Miksi kannatat jotain tiettyä joukkuetta?

[red.machine]

Itselläni on useampi joukkue jota kannatan, tai en oikeastaan ole minkään joukkueen sellainen tosifani, mutta muutama joukkue on joille toivon menestystä.

Anaheim Ducksia kannatan luultavasti sen takia että siihen syntyi jonkinsortin tunneside. Ensimmäistä kertaa EA Sportsin NHL-pelisarjaa pelatessani valitsin Anaheimin(luultavasti hienon logon takia). Muutenkin tuli melkein aina pelattua Duckseilla. Myös seuraikoni Teemu Selänne on syy miksi pidän Duckseista.

Bostonissa sitten kolahtaa tuo fyysinen pelitapa, sekä Tuukka Rask.

 

[Jaws]

En ole aivan varma siitä, onko tällainen ketju jo olemassa. Haulla löysin kylläkin NHL-joukkueita koskevan vastaanvanlaisen ketjun. Jos on jo olemassa tälle ketjunsa, niin moderaattorit voinevat siirtää tämän sinne.

Itselläni on useampi joukkue jota kannatan, tai en oikeastaan ole minkään joukkueen sellainen tosifani, mutta muutama joukkue on joille toivon menestystä.

Viestini syy ei kuitenkaan ollut tuo aiempi toteamukseni, vaan ihan mielenkiinnosta ajattelin kysyä, miksi kannatat maajoukkueista Suomen lisäksi Slovakiaa?

 

[red.machine]

miksi kannatat maajoukkueista Suomen lisäksi Slovakiaa?

Pidän Slovakian pelitavasta, ja ehkä näin suomalaisena on helppo samaistua Slovakiaan, kun slovakithan ovat myös ns "pikkuveljiä". Tämän lisäksi Slovakiassa on sitä jotain, mitä ei oikein osaa sanoin kuvailla.

 

[Ralph]

En muista mistä Avalanchen kannatus on tarkalleen saanut alkunsa, mutta 1990-luvun lopulla sain nimipäivälahjaksi silloin niin ihmeellisen NHL98 tai NHL99 -pelin. Sieltä sitten otin aina joukkueeksi Avalanchen, mutta en tosiaan muista erityistä syytä. Joe Sakicista aloin pitämään kun tajusin jotain pelaajistakin. Silloin se tuli ja on aina pysynyt.

Juventus ja Italia on minulle täysin vieras, en tiedä yhtään mistä ovat tulleet mutta tulivat vain joskus. FIFA2004 minulta löytyy, mutta sen ostamiseen vaikutti juuri se että Alessandro Del Piero kannessa, eli ennen sitä se on tullut. Suomi-Italia-matsia olin katsomassa 2002 ja tähänkin otteluun isäni osti liput juurikin koska että kannatan Italiaa.

HPK tuli joskus ihan 2000-luvun alun kultaaikoina, eikun tässä tapauksessa pronssiakoina. Isäni vei minut katsomaan ottelua naapurikaupunki Tampereelle, tällä kertaa vastassa oli HPK. Paljon kävimme ennen sitä jo peleissä, esimerkiksi aina kun Ässät vieraili Tampereella, koska isäni on patapaitojen perään. Sitten vain kun tuli se HPK, niin ihastuin siihen. Siitä sitten isäni suostui lähtemään kanssani Hämeenlinnaan ja näin. Varhaisin muisto ottelusta siellä oli 2005 pudotuspelit, jolloin HPK meni TPS:ää vastaan johtoon voitoissa 3-2. Saku Koivu pelasi vastustajilla mm.

Siinä on miksi kannutan joukkueita. Yksilöurheilulajeissa kannatan Sergio Perezia ja Petter Northugia koska ovat vain huikeita persoonia ja tyyliltään minulle parhaita kannatettavia.

 

[Saksipotku]

TPS-kannattaja olen ollut niin kauan kuin pystyn muistamaan. Hieno logo, hienot paidat ja kaupungin läheinen sijainti todennäköisesti antoivat alkusysäyksen. Varmaan merkitystä oli myös menestyksellä, johon vuosituhannen vaihteessa Turussa totuttiin. Vaikeaa on monesti Tepsillä ollut, mutta ikinä ei ole mielessäkään käynyt ajatus, että voisin kannattaa jotain muuta joukkuetta edes lähellekään saman vertaa. Se on asia, josta olen tyytyväinen. Yksittäisen joukkueen kannattaminen tuo elämään oikeasti aika paljon, varsinkin kun siihen muodostuu pitkäaikainen side.

Omassa kannatuksessani erikoista on se, että nuorempana symppaamani joukkueet ovat nykyisin inhokkejani. Alkuun SM-liigaa seuratessani kakkossuosikkini oli ehdottomasti Tappara. Sitten kelkka kääntyi täysin ja aloin vihaamaan koko joukkuetta. Nykyään tuo viha on pikkuisen taantunut, mutta edelleenkään en Tapparalle toivo minkäänlaista menestystä.

Sain nuorena poikana vanhemmiltani lahjaksi Manchester Unitedin pelipaidan ja FIFA 2003:a pelatessani pelasin melkein aina ManU:lla. Van Nistelrooy ja kumppanit olivat suosikkejani. Toinen joukkue, jolla kyseistä peliä pelasin oli Real Madrid. Sittemmin olen loikannut kummankin joukkueen pahimman vihollisen leiriin ja vihaan ManU:a, sekä Real Madridia. Cityn suuruudenhulluus sen sijaan alkoi nuoruudessa viehättää ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että kaudella 2011-2012 katsoin miltei jokaisen Cityn pelin ja kausi päättyi Agüeron lisäaikamaalilla ratkaisemaan mestaruuteen. Tuon jälkeen kannattaminen on hiipunut, fiilis on jotenkin sellainen, että sitä korkeammalle en City-fanina voi päästä, ja nykyinen joukkuekkin on varsin muovinen. Barca-faniuteni alkoi Ronaldinhon nöyryytettyä valkoisia Bernabeulla, mahtoikohan kausi olla 2005-2006. Ronaldinho-Eto'o-Messi, silkkaa seksiä. Real Madrid kuvottaa nykyisin kaikin puolin aina vain enemmän.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia, että kannattaminen olisi kääntynyt täysin päälaelleen? Olisi tosi mielenkiintoista tietää, mistä tällainen kelkankääntyminen lie peräisin.

 

[Giroux]

Jokereissa tykästyin aluksi logoon ja parin paikan päällä nähdyn ottelun jälkeen 2000-luvun alkupuolella olin täysin vakuuttunut siitä, että Jokerit on minun joukkueeni. Eipä siihen erityistä syytä ole, IFK ei koskaan ollut vaihtoehto siitä huolimatta, että isä on jonkin sortin IFK-mies. Eikä kyseinen jengi muutenkaan kiinnostanut pienempänä, joten Jokerit oli luonnollinen vaihtoehto.

Flyers tuli mukaan kuvioihin joskus 2007, piti valita johonkin netissä pelattavaan änäriturnaukseen joukkue ja valitsin Flyersin sattumalta. Joukkueeseen perehdyttyäni huomasinkin joukkueessa olevan varsin mielenkiintoisia pelaajia, etunenässä Kimmo Timonen ja Antero Niittymäki (vuotta myöhemmin myös Ossi Väänänen!). Pian myös koko joukkue alkoi kiinnostamaan enemmän kuin yksittäiset pelaajat, otteluita ei valitettavasti näe kovin montaa kaudessa mutta hyvin on pysytty kärryillä tähänkin asti highlighteja katsomalla. Joukkuetta pidempään seuranneena on tullut myös viharakkaussuhde paikallisvastustaja Penguinsiin.

 

[Luge H]

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia, että kannattaminen olisi kääntynyt täysin päälaelleen? Olisi tosi mielenkiintoista tietää, mistä tällainen kelkankääntyminen lie peräisin.

Hep! 90-luvulla ihastuin Montreal Canadiensin upeisiin pelipaitoihin ja muutamaan pelaajaan. Lätkäkorteista oli kiva keräillä Recchin, Damphoussen ja Royn tilastoja. Lisäksi vuosikymmenen puolessa välin muuan Saku pääsi pelaavaan kokoonpanoon ja sain lahjaksi katulätkämaskin jossa oli Royn pelinumero ja nimi. Harmittavasti tuolloin tapahtui Montrealissa jotain ja he hankkiutuivat eroon tähtipelaajistaan hankkiakseennlisää hassuilta kuulostavia ranskankielisä pelaajia. Joku uusi nousukas Denveristä vei Royn. Toivottavasti poika pärjäsi siellä, tällaiset siirrot ovat vaarallisia uralle.

Aikanaan 2005 kun laitoin hakemuksen tänne palstalle (jostain syystä hakemukseni käsittely kesti yli 6kk) suosikkijoukkueikseni ilmoitin TPS & The Habs. Montreal tosin oli kärsinyt vuosikymmenen aikana melkoisen inflaation kannatukseni suhteen. Joe Juneaun ja Chad Kilgerin johdolla ei menestystäkään päässyt tulemaan. Mutta oli siellä se turkulainen Saku yhä. Taistelija, syövänkin selätti. Mutta mitä vanhemmaksi tulin ja Internetissä enemmän pyörin alkoi jokin etomaan tämän suosikkini suhteen. Kaikkialla jauhettiin ranskaa, HFBoardsin englanninkieliset kirjoittajat olivat ylimielisiä ja kotiyleisö vihelsi raivokkaasti jos kaikkea ei hoidettu ranskankielellä. Ranska on kielenä vastenmielinen. Ja sitten niitä ranskankielisiä pelaajia tuli vaan lisää ja lisää. Draftitkin hoidettiin ainoastaan jos oli lisää sammakkoja tarjolla.
2007 huomasinkin että jo vuosien ajan kannattamiseni olikin ollut ainoastaan henkilöpalvontaa. Eli ilman Koivua en edes toivoisi joukkueen menestystä.

Suhteeni jääkiekkoon oli jälleen koetuksella. TPS oli paska, Habs ei liikuttanut paskan vertaa. Samoihin aikoihin kuitenkin metsästelin Internetistä streameja muihin lätkäpeleihin. Halusin nähdä muita joukkueita ja tuolloin 2007 oli vaikeaa löytää peliä Internetistä ellei matsissa pelannut jokin suuri joukkue.

Satuin kuitenkin löytämään matsin jossa Norrena pelasin maalilla ja hienon värisen pelipaidat omaavan joukkueen hyökkäyksessä luisteli pelaaja joka pelityyliltään muistutti jenkkifutiksen keskushyökkääjää. Pelaajahan oli Rick Nash. Viikonloppuisin sitten aloin etsimään Columbuksen pelejä, yleensä huonolla menestyksellä. Seuraavan vuoden vietin armeijassa mutta silti lomalla ollessa tuli etsittyä Blue Jacketsin pelejä. Tästä vuosi eteenpäin alettiin jo puhua tulevasta kestomenestystäjästä, olihan joukkueella kolme NHL:n lupaavimmasta päästä olevaa junnua; Mason, Brassard, Voracek. Yhdessäkin pelissä jonka näin niin nuori ryby Filatov teki todella nätin kypärätempun. Tästä jannusta tulisi vielä joukkueen todellinen tähti Nashin rinnalle.

Mutta niin siis olin löytänyt uuden suosikkijoukkueen. Vahingossa, mutta niinhän sen kuuluukin käydä. Mielummin näin kuin rekisteröityä palstalle vuonna 2011 ja lätkästä Penguins tuohon suosikkijoukkueen alle.

Koivu on siis vaihtanut vihdoin joukkuetta ja täytyy sanoa että olin todella innoissani! Paskan maun vaan jätti Canadienssin toiminta tilanteessa. Tekivät hyvin aikaisessa vaiheessa selväksi ettei halua jatkaa pitkäaikaisen kapteeninsa kanssa vaan täyttivät tonttia Scott Gomezilla ja kumppaneilla. Nyt oli siis saavutettu piste jossa Montrealille voi toivoa puhtaasti pahaa. Joukkue on vastenmielinen, kaupunki ja yhteisö sisäsiittoinen sekä ällöttäväja jostain syystä vituttaa myös Subban sekä Price.

 

[Virveliä kainaloon]

Tappara-leimahan nyt lyötiin takamukseen jo TAYSin synnytysosastolla.

Sabres tuli oikeastaan keväällä 2006. Sen verran tuolloin jo jostain ymmärsin, että symppasin Teppo Nummiselle Stanley cupia. Sitähän ei tullut, kiitos Hurricanesin. Tuosta lähtien kuitenkin Sabres on ollut NHL:n suosikkini. Sitä ennen "seurasin" lähinnä pelaajia. Forsberg, Sundin, Kapanen, Lehtinen, Koivu, Lemieux, Sakic, MacInnis, jne. Alle 10-v:n oli kovin vaikea seurata Nahilan tapahtumia, eivätkä ne kovin paljon kiinnostaneet.

Jonkun aikaahan Tapparassa perseiltiin ihan huolella ja Sabresissa vedettiin HMV-linjalla. Eli suunnilleen vuodet 2009-2012 menivät seurajääkiekon seuraamisen suhteen pintakaasulla. Toki kaikki Tapparan kotimatsit kävin katsomassa, mutta kovin jäi kausi lyhyeen. Nyt onkin tullut oltua jo enenevissä määrin sekaisin...

 

[Cockersson]

Vuodesta toiseen jatkuva menestys on ehdottomasti suurin syy. Erityisesti mieltäni lämmittää runkosarjan ratkaisevien otteluiden voittamisen raudanluja varmuus molempien joukkueiden osalta.

Ilves on periytynyt ja Rangers valikoitui Messierin, Leetchin ja Richterin vuoksi. Lätkäkortit, NHL94 ja NHL95 = parasta mitä tuolloin oli tarjolla.

 

[L. Paraske]

Kannatan jääkiekossa vain kahta joukkuetta eli Oulun Kärppiä ja Suomen maajoukkuetta. Ensimmäisissä Kärppäpeleissä kävin joskus neljän vanhana ja kun siitä vähän kasvoin ja aloin asioita pikkuhiljaa ymmärtämään, niin ei oikeastaan mitään muuta mahdollisuutta tai ajatustakaan ollut kuin alkaa elämään jääkiekkoa Kärppien ja tietysti keväisin Suomen maajoukkueen kautta. No, myönnettäköön että välissä oli kevään 1985 ajan ja vähän siitä eteenpäin kestänyt pieni ajanjakso, jolloin kannatin Ilvestä mutta sekin puhtaasti isoveljen kiusaksi. Eikä ole rakkaus Kärppiin yhtään siitäkään rypistynyt, että jätin kotikaupunkini Oulun jo vuosia sitten. Joku sitä saattaa välillä kysellä, että vieläkö Kärpät vai joko HIFK tai Jokerit. Ei tule uusia kavereita tuollaisia kysyvistä.

Minulle itselle on ajatuksena mahdotonta alkaa kannattamaan vaikkapa jotain NHL-joukkuetta. Joskus nuorempana muka yritin alkaa olemaan Boston Bruinsin kannattaja, mutta eihän siitä mitään tullut, koska eipä se vain jaksanut kiinnostaa. Ja toki silloin kun jaksoin seurata NHL:ää välillä jopa öisinkin, löytyi sieltä joukkueita joita erityisesti sympatisoin, mutta siitä on vielä pitkä matka kannattamiseen ja sydämenasiaksi Kärppien ja Leijonien lailla, eli siis sillä tavalla että menestys tai sen puute jaksaisi liikuttaa mihinkään suuntaan.

Koin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että mun on ilmeisesti mahdoton luoda kunnollista kannatussuhdetta joukkueeseen, johon ei ole olemassa mitään henkilökohtaista suhdetta. Jännä olisi tietää syttyisikö kipinä johonkin joukkueeseen jos muuttaisin johonkin NHL-seuran kaupunkiin ja kävisin siellä peleissä jne. Nykytilanne on kaikessa rehellisyydessäni sellainen että "kannatan" niitä NHL-joukkueita, joissa suomalaiset ovat suurissa rooleissa tai joku itseä erityisesti kiinnostava suomalainen pelaa.

 

[SJK10]

Faija otti nelivuotiaasta lähtien jokaikiseen kotimatsiin mukaan. Lisäksi vei seuran junnuihin pelaamaan läpi nuoruuden. Ja koska se on paikallinen seurani, paikallinen yhteisö jota mikään muu ei voi koskaan tarjota.

Ylpeys juurista. Omasta yhteisöstä.

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia, että kannattaminen olisi kääntynyt täysin päälaelleen? Olisi tosi mielenkiintoista tietää, mistä tällainen kelkankääntyminen lie peräisin.

Ässien kannattajaksi on synnytty, eikä siitä nyt mitään kaksista tarinaa löydy taustalta. Faija vei hallille ensi kertaa 90-luvun alkupuolella ja meikäläinen oli myyty. Änäriä tuli muksuna seurattua, kun telkkarista näki toisinaan pelejä ja viikottain tuli NHL-Weekly. Panthers valiutui lempijoukkueeksi täysin logonsa ansiosta. Stanley Cup taistot Coloradoa vastaan tuli väijyttyä telkkarista ja Avalanche olikin pitkään vihalistalla ko. finaalien takia. Jonkun aikaa suosikkijoueena oli Philadelphia, mutta nykyään ei oikein NHL säväytä, koska kunnon tunnesidettä ei löydy mihinkään jengiin.

Tämän Saksipotkun kysymyksen kohdalla tunnen sitten taas piston sydämmessäni. Kaapista löytyy melko kuvottava ja haiseva luuranko.

Vuosituhannen vaihteessa Pata kynti syvällä ja henk. koht. kiinnostus lätkää kohtaan oli myös hienoisessa suvantovaiheessa. Murrosikä toi mukanaan muita kiinnostuksen kohteita, kuten tytöt, tupakointi, viina yms. järkevää ajanvietettä. Ässien menestymättömyys johti siihen, että koulussa monilla oli ns. kakkosjoukkueet, joiden pelistä saattoi hakea hieman lohtua oman jengin sukeltaessa, sekä saatiin aikaan virkistävää nokittelua. Minun kohdallani tuoksi joukkueeksi valikoitui Jokerit. Lähinnä tuohon vaikuttivat Ville Peltonen, serkun fanitus ko. joukkuetta kohtaan ja se, että eno asui tuolloin pääkaupunkiseudulla ja vei silloin tällöin Jaffalaan katsomaan pelejä. Narrit ei koskaan noussut Ässien tasolle omassa fanituksessa, ei lähellekkään, mutta häpeäkseni myönnän tuuletelleeni vuoden 2002 mestaruutta.

Parin vuoden jälkeen löysin takaisin hairahduksen tieltä ja viha on ehkä turhan kova sana, mutta sanotaan että halveksun ko. joukkuetta ja sen toimintatapoja muiden maalaisten tapaan nykyään. HIFK on stadin kingi ja viime viikonloppuna tuli sponttaanisti tuuleteltua HPK:n häkkejä. Tähänkin tosin vaikuttaa paljon em. serkun Narrifanitus. Joka kesä sai kuulla siitä, kuinka poika palaa Pasilaan, niin olihan se hienoa, kun pääsi kauden päätteeksi nokittelemaan maan pinnalle palautettua kaveria. Tästä eteenpäin ei tarvitse kuunnella kesäisin enää ko. ennustuksia.

 

[Bob Rambo]

Isäni otti minut mukaansa hallille, kun olin vaahtosammuttimen kokoinen. Evgeni Musilin kanssa lyötiin high fivet koppikäytävän reunalla ja siitähän se lähti. Divariaikoina istuttiin kaikki matsit katsomossa faijan kanssa pilkkihaalarit päällä ja kuumaa mehua termarissa. Vastaavaa tunnesidettä en ole ikinä kokenut mihinkään muuhun seuraan kuin Kärppiin. Kesäisin isä yritti saada minua innostumaan pesäpallosta ja Oulun Liposta, mutta se junttien paska ei täyspäistä ihmistä kiinnosta.

AC Oulu tulee hyvänä kakkosena, alussa lähinnä sen takia, että suurin osa pelaajista oli omia frendejä, myöhemmin tuohonkin jatkuvaan pettymysten tuottajaan on syntynyt äärimmäisen vahva tunneside, vaikka tuttuja pelaajia on enää kourallinen.

Muitakin seuroja pyörii säännöllisen epäsäännöllisessä seurannassa. Richter ja NHL95 toi mukanaan Rangersin, ruotsalaisten sukulaisten luona käydessäni Färjestad sai sympatiat.

 

[benicio]

Isoveljet ja oikeastaan koko perhe on Lukon kannattajia, ja kotikyläni on aikalailla Lukon ja Ässien valta-alueiden rajaseutua, naapurikylässä on sitten jo enemmän Ässäkannattajia, sanoisin. Ei tässä oikeastaan ole ollut vaihtoehtoja missään vaiheessa. Lukon peleihin on päässyt about kuusivuotiaasta asti, eli ihan perus Pedron tarina.
Muita suosikkijoukkueita ei oikeastaan ole, lähinnä symppaukset on kestäneet niin kauan kuin suomalaiset ovat joukkueissa vaikuttaneet. Menestyjien kannattamista en ole ikinä ymmärtänyt, lapsuuden paras kaveri kävi lomalla Espanjassa ja tuli sieltä kovana Real & Hierro fanina takaisin, en arvostanut. Satakuntalaisia ja varsinaissuomalaisia joukkueita kohtaan koen sympatiaa, Ässiä ja Tepsiä lukuunottamatta tietysti.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Isän sperman kautta se on tullut tännekin. Raumalla syntyneenä ei paljon vaihtoehtoja annettu ja perinteinen "faija vei naperona matsiin"-tarina pätee täälläkin.
Olen meidän perheestä se kiekkohullu, broidi ei ehkä niin paljon ja faija on ilmeisesti lopettanut kokonaan peleissä käymisen. Ihme äijä.

Toinen seura, jota kannatan ja mieshuoraan ja jonka peleistä saan samanlaista tyydytystä/vitutusta, kuin Lukosta, on Manchester City.
En muista tarkkaan, mistä tämä sai alkunsa, mutta koska siihen aikaan ManU oli saarivaltion kuningas ja koska olen lähes aina pienemmän puolella, saattoi parivaljakon pienimmäinen saada täten sympatiat puolellensa. Tämä suhde on vuosien saatossa vain syventynyt ja nykyään pidänkin Cityä jo toisena suosikkinani siinä, missä Lukkoakin.

 

[Kirjoittelija]

Kesäisin isä yritti saada minua innostumaan pesäpallosta ja Oulun Liposta, mutta se junttien paska ei täyspäistä ihmistä kiinnosta.

Tuntuu kyllä hieman erikoiselta, että lätkäkatsomoissa viihtyy ihminen, joka ei pidä junteista. Jos itse saisin junteista ihottumaa, kävisin lätkäpelien sijasta jossain oopperassa, teatterissa ja klassisen musiikin konserteissa. Jääkiekkohan taitaa noin yleisöprofiilinsa puolesta olla koko Suomen junttimaisin laji. Itse en kuitenkaan viihtyisi siellä oopperassa, sillä olen juntti.

 

[Palstalegenda]

Itse en kuitenkaan viihtyisi siellä oopperassa, sillä olen juntti.

Junttiahan on käydä oopperassa ja missä lie baleteissa, kun niistähän tykätään sen takia, että vaikuttaisi fiiniltä. Tuollainen imagonnostatustarkoitus on niin junttia kuin olla voi.

Oulun Kärppiä kannatan siksi, että ne on parhaita. No ok, kannatin niitä jo silloin, kun ne eivät olleet. Ja aivan ensimmäisiä näkemiäni pelejäni Raksilassa oli se, kun kaudella 1988-1989 Kärpät hävisi TPS:lle 0-12 ja paluumatkalla automme oli jäädä rekan alle. Satasen vauhdissa Lada(!) alkoi heitellä, kuski sitten käänsi ratin vasemmalle linkkuun ja tömähdimme penkkaan. Ei käynyt kuinkaan. Jatkoimme samalla autolla perille. Mutta olihan se reissu.

Kalevasta leikkelin mustavalkoisia Kärppiä koskevia lehtijuttuja irti ja täyttelin niillä huoneeni seinää. C-kasetille nauhoitin joitain pelejä, ainakin KalPa-Kärpät oli nauhalla. Niitä kuuntelin joskus useamminkin, koska pelejä ei ollut niin usein kuin nykyisin. Eikä voinut YouTubesta katsella koosteita.

Ja ohan ne Kärppien pellaajat semmosia meijjänlaisia, puhhuuki oikein, eikä, tietsä, jottai sämä-kieltä tai muuta mongerrusta.

Kyllä sitä näillä syin päätyi Kärppien kannattajaksi.

 

[A Siente]

Muistaakseni kun opin kävelemään alkoi iskä käyttämään paikallisen urheiluseurojen peleissä. Tätä kautta sitä kasvatti vahvat tunnesiteet erityisesti paikalliseen jääkiekko- ja jalkapallojoukkeeseen, joka on vain vahvistunut vuosien vieriessä. Omalta kohtaltani ei tarvinnut valita kumpaa kaupungin lätkäjoukkuetta alkaa kannattamaan, kun ei ollut kuin se yksi joukkue. Mutta kyllähän se on niin, että kun polvenkorkuisesta asti seuraat aktiivisesti oman kaupungin joukkuetta, niin sä kasvat osaksi sitä.

En ole koskaan kannattanut mitään NHL tai muissa sarjoissa pelaavia. Ne pelaavat jossain kaukana, ei niiden peleihin pysty samaistumaan.. Ne eivät merkitse minulle mitään. En tunne enkä näe niitä pelaajia kaupungilla. En voi hyvän pelin jälkeen heittää yläfemmaa tai kannustaa vaikeina aikoina. Sitä voi vain katsoa ja möllöttää niiden pelejä telkasta/netistä, ei siitä pysty rakentamaan mitään tunnesidettä.

Kyllä se paikallinen seura on minulle se paras. Oli laji mikä tahansa, lentopallo, jääpallo, lätkä tai futis. Toki paikkakunnan sisällä, jossa on useita futisjoukkueita tulee kannatettua vain yhtä joukkuetta. Samalla sitä kuitenkin toivoo menestystä myös muille seuroille.

 

[aquanqua]

Satuin syntymään Helsingissä ja äidin isä sattuu olemaan intohimoinen IFK-fani ja pitkäaikainen kausikorttilainen, joka sitten vei minua ja broidia pikkupoikina matseihin. Mulla oli 17-vuotiaaksi asti oma kausikortti ja IFK:n matsit iso osa lapsuutta.

Siinäpä se, en varsinaisesti kannata mitään muuta joukkuetta/urheiluseuraa - ei ole kunnon tunnesidettä muihin seuroihin kuin IFK:hon.

 

[Kirjoittelija]

Ilves tuli kaverin faijan kautta, koska mun porukat eivät lätkästä perustaneet.

Boston Celticsiä aloin kannattaa keväällä 2011, kun kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. Kävimme New Yorkissa, Bostonissa, Baltimoressa ja Washingtonissa. Ajattelin, että olisi kiva ostaa jonkin seuran fanivaatteita, ja Boston Celticsillä on mielestäni noiden kaupunkien major league -joukkueista hienoimmat värit. Siksi kannatan nykyään Celticsiä. New Yorkin joukkueista tosi monet pelaavat sini-oransseissa, ja se yhdistelmä ei näin tamperelaisena tietenkään miellytä ollenkaan.

 

[Captain Slow]

Nuorempana heitetään korsi kekohon..

JYP nousi suosikkijoukkueeksi joskus 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun kaveri houkutteli että "lähe kattomaan mun kanssa peliä".. JYP yllättäen voitti. (joskus 2002 tuli kyllä käytyä pari JYPin peliä kattomassa, mutta silloin ei vielä kiinnostanut niin hirveästi)

JYPin pelaajista jos etsii suurimpia syitä jotka saivat kannattamaan kys. joukkuetta, niin taisi olla maalivahtikaksikko Wallinheimo-Tuokkola, ja kenttäpelaajista Immonen.

NHL-joukkueista sympatiat saa Anaheim Ducks. (koska #8 ja ehkä hitusen legendaariset Mighty Ducks-paidat)
Mutta suurin suosikki on Calgary Flames. Tämä noussut suosikkijoukkueeksi Iginlan ja Kipperin myötä (ja kenties NHL 2005:nkin, muistaakseni päävalikossa oli aina ensimmäiset joukkueet Tampa Bay ja Flames)

Ehkä vähän juntihkot perustelut, mutta eiköhän moni muukin ole alannut symppaamaan änärijoukkuetta sen takia koska joku suomalaispelaaja pelasi siellä..

 

[BLEGI]

Faija vei aikanaan katsomaan Bluesin pelejä, josta tunneside seuraa kohtaan on lähtenyt kehittymään. Kausi, jolloin näin ensimmäiset Bluesin pelit taisi olla 99-00, kun McTavish pelasi Espoossa. Pitää olla kiitollinen faijalle, että vei aikanaan katsomaan pelejä. Samanlaista fiilistä, jonka saan Bluesin peleissä on vaikea saada oikein mistään muusta asiasta.

 

[Powerplay]

Mutsi ja faija stadista, joten Jokerit tuli sitä kautta jo 70-luvulla. Itse espoolainen ja aina pelannut espoolaisissa jengeissä, kuten pennutkin joten Blues on selviö.

 

[KuumaaKamaa]

Samanlaista fiilistä, jonka saan Bluesin peleissä on vaikea saada oikein mistään muusta asiasta.

Tähän on laitettava ehdottomasti sama, mutta Jokerit tuohon Bluesin tilalle. Se tunne kun kiekko isketään pelissä ekaa kertaa täähän on jotenkin niin kihelmöivä ja kiimainen, että todella harva asia saa syttymään noin kovasti kuin Jokerit.

Jokereita en ole oppinut rakastamaan minkään perheessä kiertävän perinteen tai tuttavan kautta vaan ihan itse olen oppinut rakentamaan jopa liian riippuvaisen tunne siteen Jokereita kohtaan. Taisi olla muistaakseni kevät 2003 ja viimeinen runkosarjaottelu (jälkikäteen katsottuna tuo ottelu sopii muistikuvien kanssa yhteen), kun Jokerit kohtasi Kärpät Areenalla. Sen muistan, että Jokerit ottelun hävisi, mutta tämä poika oli myyty siinä vaiheessa kun Jokerit täräytti kiekon reppuun. Muistan ne upeat hetket, kun Gonna fly now pamahti soimaan kovilta kaiuttimilta ja ihmiset tuulettivat villisti. Silloin minulle annettiin elinkautistuomio lopullisesti. Sen jälkeen peleihin on pitänyt joka vuosi päästä enemmän tai vähemmän ja nyt kun olen alkanut itsenäistymään ja vastaamaan omasta elämästäni on ensinmäiset kausikortitkin tullut ostettua. Tällä hetkellä on päällä n. 80 kotiottelun putki, joka valitettavasti katkeaa tuossa syksyllä intin johdosta.

Se tunne kun Jokerit tekee maalin on huikea. Se kiima joka purkautuu suoraan sydämestä näkyy ja kuuluu kauas ja välillä jälkikäteen jopa hävettää, kun Jokerit iskee jonkun "tärkeän" voittomaalin syyskuussa jotain Saipaa vastaan viimeisessä erässä kun tulee innostuttua liikaa ja purettua arjen paineet pois. Jokerit auttaa jaksamaan sitä synkkää arkea ja vaikka hallille menosta on tullut arkista puuhaa, siltä se ei ole tuntunut. Aina on ollut juhlapäivä kun peleihin on päässyt.

Muiden harrastuksien jäätyä taka-alalle Jokereista on tullut minulle kuin perheenjäsen, jonka poissaoloa ei vain yksinkertaisesti kestä. En tiedä miksi jostakin saatanan jääkiekkojoukkueesta voi tulla niin tärkeä osa elämää ja miksi sen kautta pitää elää jokainen tilanne maailmassa. Kännissä mainostan Jokereita ja sen hienoutta. Viimeksi taisin jopa tirauttaa kun pääsin samanhenkisten kanssa juttelemaan. Ennen nukkumaanmenoa rauhoitan itseni ajattelemalla tuota upeaa seuraa. Jokerit on tunkeutunut elämääni lopullisesti. Ei sitä sen syvällisemmin osaa sanoa, se vain on elämässä niin tärkeä asia. Isäni sanoi minulle (SaiPa fani) klassisesti, että tää on vaa jääkiekkoo. Vastasin, että ei, tämä ei ole vain jääkiekkoa, tämä on jotain paljon suurempaa. Jääkiekkoa on se, kun SaiPa ja Pelicans pelaavat vastakkain, mutta Jokerit ei ole vain jääkiekko joukkue. Se on paljon enemmän. Ja siksi minä sitä upeaa seuraa rakastankin sydämeni pohjasta. Ja vuotuiset pettymykset vain syventävät tuota rakkautta ja tekevät siitä tulevasta mestaruuden (vielä jonain upeana päivänä!) hetkestä ennennäkemättömän liikuttavan.

 

[Sanainen arkku]

Tämä ketju olisi mielenkiintoisempi, jos siinä kommentoisivat vain ne joilla kannatus ei ole kotipaikka/yhteisösidonnaista.

Neurologiselle tutkimukselle voisi olla hyvä tilaisuus tutkia ihmisen aivoja tämän seuratessa fanittamansa joukkueen peliä.
Tutkittaisiin "porilaisia Ässien kannattajia" omana ryhmänään ja "turkulaisia Anaheimin kannattajia omanaan". Tai ehkä mielluummin jotain eurooppalaista futisjoukkuetta, koska NHL-pelien vuorokaudenaika vaikuttaisi tietysti aivotoimintaan.

Sitten olisi mielenkiintoista tutkia eroja lapsena, teini-ikäisenä ja aikuisiällä alkaneen kannattajauran välisistä eroista.

Omakohtainen kokemus on, että aikuisena valitussa seurassa on hyvin voimakkaasti natriumglutamaatin maku ja perunajauhoinen rakenne, kun lapsena poimittu on puhdasta luomunautaa luomusipulilla ja parhaalla vuorisuolalla sekä mustapippurilla maustettuna ja voissa paistettuna.

Yritin Espoossa asuessani hypätä Hongan kelkkaan futiksessa. Ei vaan toimi. Ei pysty. Ei värähdä, ei värähdä. Pikkaisen jotain pientä saa kun käy katsomassa vieraspelin, ja senkin lähinnä siitä minkä "vihamielisen" kotiyleisön kanssa käytävästä vuorovaikutuksesta yleensäkin saa.

En aio sanoa että joku motiivi olisi "väärä", mutta onhan nämä "pelasin NHL 98:lla aina joukkueella XX ja siitä se lähti" hiukan hölmön kuuloisia tarinoita. Mutta olenkin syntynyt ennen 1990-lukua joten maailmakuvani saattaa olla erilainen. En pysty kokemaan, että sata tuntia NHL-videopeliä tekisi minusta Joe Sakicin henkilökohtaista ystävää ja ryyppykaveria.