Nelonen Pro, siellä se lätkä on...

  • 2 261 830
  • 6 673
Samoja mietteitä edellisten kanssa. Rantasella voisi olla hyviäkin pointteja, mutta kun keskustelutaidot näyttää olevan olemattomat, nekin haihtuvat viemäriin ylimielisen ja heikon esiintymisen takia.

Äläpä. Sadannen kerran: se, että rääkyy koko ajan pää punaisena, keskeyttää, ei anna vieraille suunvuoroa (miksi edes pyytää studioon vieraita, kun ei kuunnella niiden vastauksia eikä anneta puhua just yhtään asiaa loppuun saakka?) ja yrittää tehdä joka helvetin jutusta EHDOTTOMAN TOTUUDEN, ei ole mitään muuta kuin huonoa itsetuntoa ja vielä huonompaa ammattitaitoa.

Tällaista hevonpaskaa odottaisi korkeintaan sivuraiteen blogityrkyiltä tai epävarmoilta aloittelijoilta, muttei aikuiselta mieheltä, jolla on jo ura ja ainakin oli oikeitakin journalistisia näyttöjä osaamisesta (printin puolella). Mutta viime 5 vuotta tjsp Rantasen touhut ovat menneet alaspäin kuin lehmän häntä.

4. erä jää nykyisin säännöllisesti kesken tai katsomatta, vaikka vieraat ja puhe pelistä kiinnostaisivat - sitä huutamista ei vaan jaksa. Nyholm kyllä hoitaa hommansa hyvin, etenkin mikäli Rantanen ei ole paikalla.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kiva kattoo tällä kertaa Liigastudiota kun puhutaan pelistä. Erinomaisen valistavaa keskustelua PAPP-pelitavoista.

Yleisesti ottaen tuo Liigastudio on ollut jäätävää kuraa. Sirkuspellet Tiku ja Taku höyryää illasta toiseen omaa agendaansa, fläppitaulujen sahaaminen jne... Rantasen nostaminen (tai siis se, että hän itse nosti itsensä) asiantuntijaksi on kaikkien aikojen vitsi.

Juuri tämän päivän (29.11.) liigastudiossa on jo uskottavuuden merkkejä. Nyholm rauhoittuu ja on jopa uskottava juontaja kun Rantanen ei ole maisemissa, ja kaksi edes säällistä asiantuntijaa täydentää hyvin.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Onko Vallin siirtynyt kokonaan Viasatin puolelle tässä kesken kauden?
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eikö? Valtaosaa tämän palstan aktiiveista ei varmasti kiinnosta, mutta olettaisin palvelun tilaajia olevan melkoisen paljon enemmän.
Eli ei sulla mitään lähdettä olisi tälle väitteelle heittää?
Pienellä otannalla, tarkkaan valitusta ryhmästä, äänekäs vähemmistö -> ei mielestäni kaikista luotettavin viitekehys.

Olen kyllä palstan aktiiveja, mutta kommentoidaan. Runkosarjan aikana näitä ennakkostudioita ei kyllä viitsi katsella, ellei ole jotain spesiaalia kuten vaikka Timosen läksiäiset. Sama sitten jälkistudioiden kohdalla. Erätauoilla sitten katselee mielellään analyysiä pelistä, jos on oikeita asiantuntijoita paikalla, eli muitakin kuin Rantasen Vesku. Poffeissa sitten panosten kasvaessa alkaa ennakkostudiotkin kiinnostaa jo.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vallin tekee hommia sekä Neloselle että Viasatille. Taitaa olla että Jokereiden kotipeleissä on lähes aina mukana, ja sitten kun Jokerit pelaa vieraspelejä niin Vallin on liigapeleissä kommentaattorina.

Janne Niinimaa on tainnut siirtyä kokonaan Viasatille. Sääli, koska Niinimaa voisi kyllä selostaa ja olla kommentaattorina jokaisessa pelissä yhtäaikaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kehujen paikka. Porissa on tänään halli täynnä, ja tämän aistii myös tv:n välityksellä. En tiedä onko Porissa mikitys hoidettu paremmin kuin muilla paikkakunnilla (pl. ehkä Jyväskylä), mutta eipä ole tällä kaudella tullut aiemmin katsottua peliä, jossa halliäänet päästetään noin hyvin lähetykseen. Plussaa vielä se, että selostaja ei ole ärsyttävä niin kuin suurin osa Nelosen selostajista. Vielä kun joku lopettaisi astumasta kaapeleihin, niin ei kuva katkeasi.

Että pitikin mennä kehumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa tuli huomattua mitä nyt satuin muutaman minuutin peliä katsomaan.

Yleensä nuo Extra-kanavilta tulevat lähetykset on täyttä kuraa äänimaailmaltaan ja ainoastaan Pro2:n pääottelut ovat suht hyvällä tasolla etenkin silloin, jos on studiopeli.
Extralla selostus tulee välillä kuin bunkkerista ja minkäänlaisia hallin tai yleisön ääniä on turha kuulla monella paikkakunnalla. Toki eihän nyt aina missään lokakuun tiistai-illan läpsyttelyissä välttämättä aina tunnelmaa ole liiaksi, mutta kyllä niissäkin on iso ero äänenlaadun kanssa jos vertailee studiopelejä ja extrakanavien välittämää äänimaailmaa ja tunnelmaa.
Tuskin olisi liian iso investointi laittaa molempiin päihin mikit maalin taakse, niin kuulisi jopa ne tolppalaukauksetkin. Ottaisi sen vaikka niiden kulmakameroiden budjeteista, jotka ovat täysin turhia ja itseasiassa pilaavat vain katselukokemusta, kun niihin on pakko leikata joka helvetin kerta kun kiekko on kulmassa ja niissä viivytään aina liian kauan, kun kiekko on jo jatkanut matkaansa muualle.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Katsooko kukaan Liigamatseja Sonera viihteen sovelluksen kautta? Onko tuossa jonkinlaista jälkilähetys -mahdollisuutta?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsooko kukaan Liigamatseja Sonera viihteen sovelluksen kautta? Onko tuossa jonkinlaista jälkilähetys -mahdollisuutta?
Ei ole ikävä kyllä, eikä pysty edes aloittamaan jo alkanutta lähetystä alusta.

Kiva juttu kun saivat vihdoin pari kuukautta sitten nuo Pro-kanavatkin tuonne Viihteen sovelluksiin, mutta harmi kyllä ettei mitään kirjastoja ole kuten muilla maksukanavilla. Liekö sitten joku Nelosen vaatimus tms.
 
Arvailisin että taitaa olla jotain sopimuspykälä juttuja noihin liigan pelien tallentamiseen, ettei saa tallentaa. Ei pysty DNA tv:lläkään tallentamaan liigapelejä, muita ohjelmia kylläkin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lehterä alkaa olemaan jo ihan varteenotettava analyytikon-tapainen, Vallin osaa myös jotenkin sirklailla asialinjalla ja parantanut.

Posia vai negaa? -osiosta voi toki olla montaa mieltä, mutta noin urheilu/tv-viihteenä ihan paikallaan. Siksi särähti eilen korvaan, kun tuo em. ex-pelaajakaksikko ei saanut sanaa suustaan kysyttäessä Rautakorvesta. Ihme pälyilyä ja takeltelua. En tiedä onko suomalainen ilmiö, mutta jossei kykene ilmasemaan mielipidettä jostain ajankohtasesta asiasta koska se koskee 10 vuotta sitten samassa työyhteisössä toiminutta niin...enpä tiedä, ihmettelen vain suuresti. Vai onko Rautakorven mahdollinen kosto sitten niin raivoisa?
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Arvailisin että taitaa olla jotain sopimuspykälä juttuja noihin liigan pelien tallentamiseen, ettei saa tallentaa. Ei pysty DNA tv:lläkään tallentamaan liigapelejä, muita ohjelmia kylläkin.
Hommaa digiboksi Dnalta niin saat tallennettua maksukanavia.

Syyt miksi ei voi verkkotallentaa, on sellainen mihin ei operaattori pysty vaikuttamaan. Ellen väärin muista niin oliko laki tässä jopa tiellä.
 

Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Objektiivisuutta studioon kaipailen. Saa olla väriä ja eri seuroille tyypillisiä/tärkeitä/ongelmallisia asioita voidaan nostaa pöydälle.

Itselläni menee silti maku, jos tietää mitkä joukkueet ovat selostajien/juontajien suosikkeja, ja jutut painottuvat tyyliin.
'HIFk suvereeni ykkönen! tai hävitessä 'HIFK:ta vaivaa armoton loukkaantumissuma ja pelasivat alle kaikkien odotusten (eli vastustaja ei ollut hyvä voittaessaan).'

Ei pitäisi fanipohjalta hommaa vetää. Esim. YLE puheen kiekkokierros on miellyttävää kuunneltavaa tässä suhteessa. Poislukien Sari Sirkkeli-Tappara ;-)
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Frölundan kanssa samaa mieltä. Studiolta jatkuvaa Tapparahehkuttamista ja kun Ilves veikin pisteet, oli vaikea antaa positiivista palautetta.
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Täältä samat Frölundan kanssa. Monesti on pistänyt silmään kuinka jatkuvasti puheenaiheet ovat HIFKissä tai Tapparassa eikä muista joukkueista puhuta juuri lainkaan.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jännä ettei tuota Rantasen roolia maan suosituimman lajin suosituimman sarjan tv-studiossa olla isommin kyseenalaistettu. Kaverilla ei minkäänlaista taustaa jääkiekossa, ei ymmärrä lajista mitään ja vetää tuolla "asiantuntijana".

Ehkä kannattajia ei kiinnosta ja ammattilaiset eivät viitsi puuttua eikä Liigan parissa työskentelevät varsinkaan, kun ko. tv-tuote on sarjalle elintärkeä. Sen voin kertoa "sisäpiiristä", että laji-ihmisten keskuudessa tuo Sanoman jääkiekkojournalismi on yleinen vitsi ja naureskelun aihe.
 

jussi61

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ehkä kannattajia ei kiinnosta ja ammattilaiset eivät viitsi puuttua eikä Liigan parissa työskentelevät varsinkaan, kun ko. tv-tuote on sarjalle elintärkeä. Sen voin kertoa "sisäpiiristä", että laji-ihmisten keskuudessa tuo Sanoman jääkiekkojournalismi on yleinen vitsi ja naureskelun aihe.

Eteenpäin on menty; Aleksi Valavuori ja Petteri Ahomaa on saatu pois studiosta. Ja muutenkin, kyllä esimerkiksi Tero Lehterä pesee aika monta aiemmin studiossa heilunutta "asiantuntijaa" mennen tullen.
 

Apheu

Jäsen
Itse antaisin isot positiiviset pisteet tuolle nykyiselle studiolle. Siellä puhutaan oikeasti mielenkiintoista ajankohtaista asiaa, vieläpä niin, että puhujat ovat aidosti innostuneita kertomaan asioista ja vieläpä suhteellisen suorasanaisesti ilman tylsistyttävää hokijargonia. Vieraina on ollut Liusjärveä ja kumppaneita, sekä vakiostudiotiimistä löytyy sopivasti väriä. Välillä heitellään läppää, välillä sitten taas soljutaan aiheesta toiseen. Mielestäni tuo on viihdyttävää, ja neljännessä erässä kommentoidaan vieläpä jokainen matsi lyhyesti läpi.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Eteenpäin on menty; Aleksi Valavuori ja Petteri Ahomaa on saatu pois studiosta. Ja muutenkin, kyllä esimerkiksi Tero Lehterä pesee aika monta aiemmin studiossa heilunutta "asiantuntijaa" mennen tullen.
Lehterä on kyllä minusta aivan huikea nuissa studioissa. V*ttuilee ihan surutta kun paikka on ja tuo yksittäisistä pelaajista kuin myös joukkueiden pelitavoista hienoja pointteja esille. Useita mitä itsekkään ei välttämättä ole ennen hoksannut edes ajatella. Kepeästi paras mitä on minusta vuosiin ollut. Myöskin Sami Kapanen oli tuossa toissa? kaudella aivan huikea studiokommentoija. Juurikin vastaavasta syystä. Ei toki ehkä ihan yhtä leppoisa kuin mitä Lehterä on mutta hyviä pointteja nosti esille. Kuin päivä ja yö kun vertaa Köli Kortelaiseen tai muihin Niinimaan Janneihin
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse antaisin isot positiiviset pisteet tuolle nykyiselle studiolle. Siellä puhutaan oikeasti mielenkiintoista ajankohtaista asiaa, vieläpä niin, että puhujat ovat aidosti innostuneita kertomaan asioista ja vieläpä suhteellisen suorasanaisesti ilman tylsistyttävää hokijargonia. Vieraina on ollut Liusjärveä ja kumppaneita, sekä vakiostudiotiimistä löytyy sopivasti väriä. Välillä heitellään läppää, välillä sitten taas soljutaan aiheesta toiseen. Mielestäni tuo on viihdyttävää, ja neljännessä erässä kommentoidaan vieläpä jokainen matsi lyhyesti läpi.

Oon tästä aikalailla täysin samaa mieltä. V. Rantanen on usein aika ärsyttävä, mutta Rantanen sentään sanoo oman mielipiteen. En ole välttämättä samaa mieltä kommentaattoreiden kanssa, mutta on jotenkin virkistävää, että esimerkiksi jäähytilanteissa, jotkut kommentaattorit esim. em. Rantanen uskaltaa sanoa, että hänen mielestä tuomari teki virheen. Nyholmilla ja Rantasella lähtee juttu välilä hieman laukalle mutta ei se ainakaan itseäni haittaa. Jonkunlaista viihdettähän tuon koko lähetyksen onkin tarkoitus olla. Studio on tällä hetkellä ihan hyvä, etenkin jos vertaa täällä jo aiemmin mainittuihin Valavuoren ja Ahomaan studioaikoihin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Eteenpäin on menty; Aleksi Valavuori ja Petteri Ahomaa on saatu pois studiosta. Ja muutenkin, kyllä esimerkiksi Tero Lehterä pesee aika monta aiemmin studiossa heilunutta "asiantuntijaa" mennen tullen.
Ei minun mielestäni Ahomaassakaan nyt niin kamalasti vikaa ollut, ei mikään huippu mutta ihan ok. Kyseessä on kuitenkin kokenut tv-esiintyjä ja on ollut jääkiekkostudioissa paljon aiemminkin, joten siinä mielessä osasi hoitaa ihan hyvällä rutiinilla nuo hommat. Valavuori sen sijaan oli ihan järkyttävää paskaa ja kaverista huomasi kilometrin päähän että lätkä ei voisi vähempää kiinnostaa ja mitään siitä mies ei ymmärtänyt, kunhan nyt vaan käytiin hakemassa vähän betsirahoja pois kuljeksimasta. Onneksi tajusi jäädä/tajuttiin jättää pois, hyi helvetti.

Nykyinen studio on kyllä hyvä, Rantasesta huolimatta. Tuskin opin koskaan miehestä pahemmin pitämään.
 
Suosikkijoukkue
JYP
No nyt tulee studiota ilman Rantasta, kyllä sieltä jonkinlainen poikamainen innokkuus puuttuu. Joku sanoi ettei tiedä lätkästä mitään. Ihan pirun pitkä kokemus kiekosta ja siihen liittyvästä mediasta. Onhan se ollut mm. NHLn kirjeenvaihtaja Veikkajassa (nyk. Urheilusanomat). Ymmärrän kyllä jos jengi ei tykkää hänen suullisesta ulosannista.

Itsekin tykkään Lehterästä. Rentoa ja hyvää läppää. Eilisessä 4.erässä esim. ihan liekeissä. Tämä 4.erä muutenkin hyvä lisä tänä vuonna.
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Onkos muilla ollut häiriöitä tämän päivän lähetyksessä? Minulla on DNA:n kaapeli, ja välillä pikselimössöä on ruudulla 1-2 minuuttia. Ennen ei ole ollut näitä häiriöitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös