Myöhässä, mutta silti. Vähän perustelua hyökkäyksen roolitukselle.
Olen sellainen kaveri, joka ei tykkää "kaikki munat samaan koriin" -tyyppisistä ratkaisuista. Mielummin kahteen kärkikenttään kaksi kovaa tutkaparia ja kolmansiksi lenkeiksi monipuoliset kaverit. Tästä syystä Sidney Crosby ja Jarome Iginla saivat rinnalleen Matt Calvertin. Crosbyn ja Iginlan pelillinen laatu on sitä sorttia, että Calvert iskisi siinä rinnalla hyvät tehot. Kakkosketjussa Colton Sceviour vähän isompi kysymysmerkki, mutta rightin maila ja työnteko tässä taustalla, että pääsi Patrick Marleaun ja Derick Brassardin rinnalle. Kolmosketjuun alkuperäisistä suunnitelmista poiketen nuori tutkapari Ryan Spoonerin ja Justin Fontainen tapaan. Siihen laitaan mielummin Alex Killorn kuin Calvert, koska Killorn täydentää paremmin kahta selvästi hyökkäysvoittoista pelaajaa kuin Calvert.
Tietenkin jokaisella on oma näkemyksessä, miltä näyttää ideaali joukkue. Tästä kertoo esimerkiksi Jetsin kova ykköskenttä, jonka muodostavat Daniel Sedin, Steven Stamkos ja Thomas Vanek. Sai kehuja, "draftin paras ykkösketju". On tuo nimellisesti kova, mutta itse en syty siihen, että kolme maalintekijää laitetaan samaan ketjuun. Tähän voisi laittaa vertailuksi jalkapallon puolelta ajatuksen, että Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi pelaisivat samassa jengissä. Olisihan se helvetin hienoa, mutta molemmat söisi rutkasti vahvuuksia toistensa pelistä.
Mutta ei haukkuja Jetsille, äänestinhän itsekin tämän jengin divisioonansa parhaaksi. Kuitenkin, parannettavaa olisi ollut pelkästään pienellä roolituksella. Näin siis omaan silmääni, kaikilla omat näkemykset kuten kirjoitin jo.
Mistään en ole katkera oman joukkueeni suhteen, mutta kunhan vain yritin selventää vähän päätöksiäni. Olen tyytyväinen kolmossijaan. Olisin halunnut tietenkin paremman kaverin Calvertin ja Sceviourin paikalle, mutta kun draftissa on 29 muuta varaajaa niin ei kaikkea voi saada mitä haluaa.
Ensimmäinen tavoitteeni oli rakentaa Canadiensille jengi täysin kanadalanranskalaisista. Mutta ennen kuin drafti edes alkoi, tajusin niiden vähyyden ja epätasaisuuden. Lisäksi kun Sidney Crosby putosi syliini, en voinut kieltäytyä. Sitten piti rakentaa jengi pelaajista, jotka osaavat puhua ranskaa. Siinä tulin interneetin ihmeellisessä maailmassa pyörittyä pitkään ja tarkisteltua, kuka puhuu ranskaa ja kuka ei. Mutta parissa kierroksessa tajusin, että ei sekään suju. Patrick Marleaun paikalle olisin jonkun muun voinut ottaa, mutta tuolloin oli yllä vielä ajatus ranskaa puhuvista pelaajista. Lopulta päädyin täysin kanadalaiseen joukkueeseen.