MM 2017 – mediaketju

Tila
Viestiketju on suljettu.

Daniels22

Jäsen
Tässä ketjussa keskustellaan MM-kisoista mediassa ja varsinkin televisioinnista. Niinkuin kaikki tietävät niin Maikkari näyttää kisat omilla maksukanavillaan, mutta kaikki Suomen pelit ja ratkaisuottelut ovat nähtävillä kaikille ilmaiseksi. Tämä ketju voi myös olla sellainen, jossa saa esittää ruusuja ja risuja maikkarin toiminnasta ja panostuksista kisoihin.

Maksukanavien puolella pääselostajana toimii Antero Mertaranta ja ilmaiskanavilla pitää kuulla Mika Saukkosta. Studioita on varmaan jonkin verran ja Juhani Tamminen on Pariisissa.
 
Tinke-80

Jäsen
Vähän väsyneet valinnat selostajiksi. Saukkonen on ärsyttävä selostaja joka sekoilee pelaajissa kun taas Mertsi kuuluisasti keskittyy hauskuuttamaan katsojia. Itse otin C More nettipalvelun lähinnä noiden muiden pelien takia sekä viime vuosien hyvien studio osuuksien takia. Toki se että Saukkonen selostaa ilmaispuolelle vaikutti asiaan.
 
vetoo

Jäsen
Näistä pienempien maiden otteluista näkee hyvin, miten paljon selostaja on jaksanut nähdä vaivaa valmistautumiseen. Aikaisempina vuosina Slovakia-pohjatyö on ollut selostajilla aika hyvällä mallilla. Vaivaa on nähty ja yksityiskohdat valtaosin kunnossa. Jo vuosia Mertarannan selostuksissa Michal Sersen on muuttunut muotoon Tomas Sersen (hän on siis Slovakian puolustaja - mukana tänäkin vuonna). Mertarannalle on annettava tunnustusta, että hän on aina jaksanut tehdä duunia pelaajien nimien oikeaoppisessa lausumisessa.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä ketjussa keskustellaan MM-kisoista mediassa ja varsinkin televisioinnista. Niinkuin kaikki tietävät niin Maikkari näyttää kisat omilla maksukanavillaan, mutta kaikki Suomen pelit ja ratkaisuottelut ovat nähtävillä kaikille ilmaiseksi. Tämä ketju voi myös olla sellainen, jossa saa esittää ruusuja ja risuja maikkarin toiminnasta ja panostuksista kisoihin.

Maksukanavien puolella pääselostajana toimii Antero Mertaranta ja ilmaiskanavilla pitää kuulla Mika Saukkosta. Studioita on varmaan jonkin verran ja Juhani Tamminen on Pariisissa.
Puolivälieriä ei näytetä ilmeisesti ilmaiskanavilla , ellei sitten Suomi ole mukana.
 
Maksukanavien puolella pääselostajana toimii Antero Mertaranta ja ilmaiskanavilla pitää kuulla Mika Saukkosta. Studioita on varmaan jonkin verran ja Juhani Tamminen on Pariisissa.
Tänäkin vuonna Maikkari antaa armopaloja niille jotka ei maksu-tv:tä tilaa, eli Mertarantaa kuullaan alkulohkon peleissä ilmaispuolella Suomi-Tshekki pelissä maanantaina 8.5. ja ja Suomi-Norja pelissä lauantaina 13.5. Muut Suomen alkulohkon pelit on ilmaispuolella Saukkosen selostamia, mutta pudotuspelien selostuskuviot päätetään sitten myöhemmin. Mertarantaa on yleensä kuultu Suomen osalta tässä vaiheessa vähintään Suomen mahdollisessa mitalipelissä, ja lisäksi jonkun kerran on tainnut olla myös puolivälierässä.

Tietyllä tavalla pakko ihailla miten Maikkari jaksaa rahastaa Mertarannalla edelleenkin näin kovasti, vaikka se kovin liekki on ehkä jo hiipunut jokunen aika sitten. Eipä sillä, tuleehan tuo kisapaketti taas tilattua koska haluan katsoa muitakin pelejä kuin pelkkiä Suomen pelejä, ja se nyt on vaan plussaa että Saukkosta ei tarvitse kuunnella kuin pakolliset muiden maiden pelit joissa on äänessä.

Minkähänlaisia puujalkavitsejä Mertaranta päästää eetteriin näissä ilmaispuolen peleissä jotka selostaa? Muistan elävästi miten lähes poikkeuksetta näissä ilmaispuolen matseissa Mertarannan jutut on lähteneet ihan totaalisen laukalle kun on pitänyt väkisin vääntää vitsejä, ja ihan hirveää kuunneltavaa on ollut. Muuten toki suorittaa omaan makuuni ihan riittävän hyvällä varmuudella näissä peleissä, enpä jaksa pahemmin miehen suorituksista siis muuten valittaa.

Studioita tuntuu olevan pikaisella vilkaisulla hieman enemmän kuin vuosi sitten, löysin ainoastaan perjantain 5.5. ja sunnuntain 14.5. välisen ajan ohjelmatiedot ja nopealla vilkaisulla tiistaina 9.5., torstaina 11.5. ja perjantaina 12.5. ei ole studiota, muina päivinä on. Rajusti on toki tulleet alas huippuvuosista, mutta muistikuvien mukaan selkeästi enemmän kuin vaikkapa vuosi sitten.
 
Murkula

Jäsen
Ite tilasin ja irtisanoin äsken tuon C More totalin ja ja katselen alkukisat sieltä kun loppu taas menee Saksassa. Minusta tuo hinta on todella kohtuullinen kun sillä kuitenkin näkee kaikki pelit. Minulla menee tuo kolmekymppiä kun käyn katsomassa Savonlinnassa yhden Mestispelin, eikä riitäkään.
Varmaan tuossa kuukauden aikana tulee joku elokuvakin samalla katseltua.
Itse katson nuo Suomen pelit yleensä maikkarilta ja mainoskatkojen ajan täältä maksupuolelta. Maksullinen paketti siksi, että voi katsoa nuo muidenkin maiden pelit. Mertaranta on alkaa olla niin perkeleen rasittava, että kuuntelisin mieluummin Sartsa Sirkiä-Jarvaakin. Ne vanhan kylänmiehen Anteron hokemat voisiko sanoa vituttaa aivan vimmatusti kun ne yleensä alkavat jo sananmukaisesti ennen aloitussummeria. Ja suusta tulevat lauseet ovat tuon edellä kirjoitetun mukaista täytesanapaskaa missä koko pelin selostaminen unohtuu.
 
mikkoz

Jäsen

arvee

Jäsen
Minua ärsyttää aivan helvetisti, että Tammista roikotetaan mukana suomalaisessa kiekkokeskustelussa, mediassa. Toki klovnilla saadaan klikkihuorausta ja Leijona Numero jotain tekee tiliä, mutta samalla jatkuvasti tyhmistetään perussuomalaisen kiekkotajuntaa. Kasvatetaan nuoria hokkifaneja seuraamaan pellepopulismia.
 
Ja sitten juomapeliä käyntiin kuinka monta kertaa kisojen aikana Don ottaa puheeksi kuinka hän ysärillä koutsasi Ranskaa ja kuinka hän loi kiekkokulttuurin sinne? Lukemat voivat olla yllättävän iso jos Inka tai joku muu hovitoimittaja Cornerissa on koko ajan kysymässä Donilta siitä, että mitä hän tietää Ranskan jääkiekosta. Veli Phillippe Bozon tullaan mainitsemaan kolminumeroisen määrän verran.
 
Tornados

Jäsen
Ite tilasin ja irtisanoin äsken tuon C More totalin ja ja katselen alkukisat sieltä kun loppu taas menee Saksassa. Minusta tuo hinta on todella kohtuullinen kun sillä kuitenkin näkee kaikki pelit. Minulla menee tuo kolmekymppiä kun käyn katsomassa Savonlinnassa yhden Mestispelin, eikä riitäkään.
Varmaan tuossa kuukauden aikana tulee joku elokuvakin samalla katseltua.
Itse katson nuo Suomen pelit yleensä maikkarilta ja mainoskatkojen ajan täältä maksupuolelta. Maksullinen paketti siksi, että voi katsoa nuo muidenkin maiden pelit. Mertaranta on alkaa olla niin perkeleen rasittava, että kuuntelisin mieluummin Sartsa Sirkiä-Jarvaakin. Ne vanhan kylänmiehen Anteron hokemat voisiko sanoa vituttaa aivan vimmatusti kun ne yleensä alkavat jo sananmukaisesti ennen aloitussummeria. Ja suusta tulevat lauseet ovat tuon edellä kirjoitetun mukaista täytesanapaskaa missä koko pelin selostaminen unohtuu.

Saako tuon irtisanottua nykyään netissä? Muistelen, että joskus aiemmin piti irtisanoa tilaus puhelimitse ja tämä oli mielestäni hyvin ärsyttävää periaatteellisista syistä (jos tilaus on tehty netissä, sen irtisanominenkin pitäisi onnistua netissä).
 
Kyllä, tsekkasin sen vielä itse zätistä. TIlasin sen, ja maksoin, se ottaa ensimmäisen maksun heti. Kun siihen tuli vahvistus menin omaan profiiliin ja lopetin tilauksen. Se vielä ilmoittaa siinä viimeisen näkyvän päivän ja sähköpostiin tuli kuittaus tilauksen päättämisestä.
 
Kiitokset tästä. Eiköhän se sitten tule itsellekin otettua.
 
Jollakin kenellä on Snapchat ja jota kiinnostaa MM-kisojen seuranta paikan päältä niin kannattaa ottaa seurantaa Snapchatissä @yleurheilu @Putcola sekä Jatkoajan käyttäjä @jatkoaika65

Hyvää materiaalia tulee kaikilta.
 
HOOLIGAN_

Tuohon voisi vielä lisätä ainakin jatkoajan toimittaja Lassi Sepän ja hänen snäpacconsa mansemmies
 
-Studio-osuudet eivät ole olleet ihan sellaista tykitystä mitä maikkari on viime viikot jaksanut mainostaa. Niikko toki oma itsensä, mutta Jalonen jotenkin väsyneen ja vähän vittuuntuneen oloinen. Uskaltaa onneksi sanoa, kun aihetta on, mutta ei ns. asiantuntija studioon sittenkään. Ara on sujuvasanainen, mutta liikkuu turvallisesti mukavuusalueillaan jutuissaan ja tuntuu edelleen kunnioittavan vanhaa työnantajaansa arvioissaan. Nieminen tuoreena koutsi a tuonut innokkuutta studioon.

-Musiikit pääsääntöisesti perseestä. Eikö todella muuhun kyetty kuin satoihin salamoihin ja Eppuihin. Ja ei, en kaipaa keekki-räppiä. Valkeuksen musisointi oli hyvä haku, mutta resurssitko loppyivat, kun ei saatu ruutuun avauspäivän jälkeen?

-Inkan mm-uutiset tuttua komediaa. Joko on ehditty mainostamaan tennistä? Kas kun noin pitkään talossa ollut ammattilainen sysätty tuohon puhumaan niin sanotusti ei mitään.

-Tuominen ei ole lähtenyt Pekka Lehtismäiselle tai Mervi Kalliomaiselle Donin nuoleskelulinjalle, mutta eiköhän sekin pian nähdä, kun Suomi saa viimeistään Cänädän vastaan.

-Rahatko loppu, kun ei lämärikisoja studiossa ettei lamput mene paskaksi?
 
JZZ

Jäsen
Miten voi olla, että herran vuonna 2017 ei saada otteluiden alkamisaikoja oikein verkkosivuille? Kyseessä siis iihf:n viralliset sivut, jotka ilmoittavat, että esim tämän illan Suomi - Tsekki alkaa klo 20.15 GMT+2. No eikä ala, Suomi on GMT+2 ja täällä on kello (kesäajasta johtuen) tunnin edellä. Nykyaikana on kuitenkin noin miljoona eri tapaa jolla kellonajat saadaan näyttämään tasan sitä aikaa joka käyttäjällä on, joten miten ihmeessä tuota ei saada kuntoon.
 
marse

Jäsen
No eikä ala, Suomi on GMT+2 ja täällä on kello (kesäajasta johtuen) tunnin edellä. Nykyaikana on kuitenkin noin miljoona eri tapaa jolla kellonajat saadaan näyttämään tasan sitä aikaa joka käyttäjällä on, joten miten ihmeessä tuota ei saada kuntoon.

Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että GMT:n käyttäminen tällaisessa on vähän nörttiä, mutta sen verran pitää itsekin päästä pätemään, että Suomi on kesällä GMT+3 ja tuo on kyllä ihan oikein.
 
Näinhän se olikin, silti on ihan perseestä että nykyaikana joutuu kellonaikoja vielä laskemaan nettisivuilla. Ja kesäaika se vasta onkin perseestä. Toki nuo IIHF:n sivut nyt muutenkin ovat yhtä luokattomat kuin Suomen peliesitykset. PDF-muotoisista "tilastoista" lähtien.
 
Skeletor

Jäsen
Kyllähän suomalainen arvokisaselostus kiekossa tuntuu olevan melkoisessa kriisissä. Mertaranta ja Saukkonen jatkavat varmasti ikuisesti ja olympialaisissa ilmeisesti kuultava Oskari Saari ei herätä yhtään sen enempää ennakko-odotuksia. Käyttäisivät nyt edes kisoissa Niki Juuselaa, kun sen kerran pöllöille kaappasivat.

Alkuperäisenä Antti Mäkinen antifanina alkaa kuitenkin kaipaamaan jopa Mäkistä enemmän näihin peleihin...
 
aceman81

Jäsen
Kusiko Lauri Marjamäki Sasha Huttusen muroihin Espoon vuosina, vai ihan tavanomaista iltapäivälehti räksytystäkö tuo oksan sahaaminen on?
 
Tamissa huvittaa aina ehdoton tietämys joka tilanteeseen sekä se, että kaikki kaukalon tapahtumat olisi selitettävissä jollain prinsiipillä/aikaisemmin joskus 15 vuotta sitten tapahtuneella/valmennuksellisella kikalla. Sattumalle ei anneta minkäänlaista arvoa, joka pallopeleihin kuuluu vaan joka vitun paitsio ja purku on valmennuksellisesti selitettävissä. Tätähän urheilun seiskalehdetkin toistavat ja kaikkia ilmiöitä selitetään viisaina tiedemiehinä eikä koskaan todeta, että nyt vain kävi näin. Donia ei kannata liian vakavasti ottaa, vielä kerran, liian vakavasti ottaa.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Ylös