Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 3 997 438
  • 23 802

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, mistä sen tietää vaikka Örebro maksaisikin 200 kiloeuroo enemmän kuin Kerho olisi maksanut. Ja ties vaikka Bambi olisi tullut vaikka Manninen olisi jäänyt.

Tehty mitä tehty, jälkiviisaus on perseestä. Katse tulevaisuuteen... Miten saadaan nykyjoukkue voittaa enemmän?

Näin juuri ja vaihteeksi olen kyllä sitä mieltä, ettei tämä umpisolmu kyllä aukea pelkästään jollain mystisellä "pelintekijälläkään". Viime kaudella YV oli ihan täyttä sitä itseään siitä huolimatta, että Lalli ja Manninen olivat sitä pyörittämässä. Alan minäkin kääntää syyttävää sormea Pennasen suuntaan. Kyllä tuolta nytkin löytyy Palve, Turunen, Backman, Porse, Lindgren, Nikkilä jne joilta nyt luulisi yhden YV:n pyörittämiseen vaadittava syöttötaito löytyvän. Ja Paajasen, Lahden, Keräsen kaltaista santapaperia siihen painiosastolle maalin eteen.

Ilman muuta joukkueeseen toki, jos joku Teemu Nurmi olisi tänne tulossa (kun kyseessä on nyt kuitenkin melkoisen hataralla pohjalla oleva huhukin vielä). Kyllä ko. ukko olisi vaan oikeasti ihan kovempi vahvistus tuohon sakkiin. Mutta kyllä ensi sijaisesti täytyy kyllä alkaa noista pelillisistä asisoista. Joukkueen otteet sahaavat edestakaisin, jäähyjä otetaan aivan viimeistä päivää, koko homma on sellaista melkoisen järjetöntä kohkaamista.

Malttia ja järkeä enemmän tuohon peliin, niin alkaa sieltä ykslöiden ominaisuudetkin erottua.
 

Ralph

Jäsen
En tiedä ketä sitten pitäisi hankkia, jos nämä ei kelpaa?
Niin... onko tärkeämpää pelaajan Eliteprospectsista löytyvät tilastot vai minkälainen pelaajatyyppi kyseessä. Mun mielestä kokenut, isokokoinen, vahva, raskasjalkainen ja suoraviivainen laituri ei ole se, mitä Kerho eniten hyökkäykseensä tarvitsee.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
niin eli ei kelpaa välieriin menneen porukan 30-40 pojon laituri... En tiedä ketä sitten pitäisi hankkia, jos nämä ei kelpaa?

Tuossa edellä jo @Ralph mielestäni viittasi vahvasti tähän asiaan, eli ketkä ne pelikaverit oli esim. edellisillä kausilla siinä Nurmen vierellä. Kaikki kunnia Teemu Nurmelle, mutta itse itse en juuri nyt keksi Kerhon nykyisestä rosterista vastaavia kavereita Nurmen vierelle, kun Lugussa taisi pelata mm. sellainen ketju kuin Vahalahti-Gagnon-Nurmi ja vaikka Tapparassa taisi olla viime kaudella lähtökohtaisesti nelosketjussa yhdessä Röymarkin ja Jasun kanssa, niin yv::lla vierellä oli joskus jotkut Haapala ja Savinainen, + yv joillain pakeilla höystettynä. Muutama yv-piste taisi Nurmelle tulla.

Jos vertaan noihin kausiin ja pisteisiin, niin minulle tulee mieleen, että oliko asia silloin niin, että tekikö Nurmi mm. noista mainituista ketjukavereista parempia pelaajia preesensillää ja taidoillaan, vai sopiko Nurmen rooli ja pelitapa juuri noiden em. jamppojen rinnalle, mm. Tapparan yv:ssa?

Tästä päästään siihen, että keistä Kerhon nykyisistä pelaajista Nurmen pitäisi tehdä tulollaan parempia pelaajia tämän hetkiseen tilanteeseen verrattuna, jotta tehot säilyisivät samoina? Vai pitäisikö Kerhon nykyisestä rosterista löytyä ne kaverit, jotka tekevät mm. noiden em. nimien tapaan Nurmesta Nurmen? Paajanen, Palve, Backman, Vesalainen, Turunen kenties? Ja muuttaako Pendo yv:n sellaiseksi, että siinä hyödynnetään samoilla keinoin Nurmen vahvuuksia, kuin nyt vaikka Tapparassa Haapalan ja Savinaisen kanssa? Ei todellakaan haittaisi, jos siihen pystyisivät, mutta jotenkin en vaan pysty näkemään, keistä olisi stunttaamaan Haapalaa ja Savinaista.

Toisaalta Nurmella on tällä kaudella median tituleeraamassa kaikkien aikojen Liigajengissä kasassa 9 pelissä tehot 1+1, joten kai se tasaisella tahdilla tietäisi 60 pelissä n. 12-15 pistettä. Tapparan tahti tuskin pysyy nykyisen tasaisena, mutta Kerhon tahdin, tai edes yv:n, en näe muuttuvan ratkaisevan suuresti pelkällä Nurmen liittymisellä rosteriin. Parannusta voi kyllä tulla, mutta samaan parannukseen voi kenties päästä myös jo nyt olemassa olevassa rosterissa olevilla jätkillä, jos jotain viilauksia pystyisivät tekemään taktisesti, sekä pelaajien roolien muutoksilla.

Ehdottomasti minulle kävisi kyllä Bambin vaihto Nurmeen, tämä peliliike ei voisi jäädä negatiiviseksi, mutta en siltikään näe, että tällä Kerho saavuttaisi joukkueena merkitsevän suurta muutosta positiivisesti nykyiseen taaplaamiseen. Nurmen avuja pitäisi pystyä hyödyntämään täydellisesti, jotta tämän pistetehtailu säilyisi edellisten kausien tasolla, mutta miten se olisi mahdollista Kerhon nykyisessä ja vallitsevassa tilantessa, sitä en pysty ennakoimaan. Koska Bambi Lehtosen hyöty Kerholle on juuri nyt melkoisen vähäinen, voisi tämän keikauksen tehdä sinällään yhtään mitään tarkemmin miettimättä. Tämä edellyttää tietenkin sitä, Lehtos Bambin soppari purkautuu Kerhon kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä ja Lehtonen siirtyy muualle pellailemaan. Edellyttää tietenkin sitä, että Nurmi todella on Tapparasta lähdössä, ja sitä, että näkisi juuri Kerhon parhaana vaihtoehtonaan. Muuallakin voi kiinnostusta olla, joten sen sitten aika näyttää, mihin menee, jos edes lähtee/päästetään mihinkään.

Ensisijaisesti hakisin Kerhoon kuitenkin toisen tyyppistä pelimiestä. Toki Nurmi olisi hyvää jatkumoa Kerhon jo ennestään duunarivaltaiseen rosteriin, mutta ennemmin näkisin seuraavan hankinnan olevan tyyliin sakarimanninen, tiedostaen, ettei juuri tuollaista pelimiestä Kerhon ole helppo hankkia. Tuohon suuntaan kuitenkin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Samaa mieltä ylläolevan kanssa.
Tälläinen txt-tv tyylinen eliteprospects scouttaus ei oikein toimi näiden Nurmien yms. kohdalla. Ei voi pelkästään tuijottaa sitä pistemäärää ja kertoa miten kova joku pelaaja on, kun pelityyliltään ja taidoiltaan ei ole sellainen että yksin voi luoda paikkoja ja tehdä ketjukavereistaan parempia. Tälläisiä pelaajia kuin Manninen ja Kapanen, kun ei todellakaan kasva puissa. Nurmi on suoraviivainen voimahyökkääjä ja näitä on nähty ennenkin Kerhossa, tälläkin hetkellä Lahti ja Lehtonen periaatteessa aivan samaa sapluunaa.

En nyt ota tuohon YV:hen kantaa, kun se on mitä on, mutta kyllä näitä isokokoisia voimahyökkäjiä pitää jonkun tarjoilla ja tässä on se iso ongelma. Ei meillä ole oikein sellaisia senttereitä, saati laitureita, jotka tuollaiseen pystyy. Joka kerta kun tälläiset pelaajat, tai snaipperit on Kerhossa menestyneet, niin siellä on ollut vahva kiekollinen pelaaja sitä sapluunaa rakentamassa. On ollut Viitaluomaa, Laakkosta, Viedenskyä ja viimeisenä sitten se Mannisen Sakke ja Kapanen.

Nyt on oikeastaan enää Turunen ja Palve, jotka millään tasolla pelaavat sellaista kiekollista peliä, että heiltä voidaan niitä passeja odotella, mistä joku isokokoinen laituri, tai puhdas snaipperi voi maaleja mättää. Ei tosin ole joukkueessa tällä hetkellä yhtään Puustisen tasoista vetäjääkään, Backman ehkä, mutta ei se mitään auttaisi vaikka olisi, kun ei siellä ole sitä joka kiekkoa tarjoilisikaan. Kyllä sieltä puuttuu keskikaistalta todella paljon sitä kiekollista osaamista ja se on suurin syy mikä johtaa siihen, että maalimäärät pysyy pieninä ja tuntuu tuo tekeminen tukkoiselta. Ei se hyvä sentteri tokikaan saa Sillanpäätä oleen vetämättä tyhjässä maalissa ylärimaan, tai saa Lehtosta onnistuun noista paikoistaan. Mutta se hyvä sentteri ottaa sen jengin reppuselkään noissa tiukoissa paikoissa ja tekemisellään rauhoittaa sitä joukkuetta ja raapii niitä elintärkeitä pisteitä kun muilla ei kulje.

Ei se vanha totuus ole mihinkään hävinnyt, että ykkös sentteri, ykkös pakki ja ykkös veskari. Nyt on kyllä 2 noista, mutta se tärkein palanen puuttuu. Ei Turusta voi oikein kloonata joka kenttään ja ei pitäisi edes vastuun olla toista kautta pelaavan pelaajan harteilla. Sama pätee Palveen. Leinosta nyt on jo kaikki tarvittava sanottu, mutta kyllähän jos toi oli se the ykkössena tälle kaudelle, niin siellä on mennyt scouttaukset aivan vihkoon, kun sen olisi voinut täällä sanoa varmasti puolet kirjoittajista että ei Leino riitä millään. Mistäs me siis löydettäis hyvä ykkössentteri ja halvalla?
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Enää ei taida auttaa edes ykkössentterin hankinta.
Pitää alkaa vaihtaa miestä isosti.
Lehtonen, Vesalainen. Lahti.
Helvetti Hifkistä Thorell vaikka. Jotain pitää alkaa tapahtua!!!!!
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Enää ei taida auttaa edes ykkössentterin hankinta.
Pitää alkaa vaihtaa miestä isosti.
Lehtonen, Vesalainen. Lahti.
Helvetti Hifkistä Thorell vaikka. Jotain pitää alkaa tapahtua!!!!!
Vaikka loukkaantuneena onkin niin silti voi Leinon painaa samaan junaan. Kyllä se vaan niin on, että tuolla pitää oven käydä reippaasti kumpaankin suuntaan jos halutaan menestyä tällä kaudella. Ja koska Kerhossa ei vieläkään ole sitä urheilupuolen johtajaa kehen kohdistaa katsetta niin siksi kohdistankin sen Toivaseen/Pennaseen.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Viime kaudella kyllä reakoitiin kesken kauden varsin positiivisella tavalla, joten toivottavasti myös tällä kaudella.

Kyllä kiinnostaisi tietää vähän enemmän tästä S.Mannisesta, sillä eikös hän ollut jo ekan kauden jälkeen kovasti palaamassa/jäämässä Ouluun ja nyt sitten tokan kauden jälkeen päästettiin pois.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Oikeastaan melkein voisi toivoa häijyn rumaa tappiota tänään. Voisi kenties herättää johdon näkemään tilanteen selkeämmin.

Nyt pitää reagoida. Marraskuussa on jo myöhäistä.!!!!
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Viime kaudella rekrytoitiin, koska käsittääkseni oli käytössä ulkopuolisia resursseja.
Porselandin hankinnan jälkeen oli kuulemma omat eväät syöty joten tuskinpa tuolla kauheasti on resursseja mistä reagoida. Mutta mites se täälläkin loppuun kulutettu sanonta meni. Köyhällä ei ole varaa säästää.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Viime kaudella onnistuttiin hankkimaan pelaajia kesken kauden ja varmaankin pitkälle ulkopuolisten apujen voimin, mutta saatiin myöskin ulostettua pelaajia, joita ei haluttu pitää.
 

Ralph

Jäsen
Joukkueella oli ainakin vielä toukokuussa varaa reagoida ja odotettiinkin Niko Kapasen päätöstä. Samoin sanottiin, että annetaan nuorten näyttää ja reagoidaan, jos on tarve. Onko tämä Kapasrahat nyt unohtunut Tiiriön ABC:n nurkkapöytään vai eikö vain ole halua reagoida? Odotetaan nyt vielä kymmenen peliä josko Harri Kainulainen käynnistäisi koneensa.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Porselandin hankinnan jälkeen oli kuulemma omat eväät syöty joten tuskinpa tuolla kauheasti on resursseja mistä reagoida. Mutta mites se täälläkin loppuun kulutettu sanonta meni. Köyhällä ei ole varaa säästää.

Tarkoitan viime kaudella Hagmanin ja O’Brianin hankintoja
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Nyt kun Hagmanin hankintaa kehutaan, niin kuinkas monta maalia hän teki? Kyse kuitenkin NHL tason pelaajasta. Jos Pendo on niin ylivertainen koutsi, olis Pikku-Hakin pitänyt pystyä paljon parempaan. Manninenkin näytti polkevan paikallaan, samalla kun joku Haapala oli matkalla änäriin.

Onko tehty rekrytoinneissa virheitä? Kyllä. Ei se kuitenkaan selitä kaikkea, valitettavasti. Hyökkäyspeliin ei Pendo näytä saavan tolkkua. Puukäsilläkin voidaan saada parempaa aikaan.
 

Ralph

Jäsen
Hagmanni on muuten vapaana edelleen. Nimeä paperiin ja tuttua mistä sisään.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
yksi Liigan parhaista pelintekijöistä (S. Manninen)
Muusta kirjoituksesta samaa mieltä, mutta Manninen nyt ei todellakaan ollut mikään pelintekijä vaan kohtalaisen puusilmäinen polkukone. Tuppasi osaltaan kusemaan kerhon ylivoimat menneellä kaudella usein varsin hölmöillä (lue itsekkäillä) ratkaisuilla. Mutta nytpä mies pääsi viimein pois Hämeenlinnasta, kun ei selvästikään kerhopaidassa viihtynyt.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Nimim. claymanin antipendous saa mielen hilpeäksi synkkyyden keskellä. Hupaisaa settiä aina tappioiden jälkeen, ai saakeli.

Tuskin Kerhoon enää ikinä ketään saadaan, kun Pendo pilaa kaiken kuitenkin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Nimim. claymanin antipendous saa mielen hilpeäksi synkkyyden keskellä. Hupaisaa settiä aina tappioiden jälkeen, ai saakeli.

Tuskin Kerhoon enää ikinä ketään saadaan, kun Pendo pilaa kaiken kuitenkin.
Jep, ainoa joka ei ole mielissään Pendon toiminnasta. Muuta antia sulla ei taas taida ollakaan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nimim. claymanin antipendous saa mielen hilpeäksi synkkyyden keskellä. Hupaisaa settiä aina tappioiden jälkeen, ai saakeli.

Tuskin Kerhoon enää ikinä ketään saadaan, kun Pendo pilaa kaiken kuitenkin.

Itse olen kuulunut tähän pro-Pendo porukkaan, kuulun edelleen ja luottoa löytyy. Mutta onhan se nyt selvää, että jotain merkittävää pitäisi Pendon hihasta alkaa melkoisen pian löytyä. Laadukas hyökkäyspeli puuttuu täysin, pelin hallinta on pelistä toiseen vastustajilla ja YV on aivan sukkaa.

Kyllähän siellä saa avainpelaajatkin Porsen johdolla tuijottaa peiliin, mutta sitä saa luvan tehdä valmennusjohtokin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Itse olen kuulunut tähän pro-Pendo porukkaan, kuulun edelleen ja luottoa löytyy. Mutta onhan se nyt selvää, että jotain merkittävää pitäisi Pendon hihasta alkaa melkoisen pian löytyä. Laadukas hyökkäyspeli puuttuu täysin, pelin hallinta on pelistä toiseen vastustajilla ja YV on aivan sukkaa.

Kyllähän siellä saa avainpelaajatkin Porsen johdolla tuijottaa peiliin, mutta sitä saa luvan tehdä valmennusjohtokin.
On tässä itsekin pyrkinyt olemaan luottavainen. Viime kausi sujui kuitenkin paremmin kuin pitkään aikaan. Siellä oli kuitenkin mukana joitakin huolestuttavia piirteitä, esim juuri tuo ylivoima ja ajoittainen väkisin puskeminen.

Nyt ollaan välähdyksiä lukuunottamatta menossa väärään suuntaan.

Ja jos hankinnoissa ollaan epäonnistuttu, niin onhan Pendolla ollut sanansa sanottavana. Ja eikös tunkua pitänyt olla?

Pennanen varmasti pystyy parempaan. Ja pitää ainakin osata pyytää vahvistuksia, jos siitä on kiinni. Jos ei, niin peliä tulisi muutta sopivammaksi joukkueelle.

Onneksi sulla on, ahhah. Älä huoli, Pendo opettaa varmasti saikulla olevalle Sillanpäälle kuinka kiekko laitetaan tyhjään ja sille seuraavalle "Hagmanille" myös.
Sillanpää kun on poissa, niin esim. 5 vs 3 yv kusee. Jep. Vahvaa argumentointia. Ahhahah.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On tässä itsekin pyrkinyt olemaan luottavainen. Viime kausi sujui kuitenkin paremmin kuin pitkään aikaan. Siellä oli kuitenkin mukana joitakin huolestuttavia piirteitä, esim juuri tuo ylivoima ja ajoittainen väkisin puskeminen.

Nyt ollaan välähdyksiä lukuunottamatta menossa väärään suuntaan.

Niinpä. Se huolestuttavin piirre on juuri, ettei viime kauden kompastuskiviä tällä otanalla ole vielä kyetty viemään eteenpäin lainkaan ja se mikä viime kaudella toimi, on kyetty hukkaamaan aivan täysin. Itse en tästä pelkkää rosteria syyttäisi (varsinkin kun muistaa, että niitä Lallinkin otteita ja hidastumista aikas paljon kritisoitiin täällä pitkin kautta), kyllä itse yleiskuvakin on mennyt selvästi alaspäin.

Toki myös Porsen alkukausi on ollut surkea ja tietysti Lehtivuoren vemppa vaikuttaa pirusti. Joku Laavainen on nyt vielä melkoinen lapsukainen samoihin saappaisiin.

Jotain tässä on nyt pian tapahduttava. Se kvartaali-rajapyykki alkaa lähestyä. Siinä vaiheessa voidaan alkaakin jo painella paniikkinappeja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös