MM 2015: USA

  • 36 739
  • 119
Tila
Viestiketju on suljettu.

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Olipas hieno ja jännittävä peli Venäjää vastaan, josta kolme pistettä kertyi jenkkien plakkariin. Erityishuomio oli Larkinissa, joka pelasi hienosti alivoimaa ja laitettiin loppuhetkillä puolustamaan johtoa, onnistui roolissaan todella mainiosti. Aloitti myös paljon puolustuspäässä. Toisessa erässä saivat nelosketjun kanssa aikaan upean pyörityksen, jossa Venäjää vietiin mennen tullen.

Sitten huomiot superlupaus Eichelistä. Ylimielistä ja laiskaa pelaamista, kiekon kanssa pyöritään niin kauan kunnes menetetään kiekko, eikä puolustuspäässä juuri jaksanut töitä paiskia. Onneksi valmentaja osasi suojella Eichelin ketjua antamalla paljon hyökkäyspään aloituksia, eikä Eicheliä paljon lopussa näkynyt jäällä. Aloitusvoiton myötä sai kuitenkin syöttöpisteen. Ei kuitenkaan kovin kummoinen esitys Eicheliltä.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nyt hehkutus on huipussaan ja olen itsekin ihan innoissani päivän pelistä, mutta kyllä minusta edelleen tuntuu, että isoimmat yllätykset jäävät jenkeiltä tässä turnauksessa haaveeksi. Välieräpaikka olisi tietysti mahdollinen, jos voittavat lohkon, mutta ei ole sekään kirkossa kuulutettu. (siis se puolivälierän voittaminen..)

Kyllähän se joka tapauksessa olisi jenkeiltä hieno turnaus, jos pääsisivät välieriin.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Sitten huomiot superlupaus Eichelistä. Ylimielistä ja laiskaa pelaamista, kiekon kanssa pyöritään niin kauan kunnes menetetään kiekko, eikä puolustuspäässä juuri jaksanut töitä paiskia. Onneksi valmentaja osasi suojella Eichelin ketjua antamalla paljon hyökkäyspään aloituksia, eikä Eicheliä paljon lopussa näkynyt jäällä. Aloitusvoiton myötä sai kuitenkin syöttöpisteen. Ei kuitenkaan kovin kummoinen esitys Eicheliltä.

Eichel pelasi jatkuvasti USA:n ykkössentterinä ihan pelin alusta alkaen. Käytännössä alussa siis Malkinin kenttää vastaan. Kuitenkin Eichel vei tätä kisaa kuin pässiä narussa ja kolmen Malkinin aloitustappion ja ottelun avausmaalin jälkeen Venäjän valmennus tajusi siirtää Malkinin kentän pelaamaan muuta kenttää vastaan. Eichel otti myös 75% aloituksista nimiinsä toisen erän loppuun mennessä. Eichel myös pelasi USA:n ykkösylivoimassa, ja tilanteessa, jossa USA oli pelannut hieman alle minuutin ylivoimaa ja Medvedev viskaa kiekon katsomoon, ottaa USA aikalisän ja Eichel jää edelleen pelaamaan ylivoimaa ja ottamaan tärkeän aloituksen. Maalihan siitä lopulta tuli.

Eichel "paiskii töitä" samalla tavalla kuin esim. Sam Reinhart. Miksi painaa laput silmillä, kun peliäly riittää lukemaan tilanteet ja sijoittumaan mallikelpoisesti. Eichel oli poikkeuksetta aina varmistamassa USA:n hyökätessä, että Venäjä ei pääse ylivoimahyökkäyksiin. Samoin tuli aina nopeasti omiin ja sen sijaan, että olisi painanut pää jalkojen välissä, katsoi oppikirjamaisesti heti vapaan miehen jo ylittäessään oman sinisen, ja lähti varjostamaan tätä. Moni pelaaja vain sahaa äkkiä omiin ja rupeaa vasta tämän jälkeen ihmettelemään, että missäs se oma mies on.

Tämän lisäksi oli Norja-ottelun tapaan todella vahva kiekon kanssa, ja äijät sai turhaan roikkua niskassa. Harjaantumattomalle silmälle Eichelin pelaaminen toki näyttää "laiskalta", koska hänellä on melko pysty luistelutyyli eikä hän ikinä "tikkaa". Hän ei ikinä näytä luistelevan mitenkään "kovasti" - koska hänen ei tarvi. Potku on pitkä ja ennen muuta jumalattoman pitkä. Tuossa ottelussa nähtiin harmillisen vähän sitä, kun Eichel lähtee nostamaan peliä omista, mutta pari kertaa kylläkin. Se on pari potkua, niin vieressä "tikkaava" kaveri jää kuin paska tikusta. Kyllähän esim. Dylan Larkinilla olisi paljon opeteltavaa siinä, että ei vain painaisi pää märkänä menemään, vaan hieman miettisi, mitä tekee. Olisi Venäjän avausmaali todennäköisesti jäänyt syntymättä.

Kaiken kaikkiaan todella vakuuttava peli varaamattomalta 18-vuotiaalta pelaajalta NHL-tähtiä vilisevää joukkuetta vastaan, kun oli vasta kolmas peli miehiä vastaan sekä isossa kaukalossa (toki NCAA:ssa osa kaukaloista on isoja). Jos mies pelasi ylimielisesti ja laiskasti kuitenkin vieden Malkiniakin kuin märkää rättiä, niin mitäköhän tapahtuu kun mies rupeaa pelaamaan tosissaan ja on 25-vuotias? Huhhuh.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Täytyy kai sitä omakin mielipide tästä Eichelista ilmaista, kun niin paljon on miehestä puhuttu viimeisen vuoden parin aikana. Monella varmasti kohdistuu aika järjettömiä odotuksia kyseiseen herraan, ja itselläkin oli kieltämättä odotukset aika katossa ennen kisoja. Voin rehellisesti myöntää, että olen nähnyt herran pelejä NCAA:ssa tasan 0 kpl, eli nähdyt pelit jäävät U-18 ja U-20 kisojen varaansekä muutamaan näiden kisojen peliin, mitä nyt on ehditty pelata. Jos McDavidia on pidetty jo jotain jumalasta seuraavana niin kyllähän tätäkin kaveria on kehuttu jo ainakin sitten jeesuksesta seuraavaksi, joten odotin ehkä vähän enemmän tehopisteitä, mutta toisaalta ekat kolme peliä vasta pelattu miesten tasolla, joten toivottavasti poika yllättää vielä positiivisesti myös pisteiden valossa. Se täytyy kyllä myöntää, että Eichelin kiekollinen peli näyttää ainakin omaan silmään erittäin fiksulta ja rauhalliselta, ja hän tekee pääosin oikean oloisia ratkaisuja.

Mutta se, mistä olen erittäin iloisesti yllättynyt on se, että Eichelhan pelaa aika kypsän oloisesti myös kiekotta ja erityisesti puolustussuuntaan. On myös vahva nuoreksi mieheksi ja näyttäisi sijoittuvan pääosin fiksusti kentän kaikissa osissa. Vaikuttaa myös miesten tasolla erittäin itsevarmalta kiekon kanssa, välillä ehkä jopa liian itsevarmalta omaan makuun. Välillä näyttää, että voisi luopua kiekosta aiemmin, mutta onhan kyseessä vielä nuori ja kehittyvä pelaaja joten olisi jo vähän luonnotonta jos ei keksisi pahaa sanottavaa. Muuten olen toisaankin oikeinkin vakuuttunut, mutta tehopisteitä toivon häneltä lisää. Tosin ainakin pari syöttöä enemmän voisi varmaan olla, jos kaverit olisivat laittaneet tarjoiluista sisään.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eichelista taisi olla noita Getzlaf -vertauksia jo vuosi sitten ja kyllä se siltä vaan hyvin paljon näyttää.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hieno voitto Venäjästä ja paransi selkeästi jenkkien osakkeita tässä turnauksessa. Toivottavasti jenkkeihin ei nyt iske luulotauti tämän voiton myötä.

Moses ei selkeästikään ole kunnossa. Tänään pelasi kontakteja vältellen ja muutaman kerran taisi jalkaansa ontuakin,
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
WGR 550 SportsRadio - Home of the Buffalo Sabres and the Buffalo Bills - JW: Eichel Watch

Tuossa on kerätty hyvin klippejä USA-Venäjä-matsista Eichelin osalta.

Kyllähän tuo Getzlafia kiekonsuojaamisen osalta muistuttaa, mutta taas tuo räjähtävyys ja suoranopeus on ihan eri tasolla. Siinä hän muistuttaa enemmän Fedorovia. Ekassa klipissä näkee melko hyvin, kuinka petollinen tuo luistelu on - ei Medvedevkään oikein osannut arvioida tuota. Potku on pitkä eikä kovin nopea, mikä luo sellaisen illuusion, että mies ei luistelisi laisinkaan, mutta helvetin kovaa se silti menee.

Saa nähdä jatkuuko turnaus yhtä nousujohteisesti.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
On tuo kyllä huvittavaa touhua. Väsätä tällaisia mikronysväyskoosteita pelaajasta, joka ei satavarmasti edes ole Buffalon mies.

Uskaltaisin kyllä jo tässä vaiheessa väittää, että Sabres tulee varaamaan Eichelin. Tuollaista talenttia ei ihan joka vuosi ole saatavilla.

Yhdysvalloilla on nyt erinomaiset mahdollisuudet napata lohkovoitto. Jos jenkit kuitenkin nyt häviäisivät vaikka Slovakialle, ja päätyisivät tasapisteisiin esim. Suomen kanssa, niin voittaisivat silti lohkon keskinäisten otteluiden perusteella. Ja lohkovoittajahan saa vastaansa Sveitsin, Saksan, Latvian tai Ranskan. Missään nimessä merkityksetön B-lohkon voitto ei siis ole.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
On tuo kyllä huvittavaa touhua. Väsätä tällaisia mikronysväyskoosteita pelaajasta, joka ei satavarmasti edes ole Buffalon mies.

Ei satavarmasti, mutta 99,99% varmuudella. Eiköhän se jotain kerro, että Murray jo puhui lehdistölle siitä, että aikoo suostutella Eichelin hyppäävän suoraan NHL:ään ensi kaudeksi.

Ja kyllä minä ainakin arvostan sitä, että jotkut jaksavat tuollaisia "koosteita" "nysvätä". Niiden lisäarvo on moninkertaisesti suurempi kuin jonninjoutavien palstakommenttien (allekirjoittaneen mukaanlukien). Ja eihän tässä tarvitse kuin lukea tätäkin sivua ylöspäin, niin näkee aika kassalla olevia kommentteja. Tuollaisilla klipeillä jokainen voi aika nopeasti todeta kyseisenkaltaiset kommentit huuhaaksi, vaikka ei peliä olisikaan nähnyt.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Eihän tämä ole lainkaan varmaa.
Onhan tuo realistisimpien skenaarioiden osalta yli 90% varmaa.

Jos jenkit päätyvät Suomen kanssa tasapisteisiin, niin nyt saa käydä aikamoinen miraakkeli, että jenkit jäisivät silloin Suomen taakse.

Oikeastaan ainoastaan jenkkien tappio Slovakaille sekä Valko-Venäjälle voisi mahdollistaa tuollaisen realistisen skenaarion. Lisäksi muiden pitäisi pelata vielä loput ottelut sopivasti, jotta tasapisteisiin päädyttäisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Nimimerkki red.machine puhui tuossa lohkovoitosta. Ei se tee USA:sta automaattisesti lohkovoittajaa, jos Suomi jää heidän taakseen.
Ei niin.

Ajattelin jo askeleen pidemmälle, lähinnä keskinäisten otteluiden suhteen ja ajattelin tuon keskinäisten ottelujen vertailun olevan tietysti lohkon kärkipaikan suhteen. Toki muutkin keskinäiset ovat mahdollisia, mutta sangen epätodennäköisiä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tappio Valko-Venäjälle sitten tuli sieltä. Kyllähän USA nyt tekee homman itselleen vaikeaksi. Jäljellä on ottelut Tanskaa, Slovakiaa ja Sloveniaa vastaan. Jos Tanska- ja Slovenia-peleissä asenne on tänään nähdyn kaltainen, niin en ihmettelisi vaikka kummastakin tulisi turpaan.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Tappio Valko-Venäjälle sitten tuli sieltä. Kyllähän USA nyt tekee homman itselleen vaikeaksi. Jäljellä on ottelut Tanskaa, Slovakiaa ja Sloveniaa vastaan. Jos Tanska- ja Slovenia-peleissä asenne on tänään nähdyn kaltainen, niin en ihmettelisi vaikka kummastakin tulisi turpaan.

Ei tuo omaan silmään ihan hirveän asennevammaiselta touhulta vaikuttanut, vaikka nyt paremminkin olisi voinut pelata. V-Venäjä kuitenkin iski kolme maalia yksin läpi tilanteista, jotka johtuivat oikeastaan vaan pakkien yli-innokkaasti hyökkäämisesti ja hyökkääjien puutteellisesta paikkaamisesta tilanteissa. Sitten yksi maali 5-3 av:lla ja siitä vastustajan pitääkin tehdä maali. Viimeistä maalia en nähnyt. Se on kyllä totta, että parantaa pitää mikäli meinaa loput voittaa, etenkin Slovakit. Sitä ennen saa kyllä aika paljon vettä jossain Tshekkiläisessä joessa virrata, että USA ei voita Sloveniaa ja Tanskaa molempia.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Wildin Charlie Coyle vissiin liittymässä jenkkien rosteriin.
 

Islandhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, USA:n maajoukkue
Onpa mukavaa tällaisena ikuisena USA-fanina (1994-kisoista asti jo, pikkupoikana näytti paidat siisteiltä ja siitä lähti), että ollaan vaihteeksi välierissä. Nimetön jengi hyvillä pakeilla ja venymiskykyisellä molarilla näyttää pystyvän siihen mihin nimivahvemmat USA:n joukkueet eivät ole kyenneet. Innolla odotan välierää.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Ei löytynyt mitään bandwagon -ketjua, niin laitetaan tänne. Toivottavasti USA menee päätyyn asti ja ottaisi kultaa. Tie ei tietenkään ole helppo, mutta ei se mahdotontakaan ole.
 

suippotokko

Jäsen
Suosikkijoukkue
njd
Rupujengillä finaaliin! Jos sormen persiistään otettuaan haistaa mansikan tuoksun, voi myös tukevasti dumata jenkkipojat "hieman heikommiksi" kuin Itävallan, Sveitsin, Norjan ja muut kuumat eurohokimaat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös