joukkueesta on Florida. Tsemppikiekolla ja asenteella pisteitä on kertynyt mukavasti, puolustuspäässä taistelevat kuin leijonat. Hyökkäykset ovat yleensä nopeita vastaiskuja ja vetoja tulee paljon huonoilta sektoreilta. Jagrin johtama ykköskenttä pystyy yleensä puhtaalla taidolla saamaan pelin hyökkäyspäähän, muiden osalta on hiljaisempaa. Mitään selkeää pelitapaa hyökkäyksen suhteen ei tunnu löytyvän.

Pitkälti kuulostaa samalta Sabresin osalta.

 

[Mounir]

Loistava ketjun avaus. Itselläni on muutama asia tähän liittyen mutta nyt johdantona niin itse pidän tätä pelillisen kehityksen suuntaa yhtenä vitsinä miellyttävälle kiekolle. Ei siinä mitään jos kiekkohallintaan panostavalle joukkueella on sontaa vastassa niin pyöritys on ihan mukavaa katsottavaa, mutta sitten tuo kaks totaalista kiekkohallintaa harrastavaa joukkuetta pelaa vastakkain niin paskaahan se on. Mitä omassa mielessä liikkuu tuon suhteen niin kiekonhallinta ja swarm on kaksi nykykiekon pahinta syöpää.

En nyt tiedä kumpi lähti ensin liikenteeseen, tämä nykymuoti kiekolliseen peliin ja sitä kautta vaatimukset pelaajille, vai pelaajien kehittyminen ja sitä kautta muodostuneet mahdollisuudet entistä haastavampaan pelitapaan. Toisaalta uusi pelitapa on samalla uudistanut noita vaatimuksia pelaajien perustasolle. Nykyään tosiaan vaaditaan että kaikki osaavat luistella väjintäänkin hyvällä tasolla, sekä osaavat myös kiekollista peliä, eli periaatteessa pakeilta vaaditaan kahdensuunnan pelaamista, kuten myös hyökkääjiltäkin. Itse näen niin että jos tämä sama suunta jatkuu ja pääpaino on systemaatisessa taktisessa pelaamisessa niin se tappaa pelaajien luovuutta ja selkeät taitopelaajat kärsivät eniten. Onhan tuo jo nähtävissä pistemäärinen laskussa (sekä kuinka Eakins raiskasi peli-ilon pois jotakuinkin kaikilta Oilersin taitopelaajilta).

Sitten päästään tuohon kiekonhallintaan ja swarmiin, niin onhan tuo nyt helvetin raskasta katsoa. Toisaalta ysärikiekkoa pelaavat joukkueet onnistuvat kiitettävän hyvin tätä systeemiä vastaan, mutta sekin vaatii noita taitopelaajia ja vahvoja luistelijoita. Sääntömuutoksillahan noihin kahteen pelitapaan ei voi oikeastaan mitenkään vaikuttaa jos esimerkiksi verrataan Devilsin menestysvuosien keskialueen ansoihin. Oilers on ehkä hyvä esimerkki siitä miten kiekonhallinta ja "ysärikiekko" eroavat toisistaan, alkukausi mentiin kiekonhallinnalla ja swarmilla joihin ei ollut riittävä materiaali ja roskaahan siitä tuli ja taitopelaajat pääsivät taantumisen tasolle. Kun taas Nelson huomasi ongelman heti ja otettiin suunta kohti mennyttä ja varsinkin tämän jälkeen ovat nuo Oilersin taitopelaajat päässeet elementtiinsä koska peli on taas nopeutunut huomattavasti. Toisaalta kuten Shard kuvaili Floridaa niin Oilers on ihan samassa kastissa. Mutta mikä tässä muutoksessa on kaikkein parasta niin taas on päässyt nauttimaan kiekonkatsomisesta edes jollain tasolla, toisin kuin Eakinsin aikakaudella.