Minä ja Tappara

  • 4 957
  • 1

krobbe

Jäsen
Meidän perheen pojat, samoin kuin naapureidemme lapset olimme innokkaita harrastamaan urheilua niissä vaatimattomissa puitteissa kuin pihapiirimme ”stadionit” meille tarjosivat. Jalkapalloa ja nelimaalia (nelimaali oli kehitelmämme pesäpallosta) harrastimme ”kenturalla” joka sijaitsi aivan kotimme lähistöllä. Pelatessamme saimme olla tarkkoina, ettei pelipaikan oikea haltija yllättäisi meitä. ”Kenturaan” hallintaoikeuden omistivat paikkakuntamme tehtaan sen aikaisen johtajan perhe. Johtajan talo sijaitsi huomattavasti kauempana kuin meidän ja en muista kertaakaan nähneeni heidän hyödyntävän tuota lapsuutemme rakasta leikkipaikkaa.

Kesäisin juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja kaikkea muuta mahdollista. Jossain vaiheessa tulimme siihen tulokseen, että ”track and fieldiltämme” puuttui korkeus- ja seiväshyppypaikka. Tuumasta toimeen ja matkalle kohti kylän myllyä josta kuljetimme hyvän määrän sahanpurua pihaamme. Useamman reissun se vaati, mutta pian oli hyppypaikka valmis, Seipään virkaa sai hoitaa äidin tarkasti varjelema pyykkiseiväs.
Talvisin teimme lumityöt innokkaasti, jotta saimme jääkiekon pelaamiseen vaadittavan alueen kuntoon. Kiekon sijaan käytimme palloa koska se oli huomattavasti osumaystävällisempi kuin kova kiekko. Taisi olla melkoinen mökä välillä kun firsovit, ragulinit ja konovalenkot kikkailivat pihapiirissämme. ”Sieltä tulee Firsov, harhauttaa ja laukoo MAALIN!! Kyllä oli muuten hauskaa!
Lähes fanaattisena lätkäfanina kerron hiukan siitä, kuinka minusta(kin) tuli Tapparan mies. Ensimmäisen kerran vierailin juuri valmistuneessa Hakametsän jäähallissa vuonna 1965 MM-kisoissa. Oli se huikea kokemus hiukan toisella kymmenellä olevalle nassikalle. Tuolloin 60-luvulla jäähallilla kaikki oli toisin kuin nykyään. Lipunmyyntikojut olivat ulkona, sisällä hallissa sai tupakoida. Silloin käytiin katsomassa peliä, ei kittaamassa kaljaa ja syömässä ylihinnoiteltuja lihapiirakoita. Nykyään jopa pysäköinti on osalla parkkipaikkoja maksullinen.

Tapparaa aloin kannattaa melko pian kotikisojemme jälkeen. Tuli mikä rintaani tuolloin syttyi, ei sammu ennen kuin haudassa, niin vakava tämä tauti on mutta minkäs teet?

Kaikenlaista on vuosien varrella tapahtunut Hakametsän hallissa vuosien varrella. Veljeni on henkeen ja vereen Ilveksen kannattaja. Kerran menimme yhdessä Tappara - Ilves matsiin. Veljelläni ei ollut sopivaa takkia, joten lainasin hänelle Tappara-takkiani. Ottelun kuluessa huomasin tehneeni pahemman luokan kardinaalimunauksen. Siinä vieressäni velipoika pienessä maistissaan huusi läpi ottelun Ilves-huutoja Tappara-takki yllään, silloin minua suoraan sanoen vitutti! Sitä en muista kuinka ottelu päättyi.

Suosikkipelaajikseni Tapparasta haluan nostaa muutaman kiekkotaiturin, jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Martti Jarkko, Erkki Lehtonen ja ikoni Janne Ojanen, ovat mielestäni ehdottomat huiput minun listallani. Toki Tapparassa on vuosien saatossa pelannut monia muitakin mainioita pelimiehiä.
Tapparan pelien seuraaminen on ollut minulle kaikki nämä vuodet, ja varmaan tulee olemaan niin kauan kuin vielä elän, kuin huume jota on saatava aina lisää. Liki 50 vuotta tuo addiktio on pitänyt minua vahvasti otteessaan, vieroitukseen en edelleenkään halua. 70- ja 80-lukujen Kultaiset vuodet olivat sitä Tappara kannattajan laatuaikaa, tosin oman joukkueen seuraaminen on ollut upeaa myös silloin kun menestys on Tapparaa kiertänyt.

Vuosien takaa on monia muistoja joista nuoremmilla faneilla ei ole tietenkään kokemusta. Lippukojut parkkipaikalla, savuinen B-käytävä silloin kauan sitten kun hallissa sai vielä tupakoida. Kerran pommiuhkaus keskeytti ottelun ja tyhjensi hallin, mutta ottelu vietiin loppuun pienen tauon jälkeen, kun mitään pommiin viittaavaa ei löytynyt. Upeat Tappara-tytöt joista yhden Korven Rane nappasi vaimokseen. Pispalan portaat joilta alkoi Tapparan nousukiito. Noista päivistä lähtien nuo miestä syöneet portaat ovat olleet osa Tapparan kesäharjoittelua.

Moniin mukaviin ihmisiin olen saanut kunnian tutustua Tappara-vuosieni aikana. Asuinpaikka, työpaikat, vaimo ja habitus ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta Tappara on ja pysyy!
 
Viimeksi muokattu:

Donisoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siinä vieressäni velipoika pienessä maistissaan huusi läpi ottelun Ilves-huutoja Tappara-takki yllään, silloin minua suoraan sanoen vitutti!

Mikäs tuossa vitutti oikein? Kuulostaa hauskalta tilanteelta.

Isäni on kannattanut Tapparaa 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Tappara-paitani muistaakseni sain jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Tapparaa. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Ilvestä.

Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Tappara on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata joukkuetta kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni joukkuetta kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että Tappara on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös