Minne menet, Oulun Kärpät?

  • 842 985
  • 3 093

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
KHL siirtyminen ja uusi NHL tason Areena joka on valmis vuoden kuluttua. Siinä olisi Pro liike! Taitaa KHL olla ainoa vaihtoehto jos isompaan liigaan haluaa. NHL ja SHL yms. ovat valitettavan poissuljettuja.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Toivotaan ettei kyseessä ole KHL:ään siirtyminen millään aikavälillä. Mielestäni jo Jokereiden tapauksessa on nähty ettei se ole kedtävä vaihtoehto.
Täysin samaa mieltä. KHL tappaa totaalisesti suomalaisen kiekon laajentumisellaan.
 

JPL

Jäsen
Kaupunginhallituksessa tai valtuustoissa ei ainakaan kaavamuutosasia ole ollut esityslistoilla tai päätöksissä, joten siihen tämä ei suoranaisesti voi liittyä. Jos Kärpät olisi ostamassa Jäähallin, niin tällöin voisi kuvitella, että asia ei näy julkisuudessa, ennen kuin osakeyhtiö on aikeestaan ilmoittanut, jonka jälkeen se vasta menee päätöksentekoon kaupungin puolelle. Mutta tämä pelkkää spekulaatiota.

Ihan hyvin voi olla vain suunnitelmien julkituonti Jäähallin osalta ja siihen sisältyisi sitten qstock liitännäistä kuviota hallin käyttöasteen nostamiseksi.

KHL höpöhöpöt voi jättää ihan huoletta pois tästä ketjusta.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
No ei varmasti ole mikään KHL. Jokereitakin ollaan myymässä johonkin Kiinaan, joten täysin aivokuollut idea olisi tuo.

Veikkaan noita hallisuunnitelmia. Asialle tarvitaan ilmeisesti julkisuutta.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kärpät tulee kasvamaan sen verran rajusti, että ensi kaudella vastustajat näkevät punaisen härän.
 

DDeke

Jäsen
Kärpät tulee kasvamaan sen verran rajusti, että ensi kaudella vastustajat näkevät punaisen härän.
Meinaatko, että Red Bull ostaisi toisen kiekkoseuransa? Jos kyllä, niin mistäs tällainen tieto?

Itsekin pidän jotain hallikuvioita tai toisen urheilulajin lisäämistä todennäköisimpänä.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Meinaatko, että Red Bull ostaisi toisen kiekkoseuransa? Jos kyllä, niin mistäs tällainen tieto?
Tälläiseen huhuun törmäisin jokin aika sitten. Luulin huonoksi läpäksi, toki sitä se varmaan onkin, mutta kyllä se heti mieleen tuli, kun uutisesta luin. Onhan Red Bullilla useita jalkapalloseurajakin pitkin maita ja mantuja.
 

Pikos79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kait nyt on kuitenkin niin kova 2000 luvun teko, että siitä saadaan live lähetys huomenna Kärppien toimesta? Ei vissiin ainakaan ole ollut missään mitään tietoa?
 

1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
No toivottavasti tuo RedBull -huhu on kans vaan huonoa läppää, mistähän lie peräisin.

KHL olis Kärppien kuolema jo pelkästään taloudellisista syistä. Muutenkin täysin oksettava ajatus.

Monilajiseuraksi muuttuminen olisi hyvä juttu jo pelkästään fanipohjan kasvattamisen vuoksi. Alunperin Kärpäthän pelas jalkapalloakin.

Toivotaan sitä kannattajat huomioivaa halliremonttia tai uutta hallia.
 

Silppuri

Jäsen
"Kärpät Oy alkaa rakennuttaa uutta 15.000 katsojaa vetävälle jäähallille. Huomenna julistetaAn urakkatarjous-kilpailu. Olen kuullut jo huhua, ja nyt se tulee huomenna sitten tietoon. Halli rakennetaan Oulunsaloon, lähelle lentokenttää. Hallihanke toteutetaan yhtäaikaisesti lentoterminaalin rakentamisen yhteydessä. Oulunsalo on optimaalinen paikka ja rakennuskohde, koska Kärpät käyttää paljon Finnairin palveluita vierasotteluihin matkustaessa. Hallin rakentamiseen tulee huomattavia säästöjä yhtäaikaisen rakentamiseen terminaali-rakennuksen kanssa, koska logistiikka huojentta jo huomattavasti kokonaiskuluja. Lähde: Hevosmiesten Tietotoimisto (HT)"
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Suomikiekko.comin jutussa oli hyvin juttua eri vaihtoehdoista, ja uuden areenan rakennuttaminen oli todennäköisin vaihtoehto. Lisää asiaan löytyy linkistä.

Uusi areena

Tämä skenaario on tuon ennakkolauseen perusteella kaikista todennäköisin.

Ouluun ollaan rakentamassa tulevina vuosina uusi matkakeskus, jonka arkkitehtuurikilpailu päättyi vasta. Nyt käynnissä on kaavoitustyö.

Projektin yhteydessä ollaan varaamassa uudelle areenalle tonttia alueen pohjoispäädystä, nykyisen poliisilaitoksen kohdalta.

Kun uudesta areenasta on käyty pohdintoja, ovat vaihtoehdot olleet joko Raksilan markettien alueelle rakennettava areena tai matkakeskuksen yhteyteen tuleva halli.

Mikäli areena päätetään rakentaa matkakeskuksen yhteyteen, se olisi sijainniltaan erittäin toimivassa paikassa. Se olisi entistä lähempänä kaupungin keskustaa ja se olisi aivan kiinni kaukoliikennekeskittymässä.

Siinä on samaa ideaa kuin Tampereelle rakennettavassa areenassa.

Lähde: Kolumni: Junnon ilmoitus pisti skenaariot liikkeelle – KHL-kortti todella ohut « SuomiKiekko
 
Suosikkijoukkue
Los Wengeles - Newcastle United - Ukraina
Kärpät ostaa Ac Joulun ja kesällä saadaan seurata kun Raatissa pelataan futista Oulun Qstock-nimisellä joukkueella?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ensinnäkin tuo KHL:ään siirtyminen on ihan höpöhöpöpuppua vrt. Jokerit jotka kohta hamuaa ja anelee itseään takaisin liigaan.
Realistisempi ja todennäköinen uutinen on Areenahanke.
Qstock-kaupan myötä on kypsynyt uuden areenan toteutus joka jääkiekon lisäksi tarjoaisi suuria konsertteja ja muitakin tapahtumia.
Ei epäilystäkään, siinähän se huomisen uutinen on.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kärpät ostaa Uleåborg A.I.K:n?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät sen verran varovainen organisaatio, että kuuta ei tavoitella taivaalta.

Lähinnä kyseessä voi olla ulkoilmaottelu esim. Raatissa ensi talvena, tai vaikkapa A.I.K.:n sulautuminen Kärppiin farmijoukkueeksi.
 

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Veikkaan, että ketään ei enää nappaa, joten puulaaki ajetaan alas kauden päätteeksi ja mailat ja verkkarit pistetään jakoon. Pressin jälkeen Junno sammuttaa valot ja nakkaa tulitikun perään. Hornankattilasta tulee nimensä mukainen kerrankin.

"Kiva kun kävitte, mutta vielä kivempi ku lähitte. Tää on kova juttu hei!"

Ei vaan jos aikuisten oikeesti, niin ei Kärpät lähde itseään ampumaan jalkaan KHL:n kanssa. Uusi halli kyllä mahdollinen, mutta vähän epäilyttää senkin onnistuminen tässä taloustilanteessa. Haaveissa olisi joko SHL:ään siirtyminen tai se uumoiltu Eurooppaliiga. Tosin tällöin kai muutkin tulevat joukkueet pitäisivät omat pressinsä samaan aikaan.

Arvontalaulu raikaa... Ja eiköhän se uusi halli ole, tai ainakin tosissaan tehty suunnitelma ja rahoituskierros sille.
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä voisi olla vielä kovempi juttu hei: Oulun Kärpät Oy ostaa Oulun Kärpät 46 ry:n ja Junno lupaa ilmaiset kausimaksut kaikille junioreille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös