Myönteisten asioiden Kerho

  • 669 167
  • 3 359

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Voisi lainata yllä olevan kokonanaan, mutta riittänee maininta samaa mieltä. Jaska on Jaska kun kevät koittaa. Ja kuraeeroa olen huudellut lähes koko kauden, mutta hänkin on nostanut tasoaan. Täytyy kiittää konkariosastoa, pelaavat kuten pitääkin.
 

Ralph

Jäsen
Muutoin toki ollut melkosen perus Eero (aivan käsittämättömiä no look passeja ja hasardeja), mutta ei haittaa, sit kun on heittää joku parempi kehiin, niin jutellaan lisää, toistakseksi Eero on paikkansa ansainnut ja saa jatkossakin veivata polvillaan.
Aivan totta. Tämän päivän kruunu oli tuo ensimmäisen erän ylivoima, kun kulmassa kiekon saatuaan katsoo viivaan, siellä ei ole ketään, mutta syöttää silti sinne. Toki parempaa Somervuorea tämä kuin esimerkiksi tammi- ja helmikuussa.

Ja niinhän se on, että Somervuori sinne kaukaloon kuuluu, kun ei ole ketään heittää tilalle. Jos Turtiainen ja Cornet ovat mukana molemmat jossain vaiheessa, niin tämän hetken näytöillä Somervuori on ensimmäisenä putoamassa kokoonpanosta. Tai siis Ruokonen tietenkin ensin, mutta niin. Vertailussa Somervuori vs. Palve veikkaan palstalla vaikuttavan sen, että Somervuoren suhteen on luovutettu ja Palvelle on asetettu isot odotukset, jolloin Palvea muistellaan helpommin pahalla. Mielestäni Palve oli tänäänkin Somervuorta edellä, erityisesti taistelupelaamisessa. Vaikka Somervuori vetikin tuon polvikynäilyn hihastaan, siitä peukku.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Lehtivuori - Nikkilä pakkipari. Puhutaan monipuolisuudesta. Molemmat saa hyökkäyksen käyntiin, osaavat nostaa jalalla ja kiekottomina suht pieninä todellisia terrierejä kamppailupelaamisessa. Selkeästi paras pakkiparimme.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Lehtivuori - Nikkilä pakkipari. Puhutaan monipuolisuudesta. Molemmat saa hyökkäyksen käyntiin, osaavat nostaa jalalla ja kiekottomina suht pieninä todellisia terrierejä kamppailupelaamisessa. Selkeästi paras pakkiparimme.

Oli kyllä erinomainen peli molemmilta. Nikkilältä jopa yksi kauden parhaista. Ei voi muuta kuin ihailla tuota Lehtivuoren toimintaa. Kiekolla todella varma ja se "ensimmäinen isku" on todella terävä kun lähtee riistämään kiekkoa vastustajalta.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Vaikka eilen vitutti, että nyt meni mahkut, niin tähän päivään herättynä tuntuu hiukan positiivisemmalta. Kaiken kaikkiaan HPK on parantanut peli peliltä selvästi.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Vituttaa kyllä edelleen niin kovin, ettei ruokakaan maistu.

Positiivista oli se, että kun katsoin pitkästä aikaa peliä A1 katsomossa, niin kannustus kyllä kuului hienosti ja tuntui, että A-katsomoissakin lähdettiin ainakin taputuksiin aina mukaan. Hieno meteli oli paikoin hallissa.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka eilen vitutti, että nyt meni mahkut, niin tähän päivään herättynä tuntuu hiukan positiivisemmalta. Kaiken kaikkiaan HPK on parantanut peli peliltä selvästi.
Joo eihän tässä nyt mitään hävitty ole, sarjahan on tasan. Jokainen peli on ollut maalin peli ja vieraissakin on jo voitettu niin miksei sitten toistamiseenkin voi näin käydä. Siitä lähdetään, että kotipeli voitetaan ja toinen vieraspeleistä.

Hienoa saada pleijareissa taas yksi perjantai kotipeli lisää. Hyvää tunnelmaa on peleissä ollut!
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Joo eihän tässä nyt mitään hävitty ole, sarjahan on tasan. Jokainen peli on ollut maalin peli ja vieraissakin on jo voitettu niin miksei sitten toistamiseenkin voi näin käydä. Siitä lähdetään, että kotipeli voitetaan ja toinen vieraspeleistä.

Hienoa saada pleijareissa taas yksi perjantai kotipeli lisää. Hyvää tunnelmaa on peleissä ollut!
Sama. Hyvää viihdettähän tämä on ollut ja tosiaan perjantaina taas Rinkelinmäelle!
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kerho häviää upean taistelun jälkeen jatkoerässä vieraspelin, jonka voittamalla olisi siirtynyt puolivälieräsarjassa 3-2-johtoon, ja ensimmäistä kertaa kenties koskaan tappion hetkellä ei harmita. Fiilis on sen sijaan hämmentävänkin luottavainen; sarja on edelleen täysin auki, ja homma omissa käsissä. Se ilme, asenne ja taistelutahto, jolla Kerho tänään kampesi itsensä johtoon ja melkein voittoon asti, on nimittäin jotain sellaista, jota olen odottanut ja toivonut HPK:lta vuosikaudet.

Uskon ja luotan siis täysin Kerhon mahdollisuuksiin voittaa perjantaina ja lauantaina. On kuitenkin ehdottomasti sanottava, että aivan joka tapauksessa kausi on ollut yksiselitteinen menestystarina, jonka hienoutta ei himmennä tippaakaan se, päättyvätkö pudotuspelit voittoon vai tappioon; organisaation uskottavuus on palautettu ja nostettu parin kertaluokan verran aiempaakin huipputasoa paremmaksi yhdessä kalenterivuodessa, mikä on suorastaan käsittämätön temppu. Mitalipelit jo nyt olisivat toisin sanoen pelkkää suurta plussaa ja bonusta Oranssiin kevääseen - mutta myös täyttä realismia edelleen.

Arvostava kiitos koko seurayhteisölle, ja perjantaina uutta putkeen; kausi ei todellakaan ole vielä ohi.

Taistele, Kerho!
 

Ralph

Jäsen
Liigan kovakuntoisinta jengiä vastaan kolmesti jatkoajalle vieraissa. Hieno juttu, mutta enemmän kuin yksi voitto olisi kiva.

Viime viikolla keskiviikkona jatkoajalla tappio, mutta perjantaina ja lauantaina voitot. Sama tällä viikolla olisi jämpti, mutta luotto ei ole huipussaan.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
"...katsoja saakin murentua, mutta ei pelaaja."

Toisesta ketjusta kävin poimimassa. Hieno kevät Kerholta tähän asti ja eiköhän se vielä jatku. Nyt rauhoittumisen jälkeen tuli sellainen outo fiilis. Draaman kaartahan tämä kaipasikin. Seuraavat kaksi matsia käännetään nämä pienet erot meille.
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Me mennään tästä mitalipeleihin.

Kyllä vain mennään, jos ja kun perjantaina ensin klaarataan kotimatsi. Toivotaan että maanantaiset painituomarit eivät ole puhaltelemassa taas kotipelissä. Tämän päivän tuomarointi oli ihan ok, sitä yhtä " 4 min. korkeaa mailaa" lukuunottamatta. Kyllä tää vielä kääntyy..
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kerho häviää upean taistelun jälkeen jatkoerässä vieraspelin, jonka voittamalla olisi siirtynyt puolivälieräsarjassa 3-2-johtoon, ja ensimmäistä kertaa kenties koskaan tappion hetkellä ei harmita. Fiilis on sen sijaan hämmentävänkin luottavainen; sarja on edelleen täysin auki, ja homma omissa käsissä. Se ilme, asenne ja taistelutahto, jolla Kerho tänään kampesi itsensä johtoon ja melkein voittoon asti, on nimittäin jotain sellaista, jota olen odottanut ja toivonut HPK:lta vuosikaudet.
Samaa ja eri mieltä. Minua vitutti kuin pientä oravaa tappion hetkellä. Nyt toki ikuisena optimistina olen jo paljon paremmilla fiiliksillä. Yksittäistä sarjaa silmällä pitäen olen tyytyväinen, että Kerho on tarjonnut liekeissä olevalle jengille tasapäisen vastuksen, ja välillä dominoinut kenttätapahtumia lähes mielensä mukaan. Huomenna on täydet mahikset pistää sarja tasoihin. Mutta sitten taas, ekat kaksi ja puoli erää Kerho oli eilen ihan mestisjengi JYPin paineessa. Hyökkäykset olivat satunnaisia ja omassa päässä meinasi tulla koko ajan kakka housuun, kun JYP iski laajalla rintamalla painetta Kerhon kiekkokontrolliin. Molemmat maalinedustat olivat enemmän JYPin kuin Kerhon hallussa. Kerho nyt vain on tällä kaudella liian kevyt ja hidas (tarkoitan tällä pelinopeutta, kiekkoa pitää pystyä liikuttelemaan huomattavasti nopeammin, kun ollaan fysiikassa noin selvästi perässä) joukkue. Muutama hyvä yksilö löytyy, joilla kokoero ei merkkaa, mutta lopuilta puuttuu massaa, käsiä, jalkoja ja pahinta kaikessa, koko joukkueelta puuttuu maalintekovoima. Miten voi olla koko joukkue täynnä keskinkertaisia laukojia? Vai pitääkö niiden saada se täydellinen syöttö (vrt. Somervuoren 1-1 eilen), ennen kuin verkko heiluu?
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Hämäläinen kiekko alkaa olla voimissaan.
A-junnut mestareita.

Edustus mun laskelmien mukaan 6 tälläkaudella. Tästä on oikeasti hyvä jatkaa Pennasen kanssa. Maine kovana porukkana on jälleen palautettu. Ensikaudella heinän välieriin.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka kausi vasta päättyikin niin käännän katseeni jo tulevaan ja ensi kauteen. Ehdottoman myönteistä on se, että meillä valmennus jatkaa ja näytti jo tällä ensimmäisellä kaudella mitä on odotettavissa jatkossa. Uskottavuus palautettiin paremmin kuin moni uskalsi edes toivoa, kiekko oli viihdyttävää ja laadukasta ja kansa palasi katsomoihin.

Sanoin jo kauden alussa, että Pennasen alaisuudessa HPK tulee pelaamaan mitalipeleissä, ennemmin tai myöhemmin. Näin meinasi käydä jo ensimmäisellä kaudella, kiitos pelitavan ja eteenpäin menneiden pelaajien. On helppoa ennustaa, että jos joukkuetta pystytään vahvistamaan niin mitalipelit ovat täyttä realismia ensi kaudella ja jatkossakin.

Hienoa, että myös A-juniorit jatkavat loistavaa suorittamistaan. Mestaruus palasi kotiin!

On taas hienoa, monen vuoden synkän jakson jälkeen, olla Kerholainen!
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Somervuoren Eeron maalivainu pudotuspeleissä. Tuplasi maalimääräennätyksensä yhden kauden pleijareissa ja teki enemmän maaleja kuin hyökkääjistöstämme Kapanen, Lahti, Turunen, Keränen, Palve, Paajanen, Sillanpää, Turtiainen, Innala ja Hagman yhteensä.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Petteri Nikkilän tason nosto runkosarjan ja poffien välillä. Kiitos myös Shane O'Brien ja tukijat! Shane toi puolikuntoisenakin joukkueeseen kovuutta ja kokoa. Toivottavasti korvaava pelaaja löytyy.

Lisäksi haluan kiittää Keräsen Juhoa tästä kaudesta ja jo nyt myös tulevista kausista Oranssissa sekä siitä mitä valkoinen #19 vieraspaita sai kauden aikana kokea.
 
Viimeksi muokattu:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Harmittaa vietävästi puolivälierätappio, mutta silti on helppo olla nyt positiivinen. Tämä kausi palautti uskottavuuden Kerholle ja sanoisin tämän kauden olleen kokonaisuudessaan kevyesti parasta ja nautinnollisinta mitä HPK on tarjonnut 10 vuoteen. Toki 2010 pudotuspelitaival oli hienoa seurattavaa, mutta se kausi jätti lopulta pahoja talousongelmia jälkeensä, mitä ei nyt varmasti tältä kaudelta ole odotettavissa.

Ja onko koskaan ollut Kerholla lähellekään näin hyvää sopimustilannetta seuraavaa kautta varten kauden päättyessä? Jos Kapanen ei jatka, niin se toki jättää ison aukon paikattavaksi, mutta muilta osin kaikki avainpelaajat jatkavat. Toivotaan, että Larmi ei tuosta karkaa vielä tänä kesänä, mutta sielläkin on jo Luukkonen tulossa takaa. Ja kun imua on muutenkin taas Kerhon suuntaan, niin ei varmasti tartte kuulla niitä juttuja kuinka joku Vänttinen neuvoo Erkinjunttia olemaan menemättä Hämeenlinnaan.

Iso peukku Pennasen tiimille ja koko joukkueelle, Kerhon organisaatiolle, sekä kauden aikaisille reagoinneille. Tätä oli hieno seurata ja olla mukana tukemassa, ja pitkästä aikaa tässä jää odottamaan hyvin luottavaisena ja vesi kielellä seuraavaa kautta.
 

Ralph

Jäsen
HPK voitti eilen kultaa ja varmisti paikan finaalissa, mutta välieräpaikka jäi saamati. Naisten lentopallossa siis finaalissa on HPK jälleen, sama vastustaja vastassa kuin ennenkin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vasta kerkesin kotopuoleen ja tsekkailemaan laajemmin että milläs fiiliksillä ja hienoa on, että pääsääntöisesti Hämeenlinnassa (ja toki lähialueilla ja fanien kesken) on fiilis pelkästään positiivinen kaudesta. Kyllä on pakko olla silloin tyytyväinen, yleisö, jota on vuosia parjattu, on sittenkin sen oman takana, kun sen sinne taakseen ansaitsee. Kiekkokaupunki, kuten olen jo monesti todennut, henkeen ja vereen. Se luottamus pitää ansaita ja tällä kaudella se todella tehtiin, hyvissä tuulissa ja johdossa seilaa tää paatti kohti tulevaisuutta.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Mitalipelit jäi saavuttamatta, mutta hienosti seura on kääntänyt kurssinsa. Monen vuoden unelias korpivaellus päättyi, ja siirryttiin uskottavan toiminnan aikaan. Valtavia harppauksia eteenpäin niin valmennuksessa kuin toimistossakin. Toimistolle erityiskiitos siitä, että ulkomaalaisten kanssa ei jääty ihmettelemään jos homma ei pelittänyt, vaan pistettiin pelaaja takaisin kiertoon ja etsittiin parempi tilalle. Tarjoaisin SOB:lle kolmen vuoden jatkopahvia vaikka heti. Ja milloin viimeksi olette nähneet Kerhon ns. peruspelin olevan noin hyvällä tasolla kuin mitä se oli?

Ensi kaudeksi joku synnynnäinen maalinsylkijä syömähampaaksi, ja valmennus laittaa ylivoiman edes kohtalaiselle tasolle, niin ollaan neljän sakissa. Ja silloin voi tapahtua ihan mitä vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös