Naimisiin-ketju

  • 89 024
  • 457

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Vielä tuohon iki-ilveksen tilanteeseen niin tarkastin tänään tästä mielenkiinnosta mitä omissa sukupolvenvaihdospapereissa lukee. Sukupolven vaihdos tehtiin lahjana ja kyllä lahjakirjassa aika selkeästi lukee, ettei puolisolla voi olla avio-tai (tärkeä kohta nykyisin) avo-oikeuden nojalla lahjakirjalla siirrettyyn omaisuuteen sen tuottoon tai sen sijasta muodostuneeseen omaisuuteen. EI se ihan sanatarkasti noin mene, mutta sisällöltään asia on sama. Lahjakirjan on tehnyt ainakin jonkun tasoinen pankin ammatti-ihminen isäni ohjeiden mukaisesti.

KAIKKIEN ihmisten tulisi tehdä avioehto, ja nerokasta kyllä, en ole itsekään saanut sitä tehtyä. Tosin ellei mikään ole muuttunut niin sen sisältö on sovittu jo ennen avioliittoa täysin yhteisymmärryksessä. Kummankin näkemys oli, että eron mahdollisesti sattuessa kummankin oma on kummankin omaa ja yhteinen jaetaan.
Onneksi kuulun tähän jatkoaikayhteisöön niin voin nyt tämän muistaessani hoitaa asian pikimmiten kuntoo. Avioliitto tosin tälle hetkellä on onnellinen. Tilastotiede vaan sanoo, että on silkkaa viisautta tehdä paperit kuntoon.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vielä tuohon iki-ilveksen tilanteeseen niin tarkastin tänään tästä mielenkiinnosta mitä omissa sukupolvenvaihdospapereissa lukee. Sukupolven vaihdos tehtiin lahjana...

Huh, hetken jo nousi pulssi, että aikamoinen tunnustus: luin nämä boldaamani kohdat ensialkuun, notta sukupuolen vaihdos.
 
iki-ilves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vielä tuohon iki-ilveksen tilanteeseen niin tarkastin tänään tästä mielenkiinnosta mitä omissa sukupolvenvaihdospapereissa lukee. Sukupolven vaihdos tehtiin lahjana ja kyllä lahjakirjassa aika selkeästi lukee, ettei puolisolla voi olla avio-tai (tärkeä kohta nykyisin) avo-oikeuden nojalla lahjakirjalla siirrettyyn omaisuuteen sen tuottoon tai sen sijasta muodostuneeseen omaisuuteen. EI se ihan sanatarkasti noin mene, mutta sisällöltään asia on sama. Lahjakirjan on tehnyt ainakin jonkun tasoinen pankin ammatti-ihminen isäni ohjeiden mukaisesti.

Kannattaa muistaa, että jos jatkossa myyt sukupolvenvaihdossaannolla (avioehtorajoitteista) lahjalla saamaasi omistusta, ja ostat tilalle jotain uutta omaisuutta; niin kannattaa pitää nämä varat visusti erillään "omasta" avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta (esim omalla erillisellä tilillä), koska eron tullen erimielisyystilanteissa se on sinun velvollisuutesi todistaa aukottomasti, että uusi sijaan tullut omaisuus on hankittu nimenomaan myynnistä saaduilla rahoilla, eikä esim. omalla palkallasi.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kannattaa muistaa, että jos jatkossa myyt sukupolvenvaihdossaannolla (avioehtorajoitteista) lahjalla saamaasi omistusta, ja ostat tilalle jotain uutta omaisuutta; niin kannattaa pitää nämä varat visusti erillään "omasta" avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta (esim omalla erillisellä tilillä), koska eron tullen erimielisyystilanteissa se on sinun velvollisuutesi todistaa aukottomasti, että uusi sijaan tullut omaisuus on hankittu nimenomaan myynnistä saaduilla rahoilla, eikä esim. omalla palkallasi.

Tätä muuten ihan vastikään velimiehen kanssa (yhtiökumppani) mietittiin kun tilannehan on se, että kaikki minun tuloni saan tällä hetkellä juuri tästä lahjoitetusta yhtiöstä. Ts. kaikki minun rahani ja palkkani ja palkkoni ovat peräisin siitä. (ehkä julkisten yhtiöisen osinkotulot tai arvonnousut ovat jotain muuta, mutta niidenkin hankintaan on käytetty samasta yhtiöstä saamilla rahoilla.
Tiedän, ettei tämä nyt ihan näin yksiselitteinen juttu ole, vaikka sitä näin hassusti pyörittelenkin.

Toisekseen olen sellaista laatua ihmistyyppiä, että en minä nauti kenenkään kurjuudesta, eli en varmasti jättäisi nykyistä vaimoani vaikeaan tilanteeseen vaikka kuinka riitaisasta erosta voisi olla kyse. Sitäkään en keksi miten meille saataisiin riitaisa ero. Ja edelleen, tämä on vain teoreettista pyörittelyä...
Mutta tämä tästä, kun en edes eroamassa ole.

SIlti, tehkää avioehto jos olette naimisiin menossa. Tai jos menette rikkaisiin naimisiin niin ei sitten kannatakaan :)
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Aasialaiset naiset ei voi olla suomalaisia mitenkään parempia vaihtoehtoja, koska thaimaalaiset naiset gamblaa rahat pois tai sitten niiden miehet vaan on täysiä vätyksiä. Ei niitä ainakaan Suomeen kannata tuoda.

Voihan ne olla parempia vaihtoehtoja ja onhan aasialaisilla naisilla muutamia kivoja ominaisuuksia, mihin Suomessa ei ikinä törmää. Sitten kun menee naimisiin(pakko jos haluaa naisen Suomeen pidemmäksi aikaa), niin kyllähän se tuppaa tasoittumaan tuo elo. ketjun nimi on tosiaan "naimisiin-ketju" ja sulla ei taida hirveätä kiirettä naimisiin olla.

Itsehän olen ollut naimisissa ja huonoksi vaihtoehdoksi todennut. Onnea vaan kaikille, jotka ko. asiantilasta tykkäävät.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Olen ollut saman naisen kanssa vuodesta -91 ja meillä on kaksi jo täysi-ikäistä lasta eikä olla vieläkään naimisissa ja hyvin menee. Ollaan kyllä nyt alettu puhumaan, että pitäisi varmaan mennä naimisiin ihan tulevaisuuden takia, eli kun toinen kuolee (ei tässä kyllä ihan vielä niin vanhoja olla:) ), niin toinen saa edes jotain rahallista korvausta. Ja muutenkin ollaan puhuttu, että jos joskus tulevaisuudessa joku innostuu tekemään sukututkimusta, niin sukutaulussa näkyy että ollaan oltu yhdessä eikä vaan harrastettu haureutta. Naimisiinmeno vaan näin pitkän ajan jälkeen ei tunnu enään oikein luonnolliselta. Ei se toki väärältäkään tunnu, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan, en osaa nyt selittää. Anteeksi vaan huono tasoni tällä kertaa.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Naimisiinmeno vaan näin pitkän ajan jälkeen ei tunnu enään oikein luonnolliselta. Ei se toki väärältäkään tunnu, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan, en osaa nyt selittää. Anteeksi vaan huono tasoni tällä kertaa.

Eikös nykyään avopareilla ole hyvin pitkälti samanlaatuisia oikeuksia omaisuusjutuissa kuin aviopareillakin? Tietysti nyt puhutaan avoliiton aikaisista omaisuuseristä. Ja jos naimisiinmeno ei tunnu hyvältä(olette pärjänneet ilman sitä yli 20v), niin eipä se taida kannattaa. Raha-asiat voi kait hoidella testamentillakin.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Eikös nykyään avopareilla ole hyvin pitkälti samanlaatuisia oikeuksia omaisuusjutuissa kuin aviopareillakin? Tietysti nyt puhutaan avoliiton aikaisista omaisuuseristä. Ja jos naimisiinmeno ei tunnu hyvältä(olette pärjänneet ilman sitä yli 20v), niin eipä se taida kannattaa. Raha-asiat voi kait hoidella testamentillakin.

Kiitos moby kommentista, mutta onko niillä? Siis avopareilla samat oikeudet kuin aviopareilla? Eikö homot halunneet naimisiinmeno-oikeudet juuri siitä syystä että pääsevät naimisiin ja näin saavat perintäoikeuden puolisolleen? Ei sillä että mulla mitään perittävää kenellekkään edes jäisi, mutta miten joku lesken-eläke tai sellainen menee? Mä en oikein tiedä näistä asioista, täytyy varmaan alkaa ottaa selvää. Puolisokin päivänä muutamana juuri nauroi sitä, että jos/kun mennään naimisiin, niin sitten käy tietenkin niin että erotaan kuukauden kuluttua kun piti alkaa muuttamaan vallitsevaa järjestystä. Eli jos on todella niin että avopareilla ja aviopareilla on samat oikeudet, niin eihän tässä sitten mitään hätää ole......susiparina loppuun asti!

E: korjasin pari kirjoitusvirhettä
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ei sillä että mulla mitään perittävää kenellekkään edes jäisi, mutta miten joku lesken-eläke tai sellainen menee?

Nyt en ole ihan varma, mutta kaverillani oli naisystävä (avopuoliso) jonka elinajan odote romahti nopeasti. Toki naisen haavekin oli avioliitto, mutta toinen puoli heidän vihkimisessään oli juurikin leskeneläke. Vihkimisen jälkeen elinaikaa olikin sitten lopulta vain 4 tai 5 päivää. Nyt kaverini, sekä heidän tyttönsä saavat leskeneläkettä normaalisti. Koko tapahtumarjasta on itsellänikin edelleen päällimäisenä pelkkä suru, mutta silti tuossa äkillisessä tilanteessa järjen kanssa operointi helpotti nykyisen yksinhuoltaisän sekä pienen tytön tulevaisuutta.

Tähän viitaten oletan, ettei lesken eläke avoliittoon kuulu, muttta korostan, että en tiedä sitä.
 
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, HIFK
Jos laki ei ole muuttunut ihan viime aikoina, niin lesken eläke ei avoliittoon kuulu. Esim juuri tästä syystä kävimme puolisoni kanssa viime viikolla maistraatissa ja "virallistimme" vuodesta -89 kestäneen avoliittomme avioliitoksi. Maistraatin kautta asia on hyvin helppo ja vaivaton hoitaa. Esteellisyys paperit saa täytettyä netissä ja seitsemän päivää niitten saapumisesta maistraattiin, voi käydä sitten vihillä. Itse tilaisuus maistraatissa vie n. 10 minuuttia jos ei halua siihen mitään ylimääräistä itse. Ja todistajatkin löytyy sieltä. Ja yllättäen tämä kaikki on ilmaista virka-aikana.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eikös nykyään avopareilla ole hyvin pitkälti samanlaatuisia oikeuksia omaisuusjutuissa kuin aviopareillakin? Tietysti nyt puhutaan avoliiton aikaisista omaisuuseristä. Ja jos naimisiinmeno ei tunnu hyvältä(olette pärjänneet ilman sitä yli 20v), niin eipä se taida kannattaa. Raha-asiat voi kait hoidella testamentillakin.

Miten muuten lopulta kävi Stieg Larssonin leskelle? Saiko mitään miljoonaomaisuudesta, vai jäikö kokonaan ilman? Tuossahan kyse oli juuri siitä, että olivat olleet iät ajat yhdessä, mutta eivät naimisissa...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Suomalaiset naiset on liian lähellä miehiä. Itseriittoisen ylimielisiä jotka eivät enää viitsi miestä tyydyttää. Luulevat vielä valitsevansa parhaat päältä. Suomen kieltä tosin osaavat yleensä hyvin, muuta plussaa en nyt keksi...

Juttujasi lukiessa tulee mieleen, että sinä haet alistusuhdetta, et parisuhdetta. En ole ikinä ymmärtänyt miesten kitinää vaimoistaan tai tyttöystävistään, parisuhde kun on kompromissien tekemistä, muuten se on toispuolinen alistussuhden.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft

Mielikuvitus on jännä juttu. Alisteinen suhde itselläni on lähinnä suomalaisnaisiin, jos keihin, koska en anna heille enää mitään valtaa, joka heillä muuten markkina-alisteisessa parisuhdepelissä on. Ei kannata sotkea muita tuohon.

Olet oikeassa siinä, että normaalisti elämässä ihmiset pystyvät neuvottelemaan asioista. Mutta jos edes parisuhteen muodostusvaiheessa tuota elementtiä ei ole niin miten sitten parisuhteessa olisi?!
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielikuvitus on jännä juttu. Alisteinen suhde itselläni on lähinnä suomalaisnaisiin, jos keihin, koska en anna heille enää mitään valtaa, joka heillä muuten markkina-alisteisessa parisuhdepelissä on. Ei kannata sotkea muita tuohon.

Kai silti on niin, että markkina-alisteisessa parisuhdepelissä - omaa termiäsi käyttääkseni - aasialaisella, huomattavasti sinua heikommista olosuhteista tulevalla naisella on sinuun nähden selvän alisteinen asema...

Mielipiteitä ja makuja on naisasioissa niin joka suuntaan. Minut sytyttää parhaiten (länsimainen, mieluiten pohjoismaalainen) nainen, joka haastaa, kyseenalaistaa ja "muistuttelee"...
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kai silti on niin, että markkina-alisteisessa parisuhdepelissä - omaa termiäsi käyttääkseni - aasialaisella, huomattavasti sinua heikommista olosuhteista tulevalla naisella on sinuun nähden selvän alisteinen asema...

Hyvä pointti. Tuossa nyt kuitenkin korostuu länsimainen näkökulma. Ei esim. käsitetä sitä, että aasialainen nainen on tyypillisesti erittäin vahva. Vahvuudet vain ovat vähän erit kuin suomalaisella siskolla. Itselläni on paljonkin tekemistä jotta pystyn tuohon vahvuuteen vastaamaan, mikä pakottaa kehittymään jatkossakin.

Mielipiteitä ja makuja on naisasioissa niin joka suuntaan. Minut sytyttää parhaiten (länsimainen, mieluiten pohjoismaalainen) nainen, joka haastaa, kyseenalaistaa ja "muistuttelee"...

Tällainen asetelma on kiva pitää mielessä, kun ne kokemukset on vain noista pohjoismaisista amatsoneista. Oli minullakin joskus jotain eloveena-fantasioita. Aika kyllä karisti nämä varsin tehokkaasti. Ilmaisusi voivat muuten sinänsä päteä aasialaiseenkin, huvittavaa kyllä. Mutta taidat viitata hankalaan asenteeseen, miehen(sä) kritisoimiseen ja nalkuttamiseen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hyvä pointti. Tuossa nyt kuitenkin korostuu länsimainen näkökulma. Ei esim. käsitetä sitä, että aasialainen nainen on tyypillisesti erittäin vahva. Vahvuudet vain ovat vähän erit kuin suomalaisella siskolla. Itselläni on paljonkin tekemistä jotta pystyn tuohon vahvuuteen vastaamaan, mikä pakottaa kehittymään jatkossakin...

Tässä taitaa vaikuttaa käytännössä aika paljon sekin asia, missä tätä yhteiseloa sitten ruvetaan viettämään. Sikäli mikäli kyse on Euroopasta ja länsimaista, niin naisen sopeutuminen ja kulttuurishokki saattaa olla sitä luokkaa, että hänen alisteinen asemansa entisestään korostuu. Tällaisia arkisia tapauksia tiedän itse ja taisipa @moby myös tällaisesta kertoilla, että vaikeaa on... asia erikseen ovat sitten nämä länsimaalaiset miehet, jotka tieten tahtoen tuovat aasialaisen naisen vaimokseen tai jalkavaimokseen Eurooppaan, tarkoituksenaan pitää näitä "lyhyessä ketjussa". Tällaistakin on valitettavasti kuultu ja sen mahdollistaa naisen alisteinen asema, huono kielitaito, rahapula, kyvyttömyys pärjätä omillaan...

Tällä pohdinnalla en siis nyt viittaa sinun suhteeseesi, johon olet ilmeisesti rakentanut pohjia huolellisella perehtymisellä, vaan ennemminkin siihen, että näen erittäin paljon kysymysmerkkejä ilmassa liittyen tällaiseen parisuhteeseen yleisesti...
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kyllä se nykyään on, koska nämä miehet ovat yleensä aivan tavallisia, hyviä miehiä. Itsekin olen, ja silti en ole saanut yhtään kunnollista kontaktia suomalaisnaiseen (tyttöjä en nyt laske tähän). Kulttuurin vika toki.
Aika selkeitä mielipiteitä sinulla suomalaisten naisten huonoudesta siihen nähden, että kokemuksesi meistä on yllämainittu. Oletkohan vaan katkera, kun kukaan ei ole halunnut ovimatoksesi?
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Lämmin kiitos Murkulalle ja Betonipuolustukselle sanotaan nyt vaikka lisävalaistuksesta. Kyllä se vaan niin on poijaat että täytyy tehdä avopuolisosta kunniallinen nainen, niin on yksi huoli vähemmän. Maistraattiin käypi tie......mutta ensin täytyy toki kai kuitenkin kosia ja saada myöntävä vastaus....
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös nykyään avopareilla ole hyvin pitkälti samanlaatuisia oikeuksia omaisuusjutuissa kuin aviopareillakin? Tietysti nyt puhutaan avoliiton aikaisista omaisuuseristä. Ja jos naimisiinmeno ei tunnu hyvältä(olette pärjänneet ilman sitä yli 20v), niin eipä se taida kannattaa. Raha-asiat voi kait hoidella testamentillakin.
Jos avopuolisot hoitelevat raha-asiat testamentilla niin kuolemantapauksen sattuessa verottaja vie suuremman osan avopuolison perinnöstä kuin jos olisi kyse aviopuolisosta.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tässä taitaa vaikuttaa käytännössä aika paljon sekin asia, missä tätä yhteiseloa sitten ruvetaan viettämään. Sikäli mikäli kyse on Euroopasta ja länsimaista, niin naisen sopeutuminen ja kulttuurishokki saattaa olla sitä luokkaa, että hänen alisteinen asemansa entisestään korostuu. Tällaisia arkisia tapauksia tiedän itse ja taisipa @moby myös tällaisesta kertoilla, että vaikeaa on... asia erikseen ovat sitten nämä länsimaalaiset miehet, jotka tieten tahtoen tuovat aasialaisen naisen vaimokseen tai jalkavaimokseen Eurooppaan, tarkoituksenaan pitää näitä "lyhyessä ketjussa". Tällaistakin on valitettavasti kuultu ja sen mahdollistaa naisen alisteinen asema, huono kielitaito, rahapula, kyvyttömyys pärjätä omillaan...

Tällä pohdinnalla en siis nyt viittaa sinun suhteeseesi, johon olet ilmeisesti rakentanut pohjia huolellisella perehtymisellä, vaan ennemminkin siihen, että näen erittäin paljon kysymysmerkkejä ilmassa liittyen tällaiseen parisuhteeseen yleisesti...

Tietysti miehelläkin pitää olla asenne kunnossa. Tuollaiset asiat edellyttävät pahaa asennevikaa. Tuon takia homma pitääkin lähteä molempien vakaasta tahdosta ja ajan kanssa. Tuo näkökulma itsessään on sikäli rasistinen/länsimainen ettei siinä käsitellä kotimaisia liittoja, jotka eivät tilastollisessa vertailussa pärjää ja oletetaan paljon tuntemattomasta, ilmankos kun koko parisuhdekäsitys on eri.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllä, olen ollut avioliitossa ja tietenkin oli avioehto. Mutta siis asiaan. Olen tätä keskustelua yrittänyt seurata, mutta en vain saa kiinni yhtään mistään.

Kertokaa ja vääntäkää rautalangasta, puhukaa kuin viisivuotiaalle. Miksi siis joku ei tekisi avioehtoa?

Miten sen lakipaperin olemassaolo liittyy yhtään mitenkään nykyhetkeen? Jos tuommoista ei voi unohtaa, niin sittenhän ei mitenkään voi olla järkeä olla edes siinä liitossa. En edes rupea miettimään mitään nokkelaa vertausta.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Omalla kohdalla menin aika nuorena naimisiin, ja olen samassa liitossa yhä kohta parinkymmenen vuoden jälkeen. Kummallakaan meillä ei ollut naimisiin mennessä merkittävää (=mitään) omaisuutta, opiskelijoita kun olimme. Ei tullut mieleen avioehtoa tehdä. Tosiasia on, että kaikki omaisuutemme on yhdessä rakennettu ja tienattu. Pitkään minä tienasin enemmän, mutta nyt emäntä on kiivennyt omalla urallaan korkeaan asemaan ja tienaa vähän enemmän. Jos nyt pitäisi lusikat pistää jakoon, niin puoliksi menisivät. Tämmöistä ei tosin ole näköpiirissä. En tosin usko, että avioehtokaan meidän kohdallamme mitään olennaisesti muuttaisi. Perintöjäkään ei ole varsinaisesti näköpiirissä, joskin molempien vanhemmat elävät ja joskus tulevaisuudessa voi kummaltakin puolelta jotakin, lähinnä asuntojen myynnistä osuuksia tulla. Eli jos omaisuutta on vähän ennen avioliittoa, ja kun olemme suunnilleen samoissa palkkaluokissa, niin oletan avioehdon etujen olevan pienehköt. Sen sijaan mikäli omaisuutta olisi ollut, tai tiedossa isoja perintöjä tai jos tuloerot olisivat suuret, niin tällöin avioehto olisi eron sattuessa järkevä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eli jos omaisuutta on vähän ennen avioliittoa, ja kun olemme suunnilleen samoissa palkkaluokissa, niin oletan avioehdon etujen olevan pienehköt. Sen sijaan mikäli omaisuutta olisi ollut, tai tiedossa isoja perintöjä tai jos tuloerot olisivat suuret, niin tällöin avioehto olisi eron sattuessa järkevä.

Mitä siinä avioehdossa häviää? Ilmeisesti joissain tapauksissa eurooppalaisen valkoihoisen tytön kiukuttelua joutuu kestämään, mutta eiköhän nekin siitä toivu ajan kanssa.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mitä siinä avioehdossa häviää? Ilmeisesti joissain tapauksissa eurooppalaisen valkoihoisen tytön kiukuttelua joutuu kestämään, mutta eiköhän nekin siitä toivu ajan kanssa.

Ei kai siinä mitään häviä, joten siitä vaan ehtoa tekemään. Pointtini oli vain, ettei se ihan kaikissa tilanteissa muuta yhtään mitään. Jos ilman ehtoa omaisuus menee puoliksi ja ehdon kanssa se menee puoliksi, niin tulos on sama. En kuitenkaan ole ehtoa vastaan, toin vain esiin hivenen erilaisen näkökulman.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Muita jatkislaisia menossa naimisiin ensi kesänä?

Enää muutama kuukausi omiin kesähäihin, jännitys jo vähän tiivistyy ja kutsutkin lähetetty ajoissa, jotta saadaan ulkomaille asuville potentiaalisille juhlavieraille aikaa ilmoittaa, että pääsevätkö paikalle jne.

Häistä tulee näillä näkymin noin 70-80 hengen pippalot, vihkiminen Saksalaisessa kirkossa ja sitten hääjuhla Klippanilla. Käsittämättömän paljon kaikkea säätöä näihin kyllä liittyy, lähtien jostain pöytäkukista, bändin järjestelemisestä, menun valitsemisesta, valokuvausjuttujen sopimisesta ynnä muuta ynnä muuta.

Morsmaikku on kotoisin Oulun suunnalta, niin järjestyi myös sitä kautta tuttu pappi, eli heidän sukunsa perhepappi, joka on vetänyt läpi näitä ristiäisiä sun muita.

Meillä on ollut vähän sellaista työnjakoa, että minä olen ollut vastuussa musiikkipuolesta, Klippanin menun ja ruokapuolen suunnittelusta, hotellivarauksista jne ja morsian sitten kukista, kutsuista, ilmottautumisista jne.

Aika suolaisia muuten tuollaiset hääkutsut kyllä mielestäni, ottaen huomioon että kyseessä on luonnonvalkea kartonginpala, johon sitten kirjailtu että tervetuloa ja päivämäärät jne. 300 euroa maksoin 50:stä kappaleesta noista kutsuja, kirjaillut kirjekuoret tulivat kaupan päälle. Jee. No, joo, toki ymmärrän, että se graafikon työhän tuossa kait eniten maksaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös