New York Islanders 2014–2015

  • 110 119
  • 379

passenger

Jäsen
Hyvät väännöt Ottawaa vastaan. Todella hieno nähdä homman menevän näin päin, että hieman heikommallakin pelillä joukkue kaapii ne pisteet väkisin. Toivottavasti nuo poissaolot pakistossa eivät veny kovin pitkiksi. Kun sekä Boychukilla ja Hamonicilla on ollut jo aiemmin noita huilipäiviä treeneistä ja Boychuk jonkun pelin huilannutkin, niin herää kysymys ettei esim. Boychukia ole peluutettu loukkaantuneena.

Kuten @Finnish Isles jo aiemmin totesi, niin Hickey on kyllä noussut hienosti aina tarvittaessa isompaan rooliin ja on ollut erittäin hyvä. Capuano mainitsi jossain myös siitä, miten Hickeyn hyvät ratkaisut hyökkäyspäässä jäävät usein hieman pimentoon. Kolmessa viime pelissä muuten 1+3 ja kahdessa viimeisessä peliaikaa 23.08 ja 24.30. Ja tähän mennessä enemmän tehopisteitä, mitä Grabovskilla

Toivottavasti ovat tosiaan vaan jotain perättömiä huhuja nuo Reinhartiin liittyvät jutut, ymmärtäisin edes vähän alkua jos Reinhart olisi aivan kiistattomasti osoittanut, että kuuluu jo NHL:ään. Henkilökohtaisesti yksi ärsyttävimmistä ilmiöistä kiekkoilussa ovat nuo isät ja myös agentit ym., jotka mölyävät näistä hommista. Tuli tässä ihan Suomessakin vastaan syksyllä yksi tilanne, missä lahjakas vielä B-junnuikäinen pelaaja vaihtoi liigaorganisaatiosta toiseen, mutta pelit eivät ole sujuneet ihan odotetunlaisesti A-junnuissa ja kävi hakemassa vauhtia B:stä. No, pojanklopin agentti kävi sitten seuran toimistolla möykkäämässä, että peliaikaa pitää tulla enemmän A:ssa tai Simula (nimi muutettu) lähtee muualle pelaamaan.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Linnan juhlille on joo tänään vaihtoehtoista viihdettä tarjolla. Vähän harmi että Isles lähtee matsiin jossain määrin varamiehisenä, Blues on loistava testi ja varmasti todella kova ottelu on luvassa. Onneksi sentään hyökkäys on täydessä miehistössä, sieltä täytyy tulla tänään apuja puolustukselle jos Isles haluaa voiton tänään napata. Lopullinen kokoonpano selviää vasta lämmittelyn jälkeen.

Reinhartin tilanne on vähän omituinen, en jotenkin jaksa uskoa että hän olisi jo alkanut valittaa roolista. Paikka täytyy ansaita peliesityksillä ja mitä olen ymmärtänyt, on Pulock ollut jopa vakuuttavampi AHL:ssä kuin Reinhart, toki hieman erityyppisistä pelaajista on kyse.

Katselin muuten viime kauden tilastoja ja tasan vuosi sitten Islanders oli kerännyt 8 voittoa, tänään olisi mahdollisuus ottaa tämän kauden voitto numero 20. Tiukassa se kyllä on, nämä Coliseumin supersankari/perhepeli-lauantait ovat yleensä olleet aika tuskaisia. Täytyy toivoa että tämän vuoden joukkue olisi tässäkin edellisiä parempi.
 

passenger

Jäsen
Ensi yönä vastassa Minnesota Wild. Kokoonpanoon tiedossa pieniä muutoksia, sillä Casey Cizikas on asetettu IR-listalle 6.12. alkaen, eli Cizikas sitten loukkaantui sen verran siinä tilanteessa, missä Tarasenkon maila nousi Cizikasin suuhun Hickeyn taklauksen yhteydessä.

Lee välttyi pelikiellolta, mutta sai 2286,29 $akot tuosta kyynärpäätaklauksestaan Gunnarsoniin lauantaina. Bailey palaa siis kokoonpanoon ja treeneissä on menty näillä ketjuilla:

Kulemin - Tavares - Okposo
Grabovski - Nielsen - Bailey
Lee - Nelson - Grabner
Martin - Strome - Clutterbuck

Visnovsky - Hickey
de Haan - Reinhart
Leddy - Strait

Halak jatkaa maalissa.
 

passenger

Jäsen
Semmoista paskaa taas. Eli ekan erän jälkeen 3-0, tokassakin vielä 4-1 ja takkiin tuli 5-4. Nuoren joukkueen lapsuksia? Valmennuksen kyvyttömyyttä? Vai molempia. Blues pelissä näki, että bensa oli vähissä jo ekassa erässä, mutta tänään työnteko loppui ekan erän jälkeen.

Johnson jatkoi maalilla siitä mihin viimeksi jäi. Ei mitään imurointeja, mutta eipä tuo voittoon auttavia koppejakaan ottanut. Johnsonin neljän viime ottelun torjuntaprosentit näyttävät tältä: 83,3, 84,6, 86,7 ja 82,1. Ei ihan hirveän vahvasti ole mennyt muutenkaan, koko kauden lukema kymmenessä ottelussa on 86,8%.

Sen verra unessa yöllä tuli peliä katseltua, että mitään syvempää analyysiä ei pysty vääntämään. Todella passiivista ja arkaa peli on ollut johtoasemissa, mutta en tiedä onko se ollut tarkoituksellista, eikö potku ole riittänyt, vai onko tuohon joku muu syy. Yksilötasolla aikoina omaan silmään on pistänyt Okposon Ja Tavaresin pelaaminen, joka on ollut ihmeellistä väkisin puskemista ja epätoivoisia yrityksiä molemmilta. Grabovski taas on ollut sen Scottin töötin jälkeen todella arka. Grabner on ollut erittäin hyvä ensimmäiset pelinsä, nopeus tallella ja pari maaliakin jo, sekä tietysti perinteisesti helkkarin hyvää alivoimaa ja kahden suunnan peliä.

Halak jäi siis eilen aamujäillä sattuneen lievän loukkaantumisen vuoksi penkille Wildia vastaan ja Johnson oli sen takia maalissa. Halak oli siis penkillä, mutta ei juurikaan ottanut vetoja edes alkulämmössä. Toivottavasti ei mitään isompaa ole, muuten tulee tukalat paikat. Seuraavat pelit Bluesia hurjassa voittoputkessa olevaa Hawksia vastaan eivät ainakaan helpota orastavan tappioputken katkaisua.
 
Viimeksi muokattu:
Semmoista paskaa taas. Eli ekan erän jälkeen 3-0, tokassakin vielä 4-1 ja takkiin tuli 5-4. Nuoren joukkueen lapsuksia? Valmennuksen kyvyttömyyttä? Vai molempia. Blues pelissä näki, että bensa oli vähissä jo ekassa erässä, mutta tänään työnteko loppui ekan erän jälkeen.

Todella passiivista ja arkaa peli on ollut johtoasemissa, mutta en tiedä onko se ollut tarkoituksellista, eikö potku ole riittänyt, vai onko tuohon joku muu syy.

Aika harvinaista kyllä kun kahdessa pelissä peräkkäin johtaa kolmella maalilla mutta ei yllä edes tasapeliin. Ainakin siinä viikonlopun "TV-pelissä" Bluesia vastaan ihastelin miten rennon vauhdikasta ja itsevarman huoletonta on Islandersin pelaaminen, tosin siinä ensimmäisessä erässä Bluesille tulikin jäähyjä ja erä meni Islandersille 3-0.
Toisaalta mietin, että olisiko siihen peliin kaivattu vähän enemmän sellaista taistelua, tiukempaa otetta ja karvaamista, joilla johtoa suojellaan, varsinkin noin isoa johtoa. Trappia ja heittoja päätyyn. Mutta eihän se niin helppoa ole, kun vastassa oli hyvät joukkueet, vaikka täytyy sanoa, että vaikka Blues nousi kolmen maalin takaa voittoon tekemällä kuusi maalia, niin eivät sinänsä mitään hirvittävän vahvaa pelaamista esittäneet edes. Ehkä sitä peliä olisi voinut rikkoa enemmän.

On muuten aika pitkään Capuano onnistunut pitämään työpaikkansa, yli neljä vuotta. Ja aloitti organisaatiossa näköjään jo 2005. Eikä tuo hänen syntymäosavaltionsakaan ainakaan vähennä uskottavuutta. Jos ja kun pääsevät pudotuspeleihin, niin kyllähän se viisikin vuotta tulee vielä täyteen.
 

passenger

Jäsen
En itse lämpene yhtään tuolle passivoitumiselle ja trapin pelaamiselle tappioasemassa. Näkisin, että se ei ole tälle joukkueelle se paras tapa pitää peli hallinnassa. Niin kuin nykykiekossa yleisestikin, niin se on kiekonhallinta, mitä itse asiassa Capuanokin on alkanut painottaa. Joukkueessa on kuitenkin kiekollista taitoa niin paljon, että sitä pitää hyödyntää. Kaikkien ollessa terveenä, myös puolustus on itse asiassa aika hyvä kiekon kanssa. Enkä tarkoita tällä sitä, että kiekkoa ei saisi lyödä päätyyn, saa toki, mutta se pitää tehdä hallitusti. Ja onhan joukkueessa kuitenkin laadukkaita ajokoiriakin. Nyt viime matsit ovat livenneet hieman roiskimiseksi, mutta vaikea tosiaan sanoa onko se ollut tarkoituksellista, vaan vastustajien hyvyyttä, väsymystä tms.

Ensi yönä Bluesin kimppuun ja kyllähän tuon viime pelin johdon hukkaamisen jälkeen lähdetään varmasti pelaamaan koko peli huolellisemmin. Baileyllä on jotain pientä vammaa ja hänen paikkansa kokoonpanossa ottaa pitkästä aikaa juuri sopivasti tervehtynyt Boulton. Puolustuksessa Donovan ottaa Reinhartin paikan. Capuano perusteli vaihtoja sillä, että haluaa hieman kokemusta kentälle tähän peliin.
 
Viimeksi muokattu:

passenger

Jäsen
No eipä siitä toivomastani huolellisuudesta ollut kyllä häivääkään näkyvissä viime yönkään pelissä. Päällimmäisenä ottelusta jäi mieleen karmeat kiekonmenetykset ja yleinen velttoilu. Ensimmäiseen erään Islanders tuli jotenkin hieman passiivisesti, toinen erä puolestaan oli eritäin hyvä ja kolmas taas jotenkin huolimatonta koheltamista. Islanders on hävinnyt kolmen viimeisen ottelun kolmannet erät 3-0, 4-0 ja 4-1.

Bouchukia ja Hamonicia kaivataan kyllä kovasti tuonne takalinjoille. Eilen tuli jostain syystä muutama todella karmea henkilökohtainen virhe, de Haan syötti kerran oman maalin vierestä vastustajan suoraan vetopaikkaan. Visnovsky menetti kiekon ensin omalla alueella alimpana miehenä, mistä läpiajo, ja myöhemmin Visnovsky menetti vielä vastustajan sinisella kiekon aivan turhaan, mistä tuli yv-hyökkäys omiin. Näistä ei sentään maaleja tullut.

Nelson pelasi Bluesin kolmannessa maalissa omalla sinisellä pehmeästi ja oli muutenkin melko unessa, +/- -saldokin oli pakkasella kolme pykälää. Capuano sekoitteli ketjuja jonkin verran, mikä johtui varmaan osaltaan Boultonin mukanaolosta. Boultonille kertyi peliaikaa vähän yli kuusi minuuttia, joista ainakin yksi vaihto muuten Tavaresin ja Okposon ketjussa... En tiedä mitä sillä mahdettiin hakea? Taannoin haukkumani Grabovski pelasi pirteän ottelun, kuten myös Clutterbuck.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Tämänhetkinen puolustus ei ole missään nimessä riittävä pitkällä aikavälillä. Strait oli huono viime yönä, joutui ottamaan laiskanoloisen kaksiminuuttisen pelin alkuminuuteilla, eikä kyllä yleisesti myöskäään vakuuttanut vaan oli usein vaikeuksissa omalla alueella. De Haan on ollut puolustuksen yksi heikoimpia pelaajia ja viime kauden varmaaa kiekollista peliä ei olla nähty edes ajoittain. Tasaisuutta puuttuu ja tietty epävarmuus näkyy de Haanin pelaamisessa vaihdosta toiseen. Reinhart mukaan seuraavaan peliin ja Strait katsomoon? Mutta selvää on kuten edellä kirjoitetaan, että Boychukia ja Hamonicia tarvitaan takaisin kaukaloon mahdollisimman pian.

Seuraavaksi pelataan Long Islandilla sunnuntaiyönä kello 02.00 Blackhawksia vastaan, joka on voittanut viimeiset kahdeksan peliään. Vain Hawksilla on muuten NHL:ssä tällä hetkellä enemmän voittoja. Mutta kiekonmenetysten määrää on vähennettävä ja tasaisuutta vaaditaan huomattavasti lisää. Chicagon tilanteesta sen verran, että Toews loukkaantui viime yönä Bruinsia vastaan, joten kapteenin pelaaminen on epävarmaa. Tosin Chicagon SB Nation -sivuilla taisi lukea, että Quenneville olisi sanonut Toewsin olevan kunnossa. Toivon mukaan Toewsin tilanne on tosiaan hyvä, päävammat voivat olla todella pahoja, etenkin kun Toewsilla on niitä ollut aikaisemmin.
 

passenger

Jäsen
Casey Cizikas on palannut harjoituksiin ja sitä myöden Cory Conacher tuikattu waivers-listalle ja varmaankin sen kautta Bridgeportiin. Tuskinpa miestä kukaan sieltä nappaa. Bridgeport on myös tehnyt loppukauden sopimuksen try-outilla olleen Colton Gilliesin kanssa.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Casey Cizikas on palannut harjoituksiin ja sitä myöden Cory Conacher tuikattu waivers-listalle ja varmaankin sen kautta Bridgeportiin. Tuskinpa miestä kukaan sieltä nappaa. Bridgeport on myös tehnyt loppukauden sopimuksen try-outilla olleen Colton Gilliesin kanssa.
Tämän lisäksi myös Hamonic ja Boychuk ovat lähellä paluuta ja ovat harjoitelleet joukkueen mukana. Varsinkin Hamonicin paluu olisi huippujuttu, hän on mielestäni puolustuksen tärkein pelaaja ja hänen poissaolo on näkynyt viimeisissä otteluissa selvästi.
 

passenger

Jäsen
Olipas viihdyttävä ottelu Haukkoja vastaan. Ensimmäisessä erässä, varsinkin ensimmäisellä puoliskolla kotijoukkue oli todella pahasti jyrän alla. Taisi olla reilun kymmenen minuutin jälkeen aloitusvoitot ja laukaukset luokkaa 1-10 molemmat. Maaleja ei kuitenkaan nähty. Islanders muuten taklasi ensimmäisessä erässä muikeat 22 kertaa. Koko ottelussa yhteensä 42 niittiä, Tavares ja Grabner olivat ainoat pelaajat joille ei taklausta tilastoitu.

Toisessa erässä Islanders pystyikin pitämään kiekkoa enemmän, päätykiekot ja ajoitukset olivat kohdillaan ja karvaus toimi hyvin. Chicago pääsi johtoon harmillisella maalilla, kun Carcillon veto nousi Halakin torjunnasta suoraan ilmaan, Reinhart ei osunut kiekkoon ja se pomppi Halakin selästä ja Reinhartin jalasta maaliin. Clutterbuck tasoitti heti kuitenkin heti suoraan seuraavasta aloituksesta Keithin syötettyä hänelle kiekon suoraan lapaan oman maalin edessä.

Kolmas erä oli toisen erän tavoin pääosin Islandersin hallintaa. Patrik Kane tosin vei Blackhawksin 2-1 -johtoon hienolla rystyvedolla etuylänurkkaan. Okposo onnistui onneksi ylivoimalla tasoittamaan. Oli mielestäni todella hyvä, että juuri Okposo sai maalin, sillä hänen pelaamisensa on ollut jo pitkään todella väkinäistä puurtamista, toivottavasti tämä hieman vapauttaisi pelaamista.

Alkua lukuunottamatta todella pirteä esitys pitkästä aikaa. Asennetta ja aggressiivisuutta oli selvästi enemmän kuin kolmessa aikaisemmassa häviöpelissä yhteensä. En tiedä olikohan Islanders-legenda Clarke Gilliesin vierailulla vapaaehtoisilla aamujäillä vaikutusta asiaan. Griffin Reinhart pelasi ainakin parhaan ottelunsa toistaiseksi, oli huomattavasti terävämpi ja aggressiivisempi, aiemminkaan Reinhart ei ole juuri virheitä tehnyt, mutta on pelannut vähän liiankin varovasti.

Donovan on ollut myös hyvä ja kunhan Hamonic ja Boychuk tervehtyvät, niin näkisin, että Straitille ei kyllä kauheasti ole käyttöä. Kaikkien ollessa terveenä tuleekin eteen päätöksiä kokoonpanon suhteen. Conacher meni jo läpi waiversista, mutta yhä edelleen kokoonpanossa on yksi "ylimääräinen" pelaaja. Reinhart on ainoa kenet tuosta voi tiputtaa Bridgeportiin ja näin siis todennäköisesti tulee käymään. Ylimääräisinä ovat sitten edelleen pakeista Donovan ja Strait, sekä hyökkääjistä Boulton ja Cizikas.

Jonkun Straitin laittaminen Bridgeportiinkaan ei ole toisaalta järkevää, koska se on aina pois nuorten pakkien tärkeästä peliajasta sielläkin. Näkisin kuitenkin ainoana ratkaisuna Straitin laittamisen waiversiin, mikään joukkue tuskin on niin epätoivoinen, että antaisi Straitista jotain vastinetta? Jossain tosin leukailtiin, että koska koutsina on Retu Kivinen, niin varmasta paikasta kokoonpanossa ja runsaasta peliajasta päätellen Brian Straitin on pakko olla paras kaveri Tahvo Soranen

Stan Fischler muuten tässä taannoin (ennen tappioputkea) jo oli studiossa sitä mieltä, että hyvä alku, tai esim. kolmen maalin johto ei sovi Islandersille yhtään. Kai tuo vanhus siis jotain tietää. Fischler on vanha, mutta tuli ainakin meikäläiselle yllätyksenä, että Stan on 82-vuotias ja ollut kiekkotoimittajana vuodesta 1954 alkaen. Aikamoinen ura sillä saralla.
 
Viimeksi muokattu:

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Eka erä oli Devilssiä vastaan aika "munatonta" pelaamista ja osa jengistä näytti kaksinkamppailutilanteissa poikasilta. Erä meni ansaitusti 0-2 Devilssille. Toiseen erään tuli kuitenkin ihan eri porukka kehiin ja Bailey kavensikin heti kärkeen tilanteeksi 1-2. Tokan erän paikoista ois voinnu tulla 2-4 maalia paremmalla viimeistelyllä. Myös Halak otti toisessa erässä pari "game saver" torjuntaa ja Varmisti, että toiselle erätauolle mentiin vain maalin takaa-ajoasemissa. Viimeinen erä sitten haettiin tasoitusta vimmatusti ja edellisistä kausista poiketen se saatiinkin kymppi ennen loppua Martinin hienolla laukauksella. Rankkarit näytti menevän jo Devilssille, mutta lopulta tulostaululla komeili kuitenkin 3-2 voittolukemat.
Tästä on hyvä lähteä viikonlopun tärkeisiin Detroit & Tampa-matseihin!
 

passenger

Jäsen
Liikatarjonta sopimuspelaajista kokoonpanossa ratkesi tällä kertaa niin, että Michael Grabner loukkaantui sopivasti ja on asetettu IR-listalle 13.12. alkaen. Grabner on siis sivussa ainakin lauantaihin saakka. Hamonic ja Boychuk ovat molemmat olleet normaalisti treeneissä mukana.
 

passenger

Jäsen
Lighthousehockeyssa oli Hockey Barn: Long Island -videon ohjaajan David Wurzelin haastattelu. Video on saanut mukavasti huomiota ja vaikka onkin lyhyt, niin ihan koskettava pikku pätkä siitä mitä Vanha lato on merkinnyt faneille. Tääs vielä linkki suoraan vimeoon
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Lighthousehockeyssa oli Hockey Barn: Long Island -videon ohjaajan David Wurzelin haastattelu. Video on saanut mukavasti huomiota ja vaikka onkin lyhyt, niin ihan koskettava pikku pätkä siitä mitä Vanha lato on merkinnyt faneille. Tääs vielä linkki suoraan vimeoon

Saman meinasin laittaa tänne ja vaikka Coliseum on monen pahan alku ja juuri nykyään, niin etenkin nykyisten lukaalien aikana puhtaasti katsojakokemuksena täysin ainutlaatuinen. Harmittaa kun ei taida vain olla mahdollista tehdä viimeistä pyhiinvaellusta NVMC:n kalja/vessajonoihin, mutta sitäkin aidompaan vanhan ajan tunnelmaan halvoilta paikoilta, joista jokaiselta näkee pelin kuten sen kuuluisikin näkyä hallissa kuin hallissa. Tuon pätkän BOA329-sektio piti hyvää mekkalaa taas Devils-matsin jälkeen laulaessaan Josh Baileylle loppuhaastattelun aikaan. Brooklynissä tuskin näitä kuullaan, mutta luotetaan että halli mahdollistaa sen menestyvän liiketoiminnan pyörittämisen sentään.

Alunperin tulin pelonsekaisin tuntein välittämään viestiä Arthur Staplen twitteristä, jossa kerrottiin Islesin olevan lähellä diiliä Taylor Hallin hankkimiseksi, mutta tuo oli kai joku hakkeripila tms. sillä poistui sittemmin seuraavan viestin saattelemana: There's no #Isles news, folks. Unless a sad fan furiously making fake accounts is news. On we go.

Hall on toki hyvä pelaaja, mutta pelottaa ajatellakin mitä hänen kaappaamisensa vaatisi kun ei varausvuorojakaan juuri ole tarjota, joten parempi näin.
 
Lighthousehockeyssa oli Hockey Barn: Long Island -videon ohjaajan David Wurzelin haastattelu. Video on saanut mukavasti huomiota ja vaikka onkin lyhyt, niin ihan koskettava pikku pätkä siitä mitä Vanha lato on merkinnyt faneille. Tääs vielä linkki suoraan vimeoon
Tuollaista materiaalia kyllä katsoo mielellään. Ei se ihan pikkujuttu ole, kun joukkue muuttaa pois alueelta ja uuteen halliin, vaikka ei niin hirveän kauas muutakaan. Eikä se muutto missään nimessä ole pelkästään positiivinen asia joka riemua aiheuttaa.

Aika vakuuttavaa peliä Tampa Bayta vastaan, oli hyvä nähdä kolmannen erän lopulla miten aktiivisesti, vauhdikkaasti ja vahvasti hakivat tasoitusmaalia, jatkuvasti oli vaarallista toimintaa Lightningin päädyssä. Hieno loppu, kun heti tasoituksen perään tuli tuurilla ja taidolla ilmasta ohjattu voittomaali. Laukaukset 48-21, mikä kertoo oikein positiivista viestiä pelaamisen tasosta, kuten sekin, että sarjapisteitä on koossa kolmanneksi eniten liigassa.

Viime aikoina on tullut jo mietittyä pudotuspelejä, että mikä joukkue voisi tulla vastaan. Sen verran vahvasti on mennyt alkukausi.
 

passenger

Jäsen
Neljän ottelun voittoputki katkesi eilen Habsia vastaan. Ottelun alku oli todella kovaa Islandersin hallintaa ja läpi koko ottelun peli oli viimeistelyä lukuunottamatta hyvää. Ylivoimapeli on hieman takellellut ja Capuanon mukaan jotain muutoksia tuohon on tulossakin. Uskoisin vaihtoehtojen olevan lähinnä tuon viivamiehen vaihtoa ja veikkaisin Boychukin tekevän paluun viivalle Leddyn tilalle. Vaikkakin Visnovsky on näyttänyt hyökkyssuuntaan erittäin hyvältä viime peleissä.

Johnson oli maalissa ihan hyvä, tai ainakin paljon parempi mitä viime peleissään eikä joukkue missään nimessä häneen tänään kaatunut. Alivoima on ollut ainut selkeä murheenkryyni syyskaudella ja toivottavasti tähän löydetään jonkinlainen lääkitys kevätpuolen mittaan. Tavares puolestaan on osoittanut piristymisen merkkejä viime peleissä, toivottavasti meno jatkuu samanlaisena.

Syyskausi on kokonaisuudessaan ollut kyllä erinomainen ja mukava kutina on kyllä kevättä ja yleisestikin tulevaisuutta ajatellen. Todella potentiaalinen porukka on kasassa. Kesällä hankitut vapaat agentit toivat uskottavuutta jne. jne., mutta eniten lämmittää kyllä omien varausten kehitysaskeleet. Nelson, Strome ja Lee ovat olleet todella hyviä. Ja parantavat koko ajan. Myös jo 24-vuotias Donovan on mennyt eteenpäin ja Reinhart on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan NHL:ssä hyvällä tasolla. Reinhart on parantanut otteitaan koko ajan päästessään pelaamaan. Puolustuksen kanssa tulee vielä olemaan jopa jonkinlaista positiiviista ongelmaa, kun pitää päättää kuka pelaa ja missä pelaa.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Olisivat nyt edes Johnsonin tähden napanneet voiton Montrealista, mutta raporttien perusteella ilmeisen kypsään vieraspeliin kaatuivat. Halakia lepuutettiin ihan katsomossa asti, joten kai jotain aitoakin pikkuhäikkää hänellä oli, tai sitten Poulinia käytettiin ylhäällä vain hakemassa jokunen satku "NHL-palkkaa" joulusukanvarteen. Näkemättä turha sen enempiä jauhaa ja lauantaina sitten paremmalla onnella.

Tämän ketjun kirjoittajille ja satunnaisvieraille hyvää joulua youtuben välityksellä a'la New York Islanders 1979-80
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Jaahas, muutama voimasana meinasi kajahtaa ilmoille kun Halakin "maintenance day" vaihtuikin sitten siirtoon IR-listalle. Toivottavasti on kyse jostain pienestä sillä Johnsonin pelaaminen ei ole parin ensimmäisen esiintymisen jälkeen ollut erityisen loisteliasta. Poulin on pelannut hyvin AHL:ssä ja mikäli Halak on useamman pelin poissa, olisi mielenkiintoista nähdä Poulin tositoimissa. Ainakin hän on joukkueen mukana Halakin paluuseen asti.

Tänään vastassa Buffalo vieraissa. Joulutauko on vietetty ja kaksi pistettä on ainut tulos joka kelpaa. Kokoonpano on luultavasti täysin sama kuin Montrealissa. Ainakin paperilla seuraavan parin kuukauden ohjelma näyttää hiukan helpommalta kuin syksyn, tosiasiassahan jäällä kaikki joukkueet ovat hankalia vastustajia joten tuskin mitään helppoja pinnoja on tiedossa..
 

Falcao

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, Tottenham, Sport
Hyvää uutta vuotta kaikille seuran faneille, toivottavasti tämä vuosi tulee olemaan menestyksekäs. ;)

Tuli katsottua pienen tauon jälkeen kokonainen matsi Islesiltä, viimeksi taisin katsoa kotimatsin St. Louisia vastaan. Viime yönä Isles voitti Winnipegin vieraissa 2-5 ja muistaakseni seuraava ottelu oli vierasmatsi Calgarya vastaan. Viime yön matsi oli aika tasainen ja ottelu ratkesi oikeastaan siihen, että Isles teki paikoista maalit ja Byfuglien hölmöili ottelun lopussa. Peli oli todella raastava molemmille joukkoeille, koska niin paljon oli kaksintaisteluita, sitomista ja repimistä, että ns. taitokiekkoa ei nähty hirveästi kaukalossa...tunnetta, taistelua ja intensiteettiä sitäkin enemmän.

Strome taiteili tehot 1+3, Nielsen 2+1, Lee teki tärkeän neljännen maalin ja Bailey heitti tyhjiin. Kolmosketju Lee-Nielsen-Strome vastasi hyvin pitkälti siis ottelun tehoista. Tavaresin johtamalla ykkösketjulla oli paikkoja tehdä maaleja, mutta vähän väkinäistä oli. Nelosketju pääsi loistamaan ottelussa, koska ottelun pelityyli sopi heille todella hyvin. Grabovskin kakkosketju sai ehkä vähiten mitään aikaan ottelussa. Ylivoima oli suht huonoa, vaikka Nielsen teki hieman onnekkaasti kahden miehen ylivoimalla maalin.

Pakisto pelasi melko hyvin, vaikka de Haanin merkkausvirheen ansiosta Ladd pääsi vapaasti maalinedestä tekemään maalin. Halak pelasi maalilla hyvin ja torjuntoja kertyi 21. Tasainen ja tiukka ottelu oli kyseessä ja näitä pitää vain pystyä voittamaan, Winnipegin äänekkään kotiyleisön edessä ei ole helppoa voittaa. Tästä on hyvä jatkaa. :)
 
Nyt kun Islanders on ollut idässä ihan kärkisijoilla, (tänään kolmantena) niin katselin milloin viimeksi on noin hyvin sujunut runkosarjassa. Kaudella 1983-84 Islanders oli idän paras ja pääsi viidennen kerran peräkkäin finaaleihin. Sen jälkeen kaudella 1987-88 idässä sijalla 3. ja 2001-2002 idän viides (5.).

Onhan tuohon jo kerinnyt tottua, mutta eipä pidä unohtaa miten harvinainen tämä tilanne on. Ei tiedä vaikka tulisi Rangers vastaan pudotuspeleissä, mikäs sen hienompaa. Toisi seuralle mukavasti näkyvyyttä paikallisessa mediassa ennen muuttoa kaupunkiin.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Nostellaan vähän tätäkin ketjua ylöspäin.

Vähän vaisumpaa on Islesin pelaaminen ollut viime aikoina. Edmontonia ja Vancouveria vastaan nähtiinkin varmaan huonoimmat esitykset tältä kaudelta, tietynlainen huolimattomuus ja löysyys paistoi Suomeen asti. Positiivista on ehdottomasti se, että orastavat tappioputket ovat katkenneet tällä kaudella aina lyhyeen, yöllä kaatui taas Devils.

Devils-matsi oli pelillisesti taas askel parempaan, Devils vaan on vastustaja, joka pelaa melko inhorealistista peliä ja tämän takia tulokset ovat viime yön kaltaisia. Tavaresin komealla jatkoaikamaalilla pisteet kuitenkin Islesille. Täytyy myös antaa tunnustusta kapteenille, alkukauden tahmeat esitykset ovat vaihtuneet hyvään pelaamiseen ja "C":n arvoisiin esityksiin. Tammikuussahan Tavares on perinteisesti ollut aina liekeissä, jospa tämä kausi ei tekisi poikkeusta.

Noin yleisesti täytyy ihailla tämän kauden joukkueen henkistä vahvuutta ja sitkeyttä. Aina kun tuntuu että kausi alkaa lipsua huonompaan, joku nousee esiin ja tekee tärkeän tasoitus- tai voittomaalin. Tässä on aivan selkeä muutos aiempiin kausiin. Tunnustusta täytyy myös antaa Capuanolle. Jotenkin tuntuu että hän on tällä hetkellä mies paikallaan Isles-penkin takana. Ehkä hänen pitäminen hankalina kausina oli sittenkin hyvä ratkaisu. Hän on tavallaan kasvanut joukkueen ja kaikkien nuorten pelaajien mukana ja on varmasti eri valmentaja kuin neljä vuotta sitten.

Tulevat kolme ottelua ovat erittäin tärkeitä, kun divisioonan sisäiset väännöt jatkuvat Columbusta, Rangersia ja Pittsburghia vastaan. Columbusta vastaan pelataan jo heti ensi yönä. Grabovski loukkasi itseään ja pelaaminen sattaa olla epävarmaa, samoin Clutterbuckilla, joka oli sivussa jo viime yönä. Islanders nousi muuten divisioonan kärkeen, tosin Rangers ja Capitals ovat kaventaneet eroa ja alkavat pikkuhiljaa hengittää myös Islesin niskaan.
 
Eipä näkynyt eilisen ottelun rasitukset. Blue Jacketsilla ei ollut montaakaan maalintekopaikkaa, vaikka heillä oli myös vauhtia niin vaikea oli saada tasakentällisin oikein mitään aikaiseksi Islandersin päädyssä. Islanders voitti laukaukset 40-18. Ei oikein Bobrovskyäkään voi noista maaleista syyttää, vaikka viisi päästikin.

Eihän tässä ole ihan pahimmasta päästä vastustajat olleet - no Vancouveria vastaan tuli tappio - mutta ei todellakaan ole syytä huoleen.
Kummasti se vaikutti, kun hankki kunnon ykkösvahdin, kaksi NHL-puolustajaa ja kaksi NHL-hyökkääjää, ja samaan aikaan itse varatut nuoret ovat tulleet paremmiksi.

e: niin, sitäkin on tullut mietittyä, että saattoi olla hyvä kun Thomas Vanekia ei kiinnostanut jäädä Islandersiin seitsemäksi vuodeksi 7,14 miljoonan kausipalkalla. Mukavasti on mennyt ilman häntäkin. "You wanna win, you know", sanoi Vanek. Eikä myöskään Moulsonin puuttuminen ole ollut haitaksi. Nämä asiat kertovat, että jotakin on tehty oikein.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli muuten kerran Youtubessa vastaan tällainen video:
https://www.youtube.com/watch?v=vFclcSrVG4w

Saksalainen rakennuttanut taloonsa Islanders-aiheisen "fan caven". Aika hieno kyllä, pitää olla varsinainen tosifani että tuollaisen tekee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös