Minnesota Wild 2016–2017

  • 149 894
  • 340

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Sen verran huutelen vieraisiin pöytiin, että ainakaan viimeöisen perusteella en olisi hirveän huolissani Granlundista. Ei Granlundilta nähty toki mitään säkenöivää esitystä, mutta hyvin Granlund mielestäni oli hyvin pelin sisällä. Granlund rakensi myös itselleen tuon ns. hukatun tuhannen taalan paikan uunottamalla Seversonia ja leikkaamalla keskelle tekopaikkaan. Huippuvireinen Schneider esti maalin, mutta eipä tuossa Granlund hirveästi voinut mitään tehdä eri tavalla. Joo, ehkä veto jäi pikkaisen keskelle, mutta eipä tuossa ollut juuri aikaa asetellakaan, vaan nopea veto ylös oli oikea ratkaisu. Monille veskareille tuo veto olisi uponnut.

Yhden pelin perusteella ei kannata tehdä päätelmiä suuntaan tai toiseen, mutta noin yleisesti voi sanoa, että mielestäni Granlund on ottanut askeleita eteenpäin nimenomaan tässä nuorison ei niin suosimassa epäkiitollisessa peruspelaamisessa ja hän on sen kautta arvokkaampi pelaaja joukkueelleen kuin vaikka pari kautta sitten, vaikkei nimi näkyisikään tehotilastoissa.

Ennemmin olisin huolissani Zach Parisesta, jos nyt kulmia täytyy kurtistaa palstauskottavuuden ylläpitämiseksi. Todella tasapaksua virkamieskiekkoa häneltä viime yönä. Ehkäpä se nurkan takana häämöttävä uran 300. maali availee pahimmat tukokset pelistä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Pakko myös kyseenalaistaa Boudreaun ylivoimakentällisiä. Pulkkinen hankittiin joukkueeseen nimenomaan tuomaan parannusta liigan huonoimpaan ylivoimaan ja mitä tekee Boudreau? Laittaa Pulkkisen neliön keskelle seisomaan missä Pulkkinen ei ole varmaan kertaakaan aiemmin uransa aikana pelanut ylivoimaa.
Laittoihan BB Vatasenkin pelaamaan alivoimaa mitä kyseenalaistettiin aika paljon aikanaan. Oisikohan jotain taka-ajatuksia myös Pulkkisen kanssa?
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yhden pelin perusteella ei kannata tehdä päätelmiä suuntaan tai toiseen, mutta noin yleisesti voi sanoa, että mielestäni Granlund on ottanut askeleita eteenpäin nimenomaan tässä nuorison ei niin suosimassa epäkiitollisessa peruspelaamisessa ja hän on sen kautta arvokkaampi pelaaja joukkueelleen kuin vaikka pari kautta sitten, vaikkei nimi näkyisikään tehotilastoissa.

Mutta jos peliaika on lähemmäs 20 minuuttia per ottelu, niin pisteitä on tultava enemmän kuin ne tyypilliset 0+0 tai 0+1 määrät per matsi. Samat jannut eivät voi ottelusta toiseen tehdä ne ratkaisevat pisteet ja maalit. Ja tuosta peruspelaamisesta huolimatta Granlundia vastaan on tehty aika paljon maaleja hänen ollessaan jäällä.

On muuten aika perverssiä, jos maalien tekeminen ei kuulu jääkiekossa peruspelaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Mutta jos peliaika on lähemmäs 20 minuuttia per ottelu, niin pisteitä on tultava enemmän kuin ne tyypilliset 0+0 tai 0+1 määrät per matsi. Samat jannut eivät voi ottelusta toiseen tehdä ne ratkaisevat pisteet ja maalit. Ja tuosta peruspelaamisesta huolimatta Granlundia vastaan on tehty aika paljon maaleja hänen ollessaan jäällä.

Tietenkin asia on noin niin kuin sanot, en ole yrittänytkään väittää toisin. Tosiaan Wildia ei tule hirveästi seurattua, joten kommenttini pohjautui Devils-matsiin ja havaintoon siitä, että MG on mennyt eteenpäin pelaajana. On selvää, että hyvä peruspelaaminen ei paljoa lämmitä, ellei Granlundin nimeä nähdä maalitilastoissa. Mun pointtini oli, että minusta Granlund pelasi kiikaritehoista huolimatta ihan hyvän pelin paholaisia vastaan. Jos hän vain esiintyy samaan tapaan, myös niitä tehoja tulee.

Noihin mainitsemiisi takaiskumaaleihin en pysty sen paremmin ottamaan kantaa, kun ei pelejäkään ole tullut nähtyä riittävästi. Tietysti kiinnostaisi kuulla näkemyksesi, tekeekö MG jäällä enemmänkin sellaisia ratkaisuja, minkä vuoksi verkko pölisee omissa? Vai tuleeko takaiskuja enemmän sen takia, että MG saa paljon vastuuta ja pelaa myös vastustajan parhaimpia vastaan?
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tietysti kiinnostaisi kuulla näkemyksesi, tekeekö MG jäällä enemmänkin sellaisia ratkaisuja, minkä vuoksi verkko pölisee omissa? Vai tuleeko takaiskuja enemmän sen takia, että MG saa paljon vastuuta ja pelaa myös vastustajan parhaimpia vastaan?

Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen kysymys. En osaa sanoa varmaksi, mutta minulla on sellainen tunne, että aika monesti vastustaja pääsee kääntämään peliä turhan tehokkaasti Granlundin kentällistä vastaan. Ehkä kyseessä on hävitty kaksinkamppailu laidassa, välillä turhan hyökkäävä pelaaminen, ehkä riittämätön takakarvaus, en ole ihan varma. Maalit tulevat yleensä nopeista hyökkäyksistä, ei niinkään pitkän pyörityksen lopputuloksena Minnesotan päädyssä. Granlundin syöttöharhojen seurauksena niitä vastahyökkäyksiä ei tule, koska hän ei niitä usein anna. Yksi tekijä on myös fyysisyys, vastustajan ei tarvitse paljon varoa pelaamistaan sen suhteen, jos vastassa on Miken ja Parisen kokoisia vastustajia ja näin vastustaja uskaltaa pelata hiukan rohkeammin.

Mikke hyötyisi merkittävästi, jos vierellä pelaisi Koivua taitavampi sentteri hyökkäyspäässä, mutta se onkin se seikka, miksi Koivua ei lasketa NHL-tasolla aivan huippusenttereiden joukkoon. On toisaalta vähän pöhköä sanoa, että kyllä pelaaja x pärjäisi, jos saisi pelata Crosbyn kanssa. Varmaan aika moni pelaaja pärjäisi Crosbyn rinnalla nykyistä tasoaan paremmin. Mutta kuitenkin, jos Mikke saisi jonkun Matthewsin kaltaisen sentterin vierelleen, voisi hän olla ainakin lähes yhtä tehokas kuin Nylander.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kyllä mä sanoisin, että katsellaan kautta hiukan pidemmälle kuin puolenkymmentä peliä ja arvioidaan sitten, onko Mikke paska vai ei. En väitä, etteikö Nylander voisi olla ainakin tulevaisuudessa Mikkeä parempi samoin kuin Matthews Koivua, mikä on odotettavaakin, mutta Koivu on juuri nyt yksi liigan parhaita puolustavia senttereitä ja pelaa kentällisineen huomattavasti kovempia minuutteja kuin tulokashyökkääjät. Siitä voi miettiä, soiko omissa enemmän. Toki, jos Koivu ja Granlund olisivat parempia, tekisivät he myös enemmän pisteitä, koska he olisivat taitavempia, jos saan kehäpäätellä tähän lopuksi.
 
Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Tuota, pari heittoa tuohon keskusteluun Granlundista:

Boudreau Isles-matsin jälkeen: "Koivu line were like superstars. They were all great. ...You need more than 5 forwards and 2 defensemen playing to win a game" (Siis Parise-Koivu-Granlund)

Peliaikoja: vs. NYI (3. eniten jääaikaa hyökkääjistä), vs. NJ (2. eniten jääaikaa hyökkääjistä), vs. TOR (2. eniten jääaikaa hyökkääjistä), vs. LA (2. eniten jääaikaa hyökkääjistä), vs. WPG (3. eniten jääaikaa hyökkääjistä), vs. STL (5. eniten jääaikaa hyökkääjistä).

Kuuden pelin otannalla Koivun kenttä (sisältäen Granlundin) on tällä kaudella pelannut Wildin vaikeimmat minuutit. (Vastakkainpeluutukset, puolustusalueen aloitukset, yms.)

En jaksa kiireessä nyt enempää selitellä asiaa, mutta onkohan @blue line trollaamassa? Onko hän peräti katsonut Granlundin peliä vai onko teksti-tv:n tilastot ottaneet vallan näkemyksestä? Voihan se olla, että BB peluuttaa sattumalta Granlundia paljon...?
 
HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Samaa mieltä kuin @Wunder-Pena ! Eiköhän kaikki Wildia tarkemmin seuraavat ymmärrä Granlundin arvon joukkueelle ja sitä ei tehopisteissä voi mitata. Toki fakta on se, että pisteitä pitäisi tulla enemmän kuin tämänhetkiset 0+2 mutta kyllähän niitä on tulossa. Granlundin rooli tällä hetkellä on vain enemmän puolustusorientoituneempi kuin Parisella ja kumppaneilla. Sen tarkemmin en osaa sanoa tämän kauden otteista, sillä en kahden ensimmäisen pelin jälkeen ole kerinnyt pelejä katsoa, joten omalta osaltani en aiheeseen puutu enempää "vanhoilla näytöillä". Mutta hienoa, että tähän ketjuun on saatu eloa!

Granlundin tulevaisuus Wildissa toki on kysymysmerkki. Tämän kauden jälkeen loppuu sopimus ja vaikka Granlund on RFA niin samoin ovat myös mm. Nino ja Haula. Tuosta kolmikosta en millään usko kaikkien jatkavan Wildissa mutta tällä hetkellä ehkä itse luopuisin peliesitysten perusteella Ninosta.
 
Omasta mielestäni nimenomaan siinä peruspelaamisessa Granlund on mennyt tällä kaudella jälleen askeleen eteenpäin. Ja ei, tämä ei tarkoita maalintekoa @blue line . Jos/kun aiemmin Granlund on hieman joutunut perustelemaan olemassaoloaan tuolla, niin viime ja etenkin tällä kaudella on näyttänyt siltä, ett hänen paikka on NHL:ssä ja isossa roolissa. Vastuuta tulee paljon kaikissa tilanteissa ja hänen pelaamisensa on hyvää kahteen suuntaan. Granlund on selkeästi saanut pelikovuutta lisää ja oppinut tunnistamaan tilanteita. Hän ei enää näytä siltä hieman aralta nuorelta suomalaiselta, vaan kokoaan isommalta kokeneelta jääkiekkoilijalta. Tuo oikeastaan vain korostuu maajoukkueessa, jonka ikärakenne on Wildia nuorempi.

Ja juuri tuon yllä mainitun vuoksi en ole ollenkaan huolissani Granlundin tehoista. Niitä tulee kyllä ja vaikkei tulisikaan, niin hänelle on kyllä käyttöä. Aiemmin tuli tuijotettua Granlundin pelien tilastoja ja sitä pistesaraketta. Nykyisin siihen ei oikeastaan ole samalla tavalla edes tarvetta.
 
dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen kysymys. En osaa sanoa varmaksi, mutta minulla on sellainen tunne, että aika monesti vastustaja pääsee kääntämään peliä turhan tehokkaasti Granlundin kentällistä vastaan. Ehkä kyseessä on hävitty kaksinkamppailu laidassa, välillä turhan hyökkäävä pelaaminen, ehkä riittämätön takakarvaus, en ole ihan varma. Maalit tulevat yleensä nopeista hyökkäyksistä, ei niinkään pitkän pyörityksen lopputuloksena Minnesotan päädyssä. Granlundin syöttöharhojen seurauksena niitä vastahyökkäyksiä ei tule, koska hän ei niitä usein anna. Yksi tekijä on myös fyysisyys, vastustajan ei tarvitse paljon varoa pelaamistaan sen suhteen, jos vastassa on Miken ja Parisen kokoisia vastustajia ja näin vastustaja uskaltaa pelata hiukan rohkeammin.

Kiitos tästä. Minusta ylläolevan perusteella ei voi sanoa, että esitetyn ongelman ns. root cause olisi ainakaan suoraan johdettavissa Granlundin toimintaan. Nuo kuvaillut esimerkit ovat varsin tavallisia maalintekopaikkaan johtaneiden tilanteiden alkupisteitä. Käytännössä kaikki joukkueet pyrkivät - ja pystyvät - kääntämään pelin nopeasti kiekonriiston jälkeen.

Minua jäivät mietityttämään nuo kommentit fyysisyydestä ja takakarvauksen puutteesta ja perustuuko näkemyksesi tämän kauden peleihin vai pidemmän aikavälin otantaan. Alkukaudesta nähdään usein hyvin räikeitä virheitä ja suoranaista hölmöilyä, kun viisikot eivät vielä toimi synkassa ja esim. Wildissa puhaltavat uudet tuulet penkin takana. Minusta MG on nimenomaan kehittynyt näillä osa-alueilla paremmaksi ja eritoten @Mängimies esiin nostamassa pelikovuudessa, eikä Granlundia enää saa niin helposti sysittyä kiekosta kuin ennen, eikä MG kaihda menoa ns. sota-alueelle.

En kuollaksenikaan muista nähneeni MG:tä lipuvan selkä suorana omiin ohjain irrotettu -moodissa, vaan hän on aina nöyrästi hoitanut velvollisuutensa. Eri juttu on toki sitten, pitäisikö hänen olla aggressiivisempi takakarvassa, mutta tuossakin on riskinsä, koska takaapäin tulevat kopautukset ja pienetkin roikkumiset vihelletään armotta.

Kuten sanottua, mulla ei riitä kompetenssi arvioimaan Wildin pelaamista syvällisemmin. Aihetta on sivuttu edellä ja varmasti palstalta löytyy asiantuntemusta arvioimaan, onko Boudreaun pelikirjassa ja roolituksissa jotain sellaista, mikä johtaa kiekonmenetyksiin, tai yrittääkö MG tai hänen ketjunsa ylipelata ja luoda tilanteita väkipakolla, mistä sitten syntyvät nuo vaarallisiin vastaiskuihin johtavat kiekonriistot.
 
HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Yöllä taas mennään, kun vieraskiertue idässä jatkuu Bruinsin vieraana. Vielä voitto puuttuu idästä tältä reissulta, joten toivottavasti se ensi yönä tulisi. Vastustajan riveissä nähtävästi kummatkin NHL-tason veskat loukissa, joten nuori Malcom Subban maalin suulla. Tämä antaa Wildille vähän paremmat menestymismahdollisuudet, sillä Subban ei kovin vakuuttavasti ole esiintynyt edes AHL:n puolella.

Wild ensi yönä:

Parise - Koivu - Granlund
Nino - Staal - Coyle
Pulkkinen - Eriksson Ek - Pominville
Zucker - Dalpe - Stewart

Suter - Dumba
Brodin - Folin
Scandella - Prosser

Dubnyk

Eli Haula & Spurgeon edelleen poissa mutta saattavat olla pelikunnossa jo torstaina Buffaloa vastaan.
 
Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko 2 pakkia pakko peluuttaa ylivoimalla, Boudreaulla joku visio tästä? Jos näin on niin kannattaisi hankkia parempia ylivoimapakkeja sitten. Hirveän näköistä kun Scandella-Brodin häärii ykkösylivoiman takana pelistä toiseen.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Vaikeahan tuota Eriksson Ekia on kokoonpanosta enää syrjäyttää. Tarkoitus oli ilmeisesti katsella ruotsalaisen menoa yhdeksän ottelun verran, mutta kaveri saa kyllä minun puolestani ottaa tuon kolmannen tai neljännen ketjun sentterin paikan omakseen vaikka koko loppukaudeksi. Kypsää peliä esittää ikäisekseen ja tehojakin kertynyt muikea määrä. Saadaan tuo Zac Dalpe sitten AHL:ssä taas vaihteeksi kyntävää Iowaa auttamaan. Eihän Dalpe mitenkään toivoton ole ollut, mutta omasta mielestäni taso ei vain riitä. Pisteitähän Zacilla on yhtä paljon kuin Koivulla, Granlundilla tai Pominvillella, joten siltä osalta mies on hoitanut tonttinsa kiitettävästi.

On myös ollut todella huojentavaa todeta, että Devan Dubnyk näyttäisi olevan hyvässä vireessä. Viime yön 5-0 -voitossa Bostonista olo oli tietyllä tapaa levollinen, kun katseli Dubnykin toimintaa maalin suulla. Darcy Kuemperin taso näyttää edelleen vaihtelevan hurjasti pelien välillä, joten tähänkin peilaten Dubnykin vire on joukkueelle elintärkeä.

Boudrean Anaheimin ajoilta tuttu ketjuruletti on alkanut ilmeisesti myös Minnesotassa ja yön pelissä se kantoi hedelmää. Jotenkin vaan vaikea nähdä viime yön ketjujen olevan ne lopulliset ja toimivat koostumukset. Parise Koivun ja Granlundin kanssa on aika lailla nähty eikä mielestäni tuo kyseisistä pelaajista esiin kaikista parasta. Sen enempää ei tässä vaiheessa viitsi ketjukoostumuksiin puuttua, kun tietää Boudreaun tavan harrastaa melkoista lottoa niiden suhteen.
 
Anthoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Wildin kaivattu tehottomuus löytyi ja Bruins kaatui yöllä 5-0 numeroin. Kolmonen ja erityisesti Zucker ja Eriksson Ek olivat kentän parhaimmistoa ja taisivat molemmat viettää myös kolmen pisteen iltaa.

Oon todella tyytyväinen pakiston ja maalivahtipelin suoritukseen, niinkuin se nollapelin jälkeen pitää ollakin. Kuitenkin nostaisin Prosserin ja Folinin hyvät otteet esille. Peruspeli todella jämäkkää ja oman maalin edusta siivottiin hyvin. Dubnykin ei tarvinnut esittää ihmepelastuksia koko pelissä joka kertoo ettei puolustus päästänyt Bruinsia hyville tekopaikoille. Tällä hetkellä näyttää että alakerta on kunnossa, kenet siitä sitten pudottaa pois kun Spurgeon palaa takaisin.. jaa'a.
 
Razzers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Marian Gaborik

Pakkohan se on Prosser olla, Folin on ollut suorastaan hyvä kuten toitkin esille. Hyvää fyysistä peruspeliä jota alakerta kaipaakin.

Jos pakistosta nyt joku huolenaihe pitäisi keksiä niin Brodinin alkukausi on ollut luvalla sanoen heikko ja viime yönä oli mielestäni Wildin heikoin lenkki puolustuksessa. Epävarmuutta ja helppoja virheitä, joita palkitaan edelleen ylivoimavastuulla samaan aikaan kun Pulkkinen istuu penkillä. Toivottavasti Jonaksen peli tuosta nyt kuitenkin aukeaisi, parhaimmillaan tärkeä osa top-4:sta.
 
Knap

Jäsen
En halua pilata Wild fanien iloa, mutta tuo ottelu ei kerro yhtään mitään siitä että tehot olisivat löytyneet tai peli alkaa rullaamaan. Pelasitte melkein AHL tason puolustusta ja maalivahtiosastoa vastaan.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
En halua pilata Wild fanien iloa, mutta tuo ottelu ei kerro yhtään mitään siitä että tehot olisivat löytyneet tai peli alkaa rullaamaan. Pelasitte melkein AHL tason puolustusta ja maalivahtiosastoa vastaan.
Jep, maalintekotreeniä runkosarjan pelissä kun vastustajalla maalissa 3. ja 4. veskarit . Noh, josko se silti nostaisi itseluottamusta .
 
Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
En halua pilata Wild fanien iloa, mutta tuo ottelu ei kerro yhtään mitään siitä että tehot olisivat löytyneet tai peli alkaa rullaamaan. Pelasitte melkein AHL tason puolustusta ja maalivahtiosastoa vastaan.
Tottahan tuo. Ehkäpä se kertoo enemmän Bruinsista kuin Wildista...
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
En toki. Yritin vain kompata tarkkanäköistä kommenttia. Pelattiin melkein AHL tason puolustusta ja maalivahtiosastoa vastaan.

Vähän kallishan tuo 20 miljoonan AHL-pakisto on. Eikä varmaan edes häävi AHL:ssä.

Ei ole Wildilla sen helpompaa tänäänkään, kun Buffalo tulee vastaan. Onko se nyt sitten ECHL-pakisto + Ristolainen?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta kiinnostaisi teiltä Wildin pelejä katselleilta kysyä, miten Teemu Pulkkisen peli kulkee. Saako vastuuta yv:llä ja keiden kanssa pelaa.
 
Knap

Jäsen
Vähän kallishan tuo 20 miljoonan AHL-pakisto on. Eikä varmaan edes häävi AHL:ssä.

Ei ole Wildilla sen helpompaa tänäänkään, kun Buffalo tulee vastaan. Onko se nyt sitten ECHL-pakisto + Ristolainen?
Kylläpä taitaa Buffalonkin pakisto pestä Bostonin. Rasse, Kulikov, McCabe, Bogo, Gorges.. Kovia äijiä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös